Tuesday, August 19, 2014

Villasukan korjaaja

En ole oikein koskaan ollut käsityöihminen, vaikka käsitöihin liittyviä projekteja olen into piukassa toisinaan aloittanutkin. Useimmat "projektini" ovat jääneet kesken, mutta valmista olen myös saanut aikaiseksi. Pravuurini lienee villasukat, eli sellaiset osaan tehdä.

Pari päivää sitten päätin vihdoin korjata mummini neulomat villasukat, joihin on tullut reiät päkiöiden kohdalle. (Sukat ovat odottaneet korjausta monta vuotta...) Ajattelin, että korjaaminen on helppo homma, kun vain leikkaa sukista päkiät pois, poimii silmukat ja neuloo "uudet varpaat".

Hieman sain ihmetellä, miten silmukat poimitaan puikoille, mutta se onnistui lopulta - tosin silmukat oli tosi tiukat eli hädintuskin sain puikot laitettua. Tästä päättelin, että ohuemmat puikot voisi olla paikallaan ja kävin ostamassa sellaiset. Vaihdoin puikot ja tyytyväisenä totesin, että sain jokaiselle puikolle saman määrän silmukoita.

Olen katsellut tekelettäni tyytyväisenä, kunnes oivalsin jonkin asian olevan pielessä. Missä langanpää on? Siis pitäisihän sukissa jokin sellainen olla ja minulla ei ole. Minulla on vain kireähköjä silmukoita 12 kappaletta per puikko enkä mitenkään löydä langanpäätä. Missä ihmeessä se voi olla?

Nyt sitten pohdin, että neulonko sukat vai mitä teen. Jos langanpäätä ei löydy, se tarkoittaa, että sukka saattaa purkautua myöhemmin. Enkä osaa parsia sukkia (voisihan senkin toki opetella...). Höhlää. Käsityöt ovat kyllä rakettitiedettä :P

Sunday, August 17, 2014

Päivä on henkäys

Aika kuluu todella nopeasti. Tuntuu, että kun aamulla asetun sohvalle heräämään, ilta saapuukin, minä edelleen samassa asennossa sohvalla istuen. Mitä siinä välillä tapahtuu? Yksi henkäys? Siltä tuntuu.

Kasvimaalla on kiihkeän kasvun aika meneillään, ainakin juureksilla, joita täytyisi vielä harventaa. Kolme mattoa odottaa pesemistä, mutta pesupaikalla lentelevät ampiaiset eivät houkuttele. Olen hieman lukenut opiskelujuttuja. Luin juuri kaksi hyvää kirjaa ja aion aloittaa uuden kirjan lukemisen. Olen ostanut sisustustarvikkeita, joilla saan kotiin sekä ilmettä että järkeviä säilytysratkaisuja. Olen tyhjentänyt vaatekaappiani. Mielessä pyörii kirpparipöydän varaaminen, mutta en ole varma, onko mahdollinen pieni voitto kaiken vaivan arvoista. Pitäisi pestä peittoja ja tyynyjä, kun hikiaika on vihdoin ohi. Kohta on syyskuu ja sen jälkeen saattaa edessä olla loputon marraskuu ennen seuraavaa vihreää aikaa. Hämmentävää. Mitähän tekisin? Mitä minun pitäisi tehdä?

Pitää elää päivä kerrallaan. Pestä välillä matto, harventaa porkkanat. Siivota, katsoa telkkaria, lukea kirja. Ehkä se, että päivässä ei ole aikatauluja tuomassa ryhtiä, tekee jotenkin kelluvan olon. En halua, että marraskuu tulee.

Thursday, August 14, 2014

Kehittelin itselleni stressin

Puhuin puhelimessa. Minulle soittanut henkilö ja keskustelunaiheemme eivät liittyneet stressiin mitenkään, mutta oivalsin puhelun jälkeen, että olen stressaantunut ja se on yksi syy siihen, että olen ärtynyt. Olen stressaantunut siksi, että en saa millään itsestäni niskapeppuotetta ja itseäni tekemään opinnäytetyötäni. Kaikkea muuta tekemistä saan kyllä kehiteltyä, ei ongelmaa... mutta sen kaiken muun tekemisen taustalla värisee ajatus: tee opinnäytetyötä, tee nyt ja heti ja tässä ja nyt! Pitää pitää pitää! Ei ihme, että stressaa, kun tuota kuuntelee.

Tosiasia on toki se, että minun olisi syytä saada opinnäytetyötäni eteenpäin. Haluan oikeasti saada sen tehtyä, eikä se synny, jos välttelen sitä. Opinnäytetyöni aihe ei ole mitenkään vastenmielinen ja koen, että voisin tehdä työtä ihan mielelläni - mutta silti välttelen sitä ja ennemmin sisustan, luen kirjoja, liikun ja suunnittelen tulevaa sekä ennen kaikkea nautin kesästä. Olen tehnyt välttelystä tekemisen itselleni.

Minun pitäisi saada mieleni rauhoittumaan. Tiedän, että minun pitäisi vain suunnitella ajankohdat, jolloin oikeasti teen opintojani ja muun ajan voisin hillua vaikka ympäri seiniä ja maalailla taivaanrantoja. Kunhan olisi ensin ne ajat, jolloin oikeasti teen sitä opinnäytetyötäni. Tiedän, mitä pitäisi tehdä, mutta silti haahuilen ja haaveilen. Joku roti!

Kyllä tämä tästä. Kunhan nyt vain piti vältellä aihetta taas kerran vaikka blogiin kirjoittamalla :)

Tuesday, August 12, 2014

Kirjoitan

Minun tekee mieli kirjoittaa, on oikeastaan tehnyt mieli jo jonkin aikaa. Olenkin pyöritellyt mielessäni, mitä kirjoittaisin ja miten. Minullahan on ollut vetoa kirjoittamiseen jo ala-asteikäisestä saakka, jolloin kirjoittelin tarinoita vihkoihin, tarinoita, jotka jäivät aina kesken, kun tuli muuta. Se sirkusseikkailukin, josta kovasti pidin. Yläasteella kirjoitin runoja.

Oli mukavaa kirjoittaa ihan mitä halusin ja miten halusin. Luultavasti muu elämä (eli nuoruuden hömpötykset) vei silloin ajan kirjoittamiselta, lukuunottamatta satunnaista päiväkirjan kirjoittelua, mutta tarinointi pääni sisällä ei ole koskaan lakannut. Noiden lapsuuteni ja nuoruuteni kirjoitusaikojen ja nykyajan kirjoittelun välille on kuitenkin noussut jokin seinä. Silloin kirjoittaminen oli hulluutta, vapautta, riehakkuutta ja mitään rajoja ei ollut. Sanoilla sai hyppiä minne halusi, eivätkä kirjoitusvirheetkään painaneet mitään, vaan tarina painoi ja kuljetti.

Nyt tiedostan liian selvästi sen, että kun kirjoittaa, täytyy tietää, miten kirjoittaa. Täytyy osata. Täytyy kirjoittaa jotain tyyliä, tietyllä tavalla. Blaah... joten olen antanut kirjoittamiseni olla, koska en osaa ja en ole riittävän hyvä. Siitä huolimatta, että en kirjoita mitään tarkoitusta varten ja kenellekään. Höhlää.

Olen nyt harkinnut, että jos suinkin minulla on aikaa, alan kirjoittaa. Ja aion kirjoittaa juuri niin kuin itse haluan, omalla äänelläni ja juuri sellaista tekstiä kuin mitä ikinä haluankaan. Heihei säännöt! Haluan saada yhteyden siihen vahvaan ja villiin, täräyttävään kirjoitustyyliin, joka minulla nuorena ajoittain oli (jos sellainen on siis sitä, mitä haluan). Kirjoittamisessani oli nimittäin jotain outoa voimaa, jota hätkähdän vieläkin. Minulla on nimittäin jotain nuoruuteni tekstejä tallessa. Ne tekstit yllättävät itseni vieläkin.

Kirjoituksissani oli asennetta, jota kaipaan itseeni tähän hetkeen, kaikille elämän osa-alueille. Ehkä se oli nuoruuden intoa ja tietynlaista ehdottomuutta, mutta siinä voimassa olisi ammennettavaa. Toki muistan myös sen ajan huonoja hetkiä, jotka nekin olivat varsin voimallisia, mutta ei niiden muisteleminen anna mitään tähän päivään. Olen iloinen, että olen säästänyt jotain nuoruuteni teksteistä, koska ne ovat inspiroivia.

Miksi ei saisi ja voisi kirjoittaa, vaikka on keskinkertainen kirjoittaja (ihan koulumenestyksenkin perusteella)? Ehkä kukaan ei koskaan lue kirjoituksiani, mutta luulen, että tarinointi voisi antaa itselleni niin paljon, että se kannattaisi. Olen keksinyt jo tarinalleni päähenkilön, joka kasvaa ja kehittyy hiljalleen ajatuksissani...

Wednesday, August 06, 2014

Syyllistäminen

Tunnen syyllisyyttä, helposti, paljon ja turhastakin. Siispä syyllistäminen on iskenyt minuun aina kuin puukko sulaan voihin. Helppo homma. Olen liian paljon sortunut toimimaan noissa tilanteissa siten kuin syyllistävä osapuoli on halunnut ja itselleni on jäänyt kynnysmaton litteä ja käytetty olo. Sillä ei ole ollut suurtakaan väliä, kuinka syyllinen minä olen oikeasti ollut. Kai minulla jokin osa on ollut, kun minua on syyllistetty? Vai?

No, eihän se näin ole. On olemassa ihmisiä, jotka syyllistävät, vaikka syyllistymiseen ei aihetta olisikaan. Tämä on ollut yksi iso oppiläksyni. En vielä osaa kuitenkaan suhtautua tällaisiin ihmisiin muuten kuin tilannetta ja asiaa vältellen. Yritän välttää konfliktia, koska en tiedä, miten sitä käsitellään tilanteessa, jossa minua syyllistetään asiasta, johon en ole syyllinen. On paljon helpompaa olla ihmisten kanssa väleissä kuin riidellä, vaikka kääntöpuolena onkin kynnysmaton fiilikset.

Eri tilanteita ovat ne, joissa oikeasti olen ollut syyllinen. Minun on ollut helppo ottaa asioista opikseni, selittää ja pyytää anteeksi. (Toisen osapuolen reaktiot ovat toki asia erikseen.) Mutkatonta edes omalta puoleltani.

Hiljattain minua syyllistettiin asiasta, jonka eräs tuntemani henkilö on jättänyt tekemättä. Minua mietitytti oma roolini (sylkykuppi) tässä asiassa. Viestin sävy oli vahvan syyllistävä, vaikka en osaakaan arvioida, onko se vain henkilön oma ilmaisutapa ja sinällään pahaa tahtomatonta, vai sellaista pahantahtoista ilmaisua, jolla pyritään saamaan minut syyllistymisen kautta toimimaan. En tosin tiedä, miten minun pitäisi toimia, kun minun pitäisi saada toinen henkilö toimimaan aivan kuin minä olisin vastuussa. Yhtä kaikki, paska fiilis tuli. Tajusin, että kynnysmatto olen ollut ja enää en jaksa. Seinä tuli vastaan, mutta vain omassa päässäni. Tässä tilanteessa toimin kuten aiemminkin, jätin reagoimatta, koska koen, että toisten asiat eivät minulle kuulu ja riita tällaisessa tilanteessa on hyödytön ja järjetön.

Olen oppinut erottamaan syyllistämistä. En vain tiedä, olenko tullut liiankin herkkänahkaiseksi, kun ihokarvani nousevat pystyyn ja verenpaineeni nousee ihan vain siitäkin, kun kuuntelen toisten ihmisten välistä syyllistämistä. En juuri nyt jotenkin edes ymmärrä syyllistämistä, siis sellaista, jossa oikeaa syyllistä ei etsimälläkään löydä. Painostustahan se on, pyrkimystä vaikuttaa toiseen oman edun vuoksi. Inhottavaa. Liekö syyllisin syyllistäjä itse...

Thursday, July 31, 2014

Näin selviän helteessä

Arvelen keksineeni syyn sille, miksi minulla on helposti helteellä tukalan olon lisäksi usein huono olo. Minulla on alhainen verenpaine ja kun kuumuus laskee sitä entisestään, oloni muuttuu huonoksi. Silloin minua huimaa ja minun on vaikea juoda, syödä tai päästä ylös sohvalta. Minulla on ollut alhainen verenpaine varmaan jo vuosia (miksihän se on laskenut normaalista lukemiin 60/100?), mutta olen selkeästi tottunut siihen, että huimaaminen on normaali olotila. Oikeastihan saatan kävellessäni ottaa sivuaskelia kuin humalainen, kun päässä heittää. En osaa enää sanoa, onko tuollainen normaalia.

Onnistuin kuitenkin nyt helteiden aikana mittaamaan verenpainettani useampaan otteeseen, erilaisissa oloissa. Kun oloni muuttuu huimaavaksi, heikoksi tai väsyneeksi, yläpaineeni sukeltaa yleensä alle sadan. Tästä oivalsin myös, että voiskohan yläpaineeni alhaisuus selittää myös ajoittaista väsymystäni? Näin voisi olla ja olisi enemmän kuin mukavaa saada vihdoin selitys pitkään jatkuneelle, ajoittaiselle väsymykselleni!

Olen nyt siis ottanut helteessä selviämisen keinoikseni sellaisia asioita, jotka nostavat verenpainetta ja ihme on tapahtunut: minulla on toki tukalaa, mutta selviän selvästi aiempia vuosia paremmin, oloni pysyy jopa aika hyvänä! Jipii! Olen siis tehnyt seuraavaa:

  • Juon paljon kivennäisvettä. En usko, että helteellä kykenee juomaan liikaa.
  • Lisään ylimääräistä suolaa ruokaani, syön suolapähkinöitä ja salmiakkia. Ylipäätään syön suolaa ja salmiakkia juuri niin paljon kuin mieleni tekee.
  • Syön säännöllisesti, jopa kahden-kolmen tunnin välein, mikä on useammin kuin yleensä.
  • Puuhastelen mahdollisimman paljon. Kun ei lysähdä sohvan pohjalle liiaksi, saa vireyden pysymään paremmin yllä.
  • Liikun niin paljon kuin tässä säässä voi, eli sisäliikuntaa ilmaistoidussa salissa, uimista ja kevyttä pyöräilyä.
  • Olikohan vielä jotain muuta? Verenpaineeseen liittymättömänä vietän kotona mahdollisimman paljon aikaa tuulettimen ääressä. Muuten ei pysty olemaan.
Toki tänä kesänä on auttanut se, että minun ei tarvitse viettää päivisin aikaani liian kylmissä (eli yli-ilmastoiduissa) tiloissa töiden tms. vuoksi. Sen vuoksi olen luultavasti tottuneempi helteeseen ja kotioloihin kuin yleensä.

Toivoin toki, että sää normalisoituisi mahdollisimman pian. Liika on ehdottomasti liikaa, lämpötilassa ainakin.

Saturday, July 26, 2014

Odotan

Helleaika on odottamista. Odotan, että voisin taas jatkaa elämääni, tehdä sekä arki- että loma-asioita. Tässä helteessä elämä kutistuu selviämiseen ja sinnittelyyn. Sisällä on 32 astetta lämmintä ja toimiminen on mahdollista vain tuulettimen puhaltaessa vieressä. Ulkona ainoa, mitä voi tehdä, on uiminen. Muu on liian tukalaa. Silti täytyy illalla mennä kasvimaalle tekemään sen, mitä voi ja jaksaa. Siis kastelemaan, rikkaruohot saavat kukoistaa.

Jääkaappi on niin jäässä, että se pitäisi sulattaa. Toki yli 20-vuotias jääkaappi osaa sulattaa itsensä, mutta vanhuus on alkanut tehdä tepposensa, erityisesti helteellä. Pitää siis avittaa kaappia, joka jäätyneenä hurisee taukoamatta. Mitkään kengät, ehkä lenkkareita lukuunottamatta, eivät ole jalassa hyvät vaan kaikki kesäkengät hiertävät jalassa. Yhdet kengät tekivät 1-2 kilometrin kävelymatkalla neljä rakkoa. Ne ovat hellekengät eli sandaalit, mutta koska ne hiertävät jalan hikoillessa, kengät saavat puolestani lähteä kierrätykseen.

Mukavaa on ollut sisäliikunta ilmastoidussa salissa, suosittelen! Voisin maksaa pelkästään siitä, että pääsen tuollaiseen tilaan. Olenkin kulkenut paljon ilmastoiduissa kaupoissa, vaikka minun ei tarvitsisikaan ostaa mitään. Kotona olen saanut tehtyä jotain pieniä siivousaskareita aamupäivisin, kun aurinko ei vielä porota sisälle täydellä terällä.

Hellejaksot ovat itselleni aina elämän poikkeustilanteita. Odotan ja sinnittelen. Katselen sääennustuksia ja odotan todella sitä, että vihdoin inhimillisempiä lämpötiloja olisi tarjolla. Kaipaan normaalia mahdollisuutta toimia ja tehdä asioita. Olisi niin paljon tehtävää ja intoakin niihin, mutta... ei niin ei. Odotellaan.

Tuesday, July 15, 2014

Yöpöydän laatikoissa

Minulla on yöpöytä, jossa on kolme laatikkoa. Alin laatikko sisältää tärkeitä papereitani, kuten todistuksia. Ne on lajiteltu ja järjestyksessä. Muut kaksi laatikkoa sen sijaan... niissä on vallinnut täysi kaaos jo vuosia! Lopulta kyllästyin tilanteeseen, kun laatikoita ei saanut enää kunnolla kiinni ja en millään meinannut löytää niistä erästä tärkeää paperia. Tyhjensin laatikot sängylle, pyyhin laatikot ja laitoin takaisin paikalleen. Raivasin laatikon tavaroita jonkin aikaa aika lannistunein mielialoin (kamalasti pientä rojua!) ja laitoin rojut pussiin. Illalla palasin askareen pariin uudella innolla.

Yöpöydän laatikostani löytyi siis mm. seuraavia tavaroita:

  • Kirjanmerkkejä, eri kokoisia ja näköisiä, määärällisesti aivan liikaa omiin tarpeisiini
  • Paperia, siis nenäliinoja ja vessapaperia. Onhan minulla räkätauteja ollut ja muistan papereita tunkeneeni laatikoihin, mutta se määrä... Nämä laatikoista tunkeilevat paperit olivat yksi mittani täyttäjä.
  • Rahaa, euroja, markkoja ja erilaista ulkomaan valuuttaa määränä yllättävän paljon, mutta ei arvoltaan. 50 markan seteli olisi aikanaan toki kannattanut vaihtaa euroiksi. Euroja oli niin paljon, että osan laitoin lompakkooni. Laatikkoon jäi enää vain summa, joka tarvitaan ulko-oven avaamiseen liittyvään maksuun silloin, kun avain on jäänyt kotiin (laskutettuna summa on paljon suurempi).
  • Pieniä kiviä. En todellakaan muista, mistä nämä ovat peräisin.
  • Avaimia, joista osasta en tiedä, mihin ne käyvät.
  • Pastillirasioita kuusi kappaletta, osa avaamattomia, osa vanhentuneita.
  • Muistikirjoja, joista kahteen olen kirjoittanut viimeksi yläasteella tai lukiossa (hauska lukea!). Lisäksi löytyi tyhjiäkin vihkoja.
  • Hyväksymiskirje opiskelemaan pääsystäni (säästin, kiva muisto).
  • Saatuja joulu- ja muita kortteja.
  • Monta, aivain liian monta avaimenperää.
  • Puukko.
  • Tarot-kortit.
  • Kaksi vanhentunutta passiani (kai nämä voi hävittää?).
  • Postipankin säästökirja (eli se kirjanen, johon merkitään tilille panot ja nostot).
  • Nimitarroja.
  • Pinssejä ja rintamerkkejä tapahtumista (en tiedä, haluanko säilyttää...).
  • Sormus, ihan kiva.
  • Postimerkkejä.
  • Vanhentuneita takuukuitteja (joista selvisi, että risaantunut tietokoneeni kesti 5,5 vuotta, onko se paljon vai vähän?).
Laatikoiden läpikäyminen oli oikeastaan aika ahdistava projekti, niissä oli niin paljon kaikkea vanhaa ja menneeseen liittyvää, johon törmääminen veti taas mieltä menneeseen ja ahdistavaan. Toisaalta oli mukavaa, että en joistakin tavaroista edes enää muistanut, mihin ne liittyivät. Niistä luopuminen oli helppoa. Tästä urakasta tuli mieleeni, että kuinka puhdistavaa vanhasta luopuminen voikaan olla, varsinkin sellaista vanhasta, johon liittyy jotain ikävää. Minulle ei tule ikävä suurinta osaa niistä rojuista, jotka ovat laatikossani menneisyyden kaikuja. On vain ja ainoastaan helpostus päästä niistä eroon.

Monday, July 14, 2014

Haave ja hankinta

Mainitsin muistaakseni muutama kirjoitus sitten haaveilevani jostakin tänä kesänä. Oikeastaan olen haaveillut asiasta jo muutamana kesänä, mutta en ole toteuttanut sitä. Haaveeni on: auto! Kyllä, minä ekologisia arvoja kannattavana ihmisenä haaveilen autosta!

Oikeastaan minulla on tosi ristiriitainen suhde auton omistamiseen. En halua omistaa autoa. Tarvitsen kuitenkin autoa, jos aion edes joskus päästä retkeilemään, marjastamaan ja tapaamaan ihmisiä. Ei oikein ole vaihtoehtoja auton omistamiselle, jos tarvitsee autoa lähinnä vain kesäisin paikasta toiseen siirtymiseen luontoharrastusten parissa. Se on höhlää! Vuokraaminen ei ole oikein vaihtoehto, koska se on liian kallista, jäisi menemättä.

Toisaalta en todellakaan enää halua tinkiä noista itselleni tärkeistä asioista vain sen vuoksi, että en pääse kulkemaan. Olen ollut tosi ristiriitaisissa fiiliksissä tämän asian suhteen, koska olen tinkinyt luontoharrastuksista niin monta vuotta, että se riipii jo, enkä enää jaksaisi jatkaa samalla linjalla. Eli sillä linjalla, että harrastan vain, jos jonkun kyydissä satun pääsemään joskus johonkin. Kyydin pyytäminen tässä iässä on itselleni jo valtava kynnys, koska koen olevani siinä "iässä", että olisi minun vuoroni tarjota kyytiä.

Olin alkukesällä aika varma siitä, että ostan auton, koska olen lopen kyllästynyt myös julkisissa kulkuneuvoissa tavaroiden raahaamiseen. En kuitenkaan ostanut, olen ollut niin kiinni kaikenlaisessa tekemisessä, että en olisi ehtinyt tehdä autolla mitään. Ehkä hyvä näin, nyt minusta tuntuu siltä, että maltan mieleni vielä tämän kesän. Eniten hidasteena tässä asiassa on tulevaisuuden epävarmuus, erityisesti tulojen epävarmuus, pienuus ja suorastaan olemattomuus. Jos saan töitä, tilanne toki muuttuu, mutta työllistyminen taitaa olla juuri nyt jonkin sortin ihme. Ehtiihän sen auton hommata myöhemminkin.

Hankinnoilta en kuitenkaan välttynyt, kun tietokoneeni hajosi. Katselin useita päiviä netistä erilaisia tietokonemalleja ja ihmettelin, minkälaisen tarvitsisin. Päädyin turhankin hyvään (hyvästi hidastelut!), mutta kukkaroa se kirpaisee. Joten ihan hyvä, että auto jäi kauppaan.

Kaikenlaista tekee mieli tehdä ja hankkia, mutta tulevaisuuden näkymien epävarmuus hidastaa. Yritän kuitenkin elää juuri nyt ja olla pelkäämättä tulevaa. Jos rahani loppuvat, ne loppuvat. Se on sitten sellaista se ja siihen sopeudutaan.

Wednesday, July 09, 2014

Lämmintä, kuumaa, tukalaa

Hetkessä hypättiin viileästä kesästä helteisiin, hupsista. Niin kuin olen täällä tsiljoona kertaa sanonut, en pidä helteistä. Minulle tulee tosi tukala ja huono olo, jossa keskityn lähinnä selviytymään hengissä kuumien päivien läpi. Aina ei näin ole kuitenkaan ollut, olen joskus nauttinut helteistä.

En tiedä, mistä muutos johtuu. Iästäkö? Muistan nauttineeni helteistä, lekotelleeni auringossa tuntematta suurta tukaluutta. Minun ei ole tarvinnut olla niin huolellinen nesteen ja suolan suhteen kuin mitä nyt tarvitsee. Olen voinut heilua ulkona huoletta. Nyt pitää ostaa litratolkulla kivennäisvettä ja jotain suolaista ja muistaa "lääkitä" itseään niillä säännöllisin väliajoin. Parasta, mitä helteillä voi tehdä, on uiminen. Muuta ei sitten jaksakaan.

Nykyinen asuntoni on tähän mennessä ehdottomasti huonoin helteillä elämiseen. Kuuma ja ilmanvaihtoa ei ole (viileinäkään päivinä). Tämä on varmasti muuttanut suhtautumistani helteisiin, kun enää asuntoni ei ole sellainen paikka, jossa voisi helteellä olla.

Silti hellepäiviä maassamme on oikeasti aika vähän. Minulle sopivia säitä on vuodessa aika paljon ja helleihmisille tällaista herkkua on vähän. Nauttikaa siis te, jotka voitte! Mielellään minunkin puolestani :) Aion minäkin nauttia, minkä voin. Olen hieman auringossa, kun pieni määrä aurinkoa tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta. Nautin pienestä tuulen henkäyksestä, joka helpottaa tukaluutta. Nautin jäätelöä ulkona istuen vihreyttä ja kesän hehkua katsellen. Käyn järvessä vilvoittelemassa. Vuodenajat ovat ihana asia, vaikka niissä ei ihan kaikki juuri itseä miellyttäisikään :)

Saturday, July 05, 2014

Menneisyyden kokemusten herättämät tunteet

Minulla on välillä ollut vaikeuksia olla sujut tiettyjen menneisyydessä tapahtuneiden asioiden kanssa. On tapahtunut ikäviä asioita, tai vielä pahempaa: olen itse tehnyt asioita, joita nykyään kadun syvästi. Kyseiset asiat eivät sinällään ole mitään erityisen järisyttäviä, mutta itselleni ikäviä, vahingollisia ja surullisia asioita tai vääriltä tuntuneita valintoja. Omat jutut voivat tuntua isoilta, vaikka ne eivät sitä olisikaan. Ihminen voi nuorena olla tyhmä, tai toki ihan missä iässä tahansa, mutta tekemällä ja kokemalla oppii.

Vaikka silti edelleen painin ajoittain menneen kanssa, olen huomannut kuitenkin päässeeni eteenpäin. Ikävät asiat ovat muuttumassa päässäni jonkinlaiseksi mössöksi, josta ne eivät enää pistä terävinä esille vuolemaan haavoja auki yhä uudelleen ja uudelleen. Tästä mössöstä nousee pikemminkin tunteita, jotka kattavat kaikkea mennyttä ikävää. Tunteet ovat harmitus siitä, mitä olen ajatellut itsestäni, ja paha olo siitä, miten olen antanut ihmisten kohdella itseäni (eli itseni ja muiden välisen rajan epämääräisyys). Nämä asiat toki kietoutuvat yhteen: miten ajattelen itsestäni ja miten kohtelen itseäni ohjaa myös muita kohtelemaan minua samoin.

Tuntuu tosi hyvältä, että olen päässyt tässä asiassa eteenpäin. Minun on nyt helpompi käsitellä heränneitä tunteita ja oivalluksia, kun tiedän, mistä on ollut ikävissä tapauksissa pohjimmiltaan kyse. Toisaalta olen valtavan surullinen siitä, millainen olen ollut itseäni kohtaan. Suren sitä, että en ole pitänyt tiukkoja rajoja ikäviä ihmisiä kohtaan. Suren myös sitä, että en ole arvostanut itseäni ja nähnyt kaikkea runsasta hyvää itsessäni. Harmittaa, että olen jättänyt lahjojani, potentiaaliani ja osaamistani liian vähälle käytölle. Minulla olisi ollut paljon syytä kulkea itsevarmasti leuka pystyssä niillä elämän osa-alueilla, joilla olen kulkenut.

Olen ollut piilossa sekä itseltäni että muilta. Tällä en tarkoita sitä, että kaipaisin julkisuuteen tms. vaan sitä, että koen pitäneeni kynttilääni vakan alla ihan kaikessa, mitä olen tehnyt. Samalla olen antanut muiden temmeltää omalla reviirilläni (heikot omat rajat) tehden asioita, joita he ovat halunneet tehdä. Minä olen tehnyt, mitä olen kuvitellut voivani tehdä huomioidessani muiden toiveet. Olen luonut itselleni rajat, häkin. Esimerkkinä tällaisesta rajoittamisesta on oma alavalintani eli ala, jota olen opiskellut. En tehnyt valintaa sen mukaan, mitä itse olisin halunnut.

Luulen, että nämä tunteet ovat osa ajoittain nousevaa pahaa oloani. Kaipaan itseäni ja itseäni esille itselleni ja muille. Elämäni ja itseni välillä on ristiriita, joka hiertää: on elämä, jota olen ajautunut elämään ja on sisäinen kokemus itsestäni, joka koen olevani. Olen häkkilintu.

Näiden mietteiden myötä minusta tuntuu ajoittain tosi hyvältä. Minulle tulee olo, että saatan pystyä avaamaan häkkini ovet. Uskon, että pystyisin lentämään.

Thursday, July 03, 2014

Kaipuu johonkin tai joksikin

Kai tyytymättömyyden tunnetta nostaa usein se, että kaipaa jotakin, jota ei juuri nyt ole, tai kaipaa joksikin, joka ei ole. Usein kaipuun kohteet ovat saavuttamattomia, mutta joskus niistä voi saavuttaa ainakin jotakin osia. Esimerkiksi jos haluaa olla rohkea ihminen, voi opetella olemaan joissakin tilanteissa aiempaa rohkeampi, vaikka kokonaisuudessaan edelleen olisikin aika arka.

Minusta tällainen tyytymättömyys on miina. Olen astunut siihen turhan usein. Kaipaan usein johonkin tai joksikin, vaikka en oikein edes osaisi määritellä, mitä nuo kaipuun kohteet ovat. Ehkä kaipaan parempaa tulevaisuutta, parempaa asuinpaikkaa, hyvää työtä ja kaikenlaista iloa ja hauskanpitoa. Ehkä tuo on tunne, että voisi olla parempi jotenkin toisin ja nyt täytyisi muuttaa/muuttua, jotta tulevaisuus muuttuisi. Läsnäolo tässä hetkessä muuttuu vaikeaksi ja tukalaksi ja sisälle hiipii pelko kaiken jatkumisesta ennallaan. Tällä hetkellä selvästi kaipaan jotain niin että sisällä välilllä rutistaa, mutta en ymmärrä miksi.

Tällainen kaipuu voi olla vahva voima muutokselle, joten sikäli se on hyvä asia. Se ei saisi kuitenkaan nielaista tätä hetkeä, tätä elämän ainoaa todellista hetkeä, joka on juuri nyt.

Kaipaan itseäni. Olen elänyt liian paljon muiden odotusten mukaisesti, kiltisti ja kuuliaisesti, että jotenkin tuntuu, että en aina saa kosketusta todelliseen itseeni... joka on... millainen? En oikein edes tiedä. Aistin helposti muiden odotuksia ja tunnen helposti syyllisyyttä, joten on helppoa ollut vastata muiden odotuksiin, tehdä niin kuin odotetaan. En tarkoita, että varsinaisesti olisin tehnyt tahtoani vastaan - useimmiten en - mutta jotenkin tuo liika odotuksiin vastaavuus on kadottanut oman ääneni kuulemista. Mitä minä haluan?

Enkä tarkoita tällä sitä, että kaipaisin jotain räjähtävän erilaista ja räväkkää. Kaipaan vain parempaa tunnetta itsestäni itselleni. Kaipaan jonkinlaista vapautta toteuttaa itseäni ja elämääni. Ehkä ulospäin mikään ei muuttuisi, jos toimisin noin, mutta kaipaan itselleni kokemusta itsestäni tuollaisena. Ehkä kevään rankan suorittamisurakan jälkeinen tämä kesän tuoma vapaa-aika on herättänyt itsessäni tunteita siitä, että haluan olla muutakin kuin kuuliainen suorittaja. Ehkä haluan luoda jotain uutta, jos ei muuten, niin omassa päässäni ja vain itselleni ja vain itseni määrittämien rajojen (tai rajattomuuden) mukaan.

Kaipaan myös joskus toisenlaiseen elämäntilanteeseen. Kaipaan sosiaalista verkostoa, ehkä koiraa, mielenkiintoisia aktiviteetteja. Olen elänyt tätä nykyistä elämäntilannetta jo sata vuotta, siltä ainakin tuntuu. Kaipaan ihan vaihteluksikin johonkin muuhun. Ehkä en kaipaisi näin paljon, jos olisin edes joskus ollut tyytyväinen nykytilanteeseen.

En tiedä, miten saan pyristeltyä itseni sen verran irti tästä kaipuusta, että voisin paremmin keskittyä kesästä nauttimiseen. Pitää kai yrittää tehdä mahdollisimman mukavia asioita ja antaa ajan hoitaa loput.

Wednesday, July 02, 2014

Kasvimaalla tapahtuu...

tai sitten ei. Lähinnä siellä on ollut vetistä ja kasvu on alkanut hitaasti. Sää näyttäisi lämpenevän hiljalleen, joten epäilen vahvasti, että kohta kasvu pyrähtää käyntiin oikein kunnolla ja kitkemisen harjoittelusta pääsee tositoimiin. Toistaiseksi lehtokotiloita on ollut tosi vähän, mutta kasvillisuuden lisääntyminen tuonee muutoksen. Eli pian pääsee kunnolla myös niiden hävitystyöhön. Yöks.

Esikasvatin kesäkurpitsan ja lehtikaalin parvekkeellani taimet ja ne on istutettu. Samoin kasvatin samettikukasta taimia, jotka myös siirsin kasvimaalle. Näistä taimista sanoisin, että kannattaa laittaa reilusti siemeniä esikasvamaan, jotta voi valita istutettavaksi parhaimmat taimet. Parhaat taimet ovat edelleen parhaita, voisi sanoa, että ne ovat kestäneet parhaiten vallitsevat kylmät ja sateiset säät. Eniten kärsineitä ovat ne taimet, jotka alunperinkin olivat huonoja. Kaksi huonointa kesäkurpitsan taimea on esimerkiksi kuihduttaneet kaikki lehtensä ja ajattelin, että ne eivät edes selviäisi. Nyt ne kuitenkin työstävät kukkaa, eli saa nähdä miten käy. Ostin myös avomaankurkun taimia ja ne ovat pärjänneet ihan hyvin ja kukkivat parhaillaan.

Siemeninä olen kylvänyt sekalaisia kesäkukkia, palsternakkaa, porkkanaa, naurista, erilaisia salaatteja, basilikaa, timjamia, kirveliä, tilliä, härkäpapuja ja pensaspapuja. Lisäksi laitoin kelta- ja punasipulia sekä valkosipulia. Sipulit näyttäisivät voivan hyvin ja härkäpapu kasvaa. Muiden osalta on joko hidasta kasvua tai heikkoa itämistä, aika näyttää. Parvekkeella kasvatan lisäksi tomaattia, persiljaa, oreganoa, sitruunamelissaa ja basilikaa. Ne voivat hyvin, yrttejä olen syönyt ja tomaattiakin on jo kehittymässä.

On ollut mielekästä kasvattaa kasveja ja mukavaa, että on jotain tällaista askaretta, kun mieli synkistelee. On aina parempi edes yrittää tehdä jotain kuin jäädä kurjaan oloon makaamaan, vaikka synkimmällä hetkellä iloa tekemisestä uupuisikin. Kyllä se tästä.

Tuesday, July 01, 2014

Oloja ja niiden alkulähteitä

On se outoa, miten voi toisella hetkellä olla onnellinen ja toisella hetkellä mieli maassa. Olosuhteet ovat kuitenkin samat. Miksi ahdistaa, mikä painaa? Minun on jotenkin vaikeaa nyt saada kiinni tämän hetkisen synkeyden alkupäästä. Koen, että jos ymmärtäisin sen, minun olisi helpompaa ratkaista se, vaikka ei mielialoja ratkaista kuin sanaristikoita. Olossani on hieman jonkinlaista tuskaisuutta, mitä minulla ei ole ollut pitkään aikaan. Se tuntuu raskaimmalta ja vaikeimmalta. Kevyttä synkistelyä jaksaa, sellainen kuuluu ajoittain elämään, mutta tuskaisuus vie ruokahalun ja unet ja vetää koko kropan sekaisin. Sellainen oleminen on kokonaisvaltaisesti vaikeaa.

Luulisin, että olen vain peittänyt pahaa oloani ja eräitä elämäni solmukohtia runsaalla tekemisellä ja nyt kun ajatuksilla on aiempaa enemmän tilaa kirmailla vapaasti, jotain on tapahtunut. Minun pitää kohdata mörköni tai yrittää jatkaa niiden väistelyä runsaalla tekemisellä. Mutta miten kohdata mörköjä ja elämän ristiriitoja? Minulla on ollut hyvä vire päällä siinä, että saisin tunnetta elämän eteenpäin menemisestä, mutta ehkä tahti tuntuu juuri nyt kovin hitaalta. Tahtoa ja tekemistä on enemmän kuin etenemisen vauhtia. Yritän myös väistellä ristiriitojen ratkaisemista, mikä tarkoittaa sitä, että ne ovat aina taustalla läsnä odottamassa, että kohtaisin ne. Voivat ne itsestäänkin ratketa, mutta todennäköisemmin ei. Minun täytyisi kohdata itseni ja mörköni ja samalla ratkoa ristiriitoja. Siinäpä haastetta kerrakseen.

Oikeastaan nyt kun mietin koko tätä alkuvuotta, jotakin on tapahtunut minussa. Jotakin on nytkähtänyt liikkeelle aiempaa voimallisemmin. Olen löytänyt itsestäni rohkeutta ja voimaa, joita en aiemmin samassa mittakaavassa ole nähnyt. Olen onnistunut ravistamaan sisintäni siten, että sisäiset mörköni ovat heränneet ja aktivoituneet, vaikka samalla olen kokenut suuria ilon ja onnistumisen hetkiä. Jotakin liikahtelee sisälläni ylös ja alas ja haluaa pyrkiä pintaan. Jopa ihan fyysisellä tasolla olen kokenut erilaisia asioita kuin aiemmin. Ristiriitoja syntyy mm. tämän uuden sisäisen olemisen ja kokemisen kohtaamisesta tämänhetkisen elämäni kanssa, mikä kasvattaa tyytymättömyyttäni. Kun nuo asiat eivät kohtaa.

Tekisi mieli vetäytyä sohvalle katselemaan ulkoa kajastavaa kesäistä harmautta, mutta taidan kuitenkin suunnata seuraavaan kesätekemiseen. Se tuntuu vaikealta, kun synkistää ja sisäinen ilo puuttuu... mutta lienee kuitenkin parempi vaihtoehto. Kunpa saisin nyt siitä tekemisestä ja jonkinlaisesta ilosta kiinni ja kerittyä sen avulla parempaa oloa.

(Tämän kirjoituksen epämääräisyys kuvaa hyvin asioita, jotka pyörivät päässäni. Eivät ne asiat nimittäin yhtään selkeämpiä ole. En tiedä, mistä tarttua kiinni, mitä pureskella. Ehkä asioita näin avaamalla jokin vyyhti lähtisi purkautumaan ja saisin jostain kiinni. Toivottavasti.)

Monday, June 30, 2014

Harmaita fiiliksiä

Vaikka paljon hyvää on ollut ja tapahtunut, olen jostain syystä ollut myös tosi allapäin viime päivinä. Yritän miettiä, mistä synkeys olisi tullut, mutta en keksi mitään erityistä syytä. Oli tekemistä ja mukavaa ja sitten kun jäin pääni kanssa "kahden kesken", mieliala romahti. On ollut aikaa ja tilaa ajatella ja se ei näköjään meinaa toimia. Pitäisi kyllä miettiä elämää ja suunnitella tulevaa, mutta se tuntuu jähmeältä, vaikealta ja raskaalta. Asioiden torjuminen, mukavien asioiden tekeminen ja hetkessä eläminen tuntuvat paremmilta vaihtoehdoilta, ja usein toki ovatkin sitä. Joskus vain olisi pakko kohdata myös ne sisäiset mörkönsä...

Olen viime aikoina toiminut siten, että jos jotain tekemistä eteen tulee tai joku ehdottaa jotakin, minä teen ja menen mukaan. Se on ollut tosi toimivaa. Olen aktivoitunut ja kivaa on ollut. Sopiva määrä aktiivisuutta toimii, mutta nyt kun tahti hiljenee, tuntuu tyhjältä. Näen elämäni, joka sisältää liikaa ei-tyydyttäviä asioita. Tiviistetysti: kaipaan muutosta kaikkiin muihin elämän osa-alueisiin paitsi opiskeluuni. Töihin liittyvät muutokset liittyvät työnhakuun, joka täytyisi aloittaa jossain vaiheessa (ja ei huvita). Muita elämän osa-alueita en viitsi edes ajatella, aivan liian vaikeita ja isoja asioita muutettavaksi (haave paikkakunnan vaihdosta yms.). Pitäisi ajatella ja suunnitella asioita askel kerrallaan, pienin tavoittein, mutta se tuntuu tosi vaikealta.

Mitä ihmettä oikeastaan edes kaipaan, kun olen näin tyytymätön? Mikä olisi se taikanappi, jota painamalla muuttuisin tyytyväisemmäksi? En oikeastaan tiedä. Toimivaksi olen huomannut sen, että panostaa niihin asioihin, jotka ovat itselle tärkeitä, vaikka ne tuntuisivat jotenkin hölmöiltä ja liian pieniltä. Kiva lenkkeilyyn sopiva uusi paita on oikeasti iloa tuottava asia, vaikka se tuntuukin turhalta ja pieneltä. Usein kannattaa mennä myös sille lenkille ennemmin kuin jäädä sohvalle. Uusi sisustukseen tarkoitettu säilytyslaatikko on ilo silmälle ja peittää katseelta tavaroita, jotka aiemmin olivat koko ajan silmien edessä. Ilo tämäkin, mutta pitäisikö olla jotain muutakin?

Koen, että en jaksa jotain jo vuosia elämässäni toistuneita asioita (esim. runsas reissaaminen läheisiä näkemään ja siihen liittyvä tavaroiden raahaaminen. ja auton puuttuminen, jolloin luontoharrastukset jäävät vähiin), mutta en tiedä keinoja asioiden muuttamiseksi. On kuin elämäni asiat olisivat tiukka solmu, joka ei aukea, vaikka välillä hauskaa olisikin. En tiedä, mitä odotan, mitä pitäisi olla tai mihin suuntaan ohjata elämäni laivaa. Tai ehkä tiedänkin jotain, mutta kädessäni on lukko ilman avaimia. En tiedä tai ehkä tiedänkin. Miksi elämä tuntuu välillä niin vaikealta, vaikka se on vain elämää?

Saturday, June 28, 2014

Kesäkuussa puuhasteltua

Kesäkuu on melkein jo vietetty ja nopeasti se menikin! Tekemistä on ollut yllättäen niin paljon, että tärkeämmät velvollisuudet (opiskelu) ovat jääneet vähemmälle ja kaikenlainen heikunkeikun-meininki on ollut vallallaan. Olen siis tehnyt, mitä halunnut. Viis muusta. Toki välillä on hyvä näinkin, mutta heinäkuussa täytyy saada itseni ruotuun (kai joskus sitten, kun olen ensin tehnyt pari kotimaan kesäreissua).

Olen huhkinut kasvimaalla paljon. Siellä on nyt siistiä ja vetistä, ja kylmyyden vuoksi kesäkurpitsat viettävät kärsimysnäytelmiään ja siementen itäminen on ollut vaivalloista. Huhkittu kuitenkin on ja se näkyy positiivisestikin.

Olen huhkinut myös kotona. Olen ottanut tavoitteekseni, että niinä päivinä, kun olen kotona, siivoan jonkin täsmäkohteen. Parina viime päivinä olen raivannut romut erään kaapin päältä pois ja järjestellyt tavarat uudelleen (siirsin kaapin päälle mm. edellisessä kirjoituksessa mainitun eteisessä aiemmin lojuneen ison tavaran), putsannut pölyt lattiatuulettimesta (se piti purkaa) ja putsannut peilikaapin. Tiedossa on vielä ainakin kylppärin lattian perusteellinen pesu, kylppärin seinien pesu, lääkelaatikon raivaus ja tiskikaapin raivaus ja järjestely.

Olen tehnyt uusia, kivoja hankintoja. Ostin kaupunkikelpoiset kumisaappaat kasvimaalle ja syksyn sateita ajatellen. (Minulla on toki kumisaappaat, sellaiset pitkävartiset, joissa jalka hölskyy ilman villasukkia. Ne ovat ihanat metsässä.) Olen hieman päivittänyt vaatekaappiani kesävaatteitten ja työkelpoisten vaatteiden osalta. Samalla raivasin vaatekaapistani pari pussillista poistoja. Poistoja on ollut ehdottomasti enemmän kuin hankintoja. Hankin myös harrastuksiin liittyviä varusteita. Suunnittelen ostavani uuden työpöydän kotiin ja luovani toimivan työpisteen.

Olen poistunut hetkeksi paikkakunnalta ja saapunut takaisin. Reissu virkisti ja väsytti, mukavaa oli. Olen myös lukenut ja liikkunut, kumpaakin mukavasti.

Paljon on siis ollut kivaa ja positiivista ja olen siitä kiitollinen. Minua ei sää ole juuri harmittanut, lähinnä kasvimaan vuoksi, mutta muuten olen ollut iloinen, että olen ollut toimintakykyinen, kun helle ei ole uuvuttanut. Silti nämä viimeisen vuoden sääilmiöt ovat kyllä olleet kummallisia. Ihmetyttää.

Monday, June 16, 2014

Tyhjä eteinen

Minun täytyi tyhjentää asuntoni eteisen lattia ja siirtää myös olohuoneen pöytää. Ajattelin, että se on vain tavaroiden paikasta toiseen siirtelyä, mutta oikeastaan koin yllättäviä oivalluksia. Tyhjyys näytti ja tuntui hyvältä, oikealta. Jouduin kyseenalaistamaan romujeni sijoittelua ja se olikin hyvä juttu.

Minulla on ollut eteisen lattialla lojumassa hävettävän paljon rojua. Siellä on lojunut yksi iso, tarpeellinen tavara, joka ei ole muualle mahtunut. Lisäksi olen säilyttänyt eteisessä tavaraa, joka on matkalla johonkin, eli esimerkiksi vajaita vaatepusseja, jotka täytyttyään päätyvät vaatekeräykseen, ja muita kierrätykseen matkalla olevia tavaroita ja pusseja. Sanomattakin taitaisi olla selvää, että nuo pussit lojuvat "aika" pitkään eteisessäni ennen matkaamistaan eteenpäin. Kenkäkaaosta olen taltuttanut kenkäkaapilla, mutta kenkiä on silti liikaa lattiallakin lojumassa. Joskus rojut lojuvat jopa siten, että ulko-ovesta on hankala kulkea, tai ne vähintään rullaavat mattoa siten, että sisäovi jumiutuu rullalla olevaan mattoon kiinni. Imurointipäivänä eteiseni onkin kauhistus ja yksi inhokkikohteeni. Miksi ihmeessä tilanteen täytyy olla tuollainen?

Niinpä. Nyt kaaos on muualla asunnossani, mutta tyhjää eteistäni olen ihaillut. Näky on yllättävän piristävä ja suorastaan houkuttelee imuroimaan. Jotain siis tarvitsee tehdä, en halua enää siirtää romujani sinne. Asuntoni on sellainen, että kun yhden kohteen romuongelman saan ratkaistua, ongelma siirtyy toiseen paikkaan, joten jotain suurempaa muutosta tarvittaisiin, jotta perusjärjestys pysyisi yllä ja tavarat paikallaan. Selvää on se, että tavaran määrää pitäisi vähentää. Lisäksi tilannetta auttaisi se, jos saisin varastoani raivattua. Silloin voisin esimerkiksi eteisessä lojuneen ison tavaran siirtää sinne.

Koin oivalluksen myös olohuoneessa. Olen inhonnut olohuoneen pöytää sen vuoksi, että se kerää tavaraa ja on lopulta lähinnä kasa rompetta, eli aika ikävä näky keskellä huonetta. Nyt kun pöytä väistyi hetkeksi oivalsin, että eihän sitä välttämättä tarvitsisi ollenkaan. Ainoat tavarat, jotka sen päälle kuuluvat luontaisesti, ovat kaukosäätimet. Niillehän voisi kehitellä jonkin muun paikan. Toisaalta pidän pöydän ihan mielelläni, mutta vain, jos se pysyy tyhjänä. Täytyy keksiä tähän jokin ratkaisu.

Nyt minun pitää siis panostaa tavaran karsimisen ohella siihen, että saisin järjestettyä mahdollisimman tiiviitä ja hyviä säilytysratkaisuja. Pitäisi näköjään useammin siirrellä tavaroita paikasta toiseen, jotta näkisin asuntoni tilan uudella tavalla. Normaaliin järjestykseen tottuu liian helposti, samoin kuin siihen, että jokin tavara ärsyttää päivästä toiseen tiellä ollessaan. Olen toiveikas sen suhteen, että onnistuisin vihdoin keksimään jotain ratkaisuja sotkuongelmaan. Saa nähdä, miten käy. Tässäpä siis hieman kesäaskaretta sadepäiville :)

Monday, June 09, 2014

Lapiohommissa

Viime päivien teemani on ollut kasvimaa. Olen lapioinut, kuokkinut, siirtänyt multaa, kasannut sitä ja muokannut kohopenkkejä. Olen repinyt rikkaruohojen juuria ja kylvänyt siemeniä. Suurin osa taimistani on jo myös päätynyt maahan. Olen ollut nyt myöhemmin liikkeellä kuin viime vuonna, joten työskentelyni on ollut tiiviimpää, hiki on virrannut ja lihakset ovat työskennelleet. Kivaa on siis ollut!

Täytyy tosin myöntää, että lepopäivä tänään tekee tosi hyvää. Lihakseni ovat väsyneet, kun ne eivät todellakaan ole tottuneita fyysiseen työhön. Liikuntaa harrastavana suuremmilta lihaskivuilta olen välttynyt, mutta yleinen väsymys on tuntunut, mutta enimmäkseen se on ollut mukavaa. Nyt lepään, huomenna on hieman kevyempi kasvimaapäivä, mutta keskiviikkona olisi hyvä saada taas enemmän tehtyä. Tänä vuonna positiivista on viime vuotista pehmeämpi maa, jota on helpompi käsitellä. Toisaalta taas rikkakasvit ovat alkaneet jo kasvaa ja osalla niistä piisaa juuria. Olisi helppoa kylvää ja istuttaa taimia, jos ei tarvitsisi vähän väliä kaivaa ihmeellisiä juurisyheröitä maasta. Päivien kuluessa (ja maata tallatessani) maa on alkanut myös hieman muuttua kovemmaksi käsitellä. Vielä on paljon tehtävää.

Tekemistä on siis riittänyt ja kaiken ohessa pitäisi pohdiskella muutakin kuin kasvimaata. Minulla olisi esimerkiksi eräs haave, jota olen tässä pohdiskellut... Hmm... ehkä avaudun siitä myöhemmin. Haavetta pitää pohdiskella vielä :)

Saturday, May 31, 2014

Tapaherkuttelija

Makeanhimoni on yllättäen hiljalleen hiipunut, ei toki poistunut, mutta vähentynyt merkittävästi. Muistan, kun vielä jokin aika sitten oli välillä pakko saada jotain makeaa, kuten ruoan jälkeen tai iltapäivän uuvahdukseen. Illallakin oli mukavaa napostella suklaata tai jäätelöä. En ole koskaan ollut sitä tyyppiä, että kun otan muutaman palan suklaata, minun olisi pakko syödä koko levyllinen. Pystyn hyvin pysyttelemään melko pienissä annoksissa, mutta silti minua on häirinnyt se, että välillä minun on ollut "pakko" napsia jotain, vaikka vähänkin.

Nyt olen huomannut ostelleeni tarjouksesta makeaa, vaikka minun ei tee mieli sitä syödä. Tuntuu oudolta, että minun ei tee mieli juurikaan makeaa, mutta vielä oudommalta tuntuu, että ostelen sitä. Kun näen hyvän tarjouksen jotain herkkusuklaatani, niin mukaanhan se tarttuu. Kotona sitten ihmettelen, että miksi ostin suklaalevyn, kun pakastimessa on jäätelöä ja kaapissa kaksi levyä suklaata, enkä ole niihin koskenut moneen päivään. Outo juttu.

Toisaalta nyt kun minulla on enemmän aikaa, haluan panostaa syömiseen. Kun kerran himoitsen hyviä salaatteja ja muita terveelliseksi miellettyjä ruokia, niin haluan sitten syödä sellaista. Minun mielihaluni ruoan suhteen nimittäin nykyään kohdistunut terveelliseen ruokaan, kuten salaattiin tai omenoihin. Mitähän on tapahtunut? En valita, olen tosi tyytyväinen. Syön mielelläni omenoita, varsinkin kun himoitsen niitä.

Olen miettinyt herkuttelun ja väsymyksen välistä yhteyttä. Olen kuullut, että joillakin makea kostautuu väsymyksenä, usein vasta seuraavana päivänä. En tiedä tästä sen enempää, mutta mietityttää kyllä, että olisiko itselläni voinut olla joskus näin. Olenhan nyt ollut pirteämpi, kun en juuri herkuttele. Toisaalta elämä on muutenkin maistunut hyvältä. En tiedä, mutta tuohon aiheeseen olisi kiinnostavaa paneutua.

Thursday, May 29, 2014

Rutistus ja lepo

Olen viettänyt täällä hiljaisuutta, koska minulla on ollut kevään askareiden loppurutistus meneillään. Karsin lähes kaiken ylimääräisen puuhastelun ja keskityin vain töihin ja opiskeluun, joiden välissä kävin liikuttamassa kroppaani hyvinvointini vuoksi. Tällaisen rutistuksen jaksaa hyvin, kun palkkio ja loma häämöttävät. Nyt kun askareet ovat paketissa hyvin lopputuloksin, olen todella tyytyväinen. Hyvä minä! Olen tehnyt sen, mitä suunnittelinkin ja kaiken lisäksi hyvin. Ai että, kun on hyvä fiilis :)

Olen kaiken lomassa hieman valmistautunut kesäänkin: olen ostanut siemeniä ja taimia ja laittanut siemenet itämään. Nyt minulla on iso pino siemenpusseja ja parekkeen pöytä täynnä taimia. Kohta voin siirtyä lapiohommiin eli kasvimaalle ahkeroimaan. Mielessä pyörii muitakin kesäsuunnitelmia: kesäreissuja, kuntoilua, kirjoja, kodin laittamista ja rentoutumista. Kivaa. (Tiedossa on myös lopputyön tekemistä opiskeluihin liittyen, mutta ei mietitä sitä nyt tässä kohtaa.)

Mieli on täynnä suunnitelmia ja toiveita, ja saa nähdä, mitkä niistä lähtee toteutumaan. Tämän sateisen päivän taidan kuitenkin käyttää siivoamiseen ja lukemiseen - yritän päästä myös lenkille jossain vähemmän sateisessa välissä. Kesän tulo tuntuu nyt mukavalta :)