Madeleine Hesserus: Paljain jaloin

Posted on 11:53 AM In:
Yliherkkyys kiireistä elämäntapaa kohtaan - siinä on mielenkiintoinen alkuasetelma Madeleine Hesserusin kirjassa "Paljain jaloin". Tartuin kirjaan suurella mielenkiinnolla, koska ajatus siitä, että oma elämä voisi olla itselle epäsopiva tuntui jotenkin oudolla tavalla kiehtovalta - ja tutulta. Itsekin stressistä ja muusta itselleni sopimattomasta elämäntilanteen tuomasta olosta kärsineenä pystyin hyvin samaistumaan päähenkilön tukalaan oloon.

Suurkaupungissa Ruotsissa elävä kirjan päähenkilö, nainen, saa allergisia reaktioita. Hänen elämäntapansa, kiire sekä aikapula parisuhteessa saavat hänet oireilemaan tavalla, joka pakottaa hänet tekemään suuren muutoksen: hän lähtee kaupungista. Hän kävelee kaupungin lähiöihin ja aina vain syrjäisemmille seuduille päätyen lopulta metsään. Ahdistava elämä jää taakse ja edessä avautuu aivan toisenlainen maailma, elämä ja lopulta sen myötä päähenkilöstä kehittyy myös toisenlainen ihminen.

Kirja on ilmiselvä kehitystarina, joka tempaisi minut mukaansa. Minusta on kiehtovaa lukea kertomus, jossa päähenkilö lähtee rohkeasti muuttamaan jotain ikävää, vallitsevaa tilannetta päätyen lopulta tilanteeseen, joka onkin aivan uusi ja outo, mutta itselle sopiva. Tie kulkee ahdistuksesta vapauteen.

Vaikka kokonaisuudessaan pidin kirjasta, ehkä loppuratkaisu kuitenkin yllätti minut eikä pelkästään positiivisesti. Toisaalta se sopi toki tarinaan ja rakensi sen kokonaiseksi, mutta minä pidän toisenlaisista lopuista enemmän. Makuasioita siis ;)

Kirja on kirjoitettu mielestäni hyvin kauniisti ja sujuvasti, kieli tempaisee mukaansa. Minusta on upeaa, miten kirjan päähenkilön rohkeus on tuotu esiin: jos minun pitäisi kuvata kirjan tarinaa tai päähenkilöä yhdellä adjektiivilla se voisi olla rohkeus. Minä sain nimittäin kirjasta ehkä eniten sen "sanoman" kautta, että elämässä kannattaa olla rohkea, jotta voi saavuttaa jotain. Pitää lähteä kävelemään, ainakin kuvannollisesti.

Kiitos tunnustuksesta!

Posted on 11:43 AM In:
Suuri kiitos Laventelille saamastani tunnustuksesta! Se lämmittää mieltäni kovasti. Jos olisin vahvaitsetuntoinen luottaisin siihen, että blogini on jossain määrin järjellinen ja ajatuksia sisältävä, mutta olen valitettavasti (vielä) varsin horjuva. No, ei sillä niin väliä, tunnustus on joka tapauksessa mieluinen!

Tunnustukseen kuuluu viisi kysymystä, joihin vastataan. Tässä ne tulevat:

1. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Kirjoitan elämästä yleensä, elämästäni ja ajatuksistani. En ole juurikaan asettanut rajoja käsittelemilleni aiheille.

2. Mikä tekee blogistani ainutlaatuisen verrattuna muihin?
Jaa-a, vaikea sanoa. Maailmassa ei ole kuin yksi minä ;)

3. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Olen pitänyt vaihtelevalla menestyksellä päiväkirjoja, joten aluksi siirsin päiväkirjan vain sähköiseen muotoon. Sitten aloin kirjoittaa "julkisesti", koska pidän kirjoittamisesta ja se selventää ajatuksiani. Kontaktit muihin ihmisiin on iso plussa.

4. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Haluaisin lisätä enemmän kuvia ja ehkä muokata hieman ulkoasuakin. Kirjoittaminen on mukavaa, mutta ulkoasun ylläpito jää hieman liian vähälle huomiolle.

5. Mitä haluaisit muuttaa muiden blogeissa?
Omituinen kysymys, en mitään! Minusta on mukavaa, jos/kun blogissa näkyy ihmisen oma persoonallinen ilmeensa ja jälkensä.

Tunnustus pitäisi jakaa viidelle eteenpäin. Jätän tällä kertaa tämän vaiheen väliin, kun en millään osaa nyt valita, keille laittaisin tämän. On aina yhtä ikävää jättää jotain kivoja blogeja huomiotta! Kiitos kuitenkin blogiani lukeville ja kommentoiville sekä muille blogien pitäjille mielenkiintoisista kirjoituksista!

Olen elänyt nyt "uutta arkeani" jo jonkin aikaa. Työ sai jäädä tauolle ja olen täyttänyt sen uusien asioiden miettimisellä ja oppimisella. Voin sanoa leppoistaneeni, ottaneeni askeleen haluamaani suuntaan, vaikka kyseessä onkin väliaikainen tauko - kai, mistä sen tietää, miten elämä kuljettaa taukoni aikana. Eihän työpaikkani mikään turvallinen lintukoto ole, vaan voi hyvinkin kadota taukoni aikana. Nyt on kuitenkin nyt ja elän mahdollisimman paljon tätä hetkeä.

Olen silti ollut viime viikot kiireinen, ristiriitaista? Mitä leppoistamista se on? Olen huomannut, että leppoistaminen, kohtuullistaminen on myös mielen sisäinen tila: nyt kun arkitekemiseni on aiempaa mieluisampaa, se ei tunnu samanlaiselta raatamiselta kuin aiempi arkeni. Ei, vaikka välillä teen päivässä enemmänkin "työ"tunteja kuin aiemmin.

Toimivuutta arkeeni tuo myös se, että voin itse säädellä aikatauluni ja työtahtini. Vaikka opinnot määräävätkin tiettyjä aikarajoja, voin silti enimmäkseen itse päättää, mitä teen ja milloin. Voin siis tehdä tehtäviäni silloin, kun niille on oman oloni kannalta otollisin aika. Tämä on mielestäni todella tärkeä asia jaksamisen kannalta: jos raataa itselleen epäsopivalla hetkellä eli pakottaa itsensä raatamaan, se vie paljon enemmän voimia kuin se, että jos tehtävät saa tehdä parhaalla mahdollisella hetkellä omaan tahtiinsa.

Saan myös tehdä suurimman osan "työstäni" kotona. Voin tehdä samalla itselleni laadukasta ruokaa, syödä säännöllisesti, käydä vaikka lenkillä ja sovittaa "työni" sopimaan luonnollisiin rytmeihini. Voin lukea rauhassa hiljaisuudessa ja kukaan ei häiritse keskittymistäni.

Tekemiseni on nyt myös vaihtelevaa: tiedän esimerkiksi, että pari seuraavaa viikkoa ovat työntäyteisiä, mutta tiedän myös sen, että pian tulee lisää uutta opittavaa ja sen jälkeen kevyempää aikaa ja sitten loma. Eli työmääräni, tekemisen luonne ja mielenkiintoisuus vaihtelevat.

Olen huomannut myös olevani varsin epäseurallinen, en nimittäin kaipaa minkäänlaista työyhteisöä. Tapaan ihmisiä harrastusteni ja muun vapaa-ajan toiminnan parissa. Se näyttää riittävän. Oikeastaan olen aiempaa sosiaalisempi, kun minulla on aikaa tavata ihmisiä. En toisaalta koskaan oikein muistakaan ammentaneeni voimaa (mistään) työyhteisöstä, vaan suhteeni työkavereihin on ollut joko neutraali (ei voimaa tuovaa eikä vievää) tai negatiivinen (voimaa vievää).

Uuden arkeni lopputulos on ollut toistaiseksi se, että uupumukseni näyttäisi kadonneen. Muutos on ollut tosi nopea, vaikka toki täytyy myöntää, että kevään etenemisellä on ollut oma vaikutuksensa. Silti se ei kumoa sitä, että uusi, itseni kannalta toimivampi arkeni on ollut minua voimaannuttava. Muutos on ollut ällistyttävän nopea.

Tiivistetysti voisin sanoa, että minun kohdallani näyttää toimivan kohtuullinen määrä edes jossain määrin kiinnostavaa työtä, vapaus aikatauluttaa oma työni, työn vaihtelevuus (määrän ja ajan suhteen), kotona työskenteleminen sekä pakkososiaalisuudesta (jokapäiväisestä työyhteisöstä) vapautuminen. Tämä kaikki on mahdollistanut elämän, jota voin elää omien voimieni ja arvojeni mukaan aiemman tarkasti aikataulutetun pakkotahdin sijaan. Työn määrä tuskin on silti muuttunut, mikä tuntuu hämmästyttävältä.

Eräs tämän taukoni tavoite nyt onkin yrittää löytää jotain sellaista työelämän mallia (tai työtä), joka voisi mahdollistaa edes osan näistä minua voimaannuttavista asioista. Se voi toki olla turhaa haaveilua ja haahuilua, mutta aina voi tavoitella itselleen tärkeitä asioita. Ei tuo utopista kuitenkaan ole, vaikkakin haastavaa. En enää halua hukuttaa itseäni uupumuksen taakan alle, jos vain voin jotenkin välttää sen.

Kiirettä ja hankalaa oloa

Posted on 12:28 PM In: ,
Monta kertaa olisin jo halunnut kirjoitella monestakin asiasta, mutta arkikiireet eli opinnot ovat vieneet paljon aikaani. Yllättävää tosin on se, että en ole ollut suuremmin stressaantunut, vaan olen tehnyt tehtäviäni ihan mielelläni, tasaiseen tahtiin. Olen tosin ollut niin kiinni näissä tehtävissä, että en ole pystynyt suomaan itselleni aikaa juurikaan muuhun, kuten kirjoittamiseen tai liikkumiseen. Onneksi nyt taitaa alkaa hieman kevyempi aika opintojen suhteen.

Toisaalta oloni on muuttunut taas hankalaksi oireilevan viisaudenhampaani vuoksi. Se, mokoma kiusankappale, on tainnut alkaa kasvaa ja sen se tekee todella hankalaksi ja kivuliaaksi minulle. Se nimittäin kasvaa ihan väärään suuntaan, kartta ja kompassi hukassa. Kävin hammaslääkärissäkin ja se toki poistetaan, mutta vasta siellä käynnin jälkeen oivalsin, että kipuni johtuu todennäköisesti juuri tuosta hampaan kasvamisesta. Suussani tuntuu koko ajan siltä kuin viereisen hampaan ientä revittäisiin irti, mitä todennäköisesti tapahtuukin.

Otan mielelläni vinkkejä vastaan siitä, miten hampaan kasvun saa pysäytettyä. Ajattelin itse ainakin yrittää liikkua paljon, kun se todennäköisesti ainakin auttaa suuntaamaan huomion johonkin toisaalle ja liikunnan tuottamat endorfiinit todennäköisesti helpottavat oloa. Muuten onkin sitten lähinnä pelokas olo siitä, että mitä jos tuo kipu tarkoittaakin sitä, että jotain peruuttamatonta pahaa on tapahtumassa. Hammaslääkäri ei vaikuttanut erityisen huolestuneelta, mutta toisaalta ei ollut mitään puhetta siitä, että tuo hammas liikkuu. No, katsotaan. On ollut kyllä fyysisten vaivojen sävyttämä alkuvuosi!

Ulkona on kaunista. Toivottavasti viikonloppuna pääsisin hiihtämään. Se tekisi hyvä. Kaunista viikonloppua!

Säästövinkkejä

Posted on 11:52 AM In: ,
Minusta on mainio idea, että on koottu sivusto, jossa kerrotaan säästövinkkejä: Säästö.fi. Monille tuo tulee varmastikin tarpeeseen, koska elämätilanteet voivat vaihdella kovastikin ja tie työelämään ei välttämättä joillakin aukea kunnolla koskaan. Minäkin olen lukenut tuota suurella mielenkiinnolla, koska haluan säästää - ihan siitäkin syystä, että tuloni ovat pudonneet, mutta myös siitä syystä, että rahaa saadakseen pitää tehdä töitä ja minulle oikeastaan riittäisi vähempikin työmäärä, jos suinkin mahdollista.

Minun täytyisi myös aloitella jonkinlaista kodin järjestelyprojektia. Olen jo laittanut esille pussukan, johon kerään kierrätykseen meneviä vaatteita. Näin talvella näkee hyvin, mitä talvivaatteita on tullut käytettyä ja mitä ei, eli karsintaa voisi nyt hyvin tehdä. Lisäksi minulla on suunnitelmissa huonekalun tai parin hankinta. En haluaisi ostaa uutta, mutta minun täytyy myöntää, että järjestyksen ylläpitämisen kannalta minun olisi aivan välttämätöntä saada jotain järjestystä helpottamaan (eli säilytystilaa eli huonekaluja). Asuntoni kaappitilat ovat käytännössä olemattomat ja pöytätilaa ei juuri ole.

Arki on hieman yllättänyt minut työteliäisyydellään, mutta toisaalta tiedän, että tämä on nyt vain muutaman viikon työteliäämpi jakso. Uusi arkeni maistuu minulle oikein hyvin, mutta siitä kirjoittelen lisää myöhemmin.
---

Päivän pieni ilo: Vaikka nyt onkin vielä helmikuu, jotain pientä kevään enteilyä on ollut ilmassa: linnut ovat aktivoituneet sirkuttamaan ja päivä on pidentynyt. Mukavaa!

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive