Tuesday, July 15, 2014

Yöpöydän laatikoissa

Minulla on yöpöytä, jossa on kolme laatikkoa. Alin laatikko sisältää tärkeitä papereitani, kuten todistuksia. Ne on lajiteltu ja järjestyksessä. Muut kaksi laatikkoa sen sijaan... niissä on vallinnut täysi kaaos jo vuosia! Lopulta kyllästyin tilanteeseen, kun laatikoita ei saanut enää kunnolla kiinni ja en millään meinannut löytää niistä erästä tärkeää paperia. Tyhjensin laatikot sängylle, pyyhin laatikot ja laitoin takaisin paikalleen. Raivasin laatikon tavaroita jonkin aikaa aika lannistunein mielialoin (kamalasti pientä rojua!) ja laitoin rojut pussiin. Illalla palasin askareen pariin uudella innolla.

Yöpöydän laatikostani löytyi siis mm. seuraavia tavaroita:

  • Kirjanmerkkejä, eri kokoisia ja näköisiä, määärällisesti aivan liikaa omiin tarpeisiini
  • Paperia, siis nenäliinoja ja vessapaperia. Onhan minulla räkätauteja ollut ja muistan papereita tunkeneeni laatikoihin, mutta se määrä... Nämä laatikoista tunkeilevat paperit olivat yksi mittani täyttäjä.
  • Rahaa, euroja, markkoja ja erilaista ulkomaan valuuttaa määränä yllättävän paljon, mutta ei arvoltaan. 50 markan seteli olisi aikanaan toki kannattanut vaihtaa euroiksi. Euroja oli niin paljon, että osan laitoin lompakkooni. Laatikkoon jäi enää vain summa, joka tarvitaan ulko-oven avaamiseen liittyvään maksuun silloin, kun avain on jäänyt kotiin (laskutettuna summa on paljon suurempi).
  • Pieniä kiviä. En todellakaan muista, mistä nämä ovat peräisin.
  • Avaimia, joista osasta en tiedä, mihin ne käyvät.
  • Pastillirasioita kuusi kappaletta, osa avaamattomia, osa vanhentuneita.
  • Muistikirjoja, joista kahteen olen kirjoittanut viimeksi yläasteella tai lukiossa (hauska lukea!). Lisäksi löytyi tyhjiäkin vihkoja.
  • Hyväksymiskirje opiskelemaan pääsystäni (säästin, kiva muisto).
  • Saatuja joulu- ja muita kortteja.
  • Monta, aivain liian monta avaimenperää.
  • Puukko.
  • Tarot-kortit.
  • Kaksi vanhentunutta passiani (kai nämä voi hävittää?).
  • Postipankin säästökirja (eli se kirjanen, johon merkitään tilille panot ja nostot).
  • Nimitarroja.
  • Pinssejä ja rintamerkkejä tapahtumista (en tiedä, haluanko säilyttää...).
  • Sormus, ihan kiva.
  • Postimerkkejä.
  • Vanhentuneita takuukuitteja (joista selvisi, että risaantunut tietokoneeni kesti 5,5 vuotta, onko se paljon vai vähän?).
Laatikoiden läpikäyminen oli oikeastaan aika ahdistava projekti, niissä oli niin paljon kaikkea vanhaa ja menneeseen liittyvää, johon törmääminen veti taas mieltä menneeseen ja ahdistavaan. Toisaalta oli mukavaa, että en joistakin tavaroista edes enää muistanut, mihin ne liittyivät. Niistä luopuminen oli helppoa. Tästä urakasta tuli mieleeni, että kuinka puhdistavaa vanhasta luopuminen voikaan olla, varsinkin sellaista vanhasta, johon liittyy jotain ikävää. Minulle ei tule ikävä suurinta osaa niistä rojuista, jotka ovat laatikossani menneisyyden kaikuja. On vain ja ainoastaan helpostus päästä niistä eroon.

Monday, July 14, 2014

Haave ja hankinta

Mainitsin muistaakseni muutama kirjoitus sitten haaveilevani jostakin tänä kesänä. Oikeastaan olen haaveillut asiasta jo muutamana kesänä, mutta en ole toteuttanut sitä. Haaveeni on: auto! Kyllä, minä ekologisia arvoja kannattavana ihmisenä haaveilen autosta!

Oikeastaan minulla on tosi ristiriitainen suhde auton omistamiseen. En halua omistaa autoa. Tarvitsen kuitenkin autoa, jos aion edes joskus päästä retkeilemään, marjastamaan ja tapaamaan ihmisiä. Ei oikein ole vaihtoehtoja auton omistamiselle, jos tarvitsee autoa lähinnä vain kesäisin paikasta toiseen siirtymiseen luontoharrastusten parissa. Se on höhlää! Vuokraaminen ei ole oikein vaihtoehto, koska se on liian kallista, jäisi menemättä.

Toisaalta en todellakaan enää halua tinkiä noista itselleni tärkeistä asioista vain sen vuoksi, että en pääse kulkemaan. Olen ollut tosi ristiriitaisissa fiiliksissä tämän asian suhteen, koska olen tinkinyt luontoharrastuksista niin monta vuotta, että se riipii jo, enkä enää jaksaisi jatkaa samalla linjalla. Eli sillä linjalla, että harrastan vain, jos jonkun kyydissä satun pääsemään joskus johonkin. Kyydin pyytäminen tässä iässä on itselleni jo valtava kynnys, koska koen olevani siinä "iässä", että olisi minun vuoroni tarjota kyytiä.

Olin alkukesällä aika varma siitä, että ostan auton, koska olen lopen kyllästynyt myös julkisissa kulkuneuvoissa tavaroiden raahaamiseen. En kuitenkaan ostanut, olen ollut niin kiinni kaikenlaisessa tekemisessä, että en olisi ehtinyt tehdä autolla mitään. Ehkä hyvä näin, nyt minusta tuntuu siltä, että maltan mieleni vielä tämän kesän. Eniten hidasteena tässä asiassa on tulevaisuuden epävarmuus, erityisesti tulojen epävarmuus, pienuus ja suorastaan olemattomuus. Jos saan töitä, tilanne toki muuttuu, mutta työllistyminen taitaa olla juuri nyt jonkin sortin ihme. Ehtiihän sen auton hommata myöhemminkin.

Hankinnoilta en kuitenkaan välttynyt, kun tietokoneeni hajosi. Katselin useita päiviä netistä erilaisia tietokonemalleja ja ihmettelin, minkälaisen tarvitsisin. Päädyin turhankin hyvään (hyvästi hidastelut!), mutta kukkaroa se kirpaisee. Joten ihan hyvä, että auto jäi kauppaan.

Kaikenlaista tekee mieli tehdä ja hankkia, mutta tulevaisuuden näkymien epävarmuus hidastaa. Yritän kuitenkin elää juuri nyt ja olla pelkäämättä tulevaa. Jos rahani loppuvat, ne loppuvat. Se on sitten sellaista se ja siihen sopeudutaan.

Wednesday, July 09, 2014

Lämmintä, kuumaa, tukalaa

Hetkessä hypättiin viileästä kesästä helteisiin, hupsista. Niin kuin olen täällä tsiljoona kertaa sanonut, en pidä helteistä. Minulle tulee tosi tukala ja huono olo, jossa keskityn lähinnä selviytymään hengissä kuumien päivien läpi. Aina ei näin ole kuitenkaan ollut, olen joskus nauttinut helteistä.

En tiedä, mistä muutos johtuu. Iästäkö? Muistan nauttineeni helteistä, lekotelleeni auringossa tuntematta suurta tukaluutta. Minun ei ole tarvinnut olla niin huolellinen nesteen ja suolan suhteen kuin mitä nyt tarvitsee. Olen voinut heilua ulkona huoletta. Nyt pitää ostaa litratolkulla kivennäisvettä ja jotain suolaista ja muistaa "lääkitä" itseään niillä säännöllisin väliajoin. Parasta, mitä helteillä voi tehdä, on uiminen. Muuta ei sitten jaksakaan.

Nykyinen asuntoni on tähän mennessä ehdottomasti huonoin helteillä elämiseen. Kuuma ja ilmanvaihtoa ei ole (viileinäkään päivinä). Tämä on varmasti muuttanut suhtautumistani helteisiin, kun enää asuntoni ei ole sellainen paikka, jossa voisi helteellä olla.

Silti hellepäiviä maassamme on oikeasti aika vähän. Minulle sopivia säitä on vuodessa aika paljon ja helleihmisille tällaista herkkua on vähän. Nauttikaa siis te, jotka voitte! Mielellään minunkin puolestani :) Aion minäkin nauttia, minkä voin. Olen hieman auringossa, kun pieni määrä aurinkoa tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta. Nautin pienestä tuulen henkäyksestä, joka helpottaa tukaluutta. Nautin jäätelöä ulkona istuen vihreyttä ja kesän hehkua katsellen. Käyn järvessä vilvoittelemassa. Vuodenajat ovat ihana asia, vaikka niissä ei ihan kaikki juuri itseä miellyttäisikään :)

Saturday, July 05, 2014

Menneisyyden kokemusten herättämät tunteet

Minulla on välillä ollut vaikeuksia olla sujut tiettyjen menneisyydessä tapahtuneiden asioiden kanssa. On tapahtunut ikäviä asioita, tai vielä pahempaa: olen itse tehnyt asioita, joita nykyään kadun syvästi. Kyseiset asiat eivät sinällään ole mitään erityisen järisyttäviä, mutta itselleni ikäviä, vahingollisia ja surullisia asioita tai vääriltä tuntuneita valintoja. Omat jutut voivat tuntua isoilta, vaikka ne eivät sitä olisikaan. Ihminen voi nuorena olla tyhmä, tai toki ihan missä iässä tahansa, mutta tekemällä ja kokemalla oppii.

Vaikka silti edelleen painin ajoittain menneen kanssa, olen huomannut kuitenkin päässeeni eteenpäin. Ikävät asiat ovat muuttumassa päässäni jonkinlaiseksi mössöksi, josta ne eivät enää pistä terävinä esille vuolemaan haavoja auki yhä uudelleen ja uudelleen. Tästä mössöstä nousee pikemminkin tunteita, jotka kattavat kaikkea mennyttä ikävää. Tunteet ovat harmitus siitä, mitä olen ajatellut itsestäni, ja paha olo siitä, miten olen antanut ihmisten kohdella itseäni (eli itseni ja muiden välisen rajan epämääräisyys). Nämä asiat toki kietoutuvat yhteen: miten ajattelen itsestäni ja miten kohtelen itseäni ohjaa myös muita kohtelemaan minua samoin.

Tuntuu tosi hyvältä, että olen päässyt tässä asiassa eteenpäin. Minun on nyt helpompi käsitellä heränneitä tunteita ja oivalluksia, kun tiedän, mistä on ollut ikävissä tapauksissa pohjimmiltaan kyse. Toisaalta olen valtavan surullinen siitä, millainen olen ollut itseäni kohtaan. Suren sitä, että en ole pitänyt tiukkoja rajoja ikäviä ihmisiä kohtaan. Suren myös sitä, että en ole arvostanut itseäni ja nähnyt kaikkea runsasta hyvää itsessäni. Harmittaa, että olen jättänyt lahjojani, potentiaaliani ja osaamistani liian vähälle käytölle. Minulla olisi ollut paljon syytä kulkea itsevarmasti leuka pystyssä niillä elämän osa-alueilla, joilla olen kulkenut.

Olen ollut piilossa sekä itseltäni että muilta. Tällä en tarkoita sitä, että kaipaisin julkisuuteen tms. vaan sitä, että koen pitäneeni kynttilääni vakan alla ihan kaikessa, mitä olen tehnyt. Samalla olen antanut muiden temmeltää omalla reviirilläni (heikot omat rajat) tehden asioita, joita he ovat halunneet tehdä. Minä olen tehnyt, mitä olen kuvitellut voivani tehdä huomioidessani muiden toiveet. Olen luonut itselleni rajat, häkin. Esimerkkinä tällaisesta rajoittamisesta on oma alavalintani eli ala, jota olen opiskellut. En tehnyt valintaa sen mukaan, mitä itse olisin halunnut.

Luulen, että nämä tunteet ovat osa ajoittain nousevaa pahaa oloani. Kaipaan itseäni ja itseäni esille itselleni ja muille. Elämäni ja itseni välillä on ristiriita, joka hiertää: on elämä, jota olen ajautunut elämään ja on sisäinen kokemus itsestäni, joka koen olevani. Olen häkkilintu.

Näiden mietteiden myötä minusta tuntuu ajoittain tosi hyvältä. Minulle tulee olo, että saatan pystyä avaamaan häkkini ovet. Uskon, että pystyisin lentämään.

Thursday, July 03, 2014

Kaipuu johonkin tai joksikin

Kai tyytymättömyyden tunnetta nostaa usein se, että kaipaa jotakin, jota ei juuri nyt ole, tai kaipaa joksikin, joka ei ole. Usein kaipuun kohteet ovat saavuttamattomia, mutta joskus niistä voi saavuttaa ainakin jotakin osia. Esimerkiksi jos haluaa olla rohkea ihminen, voi opetella olemaan joissakin tilanteissa aiempaa rohkeampi, vaikka kokonaisuudessaan edelleen olisikin aika arka.

Minusta tällainen tyytymättömyys on miina. Olen astunut siihen turhan usein. Kaipaan usein johonkin tai joksikin, vaikka en oikein edes osaisi määritellä, mitä nuo kaipuun kohteet ovat. Ehkä kaipaan parempaa tulevaisuutta, parempaa asuinpaikkaa, hyvää työtä ja kaikenlaista iloa ja hauskanpitoa. Ehkä tuo on tunne, että voisi olla parempi jotenkin toisin ja nyt täytyisi muuttaa/muuttua, jotta tulevaisuus muuttuisi. Läsnäolo tässä hetkessä muuttuu vaikeaksi ja tukalaksi ja sisälle hiipii pelko kaiken jatkumisesta ennallaan. Tällä hetkellä selvästi kaipaan jotain niin että sisällä välilllä rutistaa, mutta en ymmärrä miksi.

Tällainen kaipuu voi olla vahva voima muutokselle, joten sikäli se on hyvä asia. Se ei saisi kuitenkaan nielaista tätä hetkeä, tätä elämän ainoaa todellista hetkeä, joka on juuri nyt.

Kaipaan itseäni. Olen elänyt liian paljon muiden odotusten mukaisesti, kiltisti ja kuuliaisesti, että jotenkin tuntuu, että en aina saa kosketusta todelliseen itseeni... joka on... millainen? En oikein edes tiedä. Aistin helposti muiden odotuksia ja tunnen helposti syyllisyyttä, joten on helppoa ollut vastata muiden odotuksiin, tehdä niin kuin odotetaan. En tarkoita, että varsinaisesti olisin tehnyt tahtoani vastaan - useimmiten en - mutta jotenkin tuo liika odotuksiin vastaavuus on kadottanut oman ääneni kuulemista. Mitä minä haluan?

Enkä tarkoita tällä sitä, että kaipaisin jotain räjähtävän erilaista ja räväkkää. Kaipaan vain parempaa tunnetta itsestäni itselleni. Kaipaan jonkinlaista vapautta toteuttaa itseäni ja elämääni. Ehkä ulospäin mikään ei muuttuisi, jos toimisin noin, mutta kaipaan itselleni kokemusta itsestäni tuollaisena. Ehkä kevään rankan suorittamisurakan jälkeinen tämä kesän tuoma vapaa-aika on herättänyt itsessäni tunteita siitä, että haluan olla muutakin kuin kuuliainen suorittaja. Ehkä haluan luoda jotain uutta, jos ei muuten, niin omassa päässäni ja vain itselleni ja vain itseni määrittämien rajojen (tai rajattomuuden) mukaan.

Kaipaan myös joskus toisenlaiseen elämäntilanteeseen. Kaipaan sosiaalista verkostoa, ehkä koiraa, mielenkiintoisia aktiviteetteja. Olen elänyt tätä nykyistä elämäntilannetta jo sata vuotta, siltä ainakin tuntuu. Kaipaan ihan vaihteluksikin johonkin muuhun. Ehkä en kaipaisi näin paljon, jos olisin edes joskus ollut tyytyväinen nykytilanteeseen.

En tiedä, miten saan pyristeltyä itseni sen verran irti tästä kaipuusta, että voisin paremmin keskittyä kesästä nauttimiseen. Pitää kai yrittää tehdä mahdollisimman mukavia asioita ja antaa ajan hoitaa loput.

Wednesday, July 02, 2014

Kasvimaalla tapahtuu...

tai sitten ei. Lähinnä siellä on ollut vetistä ja kasvu on alkanut hitaasti. Sää näyttäisi lämpenevän hiljalleen, joten epäilen vahvasti, että kohta kasvu pyrähtää käyntiin oikein kunnolla ja kitkemisen harjoittelusta pääsee tositoimiin. Toistaiseksi lehtokotiloita on ollut tosi vähän, mutta kasvillisuuden lisääntyminen tuonee muutoksen. Eli pian pääsee kunnolla myös niiden hävitystyöhön. Yöks.

Esikasvatin kesäkurpitsan ja lehtikaalin parvekkeellani taimet ja ne on istutettu. Samoin kasvatin samettikukasta taimia, jotka myös siirsin kasvimaalle. Näistä taimista sanoisin, että kannattaa laittaa reilusti siemeniä esikasvamaan, jotta voi valita istutettavaksi parhaimmat taimet. Parhaat taimet ovat edelleen parhaita, voisi sanoa, että ne ovat kestäneet parhaiten vallitsevat kylmät ja sateiset säät. Eniten kärsineitä ovat ne taimet, jotka alunperinkin olivat huonoja. Kaksi huonointa kesäkurpitsan taimea on esimerkiksi kuihduttaneet kaikki lehtensä ja ajattelin, että ne eivät edes selviäisi. Nyt ne kuitenkin työstävät kukkaa, eli saa nähdä miten käy. Ostin myös avomaankurkun taimia ja ne ovat pärjänneet ihan hyvin ja kukkivat parhaillaan.

Siemeninä olen kylvänyt sekalaisia kesäkukkia, palsternakkaa, porkkanaa, naurista, erilaisia salaatteja, basilikaa, timjamia, kirveliä, tilliä, härkäpapuja ja pensaspapuja. Lisäksi laitoin kelta- ja punasipulia sekä valkosipulia. Sipulit näyttäisivät voivan hyvin ja härkäpapu kasvaa. Muiden osalta on joko hidasta kasvua tai heikkoa itämistä, aika näyttää. Parvekkeella kasvatan lisäksi tomaattia, persiljaa, oreganoa, sitruunamelissaa ja basilikaa. Ne voivat hyvin, yrttejä olen syönyt ja tomaattiakin on jo kehittymässä.

On ollut mielekästä kasvattaa kasveja ja mukavaa, että on jotain tällaista askaretta, kun mieli synkistelee. On aina parempi edes yrittää tehdä jotain kuin jäädä kurjaan oloon makaamaan, vaikka synkimmällä hetkellä iloa tekemisestä uupuisikin. Kyllä se tästä.

Tuesday, July 01, 2014

Oloja ja niiden alkulähteitä

On se outoa, miten voi toisella hetkellä olla onnellinen ja toisella hetkellä mieli maassa. Olosuhteet ovat kuitenkin samat. Miksi ahdistaa, mikä painaa? Minun on jotenkin vaikeaa nyt saada kiinni tämän hetkisen synkeyden alkupäästä. Koen, että jos ymmärtäisin sen, minun olisi helpompaa ratkaista se, vaikka ei mielialoja ratkaista kuin sanaristikoita. Olossani on hieman jonkinlaista tuskaisuutta, mitä minulla ei ole ollut pitkään aikaan. Se tuntuu raskaimmalta ja vaikeimmalta. Kevyttä synkistelyä jaksaa, sellainen kuuluu ajoittain elämään, mutta tuskaisuus vie ruokahalun ja unet ja vetää koko kropan sekaisin. Sellainen oleminen on kokonaisvaltaisesti vaikeaa.

Luulisin, että olen vain peittänyt pahaa oloani ja eräitä elämäni solmukohtia runsaalla tekemisellä ja nyt kun ajatuksilla on aiempaa enemmän tilaa kirmailla vapaasti, jotain on tapahtunut. Minun pitää kohdata mörköni tai yrittää jatkaa niiden väistelyä runsaalla tekemisellä. Mutta miten kohdata mörköjä ja elämän ristiriitoja? Minulla on ollut hyvä vire päällä siinä, että saisin tunnetta elämän eteenpäin menemisestä, mutta ehkä tahti tuntuu juuri nyt kovin hitaalta. Tahtoa ja tekemistä on enemmän kuin etenemisen vauhtia. Yritän myös väistellä ristiriitojen ratkaisemista, mikä tarkoittaa sitä, että ne ovat aina taustalla läsnä odottamassa, että kohtaisin ne. Voivat ne itsestäänkin ratketa, mutta todennäköisemmin ei. Minun täytyisi kohdata itseni ja mörköni ja samalla ratkoa ristiriitoja. Siinäpä haastetta kerrakseen.

Oikeastaan nyt kun mietin koko tätä alkuvuotta, jotakin on tapahtunut minussa. Jotakin on nytkähtänyt liikkeelle aiempaa voimallisemmin. Olen löytänyt itsestäni rohkeutta ja voimaa, joita en aiemmin samassa mittakaavassa ole nähnyt. Olen onnistunut ravistamaan sisintäni siten, että sisäiset mörköni ovat heränneet ja aktivoituneet, vaikka samalla olen kokenut suuria ilon ja onnistumisen hetkiä. Jotakin liikahtelee sisälläni ylös ja alas ja haluaa pyrkiä pintaan. Jopa ihan fyysisellä tasolla olen kokenut erilaisia asioita kuin aiemmin. Ristiriitoja syntyy mm. tämän uuden sisäisen olemisen ja kokemisen kohtaamisesta tämänhetkisen elämäni kanssa, mikä kasvattaa tyytymättömyyttäni. Kun nuo asiat eivät kohtaa.

Tekisi mieli vetäytyä sohvalle katselemaan ulkoa kajastavaa kesäistä harmautta, mutta taidan kuitenkin suunnata seuraavaan kesätekemiseen. Se tuntuu vaikealta, kun synkistää ja sisäinen ilo puuttuu... mutta lienee kuitenkin parempi vaihtoehto. Kunpa saisin nyt siitä tekemisestä ja jonkinlaisesta ilosta kiinni ja kerittyä sen avulla parempaa oloa.

(Tämän kirjoituksen epämääräisyys kuvaa hyvin asioita, jotka pyörivät päässäni. Eivät ne asiat nimittäin yhtään selkeämpiä ole. En tiedä, mistä tarttua kiinni, mitä pureskella. Ehkä asioita näin avaamalla jokin vyyhti lähtisi purkautumaan ja saisin jostain kiinni. Toivottavasti.)

Monday, June 30, 2014

Harmaita fiiliksiä

Vaikka paljon hyvää on ollut ja tapahtunut, olen jostain syystä ollut myös tosi allapäin viime päivinä. Yritän miettiä, mistä synkeys olisi tullut, mutta en keksi mitään erityistä syytä. Oli tekemistä ja mukavaa ja sitten kun jäin pääni kanssa "kahden kesken", mieliala romahti. On ollut aikaa ja tilaa ajatella ja se ei näköjään meinaa toimia. Pitäisi kyllä miettiä elämää ja suunnitella tulevaa, mutta se tuntuu jähmeältä, vaikealta ja raskaalta. Asioiden torjuminen, mukavien asioiden tekeminen ja hetkessä eläminen tuntuvat paremmilta vaihtoehdoilta, ja usein toki ovatkin sitä. Joskus vain olisi pakko kohdata myös ne sisäiset mörkönsä...

Olen viime aikoina toiminut siten, että jos jotain tekemistä eteen tulee tai joku ehdottaa jotakin, minä teen ja menen mukaan. Se on ollut tosi toimivaa. Olen aktivoitunut ja kivaa on ollut. Sopiva määrä aktiivisuutta toimii, mutta nyt kun tahti hiljenee, tuntuu tyhjältä. Näen elämäni, joka sisältää liikaa ei-tyydyttäviä asioita. Tiviistetysti: kaipaan muutosta kaikkiin muihin elämän osa-alueisiin paitsi opiskeluuni. Töihin liittyvät muutokset liittyvät työnhakuun, joka täytyisi aloittaa jossain vaiheessa (ja ei huvita). Muita elämän osa-alueita en viitsi edes ajatella, aivan liian vaikeita ja isoja asioita muutettavaksi (haave paikkakunnan vaihdosta yms.). Pitäisi ajatella ja suunnitella asioita askel kerrallaan, pienin tavoittein, mutta se tuntuu tosi vaikealta.

Mitä ihmettä oikeastaan edes kaipaan, kun olen näin tyytymätön? Mikä olisi se taikanappi, jota painamalla muuttuisin tyytyväisemmäksi? En oikeastaan tiedä. Toimivaksi olen huomannut sen, että panostaa niihin asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä, vaikka ne tuntuisivat jotenkin hölmöiltä ja liian pieniltä. Kiva lenkkeilyyn sopiva uusi paita on oikeasti iloa tuottava asia, vaikka se tuntuukin turhalta ja pieneltä. Usein kannattaa mennä myös sille lenkille ennemmin kuin jäädä sohvalle. Uusi sisustukseen tarkoitettu säilytyslaatikko on ilo silmälle ja peittää katseelta tavaroita, jotka aiemmin olivat koko ajan silmien edessä. Ilo tämäkin, mutta pitäisikö olla jotain muutakin?

Koen, että en jaksa jotain jo vuosia elämässäni toistuneita asioita (esim. runsas reissaaminen läheisiä näkemään ja siihen liittyvä tavaroiden raahaaminen. ja auton puuttuminen, jolloin luontoharrastukset jäävät vähiin), mutta en tiedä keinoja asioiden muuttamiseksi. On kuin elämäni asiat olisivat tiukka solmu, joka ei aukea, vaikka välillä hauskaa olisikin. En tiedä, mitä odotan, mitä pitäisi olla tai mihin suuntaan ohjata elämäni laivaa. Tai ehkä tiedänkin jotain, mutta kädessäni on lukko ilman avaimia. En tiedä tai ehkä tiedänkin. Miksi elämä tuntuu välillä niin vaikealta, vaikka se on vain elämää?

Saturday, June 28, 2014

Kesäkuussa puuhasteltua

Kesäkuu on melkein jo vietetty ja nopeasti se menikin! Tekemistä on ollut yllättäen niin paljon, että tärkeämmät velvollisuudet (opiskelu) ovat jääneet vähemmälle ja kaikenlainen heikunkeikun-meininki on ollut vallallaan. Olen siis tehnyt, mitä halunnut. Viis muusta. Toki välillä on hyvä näinkin, mutta heinäkuussa täytyy saada itseni ruotuun (kai joskus sitten, kun olen ensin tehnyt pari kotimaan kesäreissua).

Olen huhkinut kasvimaalla paljon. Siellä on nyt siistiä ja vetistä, ja kylmyyden vuoksi kesäkurpitsat viettävät kärsimysnäytelmiään ja siementen itäminen on ollut vaivalloista. Huhkittu kuitenkin on ja se näkyy positiivisestikin.

Olen huhkinut myös kotona. Olen ottanut tavoitteekseni, että niinä päivinä, kun olen kotona, siivoan jonkin täsmäkohteen. Parina viime päivinä olen raivannut romut erään kaapin päältä pois ja järjestellyt tavarat uudelleen (siirsin kaapin päälle mm. edellisessä kirjoituksessa mainitun eteisessä aiemmin lojuneen ison tavaran), putsannut pölyt lattiatuulettimesta (se piti purkaa) ja putsannut peilikaapin. Tiedossa on vielä ainakin kylppärin lattian perusteellinen pesu, kylppärin seinien pesu, lääkelaatikon raivaus ja tiskikaapin raivaus ja järjestely.

Olen tehnyt uusia, kivoja hankintoja. Ostin kaupunkikelpoiset kumisaappaat kasvimaalle ja syksyn sateita ajatellen. (Minulla on toki kumisaappaat, sellaiset pitkävartiset, joissa jalka hölskyy ilman villasukkia. Ne ovat ihanat metsässä.) Olen hieman päivittänyt vaatekaappiani kesävaatteitten ja työkelpoisten vaatteiden osalta. Samalla raivasin vaatekaapistani pari pussillista poistoja. Poistoja on ollut ehdottomasti enemmän kuin hankintoja. Hankin myös harrastuksiin liittyviä varusteita. Suunnittelen ostavani uuden työpöydän kotiin ja luovani toimivan työpisteen.

Olen poistunut hetkeksi paikkakunnalta ja saapunut takaisin. Reissu virkisti ja väsytti, mukavaa oli. Olen myös lukenut ja liikkunut, kumpaakin mukavasti.

Paljon on siis ollut kivaa ja positiivista ja olen siitä kiitollinen. Minua ei sää ole juuri harmittanut, lähinnä kasvimaan vuoksi, mutta muuten olen ollut iloinen, että olen ollut toimintakykyinen, kun helle ei ole uuvuttanut. Silti nämä viimeisen vuoden sääilmiöt ovat kyllä olleet kummallisia. Ihmetyttää.

Monday, June 16, 2014

Tyhjä eteinen

Minun täytyi tyhjentää asuntoni eteisen lattia ja siirtää myös olohuoneen pöytää. Ajattelin, että se on vain tavaroiden paikasta toiseen siirtelyä, mutta oikeastaan koin yllättäviä oivalluksia. Tyhjyys näytti ja tuntui hyvältä, oikealta. Jouduin kyseenalaistamaan romujeni sijoittelua ja se olikin hyvä juttu.

Minulla on ollut eteisen lattialla lojumassa hävettävän paljon rojua. Siellä on lojunut yksi iso, tarpeellinen tavara, joka ei ole muualle mahtunut. Lisäksi olen säilyttänyt eteisessä tavaraa, joka on matkalla johonkin, eli esimerkiksi vajaita vaatepusseja, jotka täytyttyään päätyvät vaatekeräykseen, ja muita kierrätykseen matkalla olevia tavaroita ja pusseja. Sanomattakin taitaisi olla selvää, että nuo pussit lojuvat "aika" pitkään eteisessäni ennen matkaamistaan eteenpäin. Kenkäkaaosta olen taltuttanut kenkäkaapilla, mutta kenkiä on silti liikaa lattiallakin lojumassa. Joskus rojut lojuvat jopa siten, että ulko-ovesta on hankala kulkea, tai ne vähintään rullaavat mattoa siten, että sisäovi jumiutuu rullalla olevaan mattoon kiinni. Imurointipäivänä eteiseni onkin kauhistus ja yksi inhokkikohteeni. Miksi ihmeessä tilanteen täytyy olla tuollainen?

Niinpä. Nyt kaaos on muualla asunnossani, mutta tyhjää eteistäni olen ihaillut. Näky on yllättävän piristävä ja suorastaan houkuttelee imuroimaan. Jotain siis tarvitsee tehdä, en halua enää siirtää romujani sinne. Asuntoni on sellainen, että kun yhden kohteen romuongelman saan ratkaistua, ongelma siirtyy toiseen paikkaan, joten jotain suurempaa muutosta tarvittaisiin, jotta perusjärjestys pysyisi yllä ja tavarat paikallaan. Selvää on se, että tavaran määrää pitäisi vähentää. Lisäksi tilannetta auttaisi se, jos saisin varastoani raivattua. Silloin voisin esimerkiksi eteisessä lojuneen ison tavaran siirtää sinne.

Koin oivalluksen myös olohuoneessa. Olen inhonnut olohuoneen pöytää sen vuoksi, että se kerää tavaraa ja on lopulta lähinnä kasa rompetta, eli aika ikävä näky keskellä huonetta. Nyt kun pöytä väistyi hetkeksi oivalsin, että eihän sitä välttämättä tarvitsisi ollenkaan. Ainoat tavarat, jotka sen päälle kuuluvat luontaisesti, ovat kaukosäätimet. Niillehän voisi kehitellä jonkin muun paikan. Toisaalta pidän pöydän ihan mielelläni, mutta vain, jos se pysyy tyhjänä. Täytyy keksiä tähän jokin ratkaisu.

Nyt minun pitää siis panostaa tavaran karsimisen ohella siihen, että saisin järjestettyä mahdollisimman tiiviitä ja hyviä säilytysratkaisuja. Pitäisi näköjään useammin siirrellä tavaroita paikasta toiseen, jotta näkisin asuntoni tilan uudella tavalla. Normaaliin järjestykseen tottuu liian helposti, samoin kuin siihen, että jokin tavara ärsyttää päivästä toiseen tiellä ollessaan. Olen toiveikas sen suhteen, että onnistuisin vihdoin keksimään jotain ratkaisuja sotkuongelmaan. Saa nähdä, miten käy. Tässäpä siis hieman kesäaskaretta sadepäiville :)

Monday, June 09, 2014

Lapiohommissa

Viime päivien teemani on ollut kasvimaa. Olen lapioinut, kuokkinut, siirtänyt multaa, kasannut sitä ja muokannut kohopenkkejä. Olen repinyt rikkaruohojen juuria ja kylvänyt siemeniä. Suurin osa taimistani on jo myös päätynyt maahan. Olen ollut nyt myöhemmin liikkeellä kuin viime vuonna, joten työskentelyni on ollut tiiviimpää, hiki on virrannut ja lihakset ovat työskennelleet. Kivaa on siis ollut!

Täytyy tosin myöntää, että lepopäivä tänään tekee tosi hyvää. Lihakseni ovat väsyneet, kun ne eivät todellakaan ole tottuneita fyysiseen työhön. Liikuntaa harrastavana suuremmilta lihaskivuilta olen välttynyt, mutta yleinen väsymys on tuntunut, mutta enimmäkseen se on ollut mukavaa. Nyt lepään, huomenna on hieman kevyempi kasvimaapäivä, mutta keskiviikkona olisi hyvä saada taas enemmän tehtyä. Tänä vuonna positiivista on viime vuotista pehmeämpi maa, jota on helpompi käsitellä. Toisaalta taas rikkakasvit ovat alkaneet jo kasvaa ja osalla niistä piisaa juuria. Olisi helppoa kylvää ja istuttaa taimia, jos ei tarvitsisi vähän väliä kaivaa ihmeellisiä juurisyheröitä maasta. Päivien kuluessa (ja maata tallatessani) maa on alkanut myös hieman muuttua kovemmaksi käsitellä. Vielä on paljon tehtävää.

Tekemistä on siis riittänyt ja kaiken ohessa pitäisi pohdiskella muutakin kuin kasvimaata. Minulla olisi esimerkiksi eräs haave, jota olen tässä pohdiskellut... Hmm... ehkä avaudun siitä myöhemmin. Haavetta pitää pohdiskella vielä :)

Saturday, May 31, 2014

Tapaherkuttelija

Makeanhimoni on yllättäen hiljalleen hiipunut, ei toki poistunut, mutta vähentynyt merkittävästi. Muistan, kun vielä jokin aika sitten oli välillä pakko saada jotain makeaa, kuten ruoan jälkeen tai iltapäivän uuvahdukseen. Illallakin oli mukavaa napostella suklaata tai jäätelöä. En ole koskaan ollut sitä tyyppiä, että kun otan muutaman palan suklaata, minun olisi pakko syödä koko levyllinen. Pystyn hyvin pysyttelemään melko pienissä annoksissa, mutta silti minua on häirinnyt se, että välillä minun on ollut "pakko" napsia jotain, vaikka vähänkin.

Nyt olen huomannut ostelleeni tarjouksesta makeaa, vaikka minun ei tee mieli sitä syödä. Tuntuu oudolta, että minun ei tee mieli juurikaan makeaa, mutta vielä oudommalta tuntuu, että ostelen sitä. Kun näen hyvän tarjouksen jotain herkkusuklaatani, niin mukaanhan se tarttuu. Kotona sitten ihmettelen, että miksi ostin suklaalevyn, kun pakastimessa on jäätelöä ja kaapissa kaksi levyä suklaata, enkä ole niihin koskenut moneen päivään. Outo juttu.

Toisaalta nyt kun minulla on enemmän aikaa, haluan panostaa syömiseen. Kun kerran himoitsen hyviä salaatteja ja muita terveelliseksi miellettyjä ruokia, niin haluan sitten syödä sellaista. Minun mielihaluni ruoan suhteen nimittäin nykyään kohdistunut terveelliseen ruokaan, kuten salaattiin tai omenoihin. Mitähän on tapahtunut? En valita, olen tosi tyytyväinen. Syön mielelläni omenoita, varsinkin kun himoitsen niitä.

Olen miettinyt herkuttelun ja väsymyksen välistä yhteyttä. Olen kuullut, että joillakin makea kostautuu väsymyksenä, usein vasta seuraavana päivänä. En tiedä tästä sen enempää, mutta mietityttää kyllä, että olisiko itselläni voinut olla joskus näin. Olenhan nyt ollut pirteämpi, kun en juuri herkuttele. Toisaalta elämä on muutenkin maistunut hyvältä. En tiedä, mutta tuohon aiheeseen olisi kiinnostavaa paneutua.

Thursday, May 29, 2014

Rutistus ja lepo

Olen viettänyt täällä hiljaisuutta, koska minulla on ollut kevään askareiden loppurutistus meneillään. Karsin lähes kaiken ylimääräisen puuhastelun ja keskityin vain töihin ja opiskeluun, joiden välissä kävin liikuttamassa kroppaani hyvinvointini vuoksi. Tällaisen rutistuksen jaksaa hyvin, kun palkkio ja loma häämöttävät. Nyt kun askareet ovat paketissa hyvin lopputuloksin, olen todella tyytyväinen. Hyvä minä! Olen tehnyt sen, mitä suunnittelinkin ja kaiken lisäksi hyvin. Ai että, kun on hyvä fiilis :)

Olen kaiken lomassa hieman valmistautunut kesäänkin: olen ostanut siemeniä ja taimia ja laittanut siemenet itämään. Nyt minulla on iso pino siemenpusseja ja parekkeen pöytä täynnä taimia. Kohta voin siirtyä lapiohommiin eli kasvimaalle ahkeroimaan. Mielessä pyörii muitakin kesäsuunnitelmia: kesäreissuja, kuntoilua, kirjoja, kodin laittamista ja rentoutumista. Kivaa. (Tiedossa on myös lopputyön tekemistä opiskeluihin liittyen, mutta ei mietitä sitä nyt tässä kohtaa.)

Mieli on täynnä suunnitelmia ja toiveita, ja saa nähdä, mitkä niistä lähtee toteutumaan. Tämän sateisen päivän taidan kuitenkin käyttää siivoamiseen ja lukemiseen - yritän päästä myös lenkille jossain vähemmän sateisessa välissä. Kesän tulo tuntuu nyt mukavalta :)

Friday, May 09, 2014

Mitäpä liikkuu mielessä, kun tulpaksi jää...

Juoksemisesta tuli mieleeni, että osallistuin monta vuotta sitten erääseen juoksutapahtumaan. Tapahtuma oli siten rento, että siellä sai ihan kävelläkin, sauvojen kanssa tai ilman. Juuri silloin en ollut juossut pitkään aikaan, joten tuollainen sopi minulle. Juoksemaan lähdön koittaessa ihmisten piti asettua siten, että juoksijat lähtevät ensin ja kävelijät heidän perässään. Pohdiskelin tovin, että mitähän tekisin: tiesin, että en jaksa juosta koko matkaa. Arvelin kuitenkin juoksevani niin pitkään alussa, että voisin asettua joukon alkupäähän.

Sitten ryntäsimme matkaan. Ensimmäisen mutkan jälkeen koitti kuitenkin yllätys: osa alkupään "juoksijoista" olikin kävelijöitä, jotka halusivat vain päästä ensin matkaan ja kun lähtösuora oli ohi, päättivät pistää tallustellen. Heillä näytti olevan oikein mukavaa siinä seurustellessaan kavereidensa kanssa koko kulkuväylän leveydellä, niin mukavaa, että takanatulijat eivät paljon kiinnostaneet. Eli kävelyksihän se meni sitten koko porukalla, kun nämä "juoksijat" tukkivat koko väylän.

Siitä alkoikin sitten haastavin vaihe: näiden välinpitämättömien tallustelijoiden ohittelu! Ohittaminen oli oikeastaan mahdollista joko välistä pujotellen tai ojan puolelta koukaten. Arvelisin, että itseltäni meni 1-2 kilometriä siihen, että pääsin tulpan ohi - edellänihän oli kuitenkin joukko juoksijoitakin, jotka kukin vuorollaan pujotteli tulpan ohitse. Ohitettuani pystyin juoksemaan, vaikka osa matkasta meni toki kävelyksi, kun ei kuntonikaan sallinut koko matkan juoksua.

En yhtään kyllä ymmärrä tuollaisia ihmisiä, jotka eivät kykene huomioimaan muita ihmisiä tilanteessa, jossa on selkeät säännöt. Miten voi olla niin typerä ja ilkeä, että menee jonon etupäähän satojen ihmisten tulpaksi ja sitten vain iloisesti rupattelee kaverin kanssa vilkaisematta taakse, saati että älyäisi väistää? En kykene ymmärtämään... Kyllähän tyhmä saa olla, mutta ei sentään ihan idiootti. Niin.

Monday, May 05, 2014

Juoksujalkaa

Minulla on ollut menneisyydessäni muutama kausi, jolloin olen juossut. Ensimmäinen taisi olla lukioaikana ja viimeisin muutama vuosi sitten. En muista, miksi nuo kaudet ovat päättyneet, mutta luultavasti vuodenaikojen vaihtumisella ja muulla liikunnalla on ollut osuutensa asiaan. Kun juoksukunnon saa kohotettua sellaiseksi, että pystyy juoksemaan, tuntuu mahtavalta! Siksi toisinaan kaipaan juoksua.

Eilen kaipasin juoksua niin paljon, että pyrhälsin läheiselle pururadalle juoksemaan. Oletin juoksukuntoni olevan tosi huono, mutta yllätyin positiivisesti: pystyn juoksemaan tasaisella maastolla hyvin, hitaasti, mutta kuitenkin! Ainoa ongelma oli oikeastaan se, että läheinen pururata on lähinnä mäkeä ylös ja alas, joten ne "nautiskelukohdat" olivat aika lyhyitä. Jyrkät mäet sekä ylös että alas kävelin. Jalat eivät tykkää alas juoksemisesta ja ylämäkiin kunto ei veny.

Nyt tekisi mieli aloittaa taas aktiivinen juoksu. Hieman tuota haaveilua rajoittaa työmatkapyöräily, mutta onhan sekin hyvää kunnon kohotusta juoksua ajatellen. Juoksuun voisin panostaa ehkä enemmän kesämmällä - tai sitten juoksen vain hieman harvemmin, mikä on toki kivaa sekin. Tosin mitä parempi kunto, sitä mukavampaa on juosta ;)

Friday, May 02, 2014

Kenkiä valitsemassa

Nyt on vuodenaika, jolloin käytän kevääseen ja syksyyn sopivia kenkiä. Niitä on ajan myötä kertynyt "muutamat", koska useimmiten ostamiini kenkiin kehittyy jokin jalkojani ahdistava ominaisuus. Samasta syystä inhoan ostaa uusia kenkiä, koska hyviin kenkiin osumisen todennäköisyys on pieni. Tällä hetkellä poden siis hieman hankalia fiiliksiä päättäessäni, mitkä kengät jalkaani laitan. Samalla en kuitenkaan aio marssia kenkäkauppaan, vaan sinnittelen tämän kevään ja mietin haastetta syksyllä uudestaan.

Arkikenkävalikoimani juuri nyt, tässä vuodenajassa:

Kengät 1: siistit mustat kävelykengät pienellä korolla. Pidän näiden ulkonäöstä paljon, kengät ovat laadukkaat ja istuvat jalkaani hyvin. Ongelma: jos kävelen näillä vähänkin enemmän, varpaani kipeytyy.

Kengät 2: siistit ruskeat kävelykengät, ei korkoa. Näillä on mukava kävellä, kengät ovat myös siistit, jos niitä huoltaa. Ulkonäkö ei ole napakymppi, mutta ihan riittävän hyvä. Olen käyttänyt näitä paljon. Ongelma: vesi on alkanut tulla pohjasta läpi.

Kengät 3: korottomat kävelykengät, joissa on kahta ruskean sävyä. Nämä ovat jalassa mukavat, mutta ulkonäkö ei sovi moniin asuihin. Kengät näyttävät helposti epäsiisteiltä. Ongelma: kengät hiertävät kantapäätä.

Kengät 4: korottomat, värikkäät kävelykengät. Nämä ovat mukavat kengät. Värikkyys on joskus tosi kivaa, mutta se tekee samalla myös sen, että näitä on vaikea sovittaa erilaisiin asusteisiin. Kengät ovat ehkä myös aavistuksen turhan kesäiset, vaikka eivät olekaan mitkään hellekengät. Ongelma: eivät sovi moniin asuihin sekä liika kesäisyys.

Kengät 5: korottomat, ruskeat kävelykengät. Kengät ovat kivan näköiset ja siistit sekä periaatteessa tuntuvat jalassa tosi miellyttäviltä. Ongelma: kengät eivät pysy jalassa, vaan sisäpinta on tosi liukas ja koko ajan joutuu keskittymään siihen, että en tee tuhkimoita.

On tosi ärsyttävää omistaa aivan liikaa kenkiä ja samalla olla tilanteessa, jossa on pulaa sopivista kengistä. Yritän kuitenkin ratkaista tämän kenkäongelman ensin tekemällä näille olemassa oleville popoille jotakin ja vasta sitten mennä kenkäkauppaan, JOS tarvitsee. Otan näiden kanssa aikaa nyt ensi syksyyn ja teen sitten ehkä jotain päätöksiä. Tällä hetkellä tosin luulen, että kengät 5 päätyvät kierrätykseen. Kenkien 3 hiertämisongelmalle yritän tehdä jotakin ja en tiedä, josko kengät 2 olisivat tiensä päässä. En tiedä, mitä sille voi tehdä, jos vesi tulee pohjasta läpi. Ykköset ja neloset säästän, mutta ykkösiä käytän harvakseltaan, lähinnä tilanteissa, joissa vaaditaan astetta siistimpiä kenkiä. Näillä kaksilla en kuitenkaan pelkästään pärjää, johtuen juuri niiden rajoitteista. Olisi kiva omistaa 1-2 hyvät kengät monien ongelmakenkien sijaan!

Monday, April 28, 2014

Turhautuminen

Otsikko kertoo viime aikoina vallinneen tunnetilani: turhautuminen. En ole siitä osannut kirjoittaa, kun en oikein osaa paloitella sitä. En tiedä, mitä sille pitäisi tehdä, miten sen pitäisi minua aktivoida ja mitä se edes tarkoittaa. Nyt ajattelin kirjoittaa siitä jotain, josko se vaikka esille nostettuna sekavana klönttinä näyttäisi minulle uusia puolia ja mikä erityisen toivottavaa: edes jotain suuntaa.

Minua siis turhauttaa elämäni, noin tiivistetysti. Koen, että minulla on moni perusarjen palanen kohdillaan ihan mukavasti: pidän työstäni (entä jatko?), opiskelustani (voisi se jo loppuakin...), harrastuksistani (jotain uutta, kiitos!) jne. Olen terve, samoin läheiseni (ainakin suunnilleen) ja pystyn iloitsemaan pienistä asioista. On paljon asioita, joita tykkään tehdä, olen utelias, kiinnostunut, enimmäkseen energinen ja iloinen. Paitsi että minua turhauttaa.

Minulta puuttuu elämästäni juhla. Päivät toistuvat samankaltaisina, viikonloppu eroaa arjesta vain siten, että en tee töitä ja aikaa on enemmän. En käy juuri missään tai tee mitään sellaista, joka toisi vaihtelua. Sosiaalinen elämä? Joo, ei juuri ole sitäkään. Elämäni ei tunnu olevan menossa mihinkään, se vain jumittaa paikallaan. Mitään ei tapahdu. Elämässä jos jotain haluaa tapahtuvaksi, se pitää itse järjestää. Mitäpä siis voisin järjestää itselleni?

Turhautuminen tulee siitä tunteesta, että on resursseja, mutta en käytä niitä, syystä tai toisesta. En jotenkin osaa kanavoida resurssejani ja arvojani siten, että elämä näyttäisi enemmän innostavia puoliaan. Jaksan olla kärsivällinen ja odottaa jotain hyvää tapahtuvaksi pitkäänkin, mutta minusta tuntuu, että olen odotellut jo vuosia. Ja sama vain jatkuu. Tämäkään ei toki ole totta, askelia eteenpäin (ja taaksepäin ja sivulle) on ollut, asioita on tapahtunut ja hommat etenee, mutta mutta... Äh, turhauttaa. Elää pitäisi nyt, mutta missä se elämä oikein luuraa? Tuntuu, että edelleenkin vain valmistaudun elämää varten, jotta olisin valmis sitten, kun elämä vihdoin alkaa.

Nyt kun kirjoitan tätä mieleeni tulee, että kaipaisin "valmentajaa". "Ryhdistäytymiskurssi vetelehtijöille ja loppumattomasti vatvoville" voisi olla sen niminen kurssi, että istuisi minulle. Olisi joku, joka pakottaisi tekemään asioita, jotta en jumiutuisi neljän seinän sisälle. Usein tekeminen/päättäminen on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin (pelätä ja) jäädä paikalleen jumimaan.

Positiivista on se, että minulla olisi energiaa ja intoa vaikka mihin. Negatiivista on se, että en saa kanavoitua energiaa ja intoani kuin hyvin rajoitetusti. En yhtään tiedä, mihin elämäni paattia lähtisin ohjaamaan. Toivon, että jokin majakka vilkuttelisi valoaan jostain suunnasta, jotta olisi helpompaa suunnistaa, mutta kun näin ei oikein ole nyt viime aikoina tapahtunut, niin eipä siten välttämättä tapahdu tulevaisuudessakaan. Olisi mukavaa alkaa myös harrastaa hauskanpitoa. Nuo haaveet vain kaatuvat helposti siihen, että ei ole seuraa moiseen. Osaan tehdä mukavia asioita itsekseni, mutta on paljon asioita, joita ei ole mukavaa tehdä yksin. Näin se vain on.

Monday, April 21, 2014

Aurinkoa ja lämpöä

Aurinko ja lämpö ovat saapuneet. En ole oikein osannut sulattaa asiaa, vaikka kivaa on ollutkin. Lämpö on tuntunut ajoittain jopa liialliselta (nyt jo! Ennätysaikaisin!). Väkisinkin tulee mieleeni, että ehkä en ole kovin lämpöihminen, kun ensimmäiset fiilikset asiasta ovat tukalia ja uh, jotenkin ahdistavia. Hiki on siis jo virannut, muutenkin kuin liikunta-aktiviteettien parissa.

Aurinkokin on yllättänyt, joten aurinkolasit ovat unohtuneet kotiin. En ymmärrä, miten nyt voi olla niin tolkuttoman kirkasta! Ei ole kovinkaan mukavaa, kun paiste "osuu" suoraan johonkin päänsärkyhermoon, joka tykyttää päivästä toiseen. Kyllä, nyt on noin viikon särkenyt päätä ja niskaa joka ikinen päivä, välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Jotenkin tuntuu, että nämä vuodenajanvaihdokset ovat nykyään tosi isoja (itselleni). Miten en ole aiemmin huomannut sitä? Nyt tuntuu jotenkin tosi hämmentävältä koko ajan, kun luonto mullistuu, valo ryntää sisälle ja lämpö puristaa, enkä tiedä edes, mitä laittaa ulos mennessäni päälleni. Iltaisin on toki mukavaa, kun on pimeää ja valoon on hyvä herätä, nukun hyvin ja sopivasti. Tämä vuodenaika sopii nukkumiselle hyvin.

Olen liian vähän käynyt luonnossa kävelyillä, mutta sen verran olen käynyt, että linnut laulavat upeasti. Tämä luonnossa tapahtuva mullistava aika tuntuu mullistavalta itsellenikin. En tiedä, miksi. Ehkä kaipaan sitä, että pääsisin mukaan siihen rytmiin sen sijaan, että istun pääasiassa betonin sisällä.

Pientä positiivista:

  • Saan veronpalautuksia noin 2000 euroa. Hupsista. Tiesin kyllä, että viime vuoden minimaalisista tuloistani meni ihan törkeästi veroa, mutta en viitsinyt tehdä asialle mitään. No, eipä tuo haittaa, onpahan ensi joulukuun ja osittain tammikuunkin toimeentulo ratkaistu.
  • Sain laitettua kolme muovipussillista vaatteita kierrätykseen. Tai pussit odottavat vielä eteisessäni, mutta ovat valmiina!
  • Saint pauliani kukkivat nätisti. Ihania ovat.

Friday, April 11, 2014

Minähän vaikutan kivalta!

Odotin traumatisoitumista. En todellakaan ole kestänyt ajatusta, että näkisin ja kuulisin itseni videolla. Ou nou, kauhea ajatuskin! Odotukseni eivät siis olleet korkealla, kun video pyörähti käyntiin. Onneksi kuitenkin pääsin yllättymään positiivisesti! Hei, minähän vaikutan, kuulostan ja näytän kivalta tyypiltä!

Minulla on ollut sellainen käsitys äänestäni, että se on jotenkin kamala ja heikko. Ehkä tuossa heikkoudessa on jotain perää sikäli, että jos joudun meluisassa paikassa juttelemaan enemmän, ääneni alkaa pettää. Normaalitilanteessa ongelmia ei yleensä ole. Ääneni kamaluus liittyy niihin kokemuksiin, kun olen kuullut ääneni nauhalta. Nyt kuitenkin videolla ääneni oli ihan ok, siinä ei ollut mitään vikaa tai omituisia sävyjä. Se oli lähinnä kiva naisen ääni. Näytin myös videolla kivalta ja tekemäni eleet näyttivät ajoittain jopa viehättäviltä. Hymyilin kivasti ja jotenkin onnistuin kuvaustilanteen epäluonnollisuudesta huolimatta olemaan jotenkin jopa aito. Hämmentävää.

Näin jälkeenpäin voin sanoa, että olipa kiva, että näin itseni. Nyt minulla on paljon parempi fiilis itseni suhteen, kun tiedän, että näytän, kuulostan ja vaikutan kivalta. Minusta tuntuu, että jotain loksahti kohdalleen sikäli, että nyt käsitys itsestäni ja se, miltä näytän vastaavat ehdottomasti enemmän toisiaan. Täytyy myöntää, että kyllä minä videon tyypistä kiinnostuisin. Se tuntuu kivalta.

Wednesday, April 09, 2014

Tapetilla juuri nyt

On ollut hieman kiireitä, jotka nyt ihanasti alkavat hellittää. Kiire tekee sen, että keskityn putkiaivoisesti vain siihen, mitä on (muka) pakko tehdä ja moni muu (kiva) asia jää tekemättä. Tässä hieman listaa asioista, jotka alkavat nousta mieleeni nyt, kun on aikaa:

  • Ikkunan välissä pörisee kärpänen. Kevät on siis tullut, en ole huomannutkaan!
  • Kevät tarkoittaa sitä, että pitäisi elvyttää huonekasveja ja laittaa siemeniä itämään. Multapussi on jo ostettu. Viikonloppuna tapahtuu.
  • Liikuntakärpänen on puraissut, tänään taas hikoillaan. 
  • Hiekoitussoraa on poistettu niin paljon, että pyöräilykausikin pääsee kunnolla alkamaan, kivaa.
  • Minulla on pian loma.
  • Lomalla aion lukea kirjoja, ulkoilla ja nauttia keväästä.
  • Olohuoneeni ikkuna on ihan törkeän likainen, en ole pessyt sitä vuosiin. On hankalaa siirtää tavaroita sen edestä. Pesen sen kesällä, joohan?
  • Yritän unohtaa sen, miten vannoin viime kesän jälkeen, että nykyisessä kämpässäni en asu enää yhtään kesää.
  • Minun pitäisi katsoa videota itsestäni (en halua!). Luvassa saattaa olla siis traumatisoitumista.
  • Edelliseen liittyen en pidä yhtään äänestäni. Itseäni voisin katsoakin, mutta ääntäni siinä yhteydessä en kestä.
  • Minulla on yllättävän positiivinen fiilis. Tästä on syytä nauttia.