Olen vuosien varrella muuttunut herkemmin stressaavaksi tai stressille herkemmäksi, miten sen nyt ottaakaan. En muista nuorena niin paljon stressanneeni jännittäviä tilanteita, mutta ehkä se johtuu siitä, että nuorena ei muutenkaan mieti asioita pitkällä tähtäimellä. Silloin elää enemmän hetkessä, nyt erilaisten valintojen seurauksia tiedostaa etukäteen liiankin hyvin, mikä tarkoittaa itselläni vaihtoehtojen loputonta puntarointia (mikä myös stressaa).

Olen nyt pyrkinyt tekemään asialle jotain, en tiedä auttaako se, mutta kannattaa kokeilla. Suurin osa stressistäni on nimittäin turhaa, riittäisi kyllä, jos stressaisi ja jännittäisi ihan vain "oikeita" asioita.

Ensin pyrin tunnistamaan stressin itsessäni. Seuraavaksi analysoin tilanteen eli arvioin, onko stressille oikeaa aihetta. Tämä pitää sisällään pohdinnan siitä, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua asioiden mennessä pieleen. Usein pahin mahdollinen asia ei ole kovinkaan paha, vaan esimerkiksi joku pahoittaa hieman mieltään, mikä lienee usein parempi vaihtoehto kuin yletön stressaaminen. Esimerkiksi jos aikatauluni ovat liian täynnä, on parempi karsia menoja kuin stressaantuneena ja ahdistuneena juosta menosta toiseen ja olla lopulta ihan poikki.

Olen pyrkinyt näkemään stressaavat tilanteet uudella tavalla. Kävin hiljattain yhdessä haastattelussa, joka luonnollisesti jännitti etukäteen hurjasti, mutta pohdin tilannetta etukäteen. Ajattelin pahimmat vaihtoehdot, jotka voisivat tapahtua ja ymmärsin, että ne eivät ole lainkaan pahoja. Jos toteutuvat, unohdan ne nopeasti. Sen jälkeen mietin, että kun elämästä olisi hyvä nauttia, niin aion nauttia haastattelusta, pidän siellä hauskaa. Tämä kuulostaa ehkä yliampuvalta, mutta pyrin tuollaiseen positiiviseen sisäiseen vireeseen, joka syntyy hauskasta tekemisestä ja siitä, että on täysillä läsnä siinä, mitä tekee. Hymyilin paljon ja olin innostunut. Luulisin, että tällainen vire ei olisi paha asia, ja haastattelun aikana ja jälkeen minulla olikin oikein mukava ja energinen olo (vaikka toki jännittikin). Meni sitten haastattelu miten meni (en tiedä vielä), mutta olin ainakin oma itseni ja tein parhaani, nyt voin "unohtaa" koko asian ja mennä elämässä eteenpäin.

Olen kuullut itseäni viisaammalta, että stressaaminen ei kannata. Näinhän se on, toivottavasti opin itsekin näkemään asiat kepeämmin.