Monday, October 29, 2012

Kenkäostoksilla

Kenkäostoksilla käyminen on rasittavaa. Ensinnäkin on ikävää etsiä jotain tiettyä, jonka löytyminen on epävarmaa. Toisekseen kenkien täytyisi olla täydellisesti sopivat, jotta ne olisivat hyvät. Ja kolmanneksi, vaikka löytäisikin kaupassa täydellisesti istuvat kengät, kotona se saattavat painaa ja hangata siten, että käyttämättä jäävät.

Jostain syystä ostamistani kengistä noin puolet alkavat jossain vaiheessa hiertää tai painaa siten, että ne jäävät käyttämättä. Osa tällaisista kengistä päätyy kirpparille ja osa täyttää kaappiani odottaessani ihmettä tapahtuvaksi. Eniten harmittaa rahanmeno. Kengät ovat kalliita.

Olen pari vuotta yrittänyt löytää ja ostaa uudet kengät eräiden rakkaiden vanhojen kenkieni tilalle. Nämä vanhat kengät ovat olleet napakymppi, tosi hyvät, toimivat ja istuvat. Ne kestivät noin 10 vuotta ahkeraa käyttöä, mutta nyt niistä on hiljalleen alkanut saumat aueta. Ei yksi sauma minua pari vuotta sitten haitannut, mutta nyt saumoja näyttää olevan kohta enemmän auki kuin kiinni. Saumojen lisäksi välipohja on toisesta kengästä jotenkin pudonnut, jolloin toinen kantapääni on alempana kuin toinen. Lisäksi tämä välipohja on alkanut narista kuuluvasti. Kaipa minun on pakko luovuttaa noiden kenkien suhteen...

Ostin pari vuotta sitten korvaavat kengät noille vanhoille. Ne ovat matalavartiset toisin kuin vanhani, ja pian huomasinkin, että matalavartisuus kura-ja talvisään kengillä ei ole oikein toimiva asia. Luonnollisestikaan juuri nämä uudet kengät eivät hankaa, mutta en vain pidä niistä, kun ne eivät täytä tarkoitustaan.

Kului vuosi ja ostin uudet kengät, tällä kertaa tosin melko halvat. Ne tuntuivat kevyiltä ja mukavilta kaupassa, joten ostin ne. Jonkin aikaa käveltyäni huomasin, että kengät hankaavat nilkoista niin, että niitä ei voi käyttää. En ole keksinyt, mutta kenkien "nilkkapannalle" saisi tehtyä, että kenkiä voisi ylipäätään käyttää.

Viime viikolla ostin uudet kengät. Sovitin niitä (ja muutamaa vaihtoehtoa) kaupassa ja totesin, että hyvältä tuntuu. Sovituksen jälkeen kysyin kenkien hintaa ja järkytyin: mukavalta tuntuvat kengät ovat törkeän kalliit! Mietin pitkään, että ostaisinko todellakin elämäni kalleimmat kengät vai en. Toisaalta taas ymmärsin sen, että vanhojen kenkien korvaavat kengät ovat jo nyt tulleet tosi kalliiksi (kahdet turhat kengät). Ostin kengät, vaikka kirpaisi. Jos nuo kestävät 10 vuotta, ne ovat hintansa väärti.

Uudet kengät ovat nyt olohuoneeni lattialla. Minua kylmää ajatuskin, että ne saattaisivat alkaa hiertää ja painaa. En oikein uskaltaisi laittaa niitä jalkaani, vaikka pakkohan se on... Kenkien ostaminen on kamalaa ja ennen kaikkea kamalan kallista!

Friday, October 26, 2012

Keijukainen

Näin yhtenä päivänä keijukaisen. Juu, aivan varmasti. Keijukainen oli kietoutunut värikkäisiin ja mitä mielenkiintoisimpiin vaatteisiin, jotka kiinnittivät huomioni. Yritin olla tuijottamatta, koska tuijottaminen on epäkohteliasta, mutta onnistuin silti vaivihkaa nauttimaan näystä.

Hameessa oli punaista, paidassa keltaista, jaloissa oranssia... Sinistä ja vihreääkin oli jossain. Kokonaisuus sisälsi kaikki sateenkaaren värit sulassa sovussa. Hämmästyttävää tuossa värikokonaisuudessa oli se, että värit sopivat täydellisesti yhteen ja ne näyttivät raikkaalta kokonaisuudelta! Keijukaiseksi henkilö varmistui viimeistään siroista kasvoista, jotka kurkistivat pörröisten hiusten alta.

Minulle tuli tosi hyvä mieli. Minun olisi tehnyt mieli mennä kiittämään keijukaista siitä, että hän oli sellainen kuin oli. Hän onnistui viemään arjen harmauden mielestäni ja tuomaan iloa ja väriä sisimpääni. Erityisesti tällaisena vuodenaikana, kun värien havaitsemiseen ympäristössä täytyy oikein keskittyä, värit voivat tuoda ison ilon arkeen. Tämä on asia, joka helposti unohtuu.

Aloin tuon tapauksen jälkeen kaivata väriä omaankin elämääni. Olinkin jo pahasti lipsunut pitämään tummia ja haaleita vaatteita. Kodissani ei ole mitään erityistä väriläiskää. Nyt kaivan vaatekaapistani esiin ne pirteimmät ja iloisimmat vaatteet. Ripottelen kotiini värikkäitä tavaroita tuomaan iloa silmille. Kiitos keijukainen.

Saturday, October 20, 2012

Nukkumisesta riippumaton väsymys

Toisen ihmisen väsymystä voi olla vaikea ymmärtää. Minäkin olen monet kerrat sanonut ihmisille, että nuku, jos väsyttää! Olen jopa tiennyt sen olevan tyhmää, koska aina ei voi vaikuttaa nukkumiseensa liittyviin asioihin siten, että unta saisi riittävästi. Voi olla pieniä lapsia pitämässä hereillä tai stressiä ja unettomuutta. Joskus voisi vain vaieta osanottavasti tai sanoa jotain järkevämpää, mutta suu saattaa toimia ennen ajatuksia (ainakin itselläni).

Erityisen vaikeaa on ymmärtää väsymystä silloin, kun voi nukkua paljon. Eli nyt on kyse omasta väsymyksestäni. Tokihan sellaista on vaikea ymmärtää, mikä ei välttämättä näy päälle. Oletushan on, että kun kulkee ja toimii, sanookin joskus jotain, on toimintakykyinen, vaikka taustalla olisi kovastikin ponnistelua. Miten nukkumisesta riippumatonta väsymystä voi ymmärtää, kun se on niin outo ja käsittämätön asia? Enhän itsekään ymmärrä sitä.

Näytän usein kuulemma väsyneeltä. Se ei ole ihme, kun ajattelee, miltä minusta tuntuu. Olen aina joko väsynyt tai tosi väsynyt. Väsyneenä toimintakykyni on ihan kohtalainen, koska nykyisessä elämäntilanteessani pystyn hyvin toimimaan omaan tahtiini ja lepäämään silloin, kun haluan. Tosi väsynyt minusta tulee, kun joudun puristamaan hieman enemmän (erityisesti itselleni epämieluisia asioita) ja epätahtiin itseni kanssa.

Tosi väsyneenä ajatukseni alkavat jo tahmata ja hidastun. En jaksa seurustella ihmisten kanssa. En jaksa huomioida ympäristöäni. Minusta tuntuu, että nukahdan. Kaikki tuntuu hankalalta. Minun pitää päästä kotiin. Käyttäydyn siten, että ihmiset pitävät minua ehkä tylynä, tältä on ainakin näyttänyt.

Voin kertoa, että minua ärsyttää tämä väsymys! Se on kestänyt jo ainakin pari vuotta eikä loppua näy. Kesällä voin paremmin, kun mitkään arkivelvoitteet eivät vaatineet huomiotaan. Nyt syksyllä olen huomannut, että en pysty ihan täysin siihen suoritustasoon kuin pitäisi, mutta onneksi kuitenkin aika hyvään tasoon. Jatkossa täytyisi puristaa ehkä hieman enemmän.

Koen, että lääkäritie on kuljettu loppuun. Olen käynyt verikokeissa yms. ja mitään ei ole löytynyt. Seuraava askel olisi mielialalääkkeet (luonnollisesti, kun tutkia ei haluta), vaikka koen itseni enemmän sairaaksi kuin masentuneeksi. Älytöntä. Täytyy siis pärjätä itse.

Toisaalta tiedän jo, mitkä asiat väsyttävät minua ja miten saan itseni hieman pirteämmäksi. Yritän toimia niissä rajoissa, mutta se väli on niin kapea, että siinä on vaikea pysyä. Olen kokeillut myös vitamiineja, ravintovalmisteita ja ruokavalion hiomista, mutta tässä hyvän linjan löytäminen on vielä kesken. Jatkan etsintöjäni.

Jos jotain hyvää yrittää tästä tilanteesta etsiä, niin nukahtaminen ei tuota minulle mitään vaikeuksia. Voisin nukkua vaikka kuinka paljon ja vaikka koko päivän (en ole kokeillut, mutta siltä tuntuu). Näen myös paljon unia, jotka ovat joskus hyvinkin viihdyttäviä tai ajatuksia kirkastavia. Mielikuvitusta minulta ei unieni perusteella näytä puuttuvan.

Tällainen väsymys on tosi inhottavaa, mutta ainoa keino selvitä sen kanssa on ottaa itse vastuu itsestään ja omasta olostaan ja elää mahdollisimman paljon sen mukaan, että selviää. Minusta on kurjaa kärsiä tällaisesta vaivasta, josta en viitsi muille juuri mainitakaan, koska ei sitä ymmärrettäisi. Tällainen "laiskuushan" paranee nukkumalla. Paranisikin.

Tuesday, October 16, 2012

Voimahetki

Viime päivinä on ollut yllättävän paljon hetkiä, jolloin kyseinen hetki on tuntunut vievän minusta iloa ja voimia. Jäljelle on jäänyt vain lannistunut mieli. Olen suorittanut tilanteet läpi ja harmitellut, että näinä hetkinä en ole tuntenut eläväni omana itsenäni, vaan elämäni on valunut hukkaan. Lisäksi asioiden hoito lannistuneessa mielentilassa ei tuota kovin hyvää lopputulostakaan. Ehkä järkevintä, mitä voisin tehdä, olisi kiertää nuo tilanteet mahdollisimman kaukaa, mutta aina se ei ole mahdollista.

Siispä olen miettinyt itselleni (toistaiseksi) kaksi voimahetkeä. Olen muistellut elämässäni tilanteen, jolloin olen tuntenut suoriutuneeni jostain asiasta poikkeuksellisen hyvin omin voimin. Tilanne on ollut sellainen, että myös muut ovat olleet samaa mieltä. Se oli minun hetkeni loistaa, kauan sitten. Mietin sen hetken tunnetilaani ja imen sen tähän päivään. Hankalassa tilanteessa kuvittelen tunteen itseeni, jolloin oloni ja sen myötä toimintakykyni kohenee. Kokemus voimaannuttaa. Tämä on todella toiminut.

Valitsin vielä toisenkin voimahetken sen vuoksi, että koin tarvitsevani sellaisen erityisesti sosiaalisia tilanteita varten. Olen muistellut hetkeä, jolloin olen onnistunut sosiaalisessa mielessä. Muistelen sitä hankalissa ihmissuhdetilanteissa, koska saan voimaa siitä, että olen ollut ja olen toki edelleenkin rakas ja tärkeä jollekin. Myös minä olen sellainen ihminen, joka kykenee läheiseen ja lämpimään ihmissuhteeseen, vaikka jokin ihmissuhdetilanne tässä hetkessä olisikin hankala. Kaikkia ei tarvitse miellyttää ja silti olen hyvä ihminen.

Joku voisi sanoa tätä itselleen valehtelemiseksi, mutta ei se minusta sitä ole. Minusta menneistä hyvistä asioista voi ihan hyvin ammentaa vielä tähänkin päivään. Vaikka ne asiat ja tilanteet ovatkin mennyttä, muistot ja tunteet eivät ole. Ne voivat elää vielä tänäänkin muistuttaen siitä, mitä olen ollut, mitä olen ehkä edelleen ja mitä ehkä voin tulevaisuudessa olla.

Tuesday, October 09, 2012

Kiihdytys, vauhti ja seis

Syksyn alku toi mukanaan erilaisia hoidettavia asioita ja läjän tenttikirjoja, joihin tartuin aika innokkaasti hyvin levätyn kesän jälkeen. Kuljin opinahjooni ja takaisin, lueskelin kotona ja välillä hoidin muita paperiasioita ja terveyteeni liittyviä juttuja. Tunsin, kuinka stressin rengas alkoi kiertyä pääni ympärille. Ahdisti, kun piti joka päivä suoriutua johonkin. Niskani alkoi kipeytyä, minkä myötä päätäni alkoi särkeä päivittäin. Olin myös tosi väsynyt.

Nyt kuitenkin huomasin oireeni ja tiesin, että tuo velvollisuuksien suorittaminen pitää pistää poikki. Aiemmin olisin luultavasti vain jatkanut suorittamista raivaten kalenteriini tilaa karsimalla itselleni mieluisia asioita (kun kukapa velvollisuuksiaan voisi väistää). Tämän myötä olisin kävellyt suoraan seinään. Nyt käänsin suunnan, ehkäpä jopa ajoissa. Ja mitä karsin? Niitä ikävämpiä velvollisuuksia. Heitin tenttikirjat sivuun ja otin pienen kotiloman. Tein itselleni mieluisia asioita. Nyt voin paremmin. Olen kiitollinen siitä, että elämäntilanteeni on nyt sellainen, että pystyin toimimaan näin.

Arvioin syksyn alussa, että paljonko saan opiskeltua tietyssä ajassa. Kuten aina ennenkin, arvioni menivät pahasti yli: pystyn paljon pienempään määrään hyvinvointini häiriintymättä. Voimavarani eivät juuri nyt yksinkertaisesti riitä siihen, että pakerran aamusta iltaan ja juoksen paikasta toiseen suorittamaan. Tämän tosiasian myöntäminen tuo minulle syyllisen olon: pitäisi pystyä, kyetä, jaksaa. Onhan opintopistemäärissäkin suosituksia, paljonko pitäisi suorittaa lukukauden aikana. Minunkin pitäisi pystyä siihen. Vaan ei, myönnettävä on, että tämänhetkiset kurssini ovat sellaisia, että ne vaativat paljon töitä. Ne vaativat niin paljon tekemistä, että minun on luultavasti karsittava syksyn opintopistetavoitteitani.

Yritän olla ajattelematta sitä, että jos lykkään yhdenkin kurssin, se menee päällekäin töissäkäymisen kanssa ja sitä en taatusti jaksa. Yritän keskittyä tähän hetkeen. Nauttia elämästä. Jättää tulevaisuuden ongelmat tulevaisuuden ongelmiksi. Yritän löytää tasapainon tähän hetkeen ja ammentaa iloa opinnoista sekä nauttia siitä, että minun ei tarvitse olla töissä juuri nyt. On paljon hyvääkin, eikä sitä kannata uhrata suorittamisen ja ahdistuksen alttarille. Ei juuri nyt. Syksyinen luontokin tarjoaa nähtävää, kun jaksaa avata silmänsä.