Tuesday, February 25, 2014

Rankka työ, rankat huvit?

Työni on ollut aika tehokkaasti ylivireyteen vetävää, ajatuksiani täyttävää. Ei kai siinä mitään, jos kyse olisi sisällöllisesti hauskoista ja kevyistä asioista, mutta näin ei varsinaisesti ole ollut. Olenkin nyt alkanut kaivata vastapainoa kaikelle tuolle työhön liittyvälle pohdinnalle, mutta olen tehnyt lähinnä hämmentävän havainnon: kaipaan hauskanpitoa, mutta en tiedä, mitä hauskanpito itselleni on?!

Kaipaan siis sellaista tekemistä, jossa ei vahingossakaan työhön liittyvät ajatukset pääse valtaamaan tilaa ajatuksistani. Tekeminen saisi siis olla jotain ihan muuta kuin hiljaista ja rauhallista, joka lähinnä huutaisi ei-toivottuja ajatuksia vieraisille. Mieluummin jotain toiminnallisempaa tekemistä yhdistettynä johonkin uuteen tai ainakin sellaiseen, jota en ole pitkiin aikoihin tehnyt. Nyt sitten kun mietin, mitä tuo voisi olla, en todellakaan keksi. Ylivirittynyt olo kaipaa rankalle työlle rankat huvit, mutta tuollaista en ole aikoihin harrastanut. Siis mitä on rankat huvit? En kaipaa mitään ryyppäämistä ja rellestämistä, mutta tunnistan tuon kaipuun rankkoihin huveihin, joilla tarkoitan vain sellaista, joka auttaa unohtamaan työhön liittyvät mietteet. (Töissä sinällään kaikki on hyvin jne. mutta sisällöllisiin kysymyksiin tarvitsisin hieman välimatkaa, edes hetkeksi.) Kaipaisin myös hieman raskaampaa liikuntaa, kunnon hikoilua, jotta ylivirittyneisyys saisi kanavan purkautua.

Olen selvästikin möllötellyt paikallani liian pitkään. Jotain tarvitsisi nyt tehdä. Hmmm.

Friday, February 21, 2014

Unettomuutta ja talvettomuutta

Talvi on peruttu. En olisi kyllä ikinä uskonut, että sekin vuosi tulee, että en elä talvea lainkaan. Minun näkökulmastani talvea ei tullut, on ollut vain loputonta loppusyksyä, joka alkaa hiljalleen kääntyä alkukevääseen. Tähän kun yhdistää sen, että minun on vaikea keksiä mukavaa (ulko)tekemistä sekä loppusyksystä että alkukeväästä, niin en voi muuta kuin myöntää, että vaikeaa on ollut. Rakastan hiihtämistä ja se on aina ollut minulle tärkeä henkireikä, rentoutumiskeino ja parasta liikuntaa. Tänä "talvena" olen hiihtänyt kaksi (!) kertaa. En voi välttyä katkeruudentunteilta, vaikka niissä ei mitään järkeä olekaan. Ei kiitos enää ikinä tällaista piinaavaa "talvea"!!

Minulla on ollut myös oikein kunnon stressi päällä jo useamman viikon. Keho on ollut niin ylivirittynyt, että uneni ovat olleet katkonaisia, kevyitä ja lyhyitä. Lisäksi olen nähnyt varsin ikäviä unia ja aamuisin olen ihan tööt. En ole tästä juuri valittanut, koska työn kiinnostavuus on kannatellut tämän vaiheen yli, mutta täytyy nyt hiljalleen myöntää, että ylivirittyneisyys täytyisi saada laskemaan. Toivon tästä viikonlopusta helpostusta, vaikka tarvetta taitaa olla pidemmälle (viikon) lomalle. Ensi viikolla on taas kiirettä.

En ole tehnyt oikeastaan muuta kuin välttämättömimmän. Juuri mitään hauskaa ja palauttavaa ei ole ollut. Tämä johtuu osin talven jäämisestä väliin, kun ulkona ei ole oikein mielekästä tekemistä ja mihinkään en oikein pääse. En oikein tiedä, mitä voisin tai haluaisin tehdä, mutta mukaville vapaa-ajan tekemisille olisi tarvetta. Olen ollut oikeastaan yllättynyt siitä, että minulla ei nyt yhtäkkiä olekaan elvyttävää vapaa-ajan tekemistä. Mites tässä näin pääsi käymään?

Lähden ulos kävelemään. Täytyy myöntää, että juuri minkäänlaista motivaatiota minulla ei moiseen ole, koska asuinpaikkani ei viihtyisyydellään näyttäydy. Tarvitsen liikuntaa ja parempaa en nyt vain keksi...

Monday, February 10, 2014

Turhaa liikennettä blogissa

Blogillani on runsaasti "lukijoita" USA:sta ja Venäjältä. Niinpä niin. Liikennemäärä blogiini on lisääntynyt viime aikoina huimasti ja on selvää, että se ei johdu siitä, että teitä oikeita, ihania lukijoita olisi syöksynyt tänne sankoin, innostunein joukoin lukemaan jorinoitani. Olen alkanut saada myös runsaita määriä "kommentteja" joihinkin tiettyihin kirjoituksiin, mistä syystä laitoin kommentoimiseen ärsyttävän sanatunnistuksen päälle. Yllättävää on se, että se ei täysin auta, mutta roskakommenttien määrä on pudonnut sentään ehkä noin kymmenesosaan aiemmasta.

Olen yrittänyt katsoa bloggerin asetuksista, miten tuota turhaa liikennettä saisi karsittua. Ilmeisesti mitään keinoa siihen ei ole. (Saa vinkata, jos on.) Olen pitkään suunnitellut siirtäväni blogini toiseen käyttäjätunnukseen ja taidan tehdä sen, jos saan aikaiseksi. Eihän se osoitteita muuta ja sitä kautta tuota turhaa liikennettä hävitä, mutta erottaa blogiin liittyvät jutut omalle tililleen. Paras keinohan olisi aloittaa uusi blogi, mutta en ehkä haluaisi sitä tehdä... pitää miettiä. Harmittaa kaikki tuollaiset turhat roskajutut. En edes ymmärrä, mitä hyötyä noille kommenttien lähettäjätahoille on tuosta viestien pommittamisesta - se tässä ehkä myös huolestuttaa. Minulla on kokemusta sähköpostilaatikon kaappaamisesta (omaani on siis kirjauduttu jostain vinkuintiasta ja lähetetty roskapostia kaikille kontakteilleni) ja sitä en todellakaan kaipaa.

Niin kiva asia kuin netti, sähköposti sun muut sähköiset jutut ovatkin, nämä lieveilmiöt ärsyttävät. Yhtenä viikonloppuna siivosin tietokoneeni kaikenmaailman haittaohjelmista ja muusta roskasta. Siihen meni pieni iäisyys ja ärsytti. Haittojen määrä tuntuu lisääntyneen tai sitten minä vain kuvittelen, mutta ei auta muuta kuin yrittää selviytyä.

Thursday, February 06, 2014

Eväät jäi kotiin

Maanantai oli taas sellaisia päiviä, että... No, tein itselleni välipalaeväät aamulla ajatuksenani syödä varsinainen lounas kuitenkin töissä (vaikka se on kallista eli en harrasta sitä kovinkaan usein). Pelkkä lounas ei kuitenkaan itselleni riitä, jos päivä on pitkä, joten tarvitsen eväitä, jotka saisivat mielellään olla jotain muuta kuin suklaata. Olin siis tehnyt hedelmäsmoothien ja sen lisäksi mukanani oli jogurtti. Tai siis oli tarkoitus olla.

Joskus iltapäivällä päätin hakea evääni työpaikan jääkaapista. Katsoin kaappiin hölmistyneenä ja mietin, että minulla ei ole muistikuvaa eväiden pakkaamisesta laukkuuni aamulla. Eli eväideni täytyy olla kotijääkaapissa. Harmitti. Tein vielä hetken töitä.

Kohtasinkin suuren yllätyksen, kun aloin pakata laukkuani lähteäkseni kotiin: evääni! Siellähän ne olivat olleet laukussani koko päivän. Olin aidosti ällistynyt. Mitäpä tästä pitäisi tuumata? Muistikuviini ei voi näköjään luottaa. Olisi myös syytä nukkua paremmin. Olisi myös syytä keskittyä paremmin eikä liihotella ajatuksissa ihan muualla. Läsnäolo hetkessä on hyvä ja tavoiteltava asia.

Monday, February 03, 2014

Kohti työntäyteistä viikkoa

Blogiin on näköjään hyvä kirjoitella, kun käynnistelee uutta aherrusviikkoa. Tekemistä on niin paljon, että oikein hirvittää: se ilmeisesti lisää myös töihin (siis työ, opiskelu ja kaikki muu aherrus) tarttumisen kynnystä. Täytyy myöntää, että minua (salaisesti) hirvittää, miten selviän muutamasta tulevasta viikosta. Minun on todella täytynyt tsempata itseäni ja sanoa moneen kertaan, että kun teen kaikessa rauhassa parhaani, se riittää. Ei tarvitse pystyä ihmetekoihin (mutkun tuntuu, että tarvii!).

Unimaailmakin on tarjonnut lähinnä vain uskomatonta kuraa. Ajattelin eilen illalla, että pliis kiitos parempia unia kuin edellisenä yönä. No, miten kävi? Toissaöisessä unessani kuljeskelin ensimmäisen eksäni kanssa enkä edes siinä unessa olisi halunnut sitä. Kyllä teki pahaa siis sekä unessa että herättyäni. En ymmärrä, miksi tuollasta kidutusta täytyy tarjota unissa. Mites viime yönä sitten? Heräsin viideltä siihen, että olin unessa syömässä elävää kissaa. Siis ihan haarukalla ja veitsellä leikkaamassa kissasta palasia. En vieläkään saa mielikuviani irti siitä, kuinka sahaan veitsellä pehmoisesta tassusta palasta, siis tuo oli jotain aivan karmeaa. Mihin unista voi valittaa?

Ehkä nuo unetkin kertovat siitä, että tämä arki juuri nyt ei oikein kokonaisuutena tunnu hyvältä. Jos voisi keskittyä vain yksittäisiin palasiin, olisin oikeinkin tyytyväinen. Mutta tämä kokonaisuus... joka on (tai pitäisi olla) yhtä juoksua asiasta toiseen.

Nyt ahkeroimaan ja ensi yönä kohti parempia unia. Työniloa tai muuten valoisaa uutta viikkoa!