Toiveiden toteuttaja, vaan ei omien

Posted on 3:36 PM
Mieleeni nousi yhtenä päivänä ajatus siitä, mikä on ehkä ollut yksi merkittävimmistä asioista ja kokemuksista nyt tämän "vapaani" aikana. Se on mahdollisuus toteuttaa (ainakin jossain määrin eli enemmän kuin aiemmin) itselleni tärkeitä asioita, omia toiveitani. Tämä on jossain määrin uutta minulle.

Olen aiemmin sortunut liikaa kuuntelemaan ja myötäilemään toisten (varsinkin menneiden kumppanieni) toiveita. Onhan se toki mukavaa, että kumppani pääsee toteuttamaan asioita, joita hän haluaa elämässään toteuttaa, mutta menin itse tässä liian pitkälle. Annoin toiselle tilaa, mutta vein tilan itseltäni. Minä en toteuttanut omia toiveitani, vaan tein sen, minkä pienessä tilassani voin.

Toisaalta olen ollut myös kuuliainen yhteiskunnalle eli olen opiskellut kiltisti järkevää alaa ja tehnyt töitä järkevien valintojen mukaisesti.

Missä minä olen ollut? Olen toteuttanut jotain ulkoa annettua. Toki minullakin on ollut toiveita, mutta ne ovat aina olleet alisteisia jostakin toiselta taholta tuleville toiveille. Olen toteuttanut omia asioitani, jos niille on jäänyt tilaa ja ne ovat olleet hyväksyttyjä. Monesti ei ole jäänyt. Monesti minut on haukuttu haaveilijaksi ja ajatukseni on tyrmätty alkuunsa.

Jokaisella on velvollisuuksia ja kaikki niistä eivät ole mukavia. Minulla on ollut velvollisuuksia enemmän kuin monella muulla, mutta vain siksi, että olen itse ajatellut siten. Olen laiminlyönyt oman velvollisuuteni elää omaa elämääni ja omia toiveitani todeksi.

On suorastaan huikaisevaa nyt iäisyydeltä tuntuvan ajan jälkeen elää omaa elämääni. Omaa elämääni? Onkohan se paljon sanottu? En nimittäin koe, että elämäni olisi vielä täysin "vapautunut omakseni", koska siinä on vielä menneisyydestä mukana kulkevaa painolastia, mutta onhan tämä nyt jo enemmän omaa kuin koskaan sitten teini-ikäni. Lisäksi voin tästä eteenpäin joka päivä muokata elämääni enemmän omakseni.

Olen ymmärtänyt myös sen, että harrastuksenikaan eivät ole olleet pelkästään mukavaa harrastusta, vaan hyväksynnän kerjäämistä ja suoritusten kautta itseni arvokkaammaksi ja taitavammaksi tekemistä. Näitä tuntemuksia koen vieläkin harrastaessani. Yritän pontevasti todistaa, että olen hyvä, vaikka tämä tuo minulle pahaa oloa, riittämättömyyttä ja huonommuudentunnetta.

Koko elämäni tuntuu siis olevan kietoutunut siihen, että yritän todistaa jotakin jollekulle toiselle tai teen jonkun toisen elämän helpommaksi samalla tehden oman elämäni vaikeaksi. Tämä tällainen on tosi tiukka solmu aukaistavaksi, kun se kietoutuu ihan kaikkeen minussa: se näkyy ja tuntuu arkielämässä, töissä, opiskelussa, harrastuksissa sekä suurissa ja pienissä elämänvalinnoissa.

Olen tosi kiitollinen siitä, että olen oivaltanut tämän itse itselleni rakentamani vankilan. Se mahdollistaa vapautumisen ajan myötä. Päivä kerrallaan.



Oi, turhuuksia!

Posted on 5:37 PM In:
Yksi uuden vuoden lupauksistani oli tehdä tänä vuonna mahdollisimman paljon uusia asioita, pieniäkin, tavoitteenani saavuttaa uusia ajatuksia ja näkökulmia. Nyt kun minulle tuli tilaisuus tehdä jotain uutta ja ah, niin turhaa, tartuin tilaisuuteen. Siitäkin huolimatta, että nämä aktiviteetit eivät sinällään ole kohtuullisen elämäntavan tavoitteeni mukaisia.

Olen aina nauttinut kylpylässä käymisestä (ehdottomasti ruuhka-aikojen ulkopuolella). Edellisestä käynnistäni oli monta vuotta, joten nyt kun oli seuraakin tarjolla, menin nautiskelemaan (tämä ei siis ollut ensimmäinen kerta kylpylää elämässäni). En tiedä, mikä vedessä olemisessa onkin niin nautinnollista, mutta nyt nautin kyllä ihan täysillä! Saunassakin olisin voinut käydä vaikka kuinka monta kertaa.

Ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilin koiravaljakkoajelua (kyydissä) ja lumikenkäkävelyä. Edellinen oli törkeän kallis, mutta päätin kokeilla sitä uuden vuoden lupaukseni mukaisesti. Yllätyin, miten vauhdikasta kyyti olikaan, tunne oli huima, kun luonnonkauniit maisemat vain vilahtivat ohitseni. Koirat myös haisivat yllättävän paljon, sitä en olisi etukäteen arvannut. Iskunvaimennuksen puuttuminen vaunussa ei olisi pitänyt yllättää eli kyyti oli välillä aika pomppuista. En suosittelisi tuota herkkäniskaisille. Kiinnostuin tuosta hieman, joten minulle ei olisi mitenkään mahdotonta mennä joskus oikealle retkelle valjakolla.

Jälkeenpäin kuulin, että valjakkokoirat kakkivat ns. lennossa eli juostessaan. Taaempana juoksevat koirat mielellään syövät edessä juoksevien tuotoksia, mikä toki onkin ihan näppärää kierrätystä.

Lumikenkäkävelystä en maksanut mitään, mutta en kovin pitkällä päässyt käymäänkään. Minusta lumikenkäkävely oli tosi kivaa. Toivon joskus asuvani siten, että voisin kulkea lumikengillä ihan kotipihasta metsään. Yllättävää oli tosin se, että lumikengilläkin uppoaa helposti, jos on pehmeää, eli niillä kulkeminenkaan ei onnistu missä tahansa lumessa ja kelissä.

Turhuudet virkistävät kivasti, mutta yhtä mukavaa minusta on ollut huomata, että en varsinaisesti kaipaa tällaisia aktiviteetteja elämääni. Voisin olla varsin tyytyväinen ihan kotonakin, hoidellessani omaa pihaani ja kulkiessani lähimetsissä. Onni tulee niistä omista, pienistä asioista, joita saa toteuttaa täydestä sydämestään ja vapaasti. Näin se vain on.

Tunnustus - One Lovely Blog Avard

Posted on 7:26 PM In:
Olen ollut viime aikoina onnekas ja saanut toisenkin tunnustuksen. Maalainen soi minulle blogissaan One Lovely Blog Avard -tunnustuksen. Lämmin kiitos siitä!

Tunnustukseen liittyvät ohjeet:
1. Kertoa linkin kera kuka lahjoitti tunnustuksen
2. Kirjoittaa 7 random faktaa itsestä
3. Lahjoittaa tunnustus 15:lle blogille/bloggaajalle.

Vai faktoja itsestäni? No, tässä on jotain:

1. Minulla on kaksi polkupyörää ja polkupyörän peräkärry. Rakastan pyöräilemistä. Siitä huolimatta en ole koskaan tehnyt oikeaa pyöräretkeä, vaikka sellaisesta olenkin haaveillut aina teini-iästä lähtien.

2. Sorrun aivan liian helposti kirpputorivaatteisiin ("maksaa vain 2 euroa, voihan tuon ostaa"). Tämä näkyy vaatekaapissani, jossa on menossa jatkuva raivausoperaatio.

3. Inhoan imuroimista ja tämäkin näkyy. Meluavan imurin perässä vetäminen on vain niin ikävää... Lattioiden pesu on ihan mukavaa.

4. Aloin seurustella ensimmäisen kerran 17-vuotiaana. Kadun vielä tänäänkin sitä suhdetta, vaikka katuminen turhaa onkin. Nämä tällaiset menneisyyden asiat ja omat menneet päätökset vain ovat joskus niin vaikeita sulattaa.

5. Haaveilen koiran hankkimisesta, mutta pelkään tulevani sille allergiseksi.

6. En viihdy tungoksessa. Yhtään.

7. Stressaannun helposti ja joskus ihan oudoistakin asioista. Opettelen siis stressinhallintaa ja olen jopa edennyt siinä.

Noita oli jostain syystä vaikea keksiä. Enkä nyt ala keksiä 15 blogia, joille laittaa tunnustus eteenpäin, vaikka niin moni blogi ansaitsisi tämän. Kiitos, että kirjoitatte mielenkiintoisia blogeja!

On hämmentävää, millainen ero päivällä ja päivällä voi olla. Yhtenä päivänä voin täysin keskittyä siihen kyseiseen hetkeen ja puuhaan, jota olen tekemässä. Oloni on valoisa ja toiveikas. Toisena päivänä tulevaisuuteen liittyvät murheet nousevat mielessäni etualalle mustaksi harsoksi, joka värjää kaiken tekemiseni ja olemiseni. Murehdin, olen ahdistunut ja toivoton ja mieleni käpertyy kapea-alaiseksi.

Huonoihin hetkiini liittyy aina murheet sekä menneestä että tulevasta. Olen mielestäni möhlinyt menneisyyteni, tehnyt surkeita valintoja ja tulevaisuus näyttää olevan täynnä vain vaikeita valintoja ja arvoristiriitoja. Murheeni perustuvat ihan todellisille asioille, että ei ne keksittyjä ole, mutta suhtautuminen niihin vaihtelee tosi paljon päivittäin. Mistähän se johtuu? Valitsisin mielelläni niitä parempia päiviä enemmän, jos vain tietäisin, miten se tapahtuu.

Jotenkin minun täytyy oikeasti ratkaista tulevaisuuteeni liittyviä huolia ja ristiriitoja, koska ne vaikuttavat hyvinvointiini ratkaisevasti. Tällä hetkellä kuitenkin selviän niiden kanssa, koska tämä hetkeni on aivan vallan mainio: voin tehdä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä ja joita haluan tehdä. Se on arvokasta. Lisäksi voin tehdä asioita voimieni rajoissa, mikä on myös tärkeää.

Töissä ollessani työ vei voimani ihan senkin vuoksi, että se ei ollut yhtään mielekästä. Jos lisäisin tähän nykyelämääni aiemman työni, arkeni muuttuisi taas vahvasti miinusmerkkiseksi. Se kuvaa hyvin sekä aiemman työni "antoisuutta" että tässä sinällään hyvässä hetkessä olevien ikävien asioiden määrää. Koskaanhan elämä ei taida ihan täydellistä olla, mutta olisi tärkeää, että elämässä vallitsisi hyvien asioiden valta. Siksi minun täytyisi löytää joko keino karsia nykyisiä mieltäni hiertäviä (käytännön) asioita tässä nykyelämässä tai/ja löytää tosi mukava työ.

Elämä tuntuu kyllä käsittämättömän antoisalta silloin, kun pystyy elämään ja olemaan täysin tässä hetkessä. Tekemisenkään ei tarvitse olla "lempipuuhaa": olen kokenut hyviä tässä olemisen hetkiä esimerkiksi lukiessani tenttiin. Itse asiassa tylsäkin puuha voi olla antoisaa, jos sille pystyy antautumaan täysin. Aina ei tietenkään pysty, varsinkaan jos tekemisiään ei voi valita.

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive