Thursday, January 29, 2015

Priorisointihan se oli se juttu kaaoksen hallintaan...

Eilinen kirjoitukseni sai ajatuksiani ojennukseen. Ymmärsin, että liian monen asian samanaikainen tapahtuminen ja eri suunnista sinkoilevat vaatimukset saivat mieleni kaaokseen, jolloin minun oli vaikea keskittyä ylipäätään tekemään asioita, kun mielessäni pyörivät vain "velvollisuudet". Kaaosteltuani aikani, priorisoin tehtäväni ihan itsekkäästi ajatellen ja kiireellisyys huomioiden ja tehtävälistan top-3 hahmottui hyvin nopeasti. Kyseessä ei ole elämässäni olevien asioiden prioriteettilista, vaan tämän hetkisten asioiden hoitamisen tärkeysjärjestys (akuutit asiat toki voivat muokata listaa). Tämän listan mukaan minun kannattaa sekä lyhyellä että varsinkin pitkällä tähtäimellä tehdä asioita juuri nyt:

  1. Opintojeni loppuun saattaminen
  2. Edes jonkinlaisesta toimeentulosta huolehtiminen
  3. Toimet hyvinvointini tukemiseksi, jotta jaksan hoitaa kaksi ensimmäistä kohtaa (sis. mm. liikuntaa, hyvää ruokaa, lepoa ja hieman sopivaa, hyvinvointia tukevaa sosiaalista elämää)

Priorisointini myötä tehtävälistallani olevia asioita lykkääntyy eteenpäin ja moni näistä on sellainen, joihin liittyy muita ihmisiä. Tänään tarmon puuskassa sain hoidettua jotain hankalia asioita ja sanottua parille ihmiselle, että en juuri nyt ehdi paljon. Silti pitäisi sanoa tästä tilanteesta useammallekin, eli luultavasti onnistun loukkaamaan ihmisiä. Kaikki eivät vain ymmärrä sitä, miksi en juuri nyt taivu juuri hänen asialleen. Ei voi mitään, en minä millään pahalla tätä tee. Jotkut asiat vain yksinkertaisesti ehtii hoitaa myöhemminkin ja toisia ei.

Wednesday, January 28, 2015

Vetoa eri suuntiin

Olen monta kertaa miettinyt, että haluaisin kirjoittaa erilaisista asioista. Aiheet pyörivät mielessä, mutta kun aamulla herään, tartun arkiaskareisiin ja ajatukset hajoavat ja unohtuvat. On kiire ja kuitenkaan ei ole. Saan aikatauluttaa itse, mutta paljon pitää saada aikaiseksi ja eräs deadline on muutaman päivän päästä. Pitää tehdä tehdä ja tehdä. Ihan hyvällä fiiliksellä teenkin, kunhan saisin keskittyä olennaiseen (ja käydä välillä latautumassa suksilla).

Mietin juuri, että minun pitäisi vastata neljään viestiin, tehdä yksi työhakemus, hoitaa x kpl erinäisiä asioita liittyen rahaan ja muihin asioihin. Lista on pitkä. Jos voisin keskittyä vain niihin arkiasioihin, joita minun täytyy tehdä pitkään, hartaasti ja puurtaen, olisin tyytyväinen. Mutta kun minun pitää olla yhtä ja toista niin moneen suuntaan, että en jaksa laskea. Esimerkiksi kaikki nuo neljä viestiä odottavaa ihmistä (vai onkohan niitä enemmän?) odottaa ja haluaa jotain minusta ja minusta tuntuu, että se on se, mitä en nyt jaksaisi.

Jaksan kyllä ihmisiä sinällään ja haluan tavata ja kuunnella heitä, mutta minusta ei nyt irtoa mitään "ylimääräistä". Ahdistaa, kun pitää oikoa väärinkäsityksiä, suostua asioihin konflikteja välttääkseen (niitä en ainakaan jaksaisi) ja kirjoitella muuta niitänäitä, jotta joku toinen olisi tyytyväinen. Jos nuo asiat olisivat jotain ihan kevyttä settiä, niin ei siinä mitään, mutta viestit ovat henkisesti kuormittavia.

Toistaiseksi olen hoitanut yhden asian kerrallaan silloin tällöin, mutta uutta tuntuu pukkaavan putkeen koko ajan. Siksi olen nyt siirtynyt välttelemään noita epämieluisia asioita, vaikka ei sekään auta (yllätys!) muuten kuin hetkellisesti. Kai pitäisi vain ottaa jokin ryhtiliike ja hoitaa ikävät asiat pois päiväjärjestyksestä. Niiden asioiden hoitaminen on sitten pois tuosta asiasta, jonka deadline lähestyy, ja kivasta tekemisestä. En halua tuota.

Priorisointi? Ehkä kylmästi laitan asiat tärkeysjärjestykseen, vaikka se aiheuttaakin pahaa mieltä ja pettymyksiä. Ehkä hoidan ensin tärkeimmät askareeni (sis. deadlinehomma) ja rentoutumisen (sis. hiihtämisen). Siten ainakin ylläpidän hyvinvointiani ja kukaan ei kuitenkaan kuole. Pettymykset ehtii hoitaa myöhemminkin.

Saturday, January 10, 2015

Ruokatsemppi

Olen miettinyt, että en ole tehnyt uuden vuoden lupauksia. Samalla olen kuitenkin tehnyt lupauksia tähän aikaan vuodesta. Olkoon siis mitä ovat ja palaan niihin tarkemmin myöhemmin, mutta eräästä tsemppauksesta kerron nyt.

Tilanne ennen: käyn ruokakaupassa, kun olen nälkäinen ja väsynyt. Mukaan tarttuu jotain helposti ja nopeasti laitettavaa ruokaa. Tämä toistuu x kertaa viikossa ja usein ateriani on leipää.

Positiivista toki tuossa tilanteessa on se, että olen siitä huolimatta syönyt varsin terveellisesti. Olen ostanut helppoja puolivalmisteita, joista saa nopeasti ruokaa, mutta mitä tahansa roskaa en ole ostanut. Välttelen lisäainepommeja ja olen useimmille aterioille laittanut jotain kasvista lisäkkeeksi (ellei kyseessä ole monipuolinen kasvisruoka). Lisäksi syön joka päivä ainakin yhden hedelmän (tämän tavoitteen aloitin pari kuukautta sitten, hedelmä on yleensä omena). Olen varma, että syön terveellisemmin kuin useimmat meistä (paljon sanottu), mutta jotain järkeistämistä ruokailuihini tarvitsisi. Inhoan nälkäisenä ja väsyneenä kaupassa kiertelyä, koska siinä mielentilassa ei vain yksinkertaisesti keksi mitään järkevää syötävää.

Siispä olen päättänyt, että teen kaksi kunnon ruokaa per viikko. Kaksi kuulostaa ehkä vähältä, mutta tarkoitus on, että noista "satseista" tulee useampi ateria: minulle ei nimittäin tuota mitään tuskaa syödä samaa ruokaa useampana päivänä. Päätän ruoat sunnuntaisin ja maanantaisin haen tarpeet kaupasta. (Tämän myötä toivottavasti kauppareissujen määrä myös vähenee.) Lisäksi kaksi on sellainen tavoite, jonka realistisesti voin saavuttaa. Tokihan voin tehdä enemmänkin. Tavoitteenani on myös kokeilla uusia reseptejä ja niiden myötä löytää uusia arkiruokia. Aion myös kirjoittaa reseptit ylös johonkin, jotta ne eivät unohdu. Tarvitsen listan sapuskoista, joista valita, muuten päässä lyö tyhjää viikon sapuskoja suunnitellessa.

Aloitin tämän tsempin tällä viikolla ja ruokana oli mausteista kasviskeittoa (nam) ja juustoista kasvismakaronilaatikkoa. Tuo makaronilaatikko oli tosi nopea ja helppo tehdä, joten sikäli se päätyy arkiruokien listalleni. Maku oli aika keskinkertainen, mutta ei lainkaan huono. Laatikko oli ehkä hieman kuivakkaa, joten nestettä siihen voisi lisätä. Terveellisyys on ehkä vähän niin ja näin, mutta kaiken kaikkiaan ihan hyvä ruoka. Mausteinen kasviskeitto koostui kasviksista, joista suurin osa tuli wok-vihannespussista, sekä kookosmaidosta ja mausteista. Se on aina yhtä hyvää ja helppo tehdä.

Ensi viikon ruokalistalle olen suunnitellut rapukakkuja ja pinaattikeittoa. Noita rapukakkuja en ole koskaan tehnyt, mutta pinaattikeittoa olen tehnyt itse aika usein. Noiden pitäisi olla helppoja ruokia, mikä toivottavasti auttaa alkuun tässä tsemppauksessani. Oikeasti nimittäin haluan osata tehdä hyviä arkiruokia. Nyt olen lähinnä heikkoitsetuntoinen, mitä ruoanlaittoon tulee. Olisi mukavaa osata joskus tehdä ruokia, joita muutkin voisivat syödä ja pitää jopa herkullisina.

Wednesday, January 07, 2015

Viime vuoden vaatekulut

Olen pitänyt kirjaa menoistani ja tuloistani koko viime vuoden ja aion jatkaa samaa tänä vuonna. Tulojen tarkkailu on lähinnä masentavaa, mutta menojen tarkkailusta on ollut hyötyä: tuntuma omaan kulutukseen ei välttämättä ole sama kuin todellisuus. Olen yllättynyt, miten paljon rahaa menee esimerkiksi ruokaan. Enemmän kuin kuvittelisi. Laskin nyt ensimmäistä kertaa, paljonko minulla meni vaatteisiin rahaa viime vuonna.

Minusta tuntui, että ostin viime vuonna poikkeuksellisen paljon vaatteita. Uudistin nimittäin sekä kesä- että talvivaatevarastoani ja vaikka ostinkin paljon käytettyä, arvelin rahaa menneen. Summa on 991 euroa. Vertailukohtaa aiemmilta vuosilta ei ole, joten en tiedä, onko tuo paljon vai vähän. Laskiessani eri kuukausien vaatekuluja yhteen, huomasin varsin suuria summia, joten kalliitakin vaatteita tuohon kai mahtuu tai sitten shoppailin jonain kuukausina reilummin. Vaatekaappini ei silti pursuile: uutta hankintaa kohden kaapista poistui aina jotain vanhaa.

Mistä summa siis koostuu? Siihen kuuluu esimerkiksi kahdet kengät eli kumisaappaat ja syyskengät, jotka yhdessä maksoivat noin 100 euroa. Ostin kaksi takkia, kalvollisen ulkoilutakin ja kevyen talvitakin nollakelejä ajatellen. Ostin pari tosi ihanaa neuletta, jotka olivat varsin kalliita. En yleensä osta noin kalliita vaatteita, mutta nyt tein poikkeuksen ja se kannatti: rakastan kumpaakin neuletta ja olen käyttänyt niitä. Loput ostoksista ovat luultavasti lähinnä kirppareilta tai muuten edullisesti ostettuja peruspaitoja tms. pienempää.

Uskon normaalisti pystyväni pysymään helposti alle 1000 euron vaatebudjetissa, koska nyt minulle jäi tunne, että ostin viime vuonna paljon vaatteita. Normaalisti kulutus on siis luultavasti pienempää, hyvä niin. Mielenkiinnolla odotan, että millaiset vaatekulut ovat vuoden päästä. Suuremmille hankinnoille ei nyt pitäisi olla tarvetta, kun vaatekaapin sisältö on jo uudistunut mieluistaan suuntaan. Ennemminkin vaatteiden määrässä riittää vielä karsittavaa, mutta se onkin sitten jo ihan toisenlainen ponnistus...

Tuesday, January 06, 2015

Levoton yö

Viime yö oli levoton, heräilin vähän väliä. Olen pitänyt öisin verhoja auki, jotta voisin herätä yhdessä valon lisääntymisen kanssa, joten näen sängystäni ulos. En kuitenkaan asu maan tasalla, joten näen lähinnä taivasta ja se toki onkin mieluisampaa katseltavaa kuin rakennukset ja ihmiset. Viime yönä katselin siis täysikuuta, joka loimotti suoraan silmiini.

Pohdiskelin kuuta katsellessani, että vaikuttaako täysikuu todellakin nukkumiseen. Itsestäni tuntui siltä. En tiedä muuta syytä viime yön levottomuudelleni. Onneksi minun ei ole tänään tarvinnut erityisemmin olla missään tai mitään, joten heikohko yö ei ole hidastanut menoa. Oikeastaan olen vain ilolla muistellut kuuta, joka oli pakkasessa todella kaunis.

Jos tarkkaan muistelen viime yön uniani ja ajatuksiani, ne sisälsivät paljon pelkoa, eli pelkoa tulevasta ja siitä, että asiat eivät menekään siten kuin palavasti toivon. Aika turhia pelkoja siis sikäli, että en voi ratkaista kaikkia tulevaan liittyviä murheitä tässä hetkessä, voin vain elää päivän kerrallaan ja ohjata elämääni toivomaani suuntaan. Yöllä hereillä oleminen on omiaan herättämään ikäviä murheajatuksia kuopistaan.

Ehkä ensi yönä saan nukuttua, vaikka kieltämättä aamuyöstä makuuhuoneeseeni loimottava kuu on niin kaunis, että sekin olisi kiva nähdä. Saa nähdä, miten käy.

Thursday, January 01, 2015

Hyviä hetkiä vuonna 2014 ja parempaa uutta vuotta 2015

Vuoden vaihtuminen on herättänyt minussa monenlaisia mietteitä. Ajatukset kulkevat päässäni, mutta vielä en ole saanut niistä muodostettua sellaisia kokonaisuuksia, että osaisin purkaa ajatuksiani sanoiksi ja lauseiksi. Mietin kuitenkin, mitkä olivat minun top 3 merkittävimmät ja iloisimmat asiat tai tapahtumat viime vuonna. Niiden miettiminen oli tosi mukavaa ja minulle tuli tosi hyvä ja kiitollinen olo. Ihanaa, että sain kokea nuo kolme asiaa (ja paljon enemmänkin toki!)!

Yksi merkittävä hetki viime vuonna oli rakkaan ystäväni kanssa oleminen ja metsässä kulkeminen hänen kanssaan kesällä. Oli mukavaa höpsötellä hänen kanssaan kuin oltaisiin taas pikkutyttöjä - tai että ei koskaan edes olla kasvettu aikuisiksi, vaan ollaan edelleen huolettomia tyttöjä keskellä metsää seikkailemassa. Oli tosi upeaa ja hetki korosti minulle läheisten ihmissuhteiden tärkeyttä.

Toinen asia, josta olen tosi kiitollinen, on uusiin ihmisiin tutustuminen ja vapaa-ajan tekemiset heidän kanssaan. Läheiset ystävät ovat tärkeitä, mutta on hienoa, että on myös etäisempiä tuttuja, joiden kanssa on hyvä olla ja joiden kanssa voi tehdä yhdessä mukavia asioita.

Kolmas hieno hetki viime vuonna oli tekemäni työn valmistuminen. Vaikka työ oli aika rasittavaa ja vaikeaa, oli hieno hetki huomata, että olin osannut tehdä hyvää työtä. Hyvä minä :)

Lisäksi viime vuonna oli monia muita hyviä hetkiä ja kohtaamisia. Olen kiitollinen kaikista niistä. Jos mietin kokonaisarvosanaa viime vuodelle, niin sanoisin, että vuosi oli ok. Eli ei mikään huippu, koska yleisvire oli monesti rasittunut ja alavireinen, mutta monet hyvät hetket loivat vuoteen hyviä nousuja. Toivonkin tälle vuodelle kepeää ja innostunutta oloa ja monia hyviä hetkiä.


Hyvää uutta vuotta 2015 ja monia hyviä hetkiä teille kaikille!

Saturday, December 27, 2014

Koti kuntoon

Olen katsellut telkkarista kotiin ja kodin laittamiseen liittyviä ohjelmia nyt joulun aikaan, kun aikaa on ollut. Sen myötä olen saanut kovan sisustuskuumeen... ja en tarkoita sillä mitään hienostelevaa puuhastelua, vaan sitä, että minulla olisi jonain päivänä ylipäätään kiva koti.

Viime vuodet ovat minulla menneet tuskaillessa kotini kanssa. Syitä tähän on useita, mutta niillä ei ole nyt enää väliä, kun olen oivaltanut, että nyt minä voin laittaa kotini kuntoon. Ajatus tuntuu huikealta - voisin asua asunnossa, joka olisi käytännöllinen ja näyttäisi kivalta ja itseltäni! On ollut aidosti kamalaa asua kämpässä, jonka ilmettä inhoaa, jossa tavarat pursuilevat ja jonka huonekalut ovat hirveitä. En ole halunnut kutsua juuri vieraitakaan, koska häpeän kämppäni ilmettä, joten kyseessä ei ole pelkästään omaan viihtymiseeni liittyvä ongelma. Ja sellaisessa kolossa minun on pitänyt asua jo vuosia.

Olen potenut siis kotikriisiä ja yhdeksi uuden vuoden tavoitteekseni voisin ottaa sen, että teen kämpästäni minulle tämänhetkisen kodin, jota kukaan ei voi tulla myllertämään miksikään muuksi. Olen toki matkan varrella tehnyt pieniä parannuksia, mutta nyt pyrin korjaamaan loputkin epäkohdat, siis ne, jotka on ylipäätään mahdollista korjata. Aloitan sohvasta, joka on kotini suurin kauhistus. Se on aidosti kamala, myös niiden harvojen vieraideni mielestä, jotka hirvityksen ovat nähneet. Se lähtee kaatopaikalle ja ostan uuden. Tämä hankinta onkin onneksi se suurin ja merkittävin, muut muokkaukset kodin ilmeeseen ovat selvästi halvempia ja pienempiä.

Sohvan valitseminen on vaikeaa. Olen jo päättänyt suunnilleen, millaisen haluan, mutta lopullinen valinta on tekemättä. Haluan ehdottomasti vuodesohvan, koska se on ainoa järkevä ratkaisu pieniin tiloihin, joissa saattaa joskus majoittua yövieraita. Ostan mahdollisesti divaanisohvan, koska olen sellaisesta haaveillut ja tykkään sellaisesta. Ongelma näissä on se, että ne tuppaavat olemaan aika leveitä, en nimittäin haluaisi valtavaa sohvaa. Hieman yli kaksi metriä leveä olisi ihan riittävä, eli mahdollisimman sopivan kokoinen. En tiedä vielä, haluanko tumman harmaan vain tumman ruskean sohvan. Tämä värivalinta on luultavasti merkittävä muun kämpässä olevan värityksen suunnittelun kannalta.

Olen niin innoissani uudesta sohvasta jo nyt, että tuskin maltan odottaa, että pääsen kauppoihin. Vaikka tämä onkin sinällään pieni askel, minusta tämä tuntuu suurelta. Ehkä kodistani tulee vielä jonain päivänä aivain ihana turvapaikka minulle :)

Thursday, December 25, 2014

Juhlien vietossa on vaihtoehtoisia tapoja ja se on ok

Olen viettänyt joulua, kuten ennenkin. On ollut mukavaa ja paljon aikaa mietiskellä kaikenlaista. Olen ajatellut aiemmin joulun- ja muiden vastaavien juhlien vietosta, että on vain yksi oikea tapa viettää juhlaa ja jos se ei toteudu, on kamalaa. Tähän liittyy myös uuden vuoden läheisyys - olen viettänyt paljon mukavia ja vauhdikkaita uuden vuoden juhlia nuorempana, mutta viime vuosina olen ollut lähinnä (yksin) kotona. Kotona kököttäminen on tuntunut tosi kurjalta vauhdikkaampien juhlien jälkeen, olen tuntenut itseni yksinäiseksi, epäonnistuneeksi ja synkäksi.

Nyt kuitenkin jotain näyttäisi muuttuneen. Olen ymmärtänyt, että puitteet ovat ne, mitä ovat ja niissä puitteissa voin kuitenkin rakentaa, mitä haluan. En ehkä voi saada toivomaani seuraa, mutta hei, minähän viihdyn tosi hyvin myös yksin ja voin nauttia myös sellaisista "juhlista", jotka järjestän "vain" itselleni. Kyllä minulla voi olla kivaa niinkin. Tai jos vaikka matkustan jonnekin, niin sekin on mukavaa. Ei tarvitse olla aina samankaltaisia puitteita joulun tai uuden vuoden juhlimiselle, koska se stressaa, asettaa odotuksia, vaatimuksia ja muuta ikävää. Nimenomaan ei tarvitse, mutta toki saa olla. Silloin osaan iloita siitäkin.

Ymmärrän toki heitä, jotka haluavat viettää aina perhejoulun ja joulu on pilalla, jos perhejoulu ei toteudu. Silti itse en aktiivisesti pilaisi jouluani, vaan yrittäisin parhaani. Ehkä olen löytänyt kuitenkin aika paljon positiivisuutta, kun haluan itse pyrkiä valitsemaan ensisijaisesti mukavan juhlan. Haluan pitää hauskaa niissä puitteissa, jotka minulle on kulloinkin tarjolla. Ja olen huomannut, että jos olen elämässä aktiivinen, erilaisia puitteita voi olla tarjolla. Olisin nimittäin tänä jouluna voinut valita toisinkin, myös tosi kivasti. Olen tosi onnekas!

Huonoina hetkinä minun on toki vaikea ajatella näin, mutta se, että pystyn useimmiten ajattelemaan näin, on jo arvokas asia. Kun pystyy näkemään iloa monissa eri vaihtoehdoissa, elämä näyttää iloisemmalta. Ja se on mukavaa.

Tuesday, December 23, 2014

Joulua 2014

Lomani on alkanut ja pahin univelka on nukuttu pois. Olo on seesteinen. Tein tänään pitkän kävelyn pakkasessa ja se rauhoitti mieltä. Kävin kaupassa hipelöimässä kivoja vaatteita ja tavaroita, mutta en aikonutkaan ostaa mitään. Pelkkä koskettelu oli mukavaa. Lenkin jälkeen join kupin kuumaa teetä, mikä tuntui taivaalliselta.

Oikeastaan kaipaan glogiä, jostain syystä minulla on himo oikein kunnon glogiin eli ei siis mihinkään sokerilitkuun. Onneksi saan glögiä viimeistään huomenna. Lenkillä oli mukavaa katsella ihmisten pihoilleen laittamia monenlaisia jouluvaloja. Ihmisilläkin näyttäisi olevan hyvää mieltä, jostain syystä olen tavannut vain iloisia ihmisiä nyt joulun alla, mikä on tosi mukavaa. On vapauttavaa, kun on rauhallista, tunnelmallista ja ihmisillä hyvää mieltä.

Pää on täynnä ajatuksia, mutta en osaa purkaa niitä nyt tämän enempää, eikä tarvitsekaan. Riittää vain se, että olen ja nautin joulusta. Toivottavasti te muutkin voitte tehdä siten.

Hyvää ja rauhallista joulua! 
Toivottavasti hyvälle mielelle on paljon sijaa olla ja iloita :)

Sunday, December 21, 2014

Aika rauhoittumisen

Loma. Sellainen on nyt alkanut, nyt. Viime ajat ovat olleet täynnä kaikenlaista hulinaa, opiskelua, joulujuttuja ja ihmisiä, ja se on ollut uuvuttavaa. Olen myös nukkunut huonosti, kun keho käy ylikierroksilla kaikesta tekemisestä ja uudesta. Mukavaa on kuitenkin ollut eli ei harmita yhtään varsinkin, kun nyt voin rauhoittua ja keskittyä lepäämiseen ja rentoihin, mukaviin asioihin. Ihanaa ajatella tuota.

Nyt minulle on tiedossa mielenkiintoisten kirjojen lukemista, ulkoilua, hyvää ruokaa ja unta. Joulunviettoa. Kaiken tuon pitäisi tehdä hyvää. Ehkä johtuu väsymyksestä, mutta mieleni on nyt aika apea, mutta ehkä se johtuu siitä, että olen liian uupunut ponnistellakseni.

Jotenkin tuntuu, että hyvän mielen aikaansaamiseksi minun pitää ponnistella. En tiedä, mistä tuo tulee... tai ainakin osittain se johtuu siitä, että minun pitäisi ponnistella muuttaakseni elämässäni tiettyjä asioita ja sen ajatteleminenkin näännyttää. Ei siis pidä ajatella asiaa, ei ainakaan nyt lomalla. Nyt voi vain olla ja antaa maailman surrata omaa rataansa. Minun ei juuri nyt lomallani tarvitse olla siinä mukana. Voin olla vain minä ja nauttia olemisestani.

Sunday, December 14, 2014

Rauhallista arkea ja eloa (eli ei oikein mitään mielessä)

Ei ole oikein ollut mitään sanottavaa tai kirjoitettavaa. Arki rullaa siten, miten ennenkin. Ei ole tapahtunut mitään uutta ja mullistavaa, olen lähinnä yrittänyt saada itseni hoitamaan arkiaskareeni. Nimenomaan siis yrittänyt. Ihan liikaa aikaa on mennyt siihen, että olen laittanut poppia soimaan ja ajatellut, että "kohta aloitan". Joopa joo.

Toisaalta olen saanut tehtyäkin jotain. Erään opintoihini liittyvän tehtävän välitavoite on muutaman päivän päästä ja työ on todella edennyt. En tosin täytä aiemmin asettamaani aikatavoitetta tehtävään liittyen, joten mielessäni pyörii tyytymättömyys ja itsesyytökset laiskuudesta ja aikaansaamattomuudesta, mutta tuollainen asioiden pyörittely mielessä on ihan turhaa. Ketä oikeasti kiinnostaa, saavutanko tämän välietapin juuri nyt vai en? Ei ketään muuta paitsi itseäni ja tämä on totta. Miksi siis stressaan? Koska oma pää.

Olen opetellut olemaan tyytyväinen siihen, mitä onnistun saamaan aikaiseksi. Se on ollut tosi haastavaa, mutta luulen edenneeni. Ainakin osaan päivän päätteeksi poimia päivän saavutuksia ja pienetkin asiat tuovat iloa - eli olen selvästi kehittynyt. Asettamani tavoitteet ovat pienentyneet, koska olen ymmärtänyt, että ainoa, joka tällä hetkellä itseltäni jotain vaatii, olen minä itse. Toki minun täytyy toimeentulon eteen jotain tehdä, mutta siinä riman voi laittaa melko alas... ja se ei ketään haittaa. Mutta muuten voisin ottaa rauhassa melko rennosti. Vähän ja pienesti riittää juuri nyt, joten siitä kannattaa nauttia.

Eräs kiva asia viime aikoina on ollut osallistuminen tosi mukaviin pikkujouluihin! En ole tainnut muutamaan vuoteen pikkujouluissa ollakaan. Nyt pääsin nauttimaan hyvästä ruoasta ja seurasta ja olen siitä tosi kiitollinen :)

Saturday, November 29, 2014

Tämä tämänhetkinen kotini...

... eli asuntoni ympärilläni. Kaipa sitä kodiksi voi sanoa, vaikka asuinympäristöäni kodikseni en voikaan kutsua. Asuntoni on kuitenkin sitä, koska se on oma koloni, oma paikkani tässä fyysisessä maailmassa tällä hetkellä. Tässä on oikeastaan nyt ihan hyvä olla, vaikka haaveilenkin muusta. Onhan tämä oma paikkani, se ainoa, joka on "minun".

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, että en ole juuri kotiani laittanut, koska olen kokenut kotini väliaikaiseksi. Tilanne on vain nyt se, että tämä "väliaikaisuus" on venynyt useamman vuoden mittaiseksi. Toisen sanoen, koskaan ei etukäteen voi tietää, kuinka pitkä väliaikainen tai pysyvä lopulta onkaan. Mikään ei ole ainakaan pysyvää, koska elämä muuttuu kuin joen virtaus. Asiat ovat lopulta joko lyhyitä tai pitkiä väliaikaisuuksia.

Kotini laittamattomuus ja se, että en ole siihen panostanut, on johtanut siihen, että en ole halunnut kutsua vieraita käymään luonani. On heitä toki käynyt, mutta olen tuntenut oloni aina hieman kiusaantuneeksi vierailuista. Koen, että kotini ei kerro minusta juuri mitään... huonekasvit kertovat, että pidän kasveista, ja värit kertovat, että pidän (tietynlaisista) väreistä. Loppu on koostettu huonekaluista, joita on kertynyt vuosien mittaan ja erilaisista saaduista tavaroista ja ostetuista välttämättömyyksistä. Lopputulos on sekava kokoelma vähän kaikkea ja ei mitään. Tämä en ole minä, tekisi mieli sanoa, mutta ehkä se jollain tapaa kuitenkin on.

Ehkä olen sekalainen kokoelma vähän kaikkea. Kotini sisältää kerrostumat omasta kehityksestäni, on vanhoja huonekaluja, jotka hankin ensimmäiseen omaan kotiini ja jotka kertovat silloisesta minästä. On uusi huonekalu, joka ei sovi yhteen vanhojen kanssa. On uusia laitteita, jotka kertovat nykyisestä minästäni. Ja on kaikkea mahdollista ja mahdotonta siltä väliltä. Ajoittain järjestelty, joskus huoliteltu kaaos.

Mikä minä olen, mitä kotini pitäisi kertoa? Haluaisin kotini tukevan itseäni, olevan osa minua tai osa minusta. Niinpä olen nyt päättänytkin, että panostan kotiini, laitan sitä sen mukaan, mitä koen sen tarvitsevan, jotta kulkisin kohti asuntoa, joka tuntuisi kodilta ja johon olisi mukava vieraitakin kutsua. Haluaisin kodin, joka ei kiusaannuttaisi minua ja jonka tavaroista aidosti pitäisin. En halua inhota tv-tasoani enkä varsinkaan halua opetella pitämään siitä. Jos en pidä siitä, niin en pidä siitä.

On ehkä outo ajoitus panostaa juuri nyt kotiin, kun taloudellinen tilanteeni sisältää pelkkiä epävarmuuksia, mutta toisaalta ajattelen asian niinkin, että jos rahat loppuvat, niin sitten minulla on ainakin kiva koti, jossa olla. Työttömänä kotona on paljon, joten asialla on merkitystä. Toki pyrin laittamaan kotiani kierrätetyllä ja järkevästi hinnoitellulla ja kun en lopulta tarvitse paljon, niin tuskin tämä kovin kalliiksi tulee. Pari huonekalua luultavasti maksaa hieman enemmän, mutta ei sen pitäisi olla ongelma juuri nyt. On mukavaa, kun on elämässä suunnitelma ja se suunnitelma juuri nyt on kodin laittaminen.


Kasveista ja väreistä en luovu, mutta huollan kasvini ja suunnittelen käyttämäni värimaailmat.


Panostan myös yksityiskohtiin. Siivosin aamulla erään (tai siis kuvassa näkyvän) tason ylimääräisestä, käyttämättömästä tavarasta. Kaipasin siihen jotain liinaa, koska tason pintaan on pinttynyt likaa, mutta koska minulla ei vielä ole sopivaa liinaa, laitoin siihen väliaikaisesti kuvassa näkyvän joululiinan. Se luultavasti onkin ainoa jouluinen esine, joka kodissani asettuu nyt ennen joulua esille.

Kodin laittaminen on mukavaa ja on kiva, että on innostavaa tekemistä. Tästä on hyvä jatkaa :)

Kodikasta viikonloppua!

Tuesday, November 25, 2014

Innotonta arkea

Ei oikein huvittaisi. Ei innostaisi, ei motivoisi. Arkijuttuihin pitäisi keskittyä, mutta kun ei ei ei. Haluaisin vain käpertyä talvipesään viettämään "talvea" (siis mitä talvea, kun ulos katsoo?) ja herätä joskus, jos sittenkään.

En oikein jaksa innostua elämäntilanteestani juuri nyt, vaikka on siinä paljon hyvääkin. Ensin niihin hyviin asioihin. On ihanaa, kun voin nukkua riittävästi ja hyvin. On mielettömän mahtavaa, että minulla on ollut jotain mukavia vapaa-ajan askareita ja kivoja harrastuksia. Niitä on tiedossa lähiviikkoina lisääkin eli on jotain odotettavaa. On enemmän kuin mukavaa olla terve.

Muuten sitten voisinkin tehdä jonkin ison muutoksen, lähteä vaikka vuodeksi maailmalle reppureissaamaan. Ei se minun haaveeni ole, mutta mikä tahansa positiivinen muutos elämäntilanteeseeni alkaa kohta olla enemmän kuin tarpeen. Kyllästyttää asioiden loputon paikallaan junnaaminen, tilanteesta valittaminen ja loputon toiveikkuus, joka ei koskaan täyty. Olo täyttyy vain odotuksesta, toiveikkuudesta ja pettymyksestä, kun mikään ei muutu. Mutta jos ei tiedä, mitä muuttaa ja/tai miten, miten muutosta voisi tapahtuakaan? Tai että askeleet ovat aivan liian suuria, jotta pystyisin niitä ottamaan?

En tiedä. Olisipa vaikka lunta ja valoa, ehkä se piristäisi, mutta lumentulokin taitaa olla näitä toiveita, jotka johtavat vain pettymykseen.

Wednesday, November 19, 2014

Olen huomannut, että varmin tapa ahdistua on liian laajojen asioiden miettiminen ja tässä tarkoitan nimenomaan omaa elämää. Tai miksei vaikka jonkun toisenkin elämää, mutta kuitenkin liian laajojen ja siten hallitsemattomien asioiden miettiminen. Voin esimerkiksi miettiä haaveilemaani elämäntilannetta, mutta se tuntuu niin kaukaiselta, vaikealta ja suorastaan mahdottomalta, että ahdistus on taattu. Pitäisi vain löytää lääke, joka veisi ajatukset pois tällaisesta liian vaikeiden asioiden miettimiseltä ja joka auttaisi keskittymään lyhyemmän ajan tähtäimiin, asioihin, jotka voi ratkaista.

Sitä lääkettä ei vain ole, ellei ajoittaista ikävistä ajatuksista pakenemista lasketa mukaan. Olisi mukavaa, jos ajatuksiaan ja tunteitaan voisi hallita, mutta näinhän ei ole. Koen, että tämä ikävien ajatusten vyöry häiritsee asioita, joita minun täytyisi saada tehtyä. Tuntuu vain niin merkityksettömältä ponnistella, kun näköpiirissä ei ole mitään tulossa... on vain tyhjää, turvattomuutta ja kirjoittamatonta elämää. Toisaalta tämän tilanteen voisi nähdä myös hyvänä asiana, helppoutena tehdä ratkaisuja ja mahdollisuuksina. Minun on vain välillä niin vaikeaa suhtautua asiaan siten, kun toivoisin kai, että olisi jotain, mihin kiinnittyä.

Olen aina arvostanut vapautta ja nyt kun minulla on se, kaipaan jotain turvallista, johon kiinnittyä. Mutta onko mikään turvallista? Voiko mihinkään oikeasti kiinnittyä? Onko mikään varmaa? Ei kai. On kai ihan luonnollista kaivata jotain omaa paikkaa tässä maailmassa.

Siten en siis haluaisi, että ajatukseni harhailevat liian laajoihin asioihin, omaan elämään ja liialliseen oman navan ympärillä pyörimiseen. Haluaisin hoitaa nykyiset askareeni, elää tässä päivässä ja luottaa, että elämä järjestyy... mutta järjestyykö se? Jotenkin pelottaa ajoittain.

Thursday, November 13, 2014

Kun likakaivona oleminen alkaa riittää

En ole mitenkään helposti hermostuvaa ja loukkaantuvaa ihmistyyppiä. Jos jokin asia minusta tuntuu loukkaavalta, pohdin sitä ensin ja ehkä kysyn tarkentavia kysymyksiä ennen kuin "tuomitsen" ja loukkaannun. Ymmärrän, että monet sanovat paljon ja huolimattomasti tarkoittamatta välttämättä mitään pahaa - ehkä loppujen lopuksi ihmiset sanovat aika vähän pelkässä loukkaamistarkoituksessa, vaikka toki tätäkin tapahtuu.

Tunnen ihmisen, joka sanoo paljon ja harkitsematta, ja sanomisillaan loukkaa aika usein. Ymmärrän siis, että hän ei ymmärrä, miten hänen sanomisensa muihin vaikuttaa, että hän ei ymmärrä loukkaavansa. Hän luultavasti kokee, että voi sanoa mitä tahansa, koska hänestä itsestään nyt vain sattuu tuntumaan siltä. Hän mielellään kaataa oman mielipahansa muiden niskaan samalla syyllistäen toisia, ja minä olen ollut tällainen "likakaivo", johon voi kaataa mitä tahansa. Olin päättänyt, että siedän sitä, koska se on helpompaa kuin se, että yrittää estää likakaivona toimiminen. Toki voin sietää jotakin yleisen rauhan ja väleissäpysymisen vuoksi. Toki.

Nyt minulla on kuitenkin jokin kynnys ylittynyt. Nyt on ylitetty sellainen kynnys, että tunnen sisimmässäni, että tätä en voi enää sietää. En voi sietää syyllistämistä juuri tästä eräästä asiasta, joka on vain minun yksityinen asiani. En voi sietää sitä, että tämä henkilö (tai kukaan) tunkee näin yksityiselle alueelle elämääni ja keksii vieläpä syyllistää minua. Tämä asia on minun omien rajojeni sisällä ja kenelläkään muulla ei ole mitään asiaa tulla loukkaamaan minua asiasta ja varsinkaan siksi, että loukkaajalla itsellä sattuu olemaan paha olla. Pysyköön omalla tontillaan.

Sisimmässäni tuntuu siltä, että en halua enää olla missään tekemisissä tämän henkilön kanssa ja tämä on oikeasti minulta yllättävän voimakas reaktio. En muista, että olisin koskaan sulkenut ketään ihmistä pois elämästäni, joten tällaiseen tilanteeseen päätyminen on todella erikoista. Siltä minusta vain tuntuu, enkä haluaisi tuntea näin, mutta liika on liikaa.

Ongelma on vain siinä, että minun luultavasti täytyy olla vielä tekemisissä tämän henkilön kanssa eli yhteydenpidolta en voine välttyä. En siis tiedä, miten toimisin. Minua niin aidosti inhottaa ja ärsyttää, ensin monen vuoden toimiminen toisen pahan olon likakaivona ja sitten tämä viimeinen niitti. On myös hyödyntöntä sanoa hänelle, miltä minusta tuntuu. Olen nimittäin sanonut tuosta likakaivona toimimisesta ja se oli täysin hyödytöntä. Hän vain loukkaantui eikä yhtään ymmärtänyt, mitä yritin sanoa. Tilanne oli vain hankala, joten koin helpommaksi vain yrittää sietää. Rajoja olen yrittänyt vetää siten, että en reagoi mitenkään asioihin, jotka ei mielestäni minulle kuulu tai ovat jotenkin loukkaavia. Siten välttää hankalat konfliktit.

Nyt... en tiedä. En vain pysty esittämään osaani likakaivona, mutta en tiedä, miten toimisin. En todellakaan. Minua vihastuttaa, inhottaa ja loukkaa. Asiaa pitää miettiä ja ehkä yrittää vetää ainakin väliaikaista hajurakoa tähän henkilöön.

Wednesday, November 12, 2014

Liikaa odottamista

Odotan. Odotan opintojeni loppumista, varsinaisen työnhaun alkamista ja jotain ihmeellistä käännettä elämässäni. Odotan. Tiedän, mitä odottaminen on ja se, että kun sitä harrastaa ihan liikaa. Odotan, että jotain tapahtuisi. Elämä on odotusten helminauha.

Joskus minusta tuntuu, että olen odottanut elämääni ohitse, mutta ei se niinkään ole: elämässä on paljon asioita, joita täytyy odottaa, halusi sitä tai ei. Välillä pitää olla kärsivällinen ja tehdä asioita pitkäjänteisesti tavoitteen saavuttamiseksi, ja tällöin joutuu myös odottamaan.

En voi olla kuitenkaan miettimättä, että missä menee raja liian odottamisen ja sopivan odottamisen välillä? Riippuuko se siitä, mitä odottamisen päässä odottaa? Jos ajattelee opiskelua, se on ihan hyvää odottamista, koska siihen oletettavasti pystyy ja sen päässä odottaa valmis tutkinto. Matka tavoitteeseen sisältää mahdollisuuden oppia uutta. Eli tämä on hyvä odottaminen, koska sekä matka että tavoite tarjoavat hyvää ja arvokasta.

Huonoa odottamista on ainakin se, että odottaa jotain tapahtuvaksi. Tällöin odottamisen aikana ei tapahdu mitään ja lopputulosta ei todennäköisesti saavuta koskaan. Mahdollisesti huonoa odottamista on myös se, että odottaa jonkun toisen tekevän jotain tämän toisen omassa elämässä. Silloin matka on vain odottamista ja toivomista (joka ei edistä mitään) ja lopputulos on taas epävarma: aikaa (elämää) on kulunut ja itse jää kenties tyhjin käsin, eikä välttämättä toinenkaan ole tehnyt mitään. Silti toisiin ihmisiin liittyvä odottaminen on kaksipiippuinen juttu: lähimmäisiin liittyvä odottaminen on myös välittämistä. Siitä maksettu hinta voi olla joko siedettävä tai liian korkea, eli ehkä odottamisen hinta on keskeinen asia arvioitaessa odottamisen järkevyyttä.

Minusta tuntuu, että olen odottanut ihan liikaa milloin mitäkin, mutta varmasti en osaa sanoa, mikä on ollut liikaa, paitsi jotain yksittäisiä asioita. Minusta nyt vain vahvasti tuntuu siltä, että elämäänsä ei kannata odottaa ohi, mutta toisaalta hosumalla voi myös menettää arvokkaita asioita. On hankalaa kulkea tässä nuoralla ja toivoa, että en odota niin paljon, että se herättää myöhemmin katkeruutta. Minun pitäisi saada odottamiseen positiivinen sävy ja osata odottaa oikeita asioita, mitä nämä asiat sitten tällä hetkellä ovatkaan.

Friday, November 07, 2014

Pieniä positiivisia asioita

On ollut hieman kurja fiilis viime päivinä, joten nyt on hyvä hetki muistella viime viikkojen positiivisia asioita. Minulla on nimittäin syytä kiitollisuuteen, koska olen saanut tehdä mukavia asioita. Hyvä juttuja:

  • Olen ollut terve ja olen nukkunut hyvin. Näiden asioiden hyvyyttä ei voi liikaa korostaa.
  • Olen saanut tavata tosi mukavia ihmisiä, joiden tapaamisesta olen kiitollinen.
  • Olen ollut metsässä ja istunut nuotiolla (saan vieläkin tuoksutella savulta tuoksuvia vaatteita).
  • Olen lukenut mielenkiintoisia kirjoja.
  • Olen opiskellut.
  • Olen nähnyt ensilumen (ja näen parhaillaan).
  • Olen todennut kuntoni olevan niin hyvä, että pystyn juoksemaan. Juokseminen on tuntunut kivalta.
Luultavasti monta muutakin mukavaa asiaa on ollut, mutta jo tuo lista näyttää kivalta. Olen kiitollinen.

Tuesday, November 04, 2014

Varma keino pahantuulistua eli tukien selvittäminen

Tänään keksin, mikä on varma keino saada itsensä pahantuuliseksi. Se on työttömyys ja siihen liittyvien tukien yms. selvittäminen. Toki varmasti myös näiden tukien hakeminen kaikkine liitepapereiden etsimisineen, mutta näin pitkälle minun ei onneksi tällä erää tarvitse mennä (mitähän sitten olisikaan tapahtunut?!). Halusin siis "vain" selvittää, että jos työttömäksi päädyn, miten käy tulojeni. Toivoin, että tämä helpottaisi stressiäni tuleviin tuloihini liittyen, mutta ei se sitä todellakaan tehnyt, ennemminkin "korjasi" matalaa verenpainettani.

No, eipä tarvitse pitää kiirettä valmistumisen kanssa, kun työttömäksi siirtyminen ei todellakaan avaa rahahanoja. Tokihan saan silloin enemmän rahaa kuin opiskellessa, mutta summa ei ole suuri ja sen saamiseksi minun pitäisi löytää jostain papereita, joilla minun pitää todistella (mielestäni) epäolennaisia asioita. Olennaisinta lienee kuitenkin se, että mahdollisesti saamani summa ei riittäisi nykyisiin menoihini, joita olen toki jo ajat sitten karsinut, mutta kun asuminen on kallista, kallista ja kallista.

Olen tehnyt virheitä viime vuosina, jos ajattelen työttömysturvaani. Viimeisimmät työni tekevät sen, että ansiosidonnaiseni jää olemattomaksi, vaikka minulla on pitkä työhistoria ja työtön en ole ollut yli kymmeneen vuoteen. Tämä herättää katkeruutta, täytyy myöntää ja vaikka ei ehkä pitäisi, säännöt kun ovat mitä ovat ja mitä en ole niitä aiemmin selvittänyt.

Miksi pitää rangaista siitä, että olen ylipäätään tehnyt jotain, töitä ja siinä ohessa kehittänyt itseäni ja osaamistani? Ja miksi juuri viimeisimmän tulonlähteeni täytyy olla se ratkaiseva? Ei töitä tehdessä tule ainakaan itselleni mieleen, että pitäisi selvitellä, että "miten käy ansiosidonnaisen tätä työtä tehdessä", vaan teen töitä, jos niitä on. Nyt olisi luultavasti kannattanut selvitellä asioita etukäteen... mutta myönnän, että olisin silti tehnyt viimeisimmän, kiinnostavan työni. Minä teen sellaisia töitä, joita haluan ja pystyn tekemään, vaikka kuinka yrittäisivät kyykyttää ja rangaista sen jälkeen.

Tokihan tavoitteeni on nyt löytää töitä, mutta kun tilanne on sillä saralla mikä on, niin ikävältä tuntuu. Minua ei kannusta se, että rahat viedään. Olen aina ihmetellyt tätä päättäjien ihmelogiikkaa, jolla ihmisiä "motivoidaan". Minut tuo saa lähinnä vihaiseksi siihen asti, kunnes väsyn ja kummastakaan (vihaisuudesta tai väsymisestä) ei ole kenellekään osapuolelle mitään hyötyä (pitäisi kai kysyä päättäjien mielipide tähän asiaan).

Olen kuitenkin onnekas siinä mielessä, että ei minulla ole nyt mitään hätää ja lähitulevaisuuskin on turvattu. Voisin nyt ihan hyvin hengittää rauhassa ja elää päivän kerrallaan ja luottaa asioiden järjestymiseen, mutta mieli on kurja siinä mielessä, että se kehittelee liian helposti uhkia. Miinuksella eläminen tuntuu uhalta, vaikka se on korkeintaan uhka joskus kaukana tulevaisuudessa, ei juuri nyt. Kai tämä tästä, juuri nyt on kyllä tosi kurja olo.

Sunday, November 02, 2014

Ei vetoa

Oivalsin tänään, että minulla ei tällä hetkellä ole oikeastaan mitään, mikä pakottaisi tekemään jotakin. Mikään itseni ulkopuolinen taho (tekeminen tai henkilö) ei "vedä" minua mihinkään. Mikään ei siis oikeastaan pakon kautta motivoi, vaan minun pitäisi itsessäni rakentaa motivaatio ja tekemisen tarkoitus johonkin asiaan. Mikään ei vedä, minun täytyisi työntää.

Ja minuahan ei oikeastaan motivoi laittaa itseäni liikkeelle. Ehkä se johtuu tästä vuodenajasta ja sohvan ja sängyn uskomattomista vetovoimista... tai laiskuudesta ja saamattomuudesta. Ehkä ihmisen tarkoitus olisi olla ulkopuolelta motivoitu, hieman pakotettu, jotta hän toimisi parhaalla mahdollisella motivaatiolla ja energialla? Sopivasti tekemistä, ei liikaa, ei liian vähän.

Nyt kun minun pitäisi ihan itse keskenäni motivoitua arjessani, niin asiaa tarkemmin pohdittuani voin vain todeta, että jotenkin ei huvita. Ei oikeastaan mikään. Sitten jos kuitenkin teen asioita, minulle tulee parempi olo. Tuntuu vain jotenkin tosi merkityksettömältä pakottaa itseni tekemään asioita, joista on ehkä hyvällä onnella merkitystä vain itselleni (jos sitäkään), kuten opiskeluni. Ketä se kiinnostaa, kun valmistun? Ketä se kiinnostaa, saanko töitä vai en? Ketä se kiinnostaa treenaanko ahkerasti ja olen timmissä kunnossa?

En oikein tiedä, mistä repisin merkitystä tekemisilleni. Samalla olen aina kuitenkin ajatellut, että suurimmassa osassa tekemistämme asioista on merkitys mukana ja aika monessa se merkitys on "vain" itsessä koettua. Miksi vain itselle tehdyt asiat tuntuvat jotenkin helposti merkityksettömämmiltä kuin muille tehdyt asiat?

Minusta myös tuntuu juuri nyt siltä, että "muilla" on niin paljon ja minulla ei mitään, vaikka ei se niinkään ole. Minulla on asioita, joita tosi monella ei ole. Onko minulla sitten sellaisia asioita, joita haluaisin ja kaipaisin? Jotain on ja jotain ei ole. Näinhän se kaikilla lienee.

Ei minulla ole muuta vaihtoehtoa kuin rakentaa itse itselleni motivaatio tekemisiini, luoda kuva valmiista lopputuloksista, on ne sitten mitä tahansa merkityksiltään. Koska harvaa (ketään?) kiinnostaa sekään, teenkö ylipäätään yhtään mitään. Tästä merkityksettömyyden tunteesta tulee tosi tyhjä olo.

Friday, October 31, 2014

Koti, kirjat ja telkkari

Otsikossa tiivistyy asiat, jotka minua vetävät juuri nyt puoleensa. Kaipaan sohvalle peiton alle hautautumista ja hyvää kirjaa käteeni. Kaipaan sitä, että voin katsella ikkunasta ulos pimeyteen. Kaipaan lämmintä kupposta teetä tai mehua. Kaipaan rentoutumista hyvän tv-ohjelman parissa.

Aivan loistavaa on se, että voin toteuttaa tätä kaipuutani! On tosi nautinnollista vain lukea kaikessa rauhassa ja antaa ajan kulua. Olla vain. Pientä miinusta tulee siitä, että voisin harrastaa tätä melkein koko päivän :)

Kun pimeys laskeutuu on tosi vaikeaa lähteä ulos reippailemaan. Ei tässä pimeydessä ole reipas ja liikuntaa kaipaava olo. Päivisin en ole kovin hyvin ehtinyt ulos, mutta nyt viikonloppuna aion mennä metsään kävelemään ja saamaan valoa, raikasta ilmaa ja liikuntaa. Ihminen on luotu liikkumaan valossa, ei pimeydessä :) Pimeydessä on sitten omat askareensa.

Valoisaa viikonloppua!