Thursday, March 29, 2012

Löydettyjä kattiloita

Viedessäni eräänä päivänä pienmetallia keräykseen löysin keräysastiasta jotain yllättävää: kaksi kattilaa! Yllättävää se oli siksi, että ne kattilat olivat todella hyvän näköisiä, molemmat pohjatekstien mukaan kotimaista alkuperää. Toinen oli Opan kolmen litran kattila, jollainen minulla on jo, mutta ilman kantta ja väliosia (kätevää, kun on nyt kaksi kattilaa, johon nuo väliosat käyvät). Toinen oli puolentoista litran peruskasari. Miten ihmeessä joku on voinut luopua hyvistä kattiloista?

Tokihan kattiloissa oli "vikaa", eihän ne muuten roskiksessa olisi olleet. Molempien pohjaan oli palanut ruokaa tiukasti ja kunnolla, pohjalla oli siis musta kerros. Laitoin siis pyykinpesuainetta kattiloiden pohjalle kera pienen vesitilkan ja laitoin kattilat levylle. Kolmen litran kattilasta karsta lähti pois suurina laattoina, mutta kasarista palanut musta ei lähtenyt keittämällä pois. Sen jouduin työstämään irti perinteisesti hankaamalla, oli muuten kova homma.

Joku oli siis luopunut kattiloista, kun ruoka oli palanut pohjaan kiinni. Onko tämä nyt sitä (kaupunkilaista) uusavuttomuutta? En nimittäin oikeasti ymmärrä. Onko joillakin niin paljon rahaa, että kattilan likaantuessa voi ostaa uuden tilalle? Mitä haaskausta! Olen iloinen, että löysin nuo hyvät kattilat, ei niiden paikka ole kaatopaikka eikä metallinkeräyskään. Mitähän kaikkea käyttökelpoista ihmiset heittävätkään menemään nykyään, kun uuden hankkiminen on niin helppoa?! Olen kiitollinen löydöstäni.

Saatu tunnustus

Olen saanut ihania tunnustuksia. Aikatherine antoi minulle Liebster blog -tunnustuksen Pieniä sanoja -blogissaan. Tämä rakkautta on -tunnustuksen tarkoitus on käsittääkseni levittää rakkautta ympärilleen.

Minulle rakkainta ovat läheiseni ja luonto. Ne antavat elämälle voimaa, ponnistusta arkeen. Ilman rakkautta elämä olisi tosi tyhjä.

Tämän tunnustuksen myötä haluan välittää iloa ja rakkautta myös seuraaville blogeille/bloggaajille:


Ja muillekin lukijoille!

Thursday, March 22, 2012

Kädet multaan, yrttejä kesäksi

Olin jo aikoja sitten päättänyt, että tänä kesänä en kasvata mitään parvekkeellani, koska saatan olla melko paljon poissa kotoa ja minulla ei ole kukille välttämättä kastelijaa. Tällä viikolla aloitin kuitenkin huonekasvieni huoltamisen vaihtamalla yhdelle kasville ruukun ja työnnettyäni käteni multaan mieleni muuttui.

En muistanutkaan, että kasvien kanssa puuhastelu on minulle intohimo. Olen lähinnä yrittänyt unohtaa tuon intohimoni, koska sen toteuttaminen tuntuu olevan vielä niin kaukainen asia - minulla ei ole pihaa ja maapalstat, joita voisin käyttää, ovat aivan liian kaukana.

Nyt sitten oivalsin tässäkin asiassa, että elämä on vain ja ainoastaan tässä ja nyt. En ehkä voi viljellä kovinkaan laajasti tällä hetkellä, mutta yrttejä voin kasvattaa. Onhan tässä nyt sitten se riski olemassa, että en löydä niille reissujeni ajaksi kastelijaa ja ne kuolevat, mutta elämässähän voi tapahtua muutakin ennustamatonta, mikä "pilaa" viljelyni. Ei sitä tiedä, mutta ihan turhaan pelkään ja ennakoin riskejä ja jätän tekemättä.

Minulle on tärkeää tuntea multa sormissani, nähdä vihreän kasvavan ja tuntea maan tuoksu. Minulla on aivan ehdottomasti tavoitteena pyrkiä saamaan maapala, jota voin viljellä ja ihan oikeasti ulkona. Tässä asiassa matka on jopa päämäärää tärkeämpi eli kasvuvaihe on kiintoisaa katseltavaa ja koettavaa, vaikka toki satoakin on mukava saada. Voin saavuttaa tällä pienimuotoisella yrttiviljelylläni edes pienen tuntuman kasvimaahan sitä oikeaa kasvimaata odotellessani. Voin nauttia kasvatuksesta edes jonkin aikaa, vaikka kuumuus ja kuivuus veisikin sadon myöhemmin. Nyt on nyt.

Olen joskus jopa harkinnut, että opiskelisin jotain kasveihin liittyvää, ihan ammatiksi asti. En kuitenkaan aikanaan valinnut sitä polkua, harmi.

Monday, March 05, 2012

Tätä en toivonut

Uuden vuoden lupauksessani tavoitteenani oli kokeilla mahdollisimman paljon uusia asioita/tekemisiä/yms. tänä vuonna. En tiedä, oliko norovirus-kokemus varsinaisesti elämäni ensimmäinen, mutta tuon kokemuksen olisin voinut jättää väliinkin. Tuo oli kuitenkin aikuiselämäni ensimmäinen oksennustauti. Paljon olikin unohtunut sitten lapsuuden... ja olisi saanutkin jäädä sille tielle. Pitänee varoa, mitä toivoo.

Noron tarttumisen helppoutta on vaikea käsittää ennen kuin sen omalla kropalla kokee. Minusta onkin suorastaan ihmeellistä, että se ei ole aiemmin osunut kohdalle. Tällä kertaa käsien pesu ei ihmeitä tehnyt - en osaa tarkalleen sanoa, minkä virheen tein.

Minulla on kuitenkin vankka mielipide siitä ihmisten typeryydestä, että raahataan vatsatautisia kakaroita tai itsejänsä muiden ihmisten sekaan. Miten voi olla, että todistettavasti järki ei joillakin riitä siihen, että pidettäisiin sitä etäisyyttä muihin ihmisiin (jätetään tulematta), jos perheessä on oksentelija? Se, että jos oksentelu onkin yhdelle lapsiperheelle ihan normaalia arkea, se ei välttämättä ole sitä muille ihmisille. Joillekin tuollainen voi olla vaarallistakin.

Minulle tuo tauti oli kuitenkin varsin harmiton, lähinnä vain ikävä. Pahin vaihe kesti yhden yön, jolloin kävin muutamaan kertaan halailemassa posliinia. (Opin tuossa muuten varsin hyvän ja tehokkaan tavan oksentaa, jos jotain oppimiskokemusta haluaa tuosta hakemalla hakea. Vain ensimmäisellä kerralla tuhrin käteni.) Paha olo jatkui tosin vielä päiviä.

En uskalla luottaa ihmisten järkeen siinä, että pysyisivät sairastaessaan kotona. Eivät pysy. Tämä on nyt opittu, vaikka toki olen tiennyt tuon aiemminkin. Nyt olen nähnyt omin silmin, mihin tuollainen vastuuttomuus voi johtaa (en ollut ainoa sairastunut tuossa ketjussa ja pääsin vähällä). Minusta on vähintäänkin kohtuullista ja ennen kaikkea vastuullista, että kysyttäisiin lupa, että saako sairaana tulla.

Thursday, March 01, 2012

Keväästä nautiskelua

Nyt on alkanut paras osa vuodesta. Tästä eteenpäin aina lokakuulle asti on minusta parasta aikaa, vaikka pidän kyllä pimeästä talvesta ja kaamoksestakin jossain määrin. Nautin siitä, että on kunnon vuodenajat.

Kirkkaus on yllättänyt monena päivänä. Vielä en ole jaksanut etsiä aurinkolasejani, vaikka syytä olisi: minulla on varsin herkät silmät ja siinä missä joku vielä kirkkaudessa näkee jotain, minä olen puolisokea märkine silmineni. Silti on ihanaa, kun paistaa ja on lunta. On mukava käydä hiihtämässä.

Unohdin täysin, mitä lämpenevä kevät myös merkitsee: parvekkeen kevättulvaa. Olen heitellyt parvekkeelleni talven mittaan pahvilaatikoita (tämä liittyy varastoni siivoamiseen), jotka ovat nyt jäätyneet lattiaan kiinni. Vesi on tulvinut ja jäätynyt - ja juuri kun kävin parvekkeella tajusin, että vesi on kastellut koko matonkin (eli koko lattian). Veden poistoputki jäätyy joka kevät. Pitäisi kai kaataa siihen kuumaa vettä ja siirtää ongelma kerrosta alemmas.

Vaikka minulla on ollutkin nyt rankkoja päiviä opiskelujeni vuoksi, olen silti pystynyt iloitsemaan keväästä ja elämästä. Tämä nykyhetki tuntuu hyvältä, on hyvä olla näin. Samalla kuitenkin kontrasti tämän nykyisen hyvän elämän välillä ja työelämän välillä tuntuu kasvavan, mikä herättää minussa kauhua ja tulevan pelkoa. Nyt ei ole kuitenkaan sen aika, vaan tämän kevään. Nautitaan siitä!