Hyvä päivä

Posted on 6:57 PM In:
Tänään ei tapahtunut mitään erityistä. Päivä vain kulki omaa tahtiaan ja minä hymyilin, saatoin tuntea jopa onnen henkäyksiä. Mistä ne tulivat? En tiedä. Ehkä ne eivät tulleet mistään, vaan ne ovat, asuvat sisälläni. Hiljaiset asukkaat, jotka rohkaistuivat esille juuri tänään kurkistamaan hyvän päivän menoa.

Aamu alkoi vetreänä. Liikuin, venyin ja lihakseni työskentelivät, kunnes minulle tuli pieni hiki. Veri kiersi kuljettaen hyvää oloa koko kehooni ja mieleeni. Hymyilytti, oli mukava tarttua päivän töihin vahvana ja voimakkaana. Mukava?! Joo-o, sellaistakin voi tapahtua hyvänä päivänä.

Kävin tervehtimässä auringonpaistetta! Sekin tuntui vilkuttavan minulle. Missä piileksivät normaalit arkitunteeni, ne ahdistuneet, syrjään vetävät, surua tuovat ja tylsistyneet? En tiedä. Ehkä niitä ei ole ollut tänään olemassa.

Haasteita? Oli niitäkin tänään. Ikäviä asioita? Joo, niitäkin löytyi. Jostain syystä ne eivät kuitenkaan tuntuneet miltään, ne ikään kuin vain olivat... ja menivät. Ratkeavat jos ratkeavat, eivät vaikuta minuun.

Mistä tämä tasapaino on tullut? En tiedä. Ehkä se ei ole tullut mistään, vaan se on minussa. Minä olen tasapainoinen. Juuri nyt.

Yksinäinen vanhus

Posted on 11:47 AM In:
Teoriassa on mahdollista, että naapurini, yksinäinen vanhus, on kuollut kotiinsa. Yhtä hyvin on mahdollista, että hän on ollut viimeiset pari kuukautta hoidossa. En ole kuitenkaan voinut olla miettimättä asiaa, kun päivittäin näen hänen ovensa vieressä olevan sanomalehtipinon kasvavan.

Lehtipino on surullinen näky. Se kertoo siitä, että vanhuksella eivät ole asiat hyvin, eikä kukaan hoida hänen asioitaan. Aivan kuin kukaan ei välittäisi.

Tähän taloon on kuollut vanhuksia kotiinsa, niin tämä henkilö minulle joskus sanoi. Hän kertoi huoliaan ja ärsytyksen asioitaan omalla persoonallisella tavallaan. En niin kiinnittänyt hänen jutusteluihinsa huomiota, koska ne hetket eivät varsinaisesti olleet minulle mitään mieluisia - itse asiassa olen viime ajat ollut vain iloinen, kun häntä ei ole näkynyt, eikä kuulunut.

Nyt kuitenkin toisaalta hävettää oma tyly asenteeni ja iloni. Onhan se totta, että hänessä on paljon sellaista, mitä on vaikea sietää ja hyväksyä, mutta silti. Onhan se karua, että varmaan kaikki naapurini inhoavat häntä. Hän ei todellakaan ole ollut vakaa ja ihanteellinen naapuri, vaikkakin omista lähtökohdistaan käsin varmasti tehnyt parhaansa.

Inhimillisyyttä on vaikea ymmärtää. Koen taas saaneeni opetuksen tässä asiassa, kun olen huomannut ajatelleeni tosi ikävästi tästä ihmisestä: en todellakaan vain haluaisi puhua inhimillisyyden ymmärryksestäni, vaan haluaisin oikeasti toteuttaakin sitä. Eikä se tarkoita sitä, että hyväksyisi ikävää käytöstä, mutta yrittäisi edes ymmärtää, mistä se johtuu ja että me kaikki olemme "vain" ihmisiä, kukin omalla tavallaan "vajaa".

Minua häiritsee tämä naapuriasia. Toisaalta hän todennäköisesti on hoidossa, joten mitään mietittävää ei ole. Ja ennen kaikkea, mitä voisin naapurina tehdä? En mitään. Hänen asiansa eivät yksinkertaisesti minulle kuulu. Minun ei todellakaan kannattaisi turhia murhehtia toisten asioita.

Samalla kuitenkin pohdin sitä aikaa, jolloin Suomessakin oli (käsittääkseni) enemmän yhteisöllisyyttä ja yhteyksiä, naapureistakin huolehdittiin. Se oli tervettä meininkiä verrattuna tähän nykyiseen "itsenäisyyden" (eli yksinäisyyden) aikaan, jolloin yksinäiset vanhukset saavat lojua kuolleina kodeissaan kuukausia, jopa vuosia.

Mielenrauhaa tavoittelemassa

Posted on 10:50 AM In: ,
En usko, että mielenrauhaa voi saavuttaa. Voi saavuttaa toki hetkiä, jolloin on rauha päässä, mutta pysyväksi olotilaksi se ei voi jäädä. Näin olen oivaltanut, kun olen nyt huomannut tavoitelleeni tuota niin epärealistista mielenrauhaksi kutsuttua olotilaa piiiitkään. Ehkä tavoittelemisen arvoista olisi mahdollisimman runsaasti mielenrauhan hetkiä, koska ne voimaannuttavat.

Olen huomannut saavuttavani mielenrauhaa liikunnalla (tai ylipäätään fyysisellä tekemisellä) ja luonnossa olemisella. Olenkin viime vuodet liikkunut mahdollisimman paljon ja tavoitellut hetkiä, jolloin pääsisin luonnon helmaan, eli olen tavoitellut mielenrauhaa. Tavallaan olen siis tehnyt oikeita asioita itseni kannalta, mutta olen kuvitellut (vähintään alitajuisesti), että voisin saavuttaa lopullisesti tilan, jossa olisi lähinnä mielenrauhaa. Se on epärealistista.

Arjestani on useimmiten mielenrauha kaukana, joten en ihmettele, että väsyn. Ajatukseni kulkevat päässäni tuhatta ja sataa, monella kaistalla samanaikaisesti, kukin huomiota kaivaten. Meno tuntuu välillä olevan kuin päiväkodin ryhmässä, jossa on vain ylivilkkaita lapsia, menoa ja meininkiä riittää. Näin aikuisena levottomuutta ei voi kuitenkaan purkaa oikein mitenkään, varsinkaan työelämässä. Pitää olla hillitty, hallittu ja antaa fiksua vaikutelmaa, vaikka haluaisi vain rallin pään sisällä rauhoittuvan, jotta olisi helpompi olla. Töissä ei voi liikkua eikä mennä luonnon helmaan. Yritän siis hallita älämölöä keskittymällä sinnikkäästi. Siispä väsyn, mikä on mielestäni vain luonnollista.

Olisi mielenkiintoista kurkata muiden ihmisten päiden sisälle, ajatuksiin. Millainen meno heillä on? Vai onko siellä järjestelmällistä ja hallittua, tasaista ja tyyntä? Onko tyyni ulkokuori merkki sisäisestä tyyneydestä vai yrityksestä hallita sekamelskaa? Onko heillä aina tasainen päänsisäinen meno vai vaihteleeko se tilanteen ja oman olon mukaan? Voivatko ajatukset kulkea aina (useimmiten) siististi ja loogisesti?

Helle sekoitti unirytmini, joten olen ollut väsynyt, mikä on lisännyt vauhtia ajatuksiini, tosin ikävä kyllä siten, että mitään järkevää ei synny lopputulokseksi. Väsyttää vain ja tekisi mieli hyppiä seinille. Tarvitsisin juuri nyt kunnon annoksen mielenrauhaa ja hyvät yöunet. Niitä siis odotellessa.

Sulamispiste

Posted on 9:00 PM In: , ,
On kuuma. Aivan liian kuuma. Ei ole hyvä olla.

Kotonani on melkein 30 astetta lämmintä eli ihan liian paljon minulle. Olen hiestä ihan märkä, hikinoro valuu otsalla, on tukala ja hankala olla. Jopa hengittäminen tuntuu raskaalta huonosta, raskaasta ja kuumasta ilmasta johtuen.

Lattiatuulettimeni hurisee suoden hieman helpostusta, mutta ei sekään lämpötilaa laske. Olen yrittänyt olla ulkona mahdollisimman paljon, mutta kotonaan on välillä pakko olla ja yöpyä. Nukkuminen onkin melkoisen hikinen ja katkonainen operaatio, joka ei houkuttele yhtään.

Olisin varmaankin hankkinut pienehkön ilmastointilaitteen, jos sellaisen poistoputkelle olisi jokin paikka. Naapurit tuskin arvostaisivat postiluukusta rappukäytävään törröttävää putkea, joka hönkii kuumaa ilmaa. Tuotakin olen toki harkinnut.

Kiinteä vesimaksu herättää pohdintoja viileän veden käyttämisestä hyväkseen viilentämisessä, mutta tässä kuumuudessa kaikenlainen toimiminen on yksinkertaisesti liian raskasta.

Jos tänä kesänä tulee vielä pitkä hellejakso, harkitsen vakavasti yöpymistä jossain toisaalla ainakin muutaman yön, maksakoon mitä maksaa. Tällainen kuumuus on yksinkertaisesti aivan sietämätöntä!

Aikaansaaminen tuntuu hyvältä

Posted on 2:30 PM In:
Olen todennut täälläkin varmaan monta kertaa, että tuntuu hyvältä saada aikaiseksi yhtä ja toista! Olen vihdoin varannut aikoja, joita on pitänyt varata, ilmoittautunut tapahtumaan, johon pitää ilmoittautua, aikatauluttanut erään pienen reissun, päättänyt loma-ajankohtani, lukenut kirjoja ja blogeja, käynyt lenkillä useammankin kerran ja treenannut lihaskuntoakin. Tähän päälle olen vielä onnistunut olemaan jahkailematta töideni suhteen, joten olen niitäkin saanut tehtyä! Hurraa!

Olisipa aina tällainen vire, mutta kai se on vain hyväksyttävä, että aina ei ole ja että sekin on ihan ok. Välillä on hyvä ja välillä vähemmän hyvä ja se vaihtelu on vain normaalia elämää. Hyvänä hetkenä kannattaa tehdä niin paljon kuin siinä hyvässä "virrassa" saa tehtyä, jotta sitten huonompana hetkenä voi huilia.

Joustava mieli -kirjaa lukiessani olen tullut siihen tulokseen, että ajatuksissani on paljon muokattavaa eli minun lienee syytä ostaa kyseinen opus. Todennäköisesti hyötyisin kirjan lukuisista harjoituksista, joita en ole vielä juuri tehnyt kirjan lyhyen laina-ajan vuoksi. Jotenkin näin hyvässä "flowssa" ollessani minun on helppo ymmärtää kirjan yksi ajatus siitä, että emme ole yhtä kuin ajatuksemme ja tunteemme. Ajatukset ja tunteet ovat vain ajatuksia ja tunteita, joita voi tarkkailla ja antaa niiden mennä ohi. Minun ei myöskään tarvitse kuvitella lukuisten päässä pyörivien arvostelevien ajatusteni olevan jotenkin totta: ne ovat arviointeja kulloisestakin tilanteesta tai asiasta, eivätkä sen enempää. Helpottavaa!

Sentään yritin

Posted on 5:57 PM In: ,
Olen iloinen, että olen voinut paremmin. Samalla olen kurjan tietoinen siitä, että mitään konkreettista en ole saanut kehiteltyä, jotta saisin elämäntilanteestani siedettävämmän, jaksettavamman. Olen toki tehnyt asian eteen noin yleisesti kai paljonkin eli suunta on oikea, mutta kun se konkreettisempi varmuus jostain muutoksesta (tai se itse muutos) puuttuu, se tuntuu pelottavalta. Tulevaisuus näyttää uhkaavalta, vaikka yritänkin olla katsomatta siihen suuntaan.

Olen kuitenkin yrittänyt tehdä jotain. Olen mm. pohtinut tulevaa syksyä helpottavia asioita kesälomaa suunnitellessani. Ajattelin ehdottaa esimiehelleni erästä asiaa, mutta siihen tuli tyrmäys jo ennen kuin pääsin oikeastaan asiaan. Esimieheni on "ei"-automaatti, joka tyrmää ehdotuksiani sujuvasti, vaikka ehdotusteni taustalla on ollut lähinnä oma jaksamiseni. En ole kuitenkaan ihan noin suoraan sanonut oikeaa syytä, koska en koe oikein uskaltavani: "kyllähän kaikkien pitää jaksaa saman verran!". Siispä saan aina vain ei-vastauksia, mutta en kai nyt pian enää, kun päätin lakata pyytelemästä. Tyhjän saa nimittäin pyytämättäkin, ja siinä sivussa voin seurata joitain muita, jotka ovat omilta esimiehiltään saaneet joustoa moneen suuntaan.

Eipä siinä mitään, onhan minulla "huikea" lakisääteinen kesäloma, jota joudun pätkimään, jotta sietäisin tulevaa syksyä ja voi olla, että en silti siedä. Miksihän työelämän täytyy olla niin jäykkää p*****, että mitään joustoja ei voi oman terveytensä vuoksi saada?!

Inhottavaa olla näin heikko. Inhottavaa, että en jaksa juuri nyt täyttä oravanpyörää eli sitä, mitä "kaikki muut" näyttävät jaksavan. Olisi vain pakko jaksaa ja sitten jos en jaksa, se on vain ja ainoastaan minun yksinäinen ongelmani. Pitäisi kai yrittää lohduttautua edes sillä, että olen yrittänyt, vaikka se ei tulosta tuottanutkaan.

Uh, toivottavasti keksin kesän aikana jotain oikeaa suuntaa elämälleni.

Auringossa

Posted on 1:00 PM In: , ,
Olin eilen kunnolla auringossa ensimmäistä kertaa tänä kesänä. En silti kuitenkaan varsinaisesti ottanut aurinkoa, vaan olin ulkona vasta siinä vaiheessa, kun pahin paiste oli jo hieman laantunut. Se tuntui tekevän hyvää, vaikka samalla kuumuus ja paiste väsyttävätkin, mutta onneksi vain terveellä tavalla.

Ulkoilua täytynee harrastaa tulevinakin päivinä ahkerasti. Asuntoni lämpenee paisteessa kammottaviin lukemiin, joten kotona oleminen ei ole oikein vaihtoehto - ja kuka toisaalta haluaakaan istua sisällä, kun ulkonakin voi kerrankin olla?!

Ulkoiluani hieman hillitsee siitepölypallerohirviöt, joista kehoni ei tänä vuonna näytä oikein pitävän. Olen ihmeissäni: monta vuotta allergiani on pysynyt aisoissa, joten mikä tänä vuonna on muuttunut siten, että silmäni vuotavat ja aivastelen ketjussa? En ymmärrä. Täytyy käydä apteekissa, jotta en raavi silmiäni pahaan kuntoon.

Minulla on nyt ollut aika kiva fiilis ja väsymyskin on pysynyt aisoissa. Mieli on positiivisen odottavainen ja luottavainen. On mukavaa, kun on tiedossa kivoja askareita ja aktiviteetteja eikä arkikaan juuri nyt uuvuta. Nautin tästä hetkestä, koska tämä hetki on hyvä. Tuleva näyttää uhkaavalta, mutta koska se on tulevaa (ehkä tai sitten ei), en mieti sitä nyt liikaa.

Ulkoilkaa hyvät ihmiset! :)

Stressinhallinnan opettelua

Posted on 11:40 AM In: ,
Olen alkanut lukea kirjaa Joustava mieli, vapaudu stressin, uupumuksen ja masennuksen yliotteesta (Arto Pietikäinen), jonka vihdoin sain kirjastosta käsiini. Kirja vaikuttaa erittäin lupaavalta, vaikka olen lukenut vasta joitain kymmeniä sivuja!

Kirjan ensimmäinen osa kertoo stressistä ja sen käsittelystä. Itselleni suuri oivallus on ollut se, että stressinhallintakeinot voivat olla osa ongelmaa, eli stressiä voi yrittää hallita keinoilla, jotka itse asiassa vain pahentavat sitä ja samalla koko hankalaa elämäntilannetta. Olen itse kuvitellut tekeväni asioita "oikein" "parannellessani" itseäni, mutta nyt olen löytänyt harmikseni itsestäni kirjan avulla koko joukon stressihallintakeinoja, jotka eivät todellakaan auta minua.

Esimerkkejä haitallisista stressinhallintakeinoista:
- Muiden syyttely
- Asian torjunta/kieltäminen
- Liika shoppailu/syöminen yms.
- Itsesyytökset
- Pakokeinojen kuvitteleminen
- Liika itseanalysointi
- Ihmisten ja tilanteiden välttely
- Kostosta haaveilu
- Murehtiminen
- Stressin peittely muilta ihmisiltä
- "Tehokkaampi" ja liika työskentely (tilanteessa, jossa on liikaa työtä)
- Pakeneminen haaveisiin
- Itsestä huolehtimisen lopettaminen

Kirjassa Pietikäinen käyttää tällaisesta toiminnasta käsitettä "lapioiminen". Stressaantunut henkilö on pudonnut kuoppaan (uupunut), joten hän yrittää ratkaista ongelmaa. Nämä väärät stressinhallintakeinot ovat kuitenkin lapioimista, jolla itseään kaivaa vain syvemmälle ongelmiin, esimerkiksi itsestä huolehtimisen lopettaminen vaikuttaa sekä fyysiseen että henkiseen hyvinvointiin haitallisesti, mikä haittaa myös uupumuksesta toipumista. Kuopasta ei pääse ylös.

Mielenkiintoista. Mitähän mahtavat siis olla ne rakentavammat stressinhallintakeinot? Pitää jatkaa lukemista, jotta asia selviää.

Romuprojektin päätös - viikko 53

Posted on 3:30 PM In:
Kaikki projektit loppuvat aikanaan ja niin minäkin päätin päättää romuprojektini tällä erää sen vuosipäivään eli tähän päivään. Siitä on todellakin tasan vuosi, kun ensimmäisistä romppeistani projektiini liittyen luovuin. Vuosi on mennyt nopeasti.

En päätä projektiani siksi, että mitään poistettavaa ei enää olisi. Oikeastaan olen huomannut, että minulla riittäisi poistettavaa todennäköisesti vielä pariksikin vuodeksi. Huomasin vain, että olen oppinut projektistani sen, mitä halusinkin, eli tavoitteeni on saavutettu.

Huomaako projektin tuloksia kotonani? Kyllä ja ei. Erityisesti vanhojen elektroniikkaromujen vieminen keräykseen vapautti varastossani kivasti tilaa, joka tosin vastaavasti taitaa olla täyttynyt jollain muulla (milläköhän?!). Ehkä varastossa olevan tavaran määrä on vakio. Kotonani olen saanut hieman lisää tilaa hyllyilleni, mutta en tarpeeksi. Tiedän tosin, mitä poistettavaa hyllyissäni vielä on, joten tilanne onneksi paranee. Vaatekaapissani tilanne ei ole lainkaan parempi, siinä riittää haastetta. Mutta olen silti kaiken kaikkiaan tyytyväinen.

Vuoden aikana opittua:

- Tavaroiden karsiminen ei vaadi suursiivousta tai muuta suurta ryhtymistä. Joka päivä voi kurkata jotain hyllyä ja laatikkoa ja katsoa, olisiko jotain poistettavaa. Minulle on henkisesti helpompaa luopua vain parista tavarasta kerrallaan kuin suuremmasta määrästä, mistä lie johtuukaan. Luulen kuitenkin, että se mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle.

- Minulle on kertynyt vuosien varrella mieletön määrä rompetta. Siis mieletön! Osa on toki tarpeellista, mutta joukkoon mahtuu myös ihan liikaa turhaa rompetta. Luulen pärjääväni yllättävän vähällä tavaramäärällä.

- Liian suuri tavaramäärä tilaan nähden on ahdistavaa. Jos tavarat näyttävät koko ajan hyökkäilevän kimppuun, tilanne ei ole hyvä. Myös siisteyden ylläpitäminen on vaikeaa, kun kaikille tavaroille ei ole paikkaa tai niiden paikoilleen saaminen vaatii sullomistoimenpiteitä. Lisäksi jos imuroiminen vaatii ensin parin tunnin tavaranraivausoperaatiota ennen kuin pystyy edes harkitsemaan imuroimista, voi olla varma, että imurointia ei tule harrastettua turhan usein (erityisesti jos sattuu inhoamaan tavaroiden paikoilleen kantamista).

- Minulla on kotonani muodostunut tietty, selkeä paikka tavaroille, jotka ovat lähdössä joko varastooni, roskiin tai kierrätykseen. Sieltä voin aina lähtiessäni napata jotain mukaani, jolloin romppeet eivät jää nurkkiini lojumaan.

- Tiedän nyt haluavani karsia mahdollisimman paljon turhaa pois, koska se on vapauttavaa. Tiedän myös olevani "hamsteri", joka varautuu "pahojen päivien" varalle, eli minun täytyy olla tarkkana, jotta en taas ala kerätä rompetta ympärilleni.

Mitä nyt sitten jatkossa?

Aion jatkaa kaikessa hiljaisuudessa romuprojektiani, vaikkakaan en ihan yhtä järjestelmällisesti kuin tähän asti. Jatkan poistojani sitä mukaa kuin hyvältä tuntuu tavoitteenani vähäromuisempi koti (melkoinen tavoite itseni tuntien). Ehkä joskus tulevaisuudessa järjestän Romuprojektin toisen osan.

Tälle viikolle valitsen vielä viimeiset "viralliset" poistoni, jotka ovat kaksi takkiani. Varastossani on jo vuosia ollut takkeja, joita en käytä ja joita kohtaan minulla ei ole mitään intohimoja. Ehkäpä säästän niistä pari ns. "mökkikäyttöön", mutta epäkäytännöllisimmät vien kierrätykseen.

Erilaisuutta ei hyväksytä

Posted on 9:08 AM In: ,
Minusta tuntuu, että joko normaaliuden vaatimus kasvaa tai sitten normaaliuden alue (eli alue, jolla ihminen nähdään normaalina) kapenee. Tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että vähänkään erilaisella ei varmasti ole helppoa, kun pitää olla tarkalleen tietynlainen.

Ihmiset usein sanovat hyväksyvänsä ja ymmärtävänsä erilaisuutta, koska se on ilmeisesti yleisesti hyväksytty ajattelumalli (se, miten pitää ajatella). Sitten kun oikeasti eteen tulee tilanne, että pitäisi nähdä ja ymmärtää asioita laajemmin, oma ymmärrys loppuukin. Eli sitä erilaisuutta ei sitten oikeasti eli käytännön tasolla hyväksytäkään, kun se ei mahdu omaan suppeaan elämänkatsomukseen tai ei yksinkertaisesti kyetä ymmärtämään, mistä on kyse.

Mitä erilaisuutta tarkoitan? Ihan vain kaikkea mahdollista sellaista, mikä ei mahdu yleisesti hyväksyttyyn muottiin. Tähän voisi sopia vaikkapa erilaiset tavat oppia (oppimisvaikeudet), ns. omituiset tavat ja sosiaaliset taidot (jotka voivat olla vaikkapa neurologisista poikkeavuuksista johtuvia), ulkonäön poikkeavuudet (näitä on kai helpoin näennäisesti hyväksyä, kun erilaisuus näkyy), mielenterveysongelmat (mitä ei näe, sitä ei kai ymmärrä), jopa poikkeavat kiinnostuksenkohteet/harrastukset (ellei kyseessä satu olemaan jotain trendikkääksi leimattua) ja jopa yleisestä ajatusilmapiiristä poikkeavat ajatukset/mielipiteet. Melkein mikä tahansa käy.

Tokihan erilaisuutta saa olla hyväksymättä. Minä en silti voi olla ärtymättä, kun moiseen törmään. Mikähän siinä on joidenkin vaikea käsittää, että on ihmisiä, jotka eivät ilkeyttään tai pahuuttaan tee asioita, vaan he eivät yksinkertaisesti voi niille mitään?! Ei ihmisen elämässä kaikki ole hallittavissa. Tästä hyvä esimerkki on ylivilkkaat lapset, jotka eivät yksinkertaisesti voi mitään käyttäytymiselleen (neurologisista syistä), vaikka heitä kuinka rangaistaisiin. Vaikuttaa tosin siltä, että lapsilta hyväksytään hieman helpommin erilaisuutta kuin aikuisilta (paitsi ei lasten kesken), mutta ihan yhtälailla aikuisilla voi olla erilaisia "vajavuuksia", jotka eivät ponnisteluista huolimatta koskaan "parane".

Ärtymykseni asiasta johtuu siitä, että avarakatseiseksi itseään mainostava ihminen on osoittautunut tosi hyväksymättömäksi ja ahdasmieliseksi, joka ei edes halua kuulla eikä tietää mitään mistään, mikä on ihmisen hallinnan ulkopuolella. Helpointa on siis sulkea korvansa ja elämänsä sekä ennen kaikkea ymmärryksensä. "Oma totuus, paras totuus?!"

Ihmisyyden aito ymmärtäminen on vaikeaa ja siitä on vaikea näin myös kirjoittaa, koska se on varsin monimuotoinen asia. Toivoisin vain kovasti, että ihmiset voisivat olla ja toimia omana itsenään kaikkine omituisine ominaisuuksineen ja vajavuuksineen, koska se on rikkautta. Sitä paitsi jokaisella meistä on vajavuuksia, joiden vuoksi voisi sulkea yhteisöjen ulkopuolelle. En kuitenkaan näe syytä nähdä asiaa negatiivisesta näkökulmasta (syrjiminen), vaan asiassa on positiivisetkin puolensa (ominaisuuksien rikkaus, lahjakkuudet). Erilaisuuden hyväksymättömyys ja erityisesti sen peitelty toteuttaminen tosin taitavat olla monille (ja ihmilajille?) luontaista. Ikävä kyllä.

Väsynyt väsymykseen ja ruokajuttuja

Posted on 1:39 PM In:
Väsymykseenkin voi väsyä. Olen uupumukseeni lopen kyllästynyt, kun se ei tunnu hellittävän otettaan. Minusta tuntuu, että teen joitain asioita oikein ja olo hieman helpottuu, mutta sitten taas jostain ryömii ikävä väsymys, joka tuntuu oikein puristavan päätä. En aiemmin käsittänyt sellaista asiaa kuin väsymys, joka ei helpotu nukkumalla. Nyt pystyn TODELLAKIN käsittämään, miltä se tuntuu. Se on pelkästään karmeaa.

Kai olisi vain hyväksyttävä se, että tämä ei hetkessä mene ohitse, vaan vaatii päivästä ja viikosta toiseen jatkuvaa stressittömyyttä, liikkumista, hyvää ruokaa ja runsaasti lepoa. Siis kaikkea sitä, mikä yleensä helpottaa oloa.

Olen netistä lueskellut syitä väsymykseen (siis sellaiseen, joka ei nukkumalla helpotu) ja huomannut mahdollisia syitä olevan tosi paljon! On kaikenlaista sairautta, syndroomaa ja puutostilaa, joka voi oirehtia väsymyksenä. Aika pelottavaa. Yritän luottaa vielä siihen, että omassani on kysymys elämäntilanteesta, stressistä ja sen sellaisesta, joka lievittyy kuukausien kuluessa, kun elämä "toimii" paremmin.

Ajattelin kuitenkin kokeilla gluteenitonta ruokavaliota, koska vehnän ja/tai gluteenin sietämättömyys voi ilmeisesti aiheuttaa väsymystä. Tätä voi sentään helposti itse testata. Pari päivää kyseistä ruokavaliota on nyt sujunut hyvin, mutta ihmeitä ei ole vielä tapahtunut eikä kai pitäisikään olla. Toivottavasti viikon-parin päästä tapahtuisi jo jotain. Yllättävän hyvin tämä on sujunut näin kun ruokahalu ei ole mitenkään huipussaan. Kun ei tee erityisemmin mitään mieli, salaatin, keiton ja smoothieiden mussuttaminen on ihan ok. Muistelisin joskus itselläni olleen leipä- ja viljahimoa, mutta nyt siitä ei ole tietoakaan.

Täytyisi vain näin ruokahaluttomana muistaa syödä riittävästi, kun kokemuksestakin tiedän, että salaattilinja + liikkuminen ei välttämättä toimi. On oikeasti mahdollista syödä niin vähän, että se tekee olon vetämättömäksi. No, rasvaa kehiin, se tuntuu pitävän nälkää hyvin loitolla. Ja jos viljoja tekee mieli, tattari on suurta herkkuani muutenkin.

Nukkuminenkin on vaikeaa. Saan unen päästä kiinni minuuteissa (mikä tuntuu omituiselta, kun unettomuus on ollut perinteisesti ongelmani!), mutta heräilen aamusella. En oikein tiedä, koska olen nukkunut tarpeeksi, kun mikään ei tunnu riittävän. Luulen liikaa nukkumisenkin aiheuttavan töttöröö-oloa, kun joskus vajaan yön jälkeen olo on kuitenkin ok, ehkä parempikin kuin 10 tunnin unien jälkeen.

Onneksi on sentään kevät ja aurinkoakin saa. Se kannustaa liikkumaan ulkona ja se taas piristää.

Lampusta luopumisen vaikeus - viikko 52

Posted on 7:31 PM In:
Viime viikon romuprojektipäivitykseni on auttamattomasti myöhässä. Tuumin pitkään, että mitä poistaisinkaan tällä kertaa... ja päädyin lattiallani jo pitkään lojuneeseen yöpöydän lamppuun.

Minun on vaikea luopua lampustani, koska se on ollut minulla tosi pitkään. Vanhoihin tavaroihin syntyy helposti jonkinlainen tunneside, joten niistä on erityisen vaikea luopua, vaikka se järkevää olisikin. Lamppunikin on rikki, vaikka ehkä korjattavissa. Se pitäisi liimata, mutta en tiedä, pitäisikö liima lampun korkeissa lämpötiloissa.

Periaatteessa kannatan korjaamista, mutta toisaalta minulla on jo toinenkin yöpöydänlamppu. Lisäksi vanhan lamppuni varjostin on huono: se ei pysy helposti paikallaan ja on näköjään hieman sulanut joskus muinoin, kun se on liukunut pois paikaltaan. Ehkä on siis turvallisempaakin luopua lampusta. (Yritän nyt taas selitellä, kun taas kerran luopuminen on minulle vaikeaa.)

Tämän viikon (tai siis viime) toiseksi poistoksi valitsin liian lyhyen t-paidan. En (enää) pidä siitä, että paita ei ole riittävän pitkä. Nuorempanahan nuo olivat juuri niitä haluttuja, mutta ehkäpä minullekin on tullut nyt "riittävästi" ikää...

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive