Tuesday, April 30, 2013

Yksi mahdollinen työvaihtoehto

Kuuntelin tässä yhtenä päivänä erään henkilön hänen työhönsä liittyvää jutustelua. Henkilö kertoi, mitä tekee työkseen, millaisia asioita työstää, hyviä puolia ja haasteita. Jonkin aikaa kuunneltuani sisälläni syttyi lamppu: juuri tuollaista työtä minäkin voisin tehdä! Silmäni aukesivat kunnolla ja aloin keskittyä jutusteluun myös tältä kantilta.

Oivallus on minulle iso. Olen vuosien varrella (ja edelleenkin) etsiskellyt työelämälleni sellaista suuntaa, että työ ja sen arvomaailma voisi sopia minulle. Työn paikkakunnalla ja sijainnilla on myös merkitystä. Tämä taival on tuntunut tarpomiselta, soutamiselta ja huopaamiselta. Kun luulen keksineeni, mitä voisin tehdä, jonkin ajan päästä tietoa lisää saaneena usein joudunkin toteamaan, että ei tuokaan työ käy minulle. Tai kävisi, jos pakottaisin itseni sellaiseen, mutta en jaksa enää pakottaa, ellei ole aivan pakko.

Tuntuu mukavalta, kun yksi mahdollinen ovi on auennut. Näitä tällaisia töitä ei paljon ole, mutta on kuitenkin. Eihän se vaatisi kuin yhden avautuvan työpaikan, jonka sattuisi saamaan. Työssä pääsisi yhdistämään oman alani juttuja mielenkiintoisempiin, elämänläheisempiin juttuihin. Aika kiva. Täydellistähän ei tuokaan olisi, mutta mikäpä olisi? Minulle tuo riittäisi ja jopa maittaisikin. Olen iloinen, että yksi vaihtoehto on nyt tullut lisää.

Hassua kyllä, sähköpostiini putkahti muutama päivä oivallukseni jälkeen työpaikkailmoitus, jossa haettiin nimenomaan tuollaiseen työhön tekijää (käytän mol.fi sivujen työpaikkavahtia). Katsoin ilmoitusta ällistyneenä, olisiko tämä tilaisuus, jota pitäisi kokeilla? En usko, ei minusta tunnu siltä. Työ alkaisi nimittäin aivan liian pian. Mutta tämä ilmoitus tuntui silti hyvältä, kuin suuntaviivalta. Yksi mahdollisuus lisää.

Sunday, April 28, 2013

Vaateinventaario - sukkameressä

Olen tiennyt, että minulla on Paljon sukkia. Niille on ollut varattuna yksi hylly vaatekaapistani (onko ihme, että kaapissani ei tunnu tilaa olevan?), joten en ole ollut määrästä erityisen harmissani. Kyllähän sukkani yhdelle hyllylle mahtuvat ja muutamat uudetkin sinne joukkoon tummasävyiseen.

Ihan mielenkiinnosta päätin laskea sukkani. Tai no, ehkä en pelkästään mielenkiinnosta, vaan kyllä se määräkin alkoi jo ahdistaa. Perimmäiset ja pohjimmaiset sukat eivät nimittäin juuri käytössä kulje. Summaksi sain - tadaa - yli 100 paria sukkia! Oho. Eli jos käyttäisin kaikkia sukkiani, yksi sukkapari olisi käytössä noin kolmena päivänä vuodessa. Tähän määrään en ole edes laskenut villasukkiani.

En ole ostanut sukkia useampaan vuoteen, koska olen saanut niitä säännöllisesti. Luultavasti en myöskään ihan lähivuosina osta. Määrästä tyrmistyneenä tartuin toimeen. Kasasin sukkani lattialle ja lajittelin ne kahteen kekoon: siistit arkisukat ja muut sukat (kuten urheilu- ja pörrösukat ja muut vastaavat). Molemmista otin muutamat parhaimmat sukat ja laitoin vaatekaappiini. Joitakin rikkinäisiä ja suurimpia inhokkejani poistin kasoista. Loput sukat sulloin kahteen muovipussiin, kummankin keon omaansa. (Reilu sata sukkaani menevät siis kahteen muovipussiin, siitä voi päätellä määrää käytännössä.)

Seuraavaksi on ollut käynnissä sukkaprojektini rauhallisempi vaihe, joka on edelleen menossa. Olen toisinaan ottanut pusseista sukkia käyttööni. Jos ne ovat tuntuneet hyviltä jaloissa ja väri sopii yhteen muiden vaatteideni kanssa, sukat ovat käytön ja pesun kautta päätyneet vaatekaappiini. Toisinaan olen kaivanut pusseista sukkaparin, joka on epäsopiva, ei sovi väreiltään muihin vaatteisiini tai josta en muuten vain pidä. Nämä ovat päätyneet poistoon. Hiljalleen pussit ovat tyhjenemään päin, puolivälissä mennään.

On selvää, että minulla on jatkossakin paljon sukkia, mutta tavoitteenani on se, että jokainen sukkapari olisi minulle mieluinen. Kun minulla on kerran mahdollisuus valita, valitsen vain lempisukkiani. En halua enää inhokkisukkien täyttävän kaappiani. Enkä varsinkaan halua sellaisia jalkojani vaivaamaan.

Thursday, April 25, 2013

Padon kasvattamista

Luonto rakentaa ja purkaa jääpatojaan. Vuodenkierto on sitä, mitä sen pitää ollakin, jään oli aika syksyllä tulla ja nyt sen on aika lähteä. Se vain häiritsee ihmisiä ja heidän rakennelmiaan ollen itse vain sitä mitä pitääkin.

Olen tuon luonnonnäytelmän ohella kasvattanut omaakin patoani. Pääni sisälle on kasaantunut möykky, joka sisältää valtavasti tunteita ja ajatuksia. Enemmän tuo möykky on kuitenkin oivalluksia, tiedostamista ja tuntemista kuin mitään sanoin selitettävää. Asioita on vain tapahtunut ja olen padonnut niistä heränneet tuntemukset sisälleni. Siellä ovat, mutta eivät tietenkään (ja toivottavasti) loputtomiin.

Olen tällä viikolla havahtunut siihen, että paineet töissä ovat siirtäneet ajatukseni ja tekemiseni tosi työkeskeisiksi. Olen lähinnä työmuurahainen. Muuta tapahtunutta olen sietänyt ja katsonut sivusta, mikä on tehnyt sen, että en ole päässyt omaan rauhaani tutkiskelemaan elämääni ja sen kulkusuuntaa, vaan olen "tarjonnut" muille mahdollisuuden tehdä, mitä he ikinä haluavatkaan tehdä ja itse olen jäänyt sivustakatsojaksi (omassa elämässänikin). Virta on vienyt ja minä olen kellunut mukana.

Tarvitsen omat yksinäiset hetkeni itseni lataamiseen ja siihen, että näkisin, mihin suuntaan itse olen kulkemassa. Tarvitsen etäisyyttä asioihin myös siksi, että osaan laittaa rajat sopiviin paikkoihin, huomaan sanoa ei silloin, kun se pitää sanoa. Jatkuvassa virrassa oleminen sokeuttaa, väsyttää ja hermostuttaa ja silloin näköalani ja voimani katoavat. Ajatukseni muuttuvat pieneksi piiriksi ja ahdistuneena on vaikea nähdä elämän hyviä asioita. Tulevaisuuskin piirtyy mustempana kuin olisi syytä.

Haluaisin saada möykyn sisältäni pois, mutta se on tulppa. Tuntuu, että sitä ei saa helpolla liikkeelle. Olen kokeillut voimaannuttavaa musiikkia, jonka tahdissa olen liikkunut ("tanssinut"). Se on auttanut. En ymmärrä, miksi en ole pitkään aikaan kuunnellut voimaa tuovaa musiikkia, kun se näyttäisi olevan yksi asia, jota nyt tarvitsen? Toinen hyvä asia on ollut liikunta, mutta ei nämäkään asiat saa pään sisäistä patoa liikkeelle. Ne ehkä auttavat siinä, että padon ympärille tulee liikehdintää.

Pato koostuu tunteista, jotka aiheutuvat asioista, joiden olen antanut tapahtua. Möykyssä on pettymystä itseeni, ripaus katkeruutta, paljon pelkoa, tyytymättömyyttä, hermostumista (turhia) toiveita, odottamiseen kyllästymistä. On vain niin paljon helpompaa antaa padon kasvaa ja kääntyä sisäänpäin ja vaieta kuin alkaa jämäkästi laittaa asioita parempaan ojennukseen. Paha mielihän tulee muidenkin pahasta mielestä. Pidemmällä tähtäimellä hyvinvoinnilleni olisi kuitenkin elintärkeää, että jämäkkä ote löytyisi ja möykky katoaisi, olisin paremmin sujut itseni ja ympäristöni kanssa. Kunhan keksisin, että miten.

Tuesday, April 16, 2013

Epämukavuusalueella

Heräsin viime yönä ennen neljää. Tunsin kehossani vellovan ikävien ajatusten aiheuttamia tunteita, epävarmuutta, epämukavuutta, pelkoa ja jopa häpeää. Olen joutunut työssäni lampsimaan nyt pari viikkoa vahvasti epämukavuusalueellani ja se on aiheuttanut stressiä ja pahaa oloa.

Olen oppinut itsestäni valtavasti uutta. Se taitaa olla luonnollista, uudet asiat (tässä tapauksessa työ) aiheuttavat tuollaista. En olisi silti arvannut löytäväni itsestäni sellaisia piirteitä kuin mitä olen löytänyt. En ole pelkästään ilahtunut löydöistäni. Olisin todellakin toivonut, että olisin ennemmin löytänyt itselleni uusia vahvuuksia kuin uusia heikkouksia, mutta tällä mennään.

Tiedänpähän nyt, minkälaisia asioita minun kannattaa jatkossa välttää. Tai oikeastaan kumpihan olisi parempi vaihtoehto, välttää vai siedättää? Pienesti siedättäminen voisi auttaa näihin tilanteisiin, mutta uskoisin välttelyn toimivan omalla kohdallani parhaiten. Valita toisin. Joihinkin asioihin ei kai kannata päätänsä työntää, jos sellaisen tilanteen vain voi valita.

Tämä lampsiminen jatkuu vielä pari viikkoa ja on onneksi vain osa työtäni. Muu osa on mukavaa.

Aamulla herättyäni (nukahdin siis vielä uudelleen neljän aikaan) päähäni putkahti ajatus, että kunhan näistä viimeisistä opiskelujutuistani selviän, en enää koskaan tee asioita, joita en halua aidosti tehdä. Eihän elämä näin simppeliä ja suoraviivaista ole, mutta oloni tuolla hetkellä oli tosi varma ja vahva.

Monday, April 15, 2013

Vaateinventaariota - housujen poistoa

Jokin aika sitten laskeskelin housuni ja sain lukumääräksi 49. Aika monet housut. Tuohon lukuun kuuluu tosin ihan kaikki housuni siisteistä housuista ulkoilu- ja sadehousuihin sekä myös tietynlaiseen harrastamiseen sopivia ulkoiluhousuja. Silti housuja on aivan liikaa. Olenkin nyt viime viikot painiskellut itseni kanssa, jotta saisin karsittua housujen määrää ja lisättyä kaappitilaa. Onnistuinko? No, siinä ja siinä...

Tässä tulokset tällä hetkellä (suluissa aiempi määrä):

6 (7) siistit, suorat housut
4 (6) farkut
1 (2) samettihousut
4 (4) reisitaskuhousut
4 (5) pellavahousut (yhdet polvipituiset) 
7 (8) ulkoiluhousut (kahdet polvipituiset)
4 (4) kotihousut
6 (8) jumppahousut (yhdet polvipituiset)
2 (4) toppahousut
1 (1) sadehousut (kalvolliset ulkoiluhousut)

Lopputulos on siis 39. Poistoa aiempaan on siis kymmenen. Poistomäärä kuulostaa hyvältä, mutta jäljelle jäävien housujen määrä on silti omaan makuuni liikaa. Hyvää tässä nykytilanteessa on se, että poistojen jälkeen housuni mahtuvat kaappiin aiempaa paremmin. Voisi sanoa, että yksi pino on vähentynyt, eli tila jopa näkyykin. Silti. Hamsteri mikä hamsteri.

Puolustuksekseni voisin sanoa, että pellava- ja reisitaskuhousujen karsiminen oli vielä varsin vaikeaa, koska pidän niitä lähinnä kesällä. Niistä todennäköisesti irtoaa vielä poistettavaa, mutta tutkailen asiaa kesän mittaan. Farkkutilanteeseeni olen tyytyväinen, liikaa niitä edelleenkin on, mutta kaikki jäljelle jääneet ovat oikeasti kivoja housuja.

Siistejä, suoria housuja on liikaa. Niistä yhdet alkavat olla loppuunkuluneet, joten ehkä karsintaa on vielä luvassa.  Yksiä housuja en ole juuri pitänyt, koska ne ovat toppatakkini väriset - näyttää hassulta olla kokonaan pukeutunut yhteen väriin, joka ei ole musta. Tarkkailen vielä niiden housujen tilannetta. 

Ulkoiluhousuihin kuuluu niin erilaisia pöksyjä, että niiden määrä todennäköisesti pysyy samana. Jumppahousutkin ovat niin hyviä, että vain kuluminen voi niitä karsia. Toppahousuista karsiminen oli helpointa, koska en ollut pitänyt poistettavia housuja moniin vuosiin ja jäljelle jäävät ovat taas tosi kivoja housuja.

Tästä on hyvä jatkaa. Vaikka karsiminen määriä laskemalla ei olekaan ehkä se järkevin tapa poistaa, mutta minua se motivoi. Silti tavoitteenani on lähinnä karsia vaatteita siten, että vaatepinot vähenevät. Pinojen vähentäminen tyhjentää vaatekaappia ja se motivoi. Haluan myös eroon vaateähkystä. Liika on yksinkertaisesti liikaa.

Saturday, April 13, 2013

Talvihyvää


Kevättalvinen hetki metsässä. Oli hyvä kulkea, matkan päätä tuntematta, osaten takaisinkin. Tuntea olevansa kotona, todellakin kotona, pitkästä aikaa.



Minä ja kamera suurten puiden keskellä. Tai ei ihan, puut ovat juuri sopivan kokoisia. Valojen ja varjojen leikki tuo esiin uudenlaisia kokoja ja muotoja. Minulla on tässä hyvä olla.



Tässä minä hikoilin. Juuri näillä urilla en montaa kertaa,  mutta vastaavanlaisilla monta, monta kertaa. Silti tuntuu, että talvi loppui kesken, vieläkin olisin voinut. 

Thursday, April 11, 2013

Niitä ja näitä

Arki rullaa omalla painollaan. On jotenkin sellainen olo, että en tiedä, mihin olen menossa tai mitä pitäisi tehdä. Mitään erityistä ei ole tapahtunut ja sitä rataa. Tässä viime aikojen sekalaisia mietteitä sekalaisessa järjestyksessä:

  • Aloitin eilen kesäpyöräilykauteni. Pyörätietkin olivat melkein sulaneet. Niitä kerrosti kuitenkin paksu sorakerros, joka ei onneksi rikkonut pyöränkumia. Hyvin meni siis.
  • Ainoa huono asia oli niskakipujumitukseni, joka hyppäsi esiin ensimmäisten kymmenien metrien aikana pyörän selässä istuessani. Niskavaivani ei siis ainakaan parane vuosien myötä. Toivottavasti niskani tottuu pyöräilyyn ja ei pian kipeytyisi enää. (Minulla oli tuossa hyvä aika niskani kanssa, kesti peräti muutaman viikon. Viime lauantaina vaiva kuitenkin taas palasi ja pyöräily pahensi entisestään.)
  • Riittämättömyyden tunne on jostain syystä liimautunut kylkeeni. Työni on vaatinyt minulta asioita, jotka ovat tuntuneet juuri minulle tosi vaikeilta. Olen siis oppinut itsestäni paljon uutta.
  • Digiboksini elinikä on tullut tiensä päähän. Tämän myötä olen oivaltanut, että olen totuttanut itseni rentoutumaan telkkarin ääressä varsin tiiviisti. En siis tuntikausia kerrallaan, mutta on todella mukavaa katsella iltasella esimerkiksi jonkin seuraamani sarjan osa. Rentouttavaa ja mielenkiintoista. Täytyy siis ostaa uusi boksi eli rahanmenoa tiedossa.
  • Minulla on eräs uusi kesälomasuunnitelma. Tai siis olen jo "varannutkin" sen, eli se toteutuu. Jännittävää ja mielenkiintoista, pääsen tekemään jotain ihan uutta.
  • Harkitsin muutama viikko sitten, että ostaisin luistelusukset tarjouksesta tänä keväänä. En ole saanut aikaiseksi mennä kauppoihin.
  • Mikään ei ole erityisesti pielessä, mutta minulla on ollut jotenkin oudon levoton ja hermostunut olo. En tiedä, mistä se johtuu.
  • Olen nähnyt tosi isoja unia. Siis sellaisia, jotka tuntuvat jotenkin merkityksellisiltä. Yhdessä unessa esimerkiksi tuttuni (siis hän oli unessa tuttuni, mutta muuten en tunne häntä) oli jonkinlaisen manian vallassa ja hyppäsi alas kalliolta, koska hän kuvitteli osaavansa lentää. Hän kuoli. Toisessa unessa oli kaksi ryhmää, jotka jotenkin taistelivat olemassaolostaan toisistaan tietämättä. Maapallolla oli jonkinlainen outo poikkeustilanne. Toinen ryhmistä ponnisteli ja etsi apua ja toinen jäi vain odottamaan apua paikalleen. Tämä paikalleen jäänyt porukka ei selvinnyt, koska mitään apua ei koskaan tullut.

Monday, April 08, 2013

Kitinää hiuksista

(Luvassa on joutavaa kitinää hiuksista, joihin blogin kirjoittaja ei tunnu olevan ikinä tyytyväinen.)

Olen toisinaan tyytyväinen hiuksiini. Lapsena inhosin hiuksiani sen vuoksi, että ne olivat aina takussa ja sekaisin. Nuorena inhosin pörröisyyttä ja toivoin, että hiukseni olisivat sileät. Pörröisyyttä inhosinkin niin kauan, kunnes keksittiin suoristusraudat. Nyt kun minulla on mahdollisuus saada sileät hiukset, siedän hiuksiani jopa hieman pörröisinä. Käytän suoristusrautaa usein myös pikasiistimiseen: oikaisen pahimmat kiehkurat, mutta muuten en viitsi kärventää hiuksiani sen enempää.

Varsinaisesti tykästyin hiuksiini joskus reilusti yli kaksikymppisenä, kun joku kampaaja leikkasi ensimmäistä kertaa hiukseni kerroksittain. Siitä pidin ja pidän edelleenkin. Jos hiukset ovat taipuvaiset pörröttymään ja latvat kuivahtavat helposti, kerroksisuus tekee kokonaisuudesta jotenkin siistimmän. Ainakin omalla kohdallani. Viime kerralla kampaajalla tosin unohdin mainita kerroksittain leikkaamisen, joten nyt minulla on tasapitkä tukka, mutta onneksi sitä on hieman kevennetty latvoista. Silti tunnen tyytymättömyyden tasapitkäisyyteen taas nousevan.

Reilu kaksikymppisenä jätin pois e-pillerit, lopullisesti. Se toikin mukanaan ikävän yllätyksen: hiukseni alkoivat lähteä oikein urakalla. Lopputuloksena oli päänahka, joka näkyi. Ja valitettavasti näkyy edelleenkin. Arvelisin, että hiuksistani lähti noin puolet lukuunottamatta niskan seutua. Tämä on ollut iso asia itselleni. Tuntuu, että on aivan sama miten hiuksensa laittaa, päänahka paistaa jostain kohtaa läpi. Jakaus näyttää valtavalta kiitotieltä. Ei voi  kuitenkaan mitään, tätä asiaa on siedettävä.

Minusta yksi ikävimmistä ja hankalimmista hiusongelmista on juuri tuo päänahan liiallinen paljastelu. En ole löytänyt mistään kampaus ym. vinkkejä, joilla tätä ongelmaa voisi "hallita". (Myssy?) Aina mainitaan ongelmakohtina vain ohuet hiukset, liian suorat hiukset ja muut vastaavat. Ehkä tällainen ongelma on vain liian iso, jotta ratkaisuja viitsittäisiin miettiä.

Kesto-ongelmani hiusten saralla on myös päänahan rasvoittuminen, joka ei todellakaan auta tuohon edelliseen ongelmaan. En haluaisi olla jatkuvasti pesemässä hiuksiani varsinkin, kun mitä useammin pesen, sitä ankarampaa rasvoittuminen on.

Viimeisimmäksi "ilokseni" hiusteni saralla on tullut - tadaa - vanheneminen, eli harmaat hiukset. Omalla kohdallani kaikki ensimmäiset harmaani kasvavat yhdellä läntillä. Se tekee sen, että tietyissä kampauksissa harmaa (tai vaalea) kohta näkyy selvästi. Olen hennapohjaisilla väreillä peittänyt harmaitani (= värjännyt oranssiksi), mutta kyllähän ne väkisinkin pyrkivät tulemaan esiin, kun ne ovat niin "kivasti" kerääntyneet yhteen kohtaan vahvistamaan toistensa näkyvyyttä. Olisi kiva löytää jostain jokin tussin kaltainen värjäysjutska, jolla tuon läntin juurikasvun voisi peittää parin viikon välein. Kaikenlainen värjääminen ärsyttää, enkä ylipäätään haluaisi värjätä hiuksiani.

Tänään hiukseni ovat tosi rumasti: rasvainen, liian tiukalla poninhännällä oleva sekainen hiirenhäntä. Rumasti olevat hiukset tekevät olosta kokonaan jotenkin nuutuneen ja lässähtäneen.

Jos joku tietää, mistä voisi ostaa kauniita, virkattuja myssyjä, olisin enemmän kuin kiitollinen. Ja joo, onhan niitä elämässä suurempiakin ongelmia kuin hiukset. Tänään on vain tällainen päivä.

(Olen toisinaan tyytyväinenkin hiuksiini. Vaikka määrä on vähentynyt tosi paljon lapsuudestani, jäljellä on kuitenkin pehko, jonka saa laitettua ihan kivastikin. Hiuksiini saa tuuheutta ja ne itse asiassa kiiltävätkin nätisti. Oma värini on myös tosi kiva.)

Thursday, April 04, 2013

Valosta varjoon, metsästä sisälle

Pääsiäisenä pääsin nauttimaan metsäisistä maisemista, lumesta ja ladusta. Kuuntelin lintujen laulua ja häikäistyin auringon ja lumen yhdistelmästä. Liikuin hikeen asti ja välillä hikoilin, vaikka en liikkunutkaan. Liikaa vaatetta tai aurinkoa siis. Oli tosi mukavaa, rentouttavaa ja nautinnollista. Voisin tottua tuollaisiin metsämaisemiin.

Arkeen palaaminen tuntui ankealta. En halunnut katsella enää ympärilleni, vaan halusin takaisin metsään, ladulle ja linnunlauluun. Ei kuitenkaan auttanut muu kuin marssia töihin ja miettiä, miten saisin ahkeran työskentelyvaihteen päälle. Osittain vieläkin mietin tuota haastetta yhdessä muiden ankeiden arkihaasteiden ohella. Arki tuntuu jotenkin tosi kurjalta juuri nyt. Ei työ, mutta kokonaisuus noin muuten.

On ollut kurjia fiiliksiä, jonkinlainen kuoppa. On tuntunut vaikealta kannustaa itseäni ponnistelemaan eteenpäin ja uskomaan valoisaan tulevaisuuteen. Kun mitään varmaa tulevaisuudesta ei ole, ainoana pohjana voivat olla vain ahkera tekeminen sekä usko omiin kykyihini ja asioiden järjestymiseen. Tavallaan uskonkin noihin asioihin, mutta en ehkä ihan joka hetki. Aina ei vain jaksa.

Kaipaan mukavaa tekemistä ja ihania ihmisiä (vaikka sainkin nauttia molemmista ihan vain muutama päivä sitten). Kumpikin asia tuntuu juuri nyt loistavan poissaolollaan, tuntuu yksinäiseltä. Niin mukavaa kun onkin päästä tekemään mukavia asioita ja tapaamaan ihania ihmisiä, sellaisen jälkeen arkeen palaaminen tuntuu kuin putoaisi kuoppaan, josta ei jaksa sormivoimin ponnistella ylös ja kehitellä seuraavaa hetkeä viikkojen päähän, jolloin olisi seuraavan kerran mukavaa tekemistä ja ihania ihmisiä ympärillä.

Poden myös ahdistusta hiihtokauden loppumisesta. Olen tänä talvena nauttinut aivan suunnattomasti hiihdoistani. Se on ollut minun iso henkireikäni, se asia, jota odotan innoissani. En vielä tiedä yhtään, millä täytän hiihtämisen jättämän aukon elämässäni. Nyt kieltämättä toivon, että talvi olisi jatkunut vielä pidempään, jotta olisin päässyt vielä muutaman viikon ladulle. Se olisi auttanut arjen ankeuteen.

Ei auta, pitää kai muistella tavoitteitani ja miettiä kesäsuunnitelmia. Pari kivaa kesäsuunnitelmaa minulla jo onkin. Kaipa tämä taas tästä, kun vauhtiin pääsee.