Vielä sulateltavaa

Posted on 1:24 PM In: ,
*** Varoitus: sisältää katkeraa ja pessimististä tilitystä. ***

En tiedä, missä purkaa tuntojani, joten puran niitä täällä. Uutiset ovat vielä tuoreita, joten olen vihainen. Ei, vaan TOSI vihainen. En siis saanut töitä. Työpanokseni kelpaa niin kauan kuin siitä ei tarvitse maksaa, mutta palkkaa minulle ei haluta maksaa. Yritän lohduttautua saamastani positiivisesta palautteesta tekemääni työhön liittyen, mutta sillä ei valitettavasti elä.

Jos työllisyystilanne olisi jotain muuta kuin mitä se on (omalla allallani kutakuinkin toivoton), niin suhtautuisin asiaan aivan toisin. Nyt tiedän, että edessäni on luultavasti pitkä työttömyys kengännauhoja syöden. Ei tarvitse tehdä mitään maksullista, ruokana vain halvin mahdollinen ja läsnä on lähinnä hitaasti lisääntyvä toivottomuus. Ellen siis keksi, että miten tuilla eläminen onnistuu pidemmän aikaa. Ärsyttää enemmän kuin koskaan aiemmin, että pilasin tukeni tekemällä töitä. Sellainen ei tosiaan tässä surkeassa maassa kannata.

On kaikkea muuta kuin hienoa ymmärtää, että omat ponnisteluni ovat työllistymisen kannalta olleet turhia (tutkinnot ja muu opiskelu). Juuri minun osaamistani ja työpanostani ei vain yksinkertaisesti arvosteta ja tarvita. Työtön on oikeasti tosi yksin kelpaamattomuutensa kanssa. Ei siinä voi muuta kuin katsella ympärillä pyöriviä ihmisiä, jotka pystyvät rakentamaan elämäänsä sen myötä, että heillä on riittävät tulot. Miksi rahan täytyy määritellä niin paljon? Ja oikeasti minusta olis TOSI mukavaa päästä käyttämään opiskeluissani saamiani tietoja ja taitoja. Oikeasti pidän opiskelusta ja itseni kehittämisestä, mutta toivon sen myös olevan apuna työllistymisessäni. Nyt saan lähinnä palautetta, että olen "liian kokenut" ja "ylikoulutettu". Mikä vitsi! Millaista sakkia työnantajat kaipaavat? Tyhmää ja laiskaa?!

Minulla olisi myös jokunen sananen sanottavana työnantajista, jotka käyttävät hyväkseen ilmaisia työntekijöitä. Jätän kuitenkin tässä kohtaa tämän vuodatuksen väliin. Jokainen voi kuvitella. Mistä ihmeestä ylipäätään tulee se ajatus, että ilmaiseksi työn teettäminen olisi oikein?! Tämän maan päättäjissä näitä idiotteja ainakin on sankoin joukoin.

Pitää tässä nyt tuuletella tunteita ainakin loppuviikko. Toivottavasti ensi viikkoon mennessä tasaantuisi. Ehkä ajan myötä alan suhtautua tilanteeseen positiivisesti ja alan nähdä mahdollisuuksiakin. Juuri nyt se vain ei onnistu eikä mielestäni tarvitsekaan. Saan olla tosi vihainen ja pettynyt!

Kevättä parvekkeella

Posted on 4:15 PM In:
Okei, ehkä otsikko lupaa turhan paljon. Mutta heräsin kevään tulemiseen maaliskuussa parvekkeellani, kun kohtasin siellä uutta vihertävää, pientä pirteää kasvun alkua. Parvekkeella? Tällä kertaa syksyn laiskasta parvekkeen siivouksesta (siis ei juuri siivousta) on ollut se hyöty, että kaksivuotinen ruohosipuli on alkanut kasvaa. Minullahan kasvoi viime kesänä ruukussa ruohosipuli oikein hyvin. Syksyn myötä ja talven tullessa kasvi kuihtui hiljalleen ja en sen kummemmin kiinnittänyt enää siihen huomiota. Tämä kuva kertoo tämän hetkistä tilannetta, mutta oli sykähdyttävää nähdä kasvun alku muutama viikko sitten.


En tuohon kuvaan vielä siistinyt viime syksynä kuivuneita lehtiä pois, mutta pitää siivota. On mukavaa, kun parvekkeella on jo jotain kasvavaa ja mukavaa tietää, että tuon pitäisi kukkia kaunein kukkasin tänä kesänä. Sitä siis odotellessa.

Nyt olen saanut vauhtia parvekkeen siivoukseen ja tulevan kesän kasvien suunnitteluun. Jotenkin tuntuu, että tämä suunnitteluvaihe on aina yhtä innostavaa, yhtä kiehtovaa kuin aikanaan kasvien kasvun seuraaminen ja hoitaminen.

Tänään on ollut sadepäivä, mutta ei ole harmittanut, kun olen tiennyt, että luonto tykkää. Eilen kävelin metsässä ja oli vielä hieman ankean näköistä, mutta tästä se kasvu lähtee nopeasti käyntiin. Sitä on ilo seurata. Lintujen lauluakin kuuntelen innoissani. Tämä aika vuodesta on aina niin mahtavaa luonnon tarkkailun kannalta!

Kaksi suuntaa, kaksi eri todellisuutta

Posted on 2:45 PM In: ,
Minulle on herännyt ohuen ohuita toiveita työllistymisestä. Tällainen mahdollisuus voisi olla nykyisessä palkattomassa ahkerointipaikassani, ehkä, iso EHKÄ. Omasta taustastani johtuen epävarmuustekijöitä leijuu ilmassa paljon, mutta niin kauan kuin toivoa on, olen haaveillut.

Se, että jatkuuko elämäni työttömänä (tulot menoja pienemmät, tosi pienet työllistymismahdollisuudet) vai työllistyneenä (palkka, mielekäs työ, kiva työyhteisö) luo eteeni tienhaaran, josta tajuan, että haarat johtavat kahteen täysin erilaiseen todellisuuteen, joilla ei ole mitään yhteistä.

Työttömänä pakertaisin hakemuksia päivästä toiseen, niitä samantyyppisiä kuin aiemmin, räätälöityjä ja eri tavoin muokattuja ja lähettäisin niitä eteenpäin. Tähän asti en ole päässyt niiden kautta yhteenkään haastatteluun, joten sama luultavasti jatkuisi tulevaisuudessakin. Yrittäisin keksiä keinoja löytää piilotyöpaikkoja, mutta itseni tyrkyttäminen ei ole minulle mitenkään luontaista, joten kovin ihmeellisiä toimia en itseltäni tällä saralla odota. Ainakin moinen näyttely ja tyrkytityrkyti ahdistaisi, vaikka se olisi kuinka ajan hengen mukaista. Minituloilla eläminen rasittaisi päivästä toiseen. Tietoisuus siitä, että säästöt eivät loputtomiin riitä menojen ja tulojen välistä aukkoa paikkaamaan ahdistaisi. Aikanaan minulla oli ajatus, että käyttäisin säästöjäni johonkin ihan muuhun kuin syömiseen. Tulevaisuutta ei voisi juurikaan miettiä, kun rahaa ei olisi. Elämä olisi pientä ja halpojen asioiden tekemistä, ruoka-alennuksien etsimistä. Hyvänä puolena toki olisi runsas vapaa-aika. Pystyisin näkemään läheisiäni usein ja minulla on paljon halpoja/ilmaisia harrastuksia, joille minulla olisi aikaa. Voisin nukkua hyvin ja runsaasti.

Palkkatyötodellisuudessa minulla olisi rahaa, mikä avaisi aivan toisenlaista todellisuutta. Pystyisin ostamaan ruokakaupasta juuri sitä, mitä haluaisin. Olenkin sortunut haaveilemaan kaikesta hyvästä ruoasta, jota ostaisin, jos olisin töissä (avokadoa, kirsikkatomaatteja, myslejä, erikoispuuroja, erilaista teetä, pähkinöitä, viherjauheita ja muita superfoodeja yms.). Haaveilen hyvistä vaatteista ja kengistä, joita voisin käyttää töissä. Mietin, millaisia maksullisia harrastuksia ottaisin ja millaisia konsertteja ja teatteriesityksiä menisin katsomaan. Vuokraisin mökin jonain viikonloppuna. Menisin hierojalle ja en murehtisi kampaamojen hintoja. Antaisin läheiselle rahaa. Huonona puolena olisi toki iso vapaa-ajan menetys ja yleensäkin työn aiheuttama uupumus ja kiireisyys.

Tällä hetkellä en voi muuta kuin odottaa, että mitä tapahtuu. Toisaalta toive työllistymisestä piristää ja ilahduttaa, mutta toisaalta epävarmuus hiertää. Myös iso pettymyksen mahdollisuus leijuu ilmassa. En pysty suunnittelemaan tekemisiäni kuin muutamaksi viikoksi, kun sen jälkeen koittaa joko todellisuus yksi tai kaksi, joilla ei tosiaan ole mitään yhteistä keskenään. En oikein pysty suunnittelemaan kesääni. Tiedän ainoastaan, että luultavasti kyykin kasvimaalla joka tapauksessa.

Kenkäostoksilla

Posted on 6:40 PM In:
Tarvitsin kengät, joten päätin lähteä kenkäkaupoille. Olen sen verran nirsojalkainen, että en tilaa kenkiä netistä. On nimittäin erittäin epätodennäköistä, että sietäisin tilaamiani kenkiä jaloissani. Sovitan aina lukemattomia kenkiä, ennen kuin ehkä kelpuutan jotkut. Joten suuntasin siis kaupoille. Minulle kävi syksyllä huono tuuri, kun kaksista välikausikengistä kivi tuli pohjasta läpi ja sen jälkeen kengät ovat kastuneet aina, kun kävelen märällä asfaltilla. Kengät olivat toki halpiskenkiä, joten laatua ei kai pohjien osaltakaan voinut odottaa. Silti ärsyttää kaikkialle levitetty sora.

Tuossa olivat siis kaikki siistit välikausikenkäni, joten jalkojen jatkuva kastuminen alkoi motivoida kauppojen suuntaan. Ei oikein viitsi kaikkialle talvikengissä tai kumppareissa marssia. Ajatus kaupoille menosta heräsi oikeastaan siinä vaiheessa, kun kävelin erään parkkipaikan keskellä, ainoalla kuivalla kaistaleella ja vastaani tuli auto. En halunnut väistyä, koska olisin joutunut astumaan märälle asfaltille ja kastelemaan kenkäni. Siinä tovin seistessäni ja lopulta yhdellä jalalla pomppiessani sivuun pohdin, että ei näin voi kulkea, että hyppii kuivalta maalta toiselle kuivalle läntille ja yrittää astella siten, että kengänpohjan reikä ei osuisi maahan. Siis kaupoille.

Ensimmäinen hämmästykseni kenkäkaupassa oli valikoima. Toki tiedän, että kesä on tulossa, mutta silti hylly toisensa perään sandaaleita, balleriinoja ja avokkaita hämmästytti minua. En minä tuolla ulkona tuollaisilla popoilla nyt kulkisi. Onko tämä maa siirtynyt Keski-Eurooppaan? Talvikenkiä oli tarjouksessa, mutta en kulkisi nyt talvikengilläkään. Jonkin verran tilaa oli varattu kävelykengille, joita suuntasin siis katsomaan. En valitettavasti voi pitää korollisia kenkiä kuin vähän aikaa kerrallaan, joten katsoin matalakorkoisia, mustia, siistejä kävelykenkiä.

Hymy hyytyi hintalappujen kohdalla. Tavoittelemani kengät maksavat vähintään noin satasen. Sovittelin siis satasen kenkiä ja en voinut yksienkään kohdalla olla varma, että ne eivät hiertäisi. Yleensä nimittäin matalavartiset (siis varret matalammat kuin nilkkureissa) kengät hiertävät kantapäätäni. Olen törmännyt vain harvoihin poikkeuksiin. Eli maksaisin siis satasen riskikengistä?

Budjettini ei oikeastaan salli juuri minkäänlaisia kenkiä, joten hylkäsin satasen kävelykengät. Halpiskenkiä myyvissä liikkeissä vedin vesiperän. Niissä olisi ollut joistain malleista siedettäviä kenkiä siedettävään hintaan, mutta kokoa ei ollut. Minulla lienee naisten yleisin kenkäkoko, joten en varsinaisesti yllättynyt. Olen törmännyt ilmiöön ennenkin. On esimerkiksi turha kuvitella, että alennusmyynneistä tekisi löytöjä.

Mietin tulevia sateita ja sitä, miten kulkisin kengät märkinä. Päätin antaa vielä marketille mahdollisuuden. Lopulta ostin sieltä pitkin hampain siistit, tekonahkaiset tennarityyppiset kengät, jotka olivat halpiksen oloiset ja siihen nähden hinta oli mielestäni yläkantissa. Mutta pakko mikä pakko.

Nyt olen lampsinut uusilla kengilläni pari päivää. Ne ovat jalassa tosi miellyttävät, mutta tekonahka hiostaa. Se ei näillä säillä onneksi ole vielä ongelma, mutta eivät nuo kesäkengät ole. Päätin kuitenkin pärjätä noilla ja ostaa satasen kävelykengät sitten, jos joskus saan töitä. Arjessa voin tepsutella noilla ostamillani kengillä ja työhaastatteluun ja muihin siistimpää olemusta vaativiin tilaisuuksiin voin laittaa reikäpohjakengät. Ei kukaan haastattelussa näe, että jalkani ovat mahdollisesti märät, joten se ei haittaa.

Olen ollut tosi iloinen siitä, että voin kävellä mistä tahansa. Mahtavaa, että ei tarvitse väistellä märkiä kohtia ja miettiä kävelyreittejään. Pienestä sitä voi iloiseksi tulla, kun lähtötilanne on kurja :)

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive