Tuesday, September 25, 2012

Oikea unimäärä kadoksissa

Väsyttää. Tällä kertaa se ei tosin johdu liian vähästä unesta, vaan liiallisesta. Näin ainakin uskoisin. Saan nimittäin nukkua ihan niin runsaasti kuin ikinä haluan ja näyttäisi siltä, että näin myös tapahtuu.

Muistan töissä ollessani haaveilleeni, että "voi kunpa saisin joskus nukkua tarpeeksi". Silloin kärsin iltaisin nukahtamisvaikeuksista. Vastaavasti aamuisin olisin voinut nukkua vaikka kuinka pitkään, mutta kun piti nousta aikaisin töihiin, unet jäivät lyhyeen.

Töistä pois jäädessäni nukuin pitkiä yöunia ja olin väsynyt. Luultavasti uupumukseni hellittäminen vaati runsaat unet. Tätä vaihetta kesti peräti puolesta vuodesta vuoteen. Ajattelin, että oma unentarpeeni on runsas ja sille ei voi mitään. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut.

Nyt minun ei tarvitse nousta aikaisin aamulla ja se on ollut ansanani. Nukahdan illalla aika helposti. Olen myös suureksi ilokseni saanut käännettyä unirytmiäni siten, että voin mennä nukkumaan jo kymmeneltä ja se tuntuu hyvältä. Ongelmanani on nyt aamut.

Herään aamulla yleensä ensimmäisen kerran jo varsin aikaisin, kuuden aikaan. En kuitenkaan osaa ja älyä nousta silloin ylös. Sisääni on selvästi kaiverrettu, että kouluun ja töihin noustaan aikaisin ja kun sellaista pakkoa ei nyt ole, minun pitää nautiskella ja nousta myöhään. Tämä on täysin väärin ajateltu.

Aamuni menevät usein siis herätessä ja pian uudelleen nukahtaessa. Pari tuntia torkuttuani nousen ylös. En todellakaan ole silloin pirteä, vaan tokkurainen ja tämä tokkura valitettavasti seuraa minua tiiviisti iltaan asti. Minusta tuntuu kuin maailman ja minun välillä olisi harso ja minun on vaikea keskittyä mihinkään. Olen ärtynyt ja väsynyt. Olen yllättynyt, miten pirteä olen niinä päivinä, kun nousen reippaasti aikaisin ylös.

Onko tämä ihan tyhjää valitusta tällaisena aikana, kun unen puute lienee keskimäärin suurempi ongelma? Ehkäpä. En vain ymmärrä, miten saisin itseni kammettua aamulla sängystä ylös siinä välissä, kun herään ja nukahdan uudelleen. On nimittäin aamuja, jolloin tämä väli on vain muutamia sekunteja. Ei siinä ajassa ehdi älytä yhtään mitään. Herätyskello? Joo-o, sitä minun pitäisi käyttää. Sarastusvaloani. Miksi en voisi olla pirteä jo heti herättyäni? Miksi minun pitää vaivalla kammeta itseni ylös ja huomata vasta myöhemmin piristyväni?

Tunnen itseni ihan selkärangattomaksi, kun en saa rajoitettua nukkumismäärääni. Ei se vaatisi kuin herätyksen asettamista aamuksi. Minä selvästi pelkään uupumukseni uudelleen esiin ryömimistä, mistä syystä yritän suoda itselleni mahdollisimman paljon hyvää lepoa, mutta liika on tässäkin liikaa. Ei uupumus parista huonosti nukutusta yöstä tule. Mitä oikein pelkään?

Thursday, September 13, 2012

Vanhassa vara parempi?

Pohdin täällä blogissani joskus muinoin sitä, että minusta ei tunnu hyvältä puhua ihmisille toiveistani ja tavoitteistani muuttaa elämääni. Syy oli se, että suurin osa näistä ihmisistä pyrkivät sanomisillaan saamaan minut vakuuttuneeksi siitä, että vanhassa pysyminen olisi parempi vaihtoehto kuin muutos.

Hiljattain olen kuitenkin enenevässä määrin kertonut ihmisille tavoitteistani, koska minusta se kuuluu läheisiin ihmissuhteisiin. Minusta tuntuu mukavalta kertoa ja minusta tuntuu (toivottavasti olen oikeassa), että minua halutaan kuunnella. Tällaisista aiheista saa hyviä keskusteluja. Eräs asia ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään: minua edelleenkin halutaan pitää vanhassa.

Tokihan työssä pysyminen on nykyään epävarmoina aikoina järkevää. Nimenomaan järkevää. Se turvaa rahan tulemisen joksikin ajaksi, mutta eipä juuri muuta. Tuolla pysymisellä voi olla negatiivisiakin vaikutuksia, joilta monet sulkevat silmänsä: pysyminen yhdessä ja samassa voi pysäyttää urakehityksen ja jämähdyttää ikäviin töihin ja työ voi myös pahimmillaan viedä terveyden.

Yllättävää minusta on se, että vaikka ensisijainen tavoitteeni onkin löytää mielekkäämpää työtä vanhan tilalle, siitä huolimatta kommentit ovat olleet sen suuntaisia, että vanhassa pysyminen on järkevämpää. Minusta nykyään ei ole mitenkään järkevää pysyä vanhassa, jos se ei tunnu enää hyvältä, työ on epäsopivaa ja muutos on mahdollista elämäntilanteen puitteissa. Toki on tilanteita, joissa on hyvä pysyä vanhassa, kuten velat ja jotkut perhetilanteet.

Minulle tulee jotenkin höhlä ja hoopo olo siitä, kun tavoitteitani ei tueta, vaan niitä pidetään nykytilannetta huonompana. Aivan kuin en osaisi tehdä harkittuja ja tarkkaan punnittuja päätöksiä. Toisaalta olen sitä mieltä, että minun ratkaisuistani saa olla niin monta mielipidettä kuin on ihmisiä. Ei tarvitse olla samaa mieltä, ei tarvitse nyökkäillä ja olla hiljaa. Saa sanoa, jos suunnitelmani kuulostavat höhliltä.

Silti... kaipaisin kannustusta ystäviltäni ja läheisiltäni. Vaikka tekisinkin höhliä päätöksiä, toivoisin, että minua kannustettaisiin sellaiseen suuntaan, joka minusta tällä hetkellä tuntuu houkuttelevimmalta ja sopivimmalta. Toivoisin, että terveeseen järkeeni luotettaisiin, että minäkin kykenen tekemään hyviä päätöksiä. Jos päätökseni osoittautuisivat huonoiksi, oppisinpahan paljon ja sekin on elämässä tärkeää.

Minua ei taaskaan kiinnosta puhua tavoitteistani, mutta tällä kertaa en aio lannistua. Puhun, jos haluan. Teen muutoksia, jos haluan. Ihmiset saavat yrittää puhua minut paikoilleni. Minusta elämässä kannattaa toimia, koska meillä on kuitenkin (ymmärtääkseni) vain yksi elämä. Ei sitä kannata tuhlata paikallaan nököttämiseen, jos kaipaa liikettä, muutosta, kokemuksia, toimintaa. Elämä on nyt.

Friday, September 07, 2012

Sadonkorjuuta ja miniatyyrikasveja

Olen kesän aikana kasvattanut yrttejä ja salaatteja parvekkeellani. En ole toki tehnyt tätä nyt ensimmäistä kertaa, mutta erityisesti tämä kesä on tuntunut erityisen opettavaiselta. Viherpeukaloni lienee nytkähtänyt hieman keskemmälle kämmentä.

Ensin hyvät uutiset. Minulla on ollut persiljaa ja timjamia kasvamassa isoissa altakasteluruukuissa. Ne kukoistavat: olen saanut kerätä satoa pitkin kesää ja silti puskat ovat isot ja hyvinvoivat. Satoa tulee enemmän kuin saan syötyä, joten olen säilönytkin. Nytkin pitäisi laittaa vielä säilöön, koska noista puskista tulisi luultavasti satoa vielä lisääkin tänä kesänä.

Sitten ne huonommat uutiset. Salaattitilanne näytti alkukesästä tosi hyvältä. Sain parvekelaatikostani rucolaa enemmän kuin ehdin syödäkään. Lopulta rucolani alkoivat kukkia, joten laitoin uudet siemenet. Toisessa parvekelaatikossa olleet salaatit eivät sitävastoin kasvaneet juuri lainkaan. Ainoa, mitä muutamalle taimelle tapahtui oli muutama heikko lehti ja pitkä kukkavarsi. Se laatikko oli luultavasti liian pimeässä paikassa ja taimet olivat liian tiheässä, vaikka karsinkin niitä kesän edetessä. En saanut tästä laatikosta satoa lainkaan.

Tillinikin olivat luultavasti liian pimeässä. Ne kasvoivat pitkiksi ja honteloiksi enkä niistäkään saanut satoa. Lopuksi siirsin laatikon valoisampaan paikkaan, hävitin taimet ja laitoin uudet tillin siemenet multaan. Lisäksi laitoin kirvelin siemeniä kasvamaan, koska kirveli on aiemmin onnistunut minulla pomminvarmasti.

Tillini eivät näytä vieläkään kasvavan. Siemenistä iti vain pari ja taimet ovat pieniä ja honteloita. Ne ovat kasvaneet jo niin kauan, että niiden luultavasti pitäisi olla jo aikuisia. Kirvelin taimista tuli miniatyyrikasveja. Oivalsin tässä eräänä päivänä, että ne todellakin näyttävät siltä, miltä pitäisikin: lehtiä on reilustikin. Kasvit ovat vain tosi pieniä. Mikä ihme meni pieleen?

Olen lisäksi tässä pitkin kesää yrittänyt kasvattaa herneenversoja. Olen aiemmin kasvattanut niitä hyvällä menestyksellä. Ne ovat kasvaneet hyvin ja olen saanut vihreää syötävää. Nyt jo useamman kerran (ja tälläkin hetkellä) on käymässä niin, että saan aikaiseksi miniatyyriherneenversoja. Ne ovat parin sentin mittaisia, mutta muistuttavat normaalikokoisia versoja ulkonäöltään. Lisäksi herneiden itämisprosentti oli vain noin 20 prosenttia. Tämä on nyt tapahtunut jo monena kertana. Mikähän ihme tässä nyt menee aina pieleen?

Kasvattaminen on näköjään haastavaa. Suurimmat ongelmani ovat siis olleet salaattien pikainen kukkiminen niin, että satoa en ehdi saada, tillien kasvamattomuus ja herneenversojen kasvattamisen uskomaton vaikeus. Lisäksi olen näköjään hyvä kasvattamaan miniatyyrikasveja.

Olen pohtinut, että ehkä ongelmiani ovat olleet liian tiheä taimitiheys, vähäinen valo (osalle kasveista) ja väärä multalaatu (kukkamulta). Onpahan ollut opettavaista, ensi kesänä kohti uusia haasteita! (Vinkkejä kasvien kasvatukseen otetaan vastaan :)

Wednesday, September 05, 2012

Loman ja arjen välimaastossa


Elokuu pyrähti nopeasti, ei kuitenkaan ohitseni. Oli mukavaa, siis todella mukavaa. Näin rakkaita läheisiäni, mikä tuntui oikealta ja turvalliselta. Kuljin paljon luonnossa, sain mustikoita ja hieman muitakin marjoja. Kuuntelin, haistelin ja katselin ympärilläni olevaa, ihmettelin ja tutkiskelin. Kamerani vangitsi hetkeksi monta kasvia ja muuta luonnon muovaamaa, joita on nyt mukava tutkia. Esimerkiksi kuvan kukkanen haisi uskomattoman voimakkaasti. Miten en aiemmin ole muistanut haistaa sitä?

En juurikaan istunut ankeassa kaupunkiasunnossani, vaan kuljin mieleni mukaan. Solahdin sujuvasti elämään, jossa tein omatahtisesti juuri niitä asioita, joita halusinkin. Se muuten avaa silmiä.

Olen aloitellut hiljalleen syksyn opiskelujani. Tiedän nyt, että alavalintani on väärä. Sattuuhan sitä. Olen silti pyrkinyt näkemään tämän alan jutuissa niitä kiinnostaviakin puolia. Kyllä tästäkin tutkinnosta on hyötyä, vaikka pyrkisinkin hieman toisenlaisiin töihin.

Yritin aloittaa erästä kurssia, joka kuulosti hyödylliseltä. Heti ensimmäisen viidentoista minuutin aikana tiesin, että sekä tämä aihe että kurssin toteutustapa eivät todellakaan ole minun juttuni. Ei yhtään. Aiemmin olisin ollut niin sinnikäs, että olisin väkisin vääntänyt itseni tuosta prässistä läpi mahdollista hyötyä ajatellen, mutta en enää. Onneksi voin valita toisen kurssin tilalle.

Olen ollut aiemmin uskomattoman sinnikäs. Olen tehnyt velvollisuudentuntoisesti valtavasti asioita, jotka ovat tuntuneet minusta tosi ikäviltä ja vääriltä itselleni. Nyt ymmärsin, että se polku on kuljettu läpi. Minulla ei enää ole voimia tuollaiseen itseni pakottamiseen, ne voimat on käytetty. Kokonaisuuden täytyy omalla kohdallani toimia. Jokin osa voi olla velvollisuudentuntoista puurtamista, mutta kovin iso möykky tuo ei elämässäni enää voi olla. En vain pysty, koska olen aiemmin pystynyt liikaa. Tuo kurssi oli liian iso möykky.

Kesälomaani olen tyytyväinen, se koostui paljosta hyvästä. Sen myötä minusta on alkanut tuntua, että elämä voisi koostua pienen pienistä kukista, joista muodostuu iso kukinto. Elämä on tuntunut mahdollisuuksilta, vahvalta ja kiinnostavalta.

Nyt olen kukinnon ja ison pahan möykyn välissä. Tunnen molempien läheisyyden. Olen hämmentynyt. Mihin suuntaisin?