29,5 C eli hellehelvetti

Posted on 12:52 PM In: ,
Otsikossa on aamun sisälämpötila. Mittaamiseen on kätevää käyttää digitaalista kuumemittaria, kun se on tosi tarkka ja näyttää jo tuollaisetkin asteet. Muut mittarini ovat lähinnä suuntaa-antavia. Asteista voi päätellä, että jonkinlaista tukaluutta leijuu ilmassa...

...eikä vain leiju, vaan suorastaan velloo joka nurkka täynnä. Olen aivan äärimmäisen ahdistunut ja kuumissani. On niin tukala olla, että ei ikinä. Olen liian kuumissani edes viilentääkseni itseäni, voimat vain menevät, aika kuluu ja odotan ihmettä tapahtuvaksi. Yhtä ja toista tekemistäkin olisi, mutta mikään tekeminen ei vain yksinkertaisesti onnistu.

Olen hiljaa mielessäni tehnyt päätöksen, että tätä hikikoppia (eli kämppää) en enää ensi kesänä katso. Jos minulla ei ole varaa asuntoon, johon saisi läpivedon, yritän löytää edes sellaisen, johon saisi hommattua ilmastointilaitteen. Tähän nykyiseen ei saa poistoputkea muuten kuin tekemällä seinään reiän tai puhaltelemalla kuumuus rappukäytävään ja siitä ei taitaisi naapurit pitää. En vain kestä kuumuutta enää ja tämä tällainen hikikoppi on vain ja ainoastaan ihmisten kidutusta varten. Ei tällaisessa voi elää. Voi antakaa minun muistaa tämä päätökseni vielä siinäkin vaiheessa, kun talvi alkaa kullata kesän muistoja!

Sanoako vai eikö?

Posted on 10:17 PM In: ,
Mikähän siinä onkin, että ensin tuskastuttaa ikävästä asiasta vaikeneminen ja sitten, kun suunsa vihdoin saa auki, ahdistaa tajuttomasti se sanominenkin? Missä on se hyvä välitila, jossa olisi kelvollinen olo?

Jostain syystä minulla on ollut oivia tilaisuuksia kertoa mielipiteeni ja olen sen tehnytkin. Olen oikein harjoitellut sanomista tilanteissa, joissa minua on häirinnyt jokin asia. Aiemmin olisin tällaisina hetkinä vaiennut ja niellyt osani, mutta nyt sellainen osa ei näytä oikein istuvan... nahkani on herkistynyt ehkä liikaakin. En jaksa enää vain sietää. Esimerkiksi koin hiljattain syyllistämistä asiasta, jossa mielestäni minulla ei oikeasti ollut mitään syyllisen osaa, koska en oikeastaan ollut edes oikea henkilö asialle. Vastasin turhan napakasti ja nyt on aika jäätävä meininki.

Yhden palautteen annoin vähän liiankin reipashenkisesti. Suoraan, mitenkään kiertelemättä ja unohdin vielä mainita yhtään mitään hyvää, kun olisi asiasta voinut mainita jotain positiivistakin. Taas jäätää. Vaikka sanomiseni ovat olleet tarkkaan harkittuja ja jopa useampana päivänä hiottuja, en silti saa sanottua asioita niin kuin pitäisi. Ihmetyttää se, että miten suurin osa ihmisista riitelee ja ovat silti seuraavana päivänä väleissä. Minulla se näyttää olevan kerrasta poikki. Jokin aika sitten ulkona joku mies huusi naiselle "tappavansa sen ja sen toukan". Lyön vetoa, että he ovat huomenna väleissä.

Ihmisten kanssa toimiminen on rakettitiedettä. En vain ymmärrä, enkä osaa. Jos paha olo syntyy sekä sanomatta jättämisestä että sanomisesta, mitään selkeää ratkaisuakaan ei ole. Erakkous? Jäätävä välinpitämättömyys? En osaa olla välinpitämätönkään, kaikki ihmissuhdekonfliktit järisyttävät aivan liikaa. Olen ehdottomasti pohjimmiltani kiltti. Olen ehdottoman hyväntahtoinen ja tiukasti sanoessanikaan en tahdo toiselle pahaa. Joskus tuntuu, että hyväntahtoisuuteni on ihan hölmöä, kun oikeasti ihmiset osaavat olla halutessaan tosi julmiakin. Minä vain mietin muutamaa sanomaani harkittua sanaa ja niiden pilaamia välejä. Tuntuu, että kyse on pikkuasioista, mutta eipä siltä näytä.

Korjautin pyöräni ja se olikin hieman enemmän maksava korjaus tällä kertaa, mutta onpahan nyt tehty. Pyörä kulkee taas hyvin ja olen siitä tosi iloinen. Pyöräni on jo aika vanha ja olen törmännyt kommentteihin, että "et kai enää tuota korjaa, mikset osta uutta pyörää". Missä menee raja, jossa uuden ostaminen on järkevämpää kuin vanhan korjaaminen? Tuota on vaikea määritellä. Pyörässäkin saa vaihdettua melkein kaikki osat. Jos ostaa laadukasta, voisi kuvitella, että korjaaminen olisi järkevää. Lähtökohtaisesti huonosta kapistuksesta ei korjaamallakaan tee hyvää.

Puntaroin tälläkin kertaa korjauttamista ja sen järkevyyttä. Pidän pyörästäni paljon ja sillä on mukavaa ajaa ja tämä on puntarissa paljon painava asia. Pyöräni on painava teräsmöhkäle, mikä on miinusta, mutta toisaalta se tarjoaa oivan mahdollisuuden kunnon kuntoiluun. Ei pelkästään huono asia siis sekään. Vanhan korjaaminen on ekoteko, ympäristö kiittää. Vanhan pyörän yksi kiistaton etu on myös se, että pyörä ei kiinnosta varkaita. Pyörän lukitseminen riittää hyvin ja voin kulkea pyörälläni vapaasti ilman, että täytyisi pelätä ylimääräisten tahojen liiallista kiinnostusta pyöräni rahallista arvoa kohtaan. Vakuutusyhtiökin kiittäisi, jos tietäisi.

Oli mukavaa pyöräillä eilen hieman normaalia vehreämpiä reittejä kotiin. Nautin kulkemisesta, vihreydestä, sateen raikastamasta ilmasta ja oman pyöräni tunnusta. Ei aina tarvitse olla hienointa ja uusinta, riittävän hyvä ja omalta tuntuva riittää. Minulla on hyvä pyörä.

Olen kulkenut töissä varsin paljon pyörällä. Matkaa on yhteen suuntaan vajaa kymmenen kilometriä ja sitä on pääasiassa mukava kulkea. Alkukaudesta pyöräilykunnon oltua vielä heikko, matka tuntui raskaalta ja keho rasittui ihan selvästi, mutta nyt voin kulkea matkaa useana päivänä peräkkäin ja se on välillä jopa mukavan kepeää. Silti minun täytyy muistaa levätäkin.

Olen nauttinut siitä, että voin kulkea omaan tahtiini ja vain katsella ohitseni pyyhältäviä julkisia kulkuneuvoja. En nimittäin pidä julkisilla kulkemisesta, noin yleisesti ottaen. Oikeastaan suhtautumiseni on ristiriitaista: kannatan julkisia kulkuneuvoja ja itsekin suosin niitä, mutta en silti halua itse säännöllisesti kulkea niillä. Ehkä se on epäsosiaalisuutta, kun en kaipaa kylkikyljessä nyhväämistä tunkkaisessa ja ahtaassa kulkuneuvossa, jossa ihmiset pärskivät ympäriinsä.

Eilen ja tänään pyöräily on näyttänyt rasittavampaa puoltansa. Eilen irtosi takapyörä. Se siis toki pysyi paikallaan, mutta oli irti. Siinä on mutterikiinnitys, joten en saanut sitä sormillani kiristettyä siten, että pyörällä olisi uskaltanut ajaa, joten kävelyksi meni. Illalla takapyörä kiinni ja koeajon jälkeen kaikki vaikutti olevan taas hyvin. Tänään takapyörä lakkasi pyörimästä, ei toki yhtäkkiä, vaan hiljalleen kauhean metelin säestämänä. Työnsin pyörän paremmalle paikalle "säilytykseen" ja kävelin taas. Äh.

Kai se pitää hyväksyä, että iloihin sisältyy vaikeuksiakin ja kaikki ei suju aina mutkattomasti. Pyöräkään ei ole ikuinen ja vaatii hoitoa ja huoltoa. Onneksi kuitenkin pyörän saa yleensä korjattua ja ilo voi taas jatkua.

Kuumuus... ja lapiohommia

Posted on 3:47 PM In: ,
Viikonloppu oli kuumuuden vuoksi vaikea. Missään ei ollut hyvä olla. Kotona sisällä on 30 astetta lämmintä, ulkona melkein sama. Hiki virtaa, vaikka mitään en tekisi. Tuuletin pyörii melkein vuorokauden ympäri ja auttaa nukkumaan edes pätkäunta. Väsyttää, uuvuttaa, tuskastuttaa, pyörryttää ja ärsyttää. Koko ajan on paha olla. Pitäisi juodakin paljon, mutta en oikein saattaisi, yäk. Ruokakaan ei maistu. En ole helleihminen lainkaan.

Kämpässä sotku leviää, kun en pysty siivoamaan. Melkein kaikki tekeminen on jäissä, kun siedettävän olon saa vain sohvalla makoillen tuuletin vieressä huristen. Harvoin olen maanantaiaamuna lähtenyt niin innolla töihin kuin tänään, voisin nyt asua töissä! Muutama tunti ilmastointia ja ajatus alkoi taas kulkea ja olo tasaantui. Minusta alkoi kuoriutua taas Ihminen. On hämmentävää, millainen ero itselläni ja itselläni voi olla, kun lämpötila on vaihtelee.

Kasvimaan askareetkin odottelevat nyt sään muuttumista. Kastelen jo tehtyjä kylvöksiä ja se tuntuu raskaalta tässä painostavassa kuumuudessa, kun kastelu ei ole ihan helpoimmasta päästä hoidettavia askareita, kun vesipistettä ei ihan vieressä ole... Oletettavasti kuivuus ei ole päässyt yllättämään, ainoastaan perunat ovat jääneet vähälle kastelulle. En tiedä, kärsivätkö ne siitä.

Aiemmin mainitsemani mukulakin on tunnistunut. Se on maa-artisokka, jota kasvaa sekä kasvimaallani että sen vieressä. Perunapenkkini päässä kasvaa kolme taimea ihan vierivieressä, joten minun on pakko kaivaa ne pois, vaikka noiden myötä luultavasti perunoitakin nousee ylös. Pitää olla varovainen. Lisäksi muutama alku on kulkuväylillä, ne on helpompi kaivaa ylös. Tämä ei ollut mikään kiva yllätys, mutta ei auta muuta kuin alkaa kaivaa. Noiden rinnalla ei nimittäin mikään tykkää kasvaa. Toivottavasti noita ei enempää alkaisi pyrkiä ylös. En olisi arvanut, että kitkeminen pitää aloittaa lapiolla, mutta kaikkea sitä oppii, kun tekee. Positiivista tässä on tietysti se, että syksyllä on tiedossa ainakin maa-artisokkaa. En olekaan koskaan syönyt sitä.

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive