Hämärtyvää, pimenevää

Posted on 7:50 PM In: ,
Nyt on taas se aika, kun voi sanoa pimeän tulleen. Vaikka päivällä aurinko paistoi ihanasti, arkiaskareiden jälkeen pimeni nopeasti. Nyt on säkkipimeää, kun ulos kurkistaa. Mietin kuuden aikaan, että viitsisinkö laittaa pyjaman päälle. Puoli seitsemältä päätin jumpata. Tämän pienen kotijumpan jälkeen, noin puoli kahdeksalta, menin suihkuun ja kiskoin vihdoin pyjaman päälleni. Pidän pyjamista ja yöpaidoista, yövaatteista noin yleisesti, koska ne luo turvallisuuden tunnetta. En tiedä, mistä se johtuu. Nyt on mukava istua pyjama päällä aivan liian aikaisin. Olisin valmis nukkumaankin, mutta tuskinpa uni tulee. Käperryn kohta kirjan kanssa peiton alle sohvalle. Se on tähän hetkeen parasta askaretta. Ehkä keitän vielä jotain lämmintä juotavaa.

Sunnuntaina oli hämärää ja harmaata, satoi. Päivässä oli tunti enemmän aikaa kuin yleensä ja se tuntui. En oikein tiennyt, mitä olisin tehnyt, joten kiersin alkupäivästä kotona ihmetellen ruhtinaallista aikaa ihan mihin tahansa tekemiseen! Siivosin hieman ikään kuin velvollisuudesta ja sen jälkeen luin sohvalla. Välillä katselin digiboksilta yhtä sarjaa. Yksi jakso ja sen perään seuraava jakso. Ja taas kirjan lukemista väliin. Illemmalla kävin kävelemässä vesisateessa ja ihmettelin ympärillä näkyvää silkkaa mustuutta. Muistin, että olisi pitänyt olla heijastimia mukana. Jossain välissä taisin syödä jotain, herkkujakin.

Kaipaan juuri nyt jostain syystä paljon rauhaa ja tasapainoa, jota koen saavani lukemalla ja katsomalla mielenkiintoisia ohjelmia. On levollista ja ihanaa olla turvassa kotona, kotisohvalla ja antaa maailman mennä menojaan. Välillä on mukavaa käydä ulkona, kuten lauantaina, jolloin kävelin pari tuntia. Sen jälkeen oli ihanan väsynyt olo. Kaipa kaipaan paljon lepoa, kun jokin aika sitten oli liikaa kaikenlaista rasittavaa, painetta aiheuttavaa. Kunpa saisin tämän rauhallisen hetken pysymään pidempään, en nyt kaipaa mitään ylimääräistä rasittavaa ja stressattavaa. Arki uuden opin parissa riittää tähän hämärtyvään syksyyn.

Retkellä suolla

Posted on 7:10 PM In:
Tarkoitukseni ei ollut retkeillä suolle, vaan lähdin kävelemään kartasta katsomalleni retkeilyreitille. Tarkoituksenani oli viettää rentoa päivää, tutustua uuteen paikkaan ja samalla tarkastella, jos reitin varrella oleva metsä olisi mustikka- tai puolukkamaastoa. Ilahduinkin suuresti, kun metsä oli nimenomaan marjastusmetsää: mustikanvarpuja oli paljon ja laajalla alueella ja puolukkaakin löytyi. Yllätys oli tosi suuri erityisesti siinä, että puolukoita ei ollut poimittu, vaan niitä löytyi ylikypsänäkin vielä aika paljon. Hyvä löytö.

Kävellessäni hieman vielä eteenpäin saavuin suolle. Hetken ihmettelin, että onkohan polku riittävän kova melko helposti kastuville kengilleni, mutta oli se. Pysähdyin hengittämään suon tuoksuista ilmaa ja katselemaan ympärilleni. Oli ihanaa. Lopulta katsoin jalkoihini, jotta olisin löytänyt mahdollisimman kuivan reitin pois. Karpaloita! Aloin etsiä niitä lisää ja niitähän löytyi varsin paljonkin:


Karpalot olivat melko pieniä, mutta aloin innoissani kerätä niitä. Kuvaan tuli myös kenkäparkani, joka kastui, kun hyörin innoissani karpaloiden perässä suolla ja ilman kumisaappaita. Olipahan kokemus :) Lopulta oli pakko lähteä pois, kun jalkani olivat märät ja kylmät ja en ollut varma, kuinka pitkä matka edessä vielä oli (ei ollut karttaa mukana, tosi fiksua kuljeskella oudoissa metsissä ilman karttaa). Matka oli lopulta varsin lyhyt.

Saalista ei tullut hurjasti marjojen muodossa, noin puoli litraa, mutta kokemus oli itselleni merkittävä. Marjapaikka oli ensimmäinen ihan itse löytämäni nykyiseltä asuinpaikkakunnaltani! Olen aiemmin marjastanut vain kotiseudullani tai muilla paikoilla, jotka ovat olleet läheisteni tai ystävieni jo tietämiä marjapaikkoja. Tunsin oloni tosi onnelliseksi ja onnistuneeksi. Kiitolliseksi. Jotenkin tuli sellainen olo, että tämä on omaa elämääni.



Oppia opin päälle

Posted on 4:58 PM In: ,
Oppia ikä kaikki, sanotaan. Tällä toki tarkoitetaan muutakin kuin varsinaista opiskelua jossain laitoksessa, mutta itselleni tuo osuu nyt nimenomaan "laitosopiskeluun" liittyen. Eli työnhakuni on ollut tuloksetonta, mutta hakuni erääseen koulutukseen tärppäsi. Juuri kun iloitsin valmistumistani eli sitä, että ei tarvitse hetkeen opiskella mitään suorittamalla. No, taas opiskellaan.

Oikeastaan tuntuu tosi typerältä se, että ihmisiä vain koulutetaan ja koulutetaan (usein yhteiskunnan varoilla), vaikka ongelma on se, että työpaikkoja ei vain yksinkertaisesti monilla aloilla ole. Toisaalta näen täydennyskoulutukset tosi hyvinä täsmäkoulutuksina tietyille alueille, jotka voisivat työllistää. Se, mitä itse nyt opiskelen, on sellaista, mitä ei juuri oppilaitoksissa opiskella ja osaamista periatteessa tarvitaan. Periaatteessa. Mutta kun työnhakijoita on pilvin pimein, niin työnantajat hakevat sitä täydellistä. Minun taustastani ei oikein saa täydellistä... ainakaan sellaisiin paikkoihin, joita voisi olla tarjolla.

Täällä voin sentään tunnustaa, että olen kurkkuani myöten täynnä työnhakua, vaikka en ole sitä vielä ehtinyt kovin paljon tekemäänkään. Työnhakuilmoituksia lukiessa tulee niin huono ja osaamaton olo, että lannistuu jo siinä. Ajatukseni profiloida osaamiseni erikoisesti tuntui toki ajatuksena hienolta ja kiinnostavalta ja olenkin saanut profiloinnistani yllättynyttä ja positiivista palautetta - mutta en todellakaan varsinaiseen työnhakuun liittyen tai työnantajilta. En ymmärrä, miksi sanotaan, että erikoinen ja monialainen profilointi voisi kannattaa.

Nyt pitäisi innostua harjoittelupaikan etsimisestä ja täytyy myöntää, että vaikeaa on. Olen tunteja tutustunut yritysten nettisivuihin ja joka paikkaan tunnutaan kaipaavan tiettyjä asioita osaavia ihmisiä, osaavampia, superguruja, kaikenhallitsevia. Tuntuu, että tarjolla on vain muotteja, joihin en sovi (enkä ehkä edes halua sopia). Ahdistaa ajatuskin soitella tuollaisiin paikkoihin ja tarjota itseäni. Uh.

Itse koulutus on kiinnostavaa, koska olen utelias ja pidän aidosti uusien asioiden opiskelusta. Olenkin ajatellut ottaa ilon irti uusista asioista ja jos sitten käy siten, että en kelpaa mihinkään työharjoitteluun, niin murehdin sitä asiaa sitten aikanaan.

Hengähdystauko metsässä

Posted on 3:34 PM In:
Kävin viikonloppuna patikoimassa metsässä. Seurasin polkua ja mitä pidemmälle askeleeni veivät, sitä kevyemmäksi tunsin oloni. Arki ja huolet karisivat hiljalleen ja oloni alkoi tuntua omaltani. Tuollaisessa maisemassa ei voi olla muuta kuin onnellinen.


Luonnon voima on ihmeellinen. Olen kokenut sen lukemattomia kertoja, mutta aina se jaksaa hämmästyttää. En oikein osaa selittää sitä muuten kuin että tulee jotenkin tosi oma olo. On hyvä olla juuri sellaisena kuin on, olo on rauhallinen ja tasapainoinen, juuri oikea. Mieli ikään kuin vapautuu puristuksesta ja kahleista, joita ei tiennyt olevankaan (joskus toki tietää niiden olemassaolosta, mutta usein ei).

Retkeni suunnitellulla taukopaikalla oli porukkaa, joten jatkoin kulkemistani. Etsin oman kaatuneen puuni, jolle istahdin hengähtämään. Join kaakaota ja söin eväitäni. Muuta en kaivannut. Metsäterapia toimi tälläkin kertaa.

Iloa kukista

Posted on 7:47 PM In: ,
Rakastan kukkia. Pidän kukkien kuvaamisesta valtavasti ja katselen ottamiani kukkakuvia. Tykkään myös kosketella ja haistella kukkia, ehkä minun olisi pitänyt syntyä kimalaiseksi. Noin viikko sitten ennen pakkasia kävin keräämässä kasvimaalta kukkakimpun, viimeisen menneelle kesälle. Tuntui oudolta kantaa tuuheaa kukkakimppua, kun ympärillä oli täysi syksy ja palelsi. Kaksi vuodenaikaa kohtasi. Otin vielä viime hetken kuvia kasvimaalla sekä myöhemmin parvekkeellani, jossa kukkakimppuni on nyt ollut. Se on säilynyt koko viikon muuttumattomana, näyttää ja tuoksuu edelleen aivan ihanalta. Tässä alla jotain otoksiani, pieni ripaus kesää teillekin :)

Kimalaisen taival päättyi kukalle, hyvään paikkaan päätyi uupuneen taival.


Muutama kehäkukka kurkottelee taivaisiin.


Ihana kukkakimppuni, jota ihailen joka päivä.


Maa-artisokan kukka. Olivat vielä hieman supussa, kun keräsin niitä, mutta aukesivat lopulta.



Elämän puhureita

Posted on 6:53 PM In: ,
Ulkona puhaltaa ärhäkkä tuuli. Se sopii hyvin tämän viikon arkipäivieni päätökseksi, puhureita on riittänyt niissäkin. Mielenkiintoista, miten elämä näyttää menevän: on pitkään tylsää ja toivoo vaihtelua, jotain tapahtuvaksi. Sitten tapahtuu kerralla niin paljon, että ei jaksaisi, ajatukset tukkeutuvat ja ratkaisujen tekeminen on vaikeaa, elämään kaipaa rauhaa ja tasaisuutta. Kunnes taas tulee rauhallinen vaihe jne. Kierre. Miksi ei voisi olla sopivaa?

Yksi rauhallisempi viikon teema on ollut kasvimaan siivous ja sadonkorjuu. Kirjoittelen siitä enemmän myöhemmin ja kenties noista puhureistakin. Näitä kuvan ihanuuksia olen saanut ihailla kasvimaalla, niissä on vielä paljon nuppuja, mahtavatko ehtiä avautua. Kasvin nimi on unohtunut, laitoin niin paljon erilaisia kukkasia. Pitäisi käydä vielä ennen hallaa ottamassa paremmalla kameralla kuvia, jotta olisi kukkia talveksikin.

Hyvää viikonloppua!



Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive