Thursday, July 12, 2012

Vanhoja valokuvia ja muistoja

Minulla on kolme valokuva-albumia, joissa on kuvia alkaen siitä ajasta, kun olin yläasteella. Otin eilen kuva-albumini käteeni ja aloin selata, katsella vanhoja muistoja. Albumeissa oli vielä paljon tyhjää tilaa, joten lisäsin niihin kuvia irtokuvista, jotka myös järjestelin. Tuntui mukavalta hypistellä oikeita, konkreettisia kuvia.

Kirjoittelin albumeiden kuviin kuvatekstejä. Saksin osan kuvista roskakoriin pieneksi silpuksi: ei minun tarvitse kaikkia muistoja kantaa mukanani ja varsinkaan niitä ikäviä muistoja. Siirtelin kuvia järjestelläkseni niitä paremmin ajalliseen järjestykseen. Minusta tällainen pieni piiperrys, järjestely on mukavaa ja rauhoittavaa.

Nyt minulla on yksi täysi valokuva-albumi ja kaksi vajaata. Irtokuvat ja negatiivit ovat omassa paikassaan. Pohdin, että teettäisinkö digikuvista "oikeita" kuvia liitettäväksi valokuva-albumeihini. Minulla on aika paljon digikuvia, mutta löydän taatusti niiden joukosta niitä yksittäisiä helmiä, jotka voisivat jatkaa valokuva-albumieni kertomaa tarinaa. Minusta tuntuu mukavalta, että minusta on kuvien kertoma tarina. Taidan lähettää kuvia teetettäväksi.

Koin hämmästyttävän oivalluksen selatessani kuviani: elämäni parasta aikaa tähän mennessä taisi olla se aika, kun olin noin 15-16-vuotias ja vietin kesää rakkaan ystäväni ja muiden läheisteni kanssa minulle tärkeässä paikassa. Silloin koin olevani vapaa, oma itseni. Kaikki oli kohdallaan. Silloin me leikimme paljon ulkona, vaikka olimmekin jo noin "vanhoja". Kyllä se oli leikkimistä, se oli riemua, kesästä nauttimista ja rauhaa. Se oli ystävyyttä, läheisyyttä ja hyvää olemista. Kaipaan sitä aikaa, kaikkia niitä tunteita. Onko se surullista, että mitään noin hyvää en ole sen jälkeen kokenut? Luotan siihen, että joskus vielä koen.

Tuon ajan hyvyyden itselleni huomaan siitäkin, että niihin aikoihin kirjoittelin paljon. Tekstini olivat vapaita ja mielikuvituksekkaita, jopa uskomattoman lennokkaita ja hurjia. Mikään ei pidätellyt. Mitä sen jälkeen tapahtui? Niin. Taidan haluta palata tuohon vapauden mielentilaan nyt, kun se on jälleen muistunut mieleeni.

Monday, July 09, 2012

Lukuhimon kourissa

Olen viikon-pari lukenut intensiivisesti. Monta tuntia päivässä. Istunut kuin liimattuna sohvankulmalla kirja kädessä tuulettimen huristessa edessäni. Olen lukenut, vaikka silmiäni väsyttää ja päässäni tuntuu raskaalta. Mieleni on lentänyt erilaisissa maailmoissa, tunnelmissa ja ajatuksissa. Olen kellunut nautinnossa.

Rakastan lukemista, olen aina rakastanut. Nyt olen jäänyt lukukoukkuun, himo lukemiseen on kiskaissut minut täysin mukaansa ja minä en vastustele. Ehei, minä annan mennä, täysillä.

Alkuun tunsin huonoa omaatuntoa siitä, että istun kesällä sisällä lukemassa. Sitten tajusin lukemisen tuottaman nautinnon määrän ja olen antanut vain palaa. Lukemisen lomassa olen syönyt kaikenlaista hyvää (mansikat!) ja käynyt välillä pyöräilemässä pitkiä lenkkejä. Kovin sateisina päivinä olen jumpannut tai vain istunut ja lukenut.

Minulla on dekkarikausi. Ahmin muutamassa päivässä Stieg Larssonin "Miehet jotka vihaavat naisia". Kosiskelevasta nimestä huolimatta (minulla oli ennakkoluuloja) tartuin kirjaan ja täytyy sanoa, että sen imuvoima on valtaisa. En millään malttanut laskea sitä kädestäni ennen kuin tarina ratkesi ("vielä pari sivua...").

Hetken tuskailtuani sitä tosiasiaa, että trologian seuraavan osan kirjat ovat kirjastossa kaikki lainassa, lainasin Åsa Larssonin "Aurinkomyrsky" -kirjan. Luin sen parissa päivässä. Sekin oli oikein hyvä. Näin kuumuudessa on tosi virkistävää lukea pakkaskuvauksia Kiirunasta. Kirjan jälkeen suuntasin taas kirjastoon ajatuksenani lainata seuraavan osan, mutta ne olivat kaikki lainassa. Harmi, taas.

Nyt minulla on läjä erilaisia dekkareita, joista valitsen seuraavan. Olen jo ihan tohkeissani, mihin maailmaan pääsen sukeltamaan, mitä ongelmaa ratkaisemaan. Ah, nautin jo ajatuksesta.

Näiden ohella olen lukenut Susan Cainin "Hiljaiset: Introverttien manifesti" -kirjaa. Olen lukenut puolet ja jo nyt suosittelen kirjaa. Olen saanut kirjasta suurta hyväksyntää ja paljon oivalluksia ja uusia ajatuksia. Olen ymmärtänyt, että olen omana itsenäni juuri oikeanlainen. Kirja on kuin pala siinä itseni palapelissä, jossa minusta on ollut liikaa vääriä paloja. Tämä kirja on pala, joka yhdistää loput palat toisiinsa ja minusta tulee oikea ja kokonainen tällaisenaan. Paljon sanottu, mutta myös paljon ymmärretty.

Olen lukenut hieman muitakin kirjoja ja potenut tuskaa siitä, että maailmassa on liikaa hyviä kirjoja ja liian vähän aikaa niiden lukemiseen. Olen tuntenut kiitollisuutta siitä, että olen lomalla ja voin lukea kirjoja vaikka aamusta iltaan. Olen onnellinen siitä, että osaan nautiskella lomailusta, teen rakastamaani asiaa. Näin on hyvä nyt, mutta toki kesääni muitakin suunnitelmia kuuluu :)

Monday, July 02, 2012

Itseni ehostamista

Olen hiljattain kokenut ahaa-elämyksen itseni ehostamiseen liittyen. Olen aina pitänyt omasta ulkonäöstä huolehtimista enemmän sellaisena tekemisenä, jota tehdään lähinnä muiden vuoksi. Hiljattain olen kuitenkin kokenut ehostamisen toisenkin puolen eli sen, mitä se tekee itselleni.

En tiedä, mistä minulle on tullut niin vahvaksi olo, että itseni yletön puunaaminen ja laittaminen on lähinnä muiden palvelemista, jonkinlaista mielistelyä ja hyväksynnän kalastamista. Perussiisteydestä olen toki huolehtinut ja pitänyt huolta siitä, että pukeudun tilanteisiin asianmukaisesti, mutta minulla on ollut melko selvät rajat siinä, paljonko olen valmis käyttämään aikaani ulkonäkööni muiden ihmisten vuoksi. Eli en kovin paljon.

Viime kuukausina minulla on ollut pari tilaisuutta, joiden vuoksi olen joutunut (painostuksen vuoksi) panostamaan ulkonäkööni enemmän kuin mitä normaalisti tekisin. Se ei tuntunut hyvältä, mutta sain tilaisuuksista kyllä enemmän irti kuin olisin osannut odottaakaan. Sain kokemuksen siitä, miltä minusta tuntuu, kun näytän erilaiselta kuin tavallisesti. Opin hieman jopa meikkaamaankin.

Olen samalla hieman uudistanut vaatekaappini sisältöä (lähinnä karsimalla, mutta myös muutamilla kirpparihankinnoilla). Olen katsonut itseäni peilistä eri vaatteissa ja tunnustellut oloani: onko tämä vaate mukava päällä, sopiiko tämä kropalleni ja väreihini? Olen jättänyt kaappiini vain itselleni sopivia vaatteita.

Olen opetellut laittamaan hiuksiani uusilla tavoilla. Olen ymmärtänyt, että tietynlaiset kampaukset sopivat kasvoilleni paremmin kuin toisenlaiset.

Kaiken tämän siistiytymisen, meikkikokeilujen, kampauksien ja vaatevalintojeni jälkeen koen itseni pienesti uudestisyntyneeksi, mikä ei tunnu lainkaan huonolta. Olen ymmärtänyt ja ennen kaikkea nähnyt, että sillä, miltä näytän on merkitystä siinä, miten muut suhtautuvat minuun. Mutta mikä on kaikkein tärkeintä on se, että miltä minusta itsestäni tuntuu tämän kaiken jälkeen. Miltä minusta tuntuu, kun tunnen oloni siistiksi ja hyvännäköiseksi kulkiessani ulkona. Koen oloni ja itseni jotenkin vahvemmaksi kuin aiemmin!

Tuntuu oudolta, että ulkonäkö voi vaikuttaa näin paljon omaan sisäiseen olooni ja kokemukseeni itsestäni. Ymmärrän nyt, kun jotkut sanovat kaunistautuvansa itseään varten: siinä on toden totta perää. On mukavaa, kun oma olo on se, mitä sen pitääkin olla. On mukavaa, kun ulkoinen olemus ei tuo epävarmuutta. On mukavaa, kun ulkoinen olemus tukee sisäistä itsevarmuutta.

En silti vietä tolkuttomia aikoja peilin ääressä, se on mielestäni edelleenkin ajan haaskausta. En puunaa ja kiillota, levitä ja rajaa. Ei arkeeni tarvitse meikin kuulua, mutta minusta on mukava ymmärtää meikkauksen tarkoitus ja osata meikata. Minulla on reisitaskuhousupäiväni edelleen.

Muutos on ollut ehkä muiden silmissä pieni, mutta se on riittänyt itselleni. Pieni liikahdus oikeassa asiassa voi tuoda yllättävänkin suuren oivalluksen ja sitä kautta muutoksen. Tämä muutos tuntuu minusta hyvältä.