Viime päivät ovat olleet varsin outoa aikaa. Tunteeni ovat seilanneet niin suurten ärtymysten vesillä, että en tiennyt sellaisia olevankaan. Juuri kun sain ensimmäisen suuren ärsytyksen hieman tyyntymään, tänään iski toinen, ihan toisesta asiasta ja valtavalla voimalla.
Tämä asia on sellainen, että se on hiertänyt minua viimeisen vuoden tai pari ja liittyy erääseen henkilöön ja hänen käytökseensä (hän ei ole mitenkään läheinen, kiitos siitä). En ole halunnut takertua pieniin asioihin, vaan olen antanut asioiden mennä niin kuin ne ovat menneet. Olen ymmärtänyt ja antanut hänen toimia omalla tavallaan, koska hänen organisoimistaan asioita on kuitenkin ollut kyse. En ole pitänyt siitä, miten hän on kohdellut ihmisiä tai toiminut, mutta olen vain antanut asioiden olla, koska se on yleensä se paras ratkaisu. Tämä on sitä paitsi vain minun näkemykseni ja jos minua ei asiat miellytä, olen voinut koko ajan valita poistumisen. Kyse on kuitenkin vapaa-ajan toiminnasta.
Nyt kuitenkin meni kuppi nurin minultakin. Raja on ylitetty ja voin kertoa, että minun loputtoman kiltteyteni, pitkäpinnaisuuteni ja ymmärtämiseni kohdalla se on todellakin paljon. Minulla on mielipide ja oikeus kertoa se ja sen todellakin aion tehdä. Aion perustella näkemykseni huolellisesti, koska sen pystyn helposti tekemään. Esimerkkejä on aivan liikaa. Aion tehdä selväksi sen, että minua ei kohdella miten sattuu. Minua ei pidetä roskana, jonka voi heittää tuosta noin vain kadulle. Aion tehdä selväksi sen, että ketään ei ole oikeus kohdella huonosti. Ketään ei ole myöskään oikeus vähätellä ja aliarvoida riippumatta siitä, millainen toisen persoonallisuus, ulkonäkö tai olemus ovat.
On kyllä helpotus päästä eroon tästä hiertäneestä asiasta, joka aikanaan oli tosi mukavaakin. Asiat kuitenkin muuttuvat ajan myötä eikä suunta aina ole toivottu. Sinnittelyni tämän asian osalta päättyy ja oloni kevenee. Sitä ennen annan kuitenkin täydeltä laidalta. Täältä pesee!
Monday, May 20, 2013
Wednesday, May 15, 2013
Palautetta esimiehelle
Esimiehelle ei kannata antaa rakentavaa eli negatiivista palautetta. Ehdottomasti ei. Olen tämän kokenut ja opetellut kantapään kautta, joten tiedän, mistä puhun. Esimies saattaa jopa sanoa, että saa antaa negatiivistakin palautetta, mutta tuohon ansaan ei kannata kellahtaa. Hänelle on todennäköisesti esimieskoulutuksessa opetettu, että rakentavaa palautetta pitää pyytää ja ottaa vastaan ja kehotus sellaiseen onkin lähinnä velvollisuus. Esimiehelle annettavan palautteen pitää olla aina häntä hivelevää ja positiivista tai sellaiseen verhottua.
Negatiivinen palaute on asia, joka aina kirpaisee. Luulenkin, että vaikka esimies sanoisi "haluavansa" rakentavaakin palautetta, hän ei kuitenkaan pienen ihmisen tasolla, tiedostamattomassa mielensä osassa, pysty käsittelemään sitä loukkaantumisen tunnetta, joka syntyy palautteesta. Siksi käyttäytyminen palautteen antajaa kohtaan muuttuu pysyvästi. Hylkiminen ei välttämättä ole tietoista, mutta se voi toki olla sitäkin.
Jos kuitenkin erehtyy antamaan rakentavaa palautetta esimiehelleen, kannattaa valmistautua pysymään organisaatioon alimmalla portaalla sen ajan, mitä kyseisessä paikassa on töissä. Silloin pitää vain hyväksyä se, että työkaverit saavat ylennykset ja uudet, mukavat työtehtävät. Lisäksi saa oivan tilaisuuden opetella keskustelua ja muuta kanssakäymistä henkilön kanssa, jonka kanssa ilmassa leijuu aina pieni kiusaantuneisuuden tunne. Jos työpaikalla päätetään aloittaa YT-neuvottelut, ei myöskään tarvitse miettiä työntekijöiden lähtöjärjestystä. Työpaikan nokkimisjärjestys omalta kohdalta on muutenkin harvinaisen selvä.
Ei kannata tehdä niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon yllä. Annoin esimiehelleni palautetta. Huomenna turpa tutisee. Minulla. Mutta en siedä mitä tahansa. Opettelen rakentavan palautteen antamattomuutta seuraavassa työpaikassani.
Negatiivinen palaute on asia, joka aina kirpaisee. Luulenkin, että vaikka esimies sanoisi "haluavansa" rakentavaakin palautetta, hän ei kuitenkaan pienen ihmisen tasolla, tiedostamattomassa mielensä osassa, pysty käsittelemään sitä loukkaantumisen tunnetta, joka syntyy palautteesta. Siksi käyttäytyminen palautteen antajaa kohtaan muuttuu pysyvästi. Hylkiminen ei välttämättä ole tietoista, mutta se voi toki olla sitäkin.
Jos kuitenkin erehtyy antamaan rakentavaa palautetta esimiehelleen, kannattaa valmistautua pysymään organisaatioon alimmalla portaalla sen ajan, mitä kyseisessä paikassa on töissä. Silloin pitää vain hyväksyä se, että työkaverit saavat ylennykset ja uudet, mukavat työtehtävät. Lisäksi saa oivan tilaisuuden opetella keskustelua ja muuta kanssakäymistä henkilön kanssa, jonka kanssa ilmassa leijuu aina pieni kiusaantuneisuuden tunne. Jos työpaikalla päätetään aloittaa YT-neuvottelut, ei myöskään tarvitse miettiä työntekijöiden lähtöjärjestystä. Työpaikan nokkimisjärjestys omalta kohdalta on muutenkin harvinaisen selvä.
Ei kannata tehdä niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon yllä. Annoin esimiehelleni palautetta. Huomenna turpa tutisee. Minulla. Mutta en siedä mitä tahansa. Opettelen rakentavan palautteen antamattomuutta seuraavassa työpaikassani.
Friday, May 10, 2013
Yksinäisyyttä pidetään häpeällisenä asiana
Ilta-Sanomien nettisivulla on hyvä Suvi Kerttulan kirjoitus yksinäisyydestä. Siinä kirjoittaja kertoo kokemuksistaan uudella paikkakunnalla, jossa hänellä ei aluksi ollut yhtään ystävää. Yksinäistä ei kutsuta kylään. Yksinäisyydestä ei haluta puhua. Yksinäisyyttä kavahdetaan, ikään kuin se olisi tarttuvaa, itse aiheutettu ongelma. Sairastuessa voidaan kyllä toivotella voimia ja käydä katsomassa, koska fyysinen sairaus on yksinäisyyttä helpompi asia käsitellä.
Voin allekirjoittaa kirjoittajan kokemukset täysin. Jos olen vähänkin tuonut esille yksinäisyyttäni, se aiheuttaa ihmisissä torjuntareaktiota. Aivan kuin ihmiset olettaisivat automaattisesti, että kun joku on yksinäinen, hän on viallinen. Tai yksinäinen ihminen on syrjään työnnetty ja he eivät halua joutua myös syrjään työnnetyiksi. Minulla on kokemusta yksinäisyydestä, siihen liittyvästä torjuvasta käyttäytymisestä sekä siitä, kun joku aloittaa yhden henkilön syrjään "työntämisen", muut seuraavat. Lopputuloksena syrjään työnnetty henkilö jätetään ikään kuin koko ryhmän yhteisestä päätöksestä yksin. (Tähän mieleni tekisi sanoa, että hävetkää seuraajat, ajatelkaa itse.)
Olenkin oppinut olemaan tuomatta yksinäisyyttäni esille. Toisaalta minusta on ollut helpottavaa todeta, että elämäni nyt vain sattuu olemaan melko yksinäistä, se on sellaista, se on minun elämäni. Elän sitä siis sellaisenaan. En puhu asiasta senkään vuoksi, koska asian esille nostaminen tekisi siitä ongelman, enkä halua tehdä elämästäni ongelmaa. Näinkin voi elää riittävän hyvää elämää, vaikka välillä toki tilanteeni ihmetyttääkin, lähinnä itseäni siis.
Minusta yksinäisyyteen ei kannata jäädä rypemään, vaikka se olisi tosi helppoa. Voin sanoa sen vuosien kokemuksella. Kannattaa elää niissä rajoissa, joita elämä on asettanut. Minäkin olen asettanut itse itselleni aivan liikaa rajoituksia sen vuoksi, että "minulla ei ole kaveria tehdä tätä tai tätä asiaa". Olen jättänyt kivoja asioita tekemättä ja ollut aivan liikaa neljän seinän sisällä. Olen nyt hiljalleen ymmärtänyt, että minä, ja vain minä, elän omaa elämääni ja minä voin päättää aika paljonkin, millaisia asioita teen.
Toki on paljon asioita, joita ei ole mukava tehdä yksin. Kävin esimerkiksi vuosia sitten yhdessä konsertissa yksin ja minua lähinnä ahdisti katsella ympärillä olevia kaveriporukoita. Kokemus oli opettava. Sen jälkeen olen etsinyt sellaisia aktiviteetteja, joita minun on mukavaa tehdä yksinkin. Kyllä niitäkin on, kun asiaan oikein paneutuu. Esimerkiksi tälle kesälle minulla on parikin suunnitelmaa, jotka toteutan todennäköisesti yksin. Se ei kuitenkaan haittaa, koska haluan aidosti tehdä nämä asiat, vaikka yksinkin. Näissä tekeminen on tärkeämpää kun seura.
Suosittelen siis elämään yksinäisenäkin. Keskittymään siihen, että yksinäisenäkin voi tehdä paljon mielenkiintoisia asioita, kunhan panostaa siihen, että löytää ne itselleen tärkeät ja kivat jutut.
Voin allekirjoittaa kirjoittajan kokemukset täysin. Jos olen vähänkin tuonut esille yksinäisyyttäni, se aiheuttaa ihmisissä torjuntareaktiota. Aivan kuin ihmiset olettaisivat automaattisesti, että kun joku on yksinäinen, hän on viallinen. Tai yksinäinen ihminen on syrjään työnnetty ja he eivät halua joutua myös syrjään työnnetyiksi. Minulla on kokemusta yksinäisyydestä, siihen liittyvästä torjuvasta käyttäytymisestä sekä siitä, kun joku aloittaa yhden henkilön syrjään "työntämisen", muut seuraavat. Lopputuloksena syrjään työnnetty henkilö jätetään ikään kuin koko ryhmän yhteisestä päätöksestä yksin. (Tähän mieleni tekisi sanoa, että hävetkää seuraajat, ajatelkaa itse.)
Olenkin oppinut olemaan tuomatta yksinäisyyttäni esille. Toisaalta minusta on ollut helpottavaa todeta, että elämäni nyt vain sattuu olemaan melko yksinäistä, se on sellaista, se on minun elämäni. Elän sitä siis sellaisenaan. En puhu asiasta senkään vuoksi, koska asian esille nostaminen tekisi siitä ongelman, enkä halua tehdä elämästäni ongelmaa. Näinkin voi elää riittävän hyvää elämää, vaikka välillä toki tilanteeni ihmetyttääkin, lähinnä itseäni siis.
Minusta yksinäisyyteen ei kannata jäädä rypemään, vaikka se olisi tosi helppoa. Voin sanoa sen vuosien kokemuksella. Kannattaa elää niissä rajoissa, joita elämä on asettanut. Minäkin olen asettanut itse itselleni aivan liikaa rajoituksia sen vuoksi, että "minulla ei ole kaveria tehdä tätä tai tätä asiaa". Olen jättänyt kivoja asioita tekemättä ja ollut aivan liikaa neljän seinän sisällä. Olen nyt hiljalleen ymmärtänyt, että minä, ja vain minä, elän omaa elämääni ja minä voin päättää aika paljonkin, millaisia asioita teen.
Toki on paljon asioita, joita ei ole mukava tehdä yksin. Kävin esimerkiksi vuosia sitten yhdessä konsertissa yksin ja minua lähinnä ahdisti katsella ympärillä olevia kaveriporukoita. Kokemus oli opettava. Sen jälkeen olen etsinyt sellaisia aktiviteetteja, joita minun on mukavaa tehdä yksinkin. Kyllä niitäkin on, kun asiaan oikein paneutuu. Esimerkiksi tälle kesälle minulla on parikin suunnitelmaa, jotka toteutan todennäköisesti yksin. Se ei kuitenkaan haittaa, koska haluan aidosti tehdä nämä asiat, vaikka yksinkin. Näissä tekeminen on tärkeämpää kun seura.
Suosittelen siis elämään yksinäisenäkin. Keskittymään siihen, että yksinäisenäkin voi tehdä paljon mielenkiintoisia asioita, kunhan panostaa siihen, että löytää ne itselleen tärkeät ja kivat jutut.
Thursday, May 02, 2013
Kärsimättömyyden kourissa
Halki, poikki ja pinoon! Paitsi ei minun elämässäni. Olen taas viime päivät ollut tuskastuttavan kärsimättömyyden kourissa. En jaksa enää odottaa! Alkaisi jo tapahtua! Vauhtia rattaisiin!
Ajatusten aamiaisissa oli tänään seuraava ajatelma:
Mikäli siirrät kaiken tekemistä kunnes olet varma onnistumisestasi, et koskaan saa aikaiseksi mitään.
Tuohan olen minä.
Ei asia kuitenkaan noin yksinkertainen ole. Toki voisin repiä elämäni auki kokonaankin juuri nyt, mutta toisaalta näissä meneillään olevissa asioissakin on puolensa. Työ etenee ja loppuukin joskus. Opinnoista olisi ihan mukavaa saada paperit. Ei ne ole huonoja asioita ja saatan ne mielelläni päätökseen.
Toisaalta tosiasia on myös se, että olen odottanut. Olen todellakin odottanut vuosikausia omaa elämääni. En malttaisi enää odottaa sitä, vaikka ainahan elämä on tässä ja nyt ja tekemällä muutoksia ei oikein etukäteen tiedä, mitä niistä seuraa. Kaikki voi mennä mullin mallinkin.
Loppuvuodesta voi olla jo toisin tai voi olla olematta. Mittani tähän samaan junnaamiseen alkaa täyttyä, vaikka onhan niitä pieniä muutoksiakin ollut. Ilman niitä olisin varmaan sängynpohjalla. Tyytymättömyys kasvaa koko ajan, mutta samalla muutosten tekeminen pelottaa niin, että tuntuu, että halvaannun kauhusta. Toivon, että loppuvuodesta päätöksiä olisi jostain syystä helpompi tehdä kuin miltä nyt päätösten tekeminen tuntuisi. Toivon myös, että muutosten tekemisen hinta muuttuisi siedettävämmäksi.
Ajatusten aamiaisissa oli tänään seuraava ajatelma:
Mikäli siirrät kaiken tekemistä kunnes olet varma onnistumisestasi, et koskaan saa aikaiseksi mitään.
Tuohan olen minä.
Ei asia kuitenkaan noin yksinkertainen ole. Toki voisin repiä elämäni auki kokonaankin juuri nyt, mutta toisaalta näissä meneillään olevissa asioissakin on puolensa. Työ etenee ja loppuukin joskus. Opinnoista olisi ihan mukavaa saada paperit. Ei ne ole huonoja asioita ja saatan ne mielelläni päätökseen.
Toisaalta tosiasia on myös se, että olen odottanut. Olen todellakin odottanut vuosikausia omaa elämääni. En malttaisi enää odottaa sitä, vaikka ainahan elämä on tässä ja nyt ja tekemällä muutoksia ei oikein etukäteen tiedä, mitä niistä seuraa. Kaikki voi mennä mullin mallinkin.
Loppuvuodesta voi olla jo toisin tai voi olla olematta. Mittani tähän samaan junnaamiseen alkaa täyttyä, vaikka onhan niitä pieniä muutoksiakin ollut. Ilman niitä olisin varmaan sängynpohjalla. Tyytymättömyys kasvaa koko ajan, mutta samalla muutosten tekeminen pelottaa niin, että tuntuu, että halvaannun kauhusta. Toivon, että loppuvuodesta päätöksiä olisi jostain syystä helpompi tehdä kuin miltä nyt päätösten tekeminen tuntuisi. Toivon myös, että muutosten tekemisen hinta muuttuisi siedettävämmäksi.
Tuesday, April 30, 2013
Yksi mahdollinen työvaihtoehto
Kuuntelin tässä yhtenä päivänä erään henkilön hänen työhönsä liittyvää jutustelua. Henkilö kertoi, mitä tekee työkseen, millaisia asioita työstää, hyviä puolia ja haasteita. Jonkin aikaa kuunneltuani sisälläni syttyi lamppu: juuri tuollaista työtä minäkin voisin tehdä! Silmäni aukesivat kunnolla ja aloin keskittyä jutusteluun myös tältä kantilta.
Oivallus on minulle iso. Olen vuosien varrella (ja edelleenkin) etsiskellyt työelämälleni sellaista suuntaa, että työ ja sen arvomaailma voisi sopia minulle. Työn paikkakunnalla ja sijainnilla on myös merkitystä. Tämä taival on tuntunut tarpomiselta, soutamiselta ja huopaamiselta. Kun luulen keksineeni, mitä voisin tehdä, jonkin ajan päästä tietoa lisää saaneena usein joudunkin toteamaan, että ei tuokaan työ käy minulle. Tai kävisi, jos pakottaisin itseni sellaiseen, mutta en jaksa enää pakottaa, ellei ole aivan pakko.
Tuntuu mukavalta, kun yksi mahdollinen ovi on auennut. Näitä tällaisia töitä ei paljon ole, mutta on kuitenkin. Eihän se vaatisi kuin yhden avautuvan työpaikan, jonka sattuisi saamaan. Työssä pääsisi yhdistämään oman alani juttuja mielenkiintoisempiin, elämänläheisempiin juttuihin. Aika kiva. Täydellistähän ei tuokaan olisi, mutta mikäpä olisi? Minulle tuo riittäisi ja jopa maittaisikin. Olen iloinen, että yksi vaihtoehto on nyt tullut lisää.
Hassua kyllä, sähköpostiini putkahti muutama päivä oivallukseni jälkeen työpaikkailmoitus, jossa haettiin nimenomaan tuollaiseen työhön tekijää (käytän mol.fi sivujen työpaikkavahtia). Katsoin ilmoitusta ällistyneenä, olisiko tämä tilaisuus, jota pitäisi kokeilla? En usko, ei minusta tunnu siltä. Työ alkaisi nimittäin aivan liian pian. Mutta tämä ilmoitus tuntui silti hyvältä, kuin suuntaviivalta. Yksi mahdollisuus lisää.
Oivallus on minulle iso. Olen vuosien varrella (ja edelleenkin) etsiskellyt työelämälleni sellaista suuntaa, että työ ja sen arvomaailma voisi sopia minulle. Työn paikkakunnalla ja sijainnilla on myös merkitystä. Tämä taival on tuntunut tarpomiselta, soutamiselta ja huopaamiselta. Kun luulen keksineeni, mitä voisin tehdä, jonkin ajan päästä tietoa lisää saaneena usein joudunkin toteamaan, että ei tuokaan työ käy minulle. Tai kävisi, jos pakottaisin itseni sellaiseen, mutta en jaksa enää pakottaa, ellei ole aivan pakko.
Tuntuu mukavalta, kun yksi mahdollinen ovi on auennut. Näitä tällaisia töitä ei paljon ole, mutta on kuitenkin. Eihän se vaatisi kuin yhden avautuvan työpaikan, jonka sattuisi saamaan. Työssä pääsisi yhdistämään oman alani juttuja mielenkiintoisempiin, elämänläheisempiin juttuihin. Aika kiva. Täydellistähän ei tuokaan olisi, mutta mikäpä olisi? Minulle tuo riittäisi ja jopa maittaisikin. Olen iloinen, että yksi vaihtoehto on nyt tullut lisää.
Hassua kyllä, sähköpostiini putkahti muutama päivä oivallukseni jälkeen työpaikkailmoitus, jossa haettiin nimenomaan tuollaiseen työhön tekijää (käytän mol.fi sivujen työpaikkavahtia). Katsoin ilmoitusta ällistyneenä, olisiko tämä tilaisuus, jota pitäisi kokeilla? En usko, ei minusta tunnu siltä. Työ alkaisi nimittäin aivan liian pian. Mutta tämä ilmoitus tuntui silti hyvältä, kuin suuntaviivalta. Yksi mahdollisuus lisää.
Sunday, April 28, 2013
Vaateinventaario - sukkameressä
Olen tiennyt, että minulla on Paljon sukkia. Niille on ollut varattuna yksi hylly vaatekaapistani (onko ihme, että kaapissani ei tunnu tilaa olevan?), joten en ole ollut määrästä erityisen harmissani. Kyllähän sukkani yhdelle hyllylle mahtuvat ja muutamat uudetkin sinne joukkoon tummasävyiseen.
Ihan mielenkiinnosta päätin laskea sukkani. Tai no, ehkä en pelkästään mielenkiinnosta, vaan kyllä se määräkin alkoi jo ahdistaa. Perimmäiset ja pohjimmaiset sukat eivät nimittäin juuri käytössä kulje. Summaksi sain - tadaa - yli 100 paria sukkia! Oho. Eli jos käyttäisin kaikkia sukkiani, yksi sukkapari olisi käytössä noin kolmena päivänä vuodessa. Tähän määrään en ole edes laskenut villasukkiani.
En ole ostanut sukkia useampaan vuoteen, koska olen saanut niitä säännöllisesti. Luultavasti en myöskään ihan lähivuosina osta. Määrästä tyrmistyneenä tartuin toimeen. Kasasin sukkani lattialle ja lajittelin ne kahteen kekoon: siistit arkisukat ja muut sukat (kuten urheilu- ja pörrösukat ja muut vastaavat). Molemmista otin muutamat parhaimmat sukat ja laitoin vaatekaappiini. Joitakin rikkinäisiä ja suurimpia inhokkejani poistin kasoista. Loput sukat sulloin kahteen muovipussiin, kummankin keon omaansa. (Reilu sata sukkaani menevät siis kahteen muovipussiin, siitä voi päätellä määrää käytännössä.)
Seuraavaksi on ollut käynnissä sukkaprojektini rauhallisempi vaihe, joka on edelleen menossa. Olen toisinaan ottanut pusseista sukkia käyttööni. Jos ne ovat tuntuneet hyviltä jaloissa ja väri sopii yhteen muiden vaatteideni kanssa, sukat ovat käytön ja pesun kautta päätyneet vaatekaappiini. Toisinaan olen kaivanut pusseista sukkaparin, joka on epäsopiva, ei sovi väreiltään muihin vaatteisiini tai josta en muuten vain pidä. Nämä ovat päätyneet poistoon. Hiljalleen pussit ovat tyhjenemään päin, puolivälissä mennään.
On selvää, että minulla on jatkossakin paljon sukkia, mutta tavoitteenani on se, että jokainen sukkapari olisi minulle mieluinen. Kun minulla on kerran mahdollisuus valita, valitsen vain lempisukkiani. En halua enää inhokkisukkien täyttävän kaappiani. Enkä varsinkaan halua sellaisia jalkojani vaivaamaan.
Ihan mielenkiinnosta päätin laskea sukkani. Tai no, ehkä en pelkästään mielenkiinnosta, vaan kyllä se määräkin alkoi jo ahdistaa. Perimmäiset ja pohjimmaiset sukat eivät nimittäin juuri käytössä kulje. Summaksi sain - tadaa - yli 100 paria sukkia! Oho. Eli jos käyttäisin kaikkia sukkiani, yksi sukkapari olisi käytössä noin kolmena päivänä vuodessa. Tähän määrään en ole edes laskenut villasukkiani.
En ole ostanut sukkia useampaan vuoteen, koska olen saanut niitä säännöllisesti. Luultavasti en myöskään ihan lähivuosina osta. Määrästä tyrmistyneenä tartuin toimeen. Kasasin sukkani lattialle ja lajittelin ne kahteen kekoon: siistit arkisukat ja muut sukat (kuten urheilu- ja pörrösukat ja muut vastaavat). Molemmista otin muutamat parhaimmat sukat ja laitoin vaatekaappiini. Joitakin rikkinäisiä ja suurimpia inhokkejani poistin kasoista. Loput sukat sulloin kahteen muovipussiin, kummankin keon omaansa. (Reilu sata sukkaani menevät siis kahteen muovipussiin, siitä voi päätellä määrää käytännössä.)
Seuraavaksi on ollut käynnissä sukkaprojektini rauhallisempi vaihe, joka on edelleen menossa. Olen toisinaan ottanut pusseista sukkia käyttööni. Jos ne ovat tuntuneet hyviltä jaloissa ja väri sopii yhteen muiden vaatteideni kanssa, sukat ovat käytön ja pesun kautta päätyneet vaatekaappiini. Toisinaan olen kaivanut pusseista sukkaparin, joka on epäsopiva, ei sovi väreiltään muihin vaatteisiini tai josta en muuten vain pidä. Nämä ovat päätyneet poistoon. Hiljalleen pussit ovat tyhjenemään päin, puolivälissä mennään.
On selvää, että minulla on jatkossakin paljon sukkia, mutta tavoitteenani on se, että jokainen sukkapari olisi minulle mieluinen. Kun minulla on kerran mahdollisuus valita, valitsen vain lempisukkiani. En halua enää inhokkisukkien täyttävän kaappiani. Enkä varsinkaan halua sellaisia jalkojani vaivaamaan.
Thursday, April 25, 2013
Padon kasvattamista
Luonto rakentaa ja purkaa jääpatojaan. Vuodenkierto on sitä, mitä sen pitää ollakin, jään oli aika syksyllä tulla ja nyt sen on aika lähteä. Se vain häiritsee ihmisiä ja heidän rakennelmiaan ollen itse vain sitä mitä pitääkin.
Olen tuon luonnonnäytelmän ohella kasvattanut omaakin patoani. Pääni sisälle on kasaantunut möykky, joka sisältää valtavasti tunteita ja ajatuksia. Enemmän tuo möykky on kuitenkin oivalluksia, tiedostamista ja tuntemista kuin mitään sanoin selitettävää. Asioita on vain tapahtunut ja olen padonnut niistä heränneet tuntemukset sisälleni. Siellä ovat, mutta eivät tietenkään (ja toivottavasti) loputtomiin.
Olen tällä viikolla havahtunut siihen, että paineet töissä ovat siirtäneet ajatukseni ja tekemiseni tosi työkeskeisiksi. Olen lähinnä työmuurahainen. Muuta tapahtunutta olen sietänyt ja katsonut sivusta, mikä on tehnyt sen, että en ole päässyt omaan rauhaani tutkiskelemaan elämääni ja sen kulkusuuntaa, vaan olen "tarjonnut" muille mahdollisuuden tehdä, mitä he ikinä haluavatkaan tehdä ja itse olen jäänyt sivustakatsojaksi (omassa elämässänikin). Virta on vienyt ja minä olen kellunut mukana.
Tarvitsen omat yksinäiset hetkeni itseni lataamiseen ja siihen, että näkisin, mihin suuntaan itse olen kulkemassa. Tarvitsen etäisyyttä asioihin myös siksi, että osaan laittaa rajat sopiviin paikkoihin, huomaan sanoa ei silloin, kun se pitää sanoa. Jatkuvassa virrassa oleminen sokeuttaa, väsyttää ja hermostuttaa ja silloin näköalani ja voimani katoavat. Ajatukseni muuttuvat pieneksi piiriksi ja ahdistuneena on vaikea nähdä elämän hyviä asioita. Tulevaisuuskin piirtyy mustempana kuin olisi syytä.
Haluaisin saada möykyn sisältäni pois, mutta se on tulppa. Tuntuu, että sitä ei saa helpolla liikkeelle. Olen kokeillut voimaannuttavaa musiikkia, jonka tahdissa olen liikkunut ("tanssinut"). Se on auttanut. En ymmärrä, miksi en ole pitkään aikaan kuunnellut voimaa tuovaa musiikkia, kun se näyttäisi olevan yksi asia, jota nyt tarvitsen? Toinen hyvä asia on ollut liikunta, mutta ei nämäkään asiat saa pään sisäistä patoa liikkeelle. Ne ehkä auttavat siinä, että padon ympärille tulee liikehdintää.
Pato koostuu tunteista, jotka aiheutuvat asioista, joiden olen antanut tapahtua. Möykyssä on pettymystä itseeni, ripaus katkeruutta, paljon pelkoa, tyytymättömyyttä, hermostumista (turhia) toiveita, odottamiseen kyllästymistä. On vain niin paljon helpompaa antaa padon kasvaa ja kääntyä sisäänpäin ja vaieta kuin alkaa jämäkästi laittaa asioita parempaan ojennukseen. Paha mielihän tulee muidenkin pahasta mielestä. Pidemmällä tähtäimellä hyvinvoinnilleni olisi kuitenkin elintärkeää, että jämäkkä ote löytyisi ja möykky katoaisi, olisin paremmin sujut itseni ja ympäristöni kanssa. Kunhan keksisin, että miten.
Olen tuon luonnonnäytelmän ohella kasvattanut omaakin patoani. Pääni sisälle on kasaantunut möykky, joka sisältää valtavasti tunteita ja ajatuksia. Enemmän tuo möykky on kuitenkin oivalluksia, tiedostamista ja tuntemista kuin mitään sanoin selitettävää. Asioita on vain tapahtunut ja olen padonnut niistä heränneet tuntemukset sisälleni. Siellä ovat, mutta eivät tietenkään (ja toivottavasti) loputtomiin.
Olen tällä viikolla havahtunut siihen, että paineet töissä ovat siirtäneet ajatukseni ja tekemiseni tosi työkeskeisiksi. Olen lähinnä työmuurahainen. Muuta tapahtunutta olen sietänyt ja katsonut sivusta, mikä on tehnyt sen, että en ole päässyt omaan rauhaani tutkiskelemaan elämääni ja sen kulkusuuntaa, vaan olen "tarjonnut" muille mahdollisuuden tehdä, mitä he ikinä haluavatkaan tehdä ja itse olen jäänyt sivustakatsojaksi (omassa elämässänikin). Virta on vienyt ja minä olen kellunut mukana.
Tarvitsen omat yksinäiset hetkeni itseni lataamiseen ja siihen, että näkisin, mihin suuntaan itse olen kulkemassa. Tarvitsen etäisyyttä asioihin myös siksi, että osaan laittaa rajat sopiviin paikkoihin, huomaan sanoa ei silloin, kun se pitää sanoa. Jatkuvassa virrassa oleminen sokeuttaa, väsyttää ja hermostuttaa ja silloin näköalani ja voimani katoavat. Ajatukseni muuttuvat pieneksi piiriksi ja ahdistuneena on vaikea nähdä elämän hyviä asioita. Tulevaisuuskin piirtyy mustempana kuin olisi syytä.
Haluaisin saada möykyn sisältäni pois, mutta se on tulppa. Tuntuu, että sitä ei saa helpolla liikkeelle. Olen kokeillut voimaannuttavaa musiikkia, jonka tahdissa olen liikkunut ("tanssinut"). Se on auttanut. En ymmärrä, miksi en ole pitkään aikaan kuunnellut voimaa tuovaa musiikkia, kun se näyttäisi olevan yksi asia, jota nyt tarvitsen? Toinen hyvä asia on ollut liikunta, mutta ei nämäkään asiat saa pään sisäistä patoa liikkeelle. Ne ehkä auttavat siinä, että padon ympärille tulee liikehdintää.
Pato koostuu tunteista, jotka aiheutuvat asioista, joiden olen antanut tapahtua. Möykyssä on pettymystä itseeni, ripaus katkeruutta, paljon pelkoa, tyytymättömyyttä, hermostumista (turhia) toiveita, odottamiseen kyllästymistä. On vain niin paljon helpompaa antaa padon kasvaa ja kääntyä sisäänpäin ja vaieta kuin alkaa jämäkästi laittaa asioita parempaan ojennukseen. Paha mielihän tulee muidenkin pahasta mielestä. Pidemmällä tähtäimellä hyvinvoinnilleni olisi kuitenkin elintärkeää, että jämäkkä ote löytyisi ja möykky katoaisi, olisin paremmin sujut itseni ja ympäristöni kanssa. Kunhan keksisin, että miten.
Tuesday, April 16, 2013
Epämukavuusalueella
Heräsin viime yönä ennen neljää. Tunsin kehossani vellovan ikävien ajatusten aiheuttamia tunteita, epävarmuutta, epämukavuutta, pelkoa ja jopa häpeää. Olen joutunut työssäni lampsimaan nyt pari viikkoa vahvasti epämukavuusalueellani ja se on aiheuttanut stressiä ja pahaa oloa.
Olen oppinut itsestäni valtavasti uutta. Se taitaa olla luonnollista, uudet asiat (tässä tapauksessa työ) aiheuttavat tuollaista. En olisi silti arvannut löytäväni itsestäni sellaisia piirteitä kuin mitä olen löytänyt. En ole pelkästään ilahtunut löydöistäni. Olisin todellakin toivonut, että olisin ennemmin löytänyt itselleni uusia vahvuuksia kuin uusia heikkouksia, mutta tällä mennään.
Tiedänpähän nyt, minkälaisia asioita minun kannattaa jatkossa välttää. Tai oikeastaan kumpihan olisi parempi vaihtoehto, välttää vai siedättää? Pienesti siedättäminen voisi auttaa näihin tilanteisiin, mutta uskoisin välttelyn toimivan omalla kohdallani parhaiten. Valita toisin. Joihinkin asioihin ei kai kannata päätänsä työntää, jos sellaisen tilanteen vain voi valita.
Tämä lampsiminen jatkuu vielä pari viikkoa ja on onneksi vain osa työtäni. Muu osa on mukavaa.
Aamulla herättyäni (nukahdin siis vielä uudelleen neljän aikaan) päähäni putkahti ajatus, että kunhan näistä viimeisistä opiskelujutuistani selviän, en enää koskaan tee asioita, joita en halua aidosti tehdä. Eihän elämä näin simppeliä ja suoraviivaista ole, mutta oloni tuolla hetkellä oli tosi varma ja vahva.
Olen oppinut itsestäni valtavasti uutta. Se taitaa olla luonnollista, uudet asiat (tässä tapauksessa työ) aiheuttavat tuollaista. En olisi silti arvannut löytäväni itsestäni sellaisia piirteitä kuin mitä olen löytänyt. En ole pelkästään ilahtunut löydöistäni. Olisin todellakin toivonut, että olisin ennemmin löytänyt itselleni uusia vahvuuksia kuin uusia heikkouksia, mutta tällä mennään.
Tiedänpähän nyt, minkälaisia asioita minun kannattaa jatkossa välttää. Tai oikeastaan kumpihan olisi parempi vaihtoehto, välttää vai siedättää? Pienesti siedättäminen voisi auttaa näihin tilanteisiin, mutta uskoisin välttelyn toimivan omalla kohdallani parhaiten. Valita toisin. Joihinkin asioihin ei kai kannata päätänsä työntää, jos sellaisen tilanteen vain voi valita.
Tämä lampsiminen jatkuu vielä pari viikkoa ja on onneksi vain osa työtäni. Muu osa on mukavaa.
Aamulla herättyäni (nukahdin siis vielä uudelleen neljän aikaan) päähäni putkahti ajatus, että kunhan näistä viimeisistä opiskelujutuistani selviän, en enää koskaan tee asioita, joita en halua aidosti tehdä. Eihän elämä näin simppeliä ja suoraviivaista ole, mutta oloni tuolla hetkellä oli tosi varma ja vahva.
Monday, April 15, 2013
Vaateinventaariota - housujen poistoa
Jokin aika sitten laskeskelin housuni ja sain lukumääräksi 49. Aika monet housut. Tuohon lukuun kuuluu tosin ihan kaikki housuni siisteistä housuista ulkoilu- ja sadehousuihin sekä myös tietynlaiseen harrastamiseen sopivia ulkoiluhousuja. Silti housuja on aivan liikaa. Olenkin nyt viime viikot painiskellut itseni kanssa, jotta saisin karsittua housujen määrää ja lisättyä kaappitilaa. Onnistuinko? No, siinä ja siinä...
Tässä tulokset tällä hetkellä (suluissa aiempi määrä):
6 (7) siistit, suorat housut
4 (6) farkut
1 (2) samettihousut
4 (4) reisitaskuhousut
4 (5) pellavahousut (yhdet polvipituiset)
7 (8) ulkoiluhousut (kahdet polvipituiset)
4 (4) kotihousut
6 (8) jumppahousut (yhdet polvipituiset)
2 (4) toppahousut
1 (1) sadehousut (kalvolliset ulkoiluhousut)
Lopputulos on siis 39. Poistoa aiempaan on siis kymmenen. Poistomäärä kuulostaa hyvältä, mutta jäljelle jäävien housujen määrä on silti omaan makuuni liikaa. Hyvää tässä nykytilanteessa on se, että poistojen jälkeen housuni mahtuvat kaappiin aiempaa paremmin. Voisi sanoa, että yksi pino on vähentynyt, eli tila jopa näkyykin. Silti. Hamsteri mikä hamsteri.
Puolustuksekseni voisin sanoa, että pellava- ja reisitaskuhousujen karsiminen oli vielä varsin vaikeaa, koska pidän niitä lähinnä kesällä. Niistä todennäköisesti irtoaa vielä poistettavaa, mutta tutkailen asiaa kesän mittaan. Farkkutilanteeseeni olen tyytyväinen, liikaa niitä edelleenkin on, mutta kaikki jäljelle jääneet ovat oikeasti kivoja housuja.
Siistejä, suoria housuja on liikaa. Niistä yhdet alkavat olla loppuunkuluneet, joten ehkä karsintaa on vielä luvassa. Yksiä housuja en ole juuri pitänyt, koska ne ovat toppatakkini väriset - näyttää hassulta olla kokonaan pukeutunut yhteen väriin, joka ei ole musta. Tarkkailen vielä niiden housujen tilannetta.
Ulkoiluhousuihin kuuluu niin erilaisia pöksyjä, että niiden määrä todennäköisesti pysyy samana. Jumppahousutkin ovat niin hyviä, että vain kuluminen voi niitä karsia. Toppahousuista karsiminen oli helpointa, koska en ollut pitänyt poistettavia housuja moniin vuosiin ja jäljelle jäävät ovat taas tosi kivoja housuja.
Tästä on hyvä jatkaa. Vaikka karsiminen määriä laskemalla ei olekaan ehkä se järkevin tapa poistaa, mutta minua se motivoi. Silti tavoitteenani on lähinnä karsia vaatteita siten, että vaatepinot vähenevät. Pinojen vähentäminen tyhjentää vaatekaappia ja se motivoi. Haluan myös eroon vaateähkystä. Liika on yksinkertaisesti liikaa.
Tässä tulokset tällä hetkellä (suluissa aiempi määrä):
6 (7) siistit, suorat housut
4 (6) farkut
1 (2) samettihousut
4 (4) reisitaskuhousut
4 (5) pellavahousut (yhdet polvipituiset)
7 (8) ulkoiluhousut (kahdet polvipituiset)
4 (4) kotihousut
6 (8) jumppahousut (yhdet polvipituiset)
2 (4) toppahousut
1 (1) sadehousut (kalvolliset ulkoiluhousut)
Lopputulos on siis 39. Poistoa aiempaan on siis kymmenen. Poistomäärä kuulostaa hyvältä, mutta jäljelle jäävien housujen määrä on silti omaan makuuni liikaa. Hyvää tässä nykytilanteessa on se, että poistojen jälkeen housuni mahtuvat kaappiin aiempaa paremmin. Voisi sanoa, että yksi pino on vähentynyt, eli tila jopa näkyykin. Silti. Hamsteri mikä hamsteri.
Puolustuksekseni voisin sanoa, että pellava- ja reisitaskuhousujen karsiminen oli vielä varsin vaikeaa, koska pidän niitä lähinnä kesällä. Niistä todennäköisesti irtoaa vielä poistettavaa, mutta tutkailen asiaa kesän mittaan. Farkkutilanteeseeni olen tyytyväinen, liikaa niitä edelleenkin on, mutta kaikki jäljelle jääneet ovat oikeasti kivoja housuja.
Siistejä, suoria housuja on liikaa. Niistä yhdet alkavat olla loppuunkuluneet, joten ehkä karsintaa on vielä luvassa. Yksiä housuja en ole juuri pitänyt, koska ne ovat toppatakkini väriset - näyttää hassulta olla kokonaan pukeutunut yhteen väriin, joka ei ole musta. Tarkkailen vielä niiden housujen tilannetta.
Ulkoiluhousuihin kuuluu niin erilaisia pöksyjä, että niiden määrä todennäköisesti pysyy samana. Jumppahousutkin ovat niin hyviä, että vain kuluminen voi niitä karsia. Toppahousuista karsiminen oli helpointa, koska en ollut pitänyt poistettavia housuja moniin vuosiin ja jäljelle jäävät ovat taas tosi kivoja housuja.
Tästä on hyvä jatkaa. Vaikka karsiminen määriä laskemalla ei olekaan ehkä se järkevin tapa poistaa, mutta minua se motivoi. Silti tavoitteenani on lähinnä karsia vaatteita siten, että vaatepinot vähenevät. Pinojen vähentäminen tyhjentää vaatekaappia ja se motivoi. Haluan myös eroon vaateähkystä. Liika on yksinkertaisesti liikaa.
Saturday, April 13, 2013
Talvihyvää
Kevättalvinen hetki metsässä. Oli hyvä kulkea, matkan päätä tuntematta, osaten takaisinkin. Tuntea olevansa kotona, todellakin kotona, pitkästä aikaa.
Minä ja kamera suurten puiden keskellä. Tai ei ihan, puut ovat juuri sopivan kokoisia. Valojen ja varjojen leikki tuo esiin uudenlaisia kokoja ja muotoja. Minulla on tässä hyvä olla.
Tässä minä hikoilin. Juuri näillä urilla en montaa kertaa, mutta vastaavanlaisilla monta, monta kertaa. Silti tuntuu, että talvi loppui kesken, vieläkin olisin voinut.
Thursday, April 11, 2013
Niitä ja näitä
Arki rullaa omalla painollaan. On jotenkin sellainen olo, että en tiedä, mihin olen menossa tai mitä pitäisi tehdä. Mitään erityistä ei ole tapahtunut ja sitä rataa. Tässä viime aikojen sekalaisia mietteitä sekalaisessa järjestyksessä:
- Aloitin eilen kesäpyöräilykauteni. Pyörätietkin olivat melkein sulaneet. Niitä kerrosti kuitenkin paksu sorakerros, joka ei onneksi rikkonut pyöränkumia. Hyvin meni siis.
- Ainoa huono asia oli niskakipujumitukseni, joka hyppäsi esiin ensimmäisten kymmenien metrien aikana pyörän selässä istuessani. Niskavaivani ei siis ainakaan parane vuosien myötä. Toivottavasti niskani tottuu pyöräilyyn ja ei pian kipeytyisi enää. (Minulla oli tuossa hyvä aika niskani kanssa, kesti peräti muutaman viikon. Viime lauantaina vaiva kuitenkin taas palasi ja pyöräily pahensi entisestään.)
- Riittämättömyyden tunne on jostain syystä liimautunut kylkeeni. Työni on vaatinyt minulta asioita, jotka ovat tuntuneet juuri minulle tosi vaikeilta. Olen siis oppinut itsestäni paljon uutta.
- Digiboksini elinikä on tullut tiensä päähän. Tämän myötä olen oivaltanut, että olen totuttanut itseni rentoutumaan telkkarin ääressä varsin tiiviisti. En siis tuntikausia kerrallaan, mutta on todella mukavaa katsella iltasella esimerkiksi jonkin seuraamani sarjan osa. Rentouttavaa ja mielenkiintoista. Täytyy siis ostaa uusi boksi eli rahanmenoa tiedossa.
- Minulla on eräs uusi kesälomasuunnitelma. Tai siis olen jo "varannutkin" sen, eli se toteutuu. Jännittävää ja mielenkiintoista, pääsen tekemään jotain ihan uutta.
- Harkitsin muutama viikko sitten, että ostaisin luistelusukset tarjouksesta tänä keväänä. En ole saanut aikaiseksi mennä kauppoihin.
- Mikään ei ole erityisesti pielessä, mutta minulla on ollut jotenkin oudon levoton ja hermostunut olo. En tiedä, mistä se johtuu.
- Olen nähnyt tosi isoja unia. Siis sellaisia, jotka tuntuvat jotenkin merkityksellisiltä. Yhdessä unessa esimerkiksi tuttuni (siis hän oli unessa tuttuni, mutta muuten en tunne häntä) oli jonkinlaisen manian vallassa ja hyppäsi alas kalliolta, koska hän kuvitteli osaavansa lentää. Hän kuoli. Toisessa unessa oli kaksi ryhmää, jotka jotenkin taistelivat olemassaolostaan toisistaan tietämättä. Maapallolla oli jonkinlainen outo poikkeustilanne. Toinen ryhmistä ponnisteli ja etsi apua ja toinen jäi vain odottamaan apua paikalleen. Tämä paikalleen jäänyt porukka ei selvinnyt, koska mitään apua ei koskaan tullut.
Monday, April 08, 2013
Kitinää hiuksista
(Luvassa on joutavaa kitinää hiuksista, joihin blogin kirjoittaja ei tunnu olevan ikinä tyytyväinen.)
Olen toisinaan tyytyväinen hiuksiini. Lapsena inhosin hiuksiani sen vuoksi, että ne olivat aina takussa ja sekaisin. Nuorena inhosin pörröisyyttä ja toivoin, että hiukseni olisivat sileät. Pörröisyyttä inhosinkin niin kauan, kunnes keksittiin suoristusraudat. Nyt kun minulla on mahdollisuus saada sileät hiukset, siedän hiuksiani jopa hieman pörröisinä. Käytän suoristusrautaa usein myös pikasiistimiseen: oikaisen pahimmat kiehkurat, mutta muuten en viitsi kärventää hiuksiani sen enempää.
Varsinaisesti tykästyin hiuksiini joskus reilusti yli kaksikymppisenä, kun joku kampaaja leikkasi ensimmäistä kertaa hiukseni kerroksittain. Siitä pidin ja pidän edelleenkin. Jos hiukset ovat taipuvaiset pörröttymään ja latvat kuivahtavat helposti, kerroksisuus tekee kokonaisuudesta jotenkin siistimmän. Ainakin omalla kohdallani. Viime kerralla kampaajalla tosin unohdin mainita kerroksittain leikkaamisen, joten nyt minulla on tasapitkä tukka, mutta onneksi sitä on hieman kevennetty latvoista. Silti tunnen tyytymättömyyden tasapitkäisyyteen taas nousevan.
Reilu kaksikymppisenä jätin pois e-pillerit, lopullisesti. Se toikin mukanaan ikävän yllätyksen: hiukseni alkoivat lähteä oikein urakalla. Lopputuloksena oli päänahka, joka näkyi. Ja valitettavasti näkyy edelleenkin. Arvelisin, että hiuksistani lähti noin puolet lukuunottamatta niskan seutua. Tämä on ollut iso asia itselleni. Tuntuu, että on aivan sama miten hiuksensa laittaa, päänahka paistaa jostain kohtaa läpi. Jakaus näyttää valtavalta kiitotieltä. Ei voi kuitenkaan mitään, tätä asiaa on siedettävä.
Minusta yksi ikävimmistä ja hankalimmista hiusongelmista on juuri tuo päänahan liiallinen paljastelu. En ole löytänyt mistään kampaus ym. vinkkejä, joilla tätä ongelmaa voisi "hallita". (Myssy?) Aina mainitaan ongelmakohtina vain ohuet hiukset, liian suorat hiukset ja muut vastaavat. Ehkä tällainen ongelma on vain liian iso, jotta ratkaisuja viitsittäisiin miettiä.
Kesto-ongelmani hiusten saralla on myös päänahan rasvoittuminen, joka ei todellakaan auta tuohon edelliseen ongelmaan. En haluaisi olla jatkuvasti pesemässä hiuksiani varsinkin, kun mitä useammin pesen, sitä ankarampaa rasvoittuminen on.
Viimeisimmäksi "ilokseni" hiusteni saralla on tullut - tadaa - vanheneminen, eli harmaat hiukset. Omalla kohdallani kaikki ensimmäiset harmaani kasvavat yhdellä läntillä. Se tekee sen, että tietyissä kampauksissa harmaa (tai vaalea) kohta näkyy selvästi. Olen hennapohjaisilla väreillä peittänyt harmaitani (= värjännyt oranssiksi), mutta kyllähän ne väkisinkin pyrkivät tulemaan esiin, kun ne ovat niin "kivasti" kerääntyneet yhteen kohtaan vahvistamaan toistensa näkyvyyttä. Olisi kiva löytää jostain jokin tussin kaltainen värjäysjutska, jolla tuon läntin juurikasvun voisi peittää parin viikon välein. Kaikenlainen värjääminen ärsyttää, enkä ylipäätään haluaisi värjätä hiuksiani.
Tänään hiukseni ovat tosi rumasti: rasvainen, liian tiukalla poninhännällä oleva sekainen hiirenhäntä. Rumasti olevat hiukset tekevät olosta kokonaan jotenkin nuutuneen ja lässähtäneen.
Jos joku tietää, mistä voisi ostaa kauniita, virkattuja myssyjä, olisin enemmän kuin kiitollinen. Ja joo, onhan niitä elämässä suurempiakin ongelmia kuin hiukset. Tänään on vain tällainen päivä.
(Olen toisinaan tyytyväinenkin hiuksiini. Vaikka määrä on vähentynyt tosi paljon lapsuudestani, jäljellä on kuitenkin pehko, jonka saa laitettua ihan kivastikin. Hiuksiini saa tuuheutta ja ne itse asiassa kiiltävätkin nätisti. Oma värini on myös tosi kiva.)
Olen toisinaan tyytyväinen hiuksiini. Lapsena inhosin hiuksiani sen vuoksi, että ne olivat aina takussa ja sekaisin. Nuorena inhosin pörröisyyttä ja toivoin, että hiukseni olisivat sileät. Pörröisyyttä inhosinkin niin kauan, kunnes keksittiin suoristusraudat. Nyt kun minulla on mahdollisuus saada sileät hiukset, siedän hiuksiani jopa hieman pörröisinä. Käytän suoristusrautaa usein myös pikasiistimiseen: oikaisen pahimmat kiehkurat, mutta muuten en viitsi kärventää hiuksiani sen enempää.
Varsinaisesti tykästyin hiuksiini joskus reilusti yli kaksikymppisenä, kun joku kampaaja leikkasi ensimmäistä kertaa hiukseni kerroksittain. Siitä pidin ja pidän edelleenkin. Jos hiukset ovat taipuvaiset pörröttymään ja latvat kuivahtavat helposti, kerroksisuus tekee kokonaisuudesta jotenkin siistimmän. Ainakin omalla kohdallani. Viime kerralla kampaajalla tosin unohdin mainita kerroksittain leikkaamisen, joten nyt minulla on tasapitkä tukka, mutta onneksi sitä on hieman kevennetty latvoista. Silti tunnen tyytymättömyyden tasapitkäisyyteen taas nousevan.
Reilu kaksikymppisenä jätin pois e-pillerit, lopullisesti. Se toikin mukanaan ikävän yllätyksen: hiukseni alkoivat lähteä oikein urakalla. Lopputuloksena oli päänahka, joka näkyi. Ja valitettavasti näkyy edelleenkin. Arvelisin, että hiuksistani lähti noin puolet lukuunottamatta niskan seutua. Tämä on ollut iso asia itselleni. Tuntuu, että on aivan sama miten hiuksensa laittaa, päänahka paistaa jostain kohtaa läpi. Jakaus näyttää valtavalta kiitotieltä. Ei voi kuitenkaan mitään, tätä asiaa on siedettävä.
Minusta yksi ikävimmistä ja hankalimmista hiusongelmista on juuri tuo päänahan liiallinen paljastelu. En ole löytänyt mistään kampaus ym. vinkkejä, joilla tätä ongelmaa voisi "hallita". (Myssy?) Aina mainitaan ongelmakohtina vain ohuet hiukset, liian suorat hiukset ja muut vastaavat. Ehkä tällainen ongelma on vain liian iso, jotta ratkaisuja viitsittäisiin miettiä.
Kesto-ongelmani hiusten saralla on myös päänahan rasvoittuminen, joka ei todellakaan auta tuohon edelliseen ongelmaan. En haluaisi olla jatkuvasti pesemässä hiuksiani varsinkin, kun mitä useammin pesen, sitä ankarampaa rasvoittuminen on.
Viimeisimmäksi "ilokseni" hiusteni saralla on tullut - tadaa - vanheneminen, eli harmaat hiukset. Omalla kohdallani kaikki ensimmäiset harmaani kasvavat yhdellä läntillä. Se tekee sen, että tietyissä kampauksissa harmaa (tai vaalea) kohta näkyy selvästi. Olen hennapohjaisilla väreillä peittänyt harmaitani (= värjännyt oranssiksi), mutta kyllähän ne väkisinkin pyrkivät tulemaan esiin, kun ne ovat niin "kivasti" kerääntyneet yhteen kohtaan vahvistamaan toistensa näkyvyyttä. Olisi kiva löytää jostain jokin tussin kaltainen värjäysjutska, jolla tuon läntin juurikasvun voisi peittää parin viikon välein. Kaikenlainen värjääminen ärsyttää, enkä ylipäätään haluaisi värjätä hiuksiani.
Tänään hiukseni ovat tosi rumasti: rasvainen, liian tiukalla poninhännällä oleva sekainen hiirenhäntä. Rumasti olevat hiukset tekevät olosta kokonaan jotenkin nuutuneen ja lässähtäneen.
Jos joku tietää, mistä voisi ostaa kauniita, virkattuja myssyjä, olisin enemmän kuin kiitollinen. Ja joo, onhan niitä elämässä suurempiakin ongelmia kuin hiukset. Tänään on vain tällainen päivä.
(Olen toisinaan tyytyväinenkin hiuksiini. Vaikka määrä on vähentynyt tosi paljon lapsuudestani, jäljellä on kuitenkin pehko, jonka saa laitettua ihan kivastikin. Hiuksiini saa tuuheutta ja ne itse asiassa kiiltävätkin nätisti. Oma värini on myös tosi kiva.)
Thursday, April 04, 2013
Valosta varjoon, metsästä sisälle
Pääsiäisenä pääsin nauttimaan metsäisistä maisemista, lumesta ja ladusta. Kuuntelin lintujen laulua ja häikäistyin auringon ja lumen yhdistelmästä. Liikuin hikeen asti ja välillä hikoilin, vaikka en liikkunutkaan. Liikaa vaatetta tai aurinkoa siis. Oli tosi mukavaa, rentouttavaa ja nautinnollista. Voisin tottua tuollaisiin metsämaisemiin.
Arkeen palaaminen tuntui ankealta. En halunnut katsella enää ympärilleni, vaan halusin takaisin metsään, ladulle ja linnunlauluun. Ei kuitenkaan auttanut muu kuin marssia töihin ja miettiä, miten saisin ahkeran työskentelyvaihteen päälle. Osittain vieläkin mietin tuota haastetta yhdessä muiden ankeiden arkihaasteiden ohella. Arki tuntuu jotenkin tosi kurjalta juuri nyt. Ei työ, mutta kokonaisuus noin muuten.
On ollut kurjia fiiliksiä, jonkinlainen kuoppa. On tuntunut vaikealta kannustaa itseäni ponnistelemaan eteenpäin ja uskomaan valoisaan tulevaisuuteen. Kun mitään varmaa tulevaisuudesta ei ole, ainoana pohjana voivat olla vain ahkera tekeminen sekä usko omiin kykyihini ja asioiden järjestymiseen. Tavallaan uskonkin noihin asioihin, mutta en ehkä ihan joka hetki. Aina ei vain jaksa.
Kaipaan mukavaa tekemistä ja ihania ihmisiä (vaikka sainkin nauttia molemmista ihan vain muutama päivä sitten). Kumpikin asia tuntuu juuri nyt loistavan poissaolollaan, tuntuu yksinäiseltä. Niin mukavaa kun onkin päästä tekemään mukavia asioita ja tapaamaan ihania ihmisiä, sellaisen jälkeen arkeen palaaminen tuntuu kuin putoaisi kuoppaan, josta ei jaksa sormivoimin ponnistella ylös ja kehitellä seuraavaa hetkeä viikkojen päähän, jolloin olisi seuraavan kerran mukavaa tekemistä ja ihania ihmisiä ympärillä.
Poden myös ahdistusta hiihtokauden loppumisesta. Olen tänä talvena nauttinut aivan suunnattomasti hiihdoistani. Se on ollut minun iso henkireikäni, se asia, jota odotan innoissani. En vielä tiedä yhtään, millä täytän hiihtämisen jättämän aukon elämässäni. Nyt kieltämättä toivon, että talvi olisi jatkunut vielä pidempään, jotta olisin päässyt vielä muutaman viikon ladulle. Se olisi auttanut arjen ankeuteen.
Ei auta, pitää kai muistella tavoitteitani ja miettiä kesäsuunnitelmia. Pari kivaa kesäsuunnitelmaa minulla jo onkin. Kaipa tämä taas tästä, kun vauhtiin pääsee.
Arkeen palaaminen tuntui ankealta. En halunnut katsella enää ympärilleni, vaan halusin takaisin metsään, ladulle ja linnunlauluun. Ei kuitenkaan auttanut muu kuin marssia töihin ja miettiä, miten saisin ahkeran työskentelyvaihteen päälle. Osittain vieläkin mietin tuota haastetta yhdessä muiden ankeiden arkihaasteiden ohella. Arki tuntuu jotenkin tosi kurjalta juuri nyt. Ei työ, mutta kokonaisuus noin muuten.
On ollut kurjia fiiliksiä, jonkinlainen kuoppa. On tuntunut vaikealta kannustaa itseäni ponnistelemaan eteenpäin ja uskomaan valoisaan tulevaisuuteen. Kun mitään varmaa tulevaisuudesta ei ole, ainoana pohjana voivat olla vain ahkera tekeminen sekä usko omiin kykyihini ja asioiden järjestymiseen. Tavallaan uskonkin noihin asioihin, mutta en ehkä ihan joka hetki. Aina ei vain jaksa.
Kaipaan mukavaa tekemistä ja ihania ihmisiä (vaikka sainkin nauttia molemmista ihan vain muutama päivä sitten). Kumpikin asia tuntuu juuri nyt loistavan poissaolollaan, tuntuu yksinäiseltä. Niin mukavaa kun onkin päästä tekemään mukavia asioita ja tapaamaan ihania ihmisiä, sellaisen jälkeen arkeen palaaminen tuntuu kuin putoaisi kuoppaan, josta ei jaksa sormivoimin ponnistella ylös ja kehitellä seuraavaa hetkeä viikkojen päähän, jolloin olisi seuraavan kerran mukavaa tekemistä ja ihania ihmisiä ympärillä.
Poden myös ahdistusta hiihtokauden loppumisesta. Olen tänä talvena nauttinut aivan suunnattomasti hiihdoistani. Se on ollut minun iso henkireikäni, se asia, jota odotan innoissani. En vielä tiedä yhtään, millä täytän hiihtämisen jättämän aukon elämässäni. Nyt kieltämättä toivon, että talvi olisi jatkunut vielä pidempään, jotta olisin päässyt vielä muutaman viikon ladulle. Se olisi auttanut arjen ankeuteen.
Ei auta, pitää kai muistella tavoitteitani ja miettiä kesäsuunnitelmia. Pari kivaa kesäsuunnitelmaa minulla jo onkin. Kaipa tämä taas tästä, kun vauhtiin pääsee.
Monday, March 25, 2013
Iloa kevättalvesta
Olen nauttinut aurinkoisista kevättalven päivistä. Jotkut sanovat tätä aikaa vielä talveksi, mutta minusta nyt on liian valoisaa, jotta pelkkä sana talvi kuvaisi tilannetta. Kevättalvi on ihan eriasia kuin talvi. Valon lisäksi myös äänimaisema on herännyt: linnut laulavat.
Olen kuullut kovin monesta suusta valitteluja, että "eikö se kevät jo tule", "onpa kylmää", yms. Eipä siinä mitään, valittaa saa, mutta kyllä maaliskuu väkisinkin on vielä talvinen ajankohta. Minä otan sukset kainalooni ja menen jäälle tehdylle ladulle nautiskelemaan sekä auringosta että hiihtämisestä. Tämä on aivan ihanaa aikaa vuodesta. Kylmyyttä torjun vaatteilla. Kyllä se kesä vielä tulee yhtä varmasti kuin aurinko nousee aamuisin. Ei se ole siis tainnut jättää useinkaan tulematta.
Kävin viime viikolla arki-iltanakin hiihtämässä, kun valoa ihanasti riittää. Huomasin, että voimani yläkropassani ovat kasvaneet ihan huomattavasti hiihtämisen myötä: saan tasatyönnöillä työnnettyä jo oikeasti itselleni kunnolla vauhtiakin! Nautinkin omasta voimantuoton tunteesta, minä kun en varsinaisesti ole mitenkään vahvimmasta päästä oleva nainen.
Kaiken tämän nautiskelun ohella olen ihmetellyt vaatekaappini sisältöä. Karsittavaa on ja paljon. Kirjoittelen aiheesta vielä, kunhan saan itseni tsempattua tekemään lisää ja lisää poistoja. Kevät on tuonut vahvan uudistumistarpeen myös vaatekaappiini. Aivan kuin haluaisin kuoriutua uudestaan.
Olen kuullut kovin monesta suusta valitteluja, että "eikö se kevät jo tule", "onpa kylmää", yms. Eipä siinä mitään, valittaa saa, mutta kyllä maaliskuu väkisinkin on vielä talvinen ajankohta. Minä otan sukset kainalooni ja menen jäälle tehdylle ladulle nautiskelemaan sekä auringosta että hiihtämisestä. Tämä on aivan ihanaa aikaa vuodesta. Kylmyyttä torjun vaatteilla. Kyllä se kesä vielä tulee yhtä varmasti kuin aurinko nousee aamuisin. Ei se ole siis tainnut jättää useinkaan tulematta.
Kävin viime viikolla arki-iltanakin hiihtämässä, kun valoa ihanasti riittää. Huomasin, että voimani yläkropassani ovat kasvaneet ihan huomattavasti hiihtämisen myötä: saan tasatyönnöillä työnnettyä jo oikeasti itselleni kunnolla vauhtiakin! Nautinkin omasta voimantuoton tunteesta, minä kun en varsinaisesti ole mitenkään vahvimmasta päästä oleva nainen.
Kaiken tämän nautiskelun ohella olen ihmetellyt vaatekaappini sisältöä. Karsittavaa on ja paljon. Kirjoittelen aiheesta vielä, kunhan saan itseni tsempattua tekemään lisää ja lisää poistoja. Kevät on tuonut vahvan uudistumistarpeen myös vaatekaappiini. Aivan kuin haluaisin kuoriutua uudestaan.
Thursday, March 14, 2013
Suhteeni materiaan
Olen nyt innostunut raivaamaan maallista omaisuuttani sen myötä, kun olen lukenut muiden tavaroiden karsimisesta. Olen laittanut vaatteita keräykseen menevään pussiin ja tavaroita omaan pinoonsa. Enemmän olen ehkä kuitenkin työskennellyt asiassa pääni sisällä: olen käynyt tavaroitani läpi ja tiedän jo ison läjän rompetta, josta luovun. Silti suurin asia itselleni on ollut oivaltaa, että pelkkä tavaroiden raivaaminen ei riitä. Minun täytyy oivaltaa oma suhtautumiseni kaikenlaiseen materiaaliin ja muuttaa ensin sitä. Vain sen myötä voin onnistua siinä, että minulla olisi pysyvästi vain tarpeellinen määrä rompetta.
Jotain oivalluksiani:
Jotain oivalluksiani:
- Olen kiintynyt materiaan ja luopumisen tuska on suuri eli minulla on tyypillinen "voin joskus vielä tarvita tätä" -ongelma. Tälle pohja on muodostunut luultavasti pienestä pitäen. Silloin rahaa ei ollut liikaa (eikä myöskään materiaa), joten kaikki tavarat olivat käytössä ja niistä pidettiin huolta. Mitään ei haaskattu. Kuvittelen vieläkin tarvitsevani kaikenlaista outoakin rompetta "sitten joskus".
- Tuon edellisen oivalluksen myötä ymmärsin, että taloudellisen hyvinvoinnin lisääntyminen on tuonut itselleni mahdollisuuden ostaa melkein kaikkea, mitä tarvitsen. Kun lapsena ja nuorena en saanut kaikkea, niin sen jälkeen sitten annoin palaa. Ostin vapautuneesti ja edellisestä oivalluksestani johtuen en ole juurikaan luopunut mistään. En myöskään harkinnut ostoksiani tarpeeksi. Nyt näistä kalliista virheistä on vaikea luopua.
- Minulla on jokin kuvitelma, että kun ostan jonkin jutun, minun ei tarvitse ostaa sellaista enää koskaan sen jälkeen tai ainakaan pitkään aikaan. En osaa suhtautua tavaraan kulutustavarana, jonka kuuluukin kulua, vanhentua ja poistua. Vaate tai tavara voi myös muuttua epäsopivaksi muustakin syystä. Kuvittelen elämän sellaisena, johon jokin yksi asia sopii tai toimii koko elämän ajan. Tästä esimerkkinä minulla on vanhoja takkeja, joita en voi heittää pois, kun nehän kelpaavat takiksi itselleni vielä pitkän aikaa, vaikka esim. muotikin on ajanut niiden yli jo monta kertaa. "Takki mikä takki, pitäisi kelvata, ajaa asiansa." Tuollaiset vaatteet jää pitämättä ja kaupasta kulkeutuu uusi tilalle.
- Vanhasta uuteen siirtyminen on vaikeaa. Tämä liittyy luopumisen tuskaan. Olen taipuvainen lykkäämään elämässäni kaikenlaisia siirtymisiä vanhasta uuteen, vaikka elämä on väkisinkin alati muuttuvaa. Pidän vanhasta kiinni liian pitkään, vaikka uusi jo kolkuttelisi ovella. Minun olisi todellakin tarvetta uudistua monessa mielessä, mutta erityisesti tarkoitan nyt materiaalisessa mielessä vaatetustani. Vanhasta pitäisi kyetä luopumaan, mutta myös uusi pitäisi osata ottaa ajoissa vastaan.
- En ole oikein tietänyt, mitä haluan, millainen on oma tyylini ja mitä haluan ympärilleni (esim. huonekaluja, muu sisustus ja vaatteet). Minulla ei ole ollut omaa yhtenäistä tyyliä ja linjaa, vaan olen ostanut fiiliksen mukaan. Tokihan mieli ja maku voivat muuttua, mutta minulla on tiettyjä perusasioita, jotka ovat säilyneet muuttumattomina ja ne olisi syytä kartoittaa uuden pohjaksi. Olen esimerkiksi pitänyt useimmiten tietyistä värimaailmoista ja arvostan tiettyjä asioita, kuten luonnollisuutta ja käytännöllisyyttä, mutta en ole näitä omia perusarvojani käyttänyt hyväkseni sisustaessani ja täydentäessäni vaatekaappiani. Olen ennemminkin ehkä halunnut viestiä itsestäni jotain tiettyä kuvaa kuin toiminut omien arvojeni ja mieltymysteni pohjalta tai olen kenties halunnut olla jotain muuta kuin mitä olen, muuttaa itseäni erikoisen materian kautta. Ehkä. Jotain tämän suuntaista kuitenkin.
- Olen säästäväinen, pahaan päivään varautuva ihminen. Tämän myötä en helposti osta uutta, vaikka tarvitsisinkin jotain. Kirpparit tekevät tässä asiassa poikkeuksen, koska niistä saa halvalla. Ja paljon. En tiedä, miksi varaudun niin kovin paljon "huonoon päivään", kun jos taloudellisesti ajattelee, minulla ei ole oikeasti mitään hätää. Jos oikein huonosti kävisi eli en saisi mistään yhtään rahaa, kestäisi aika pitkään ennen kuin päätyisin sillan alle ja silloinkin se olisi sen ajan murhe, elämä on tässä ja nyt. Suuria uhkakuvia ei ole. Oma tilanteeni on sen verran hyvä, että voisin panostaa jo hieman laatuunkin, nostaa elämäni materiaalisen laadun tasoa opiskeluaikojen halvasta itseäni miellyttävään ilman että sen täytyisi olla tuhlailevaa ja pröystäilevää. Odotan elämäni alkamista "sitten joskus" näköjään myös materian tasolla.
Monday, March 11, 2013
Lauantaipäänsärky
On ollut hieman liikaa tekemistä. Meneillään on parin viikon jakso, jolloin pitäisi saada paljon tehtyä, ja minusta tuntuu, että nämä tällaiset jaksot eivät ole minua varten. Toisaalta kiireinen jakso menettelee, kun tietää sen loppuvankin joskus. Jos elämäni olisi aina tällaista, voisin laittaa suosiolla hanskat tiskiin. Tai tuskin minun edes tarvitsisi tietoisesti toimia noin, kehoni luultavasti hoitaisi tuon kyselemättäkin. Se kun oireilee hieman jo nyt.
Vatsani on ollut hieman sekaisin ja uni häiriöistä. En muista, koska olisin viimeksi nukkunut näin katkonaisesti kuin viimeisen viikon aikana. Ainoaksi syyksi keksin liiallisen tekemisen määrän. Sen, että asiat pyörivät päässä ympäri vuorokauden, vaikka yrittäisinkin rauhoittua. Pääni tekee töitä lepohetkillänikin.
Otsikko ei varsinaisesti liity tähän tiiviiseen jaksoon, vaan se on oikeastaan koko uuden työni aikana ollut ilmiö. Minulla on särkenyt niskaa ja päätä joka lauantai. Alussa tuota jatkui sunnuntainkin, mutta nyt pelkkä lauantai näyttäisi riittävän. Parannusta on siis tullut (pieni positiivisuus tähän väliin, jotta ei mene ihan valittamiseksi).
Aluksi ajattelin, että nukun enemmän tai pidempään perjantain ja lauantain välisen yön ja se jotenkin sekoittaa rytmin ja kipeyttää pään. Nyt parina viikonloppuna olen joutunut hyllyttämään tämän teorian: viimeksi nukuin aika lyhyesti ja huonosti ja silti särky tuli.
Seuraavaksi olen kääntänyt katseeni aamutoimieni suuntaan. Arkiaamuna en juuri laiskottele, vaan lähden matkaan. Viikonloppuna tykkään kääriytyä peiton alle sohvalle ja lueskella lehteä tai kirjaa tai katsella telkkaria. Istunko tai makaanko huonossa asennossa? Ehkä, vaikea sanoa. Särky tuntuu kuitenkin ilmestyvän jo hyvin nopeasti heräämisen jälkeen, jopa tunnin sisään. Olen miettinyt, että jos vain suuntaisin reippailemaan tai jumppaamaan, ehkä vaivaa ei tulisi. En tiedä, onko tämä teoriani oikea.
Tätä teoriaa toisaalta tukee se, että en nykyään pysty useinkaan makaamaan sohvalla tai sängyllä lukemassa tai katsomassa telkkaria. Niskani jännittyy useimmissa asennoissa, vaikka yrittäisin rentouttaa sen. En tiedä, mistä se johtuu, miten rentoutus ei onnistu, vaikka yrittäisinkin. Niskalihakseni ovat jännittyneet ja kipeät. Minulla näyttäisi oireilu niskalihaksissani vain lisääntyvän vuosien myötä, vaikka harrastankin liikuntaa.
Ehkä tämä lisääntynyt oireilu ja huono asento lauantaiaamuna voisi olla yksi tekijä. Sunnuntaiaamut ovat tosin samanlaisia, rentoja, eivätkä ne aiheuta oireita. Ehkä tämä ei selitä kaikkea.
En tiedä, mikä lauantaiaamuissani menee vikaan, mutta minua harmittaa tuo päivän pieleen meno jo heti aamusta. Tiedän jo nyt, että en sovi mitään tärkeää lauantaille. Teen lähinnä asioita, joita säryn kanssa voi tehdä. Toisaalta se, että odotan särkyä tulevaksi, tuskin auttaa asiassa...
Olen myös huomannut, että niskani on läsnä elämässäni useimpina hetkinä. Tiedostan pääni asentoja ja vältän epäsopivia asentoja, liikutan niskaani ja hartioitani, venyttelen (silloin, kun niskani ei ole kipeä) ja jumppaan. Kai tämäkin on vain näitä asioita, että ei kannattaisi vanhaksi ryhtyä. Tällä niskalla täytyisi pärjätä loppuelämä.
Vatsani on ollut hieman sekaisin ja uni häiriöistä. En muista, koska olisin viimeksi nukkunut näin katkonaisesti kuin viimeisen viikon aikana. Ainoaksi syyksi keksin liiallisen tekemisen määrän. Sen, että asiat pyörivät päässä ympäri vuorokauden, vaikka yrittäisinkin rauhoittua. Pääni tekee töitä lepohetkillänikin.
Otsikko ei varsinaisesti liity tähän tiiviiseen jaksoon, vaan se on oikeastaan koko uuden työni aikana ollut ilmiö. Minulla on särkenyt niskaa ja päätä joka lauantai. Alussa tuota jatkui sunnuntainkin, mutta nyt pelkkä lauantai näyttäisi riittävän. Parannusta on siis tullut (pieni positiivisuus tähän väliin, jotta ei mene ihan valittamiseksi).
Aluksi ajattelin, että nukun enemmän tai pidempään perjantain ja lauantain välisen yön ja se jotenkin sekoittaa rytmin ja kipeyttää pään. Nyt parina viikonloppuna olen joutunut hyllyttämään tämän teorian: viimeksi nukuin aika lyhyesti ja huonosti ja silti särky tuli.
Seuraavaksi olen kääntänyt katseeni aamutoimieni suuntaan. Arkiaamuna en juuri laiskottele, vaan lähden matkaan. Viikonloppuna tykkään kääriytyä peiton alle sohvalle ja lueskella lehteä tai kirjaa tai katsella telkkaria. Istunko tai makaanko huonossa asennossa? Ehkä, vaikea sanoa. Särky tuntuu kuitenkin ilmestyvän jo hyvin nopeasti heräämisen jälkeen, jopa tunnin sisään. Olen miettinyt, että jos vain suuntaisin reippailemaan tai jumppaamaan, ehkä vaivaa ei tulisi. En tiedä, onko tämä teoriani oikea.
Tätä teoriaa toisaalta tukee se, että en nykyään pysty useinkaan makaamaan sohvalla tai sängyllä lukemassa tai katsomassa telkkaria. Niskani jännittyy useimmissa asennoissa, vaikka yrittäisin rentouttaa sen. En tiedä, mistä se johtuu, miten rentoutus ei onnistu, vaikka yrittäisinkin. Niskalihakseni ovat jännittyneet ja kipeät. Minulla näyttäisi oireilu niskalihaksissani vain lisääntyvän vuosien myötä, vaikka harrastankin liikuntaa.
Ehkä tämä lisääntynyt oireilu ja huono asento lauantaiaamuna voisi olla yksi tekijä. Sunnuntaiaamut ovat tosin samanlaisia, rentoja, eivätkä ne aiheuta oireita. Ehkä tämä ei selitä kaikkea.
En tiedä, mikä lauantaiaamuissani menee vikaan, mutta minua harmittaa tuo päivän pieleen meno jo heti aamusta. Tiedän jo nyt, että en sovi mitään tärkeää lauantaille. Teen lähinnä asioita, joita säryn kanssa voi tehdä. Toisaalta se, että odotan särkyä tulevaksi, tuskin auttaa asiassa...
Olen myös huomannut, että niskani on läsnä elämässäni useimpina hetkinä. Tiedostan pääni asentoja ja vältän epäsopivia asentoja, liikutan niskaani ja hartioitani, venyttelen (silloin, kun niskani ei ole kipeä) ja jumppaan. Kai tämäkin on vain näitä asioita, että ei kannattaisi vanhaksi ryhtyä. Tällä niskalla täytyisi pärjätä loppuelämä.
Friday, March 01, 2013
Herkkänahkaisia ihmisiä
En koe ymmärtäväni ihmissuhteiden kiemuroista paljoakaan. Lähinnä minusta tuntuu, että liian usein kyse on nimenomaan kiemuroista, eli monimutkaisuudesta, jota ei voi käsittää. Ovatko ihmissuhteet aina olleet näin vaikeita vai oliko kaikki lapsena vain suoraviivaisempaa... ja suorempaa?
Minusta tuntuu, että aikuiset monimutkaistavat yksinkertaisimmatkin asiat. Ihmissuhteet näyttäisivät perustuvan erilaisille tulkinnoille toisen sanoista, ilmeistä ja käytöksestä. Jos jotain tulkitaan itselle uhaksi tai loukkaukseksi, aletaan itsekin esittää loukkaantunutta käytöstä, joka toisen pitäisi osata tulkita. Siinä on sitten kaksi henkilöä näyttelemässä jossain oudossa näytelmässä, jossa molempien osapuolien pitäisi osata tulkita toisen käytös siten, että solmut saadaan aukaistua. Pitää olla riittävästi loukkaantunutta keikistelyä ja toisen anteeksipyytelevää olemusta.
Olen kompastunut ihmissuhteiden monimutkaisuuksiin niin monta kertaa, että en pysty enää laskemaan. Olen miettinyt, että minulla on elämässäni viime vuosina ollut kolme ihmistä, joiden kanssa olen voinut olla rennosti oma itseni, luottaa ja nauttia seurasta. Muiden kanssa sukset ovat menneet ristiin ennemmin tai myöhemmin. Yleensä ristiriidoista on seurannut kantapäiden yhteen laittaminen ja tiukka etääntyminen.
Tästä syystä olen oppinut, että ihmisten kanssa pitää olla uskomattoman tarkkana, varpaillaan joka hetki. Pitää muistaa kontrolloida jokaista sanaa, ilmettä, elettä ja käytöstä. Ihan jokaista. Pitää muistaa reagoida oikein toisen sanomisiin, hymy väärällä hetkellä on katastrofi. Pitää muistaa ehdottomasti reagoida heti jokaiseen puheluun ja tekstiviestiin ja esittää heti anteeksipyytelevää, jos unohtaa. Pitää muistaa pitää yhteyttä riittävän usein (ja jotta ei olisi liian helppoa, tuo "riittävän usein" pitää ostata tulkita kunkin henkilön kohdalla oikein). Tämän lisäksi pitää osata tulkita, mitä toinen henkilö minusta haluaa, jotta hänet saa pidettyä kiinnostuneena seurastani.
Ristiriitoja olen yrittänyt ratkaista useallakin tavalla: olen yrittänyt keskustella tai olen jättänyt ristiriidan ikään kuin huomaamatta eli antanut toisen esittää omaa show:taan ja jatkanut itse normaalisti. Joskus olen vetänyt etäisyyttäkin. Lopputulos on ollut aina kutakuinkin sama.
Keskusteluyritykset johtavat siihen, että toinen kiistää loukkaantuneensa aivan kuin olisin tyhmä ja en olisi huomannut oikuttelevaa ja etääntyvää käyttäytymistä. Yksi henkilö oikein keksimällä keksi minusta "vikoja" (hänen kannaltaan valitettavasti pystyin todistamaan, että en ollut tehnyt hänen syyttämiään ikäviä asioita), jotta voisi paeta tilanteesta. Ymmärsin, että oikea ongelma oli jokin ihan muu, toisen syyttely on helpoin keino paeta ja sulkea silmät omilta ongelmilta. Toinen vähensi oikuttelua, mutta lisäsi etäisyyttä minuun.
Etäisyyden vetäminen toimii usein niin, että molemmat ovat omissa poteroissaan ja mitään ei tapahdu. Toinen osapuoli saattaa ottaa yhteyttä jonkin ajan päästä tai sitten ei.
Minusta tällainen käyttäytyminen on aivan liian hankalaa. Vaikka kaipaankin lisää ihmissuhteita ja ystäviä, olen mieluummin yksin, jos ihmissuhde vaatii tällaista monimutkaista käyttäytymiskuviota. En kaipaa elämääni ihmistä, joka voi heittää toisen ihmisen ulos elämästään perustelematta asiaa mitenkään, ilman keskustelua. En kaipaa mitään loukkaantumisesityksiä. Mieluummin olen ilman ihmissuhteita kuin jatkuvasti varpaillani.
Toivoisin, että ihmiset eivät ottaisi ihmissuhteita niin kauhean vakavasti, että jokaista pikkuasiaa pitää tulkita tarkan seulan mukaan. Jokaisessa meissä on virheitä. Kaikki me teemme joskus hölmöjä juttuja, nauramme väärällä hetkellä tai unohdamme vastata viestiin. Se on inhimillistä. Uskon, että useimmat meistä eivät halua toisille ihmisille pahaa. Miksi tämä asia on niin vaikea muistaa sillä hetkellä, kun oma herkkä nahka värähtää? Miksi se oma napa helähtää sillä hetkellä maailman keskelle ja toisen näkökulma ja elämä muuttuvat roskaksi? Miksi ei voisi vain kysyä, että mitä toinen oikein tarkoitti? Miksi ei voisi vain kysyä itseltään, että onko ongelmaa oikeasti vaan luonko ihan itse tyhjästä ongelmaa?
Minusta tuntuu, että aikuiset monimutkaistavat yksinkertaisimmatkin asiat. Ihmissuhteet näyttäisivät perustuvan erilaisille tulkinnoille toisen sanoista, ilmeistä ja käytöksestä. Jos jotain tulkitaan itselle uhaksi tai loukkaukseksi, aletaan itsekin esittää loukkaantunutta käytöstä, joka toisen pitäisi osata tulkita. Siinä on sitten kaksi henkilöä näyttelemässä jossain oudossa näytelmässä, jossa molempien osapuolien pitäisi osata tulkita toisen käytös siten, että solmut saadaan aukaistua. Pitää olla riittävästi loukkaantunutta keikistelyä ja toisen anteeksipyytelevää olemusta.
Olen kompastunut ihmissuhteiden monimutkaisuuksiin niin monta kertaa, että en pysty enää laskemaan. Olen miettinyt, että minulla on elämässäni viime vuosina ollut kolme ihmistä, joiden kanssa olen voinut olla rennosti oma itseni, luottaa ja nauttia seurasta. Muiden kanssa sukset ovat menneet ristiin ennemmin tai myöhemmin. Yleensä ristiriidoista on seurannut kantapäiden yhteen laittaminen ja tiukka etääntyminen.
Tästä syystä olen oppinut, että ihmisten kanssa pitää olla uskomattoman tarkkana, varpaillaan joka hetki. Pitää muistaa kontrolloida jokaista sanaa, ilmettä, elettä ja käytöstä. Ihan jokaista. Pitää muistaa reagoida oikein toisen sanomisiin, hymy väärällä hetkellä on katastrofi. Pitää muistaa ehdottomasti reagoida heti jokaiseen puheluun ja tekstiviestiin ja esittää heti anteeksipyytelevää, jos unohtaa. Pitää muistaa pitää yhteyttä riittävän usein (ja jotta ei olisi liian helppoa, tuo "riittävän usein" pitää ostata tulkita kunkin henkilön kohdalla oikein). Tämän lisäksi pitää osata tulkita, mitä toinen henkilö minusta haluaa, jotta hänet saa pidettyä kiinnostuneena seurastani.
Ristiriitoja olen yrittänyt ratkaista useallakin tavalla: olen yrittänyt keskustella tai olen jättänyt ristiriidan ikään kuin huomaamatta eli antanut toisen esittää omaa show:taan ja jatkanut itse normaalisti. Joskus olen vetänyt etäisyyttäkin. Lopputulos on ollut aina kutakuinkin sama.
Keskusteluyritykset johtavat siihen, että toinen kiistää loukkaantuneensa aivan kuin olisin tyhmä ja en olisi huomannut oikuttelevaa ja etääntyvää käyttäytymistä. Yksi henkilö oikein keksimällä keksi minusta "vikoja" (hänen kannaltaan valitettavasti pystyin todistamaan, että en ollut tehnyt hänen syyttämiään ikäviä asioita), jotta voisi paeta tilanteesta. Ymmärsin, että oikea ongelma oli jokin ihan muu, toisen syyttely on helpoin keino paeta ja sulkea silmät omilta ongelmilta. Toinen vähensi oikuttelua, mutta lisäsi etäisyyttä minuun.
Etäisyyden vetäminen toimii usein niin, että molemmat ovat omissa poteroissaan ja mitään ei tapahdu. Toinen osapuoli saattaa ottaa yhteyttä jonkin ajan päästä tai sitten ei.
Minusta tällainen käyttäytyminen on aivan liian hankalaa. Vaikka kaipaankin lisää ihmissuhteita ja ystäviä, olen mieluummin yksin, jos ihmissuhde vaatii tällaista monimutkaista käyttäytymiskuviota. En kaipaa elämääni ihmistä, joka voi heittää toisen ihmisen ulos elämästään perustelematta asiaa mitenkään, ilman keskustelua. En kaipaa mitään loukkaantumisesityksiä. Mieluummin olen ilman ihmissuhteita kuin jatkuvasti varpaillani.
Toivoisin, että ihmiset eivät ottaisi ihmissuhteita niin kauhean vakavasti, että jokaista pikkuasiaa pitää tulkita tarkan seulan mukaan. Jokaisessa meissä on virheitä. Kaikki me teemme joskus hölmöjä juttuja, nauramme väärällä hetkellä tai unohdamme vastata viestiin. Se on inhimillistä. Uskon, että useimmat meistä eivät halua toisille ihmisille pahaa. Miksi tämä asia on niin vaikea muistaa sillä hetkellä, kun oma herkkä nahka värähtää? Miksi se oma napa helähtää sillä hetkellä maailman keskelle ja toisen näkökulma ja elämä muuttuvat roskaksi? Miksi ei voisi vain kysyä, että mitä toinen oikein tarkoitti? Miksi ei voisi vain kysyä itseltään, että onko ongelmaa oikeasti vaan luonko ihan itse tyhjästä ongelmaa?
Tuesday, February 26, 2013
Vaateinventaarion alku - housut
Olen viime aikoina lukenut varsin paljon minimalismiin ja tavaroiden karsimiseen liittyviä blogeja ja ne ovat innostaneet minua aloittamaan kevätraivauksen. On ollut varsin mielenkiintoista lukea, miten paljon ihmisillä onkaan esimerkiksi vaatteita. Saan siitä vähän jotain vertailupohjaa omille "mikä on riittävää" pohdinnoilleni. Mutta ensin lähtötilanteeseen.
Aloitin inventaarioni laskemalla housuni. Tiesin tuloksen olevan järkytys, koska housut vievät kaapistani kaksi ja puoli hyllyä tilaa ja nekin hyllyt ovat ihan täynnä. Suurin osa housuistani on sellaisia, että en ole niitä viime aikoina juuri pitänyt. Olisitteko arvanneet, paljonko housuja voi yhdellä ihmisellä olla? Siis todellakin tällä hetkellä? 49! Enkä ihmettelisi, jos vielä yhdet jostain hyppäisivät silmille pyöristämään luvun. Ihan älytön määrä. Ymmärtäisin, jos tuon verran housuja ihmisellä olisi yhden aikuiselämän aikana, mutta että yhdellä hetkellä voi olla tuollainen määrä... joku roti pitää siis omille hamstraustouhuille nyt laittaa!
Tässä tarkemmat tulokset:
7 siistit, suorat housut
6 farkut
2 samettihousut
4 reisitaskuhousut
5 pellavahousut (yhdet polvipituiset)
8 ulkoiluhousut (kahdet polvipituiset)
4 kotihousut
8 jumppahousut (yhdet polvipituiset)
4 toppahousut
1 sadehousut (kalvolliset ulkoiluhousut)
Inventaarion aikana sovittelin kaikki sellaiset housut, joita en ole pitkään aikaan pitänyt. Sen myötä yhdet puristavat siistit, suorat housut lähtivät kierrätykseen. Yhdet toppahousut eivät myöskään miellyttäneet minua enää. Kaksi vähemmän siis, mutta miten karsin lopuista?
Käytän toppahousuja talvella ulkoillessani ja kylmällä säällä siistimpien housujen päällä. Sisälle (esimerkiksi töihin) mennessäni otan ne päältä pois. En halua paleltua ulkona enkä halua pitää välihousuja sisällä. Noista kolmesta toppahousuistani voisin ehkä karsia vielä yhdet, mutta kahdet on ihan tarpeellinen määrä varsinkin, kun olen pitänytkin niitä.
Farkuissa oli aika epämukavia housuja, puristavia ja ahdistavia. Yhdet ovat aika kuluneet, mutta sen vuoksi oikeastaan aika mukavat. Toiset taas ovat paremman näköiset, mutta ahdistavat päällä. Yhdet ovat kepeämmät kesähousut, joista en luovu, koska pidän niitä kesällä. Sininen ei ole oikein omin värini, joten minun on vaikea löytää väreiltään farkuille sopivia yläosia, sikäli näistä voisi karsia reilustikin. Yritän ensiaskeleena löytää farkuistani yhdet poistettavat (kuluneista tai epämukavista), vaikka useammalle olisi ehdottomasti tarvetta. On haastavaa luopua siististä ja hyvästä.
Ulkoiluhousut ovat myös vaikea pala purtavaksi, niiden joukossa on niin monenlaista pöksyä. Kesälämpimillä pidän eniten polvipituisia ulkoiluhousuja sekä myös polvipituisia pellavahousuja. Karsittavaa pitäisi löytyä siis pitkälahkeisista housuista. Yksistä kalvollisista housuista kalvo on rapistunut pois, joten ne voisi ehkä heittää roskiin. Otan tavoitteekseni, että saisin karsittua ulkoiluhousut noin viiteen tässä vaiheessa. Myöhemmin mahdollisesti lisää.
Jumppahousuista pidän 2-3 housuja. Loppuja pitää tarkastella tarkalla silmällä. Niiden määrän voisi pudottaa näin alkuun myös noin viiteen, vaikka sekin on vielä ihan liikaa itselleni.
Korjasin joulun aikaan yhdet housut, joista tuli kotihousut. Siksi niitä on nyt neljät. Yhdet niistä ehkä kuluu lähikuukausina siten, että en näin alkuun ainakaan karsi kotihousuista.
Samettihousuja ja reisitaskuhousuja olen pitänyt viime aikoina varsin vähän. Ne ovat hyvin monen värisiä, joten niiden kanssa voi olla yhteensopivuusongelmia yläosien kanssa. Näistä pitää ehdottomasti yrittää karsia ja alkaa pitää jäljelle jääviä, joita ei tosiaan tarvitse monta olla..
Pellavahousuja pidän kesällä ja ne näyttävät kuluvan varsin nopeasti. Voisin silti yrittää ainakin yhdet löytää niistäkin poistettavaksi. En nimittäin muista pitäneeni viime kesänä kuin kaksia pellavahousujani.
Tästä on aloitettava, jos aion joskus toteuttaa haaveeni väljästä vaatekaapista... tai edes siitä, että kaikki vaatteeni mahtuisivat ylipäätään kaappiini. Kun katson lapsuudenkotini pientä käytössäni ollutta vaatekaappia voin vain ihmetellä, mitä on tapahtunut. Pärjäsinhän silloinkin oikein hyvin.
Kuinka paljon kykenen karsimaan 49 housusta? Se selviää myöhemmin.
Aloitin inventaarioni laskemalla housuni. Tiesin tuloksen olevan järkytys, koska housut vievät kaapistani kaksi ja puoli hyllyä tilaa ja nekin hyllyt ovat ihan täynnä. Suurin osa housuistani on sellaisia, että en ole niitä viime aikoina juuri pitänyt. Olisitteko arvanneet, paljonko housuja voi yhdellä ihmisellä olla? Siis todellakin tällä hetkellä? 49! Enkä ihmettelisi, jos vielä yhdet jostain hyppäisivät silmille pyöristämään luvun. Ihan älytön määrä. Ymmärtäisin, jos tuon verran housuja ihmisellä olisi yhden aikuiselämän aikana, mutta että yhdellä hetkellä voi olla tuollainen määrä... joku roti pitää siis omille hamstraustouhuille nyt laittaa!
Tässä tarkemmat tulokset:
7 siistit, suorat housut
6 farkut
2 samettihousut
4 reisitaskuhousut
5 pellavahousut (yhdet polvipituiset)
8 ulkoiluhousut (kahdet polvipituiset)
4 kotihousut
8 jumppahousut (yhdet polvipituiset)
4 toppahousut
1 sadehousut (kalvolliset ulkoiluhousut)
Inventaarion aikana sovittelin kaikki sellaiset housut, joita en ole pitkään aikaan pitänyt. Sen myötä yhdet puristavat siistit, suorat housut lähtivät kierrätykseen. Yhdet toppahousut eivät myöskään miellyttäneet minua enää. Kaksi vähemmän siis, mutta miten karsin lopuista?
Käytän toppahousuja talvella ulkoillessani ja kylmällä säällä siistimpien housujen päällä. Sisälle (esimerkiksi töihin) mennessäni otan ne päältä pois. En halua paleltua ulkona enkä halua pitää välihousuja sisällä. Noista kolmesta toppahousuistani voisin ehkä karsia vielä yhdet, mutta kahdet on ihan tarpeellinen määrä varsinkin, kun olen pitänytkin niitä.
Farkuissa oli aika epämukavia housuja, puristavia ja ahdistavia. Yhdet ovat aika kuluneet, mutta sen vuoksi oikeastaan aika mukavat. Toiset taas ovat paremman näköiset, mutta ahdistavat päällä. Yhdet ovat kepeämmät kesähousut, joista en luovu, koska pidän niitä kesällä. Sininen ei ole oikein omin värini, joten minun on vaikea löytää väreiltään farkuille sopivia yläosia, sikäli näistä voisi karsia reilustikin. Yritän ensiaskeleena löytää farkuistani yhdet poistettavat (kuluneista tai epämukavista), vaikka useammalle olisi ehdottomasti tarvetta. On haastavaa luopua siististä ja hyvästä.
Ulkoiluhousut ovat myös vaikea pala purtavaksi, niiden joukossa on niin monenlaista pöksyä. Kesälämpimillä pidän eniten polvipituisia ulkoiluhousuja sekä myös polvipituisia pellavahousuja. Karsittavaa pitäisi löytyä siis pitkälahkeisista housuista. Yksistä kalvollisista housuista kalvo on rapistunut pois, joten ne voisi ehkä heittää roskiin. Otan tavoitteekseni, että saisin karsittua ulkoiluhousut noin viiteen tässä vaiheessa. Myöhemmin mahdollisesti lisää.
Jumppahousuista pidän 2-3 housuja. Loppuja pitää tarkastella tarkalla silmällä. Niiden määrän voisi pudottaa näin alkuun myös noin viiteen, vaikka sekin on vielä ihan liikaa itselleni.
Korjasin joulun aikaan yhdet housut, joista tuli kotihousut. Siksi niitä on nyt neljät. Yhdet niistä ehkä kuluu lähikuukausina siten, että en näin alkuun ainakaan karsi kotihousuista.
Samettihousuja ja reisitaskuhousuja olen pitänyt viime aikoina varsin vähän. Ne ovat hyvin monen värisiä, joten niiden kanssa voi olla yhteensopivuusongelmia yläosien kanssa. Näistä pitää ehdottomasti yrittää karsia ja alkaa pitää jäljelle jääviä, joita ei tosiaan tarvitse monta olla..
Pellavahousuja pidän kesällä ja ne näyttävät kuluvan varsin nopeasti. Voisin silti yrittää ainakin yhdet löytää niistäkin poistettavaksi. En nimittäin muista pitäneeni viime kesänä kuin kaksia pellavahousujani.
Tästä on aloitettava, jos aion joskus toteuttaa haaveeni väljästä vaatekaapista... tai edes siitä, että kaikki vaatteeni mahtuisivat ylipäätään kaappiini. Kun katson lapsuudenkotini pientä käytössäni ollutta vaatekaappia voin vain ihmetellä, mitä on tapahtunut. Pärjäsinhän silloinkin oikein hyvin.
Kuinka paljon kykenen karsimaan 49 housusta? Se selviää myöhemmin.
Thursday, February 21, 2013
Muutos vuorokausirytmiin
Olen täälläkin välillä kaipaillut, että saisinpa muutettua vuorokausirytmiäni aikaisemmaksi. Olisi mukavaa herätä pirteänä aikaisin ja nauttia aamuhetkistä rauhassa. Illalla voisikin nukahtaa aikaisin, kun ei silloin enää muuta jaksa tehdäkään.
Uuden työn myötä päätin panostaa nukkumiseen. Tavoitteenani oli nukkua riittävästi, jotta viikko ei kuluisi univelassa hortoillessa ja perjantait menisi kanttuvei-fiiliksissä. Siispä aikaisin nukkumaan ja aikaisin ylös. Myös viikonloppuna.
Tämä rytmi on vaatinut opettelua. Minun on helppo mennä aikaisin nukkumaan, mutta viikonloput ovat olleet haaste. En käytä viikonloppuna herätyskelloa (pitäisiköhän?), joten nousen ylös mihin aikaan sattuu. Välillä nukun selvästi liian myöhään ja se tuntuu olossa pöpperöityneisyytenä. Välillä nousen aikaisin ja olen pirteä. Haasteena on tietää, mihin aikaan olen nukkunut riittävästi. Herään nimittäin aina varsin väsyneenä. Heräämiseeni kuluu 2-3 tuntia, jonka jälkeen tiedän, nukuinko riittävästi. Toki iso univelka tuntuu heti herättyänikin.
Viikonloppu viikonlopun jälkeen olen hiljalleen kehittynyt. Viime viikonloppuna heräsin jo oma-aloitteisesti 7-8 välillä. On vain käsittämätöntä, miten vaikeaa voi olla käsittää se, että tuohon aikaan on mahdollista herätä siten, että on nukkunut riittävästi. Olen aina pitänyt kriittisenä aikana klo 8.30-9.00: vain siihen aikaan heräämällä on nukkunut riittävästi. En ole juuri huomioinut nukkumaanmenoaikaa. En ole pitänyt iltaunia yhtä tärkeinä kuin aamu-unia, mikä on tavallaan ollut loogista, kun on tottunut heräämään aamulla puolikuolleena.
Olen ainakin yläasteajoistani asti elänyt rytmiä, jossa arkisin nukun liian vähän. Viikonloppujen yksi tärkein tavoite on ollut univelkojen kuittaaminen. Tällainen rytmi on ollut minulle luonnollista, normaali elämään kuuluva asia. Kun olen katsellut sukulaisiani ja tuttaviani, samoinhan hekin toimivat. Tämän siis täytyy olla totuus.
Paitsi että ei ole. Olen nyt vasta, tässä iässä (!), oppinut, että nukkua voi toisinkin. Periaatteessa joka yö voi nukkua riittävästi. Olen ollut yllättynyt, miten paljon tämän asian oivaltaminen ja oppiminen on parantanut arkeani, kun väsymys on pysynyt enimmäksen poissa. Ainakin se sellainen univelkainen hortoilu.
On itse asiassa tosi mukavaa tehdä iltatoimet aina samaan aikaan. On mukavaa mennä aikaisin nukkumaan. On mukavaa herätä aamulla kiirettömästi. On mukavaa, kun pääsee päivään käsiksi jo heti aamusta. Lisäksi tosi mukavaa ja jotenkin outoakin on se, että aikaa tuntuu olevan enemmän. Ainakin minusta tuntuu, että saan enemmän aikaiseksi kuin ennen.
Tämä vuorokausirytmini muutos on ollut itselleni iso hyvä asia ja osoittaa sen, miten tärkeä asia nukkuminen onkaan :)
Uuden työn myötä päätin panostaa nukkumiseen. Tavoitteenani oli nukkua riittävästi, jotta viikko ei kuluisi univelassa hortoillessa ja perjantait menisi kanttuvei-fiiliksissä. Siispä aikaisin nukkumaan ja aikaisin ylös. Myös viikonloppuna.
Tämä rytmi on vaatinut opettelua. Minun on helppo mennä aikaisin nukkumaan, mutta viikonloput ovat olleet haaste. En käytä viikonloppuna herätyskelloa (pitäisiköhän?), joten nousen ylös mihin aikaan sattuu. Välillä nukun selvästi liian myöhään ja se tuntuu olossa pöpperöityneisyytenä. Välillä nousen aikaisin ja olen pirteä. Haasteena on tietää, mihin aikaan olen nukkunut riittävästi. Herään nimittäin aina varsin väsyneenä. Heräämiseeni kuluu 2-3 tuntia, jonka jälkeen tiedän, nukuinko riittävästi. Toki iso univelka tuntuu heti herättyänikin.
Viikonloppu viikonlopun jälkeen olen hiljalleen kehittynyt. Viime viikonloppuna heräsin jo oma-aloitteisesti 7-8 välillä. On vain käsittämätöntä, miten vaikeaa voi olla käsittää se, että tuohon aikaan on mahdollista herätä siten, että on nukkunut riittävästi. Olen aina pitänyt kriittisenä aikana klo 8.30-9.00: vain siihen aikaan heräämällä on nukkunut riittävästi. En ole juuri huomioinut nukkumaanmenoaikaa. En ole pitänyt iltaunia yhtä tärkeinä kuin aamu-unia, mikä on tavallaan ollut loogista, kun on tottunut heräämään aamulla puolikuolleena.
Olen ainakin yläasteajoistani asti elänyt rytmiä, jossa arkisin nukun liian vähän. Viikonloppujen yksi tärkein tavoite on ollut univelkojen kuittaaminen. Tällainen rytmi on ollut minulle luonnollista, normaali elämään kuuluva asia. Kun olen katsellut sukulaisiani ja tuttaviani, samoinhan hekin toimivat. Tämän siis täytyy olla totuus.
Paitsi että ei ole. Olen nyt vasta, tässä iässä (!), oppinut, että nukkua voi toisinkin. Periaatteessa joka yö voi nukkua riittävästi. Olen ollut yllättynyt, miten paljon tämän asian oivaltaminen ja oppiminen on parantanut arkeani, kun väsymys on pysynyt enimmäksen poissa. Ainakin se sellainen univelkainen hortoilu.
On itse asiassa tosi mukavaa tehdä iltatoimet aina samaan aikaan. On mukavaa mennä aikaisin nukkumaan. On mukavaa herätä aamulla kiirettömästi. On mukavaa, kun pääsee päivään käsiksi jo heti aamusta. Lisäksi tosi mukavaa ja jotenkin outoakin on se, että aikaa tuntuu olevan enemmän. Ainakin minusta tuntuu, että saan enemmän aikaiseksi kuin ennen.
Tämä vuorokausirytmini muutos on ollut itselleni iso hyvä asia ja osoittaa sen, miten tärkeä asia nukkuminen onkaan :)
Monday, February 18, 2013
Kallista. On.
Päätin loppuvuodesta alkaa seurata, paljonko minulla oikeasti menee rahaa kuukaudessa. Minulla oli toki jonkinlainen käsitys asiasta, mutta halusin selvittää, olenko arveluissani oikeassa.
Siispä marraskuun lopussa kirjasin tilini saldon muistiin. Samoin tein joulu- ja tammikuun lopussa. Laskin saamani tulot ja sitä kautta selvitin, paljonko menoja oli ollut yhteensä. Joulukuussa minulla oli paljon poikkeavia, suurempia menoja, joten se hieman vääristää tulosta. Vai vääristääkö? Menojahan nekin ovat, osana vuoden menojani, jotka toivottavasti saan laskettua vajaan vuoden päästä. Tarkoitus ainakin olisi.
Kiinnostus tähän asiaan on herännyt minulla sen myötä, kun edessäni (näillä näkymin) häämöttää ajanjakso, jolloin liityn hetkeksi tämän maan huonotuloisimpien joukkoon. Senkin jakson jälkeen saan luultavasti jonkin aikaa ihan miniminirahaa, joka on minusta lähinnä vitsi. Menoja on siis syytä tarkkailla.
Lopputulos laskelmissani tähän mennessä on ollut se, että kulutan kuussa 200-300 euroa enemmän kuin ajattelen kuluttavani. Olen siis selkeästi kuvitellut eläväni pienesti, tuudittautunut siihen ajatukseen, että tietty raha riittää, mutta eipä näytä riittävän.
Rahaa menee. Vaikka yritänkin pihistellä ja miettiä ostoksiani, minulla menee (mielestäni) järkyttävä summa rahaa kuussa kaikkeen. Eikö tuota pienemmällä summalla oikeasti pärjää? No, pärjää kai, jos on pakko... Voisin joitakin menoja karsia, mutta vain jotain pientä, kuten lehtitilauksia. Ruoan laadusta en tingi ja vaatteita en juuri ostele (paitsi kirpputoreilta joskus harvoin). Yksi suurehko meno minulla on per kuukausi, mutta se jää onneksi jossain välissä pois. Asuminen voisi olla halvempaa, sähköönkin menee tolkuttomasti, mutta noihin menoihin ei voi kovin paljon vaikuttaa. Vakuutuksiakin on kai ihmisellä hyvä olla.
Hinnat ovat todellakin nousseet. Olen siltäkin asialta onnistunut sulkemaan silmäni. Aiemmin kauppareissuilla minulla meni useimmiten alle 10 euroa per kerta. Nyt näyttäisi melkein aina menevän yli. Toivottavasti olen harventanut kauppakäyntejäni, se voisi myös selittää nousua. Julkisilla matkustamiseen minulla menee paljon rahaa, 50-100 euroa kuussa, jos summan jakaa tasaisesti koko vuodelle. Tuohon kuuluu siis kaikki arkimatkoista lomareissuihin ja ystävien tapaamisiin liittyvät matkat. Ja minä olen sentään opiskelija ja varsin rasittunut kulkemaan pelkästään ja rajoitetusti julkisilla erilaisia tavaroita ruuhkissa raahaten.
Mistähän ihmeestä voisin säästää? En oikein tiedä. Haluaisin muuttaa siten, että saisin pienennettyä asumiskustannuksia (epärealistista) ja liikkumiseen liittyviä kuluja (realistista), mutta tuo on hankala järjestää. Toisaalta säästäminen säästämisen vuoksi ei ole kovin mielekästä sekään. Kyllä elämästä pitää myös nauttia tässä ja nyt, Elää.
Siispä marraskuun lopussa kirjasin tilini saldon muistiin. Samoin tein joulu- ja tammikuun lopussa. Laskin saamani tulot ja sitä kautta selvitin, paljonko menoja oli ollut yhteensä. Joulukuussa minulla oli paljon poikkeavia, suurempia menoja, joten se hieman vääristää tulosta. Vai vääristääkö? Menojahan nekin ovat, osana vuoden menojani, jotka toivottavasti saan laskettua vajaan vuoden päästä. Tarkoitus ainakin olisi.
Kiinnostus tähän asiaan on herännyt minulla sen myötä, kun edessäni (näillä näkymin) häämöttää ajanjakso, jolloin liityn hetkeksi tämän maan huonotuloisimpien joukkoon. Senkin jakson jälkeen saan luultavasti jonkin aikaa ihan miniminirahaa, joka on minusta lähinnä vitsi. Menoja on siis syytä tarkkailla.
Lopputulos laskelmissani tähän mennessä on ollut se, että kulutan kuussa 200-300 euroa enemmän kuin ajattelen kuluttavani. Olen siis selkeästi kuvitellut eläväni pienesti, tuudittautunut siihen ajatukseen, että tietty raha riittää, mutta eipä näytä riittävän.
Rahaa menee. Vaikka yritänkin pihistellä ja miettiä ostoksiani, minulla menee (mielestäni) järkyttävä summa rahaa kuussa kaikkeen. Eikö tuota pienemmällä summalla oikeasti pärjää? No, pärjää kai, jos on pakko... Voisin joitakin menoja karsia, mutta vain jotain pientä, kuten lehtitilauksia. Ruoan laadusta en tingi ja vaatteita en juuri ostele (paitsi kirpputoreilta joskus harvoin). Yksi suurehko meno minulla on per kuukausi, mutta se jää onneksi jossain välissä pois. Asuminen voisi olla halvempaa, sähköönkin menee tolkuttomasti, mutta noihin menoihin ei voi kovin paljon vaikuttaa. Vakuutuksiakin on kai ihmisellä hyvä olla.
Hinnat ovat todellakin nousseet. Olen siltäkin asialta onnistunut sulkemaan silmäni. Aiemmin kauppareissuilla minulla meni useimmiten alle 10 euroa per kerta. Nyt näyttäisi melkein aina menevän yli. Toivottavasti olen harventanut kauppakäyntejäni, se voisi myös selittää nousua. Julkisilla matkustamiseen minulla menee paljon rahaa, 50-100 euroa kuussa, jos summan jakaa tasaisesti koko vuodelle. Tuohon kuuluu siis kaikki arkimatkoista lomareissuihin ja ystävien tapaamisiin liittyvät matkat. Ja minä olen sentään opiskelija ja varsin rasittunut kulkemaan pelkästään ja rajoitetusti julkisilla erilaisia tavaroita ruuhkissa raahaten.
Mistähän ihmeestä voisin säästää? En oikein tiedä. Haluaisin muuttaa siten, että saisin pienennettyä asumiskustannuksia (epärealistista) ja liikkumiseen liittyviä kuluja (realistista), mutta tuo on hankala järjestää. Toisaalta säästäminen säästämisen vuoksi ei ole kovin mielekästä sekään. Kyllä elämästä pitää myös nauttia tässä ja nyt, Elää.
Subscribe to:
Posts (Atom)