Thursday, August 13, 2015

Pyrkimyksiä vähentää stressiä

Olen vuosien varrella muuttunut herkemmin stressaavaksi tai stressille herkemmäksi, miten sen nyt ottaakaan. En muista nuorena niin paljon stressanneeni jännittäviä tilanteita, mutta ehkä se johtuu siitä, että nuorena ei muutenkaan mieti asioita pitkällä tähtäimellä. Silloin elää enemmän hetkessä, nyt erilaisten valintojen seurauksia tiedostaa etukäteen liiankin hyvin, mikä tarkoittaa itselläni vaihtoehtojen loputonta puntarointia (mikä myös stressaa).

Olen nyt pyrkinyt tekemään asialle jotain, en tiedä auttaako se, mutta kannattaa kokeilla. Suurin osa stressistäni on nimittäin turhaa, riittäisi kyllä, jos stressaisi ja jännittäisi ihan vain "oikeita" asioita.

Ensin pyrin tunnistamaan stressin itsessäni. Seuraavaksi analysoin tilanteen eli arvioin, onko stressille oikeaa aihetta. Tämä pitää sisällään pohdinnan siitä, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua asioiden mennessä pieleen. Usein pahin mahdollinen asia ei ole kovinkaan paha, vaan esimerkiksi joku pahoittaa hieman mieltään, mikä lienee usein parempi vaihtoehto kuin yletön stressaaminen. Esimerkiksi jos aikatauluni ovat liian täynnä, on parempi karsia menoja kuin stressaantuneena ja ahdistuneena juosta menosta toiseen ja olla lopulta ihan poikki.

Olen pyrkinyt näkemään stressaavat tilanteet uudella tavalla. Kävin hiljattain yhdessä haastattelussa, joka luonnollisesti jännitti etukäteen hurjasti, mutta pohdin tilannetta etukäteen. Ajattelin pahimmat vaihtoehdot, jotka voisivat tapahtua ja ymmärsin, että ne eivät ole lainkaan pahoja. Jos toteutuvat, unohdan ne nopeasti. Sen jälkeen mietin, että kun elämästä olisi hyvä nauttia, niin aion nauttia haastattelusta, pidän siellä hauskaa. Tämä kuulostaa ehkä yliampuvalta, mutta pyrin tuollaiseen positiiviseen sisäiseen vireeseen, joka syntyy hauskasta tekemisestä ja siitä, että on täysillä läsnä siinä, mitä tekee. Hymyilin paljon ja olin innostunut. Luulisin, että tällainen vire ei olisi paha asia, ja haastattelun aikana ja jälkeen minulla olikin oikein mukava ja energinen olo (vaikka toki jännittikin). Meni sitten haastattelu miten meni (en tiedä vielä), mutta olin ainakin oma itseni ja tein parhaani, nyt voin "unohtaa" koko asian ja mennä elämässä eteenpäin.

Olen kuullut itseäni viisaammalta, että stressaaminen ei kannata. Näinhän se on, toivottavasti opin itsekin näkemään asiat kepeämmin.

Friday, July 31, 2015

Rauhoittuvaa kesää

Kesä on mennyt kivasti, tosin turhan paljon stressatessa ja jännittäessä. Tekemistä on ollut paljon, mutta nyt olen hiljalleen rauhoittunut ja edelleen rauhoittumassa. Nyt kun ei enää säntäile, ehtii kuunnella omia ajatuksiaan ja kohdata itsensä uudessa elämäntilanteessa. Mielialat ovat vaihdelleet kesän aikana tosi synkästä iloon, pelosta tyytyväisyyteen. Jotenkin nyt on tosi hyvin, vaikka joku muu voisi nähdä toisinkin. Joskus minäkin näen toisin, mutta pyrin tarttumaan toiveikkaisiin ja positiivisiin hetkiin.

Rauhoittaa kummasti, kun tietää tulevien kuukausien tulonsa, vaikka tulot ovatkin pienemmät kuin tämän hetken menot. Miten tällaisessa tilanteessa voi rauhoittua? Siten, että tieto on parempi vaihtehto kuin viime kuukausien epätietoisuus. Toisaalta myös siten, että minulla ei juuri nyt ole mitään hätää, vaikka pidemmällä aikavälillä minun on pakko saada talous tasapainoon. Tukien taso yllätti kyllä sikäli, että en jää miinukselle kovin paljon per kuukausi, mutta jään kuitenkin. Jotain on keksittävä.

Tukeni jäävät pieniksi, koska olen ollut aktiivinen, tehnyt töitä ja hoitanut hyvin raha-asiani. Tämä maa osaa siis "kannustaa" kansalaisiaan toimimaan, mutta yritän olla ajattelematta asiaa ja suhtautua tähän asiaan itsekkäästi: elän omaa elämääni ja ei minua oikeastaan kiinnosta, miten autan (tai olen auttamatta) tätä maata taloudellisesti. Elän vain elämääni ja pyrin tekemään siitä itselleeni parhaan mahdollisen. Jos onnistun lisäksi tuottamaan iloa toisille ja auttamaan, niin se on hyvä asia.

Yksi viime aikojen parhaista iloista näkyy kuvassa. Tuota lisää :)


Thursday, July 09, 2015

Siirtymä

Alkukesä on mennyt nopeasti. En ole oikein ehtinyt edes sisäistää, että on kesä. Ehkä se johtuu siitä, että perinteistä tukalaa kuumuutta asunnossani ei ole ollut ja toisaalta olen mennyt ja tullut niin paljon, että en ole ehtinyt rauhoittua aloilleni. Toisaalta minulla on ollut jotenkin hankala olo muutoksen keskellä...

Elämässäni ei sinällään ole mikään muuttunut. Olen vain hiljalleen siirtynyt opiskelijasta työttömäksi eli olen valmistunut. Minun pitäisi iloita monen vuoden ahkeroinnin toivottua päättymistä, mutta työttömyys ja työllisyystilanne laimentavat iloa. Miten voi iloita, kun tulevaisuus näyttää pelottavalta? Haluaisin juhlia, koska tämä hetki on ainutlaatuinen. Tuskin suoritan enää kovin montaa tutkintoa tässä elämässä.

Henkisesti siirtymä on siis ollut vaikeaa. Olen ajatellut, että opiskelu johtaa työhön. No, voihan se itsellänikin siihen johtaa, mutta heikolta näyttää. Tilanne herättää hämmennystä, en tiedä, mitä nyt. Kaikki on auki. Siksi minusta tuntuu, että en saa itsestäni mitään irtikään, en puhumalla enkä kirjoittamalla. Siksi olen touhottanut melkein liikaa.

Ehkä suunta tästä vielä hahmottuu, kun antaa sen löytymiselle aikaa. Yritän suunnata ajatukseni ensisijaisesti kesään. Minua ei haittaa helteiden puute, mutta sadetta voisi olla vähemmän. Paljon vähemmän. Ihanaa kesän jatkoa!

Saturday, June 06, 2015

Epämukavuusalueella hääräilyä

Olen viime aikoina hääräillyt varsin paljon epämukavuusalueellani. Jos elämässäni on hetken rauhallista ja tasaista, olen järjestänyt jotain jännitettävää itselleni. Tämä on ollut sekä ahdistavaa, mutta lopulta myös varsin vapauttavaa ja voimistavaa. Selvää on, että kaipaan elämisen tunnetta ja asioiden etenemistä elämässäni. Olen kyllästynyt vain pyörimään omissa samoissa pienissä piireissä eli olemaan lähinnä kotona ja odottamaan, että jotain ihmeellistä tapahtuisi. Odottaessa ei tapahdu.

Olen soitellut jonkin verran puhelimella. Olen hoitanut asioita ja soitellut työpaikkojen perään, mikä ei itselleni ole mitään mukavuusalueella olemista. On jännittänyt, olen pelännyt, että sanat menevät solmuun ja teen itsestäni hölmön. Ihmeellistä on kuitenkin ollut ymmärtää se, miten pieni ja merkityksetön oikeastaan olen, eli on aivan sama, mitä minusta on puheluiden jälkeen ajateltu. Useimmillahan sitä paitsi alussa sanotut nimet menevät ohi korvien, itselläni ainakin. Näiden soittojen myötä soittaminen on helpottunut ja lisäksi olen saanut arvokasta tietoa erityisesti niihin töihin liittyen, joita ensisijaisesti etsin. Paljosta olisin jäänyt paitsi, jos en olisi kysellyt.

Olen lisäksi mennyt tilaisuuteen, jossa on ollut pelkästään itselleni vieraita ihmisiä, ja lisäksi jutellut siellä ihmisten kanssa. Taas kerran minua jännitti, mutta keksin jopa jotain juteltavaa ja tunnelma oli hyvä. Jälkeenpäin olin oikein iloinen siitä, että olin tavannut mukavia ihmisiä.

Olen myös ajanut autoa toooosi monen vuoden tauon jälkeen. Hikoilutti ja tärisytti asettua ratin taakse, mutta minä todellakin ajoin autoa. Olen aina kammonnut kaupungissa ajamista, mutta minä ajoin nimenomaan kaupungissa ja se sujui yllättävän hyvin, vieläpä vieraalla autolla. Pysäköidessä pieneen parkkiruutuun jalkani tärisivät, mutta onnistuin siinäkin. Tunsin itseni todella onnistujaksi kokemuksen jälkeen.

Jotain muitakin pieniä onnistumisen kokemuksia epämukavuusalueella olen kokenut. Vaikka nuo tapaukset etukäteen ahdistavatkin tosi paljon, niin onnistuminen noissa asioissa on ollut tosi voimistavaa ja kannustavaa. Tunnen itseni vahvemmaksi ja rohkeammaksi. Minähän osaan ja pystyn, kunhan toimin!

Liikaa tietenkään tällaista ei kannata olla tai ahdistaa niin paljon, että yöunet menevät, ainakin itselläni. Mutta sopiva säännöstely tekee hyvää. On kiva ja kivan rohkea olo :)

Monday, June 01, 2015

Taimet ovat kasvaneet

Parvekkeellani viheriöi erilaisissa kylvöastioissa:


Kasvamassa on mm. kesäkurpitsaa, auringonkukkaa, ruohosipulia, lehtikaalta, yrttejä, chiliä ja kurkkua. Iso osa taimista menee kasvimaalle ja osa jää parvekkeelle. Nyt alkaa vaihe, jossa taimet pitäisi viedä kasvimaalle tai siirtää lopullisiin ruukkuihinsa. Olen sisustanut parveketta hankkimalla sinne hyllykön, johon pieniä taimia mahtuu mukavasti, eli ainakin yrttejä ja chiliä. Lisäksi pitäisi saada sovitettua köynnöstäviä kasveja sisältävä parvekelaatikko johonkin. Luulen, että lopputuloksesta tulee kiva :)

Olen vienyt jo jotain taimia kasvimaalle tuulen armoille. Harmi, kun tuulee, ei tekisi mieli viedä enempää taimia riepoteltavaksi, mutta ne ovat venyneet jo kovin isoiksi ruukuissa elelijöiksi. Luulin, että sää olisi ollut otollinen kasvimaapuuhastelulle, mutta täytyy nyt odotella ainakin tämä päivä. Tuulta on tosin ennustettu tulevillekin päiville... No, nyt on kuitenkin kesä ja se on mukavaa :)

Wednesday, May 13, 2015

Työnhaun varsinainen aloittaminen

Ajattelin jo aloittaneeni työnhaun, mutta mitä enemmän olen perehtynyt aiheeseen, niin olen ymmärtänyt vain harjoitelleeni. Työnhaku vaatii enemmän kuin työpaikkailmoituksiin vastaamista. Pitää uskaltaa, oivaltaa ja toimia. Tämän oivalluksen myötä soitin ensimmäisen puheluni työpaikasta. Puhelu tuotti heti tulosta: pääsin haastatteluun. Ensimmäinen työhaastattelu pitkään aikaan jännitti todella paljon, mutta tuotti myös tulosta, minulle näytettiin vihreää valoa. Minua tosiaan haastateltiin, vaikka avointa työpaikkaa ei juuri nyt ollutkaan. Tuosta paikasta saattaa koska tahansa kuulua jotain ja lyhyt/lyhyehkö työ voi olla mahdollinen.

Koin pian toisen yllätyksen. Pääsin toiseen työhaastatteluun! Tämä haastattelu järjestyi myös ei-niin-tyypillisesti ja kyseessä oli myös paikka, jossa ei ollut juuri nyt avoimia työpaikkoja, mutta minua tosiaan silti haastateltiin. Tästä en osaa sanoa, miten tämä jatkossa etenee, mutta tarkkailen tilannetta. Tämän haastattelun iso hyvä puoli oli se, että sain tietoa siitä, mitä alallani kaivataan juuri nyt ja sain muutenkin hyviä vinkkejä jatkoon.

Heti, kun aktivoiduin, alkoi tapahtua. Lisäksi edellisestä työpaikastani voisi periaatteessa kuulua jotain. Nyt voin sanoa eläväni jännittäviä aikoja ja erilaiset tunteet myllertävät sisälläni. Mahdollista on se, että mistään ei kuulu mitään tai toisaalta se, että kaikista tärppää. Kaikista olen kiitollinen, mutta varsinkin siitä, että tämän myllerryksen ja haastattelujen myötä minulle on alkanut hahmottua oma tilanteeni (osaamiseni on aika kapeaa ja laajemmalle osaamisalueelle olisi tarvetta eli alhaalta saa aloittaa) ja mitä voisin tehdä "isona". En ole miettinyt tätä kysymystä yksin, vaan olen saanut jakaa ajatuksia toisen henkilön kanssa ja se on avartanut silmiäni. On helpompi suunnistaa, kun on suunta.

Nyt näen kiinnostavia avoimia työpaikkailmoituksia ja minun toki kannattaisi hakea niitä. Toisaalta nyt on tapahtunut niin paljon, että hengähtäminen houkuttelisi. Tärkeää on kai se, että ei jämähdä mukavuusalueelleen makaamaan, vaan tavoittelee sitä, mikä voisi tarjota sen, mitä haluaakin ja missä voisi ammentaa itsestään jotakin tarjottavaa toiselle (ja vielä kun ensin keksisi, mitä tuo voisi olla) . Vielä tärkeämpää kuitenkin lienee lepo ja ilo, ehkä niitä voisi ainakin olla tarjolla loppuviikolle :)

Friday, May 08, 2015

Työnhaun aloittaminen

Olen tänä keväänä aloittanut aktiivisen työnhaun. Tätä ennen olen hakenut töitä viimeksi yli kymmenen vuotta sitten, joten voi sanoa, että kyseessä on aika uusi asia. Tilanne Suomessa on muuttunut niin paljon, että olen huomannut työnhaun olevan nyt aivan eri asia kuin aiemmin. Käymäni työnhakuvalmennukset ovatkin tulleet tarpeeseen.

Hain ensimmäisiä kesätyöpaikkojani muistaakseni noin lukioikäisenä. Ensimmäinen kesätyöni oli kunnan tarjoama, jota hain muistaakseni jollain lomakkeella. Sain töitä. Helppoa. Tämän jälkeen minulle tarjottiin yhtä työtä kesäksi, mutta sen jälkeen kesätöiden hakeminen oli yhtä tuskaa. Minulla ei ollut suhteita hyödynnettäväksi, joten taistelin muiden nuorten kanssa vähistä paikoista. Onnistuin kuitenkin toisen kerran saamaan kunnan tarjoamaan kesätyötä. Myöhemmin onni oli ehkä se, että en päässyt heti opiskelemaan, jolloin sain työpaikkailmoitukseen vastaamalla mukavaa ja helppoa työtä talveksi, mikä auttoi minua saamaan vastaavia töitä jatkossa pariksi kesäksi. Sitten taas tökkäsi ja olin muistaakseni ainakin yhden kesän ilman töitä. Lopulta sain varsin hyväpalkkaisen kesätyön kaverin avustuksella. Tämä kaveri oli saanut töitä paikasta, joka palkkasi enemmänkin porukkaa. Soitto rekrytoijalle tuotti tuloksen.

Opintojeni loppuvaiheessa etsin vimmatusti töitä, mutta vaikealta näytti. Tunsin jo hieman epätoivoa, koska minun oli pakko löytää harjoittelupaikka, jotta voisin valmistua. Ensimmäisen oman alani työpaikan sain lopulta vastaamalla työpaikkailmoitukseen. Kyseessä oli vuokratyö, joka toimi hyvänä väylänä urallani eteenpäin. Olen kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden työntekijänä, jolla ei ollut alan työkokemusta. Asiassa toki auttoi huomattavasti hyvä työllisyystilanne alalla. Tästä eteenpäin olen päässyt varsin vaivattomasti työurallani eteenpäin. Nyt minulla on kuitenkin uusi tilanne: pitäisi ottaa haltuun työnhaku tässä heikossa työllisyystilanteessa ja löytää työpaikka. Olen ajatellut onnistua.

Olen tähän mennessä hakenut noin kymmentä työpaikkaa, mikä ei kuulosta paljolta. Koen kuitenkin, että tämä on ollut vasta harjoittelua. Olen vastannut ilmoituksiin, laatinut hakemuksia, muokannut ansioluetteloani, käynyt työnhakuvalmennuksessa ja taas muokannut dokumenttejani. Olen ollut aktiivinen myös somessa, tutustunut yrityksiin ja etsinyt tietoa. Olisin tähän mennessä toki voinut tehdä jo enemmän, mutta kaikki tämäkin työnhakurumba on vienyt tunteja ja taas tunteja ja minulla on ollut muutakin tärkeää tekemistä juuri nyt. Olen "vain" osa-aikainen työnhakija ja virallisestihan minä en ole työtön.

Olen oppinut paljon. Olen hakenut työpaikkoja laidasta laitaan ja olen oppinut, että tietyntyyppisiin paikkoihin hakijoita on sadasta ylöspäin. Kun minulla ei ole varsinaisesti kokemusta näistä töistä, niin minulla ei ole mahdollisuutta saada niitä, vaikka koulutukseni puolesta voisin sellaisia tehdäkin. Päteviä hakijoita on valtavasti. Oma polkuni tällaisiin töihin ei kulje ilmoituksiin vastaamisen kautta.

Tämä kokemus on ohjannut minut hakemaan ensisijaisesti sellaisia töitä, joita olen aiemmin tehnyt. En koe sitä tappioksi, vaan koen, että näillä alueilla minulla on eniten annetavaa ja samalla näissä tehtävissä voisin edelleen oppia ja kehittyä. Oikeastaan ei olisi lainkaan huono asia tehdä näitä töitä, vaan se yllättäen innostaa minua varsin paljon! Olen pohtinut paljon, millaiseen työhön sopisin ja mikä kiinnostaisi ja luulen, että olen löytänyt ajatuksen siitä, minkä tyyppistä työtä voisin tehdä. Tämä on hyvä, koska se auttaa minua kohdentamaan työnhakua, enkä haaskaa aikaani "turhiin" hakuihin, vaan täsmäkohdennan toimeni paikkoihin, jotka oikeasti sekä kiinnostavat että voisivat olla ulottuvillani. Järkevää.

Jatkan tästä aiheesta kirjoittamista myöhemmin. Näin lopuksi kuitenkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että työnhakua pitäisi opettaa jo koulussa, viimeistään toisella asteella. Jos olisin saanut jotain opastusta työnhakuun jo nuorena (jolloin ei nettiä ollut apuna samoin kuin nyt), niin olisin luultavasti saanut helpommin kesätöitä ja minulle ei ole muodostunut itsestäni käsitystä, että olen huono, kun ilmoituksiin vastaamalla en kelpaa. On tärkää tuntea olevansa hyvä ja kelvata ja työelämässä tuo on erityisen tärkeää. Työ vie kuitenkin todella paljon aikaa. Olen onneksi saanut työelämässä niin hyvää palautetta tähän mennessä työskentelystäni, että voin nyt hakea töitä pää pystyssä. Minä olen hyvä :)

Saturday, May 02, 2015

Tyhjä tie

Sanat ovat olleet hukassa. Elämä tuntuu niin oudolta juuri nyt, että en tiedä, mitä siitä sanoisi. Tuntuu, että mitään ei ole tapahtunut, vaaleistakaan yms. ajankohtaisesta en ole jaksanut kommentoida. Olen vain keskittynyt arkiaskareisiin ja sitä kautta paennut murheita. Kivaakin on ollut, mutta jotain mukavaa odotettavaa kyllä kaipaisi. Jotain Uutta.

En tiedä, onko tuleva koskaan näyttänyt näin tyhjältä. Jos yritän miettiä tulevaisuuteen liittyviä asioita, niin näen vain tyhjän sivun. En näe mitään, en tunne mitään. Tulevaisuus on niin tyhjä kuin se voi olla, siihen ei liity mitään ajatusta, tunnetta tai toimintaa. Tämä on tosi outoa.

Outoa on myös se, miten vähän tyhjyys ahdistaa minua, loppujen lopuksi. Välillä tuntuu tosi pahalta ja välillä ei tunnu miltään. Tätä se on, kun ei ole mitään odotettavaa, ei hyvää eikä pahaa. Periaatteessa mitä tahansa voisi tapahtua.

Ahdistaa se, että pitäisi löytää kynä ja taito kirjoittaa tyhjälle sivulle jotain eli pitäisi olla aktiivinen ja tehdä elämälleen jotain. Välillä puhkun intoa ja ajatuksia. Välillä tuntuu lannistuneelta, näinkö se elämä nyt menikin. Tuntuu, että en tiedä mistään mitään ja samalla päässä suhisee ajatuksia enemmän kuin koskaan ennen. Mikä tienristeys tämä on? Vai onko tämä suora tie, joka jatkuu tyhjänä iäisyyteen?

Käytännön arkeni koostuu opintojen viimeistelystä, työnhausta, kuntoilusta ja kevätkylvöistä. En tiedä, odotanko kesää, kun en tiedä, onko odotettavaa. Kaipaan jotain, mihin tarttua ja pelkään, että en löydä sitä. Tavoitteenani on laittaa verkot veteen kaikkiin vesistöihin, mitä vastaan tulee, eli olen erittäin avoimin mielin kaiken suhteen. Voisin tehdä mitä tahansa, melkein ainakin.

Pelottaa kirjoittaa tästä tyhjyydestä, koska pelkään, että minua alkaa ahdistaa tämä tilanne, mutta eipä se taida pakenemallakaan muuksi muuttua. Pitää suhtautua tähän siten, että näen mahdollisuuksia. Pitää viedä elämää eteenpäin positiivisella asenteella ja olla aktiivinen. Kaikki voi järjestyä hyvin.

Tuesday, April 14, 2015

Siemenostoksilla hulluttelemassa

Kevät on aika, jolloin intoni kasvien kasvattamiseen yltyy melkein sekopäisiin mittoihin. Katselen kaupoissa siemenpusseja kaihoisasti ja ostelen "kaikkea kiinnostavaa". Lisäksi viime vuonna löytämäni nettikaupat ovat olleet "turmioksi": niissä on vaikeampaa hillitä itseänsä ja niinpä "satuin" klikkailemaan itseni lukuisten siemenpussien omistajaksi. Olen ostellut nyt siemeniä enemmän kuin koskaan ennen. Apua! :)

Huvittavaahan tässä on se, että en vielä tiedä, mihin saan mahtumaan kaikki kasvini. Tokihan osa siemenistä on tarkoitettu kasvimaalle ja siellä lääniä riittää liikaakin. Parvekkeellani kasveja saa järkevästi sijoitettua vain pienelle pöydälle, joka on viime vuosina ollut siis täynnä kasveja - ei niin väliä sillä, vaikka teekuppi ei enää sopisi sille (asiat tärkeysjärjestykseen). Minun pitäisi siis keksiä ja löytää ratkaisuja sijoitella parvekkeelleni enemmän kasveja. Pieni kasvitaso tai pari mahtuisi kyllä, mutta niitä on yllättävän vaikea löytää. Yritän löytää kyllä, mutta jos joku tietää, mistä erilaisia kasvitasoja ja muita -ratkaisuja voisi löytää, otan mielelläni vinkkejä vastaan :)

Kasvit ovat minulle intohimo, ne ovat olleet sitä aina. Kasvit saavat oloni hyväksi ja kasvun seuraaminen on kiehtovaa. On mukavaa tehdä omilla käsillä jotain ja kasvien kasvattaminen on hyvän asian tekemistä. Kesti kuitenkin pitkään, että annoin itseni höpsähtää täysin. Nyt saan tunkea asuntoni täyteen kasveja, jos minusta tuntuu siltä. Kasvatan juuri sitä, mitä haluankin ja nautin siitä sydämeni pohjasta! Onkin ihanaa toteuttaa omaa intohimoaan, antaa sen roihuta vapaasti. Minä kasvatan, vaikka hukkuisin kasveihini. Elämän isoja iloja :)

Olen nyt toistaiseksi ostanut seuraavia kasveja:

Sisälle:
Värinokkonen
Kaktussekoitus

Parvekkeelle:
Kirsikkatomaatti
Kääpiöauringonkukka (myös kasvimaalle)
Ruukkuherne (myös kasvimaalle)
Ruohosipuli

Kasvimaalle:
Härkäpapu
Pensaspapu
Kesäkurpitsa (keltainen)
Avomaankurkku
Porkkana
Nauris
Erilaisia salaatteja

Näiden lisäksi kaapissani on edellisvuosien siemeniä runsain mitoin, erityisesti erilaisia yrttejä, joita kasvatan lähinnä parvekkeella. Kasvimaata varten on kesäkurpitsaa (tavallista), kukkia ja erilaisia salaatteja.

Tästä on hyvä lähteä. On mukavaa, kun on suunniteltavaa ja innostavaa miettimistä ja tekemistä :)

Wednesday, April 01, 2015

Laskuvirhe

Olen tehnyt laskuvirheen omaksi edukseni. Olen laskenut (muka) tarkkaan tukikuukausiani ja paljonko minun pitää tehdä opiskeluhommia rahaa saadakseni. Olen pyrkinyt etenemään suunnitelmani mukaan, mutta joutunut toteamaan, että en ehdi enkä jaksa tehdä niin paljon kuin pitäisi. Tästä syystä olen perunut tukikuukausia, eli ilman tuloja on tovi mentävä.

Maanantaina eräässä tilaisuudessa istuessani minulla kuitenkin välähti. Numerot ilmestyivät silmieni eteen ja niissä oli mielestäni jotain väärää: näin ei voi olla! Onko? Tajusin, että olen laskenut lopputyölle vähemmän opintopisteitä kuin mitä siitä oikeasti saa! Tarkistin asian vielä kotona ja todellakin: olen laskenut opintopisteitä ihan väärin. Tämä tarkoittaa sitä, että voin kuitata lopputyöllä tukia enemmän kuin olin ajatellut! Toisin sanoen tämän laskuvirheen seurauksena saan hieman enemmän rahaa ja minun täytyy tehdä vähemmän hommia. Siis voiko olla todellista?!

Tämän oivalluksen myötä minua sekä nauratti että hieman itkettikin. Viime aikoina on vastustanut ihan pienissäkin asioissa omituisen paljon, joten tämä oivallukseni tuntui suorastaan joltain pelastusrenkaalta. Stressi hupeni ja sain tunteen, että selviän loppukeväästä riittävän hyvin. Mikä helpotus :)

Tuesday, March 24, 2015

Töksähteleviä päiviä

Joskus tulee aikoja, jolloin mikään ei oikein suju suunnitellusti. Tuntuu siltä, että itselläni on juuri tällainen ajanjakso meneillään. Jos jotain suunnittelen, pieleen menee. Pienetkin asiat tökkäävät vastaan, aivan kuin yrittäisin puskea liian kovaan myrskytuuleen ja askeltakaan ei saa otettua. Olen viime viikkoina muuttanut suunnitelmiani moneen kertaan ja edelleen menee pieleen. Pitäisi kai vain antaa asioiden mennä tarttumatta niihin sen kummemmin. Hyväksyä, että nyt vain menee näin. Jättää pinnistely jollekin muulle.

En ylläty pienistäkään asioista, jotka eivät juuri nyt suju. Valitsen esimerkiksi kassajonoista sen hitaimman. Sää muuttuu joksikin ihan kummalliseksi juuri sillä hetkellä, kun sairastelun jälkeen vihdoin pääsisin kävelylle. Läppäri hidastelee liikaa juuri silloin, kun sitä kipeimmin tarvitsisin. Laitteita hajoaa ja yllättäviä menoja tulee juuri kun olen ajatellut, että pitää kiristää kukkaron nyörejä.

Kaiken todennäköisyyden mukaan jotain positiivistakin pitäisi tapahtua välillä. Sää ei voi aina olla huono ja laitteiden hajoaminen taukoaa hetkeksi ainakin siinä kohtaa, kun uusia on hankittu. Oletettavasti terveitä päiviä voisi olla edessä ja minulla on aikaa jonotella kassajonoissa. Joo, eiköhän tämä tästä vielä käänny.

Saturday, March 21, 2015

Toipilaana

On mielenkiintoista, miten kunnon tauti voi pyörähtää elämään ja elämästä pois kuin pyörremyrsky. Taudin jälkeen jää vain ihmettelemään, mitä tämä oli, mitä tapahtui, missä olen. Olen vielä toipilas, mutta olen iloinen, että pystyn tekemään kotitöitä, jotka ovat sairastellessa jääneet tosi vähille. Koti siistiytyy hiljalleen ja jos en jaksa, voin välillä levätä ja katsoa vaikka elokuvan. On tosi rentoa. On mukavaa kuunnella omaa oloa ja toimia juuri sen mukaan, pinnistämättä, murehtimatta.

Sairastaminen oli suoraan sanottuna from hell. En muista, että olisin aiemmin influenssan kourissa kärsinyt noin paljon. Välillä suorastaan toivoin, että joku lopettaisi kärsimykseni, olo oli fyysisesti todella karmea. Toisaalta ei kyllä stressannut maailman ja oman pikkuruisen elämäni murheet, ei yhtään. Asiat löysivät tärkeysjärjestyksensä ja kaikenlainen pienestä murehtiminen tuntui älyttömältä, ja mikä parasta: tuntuu edelleen.

On aika hyvä ote elämästä juuri nyt, kun sairaus kirkasti elämääni. Ehkä kaipasinkin juuri tällaista pysähtymistä ja miettimistä, mitkä ovatkaan ne juuri minulle tärkeimmät asiat, jotta en puuhastelisi merkityksettömien asioiden parissa.

Kevätkin on edennyt kai hurjasti. En tiedä, mutta siltä näyttää. Olen sairastanut kutakuinkin kaikki viime aikojen aurinkoiset päivät. Sikäli on mielenkiintoista päästä joskus (ensi viikolla) seuraamaan, mitä ulkona tapahtuu.

Saturday, March 14, 2015

Kuume ja pysähdys

Hiki virtaa, mutta se on ihanaa. Olen nyt toista päivää lähinnä palellut tolkuttomasti ja se alkoi tuntua jo epätoivoiselta ja raskaalta, mutta onneksi taukosi. Ei palelemista jaksa kovin pitkään, näköjään. Pian viime kirjoitukseni jälkeen minulle siis nousi kuume ja tosiaan nousikin: se lähenteli jo 39 astetta ennen kuin lääke auttoi. Outoa on ollut se, että lääke ei ole täysin auttanut ennen kuin nyt, vaan lääkkeen oton jälkeen palelu vain jatkui, vaikka kuume hieman taittuikin. Onni on se, että sain viime yönä nukuttua.

Tänään päivällä oli kyllä vaikeaa. Kuumeen ja huonon olon kourissa elämä näyttää ihan erilaiselta kuin muutoin, kaikki ylimääräinen ja turha karsiutuu pois. On vain minä, sohva ja jokin tv-ohjelma, kun mitään muuta ei yksinkertaisesti voi olla. Aiemmat pinnistelut ja armottomat suorittamiset näyttäytyvät tosi turhilta ja eteen avautuu näkymä, jossa näkee elämän ikään kuin etäämmältä. Siinä kuvassa näen, että pinnistelen tällä hetkellä kovasti tiettyjen asioiden eteen, mutta niiden itselleni kaikkein tärkeimpien asioiden eteen en tee juuri mitään, vaan oletan ikään kuin kohtalon hoitelevan ne "oikeille" raiteille. "Kun olen reipas ja ahkera jossain asioissa, muu tulee itsestään." No, ei tule. Ne elämänalueet (mahdollisesti) etenevät, joihin panostan. Muut eivät, koska harvemmin asioita "vain tapahtuu".

Siirryn nyt taas sohvalle tv-viihteen pariin. On oikeastaan varsin kivaa, että ei tarvitse tehdä mitään, vaikka sairas en tietenkään halua olla. Eiköhän tästä joskus parane.

Thursday, March 12, 2015

Puuh, liikaa liikaa!

Olen taas "onnistuneesti" aikatauluttanut elämääni siten, että kiirettä pukkaa. Se tarkoittaa, että alkaa stressata ja hosututtaa. Olen ollut nyt huonojen yöunien ja pitkittyneen flunssan kourissa ja hermoni ovat olleet tosi kireällä. Kalenteria tutkaillessani olen todennut aikataulutukseni ja kalenterin olevan ihan eri maailmoista: en mitenkään ehdi tehdä kaikkea, mitä olen pohtinut tekeväni! Ei ihme, että (taas) stressaa.

Olen siis nyt keventämässä arkeani, miettinyt tärkeimpiä asioita juuri tälle hetkelle. Oma vointi on sikäli tärkeä, että jos vointi on huono, juuri mikään homma ei etene. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Ennemminkin liika tekeminen aiheuttaa kierteen, jossa pystyy koko ajan tekemään yhä vähemmän. Kulutan enemmän kuin tuotan.

Ensimmäisenä karsiutui toimeentulo, koska aika ja varsinkaan voimat eivät vain riitä. Loppukevät mennään siis nollatuloilla, mutta onneksi se on ylipäätään mahdollista (ajatella, jos ei olisi!). (Oikeassa työttömyydessä on ainakin se etu, että rahaa tulee ainakin vähän, vaikka mitään ei tekisi.) Seuraavaksi täytyisi saada nukkuminen ja vointi kuntoon, jotta jaksaisin ja pystyisin harrastamaan. Plussaa olisi keksiä mukavia asioita sulostuttamaan elämää.

Tulevaisuus kyllä ahdistaa. En ehkä kuitenkaan ole sellainen ihminen, joka sietää epävarmuutta nykyisessä työllisyystilanteessa. Puhumattakaan muiden elämänalueiden haasteista... Äh. No, olen tyytyväisempi, jos saan itseni terveeksi ja toimivaksi. Ehkä siitä arki alkaa taas luistaa paremmin.

Friday, March 06, 2015

Työnhaun turhuus ja muuta ahkeroimista

Olen saanut jäsennettyä päässäni aiemmin kirjoittamaani aikataulutuksen haastavuutta. Mietin pikaisesti eri asioiden plussia ja miinuksia ja tulin siihen tulokseen, että työnhakuun panostaminen on nyt järjetöntä. Minulla ei siihen yksinkertaisesti ole aikaa, koska lopputulos tuossa tunteja vievässä askareessa on jokatapauksessa puhdas nolla. Minun kannattaa ehdottomasti ensisijaisesti keskittyä asioihin, jotka ovat tällä hetkellä tärkeämpiä. Tämän oivaltaminen on helpottanut, vaikka en ehkä ihan täysin työnhakua tällä hetkellä unohdakaan.

Oivalsin työnhakuuni liittyen, että minulla ei ole luultavasti mitään mahdollisuuksia saada töitä lähettelemällä hakemuksia työpaikkailmoituksiin. Ei siksi, että olisin huono, koska en todellakaan ole huono. Papereistani ei vain tällä pohtimisella saa mitenkään positiivisesti erottuvia ja tässä suhdanteessa hakijamassat ovat niin valtaisia, että ei vain yksinkertaisesti ole mitään toivoa. Perehdyn työnhakuun kunnolla sitten, kun minulla on siihen oikeasti aikaa, ja tärkeintä tuossa on se, että keksin muita väyliä ja keinoja ansaita toimeentuloni kuin yrittämällä hakea avoimia työpaikkoja. Mitä ihmettä tuo sitten voi olla, niin ei ole vielä aavistustakaan. (Toivottavasti saisin töitä edellisestä työpaikastani! Pliiiiiis!)

Wednesday, March 04, 2015

Zombie-unia

Uneni ovat olleet taas vilkkaita. Niiden sävy on ollut enimmäkseen epämiellyttävästä painajaiseen, joten minulla on siis ollut stressiä ja/tai alakuloa. Uneni sävyt heijastelevat siis mieleni tilaa tai elämäntilanteen kiireisyyttä ja stressaavuutta.

Olen nähnyt jo useamman unen, joka on repäisty suoraan The Walking Dead -sarjasta. Tässä sarjassa siis ihmiskunnan riesaksi on tullut jokin ihme vitsaus, minkä johdosta ihmiset muuttuvat kuollessaan zombieiksi eli käveleviksi kuolleksi, jotka jahtaavat eläviä saadakseen syödäkseen. Unissani olen siis paennut tämän sarjan kuolleita. Jos jotain positiivista noista unista voi hakea, niin se on ollut se, että olen pysynyt hengissä ja yksikään kulkija ei ole saanut minua kiinni. Silti katselisin mieluummin toisenlaista unitarjontaa.

Yhdessä unessani pakenin vihaista, terävähampaista koiraa, joten unissani selvästi toistuu pakeneminen ja nimenomaan pakeneminen jostain pelottavasta asiasta. Pitäisiköhän tästä oivaltaa jotain uutta?

Tuesday, March 03, 2015

Ajankäytön haasteita

On ollut nyt paaaaljon tekemistä eli useimmiten pitäisi olla tekemässä ainakin jotain. Nytkin, mutta ajattelin tässä välissä kirjoittaa tännekin jotain. Aikani on siis kulunut opiskelun (eli toimeentulon haalimisen) ja työnhaun (turhien toiveiden luomisen) parissa ja en tiedä, ehdinkö tasapainoilla noiden välillä järkevästi.

Toimeentulo juuri nyt olisi toki iso hyvä asia, kun näköpiirissä on vain pienituloista (miniminiminituloja) tulevaisuutta. Kaikki, mitä on nyt mahdollista saada, pitäisi saada kerätyksi kasaan. Toisaalta pitäisi hakea töitä, jolloin ei tarvitsisi miettiä euroja niin tarkkaan. En ole hakenut töitä yli kymmeneen vuoteen, joten se on minulle vieras asia. Tämä tarkoittaa sitä, että asiaan perehtyminen, CV:n ja hakemusten laatiminen on vienyt älyttömästi aikaa. En olisi uskonut, että tuo kaikki on noin älytön homma! Kun kaikki nuo lukemattomat tunnit on haaskan... siis käyttänyt tuohon hommaan, niin palkkiona on lisäksi vielä useimmiten vain pettymys. En ihmettele, jos työnhakua ei jaksa kovin pitkään, sehän on henkisesti rankkaa puuhaa. Jatkuvaa torjutuksi tulemista.

Aikataulutukseni on nyt sillä mallilla, että työnhakuun kuluvaa aikaa olisi pakko rajoittaa ja siitä huolimatta joudun ehkä luopumaan osasta toimeentuloa, joka on muutenkin naurettava. Ymmärrän täysin, että pienet tulot stressaavat ja tyhmentävät ihmistä. Vaikka minulla ei juuri nyt ole mitään hätää, saan ajoittain sellaisia olotiloja, joiden myötä ymmärrän pienituloisuuden ahdistavuuden ja henkisen vankilan.

Yritän olla toiveikas työn saamisen suhteen, mutta todellisuus on toiveikkuuttani vastaan. Olisi oikeasti ihme, jos saisin töitä hakemalla jotain avointa paikka (eli kannattaako minun haaskata aikaa moiseen, kun se ehkä tarkoittaa nykytoimeentulosta tinkimistä?). Siten en oikeasti tiedä, mitä tulevaisuudessa tekisin ja se on ahdistavaa. Tiedän, mitä haluaisin tehdä, mutta en ymmärrä, miten tavoitteeseeni pääsisin.

Äsh, ei pitäisi miettiä näitä, vaan keskittyä tärkeimpiin hommiin eli yrittää viedä ainakin joitain asioita eteenpäin. Pitäisi uskoa asioiden järjestymiseen, kun aiemminkin on tapahtunut niin.

Thursday, February 12, 2015

Tavoitteita vuodelle 2015

Vuosi alkoi aika kiireisissä ja stressaavissa merkeissä. Monelta eri suunnalta satoi vaatimuksia ja pyyntöjä ja minusta tuntui, että repeän eri vaatimusten keskellä. Ymmärsin, että tulva täytyy saada aisoihin tai uuvun ja nyt näyttää vihdoin siltä, että tilanne alkaisi olla hallinnassa. Kunnes kenties jotain uutta taas tulvii :)

Olen nyt nukkunut tosi huonosti luultavasti stressin vuoksi. Ajatukset ovat pyörineet päässäni ja vihdoin tunnen jonkin rauhan koskettavan itseäni. Paljon on edelleen tehtävää, mutta vihdoin tunnen selviäväni hommista ilman suurta stressiä.

Olen miettinyt tavoitteita tälle vuodelle ja jotenkin asia on kiireiden myötä vain kadonnut mielestäni... Tavoitteiden miettiminen tuntuu tärkeältä, kun vuosi vaihtuu, mutta vuoden kuluessa asia menettää tärkeyttään. Kirjaan tähän silti jotain ajatuksiani, joita olen aiemmin tänä vuonna listannut. Tarkoitus on, että tavoitteita voi tulla lisääkin.

  • Valmistuminen opinnoistani (tämän toteutumiseen on helppo nyt luottaa)
  • Toimeentulon järjestäminen ja töiden hakeminen (töiden saamista ei voi laittaa tavoitteeksi, kun siihen ei voi itse vaikuttaa, mutta aion hakea töitä tarmokkaasti)
  • Kodin laittaminen ja tavaroiden raivaaminen (tarkoitus on edelleen poistaa tavaraa, sisustuksellisesti suuria muutoksia ei tarvitse, mutta jotain pientä, tarpeen mukaan toteutettavaa muutosta voisin tehdä, esim. parvekkeelle)
  • Vaatekaapin sisältö järkeväksi (minulla on edelleen mm. liikaa takkeja ja kesäkenkiä, tarkoitus olisi siis järkevöittää tällaisia kohtia ja hankkia töihin tarvittavia vaatteita, jos saan töitä)
  • Videokasettien digitointi (tätä piti tehdä viime vuonna, mutta jäi tekemättä, joten nyt haluaisin saada loput digitoitavat kasetit hoidettua)
  • Retken toteuttaminen (pyrin toteuttamaan jonkin retken tai pienen vaelluksen)
  • Blogin muokkaaminen jollain tavalla
  • Viivyttelyn ja vitkastelun lopettaminen tai ainakin vähentäminen (eli hoidan asiat silloin, kun ne eteen tulevat, enkä jää tyypilliseen tapaan venyttämään niitä, mikä aiheuttaa turhaa stressiä)
  • Tilaisuuksiin tarttuminen ja rohkeuden löytäminen muutoksiin
Saa nähdä, kannustaako tavoitteiden listaaminen vai lannistaako. Joskus kaipaan sitä, että asiat ovat listattuina näkösällä, jotta ne konkretisoituisivat.

Thursday, January 29, 2015

Priorisointihan se oli se juttu kaaoksen hallintaan...

Eilinen kirjoitukseni sai ajatuksiani ojennukseen. Ymmärsin, että liian monen asian samanaikainen tapahtuminen ja eri suunnista sinkoilevat vaatimukset saivat mieleni kaaokseen, jolloin minun oli vaikea keskittyä ylipäätään tekemään asioita, kun mielessäni pyörivät vain "velvollisuudet". Kaaosteltuani aikani, priorisoin tehtäväni ihan itsekkäästi ajatellen ja kiireellisyys huomioiden ja tehtävälistan top-3 hahmottui hyvin nopeasti. Kyseessä ei ole elämässäni olevien asioiden prioriteettilista, vaan tämän hetkisten asioiden hoitamisen tärkeysjärjestys (akuutit asiat toki voivat muokata listaa). Tämän listan mukaan minun kannattaa sekä lyhyellä että varsinkin pitkällä tähtäimellä tehdä asioita juuri nyt:

  1. Opintojeni loppuun saattaminen
  2. Edes jonkinlaisesta toimeentulosta huolehtiminen
  3. Toimet hyvinvointini tukemiseksi, jotta jaksan hoitaa kaksi ensimmäistä kohtaa (sis. mm. liikuntaa, hyvää ruokaa, lepoa ja hieman sopivaa, hyvinvointia tukevaa sosiaalista elämää)

Priorisointini myötä tehtävälistallani olevia asioita lykkääntyy eteenpäin ja moni näistä on sellainen, joihin liittyy muita ihmisiä. Tänään tarmon puuskassa sain hoidettua jotain hankalia asioita ja sanottua parille ihmiselle, että en juuri nyt ehdi paljon. Silti pitäisi sanoa tästä tilanteesta useammallekin, eli luultavasti onnistun loukkaamaan ihmisiä. Kaikki eivät vain ymmärrä sitä, miksi en juuri nyt taivu juuri hänen asialleen. Ei voi mitään, en minä millään pahalla tätä tee. Jotkut asiat vain yksinkertaisesti ehtii hoitaa myöhemminkin ja toisia ei.

Wednesday, January 28, 2015

Vetoa eri suuntiin

Olen monta kertaa miettinyt, että haluaisin kirjoittaa erilaisista asioista. Aiheet pyörivät mielessä, mutta kun aamulla herään, tartun arkiaskareisiin ja ajatukset hajoavat ja unohtuvat. On kiire ja kuitenkaan ei ole. Saan aikatauluttaa itse, mutta paljon pitää saada aikaiseksi ja eräs deadline on muutaman päivän päästä. Pitää tehdä tehdä ja tehdä. Ihan hyvällä fiiliksellä teenkin, kunhan saisin keskittyä olennaiseen (ja käydä välillä latautumassa suksilla).

Mietin juuri, että minun pitäisi vastata neljään viestiin, tehdä yksi työhakemus, hoitaa x kpl erinäisiä asioita liittyen rahaan ja muihin asioihin. Lista on pitkä. Jos voisin keskittyä vain niihin arkiasioihin, joita minun täytyy tehdä pitkään, hartaasti ja puurtaen, olisin tyytyväinen. Mutta kun minun pitää olla yhtä ja toista niin moneen suuntaan, että en jaksa laskea. Esimerkiksi kaikki nuo neljä viestiä odottavaa ihmistä (vai onkohan niitä enemmän?) odottaa ja haluaa jotain minusta ja minusta tuntuu, että se on se, mitä en nyt jaksaisi.

Jaksan kyllä ihmisiä sinällään ja haluan tavata ja kuunnella heitä, mutta minusta ei nyt irtoa mitään "ylimääräistä". Ahdistaa, kun pitää oikoa väärinkäsityksiä, suostua asioihin konflikteja välttääkseen (niitä en ainakaan jaksaisi) ja kirjoitella muuta niitänäitä, jotta joku toinen olisi tyytyväinen. Jos nuo asiat olisivat jotain ihan kevyttä settiä, niin ei siinä mitään, mutta viestit ovat henkisesti kuormittavia.

Toistaiseksi olen hoitanut yhden asian kerrallaan silloin tällöin, mutta uutta tuntuu pukkaavan putkeen koko ajan. Siksi olen nyt siirtynyt välttelemään noita epämieluisia asioita, vaikka ei sekään auta (yllätys!) muuten kuin hetkellisesti. Kai pitäisi vain ottaa jokin ryhtiliike ja hoitaa ikävät asiat pois päiväjärjestyksestä. Niiden asioiden hoitaminen on sitten pois tuosta asiasta, jonka deadline lähestyy, ja kivasta tekemisestä. En halua tuota.

Priorisointi? Ehkä kylmästi laitan asiat tärkeysjärjestykseen, vaikka se aiheuttaakin pahaa mieltä ja pettymyksiä. Ehkä hoidan ensin tärkeimmät askareeni (sis. deadlinehomma) ja rentoutumisen (sis. hiihtämisen). Siten ainakin ylläpidän hyvinvointiani ja kukaan ei kuitenkaan kuole. Pettymykset ehtii hoitaa myöhemminkin.