Vitsin ja pilkan raja

Posted on 11:49 AM In: ,
Toisen ihmisen toimista vitsailun ja pilkkaamisen raja on häilyvä. Tätä olen päässyt (saanut, joutunut?) tällä viikolla toteamaan. Tässä oli kyse tilanteesta, jossa henkilö toimi oman mielenkiinnon ja arvojensa pohjalta, teki harmittoman valinnan. Toiset tekivät myös harmittomia valintoja omien arvojensa ja mielenkiinnon kohteidensa pohjalta. Kaikkien muiden valinnat olivat hyvin samanlaisia keskenään, joten poikkeava huomattiin. Tästä nousi vitsailevaa kommentointia, jossa vitsi ulottui vitsailun kohteena olevan henkilön arvomaailman puolelle.

Ymmärtämättömyys. Luulisin, että useimmiten kyse on ymmärtämättömyydestä ja siitä, että on mukavaa päästä vitsailemaan ja esille. Saada muut mukaan nauramaan, vähintään hymyilemään. Luultavasti pahaa ei tarkoiteta ja kohteena oleva henkilö voi ottaa asian huumorilla ja antaa armoa ymmärtämättömille. "Ei ole heidän vikansa, jos eivät ymmärrä hieman epäsopivan puolelle kallistuvaa käytöstään."

Pelko. Ehkä erilainen valinta herätti jonkinlaista pelkoa. "Tuo on erilainen, nostaa itseään muita paremmaksi." Tässä tilanteessa nimittäin joku olisi voinut vetää (täysin turhan) päätelmän, että kohdehenkilön valinta olisi jotenkin "parempi" muiden. Tuollainen tulkinta tuossa tilanteessa olisi täysin turha.

Kohdehenkilön yliherkkyys. Ainahan eri ihmisten tulkinnat eri tilanteille vaihtelevat. Ehkä kohdehenkilö on vain yliherkkä eikä ymmärrä huumoria. Hyvin mahdollista, mutta jos jostain tilanteesta jää ikävä olo, niin jotain siinä itse tilanteessakin mielestäni on kummallista.

Olin itse tuo kohdehenkilö. Olen huumorintajuinen ja kuittaan tuon tilanteena, jossa oli huumoria. Tai siis "huumoria", koska minusta toisten ihmisten tuollainen kommentointi on pelkästään asiatonta ja typerää. Täytyy sanoa, että käsitykseni näistä kommentoijista muuttui varsin negatiiviseksi ja vaikka aion jatkossa olla heitä kohtaan asiallinen, niin arvostukseni on jotain ihan muuta tasoa. Sitä vain ei kannata näyttää.

Mielenkiintoista minusta on se, että intuitioni varoitti minua tästä etukäteen. Mietin, että voinko tehdä tätä valintaa. Lopulta tein valintani, koska halusin siten tehdä, mutta yritin peitellä sitä (ärsyttävää, eihän minun tarvitse tuollaista peitellä!). Lopulta valintani paljastui ja kommentoijat riemastuivat. Intuitio on kyllä mielenkiintoinen asia.

Kaipaan omieni pariin!

Posted on 6:41 PM In: ,
Päässäni kajahti tänään huuto, että "haluan omieni pariin!". Hämmästyin voimakasta ajatustani, vaikka toki edeltävät (ja pitkältä ajalta silloin tällöin) ajatukset olivat johdattaneet tuohon. Olin tuolloin kävelemästä arkiaherruksen parista kotiin, väsyneenä. Tosi loppuunkaluttuna.

Menen aamuisin arkiaherruksen pariin. Sieltä kotiin ja ehkä johonkin harrastukseen. Sitten olen kotona ja lataudun rasituksista parhaani mukaan. Kohtaan ihmisiä lähinnä ohimennen, välillä vaihdan muutaman sanan. Ihmettelen ympärilläni säntääviä ja suorittavia ihmisiä. Missä minä olen? Mikä tämä maailma on?

Läheiset ihmiseni ovat "omiani". Muuten tunnen olevani ihan oudolla planeetalla ja hämmästelenkin sitä, miten olen voinut elää elämääni siten, että en juuri kohtaa "kaltaisiani" (mitä ovatkaan). Miten minusta tuntuu, että ympärilläni kulkee lähinnä eri planeetan otuksia, aivan erilaisella arvomaailmalla varustettuja ihmisiä? Se tuntuu tosi kurjalta. Ja tätä on vuodesta toiseen, näemmä. Missä minun heimolaiseni ovat?!

Tunnen olevani vain jokin itseäni peittelevä varjo, kun kuljen jossain. Ei minulla ole juuri yhteistä täällä hyörivien ihmisten kanssa. He suorittavat sitä ja tätä ja elävät ihan eri kuplassa. Toki tiedän asuvani aivan väärässä paikassa, mikä osaltaan kenties selittää tätä hengenheimolaisuuden puutetta.

On jotenkin tosi rasittavaa olla ympäröivälle maailmalle vieras, vääränlainen (vaikkakin toki itselleni oikea). Oikeaa kohtaamista ei pääse syntymään, kun mitään yhteistä kosketuspintaa ei ole.

Kaikkein kurjinta on kuitenkin se tunne, että "omani" ovat tuolla jossain ja minä en ole. En tiedä, onko asia näin, mutta ainakin suurin osa läheisistäni on matkan päässä. Minäkin haluan paikkaan, johon minä kuulun.

Hyvää vuonna 2016

Posted on 7:31 PM In:
Mitähän viime vuodesta sanoisi. Se sisälsi useita hyviä ja vielä parempia hetkiä ja toisaalta hieman raskaitakin vaiheita. Murheita en kuitenkaan halua muistella, joten koostan tähän jotain näin äkkiseltään mieleen tulevaa kivoja asioita ja havaintoja viime vuodelta.


  • Läheiset ihmiset. Minulla on aivan ihania läheisiä, lämpimiä, välittäviä ja huomioivia ihmisiä. Määrä ei ole suuri, mutta laatu ja sydän on! Viime vuosi oli oppia ihmissuhteista ja siihen liittyy läheisiäni kohtaan tuntemani arvostuksen kasvu entisestäänkin. Ystäväni tekivät minulle esimerkiksi yllätyksen, jollaista en ole ennen kokenut. Ihania ihmisiä! Läheisteni parissa koin viime vuonna parhaita hetkiä.
  • Luonto. Koin upeita hetkiä luonnossa sekä seurassa että yksin. Näin erilaisia metsiä, peltoja, muita aukeita paikkoja, soita ja vesistöjä. Kuljin poluilla, kuuntelin, haistelin ja katselin. Keräsin marjoja, joista olen iloinnut nyt talvellakin.
  • Mökit. Tämä liittyy osittain edellisiinkin. Pääsin käymään mökeillä ja vanhoissa ja eräissä aivan uusissa paikoissa.
  • Harrastukset. Pystyin tekemään monia minulle mieluisia asioita, kuten harrastamaan mieluisia liikuntalajeja, kasvimaata ja lukemaan kirjoja. Vapaa-aika oli antoisaa.
  • Uuden opettelu. Sain opetella paljon uutta sekä omaan alaani liittyvää että muita asioita. Vaikka en tiedä, onko oppimastani mitään hyötyä tulevaisuudessa, olen iloinen oppimastani. On mukavaa käyttää päätä ja haastaa itseään (kunhan sitä ei ole liikaa).
  • Uusi tasapaino itseni kanssa. Vaikka elämä on ollut, mitä onkaan, niin koen löytäneeni jotain tasapainoa itseni kanssa. Minulla on hyvä olla itseni kanssa ja itsetuntoni on vahvistunut. Tiedän, mistä pidän, mikä palauttaa rasituksesta ja mitä minun kannattaa vältellä. Vaikka tämän käytännön toteutus on vielä hieman vaiheessa, niin tiedän, mitä kohti suunnata :)

Luulen, että unohdan listasta jotain oleellista, mutta tämä antaa hyvää ja positiivista kuvaa vuodestani. Hyvien asioiden muistelu piristää. Vaikka tunnen suurta epävarmuutta tätä vuotta kohtaan, niin koen, että elämässäni on niin paljon hyvää, että myös hyviä asioita varmasti tapahtuu.

Oma olo

Posted on 1:29 PM In: ,
Kolmen päivän miniloma on tehnyt minulle todella hyvää. Olen mm. ulkoillut, lukenut, katsonut telkkaria ja käynyt liikuntaharrastuksessa. Jos vapaa olisi päättynyt eiliseen, en olisi ehtinut palautua joulun jälkeisestä raskaasta ajasta, mutta kolmas päivä tekee ihmeitä.

Päätös ottaa rennommin ei ole minulla toiminut työn suhteen ja kun paineistun töistä, alkaa muut asiat myös stressata. Lopulta elämä ajautuu selviytymiseen, jossa kelloa katsellen yritän selviytyä päivän askareista. Ilmaistyön alkamisen jälkeen tätä on tapahtunut paljon. Ajaudun samaan kierteeseen kerta toisensa jälkeen. Suurin syy lienee se, että työ vaatii valtavasti. En ehkä ole koskaan tehnyt näin vaativaa työtä. Toki, ei tämä vaativalta tuntuisi, jos työn osaisi, eli ajan myötä työ ei luultavasti tunnu enää niin vaativalta, mutta alku on täynnä uutta ja vaatimuksia, joita ei pysty täyttämään.

Vaikka tätä stressaavaa aikaa on nyt tovin kestänyt, niin nukkuminen alkoi häiriintyä vasta nyt joulun jälkeen. Ennen joulua minulla oli selkeä unirytmi, tiettyyn aikaan nukkumaan ja aamulla suunnilleen samoihin aikoihin ylös, myös viikonloppuisin. Tämä toimi hurjan hyvin ja tasasi stressaavaa jaksoa. Joulun jälkeen rytmini meni sekaisin, uni ei enää tullut iltaisin, mutta aikaisin täytyi nousta. Stressi alkoi vaivata univelkaisena vielä enemmän. Jossain vaiheessa aloin herätä aamuyöstä ja näin ahdistavia unia. Viimeistään tämä on minulle signaali, että keho on hälytystilassa ja jotain täytyy tehdä. Onneksi tuli tämä miniloma.

Tänään minulla on siivouspäivä. Olen siivonnut pienen palan ja istunut sohvalle teekupposen ääreen lukemaan kirjaa. Kun olen lukenut hyvältä tuntuvan ajan, olen imuroinut pienen osan asuntoa. Olen pyyhkinyt tasoja ja tiskannut, järjestellyt tavaroita. Hoitanut asioita netissä, kirjoittanut. Olen tehnyt askareita omaan tahtiini, täysin oman fiiliksen mukaan ja tämä tuntuu mahtavalta. Tunnen, kuinka stressaantunut pääni pääsee löysäämään kiristyneet piuhat.

Minulla on nyt oma olo. Kutsun tätä tilaa sellaiseksi, koska tunnen olevani täysin tasapainossa, tunnistan ajatukseni omakseni. Minulla on hyvä olla ja tiedän kuka olen. Elämässä näkyy valon häivähdyksiä.

Tässä tilassa ajattelee, että ei voi ajautua enää koskaan mihinkään muuhun, mutta tiedän toisin. Seuraava stressijakso voi jo väijyä nurkan takana odottamassa, kuinka ajaudun kelloa tuijottavaan selviytymistilaani. Osaisinpa hoitaa elämää siten, että voisin välttyä kierteeltä, mutta tiedän jo, että voin ainakin toistaiseksi vain rajallisesti torjua kierrettä. Työ stressaa, en voi sille paljoakaan tehdä. On muitakin stressaavia asioita ja niihin voin vaikuttaa enemmän, mutta en täysin. Kauhistuttaa ajatus siitä, että seuraavana ties kuinka monena viikkona on vain viikonloput tuomassa aikaa palautumiselle. Mahtavatkohan ne riittää.

Jatkan siivousta ja omaa päivääni. Tämä on ainakin mukavaa.

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive