Terveys ennen kaikkea, sanoo kuumeinen

Posted on 8:45 PM In:
Koskahan minäkin opin. Mitä tapahtuu, kun on kovia paineita ja stressiä jonkin aikaa? Ja sitten tulee vihdoin kaivattu vapaa? No, sairastuu.

Vietän siis perjantai-iltaa kuumeessa. Olo ei ole kyllä juurikaan kuumeinen, mikä on outoa. Huolestuttavampaa kenties on pari päivää kestänyt ylävatsakipu ja nyt noussut kuume yhdessä. Mikähän minussa on vikana. En ole saanut nukuttua kunnolla pariin yöhön vatsakivun vuoksi ja kaikki merkit viittaa siihen, että ensi yö menee samoissa merkeissä. Kipu ei osoita laantumisen merkkejä.

Oireiden syiden etsiminen netistä ei ollut oikein hyvä idea. Sen myötä alkoi myös ahdistaa.

Mikä järki on ylettömässä stressaamisessa, kun kroppa hajoaa sen myötä? En sano, etteikö stressiä väkisinkin silloin tällöin olisi, mutta miksi sen "pitää" antaa mennä liian pitkälle? Kun nyt mietin, niin ei nuo minunkaan stressaamani asiat mitään maata kaatavia ole. Jos en esim. pärjää töissä, niin sitten lennän sieltä pihalle. Sitten olen taas köyhempi, mutta sittenpä olen. Se ei ole sellaista, että en selviäisi siitä. Hankalista ihmisistä pääsee yleensä eroon, kun sanoo heihei. Vakavasta sairaudesta selviäminen onkin hankalampi asia.

Olen hyödyntänyt sairastamistani (lukemisen ja telkkarin katsomisen lisäksi) pohdiskeluun. Olen miettinyt, että mikä on tärkeää ja mikä ei, mitä minun oikeasti elämässäni täytyy suorittaa ja mitä ei. Tärkeistä asioista tulee jonkinmoinen lista, mutta suoritettavien asioiden lista on lopulta varsin lyhyt. Minä olen itse mestari luomaan asioita listalle. Kilteyttäni lisään listalle myös muiden minulta toivomia asioita ihan liikaa.

Mutta nyt keskityn sairastamaan enkä suorittamaan. Maailma saa pyöriä ihan omaan tahtiinsa ja minä pyörin omaan tahtiini ihan koko viikonlopun.

Tänään töissä mieleeni ponnahti ajatus: "mitä jos lähden täältä pois". Siirtyisin takaisin työttömäksi. Hätkähdin ajatusta, mutta pohdin, mitä sen käytännön toteutus vaatisi ja olisiko minulla mahdollisuutta moiseen. Ehkä todella voisin toimia noin.

Mutta. Osaamiselleni ei ole kysyntää ja työllistyminen on ollut minulle viime vuosina todella vaikeaa. Olisi hulluutta lähteä työpaikasta, kun sellaisen vihdoin onnistuin saamaan. Kuka minua sitä paitsi jatkossa haluaisi palkata, jos lähtisin itse työpaikasta siirtyäkseni työttömäksi. Mahdollisuuteni putoaisivat melkein nollasta nollaan.

On ollut siis tosi ahdistavaa töissä. Tänään iloitsin hetken selvittäessäni itselleni suuren haasteen. Seuraava eteen tullut haaste oli vain tuotakin suurempi. Loppupäivä meni sen parissa ja pohtiessa, että en selviä. Jokainen päivä on suossa tarpomista ja ponnistelua, ahdistumista muutamista töihin liittyvistä asioista.

Jotain hyvääkin toki on. Jos osaisin työni kunnolla, niin luultavasti pitäisin siitä. Se, että joutuu päivästä toiseen painimaan asioiden parissa, joita ei osaa, on pelkästään kamalaa. En enää pysty pitämään sitä "kivana haasteena" ja "oppimismahdollisuutena", kun esteet tuntuvat vain koko ajan kasvavan. Haasteen jälkeen tulee vielä haastavampaa. Ja kun selviää, eteen tulee vielä vaikeampaa selvitettävää.

Mikähän siinäkin on, kun on haastavampaa elämässä, ihmisetkin alkavat heittää lisää taakkaa harteilleni. Kai tämä johtuu siitä, että olen itse kireä, kiireinen ja ahdistunut ja se ei miellytä muita. Ei miellytä minuakaan. Kai tuollaisille pitäisi näyttää ovea.

Odotan taas huomista kauhulla. Onneksi on sentään perjantai, niin ehkä selviän siitä ja voin unohtaa haasteet kahdeksi päiväksi. Päivä kerrallaan.

Ahdistuneena ei näe kuin aivan lähelle, perspektiivi asioihin katoaa. Muistuttakoon tuo kuva siitä, että kaukana voi olla odottamassa jotain aivan muuta kuin mitä tässä lähellä näkyy.



Tavaroiden kanssa saa kyllä aikaansa haaskattua. Olen järjestellyt ja etsinyt tavaroita kierrätettäväksi ihan siitä syystä, että tilanne on taas liukunut sellaiseksi "kaapeista pursuilevaksi kaaokseksi". Aikansa täpötäysiä hyllyjä katselee, mutta tällä erää mitta tuli täyteen. Samalla ajattelin, että voisihan varastonkin siivota. Siinä en ole päässyt vielä alkua pidemmälle, mutta kovia suunnitelmia on, joiden päätepisteenä kajastaa sotilaallinen järjestys. Tai sitten ei :D

Olen nyt siis laittanut tavaraa sekä myyntiin että ilmaiseksi jakoon ja lisää laitan varmasti jatkossa. Asunnossa vallitsee jonkinlainen kaaos, kun lähtevät tavarat lojuvat siellätäällä ja samalla minulla on korjaus- ja järjestelyprojekteja kesken (yksi laatikko pitää liimata kasaan, parin hyllyn järjestely on kesken jne.).

Näin kevääseen/alkukesään kuuluu olennaisena osana myös parvekkeen siivoaminen. Minulla oli viime kesänä parvekeasukki, josta en ollut kovin innoissani, mutta näin kyseisen yöperhoselta näyttävän otuksen vain kerran. Yrtit kyllä katosivat otuksen jälkeläisten suihin ja ihme kyllä, näitä jälkeläisiä en nähnyt lainkaan (luultavasti onnekseni).

Nyt siis siivotessani ilonani onkin ollut löytää koteloituneiden olentojen kuoria sieltä täältä. Maton alta löytyi liiskaantuneen toukan raato, joka on noin pari senttiä pitkä ja puoli senttiä paksu musta möhkäle. "Ihanaa" ajatella, että tuollaisia otuksia on viime kesänä mönkinyt parvekkeellani :x

Luontoon kuuluu kaikenlaiset mönkijät ja hyvä niin, mutta tällainen asettuminen parvekkeelleni tuntuu minusta nyt lähinnä ällöltä. Toivon tosiaan, että mikään otus ei keksi asettua kesäksi parvekkeelleni. Yöksis.

Pitää muistaa ehdottomasti syksyllä tehdä pieni siivous. Olin taas kerran jättänyt jotain ruukkuja tyhjentämättä ihan laiskuuttani. Törmäsinkin parvekelaatikkoa tyhjentäessäni kimalaiseen, jota varmaan onnistuin tainnuttamaan kauhallani. Päätin lopettaa työskentelyni sillä erää siihen ja jättää kimalaisen etsimään ulospääsyä.

Luonto on kiva, mutta ei ihan noin kiva.

Vaihdoin blogin ulkoasua ja en ole ihan varma, olenko tyytyväinen lopputulokseen. Hieman meni "palikoita" sekaisin ja toisaalta kaipaisin raikkaampaa ilmettä, mutta on tässä nykyisessäkin jotain kivaa. No, saahan tämän vaihdettua, jos siltä tuntuu.

Viime viikkoina on puhuttu paljon hallituksen uusimmasta "älynväläyksestä" työttömien "hyväksi" (kyykyttämiseksi) eli tietty määrä työhakemuksia tiettynä ajanjaksona. Äkkiseltään moni varmaan ajattelee, että hyvä, tuohan kannustaa, laittaa lähettämään hakemuksia, mikä voi mahdollistaa työnsaannin. Monet työssäkäyvät varmasti ajattelevat näin, kun eivät ymmärrä, että (pitkään) työttömänä ollutta hakemusten tehtailu ei auta yhtään. Päinvastoin: se on lähinnä ajan eli elämän tuhlaamista. Työhakemuksia per työpaikka on niin järjetön määrä, että vaatii (järjetöntä) tuuria, että juuri jollakin työttömällä tärppäisi.

Minä tosin en ottanut tätä "älynväläystä" lainkaan tosissani. Otin sen sellaisena kuin se on: ideologiaan perustuvana haluna kontrolloida, muokata mielipiteitä ja antaa mielikuvia siitä, että työttömyysongelmalle muka tehtäisiin jotakin. Lisäksihän tuossa halutaan alleviivata sitä, kenen vika työttömyys on.

Ajattelin siis, että jos olisin työtön, niin tekisin hakemuspohjan ja lähettäisin sen vaadittuun määrään työpaikkoja käyttäen tähän suoritukseen minimiajan ja -vaivan. Sen jälkeen keskittyisin oikeaan työnhakuun. Tämä oli itse asiassa ensireaktioni, joten olin yllättynyt, kun luin ihmisten ottavan tosissaan tuon uuden "älynväläyksen". Eihän tuota tosissaan voi ottaa?! Tuohan on (jos se tulee) "vain" uusi velvollisuus, johon ei kannata uhrata yhtään ylimääräistä energiaa, vaan suorittaa pois ja keskittyä sen jälkeen olennaiseen.

Minulla on kyllä muutenkin asennevammaa tällaisia turhia suoritettavia asioita kohtaan. Eräässä kellokorttityöpaikassa minua ahdisti se kellokortin suorittaminen niin paljon, että järjestin siten, että keräsin kortille ylimääräisiä tunteja sen verran, että sitten saatoin tulla ja mennä töihin miettimättä kellokortilla olevia tuntimääriä. Kyse ei ollut siitä, että en olisi halunnut tehdä vaadittavia tunteja, vaan koen tuollaisen turhuuden ja kyykytyksen ylimääräisenä suorituksena, eräänlaisena stressinä. On helpompaa, kun tuollaiset suorittaa heti pois. (Tuossa työpaikassa lopulta tunteja kertyi hiljalleen lisää, joten en lintsaillut. Lisäksi ei niitä tunteja tainnut kukaan oikeasti edes katsoa.)

Nykyisessä työpaikassa menee mielestäni järjesttömästi aikaa siihen, kun listaa, mitä töitä on tehnyt. Itse asiassa olen alkanut ajatella (ja ilmeisesti jotkut muutkin ajattelevat niin) työn tekemistä töiden listaamisen kautta. Oma-aloitteisuus karsiutuu tehokkaasti pois, kun miettii, voiko tätä ja tuota työtä kirjata ylös. Jos ei voi, niin sitten sitä työtä ei kannata tehdä, jotta ei tule ongelmia kirjaamisen kanssa. Stressaan nyt siis työssäni töiden kirjaamista ja pelkään pahoin, että tätä ei saa "suoritettua ensin pois", vaan se on riippakivi, jota joutuu tuossa työpaikassa kantamaan loppuun asti. Olisi niin paljon mukavampaa keskittyä oikeaan työhön ja tehdä sitä työtä, miten parhaaksi näkee, eikä jonkin epäolennaisen asian rajoittamana ja stressaamana.

Elämässäni on  nyt viime aikoina ollut lähinnä töiden vuoksi paljon paineita ja vaatimuksia. Työ vaatii, on ihmisiä, jotka vaativat ja ennen kaikkea minä vaadin itseltäni. Tämä kerää stressiä ja paineita itselleni, eikä jossain määrin perfektionistinen asenne auta tässä yhtään.

Olen huomannut vanhojen "traumojen" nousseen pintaan. Laitan sanan "traumat" lainausmerkkeihin, koska nämä vaikeat asiat eivät välttämättä täytä oikean trauman kriteerejä, mutta ne ovat asioita, joita minun on hyvin vaikea käsitellä. Kysessä on asioita, joita minulle on tapahtunut useampaan kertaan erityisesti ikävuosien 18-30 välillä, jolloin olin liian nuori ja naiivi käsittääkseni, mitä tapahtui. En ymmärtänyt tiettyjä asioita ihmisyyteen liittyen eikä minulla ollut itseäni suojaavia rajoja.

Nyt nämä asiat ovat nousseet vahvasti pinnalle, mikä tuntuu minusta yllättävältä. Luulin, että olin näiden asioiden kanssa paljon paremmin sujut, mutta sen sijaan taidan olla näiden asioiden suhteen vielä enemmän solmussa kuin aiemmin.

Osasyy "traumojen" heräämiselle on varmasti siinä, että on tapahtunut pieniä, "traumoista" muistuttavia asioita. Ihan pieniä juttuja, mutta minulle näköjään tosi suuria. Nämä muistutukset yhdistettynä paineiseen elämäntilanteeseen ovat herättäneet kaikenmaailman tunnelukot ja ahdistukset, joiden herättämiä tunteita en osaa käsitellä. Olisi varmaan aikoinaan pitänyt mennä terapiaan (johon ei toki välttämättä "mennä", vaan päästään, jos hyvin käy).

En tiedä, miten puran tätä olotilaa ja tilannetta. Samalla, kun minulla on kaaos sisälläni näiden "traumojen" suhteen, minusta tuntuu, että minulla on nyt paljon, ehkä jopa riittävästi, eväitä selvitellä tunteitani. Nykyään minulla on jo rajoja itseni suojaamiseen. Riskinä on vain se, että vetäydyn liikaa kuoreeni, enkä yksin saa käsiteltyä näitä vaikeita asioita.

Se on ainakin itselleni tullut selväksi, että paineinen elämäntilanne nostaa kaikki ylettömän herkkyyden huonot puolet pintaan. Olen entistäkin herkistyneempi muiden ihmisten vaatimuksille, omille virheille, stressille ja kiireelle. Onneksi arki sentään sujuu melko hyvin, vaikka se välillä tuntuukin haastavalta.

Hyvän hetken tallentaminen

Posted on 9:41 PM In: ,
Pääsiäislomallani oli muutamia ns. kohokohtia. Hetkiä, jotka tuntuivat tosi hyviltä ja oikeilta juuri sillä hetkellä. "Tallensin" niitä muistiini. Näitä hyviä hetkiä oli läheisteni seurassa ja luonnossa kulkiessani.

Olen oppinut nauttimaan hyvistä hetkistä silloin, kun niitä kohdalle osuu, aivan uudella tavalla. Enää ne eivät vain solju muun elämän virrassa, vaan huomaan ne, pysähdyn ja aistin hetken kaikilla aisteillani. Nautin koko olemuksellani siitä, että hetki tapahtuu, saan kokea sen. Hetki tallentuu muistiini siten, että voin jälkeenpäin palauttaa mieleeni tärkeimmät elementit, esimerkiksi kuvia, ääniä tai tuoksuja. Tällaisia asioita voivat olla kiva tekeminen läheisteni kanssa, kaunis maisema tai lintujen laulu.

Erityisesti ikääntyvien läheisteni kyseessä ollessa muistan, että hyvien hetkien määrää tulevaisuudessa ei voi tietää. On vain tämä hetki heidän kanssaan, hymyt, jutustelut, yhdessä tekemiset. Oikea aika nauttia on juuri nyt. Tokihan tämä pätee kaikkeen, eihän meistä kukaan tiedä, kuinka pitkästi tätä taivalta on vielä jäljellä.

On upea lahja kyetä jälkeenpäin palaamaan näihin hyviin hetkiin ajatuksissaan. Olen kiitollinen hyvistä kokemuksista, siitä, että niitä näyttää tapahtuvan silloin tällöin. Ne tekevät elämästä elämisen arvoisen. Vaikeina hetkinä ne ovat arvokkaita hippusia, joista olen todella kiitollinen.

Huhhuh, kun oli rankka työviikko

Posted on 2:24 PM In: ,
Laskeuduin, tai oikeastaan romahdin, ihanalta pääsiäislomalta takaisin työelämään. Huh. En etukäteen olisi arvannut, kuinka raskas viikosta tulisi. Tein uudenlaisia töitä ja en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että selvisin ok. Tästä on jäänyt epämiellyttävä olo kiertämään sisälleni ja ahdistus herätteli vielä viime yönäkin. Tiedän, että olen ehkä liian ankara itselleni, mutta toisaalta en oikeasti koe selvinneeni kovin hyvin. Möhlinkin hieman ja kun olen sellainen, että mokat jäävät pyörimään päähäni, niin raastavaa on ollut.

Lisäksi asiat eivät ole toimineet niin kuin pitäisi (minusta riippumattomista syistä), mikä on tuonut lisäpainetta. Olen joutunut heräämään tolkuttoman aikaisin monena aamuna. Minun on pitänyt olla sosiaalinen ja vakuuttava, vaikka olen kokenut olevani lähinnä sekava, osaamaton ja epävarma. Lopulta minusta tuntui, että en pysty enää ajattelemaan normaalisti ja kaikki menee jotenkin yli ja ohi. Lähtiessäni töistä viikonlopun viettoon muistin matkalla hoitamattomia asioita, joita voin nyt viikonlopun stressata.

En ole ollenkaan vakuuttunut, että tämä työ sopii minulle. Se vie käytännössä lähes kaiken ajan elämässäni juuri nyt. Vapaa-aika kuluu lähinnä siihen, että yritän palautua, toivon palautuvani työn rasituksista. Voihan tämä tästä tasaantua sitten, kun uutta tulee vähemmän. Näin toivon.

Sosiaalinen elämäkin on kärsinyt. Kun olen töissä päivät pitkät ihmisten parissa, en iltaisin juuri jaksa tavata ihmisiä. Tämä on tuonut huonoa omaatuntoa, kun olen joutunut sanomaan, että en jaksa. Olen pyrkinyt ratkaisemaan tätä ongelmaa sillä, että yritän suunnitella tapaamisia hyvissä ajoin etukäteen. Eli jos tiedän, että vaikka ensi viikon keskiviikkona tapaan kaverin X, niin tiedän myös, että muut arki-illat ovat vapaita. Tällöin pystyn varautumaan tapaamiseen ja se on aidosti ja oikeasti silloin myös mukavaa. Sen illan voin täysin keskittyä kaveriin, ei tarvitse miettiä, että jatkuvasti täytyisi ryntäillä sinne tänne ja ennen kaikkea aikaa palautumiselle, kotihommille ja muulle jää riittävästi.

Olen törmännyt ymmärtämättömyyteen eli siihen, että jotkut eivät ymmärrä, miten minulla ei voi olla aikaa ja voimia. Miten työ voi muka viedä niin paljon? Niin. Olisi kiva, jos ei veisi. Tein jokin aika sitten siten, että aloin kirjoittaa ylös, mihin aikani päivisin menee, jotta ikään kuin todistaisin, että aika ei oikein meinaa riittää.

Sitten tajusin, että miksi minun pitäisi todistella yhtään mitään. Jos minusta tuntuu, että tämä aika nyt ja tässä on näännyttävä ja vie lähes kaiken ajan ja voiman, niin sitten asia on niin. Eiköhän se ole aivan sama, mitä muut ajattelevat tästä.

Kaipaan silti kovasti kavereideni ja läheisteni tapaamista sekä mukavaa tekemistä, tapahtumia yms. Ei tällainen sinnittelyarki pidemmän päälle ole oikein antoisaa.

Pääsiäislomalla

Posted on 12:04 PM In: ,
Terveiset lomalta! Hyvää pääsiäistä! On ihanaa, että on neljä päivää vapaata, kun siihen saa jo ujutettua lomareissun ja loman tunnun. Lähdin tapaamaan siis läheisiäni ja katsomaan toisenlaisia maisemia ja uskon sen tekevän hyvää.

Elämä on ollut töitä ja ihmettelyä. Moni asia ihan ajankäytöstä ja ihmisistä vaalitulokseen on herättänyt ajatuksia. Elämä näyttää aivan erilaiselta, kun on töissä ja tuloja. Ei sitä voi ymmärtää ja nähdä ellei ole ollut poissa työelämästä (ja tulojen ääreltä). Olen kiitollinen, että minulla on kokemusta kummastakin ja siten ymmärrystä molemmista. (Toisaalta tuo kokemus tekee kyllä sen, että en jaksa kuunnella aina työssä olleiden hyväosaisten valitusta työttömistä. Yhä enemmän minun tekee mieli tuomita heidät täysiksi idiooteiksi, mutta haluan edes yrittää olla suvaitsevainen tässäkin. Sananvapaus, suppeat elämänkokemukset, kyvyttömyys empatiaan ja sitä rataa. Minkä niille mahtaa.)

Olen jatkanut leppoisan asenteen opettelua. En halua valittaa turhista, käyttää aikaani turhiin velvollisuuksiin (jos mahdollista) ja haluaisin saada arjesta selviämisen ja ajan riittävyyden tuntua. Elämässä on ikään kuin uusi sivu kääntymässä, vaikka käytännön tasolla suuria muutoksia ei tulisikaan. Sisälläni tuntuu, että pyrin jatkossa tekemään enemmän oman näköisiäni juttuja. Ehkä ihan uusiakin juttuja.

Lomaani on kuulunut hyviä unia, ulkoilua ja lukemista. Katsoin dokumentin Pohjois-Koreasta ja ihmettelin, miten vinksahtaneeksi yhteiskunta ja elämä voivatkaan mennä. Toivon, että itse pystyisin säilyttämään ja edelleen kehittämään kykyä nähdä asioita eri näkökulmista ja tunnistamaan sairaan meiningin sellaisen kohdatessani. Toivon, että en itse koskaan ylläpitäisi jotain sairasta meininkiä.

Tuleepa sekava kirjoitus :) Se kuvaa hyvin sitä, miten tiukan työputken jälkeen stressi hellittää ja ajatukset pääsevät kirmailemaan vapaasti. Mielessä pyörii kaikenlaista ja toivon, että se johtaa mielenkiintoisiin ajatuksiin :)

Ihanaa pääsiäisen jatkoa! Minua ei harmita sää ja viileys. Kyllä ne lämpimät kevätpäivät vielä tulevat. Nyt on aika nauttia lomasta ja siitä, mitä tarjolla on :)

Otsikossa tavoitetta. Sitä en tiedä, onko tuo enemmän sisältäni kumpuava tavoite vai yhteiskunnan/työpaikan, mutta tuolla nyt mennään. Minä nimittäin sain määräaikaisen työn! Siis sellaisen oikean, josta maksetaan palkkaakin! Pitkän tuskailun jälkeen tilanne on näinkin positiivinen, mutta ei tämä ilman puurtamista ja uupumusta ole tullut. Silti olen ensisijaisesti tosi kiitollinen.

Nyt kun olen saanut jalan työelämän oven väliin pitkän työttömyyden jälkeen (todennäköisyyksien vastaisesti?), niin aion ja haluan panostaa siihen. Tarkoitus olisi opiskella sekä töissä (silloin, jos/kun aikaa on) ja vapaa-ajalla asioita, joista arvelen olevan hyötyä jatkon kannalta (minullahan on periaatteessa vuosikymmeniä työelämää vielä edessäni!). Töissäni vaaditaan hieman myöhemmin taitoja, joita minulla nyt ei ole, mutta olen opiskeltavaa valinnut myös siltä kannalta, minkälaisille taidoille tällä hetkellä on kysyntää työmarkkinoilla. Yritän, siis ainakin yritän vahvistaa työmarkkinakelpoisuuttani, jonka työttömyysjaksoni perusteella tiedän olevan varsin heikko. Saa nähdä, mitä tästä tulee.

Ongelmana tässä hienossa suunnitelmassani on se, että sekä aika että voimavarani ovat vähissä työpäivien jälkeen. En tiedä, miten saan aikataulutettua kaiken sellaiseksi paketiksi, että jaksan ahkeroida, kun tarvitsen lepoa ja palautumisaikaakin varsin paljon.

Olen törmännyt sellaiseen ajatteluun, että nyt kun minulla on työ, niin miksi ihmeessä opiskelisin tai tekisin töiden jälkeen mitään ylimääräistä (siksi, että jatkossakin olisi töitä!). Ja olen törmännyt ajatteluun, että kyllähän minulla aikaa pitäisi olla. En tiedä, mikä siinä on vaikea käsittää, että jos kokemukseni ajan ja voimien riittämättömyydestä on minulle tosi, niin se on minulle tosi. Joku toinen taatusti selviäisi paremmin, mutta minä olen minä. Tästä hyväksymättömyydestä voisin kirjoittaa lisää myöhemmin, jos muistan. Mutta nyt on ilon aika :)

Sählääjäbloggari

Posted on 8:35 PM In:
Sählääjä olen minä. Jossain vaiheesta loppuvuodesta blogger muutti uusien kommentien näkyvyyttä siten, että en huomannut niitä tulleen. Pitkään aikaan. Jossain vaiheessa sitten tajusin, että kommentit ovat menneet "uuteen paikkaan", josta niitä sitten julkaisin. Kiitos kaikille kommentoijille ja pahoittelut tästä sähläämisestä.

Toisekseen olen sählännyt sähköpostini kanssa. Sinne tulee postia niin harvakseltaan, että luen sitä myös "harvakseltaan". Nyt väli oli venynyt... No, tosi pitkäksi. En edes kehtaa sanoa. Siispä tästäkin: kiitos kaikille viestejä kirjoittaneille ja pahoittelut sähläämisestäni.

Harmittaa tällainen erityisesti sen vuoksi, kun tietää kommentoijien/viestittelijöiden nähneen vaivaa siihen, että ovat kirjoittaneet kivoja ajatuksiaan minulle. Minulla ei tosiaankaan ole ollut tarkoitus olla "kylmän viileä" ja jättää vastaamatta. Jotenkin aika vain on mennyt niin nopeasti ja täyteisesti, että en ole huomannut kirjoituksianne.

Näiden kahden asian suhteen aion parantaa tapani.

Otan tavoitteekseni myös kirjoitella useammin, koska tykkäisin siitä. En kuitenkaan lupaa mitään, kun on niin paljon kaikenlaista aikaa vievää, valitettavasti. Alan kaivata niitä nuoruuden päiviä, jolloin aikaa tuntui olevan loputtomasti kaikkeen. Nyt joutuu valitsemaan niin paljon, että se harmittaa tällaista ylitunnollista ja ylikilttiä suorittajaa, joka haluaisi huomata ja muistaa aina kaikkia.

Minusta on aina niin mahtavaa, kun joku teistä lukijoista jakaa ajatuksiaan kanssani. Olen siitä tosi iloinen ja kiitollinen.

Vahvuuden kautta eteenpäin

Posted on 11:22 AM In: ,
Stressihetkiä lukuunottamatta oloni on ollut varsin vahva viime aikoina. Elämässäni on paljon hyviä asioita, harrastuksia ja ihmisiä, joista olen kiitollinen. Olen kiitollinen siitä, että olen terve. Olen lukenut heikoista ihmisistä (miten tuon heikkouden sitten määritteleekin) ja nähnyt itsessäni tietynlaista vahvuutta, sitkeyttä. Sellaista herkkyyden takaa kurkistavaa vahvuutta ja tietoisuutta siitä, että olen riittävän hyvä.

Ei ole mitään syyttä siirtyä nurkkaan epäilemään ja häpeämään itseään. Ei ole mitään syytä vähätellä omia kykyjään ja vahvuuksiaan. Ei ole syytä asettaa ihmisiä tärkeys- tai arvokkuusjärjestykseen, vaan seisoa samalla viivalla ihmisenä. Minä olen omalla tavallani hyvä ja osaava samoin kuin sinäkin olet omalla tavallasi ja se on oikein.

Kaikissa meissä on heikkoutemme ja ne näkyvät kullekin ominaisella tavalla. Heikkouksissa ei ole mitään väärää ja arvoa vähentävää. Ainoa heikkouksiin liittyvä asia, joka on mielestäni huonoa, on omien heikkouksien kautta tapahtuva toisten ihmisten huono kohtelu. Sitä en hyväksy. Oikeasti vahvan ihmisen ei tarvitse kohdella toisia ihmisiä huonosti, ne heikkoudet meissä hoitavat huonostikohtelun.

Heikkouksiaan voi vahvistaa ja koen itselleni tapahtuneen näin. Elämäntapahtumat itselleni ja toisille ovat opettaneet paljon ja olen opista kiitollinen. Ehkä oppimisen kautta heikkouteni vaipuvat taka-alalle ja osaan olla enemmän olemassa vahvuuksieni kautta ja sen myötä olla myös toisille parempi ihminen.

Olen huomannut myös sellaista, että kun minulle ollaan inhottavia, koen sisälläni vahvuutta. Enää inhottavuus ei saa minua lannistumaan ja uskomaan sanojaansa, vaan näen heikkouden toisessa ihmisessä ja hänen pyrkimyksensä (inhottavuus on usein pyrkimyksiä johonkin päämäärään, esim. latistaa toinen tai loukata). Pyrkimyksien näkeminen auttaa laittamaan asiat oikeisiin mittasuhteisiin.

Olen myös alkanut laittaa asioita mittasuhteisiin, ainakin silloin, kun pystyn. Moni asia ei ole niin vakavaa, kun alun tunnekuohussa tuntuu. Elämä vain on. Päivä kerrallaan eteenpäin tassuttamista.

Hyvä fiilis, ainakin silloin tällöin :)

Näyttelyeläin

Posted on 7:08 PM In: ,
Olo on kuin näyttelyeläimellä kilpailuissa. Seison nurkassa ja välillä minua katsotaan, pyöräytetään ympäri ja tarkistetaan, että täytänkö vaatimukset. Sitten taas nökötän yksin, kunnes joku taas tulee tarkastelemaan, olenko riittävä, hyvä ja sopiva. Kysyy kenties, mitä haluaisin (ja minulla ei ole vastausta, ahdistaa). Ja taas jään yksin, kunnes joku tulee taas tarkastelemaan, onko minulla vaadittavia ominaisuuksia... jne.

Tuolta tuntuu. Vaatimukset viuhuvat pääni ympärillä, minusta puhutaan selkäni takana, minulle puhutaan ympäripyöreitä, joskus kysellään jotain, enimmäkseen ei. Välillä varmistetaan vielä uudelleen, että ymmärränkö, että tarvitaan tiettyjä asioita. Tulevaisuudessa minun täytyisi osata sitä ja tätä. Jos ja jos niin sitten taas tarkkaillaan muutama kuukausi ja arvioidaan lisää, täytänkö vaatimukset.

Argh!

Kyse on siis työelämästä. On ollut tässä hieman henkisesti raskasta, kun olen ollut arvioitavana. Minulle on selitetty, mitä täytyy osata ja mielellään vielä enemmän. Tarkkailtu on jo kuukausia, mutta silti muistutetaan, että ehkä ja jos niin sitten täytyisi vielä olla tosi ahkera, koska tarkkailu jatkuisi vielä kuukausia. Enkä nyt oikeasti edes juuri kärjistä.

Minua on pidetty pitkään löysässä hirressä sen suhteen, muuttuisiko ilmaisyö palkkatyöksi. Viikosta toiseen on lupailtu tietoa jatkosta, jota ei ole haluttu minulle kertoa. Jotain on aina esteenä, että ei juuri nyt voi eikä kykene päättämään asiaa (luultavasti saan tietää viimeisenä päivänä). Nyt on alkanut sitten vaatimusten korostaminen eli selittäminen, mitä kaikkea pitää osata (ja tosiasia on, että en osaa). Tuota on tehty jo moneen kertaan. On tehty selväksi, että jos ja ehkä jos töihin pääsisin, niin koeaikana tarkkaillaan ja selvitetään, että täyttääkö osaamiseni paikan vaatimukset. Siis toisin sanoen löysä hirsi olisi moneksi kuukaudeksi taas taattu. Tämä höystettynä sillä, että minun täytyisi opiskella vapaa-aikanani puuttuvia taitoja ja tähän ei todellakaan kuluisi aikaa ihan vähän. Siitä ei muuten ole ollut mitään puhetta, mitä minulle voisi olla tarjolla. Kaipa oletus on se, että työttömälle riittää se, että on ylipäätään töitä.

Mitäpä voin tässä pitkään työttömänä olleena ja työmarkkinatuen kajastaessa horisontissa tehdä? On "hieman" ahdistava tilanne. Toki yritän keksiä vaihtoehtoja.

Minulla on myös jotenkin väärinkohdeltu ja jopa hieman nöyryytetty olo, jos oikein kuuntelen tuntemuksiani. Sen lisäksi että ahdistaa epävarmuus, tilanne ja kaikki tässä, niin aivan kuin minua myös potkittaisiin päähän. En tiedä, jokin tässä kuviossa on pahasti pielessä. Ja silti minun pitää päivästä toiseen vain hymyillä ja sanoa, että kaikki on hyvin. Voihan vinksisvonksis.

Negatiivisesta positiiviseen

Posted on 12:41 PM In:
En tiedä, miten negatiivisesta mielentilasta pääsee positiiviseen, mutta sellaisen siirtymän olen kokenut tällä viikolla. Siitä ei valitettavasti pääse mihinkään, että arkiaherrus herättää toisinaan negatiivisia fiiliksiä, ahdistaa ja ärsyttää. Vaikka kuinka yrittäisin jonkin ärsyttävän päivän aikana alkaa loistaa positiivista valoa ympärilleni, niin lähinnä todellisuus on se, että otsaani alkaa kasvaa jotakin ja ilmeeni lienee sen mukainen.

En haluaisi olla kireä, negatiivinen ja ahdistunut. Alkuviikosta nuo fiilikset taas lehahtivat uuteen kukoistukseensa, kun arkiaherruksessa oli taas mitä oli. Sitten oli parempi päivä, jonka jälkeen minulla oli täysin vapaa ilta tehdä mitä ikinä päähäni pälkähtää. Päätin siis vain olla, miettiä asioita ja välillä lukea kirjoja. Hämmästyttävää kyllä, oloni alkoi kohisten kohentua. Tuosta lähtien viikko on tuntunut kevyeltä ja oloni tasapainoiselta ja positiiviselta.

Olen ihminen, joka tarvitsee omaa aikaa tai yksinkertaisesti tukahdun hengiltä. Aivan kuin aivoni täyttyisivät kaikesta tauhkasta ja lakkaan kuulemasta omaa oikeaa ääntäni. Minusta tulee ilman omaa aikaa kireä kimppu ihmistä, joka lähinnä vain reagoi muiden vaatimuksiin. En tiedä, mistä tämä johtuu, mutta tällä viikolla tämä ajan saaminen itselleni pelasti oloni tällä erää.

Ärsyttäviä hetkiä tulee taatusti taas jatkossakin, mutta erään oivalluksen koin tällä viikolla. Olen työelämässä täysin muiden armoilla, mutta voin silti säilyttää itseni ja arvokkuuteni. Voin olla mitä olen ja se luultavasti ei ole ratkaisevaa sen kannalta, mitä saan tai olen saamatta jatkossa. On siis turhaa ärsyyntyä siitä, mitä on ja mitä ehkä sattuu työpaikalta almuina saamaan. Tämä on monessa mielessä monelle julmaa ja kovaa aikaa, ja ei ole mitään syytä minun olla itseäni kohtaan julma. Ehkä lempeydellä ei saavuteta materiaa ympärille, mutta paremman mielen sillä saa.

Jatkan pohdintojani siitä, miten tämän positiivisen ja rauhallisen vireen saisi enimmäkseen säilytettyä.

Hiihtolenkki ja uupumusta

Posted on 7:15 PM In:
Jokin outo uupumus on iskenyt. Lauantaisessa liikkumisyrityksessäni oli täysin puhti poissa ja olo on jatkunut siitä lähtien vetelänä. Kyse ei ole siitä, että olisin nukkunut liian vähän tai huonosti, vaan en oikein jaksa ponnistella. Ehkä kyse on jostain piilevästä pöpöstä tai ehkä on vain jokin tällainen vaihe. Kaipa tämä menee joskus ohi.

On kyllä jotenkin kurja vuodenaika, vaikka olen yrittänyt olla positiivinen. Hyvää on ollutkin, mm. se, että kävin hiihtämässä viime viikolla, alkuviikosta. Oli aivan mahtavaa! Ylläni oli tähtitaivas ja yksi tähti oli erityisen kirkas. Tämä on viime aikojen yksi kohokohdista.

Miinuksena nyt on ollut se, että sääolosuhteet taas kerran pilasivat muutaman päivän kestäneen hiihtokauden (jonka aikana tosiaan kerran kävin hiihtämässä). Harmittaa.

Ulkona on liukasta ja töiden jälkeen pimeää, joten ei huvita mennä lenkille. Sisäliikuntatunneille en raaski mennä. Tuntuu ankealta, kun mukavimmat liikuntavaihtoehdot eivät ole nyt mahdollisia. Tuntuu, että olen odottanut jo iäisyyden, että tämä talvenkuvatus menisi ohi ja pääsisin tekemään jotain mieluista, erityisesti ulkona, mutta ei auta kuin jatkaa odotusta.

Onneksi on sentään hyvät kirjat, joiden maailmaan voi uppoutua.

Vitsin ja pilkan raja

Posted on 11:49 AM In: ,
Toisen ihmisen toimista vitsailun ja pilkkaamisen raja on häilyvä. Tätä olen päässyt (saanut, joutunut?) tällä viikolla toteamaan. Tässä oli kyse tilanteesta, jossa henkilö toimi oman mielenkiinnon ja arvojensa pohjalta, teki harmittoman valinnan. Toiset tekivät myös harmittomia valintoja omien arvojensa ja mielenkiinnon kohteidensa pohjalta. Kaikkien muiden valinnat olivat hyvin samanlaisia keskenään, joten poikkeava huomattiin. Tästä nousi vitsailevaa kommentointia, jossa vitsi ulottui vitsailun kohteena olevan henkilön arvomaailman puolelle.

Ymmärtämättömyys. Luulisin, että useimmiten kyse on ymmärtämättömyydestä ja siitä, että on mukavaa päästä vitsailemaan ja esille. Saada muut mukaan nauramaan, vähintään hymyilemään. Luultavasti pahaa ei tarkoiteta ja kohteena oleva henkilö voi ottaa asian huumorilla ja antaa armoa ymmärtämättömille. "Ei ole heidän vikansa, jos eivät ymmärrä hieman epäsopivan puolelle kallistuvaa käytöstään."

Pelko. Ehkä erilainen valinta herätti jonkinlaista pelkoa. "Tuo on erilainen, nostaa itseään muita paremmaksi." Tässä tilanteessa nimittäin joku olisi voinut vetää (täysin turhan) päätelmän, että kohdehenkilön valinta olisi jotenkin "parempi" muiden. Tuollainen tulkinta tuossa tilanteessa olisi täysin turha.

Kohdehenkilön yliherkkyys. Ainahan eri ihmisten tulkinnat eri tilanteille vaihtelevat. Ehkä kohdehenkilö on vain yliherkkä eikä ymmärrä huumoria. Hyvin mahdollista, mutta jos jostain tilanteesta jää ikävä olo, niin jotain siinä itse tilanteessakin mielestäni on kummallista.

Olin itse tuo kohdehenkilö. Olen huumorintajuinen ja kuittaan tuon tilanteena, jossa oli huumoria. Tai siis "huumoria", koska minusta toisten ihmisten tuollainen kommentointi on pelkästään asiatonta ja typerää. Täytyy sanoa, että käsitykseni näistä kommentoijista muuttui varsin negatiiviseksi ja vaikka aion jatkossa olla heitä kohtaan asiallinen, niin arvostukseni on jotain ihan muuta tasoa. Sitä vain ei kannata näyttää.

Mielenkiintoista minusta on se, että intuitioni varoitti minua tästä etukäteen. Mietin, että voinko tehdä tätä valintaa. Lopulta tein valintani, koska halusin siten tehdä, mutta yritin peitellä sitä (ärsyttävää, eihän minun tarvitse tuollaista peitellä!). Lopulta valintani paljastui ja kommentoijat riemastuivat. Intuitio on kyllä mielenkiintoinen asia.

Kaipaan omieni pariin!

Posted on 6:41 PM In: ,
Päässäni kajahti tänään huuto, että "haluan omieni pariin!". Hämmästyin voimakasta ajatustani, vaikka toki edeltävät (ja pitkältä ajalta silloin tällöin) ajatukset olivat johdattaneet tuohon. Olin tuolloin kävelemästä arkiaherruksen parista kotiin, väsyneenä. Tosi loppuunkaluttuna.

Menen aamuisin arkiaherruksen pariin. Sieltä kotiin ja ehkä johonkin harrastukseen. Sitten olen kotona ja lataudun rasituksista parhaani mukaan. Kohtaan ihmisiä lähinnä ohimennen, välillä vaihdan muutaman sanan. Ihmettelen ympärilläni säntääviä ja suorittavia ihmisiä. Missä minä olen? Mikä tämä maailma on?

Läheiset ihmiseni ovat "omiani". Muuten tunnen olevani ihan oudolla planeetalla ja hämmästelenkin sitä, miten olen voinut elää elämääni siten, että en juuri kohtaa "kaltaisiani" (mitä ovatkaan). Miten minusta tuntuu, että ympärilläni kulkee lähinnä eri planeetan otuksia, aivan erilaisella arvomaailmalla varustettuja ihmisiä? Se tuntuu tosi kurjalta. Ja tätä on vuodesta toiseen, näemmä. Missä minun heimolaiseni ovat?!

Tunnen olevani vain jokin itseäni peittelevä varjo, kun kuljen jossain. Ei minulla ole juuri yhteistä täällä hyörivien ihmisten kanssa. He suorittavat sitä ja tätä ja elävät ihan eri kuplassa. Toki tiedän asuvani aivan väärässä paikassa, mikä osaltaan kenties selittää tätä hengenheimolaisuuden puutetta.

On jotenkin tosi rasittavaa olla ympäröivälle maailmalle vieras, vääränlainen (vaikkakin toki itselleni oikea). Oikeaa kohtaamista ei pääse syntymään, kun mitään yhteistä kosketuspintaa ei ole.

Kaikkein kurjinta on kuitenkin se tunne, että "omani" ovat tuolla jossain ja minä en ole. En tiedä, onko asia näin, mutta ainakin suurin osa läheisistäni on matkan päässä. Minäkin haluan paikkaan, johon minä kuulun.

Hyvää vuonna 2016

Posted on 7:31 PM In:
Mitähän viime vuodesta sanoisi. Se sisälsi useita hyviä ja vielä parempia hetkiä ja toisaalta hieman raskaitakin vaiheita. Murheita en kuitenkaan halua muistella, joten koostan tähän jotain näin äkkiseltään mieleen tulevaa kivoja asioita ja havaintoja viime vuodelta.


  • Läheiset ihmiset. Minulla on aivan ihania läheisiä, lämpimiä, välittäviä ja huomioivia ihmisiä. Määrä ei ole suuri, mutta laatu ja sydän on! Viime vuosi oli oppia ihmissuhteista ja siihen liittyy läheisiäni kohtaan tuntemani arvostuksen kasvu entisestäänkin. Ystäväni tekivät minulle esimerkiksi yllätyksen, jollaista en ole ennen kokenut. Ihania ihmisiä! Läheisteni parissa koin viime vuonna parhaita hetkiä.
  • Luonto. Koin upeita hetkiä luonnossa sekä seurassa että yksin. Näin erilaisia metsiä, peltoja, muita aukeita paikkoja, soita ja vesistöjä. Kuljin poluilla, kuuntelin, haistelin ja katselin. Keräsin marjoja, joista olen iloinnut nyt talvellakin.
  • Mökit. Tämä liittyy osittain edellisiinkin. Pääsin käymään mökeillä ja vanhoissa ja eräissä aivan uusissa paikoissa.
  • Harrastukset. Pystyin tekemään monia minulle mieluisia asioita, kuten harrastamaan mieluisia liikuntalajeja, kasvimaata ja lukemaan kirjoja. Vapaa-aika oli antoisaa.
  • Uuden opettelu. Sain opetella paljon uutta sekä omaan alaani liittyvää että muita asioita. Vaikka en tiedä, onko oppimastani mitään hyötyä tulevaisuudessa, olen iloinen oppimastani. On mukavaa käyttää päätä ja haastaa itseään (kunhan sitä ei ole liikaa).
  • Uusi tasapaino itseni kanssa. Vaikka elämä on ollut, mitä onkaan, niin koen löytäneeni jotain tasapainoa itseni kanssa. Minulla on hyvä olla itseni kanssa ja itsetuntoni on vahvistunut. Tiedän, mistä pidän, mikä palauttaa rasituksesta ja mitä minun kannattaa vältellä. Vaikka tämän käytännön toteutus on vielä hieman vaiheessa, niin tiedän, mitä kohti suunnata :)

Luulen, että unohdan listasta jotain oleellista, mutta tämä antaa hyvää ja positiivista kuvaa vuodestani. Hyvien asioiden muistelu piristää. Vaikka tunnen suurta epävarmuutta tätä vuotta kohtaan, niin koen, että elämässäni on niin paljon hyvää, että myös hyviä asioita varmasti tapahtuu.

Oma olo

Posted on 1:29 PM In: ,
Kolmen päivän miniloma on tehnyt minulle todella hyvää. Olen mm. ulkoillut, lukenut, katsonut telkkaria ja käynyt liikuntaharrastuksessa. Jos vapaa olisi päättynyt eiliseen, en olisi ehtinut palautua joulun jälkeisestä raskaasta ajasta, mutta kolmas päivä tekee ihmeitä.

Päätös ottaa rennommin ei ole minulla toiminut työn suhteen ja kun paineistun töistä, alkaa muut asiat myös stressata. Lopulta elämä ajautuu selviytymiseen, jossa kelloa katsellen yritän selviytyä päivän askareista. Ilmaistyön alkamisen jälkeen tätä on tapahtunut paljon. Ajaudun samaan kierteeseen kerta toisensa jälkeen. Suurin syy lienee se, että työ vaatii valtavasti. En ehkä ole koskaan tehnyt näin vaativaa työtä. Toki, ei tämä vaativalta tuntuisi, jos työn osaisi, eli ajan myötä työ ei luultavasti tunnu enää niin vaativalta, mutta alku on täynnä uutta ja vaatimuksia, joita ei pysty täyttämään.

Vaikka tätä stressaavaa aikaa on nyt tovin kestänyt, niin nukkuminen alkoi häiriintyä vasta nyt joulun jälkeen. Ennen joulua minulla oli selkeä unirytmi, tiettyyn aikaan nukkumaan ja aamulla suunnilleen samoihin aikoihin ylös, myös viikonloppuisin. Tämä toimi hurjan hyvin ja tasasi stressaavaa jaksoa. Joulun jälkeen rytmini meni sekaisin, uni ei enää tullut iltaisin, mutta aikaisin täytyi nousta. Stressi alkoi vaivata univelkaisena vielä enemmän. Jossain vaiheessa aloin herätä aamuyöstä ja näin ahdistavia unia. Viimeistään tämä on minulle signaali, että keho on hälytystilassa ja jotain täytyy tehdä. Onneksi tuli tämä miniloma.

Tänään minulla on siivouspäivä. Olen siivonnut pienen palan ja istunut sohvalle teekupposen ääreen lukemaan kirjaa. Kun olen lukenut hyvältä tuntuvan ajan, olen imuroinut pienen osan asuntoa. Olen pyyhkinyt tasoja ja tiskannut, järjestellyt tavaroita. Hoitanut asioita netissä, kirjoittanut. Olen tehnyt askareita omaan tahtiini, täysin oman fiiliksen mukaan ja tämä tuntuu mahtavalta. Tunnen, kuinka stressaantunut pääni pääsee löysäämään kiristyneet piuhat.

Minulla on nyt oma olo. Kutsun tätä tilaa sellaiseksi, koska tunnen olevani täysin tasapainossa, tunnistan ajatukseni omakseni. Minulla on hyvä olla ja tiedän kuka olen. Elämässä näkyy valon häivähdyksiä.

Tässä tilassa ajattelee, että ei voi ajautua enää koskaan mihinkään muuhun, mutta tiedän toisin. Seuraava stressijakso voi jo väijyä nurkan takana odottamassa, kuinka ajaudun kelloa tuijottavaan selviytymistilaani. Osaisinpa hoitaa elämää siten, että voisin välttyä kierteeltä, mutta tiedän jo, että voin ainakin toistaiseksi vain rajallisesti torjua kierrettä. Työ stressaa, en voi sille paljoakaan tehdä. On muitakin stressaavia asioita ja niihin voin vaikuttaa enemmän, mutta en täysin. Kauhistuttaa ajatus siitä, että seuraavana ties kuinka monena viikkona on vain viikonloput tuomassa aikaa palautumiselle. Mahtavatkohan ne riittää.

Jatkan siivousta ja omaa päivääni. Tämä on ainakin mukavaa.

Ilmaistyön haittoja tekijälleen

Posted on 6:43 PM In:
Pää pyörii täynnä ajatuksia niin, että on vaikeaa saada jostain ajatuksesta kiinni. Väsyttää ja hieman ahdistaakin, elämä on ollut aikataulullisesti täynnä ja liikaa vaatimuksia sinkoaa liian monelta suunntalta, itseltänikin. Arki on suorittamista ja uupumuksen välttelyä.

Mutta siis ilmaistyöhön, josta minulla alkaa olla runsaasti kokemusta. Olen tänä vuonna tehnyt yli puolet tästä vuodesta ilmaiseksi työtä ja nyt minusta tuntuu (kun ilmaistyötä riittää ensi vuodellekin yllin kyllin), että kamelin selkä alkaa katketa. Toisin sanoen en jaksa olla "aina" tällainen alimman tason orja, jolle annetaan ne työt, joita muut eivät halua tehdä ja jolla ei ole oikeuksia. Näin joulun aikaan on tympinyt esimerkiksi se, että vapaata on ollut minimaalisesti. Olen saanut nähdä erityisesti vaivaa, jotta olen pystynyt näkemään rakkaita läheisiäni. Samalla "työkaverini" voivat ottaa palkatonta vapaata, jos muuta lomaa ei ole, ja tehdä mitä ja miten haluavat lomallansa. Hammasta purren on täytynyt tehdä töitä.

Jos mietin ilmaistyöurani alkuaikoja, niin silloin olin innokas ja tein työni hyvin. Hymyilin, olin aktiivinen ja ahkera. Jotenkin ajattelin, että kun näyttää olevansa hyvä ja ahkera, niin siitä palkitaan. Saan jotain, edes hyviä taitoja jatkoa ajatellen, koska tarkoituksena oli tosiaan oppia uutta. Ajattelin myös, että mikä tahansa työ voisi auttaa työllistymään ja/tai ilmaistyössä ollessani olisin halutumpi työmarkkinoilla.

Erehdyin joka kohdassa. Minua ei palkittu mitenkään. En saanut minkäänlaista jatkoa työlleni, palkkaa tai palkintoa. En oppinut hyödyllisiä taitoja, vaan tein töitä, tuotin lisäarvoa yritykselle. Kiinnostavuuteni työmarkkinoilla ei lisääntynyt yhtään. Olo oli lähinnä hyväksikäytetty, vaikka toki yrityksen henkilökunta ja minun kohtelu oli todella hyvää.

Tämän jälkeen olisi luullut, että en ilmaistöihin menisi. No, huomasin pian töitä hakiessani, että minulla ei ole mahdollisuuksia työllistyä hakemuksia lähettämällä. Ajattelin, että voisin tehdä töitä ilmaiseksi, jos oikeasti on työllistymismahdollisuuksia ja opin sellaisia taitoja, joille on kysyntää työmarkkinoilla.

Nyt siis olen taas tehnyt ilmaiseksi töitä ja saldoa en osaa vielä sanoa. Saatan työllistyä tai sitten en. Oppimieni taitojen kysynnästä en osaa sanoa mitään, mutta mielellään minulla teetetään töitä ja vähemmän annetaan aikaa uuden opettelulle. Toisaalta saan nyt kyllä opetella edes jonkin verran verrattuna ensimmäiseen paikkaan. Aika näyttää, miten käy.

Nyt olen toisenlainen kuin ensimmäisessä paikassa. En enää luota työllistymiseeni. Tiedostan eriarvoisuuteni ja oikeuksieni puutteen ja tunnen niistä katkeruutta ja vihaa. Olen jotenkin lannistunut enkä koe, että minulla on mitään hyödyllistä osaamista tai edes paikkaa tässä yhteiskunnassa. Uskon entistä vähemmän työllistymismahdollisuuksiini (nykyisen firman ulkopuolelle). Suhtaudun entistä vihamielisemmin työttömien parjaamiselle, tähän maahan ja maan työttömyyden hoitoon. Inhoan tätä luotua orjatyömarkkinaa, jota luultavasti vain laajennetaan.

Tämä ilmaiseksi työskentely vie minulta työitsetuntoa, vähentää haluani tehdä mitään tämän maan hyväksi ja lisää inhoa työnantajia kohtaan, jotka haluavat vain noukkia rusinoita pullasta. Ei ihan kevyttä settiä, mielestäni.

Nyt yritän luvata ja vannoa itselleni, että en enää koskaan tee ilmaiseksi töitä. En enää ikinä kuvittele, että tässä maassa palkittaisiin ahkeruudesta ja aktiivisuudesta. Muistan, että tavallista tallaajaa käytetään heti hyväksi, kun hyväksikäyttö jotenkin mahdollistetaan. Ymmärrän, että jokainen meistä on työelämässä korvattavissa koska tahansa. Tiedän, että työmarkkinoilla ei pärjätä ja pysytä olemalla ahkera, hyvä tyyppi.

Ehkä "huikeinta" oli kuulla yhdessä haastattelussa (ilmaistyöpaikasta oli toki kyse), että he käyttävät ilmaistyöntekijöitä, kun se on kustannustehokasta. He sanoivat jopa suoraan, että eivät palkkaa ketään uutta, kun kerran ilmaiseksikin saa. Jipijee, tällä Suomi nousuun! (Joo, en mennyt tuonne.)

Hyvää ja rauhallista joulunaikaa!

Posted on 11:34 AM In:
Paljon olisi sanottavaa, mutta sanat ovat olleet piilossa. Aika on mennyt arjesta selviytymiseen, mutta silti se on sisältänyt myös onnen ja ilon hippusia. Ne ovat kannatelleet muuten raskasta loppuvuotta.

Toivon, että ehdin ja jaksan pian kirjoitella tänne. Olen kaivannut sitä. Nyt keskityn rauhoittumaan hetkeksi läheisteni seurassa. Tämä on arvokasta ja hienoa.

Hyvää joulua kaikille teille lukijoilleni ja muille tänne eksyneille! Tehdään joulunajasta juuri meille ja läheisillemme hyvä ja lämmin.

,

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive