Monday, April 28, 2014

Turhautuminen

Otsikko kertoo viime aikoina vallinneen tunnetilani: turhautuminen. En ole siitä osannut kirjoittaa, kun en oikein osaa paloitella sitä. En tiedä, mitä sille pitäisi tehdä, miten sen pitäisi minua aktivoida ja mitä se edes tarkoittaa. Nyt ajattelin kirjoittaa siitä jotain, josko se vaikka esille nostettuna sekavana klönttinä näyttäisi minulle uusia puolia ja mikä erityisen toivottavaa: edes jotain suuntaa.

Minua siis turhauttaa elämäni, noin tiivistetysti. Koen, että minulla on moni perusarjen palanen kohdillaan ihan mukavasti: pidän työstäni (entä jatko?), opiskelustani (voisi se jo loppuakin...), harrastuksistani (jotain uutta, kiitos!) jne. Olen terve, samoin läheiseni (ainakin suunnilleen) ja pystyn iloitsemaan pienistä asioista. On paljon asioita, joita tykkään tehdä, olen utelias, kiinnostunut, enimmäkseen energinen ja iloinen. Paitsi että minua turhauttaa.

Minulta puuttuu elämästäni juhla. Päivät toistuvat samankaltaisina, viikonloppu eroaa arjesta vain siten, että en tee töitä ja aikaa on enemmän. En käy juuri missään tai tee mitään sellaista, joka toisi vaihtelua. Sosiaalinen elämä? Joo, ei juuri ole sitäkään. Elämäni ei tunnu olevan menossa mihinkään, se vain jumittaa paikallaan. Mitään ei tapahdu. Elämässä jos jotain haluaa tapahtuvaksi, se pitää itse järjestää. Mitäpä siis voisin järjestää itselleni?

Turhautuminen tulee siitä tunteesta, että on resursseja, mutta en käytä niitä, syystä tai toisesta. En jotenkin osaa kanavoida resurssejani ja arvojani siten, että elämä näyttäisi enemmän innostavia puoliaan. Jaksan olla kärsivällinen ja odottaa jotain hyvää tapahtuvaksi pitkäänkin, mutta minusta tuntuu, että olen odotellut jo vuosia. Ja sama vain jatkuu. Tämäkään ei toki ole totta, askelia eteenpäin (ja taaksepäin ja sivulle) on ollut, asioita on tapahtunut ja hommat etenee, mutta mutta... Äh, turhauttaa. Elää pitäisi nyt, mutta missä se elämä oikein luuraa? Tuntuu, että edelleenkin vain valmistaudun elämää varten, jotta olisin valmis sitten, kun elämä vihdoin alkaa.

Nyt kun kirjoitan tätä mieleeni tulee, että kaipaisin "valmentajaa". "Ryhdistäytymiskurssi vetelehtijöille ja loppumattomasti vatvoville" voisi olla sen niminen kurssi, että istuisi minulle. Olisi joku, joka pakottaisi tekemään asioita, jotta en jumiutuisi neljän seinän sisälle. Usein tekeminen/päättäminen on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin (pelätä ja) jäädä paikalleen jumimaan.

Positiivista on se, että minulla olisi energiaa ja intoa vaikka mihin. Negatiivista on se, että en saa kanavoitua energiaa ja intoani kuin hyvin rajoitetusti. En yhtään tiedä, mihin elämäni paattia lähtisin ohjaamaan. Toivon, että jokin majakka vilkuttelisi valoaan jostain suunnasta, jotta olisi helpompaa suunnistaa, mutta kun näin ei oikein ole nyt viime aikoina tapahtunut, niin eipä siten välttämättä tapahdu tulevaisuudessakaan. Olisi mukavaa alkaa myös harrastaa hauskanpitoa. Nuo haaveet vain kaatuvat helposti siihen, että ei ole seuraa moiseen. Osaan tehdä mukavia asioita itsekseni, mutta on paljon asioita, joita ei ole mukavaa tehdä yksin. Näin se vain on.

Monday, April 21, 2014

Aurinkoa ja lämpöä

Aurinko ja lämpö ovat saapuneet. En ole oikein osannut sulattaa asiaa, vaikka kivaa on ollutkin. Lämpö on tuntunut ajoittain jopa liialliselta (nyt jo! Ennätysaikaisin!). Väkisinkin tulee mieleeni, että ehkä en ole kovin lämpöihminen, kun ensimmäiset fiilikset asiasta ovat tukalia ja uh, jotenkin ahdistavia. Hiki on siis jo virannut, muutenkin kuin liikunta-aktiviteettien parissa.

Aurinkokin on yllättänyt, joten aurinkolasit ovat unohtuneet kotiin. En ymmärrä, miten nyt voi olla niin tolkuttoman kirkasta! Ei ole kovinkaan mukavaa, kun paiste "osuu" suoraan johonkin päänsärkyhermoon, joka tykyttää päivästä toiseen. Kyllä, nyt on noin viikon särkenyt päätä ja niskaa joka ikinen päivä, välillä enemmän ja välillä vähemmän.

Jotenkin tuntuu, että nämä vuodenajanvaihdokset ovat nykyään tosi isoja (itselleni). Miten en ole aiemmin huomannut sitä? Nyt tuntuu jotenkin tosi hämmentävältä koko ajan, kun luonto mullistuu, valo ryntää sisälle ja lämpö puristaa, enkä tiedä edes, mitä laittaa ulos mennessäni päälleni. Iltaisin on toki mukavaa, kun on pimeää ja valoon on hyvä herätä, nukun hyvin ja sopivasti. Tämä vuodenaika sopii nukkumiselle hyvin.

Olen liian vähän käynyt luonnossa kävelyillä, mutta sen verran olen käynyt, että linnut laulavat upeasti. Tämä luonnossa tapahtuva mullistava aika tuntuu mullistavalta itsellenikin. En tiedä, miksi. Ehkä kaipaan sitä, että pääsisin mukaan siihen rytmiin sen sijaan, että istun pääasiassa betonin sisällä.

Pientä positiivista:

  • Saan veronpalautuksia noin 2000 euroa. Hupsista. Tiesin kyllä, että viime vuoden minimaalisista tuloistani meni ihan törkeästi veroa, mutta en viitsinyt tehdä asialle mitään. No, eipä tuo haittaa, onpahan ensi joulukuun ja osittain tammikuunkin toimeentulo ratkaistu.
  • Sain laitettua kolme muovipussillista vaatteita kierrätykseen. Tai pussit odottavat vielä eteisessäni, mutta ovat valmiina!
  • Saint pauliani kukkivat nätisti. Ihania ovat.

Friday, April 11, 2014

Minähän vaikutan kivalta!

Odotin traumatisoitumista. En todellakaan ole kestänyt ajatusta, että näkisin ja kuulisin itseni videolla. Ou nou, kauhea ajatuskin! Odotukseni eivät siis olleet korkealla, kun video pyörähti käyntiin. Onneksi kuitenkin pääsin yllättymään positiivisesti! Hei, minähän vaikutan, kuulostan ja näytän kivalta tyypiltä!

Minulla on ollut sellainen käsitys äänestäni, että se on jotenkin kamala ja heikko. Ehkä tuossa heikkoudessa on jotain perää sikäli, että jos joudun meluisassa paikassa juttelemaan enemmän, ääneni alkaa pettää. Normaalitilanteessa ongelmia ei yleensä ole. Ääneni kamaluus liittyy niihin kokemuksiin, kun olen kuullut ääneni nauhalta. Nyt kuitenkin videolla ääneni oli ihan ok, siinä ei ollut mitään vikaa tai omituisia sävyjä. Se oli lähinnä kiva naisen ääni. Näytin myös videolla kivalta ja tekemäni eleet näyttivät ajoittain jopa viehättäviltä. Hymyilin kivasti ja jotenkin onnistuin kuvaustilanteen epäluonnollisuudesta huolimatta olemaan jotenkin jopa aito. Hämmentävää.

Näin jälkeenpäin voin sanoa, että olipa kiva, että näin itseni. Nyt minulla on paljon parempi fiilis itseni suhteen, kun tiedän, että näytän, kuulostan ja vaikutan kivalta. Minusta tuntuu, että jotain loksahti kohdalleen sikäli, että nyt käsitys itsestäni ja se, miltä näytän vastaavat ehdottomasti enemmän toisiaan. Täytyy myöntää, että kyllä minä videon tyypistä kiinnostuisin. Se tuntuu kivalta.

Wednesday, April 09, 2014

Tapetilla juuri nyt

On ollut hieman kiireitä, jotka nyt ihanasti alkavat hellittää. Kiire tekee sen, että keskityn putkiaivoisesti vain siihen, mitä on (muka) pakko tehdä ja moni muu (kiva) asia jää tekemättä. Tässä hieman listaa asioista, jotka alkavat nousta mieleeni nyt, kun on aikaa:

  • Ikkunan välissä pörisee kärpänen. Kevät on siis tullut, en ole huomannutkaan!
  • Kevät tarkoittaa sitä, että pitäisi elvyttää huonekasveja ja laittaa siemeniä itämään. Multapussi on jo ostettu. Viikonloppuna tapahtuu.
  • Liikuntakärpänen on puraissut, tänään taas hikoillaan. 
  • Hiekoitussoraa on poistettu niin paljon, että pyöräilykausikin pääsee kunnolla alkamaan, kivaa.
  • Minulla on pian loma.
  • Lomalla aion lukea kirjoja, ulkoilla ja nauttia keväästä.
  • Olohuoneeni ikkuna on ihan törkeän likainen, en ole pessyt sitä vuosiin. On hankalaa siirtää tavaroita sen edestä. Pesen sen kesällä, joohan?
  • Yritän unohtaa sen, miten vannoin viime kesän jälkeen, että nykyisessä kämpässäni en asu enää yhtään kesää.
  • Minun pitäisi katsoa videota itsestäni (en halua!). Luvassa saattaa olla siis traumatisoitumista.
  • Edelliseen liittyen en pidä yhtään äänestäni. Itseäni voisin katsoakin, mutta ääntäni siinä yhteydessä en kestä.
  • Minulla on yllättävän positiivinen fiilis. Tästä on syytä nauttia.