Friday, December 25, 2015

Rauhallista joulun viettoa ja pohdintaa kirjoittamisesta

Joulu on ollut leppoistamista, syömistä ja ulkoilua. On ollut enimmäkseen mukavaa, vaikka kiireiden jälkeen ajan antaminen itselle ja omille ajatuksille nostaa raskaita ja ahdistavia ajatuksia pintaan. Olisi kiva, jos olisi kevyttä ja mukavaa.

En ole oikein tiennyt, mistä kirjoittaisin. On ollut niin paljon raskasta, kivireen kiskomista, että en ole halunnut kirjoittaa negatiivisista asioista ja siten pyöriskellä ikävissä tunteissa. Olisi mukavaa kirjoitella positiivisista asioista, iloista ja arjen harmittomista sattumuksista, mutta se on tuntunut vaikealta, aivan kuin tuollaisia asioita ei olisi ollut, vaikka on niitä ollut. On ollut isojakin ilon hetkiä. Ehkä ahdistuksen syövereissä sukeltaessa unohtaa ne hyvät asiat, jotka kannattelevat raskaalla hetkellä. Ehkä jos kirjoittaisin niistä pienistä kivoista asioista, joita on, oloni kevenisi? Pitäisikö kirjoittaa avoimemmin vai ei-avoimesti?

Tämä vuosi on ollut varsin miinusmerkkinen, vaikka valopilkkujakin on ollut. Olen ollut aika aktiivinen, yrittänyt etsiä elämääni uusia kivoja asioita ja ehkä löytänytkin jotain pientä. Silti nyt on aika tyhjä olo ja ponnistelujen tuotto tuntuu vähäiseltä. Ehkä pitäisi kääntää katse puutteista saavutuksiin, kun kyllä varmaan hyvääkin on, kun hieman kaivelisi. Ja onkin, on vain vaikea nähdä sitä.

Tuntuu kuin joulu olisi jatkuvasti, aika menee niin nopeasti, vuodet vierivät. Tuntuu, että en oikein pysy enää mukanakaan, aivan kuin putoaisin kelkasta. Taas joulu? Samalla nämä joulun pyhät kuluvat tosi hitaasti. Vaikka viihdyn hyvin (itsekseni), niin levottomuus kaihertaa, kaipaisin tekemistä. No, alkuvuodesta tekemistä pitäisi riittää, ainakin suorittamista ja ahkeroimista. Mukavasta tekemisestä en tiedä, mitään ei ole sovittuna eli ei ole mukavaa odotettavaa. Haaveilin elokuviin menosta, mutta olen hukannut ilmaiseksi saamani elokuvaliput, joten en pysty menemään, kun elokuviin meneminen on niin turkasen kallista. Jos olisi varaa, olisi helpompaa keksiä tekemistä, mutta kun ei oikein kukkaro salli maksullisia tekemisiä...

Tulisikohan tänään jotain hyvää telkkarista, voisin viihtyä sen äärellä jotain hyvää napostellen. On tässä joulussa ihan kivojakin puolia, jos saan murheet sysätyksi hetkeksi toisaalle :)

Wednesday, December 23, 2015

Hyvää joulua!

Oho, onpas suunnittelematon kirjoitustaukoni venynyt pitkäksi! Ei ollut tarkoitus... Syksyni on ollut kiireinen ja raskas, ajatukset yhtä mössöä, joten en ole saanut itsestäni irti oikein mitään ylimääräistä. Palaan tänne kuitenkin joulun jälkeen, kun toivottavasti elämä hieman tasaantuu.

Kun lumitilanne on etelä-Suomessa ollut mitä on, niin tuon teille lunta tämän kuvan muodossa. Toivottavasti me kaikki pystymme hiljentymään joulunviettoon niin hyvillä mielin kuin se on kullekin mahdollista. Tämä joulu on nyt ja nyt saa iloita, rauhoittua, möllöttää tai hykerrellä itsekseen peiton alla, ihan mitä kukin haluaakaan.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua! 


Tuesday, October 27, 2015

Hämärtyvää, pimenevää

Nyt on taas se aika, kun voi sanoa pimeän tulleen. Vaikka päivällä aurinko paistoi ihanasti, arkiaskareiden jälkeen pimeni nopeasti. Nyt on säkkipimeää, kun ulos kurkistaa. Mietin kuuden aikaan, että viitsisinkö laittaa pyjaman päälle. Puoli seitsemältä päätin jumpata. Tämän pienen kotijumpan jälkeen, noin puoli kahdeksalta, menin suihkuun ja kiskoin vihdoin pyjaman päälleni. Pidän pyjamista ja yöpaidoista, yövaatteista noin yleisesti, koska ne luo turvallisuuden tunnetta. En tiedä, mistä se johtuu. Nyt on mukava istua pyjama päällä aivan liian aikaisin. Olisin valmis nukkumaankin, mutta tuskinpa uni tulee. Käperryn kohta kirjan kanssa peiton alle sohvalle. Se on tähän hetkeen parasta askaretta. Ehkä keitän vielä jotain lämmintä juotavaa.

Sunnuntaina oli hämärää ja harmaata, satoi. Päivässä oli tunti enemmän aikaa kuin yleensä ja se tuntui. En oikein tiennyt, mitä olisin tehnyt, joten kiersin alkupäivästä kotona ihmetellen ruhtinaallista aikaa ihan mihin tahansa tekemiseen! Siivosin hieman ikään kuin velvollisuudesta ja sen jälkeen luin sohvalla. Välillä katselin digiboksilta yhtä sarjaa. Yksi jakso ja sen perään seuraava jakso. Ja taas kirjan lukemista väliin. Illemmalla kävin kävelemässä vesisateessa ja ihmettelin ympärillä näkyvää silkkaa mustuutta. Muistin, että olisi pitänyt olla heijastimia mukana. Jossain välissä taisin syödä jotain, herkkujakin.

Kaipaan juuri nyt jostain syystä paljon rauhaa ja tasapainoa, jota koen saavani lukemalla ja katsomalla mielenkiintoisia ohjelmia. On levollista ja ihanaa olla turvassa kotona, kotisohvalla ja antaa maailman mennä menojaan. Välillä on mukavaa käydä ulkona, kuten lauantaina, jolloin kävelin pari tuntia. Sen jälkeen oli ihanan väsynyt olo. Kaipa kaipaan paljon lepoa, kun jokin aika sitten oli liikaa kaikenlaista rasittavaa, painetta aiheuttavaa. Kunpa saisin tämän rauhallisen hetken pysymään pidempään, en nyt kaipaa mitään ylimääräistä rasittavaa ja stressattavaa. Arki uuden opin parissa riittää tähän hämärtyvään syksyyn.

Thursday, October 22, 2015

Retkellä suolla

Tarkoitukseni ei ollut retkeillä suolle, vaan lähdin kävelemään kartasta katsomalleni retkeilyreitille. Tarkoituksenani oli viettää rentoa päivää, tutustua uuteen paikkaan ja samalla tarkastella, jos reitin varrella oleva metsä olisi mustikka- tai puolukkamaastoa. Ilahduinkin suuresti, kun metsä oli nimenomaan marjastusmetsää: mustikanvarpuja oli paljon ja laajalla alueella ja puolukkaakin löytyi. Yllätys oli tosi suuri erityisesti siinä, että puolukoita ei ollut poimittu, vaan niitä löytyi ylikypsänäkin vielä aika paljon. Hyvä löytö.

Kävellessäni hieman vielä eteenpäin saavuin suolle. Hetken ihmettelin, että onkohan polku riittävän kova melko helposti kastuville kengilleni, mutta oli se. Pysähdyin hengittämään suon tuoksuista ilmaa ja katselemaan ympärilleni. Oli ihanaa. Lopulta katsoin jalkoihini, jotta olisin löytänyt mahdollisimman kuivan reitin pois. Karpaloita! Aloin etsiä niitä lisää ja niitähän löytyi varsin paljonkin:


Karpalot olivat melko pieniä, mutta aloin innoissani kerätä niitä. Kuvaan tuli myös kenkäparkani, joka kastui, kun hyörin innoissani karpaloiden perässä suolla ja ilman kumisaappaita. Olipahan kokemus :) Lopulta oli pakko lähteä pois, kun jalkani olivat märät ja kylmät ja en ollut varma, kuinka pitkä matka edessä vielä oli (ei ollut karttaa mukana, tosi fiksua kuljeskella oudoissa metsissä ilman karttaa). Matka oli lopulta varsin lyhyt.

Saalista ei tullut hurjasti marjojen muodossa, noin puoli litraa, mutta kokemus oli itselleni merkittävä. Marjapaikka oli ensimmäinen ihan itse löytämäni nykyiseltä asuinpaikkakunnaltani! Olen aiemmin marjastanut vain kotiseudullani tai muilla paikoilla, jotka ovat olleet läheisteni tai ystävieni jo tietämiä marjapaikkoja. Tunsin oloni tosi onnelliseksi ja onnistuneeksi. Kiitolliseksi. Jotenkin tuli sellainen olo, että tämä on omaa elämääni.


Tuesday, October 20, 2015

Oppia opin päälle

Oppia ikä kaikki, sanotaan. Tällä toki tarkoitetaan muutakin kuin varsinaista opiskelua jossain laitoksessa, mutta itselleni tuo osuu nyt nimenomaan "laitosopiskeluun" liittyen. Eli työnhakuni on ollut tuloksetonta, mutta hakuni erääseen koulutukseen tärppäsi. Juuri kun iloitsin valmistumistani eli sitä, että ei tarvitse hetkeen opiskella mitään suorittamalla. No, taas opiskellaan.

Oikeastaan tuntuu tosi typerältä se, että ihmisiä vain koulutetaan ja koulutetaan (usein yhteiskunnan varoilla), vaikka ongelma on se, että työpaikkoja ei vain yksinkertaisesti monilla aloilla ole. Toisaalta näen täydennyskoulutukset tosi hyvinä täsmäkoulutuksina tietyille alueille, jotka voisivat työllistää. Se, mitä itse nyt opiskelen, on sellaista, mitä ei juuri oppilaitoksissa opiskella ja osaamista periatteessa tarvitaan. Periaatteessa. Mutta kun työnhakijoita on pilvin pimein, niin työnantajat hakevat sitä täydellistä. Minun taustastani ei oikein saa täydellistä... ainakaan sellaisiin paikkoihin, joita voisi olla tarjolla.

Täällä voin sentään tunnustaa, että olen kurkkuani myöten täynnä työnhakua, vaikka en ole sitä vielä ehtinyt kovin paljon tekemäänkään. Työnhakuilmoituksia lukiessa tulee niin huono ja osaamaton olo, että lannistuu jo siinä. Ajatukseni profiloida osaamiseni erikoisesti tuntui toki ajatuksena hienolta ja kiinnostavalta ja olenkin saanut profiloinnistani yllättynyttä ja positiivista palautetta - mutta en todellakaan varsinaiseen työnhakuun liittyen tai työnantajilta. En ymmärrä, miksi sanotaan, että erikoinen ja monialainen profilointi voisi kannattaa.

Nyt pitäisi innostua harjoittelupaikan etsimisestä ja täytyy myöntää, että vaikeaa on. Olen tunteja tutustunut yritysten nettisivuihin ja joka paikkaan tunnutaan kaipaavan tiettyjä asioita osaavia ihmisiä, osaavampia, superguruja, kaikenhallitsevia. Tuntuu, että tarjolla on vain muotteja, joihin en sovi (enkä ehkä edes halua sopia). Ahdistaa ajatuskin soitella tuollaisiin paikkoihin ja tarjota itseäni. Uh.

Itse koulutus on kiinnostavaa, koska olen utelias ja pidän aidosti uusien asioiden opiskelusta. Olenkin ajatellut ottaa ilon irti uusista asioista ja jos sitten käy siten, että en kelpaa mihinkään työharjoitteluun, niin murehdin sitä asiaa sitten aikanaan.

Monday, October 19, 2015

Hengähdystauko metsässä

Kävin viikonloppuna patikoimassa metsässä. Seurasin polkua ja mitä pidemmälle askeleeni veivät, sitä kevyemmäksi tunsin oloni. Arki ja huolet karisivat hiljalleen ja oloni alkoi tuntua omaltani. Tuollaisessa maisemassa ei voi olla muuta kuin onnellinen.


Luonnon voima on ihmeellinen. Olen kokenut sen lukemattomia kertoja, mutta aina se jaksaa hämmästyttää. En oikein osaa selittää sitä muuten kuin että tulee jotenkin tosi oma olo. On hyvä olla juuri sellaisena kuin on, olo on rauhallinen ja tasapainoinen, juuri oikea. Mieli ikään kuin vapautuu puristuksesta ja kahleista, joita ei tiennyt olevankaan (joskus toki tietää niiden olemassaolosta, mutta usein ei).

Retkeni suunnitellulla taukopaikalla oli porukkaa, joten jatkoin kulkemistani. Etsin oman kaatuneen puuni, jolle istahdin hengähtämään. Join kaakaota ja söin eväitäni. Muuta en kaivannut. Metsäterapia toimi tälläkin kertaa.

Wednesday, October 14, 2015

Iloa kukista

Rakastan kukkia. Pidän kukkien kuvaamisesta valtavasti ja katselen ottamiani kukkakuvia. Tykkään myös kosketella ja haistella kukkia, ehkä minun olisi pitänyt syntyä kimalaiseksi. Noin viikko sitten ennen pakkasia kävin keräämässä kasvimaalta kukkakimpun, viimeisen menneelle kesälle. Tuntui oudolta kantaa tuuheaa kukkakimppua, kun ympärillä oli täysi syksy ja palelsi. Kaksi vuodenaikaa kohtasi. Otin vielä viime hetken kuvia kasvimaalla sekä myöhemmin parvekkeellani, jossa kukkakimppuni on nyt ollut. Se on säilynyt koko viikon muuttumattomana, näyttää ja tuoksuu edelleen aivan ihanalta. Tässä alla jotain otoksiani, pieni ripaus kesää teillekin :)

Kimalaisen taival päättyi kukalle, hyvään paikkaan päätyi uupuneen taival.


Muutama kehäkukka kurkottelee taivaisiin.


Ihana kukkakimppuni, jota ihailen joka päivä.


Maa-artisokan kukka. Olivat vielä hieman supussa, kun keräsin niitä, mutta aukesivat lopulta.


Friday, October 02, 2015

Elämän puhureita

Ulkona puhaltaa ärhäkkä tuuli. Se sopii hyvin tämän viikon arkipäivieni päätökseksi, puhureita on riittänyt niissäkin. Mielenkiintoista, miten elämä näyttää menevän: on pitkään tylsää ja toivoo vaihtelua, jotain tapahtuvaksi. Sitten tapahtuu kerralla niin paljon, että ei jaksaisi, ajatukset tukkeutuvat ja ratkaisujen tekeminen on vaikeaa, elämään kaipaa rauhaa ja tasaisuutta. Kunnes taas tulee rauhallinen vaihe jne. Kierre. Miksi ei voisi olla sopivaa?

Yksi rauhallisempi viikon teema on ollut kasvimaan siivous ja sadonkorjuu. Kirjoittelen siitä enemmän myöhemmin ja kenties noista puhureistakin. Näitä kuvan ihanuuksia olen saanut ihailla kasvimaalla, niissä on vielä paljon nuppuja, mahtavatko ehtiä avautua. Kasvin nimi on unohtunut, laitoin niin paljon erilaisia kukkasia. Pitäisi käydä vielä ennen hallaa ottamassa paremmalla kameralla kuvia, jotta olisi kukkia talveksikin.

Hyvää viikonloppua!


Tuesday, September 29, 2015

Mie en halluu päättää...

Miksi elämässä pitää tehdä päätöksiä, jotka ovat omalle pienelle päälle aivan liian isoja asioita käsiteltäväksi? Tältä tuntuu juuri nyt. Päätöksenteko isoissa asioissa, joissa on aivan liikaa vaihtoehtoja (siis ainakin kaksi), on minulle vaikeaa. Mahdottomaksi se muuttuu, jos vaihtoehdot ovat tasavahvoja ja toisiaan poissulkevia.

Miten voi päättää asioista, jotka tosiaan sulkee toisiaan pois? On kaksi tärkeää asiaa, mutta jos valitset vaihtoehdon 1, niin vaihtoehto 2 on ainakin toistaiseksi täysin suljettu ovi. Äh.

Tähän ei auta järkeily eikä tunteilu. Järkeilyllä saa vain pään kipeäksi, koska kaikki vaihtoehdot keräävät riittävästi plussia ja miinuksia. Tunteilu ei myöskään auta, koska se vetää kaikkiin suuntiin.

Olisi mahtavaa, jos ei tarvitsisi tehdä vaikeita päätöksiä, mutta kutsutaanko sitä tilannetta enää elämäksi? Haudassa ei tarvitse valita eikä harmita. Nyt voi harmittaa, jos valitsee väärin. Toisaalta mikä on väärin ja mikä oikein? Sitä paitsi eiku-nappia ei ole, joten mitäpä sitä jälkeenpäin harmittelemaan, jos menee huti. Elämä jatkuu valinnan jälkeenkin, mutta ongelma on siinä, että stressi valinnan vaikeudesta ehtii kyllä nujertaa ennemmin kuin kykenee tekemään yhtään mitään päätöksiä...

Sellainen pää olisi kiva, joka ei vatvoisi kaikkia asioita ytimiä myöten, vaan kykenisi tekemään päätöksiä ja olemaan stressaamatta. Vai pitäisikö olla kiitollinen vaihtoehdoista, olisihan sekin kurjaa, jos niitä ei olisi...

(Jatkan päätöksenteon viivyttelyä.)

Thursday, September 24, 2015

Harmaata massaa...

Tämä vuosi on ollut itselleni mielestäni lievästi miinusmerkkinen. On ollut varsinkin ajoittain tosi raskasta, elämä on tuntunut vain ikävältä ponnistelulta, sinnittelyltä ja harmaalta. Vuodenajoista itselleni se ikävin on lähestymässä (pimeäloska-aika), joten fiilikset helposti senkin myötä lähtevät laskuun... Oikeastaan melkein jo odotan vuodenvaihdetta, jotta tämä vuosi olisi lusittu ja voisi kuvitella aloittavansa "alusta" taas ensi vuonna. Oikeasti elämä on tässä ja nyt, eikä vuodenvaihteessa tapahdu mitään ihmeellistä.

En tiedä, mistä saisi väriä ja innostusta päiviin. Taloudellisesti ei ole oikein varaa hemmotella itseään ja kirmata tapahtumissa ja muissa vastaavissa. Samalla, kun mieli tuntuu harmaalta ja tylsältä, pitäisi kuitenkin olla ulospäin innostunut ja aktiivinen ja rakentaa jotain (työ)elämään päin. Tuntuu tosi ristiriitaiselta, vaikka toisaalta kun pakottaa itsensä olemaan innostunut ja aktiivinen, jotain sellaista lopulta oikeasti muodostuu sisälleni. Saan hieman kiinni jostain ja jotain aikaiseksikin.

Kai on siten, että innostusta täytyy luoda itse, jos sitä ei ulkopuolelta (juuri) mikään herätä. Nyt kun mietin, niin kaipaisin oikeastaan vain seuraa, mukavaa tekemistä, tukea ja kannustusta. Onko se elämässä normaalia, että ihmisillä on tukea ja kannustusta? Minusta tuntuu, että olisin paljon energisempi ja iloisempi sekä uskoisin itseeni enemmän, jos saisin kannustusta ja hyväksyntää nykyistä enemmän. Tuntuu vain siltä, että ei sellaista voi "vaatia", vaan pitää sinnitellä itse, yksin. Olen kai sikäli reipas, suomalainen "tyttö", joka hoitaa asiansa hyvin ja jota (juuri) kukaan ei näe. Kun kerran pärjään ulkoisesti ihan hyvin.

Tästä tajunnanvirrasta tuli mieleeni, että pitäisi olla kannustusryhmiä ihmisille, joilla on syystä tai toisesta kannustusvajetta. Tänä aikana tällainen tulisi tosi tarpeen, kun liian monesta suunnasta tulee kaikkea lannistavaa.

(Olikohan tässäkään tekstissä muuta kuin harmaata lankamyttyä.)

Saturday, September 19, 2015

Punainen lanka

Olen saanut CV:ni palautetta, että siitä puuttuu punainen lanka. En ihmettele: en ole keskittynyt mihinkään tiettyyn asiaan. Opintojeni tavoitteena oli suunnata urani uusille vesille, mutta pelkästään opiskelleena työt uusilla suunnilla eivät avaudu. Tämä on karu tosiasia. Suunnan olin ajatellut ottaa saamani työn mukaisesti. No, en ota.

Mietittyäni punaista lankaa tarkemmin ymmärsin, että koko elämästäni puuttuu punainen lanka. Minulla on pientä puuhastelua siellä ja täällä, kivoja harrastuksia ja mukavaa tekemistä, mutta jos minun pitäisi sanoa, mikä tarkoitus puuhastelullani tällä pallolla on, niin en todellakaan tiedä enkä ymmärrä. En keskity mihinkään yhteen asiaan syvällisesti siten, että se täyttäisi elämäni. Elämäni ei etene enkä oikein saa toteutettua suurempia suunnitelmiani. Kierrän samaa kehää vuodesta toiseen suuntavaisto hukassa toivoen, että edes läheiseni ovat tyytyväisiä toimiini. Hullua.

Miten elämäänsä voisi löytää suunnan, tarkoituksen? Jonkin sellaisen isomman asian, josta voisi vaikka kirjoittaa. Olen hyvä suunnittelemaan kaikenlaista, mutta jos jotain suurempaa pitäisi toteuttaa, niin kaikenlaisia "esteitä" ilmaantuu. Muka. Oikeasti voisin toteuttaa enemmänkin asioita, mutta aika ei riitä. Kohta ei myöskään raha. Tosin onhan onneksi halpojakin kiinnostuksen kohteita, joihin keskittyä. Pitäisi vain päättää, mitä se voisi olla.

Miksi keskittyminen johonkin (yhteen) suurempaan asiaan on niin haastavaa? Ehkä ongelma ei ole se, että minua ei kiinnostaisi mikään, en vain "kykene" valitsemaan omaa suuntaani. Tai ehkä en vain aidosti tiedä, mihin suunnata. Sen tiedän, että kaipaan suuntaa ja jotain sellaista intohimon kohdetta, jota pystyn toteuttamaan.

Äh, olikohan tässä tekstissäkään punaista lankaa ;)

Saturday, September 05, 2015

Vanhaa vai uutta työelämässä?

Olen opiskellut uuden tutkinnon siksi, että pääsisin suuntautumaan työelämässä uusille urille, toisenlaisiin töihin kuin mitä olen aiemmin tehnyt. Opiskelu oli mielekästä, mutta olen iloinen siitä, että se on ohi. Aikansa kutakin. Valitettavasti olen nyt joutunut huomaamaan, että mahdollisuuteni saada toiveideni ja koulutukseni mukaista työtä on erittäin heikko, paikkoja ei juuri ole ja hakijoita on valtaisat määrät ja siinä vastavalmistuneet hukkuvat jalkoihin.

Aiemmin tekemäni työ on myös kulkenut suuntaan, joka ei oikein enää istu minulle eikä osaamiseeni. En myöskään ole asiasta juuri kiinnostunut, mistä syystä koin parhaaksi poistua niistä hommista. Tilanne on kuitenkin nyt se, että näitä vanhan työni kaltaisia työpaikkoja on tarjolla jonkin verran, tosin vähän on sellaisia, joihin osaamiseni enää sopii, mutta niitäkin saattaa olla.

Nyt minulla on ristiriitaiset fiilikset. Toki työtä kuin työtä kannattaa tehdä tässä työllisyystilanteessa, mutta jos sattuisin pääsemään vanhan työni kaltaiseen työhön, niin olisiko se uuteen uraan pääsemiseni surma? Menevätkö mahdollisuuteni jumiutumalla vanhaan ja tylsään ja hukkaan koulutukseni vai olisiko hyvä olla aktiivinen ja tehdä mitä tahansa? Saattaisihan tuo "vanhaan ja tylsään" työhön meneminen avata usia ovia johonkin toiseen suuntaan, mutta toisaalta on riski, että palaan takaisin lähtöpisteeseen. Toisalta saatan olla ylikoulutettu (mitähän sekin on?)  niihin hommiin eli kunhan nyt tässä vain pohdin asiaa.

En tiedä, mitä tuumaisin asiasta. Olisiko jollakin kokemuksia ja ajatuksia asiasta?

Friday, September 04, 2015

Perhosten pauloissa

Kuvan ihanuuksia lenteli tänään runsaasti kasvimaalla. Lisäksi siellä oli päivää paistattelemassa ja kukissa hyörimässä myös sitruunaperhosia ja jotain valkoisia perhosia. Näky oli aivan ihana! Harmittelin, että muuta kameraa ei ollut kuin puhelin, mutta yritin sillä kuvata. Nämä neitoperhoset olivat tosi pelottomia, sain kuvata jopa kymmenen sentin päästä ja ne vain keskittyivät kukkiin! Yksi melkein laskeutui kädelleni. Olin aivan myyty.


Samettikukkani alkavat olla parhaat päivänsä nähneitä, kuten kuvassa näkyy (pitäisi poistaa kuihtuneita kukkia...). Tämän päiväinen perhospaljous muistutti minua siitä, että kukkien kasvattaminen ei ole turhaa: oli aivan upeaa tarkkailla perhosten ja kimalaisten hyörintää kukissa, joita olin kylvänyt alkukesästä. Tunsin ponnisteluistani olleen jotain iloa luonnollekin. On uskomatonta, millainen voima luonnolla on piristää. Olin apea mennessäni kasvimaalle, mutta aikani perhosia ihastellessani piristyin. Miten aikansa voi saadakin kulumaan vain katselemalla perhosia ja kukkia? Aivan hyvin. Tulisipa vielä lisää aurinkoisia hetkiä :)

Wednesday, September 02, 2015

Mietteitä kesästä

Minulla on hämmentynyt olo: kesä oli ja meni? Miten se meni noin nopeasti? Niin, elämä menee nopeasti nykyään, en tiedä mihin.

Kesäkuussa mietin työttömyyttä ja taloudellista toimeentuloani, josta en vielä tiennyt mitään. Ahersin kasvimaalla ja olin tyytyväinen, että ei tarvinnut kotona hikoilla sisällä. Heinäkuussa kitkin, reissasin kotomaassamme ja tapasin (uusia) ihmisiä. Lomailin ja olin tyytyväinen, että ei tarvinnut kotona hikoilla sisällä. Elokuussa istuskelin ulkona, ihmettelin aurinkoa ja lueskelin. Tein pientä reissua, tarkkailin rusketusrajojani, joita hädintuskin näkyi, ja lomailin, oli mukavaa. Totesin uimisen jäävän tältä kesältä väliin, kun kahlasin järvessä hiekan puristuessa ihanasti varpaideni välistä. Vesi oli kylmää. Loppukuusta tukieni lopullinen taso selvisi ja ahdistuin. Kotona sai hikoilla riittävästi.

Kesääni sävytti siis liian tiukka aikataulutus tekemisieni kanssa, taloudellisten asioiden pohtiminen, kasvimaan rikkaruohotilanteen uuttera hallintayritys (joka epäonnistui), auringosta nauttiminen (sitten, kun sitä tuli) ja kivojen ihmisten tapaamisesta ja seurasta nauttiminen. Hyvää oli myös hetkissä, jolloin sain vain olla rauhassa ja lukea kirjoja. Kaikesta hyvästä huolimatta on jotenkin miinusmerkkinen olo, jotain uupuu. Syksy tulee liian aikaisin, en ole valmis.

Tällainen kesä tällä kertaa.

Thursday, August 13, 2015

Pyrkimyksiä vähentää stressiä

Olen vuosien varrella muuttunut herkemmin stressaavaksi tai stressille herkemmäksi, miten sen nyt ottaakaan. En muista nuorena niin paljon stressanneeni jännittäviä tilanteita, mutta ehkä se johtuu siitä, että nuorena ei muutenkaan mieti asioita pitkällä tähtäimellä. Silloin elää enemmän hetkessä, nyt erilaisten valintojen seurauksia tiedostaa etukäteen liiankin hyvin, mikä tarkoittaa itselläni vaihtoehtojen loputonta puntarointia (mikä myös stressaa).

Olen nyt pyrkinyt tekemään asialle jotain, en tiedä auttaako se, mutta kannattaa kokeilla. Suurin osa stressistäni on nimittäin turhaa, riittäisi kyllä, jos stressaisi ja jännittäisi ihan vain "oikeita" asioita.

Ensin pyrin tunnistamaan stressin itsessäni. Seuraavaksi analysoin tilanteen eli arvioin, onko stressille oikeaa aihetta. Tämä pitää sisällään pohdinnan siitä, mikä on pahinta, mitä voi tapahtua asioiden mennessä pieleen. Usein pahin mahdollinen asia ei ole kovinkaan paha, vaan esimerkiksi joku pahoittaa hieman mieltään, mikä lienee usein parempi vaihtoehto kuin yletön stressaaminen. Esimerkiksi jos aikatauluni ovat liian täynnä, on parempi karsia menoja kuin stressaantuneena ja ahdistuneena juosta menosta toiseen ja olla lopulta ihan poikki.

Olen pyrkinyt näkemään stressaavat tilanteet uudella tavalla. Kävin hiljattain yhdessä haastattelussa, joka luonnollisesti jännitti etukäteen hurjasti, mutta pohdin tilannetta etukäteen. Ajattelin pahimmat vaihtoehdot, jotka voisivat tapahtua ja ymmärsin, että ne eivät ole lainkaan pahoja. Jos toteutuvat, unohdan ne nopeasti. Sen jälkeen mietin, että kun elämästä olisi hyvä nauttia, niin aion nauttia haastattelusta, pidän siellä hauskaa. Tämä kuulostaa ehkä yliampuvalta, mutta pyrin tuollaiseen positiiviseen sisäiseen vireeseen, joka syntyy hauskasta tekemisestä ja siitä, että on täysillä läsnä siinä, mitä tekee. Hymyilin paljon ja olin innostunut. Luulisin, että tällainen vire ei olisi paha asia, ja haastattelun aikana ja jälkeen minulla olikin oikein mukava ja energinen olo (vaikka toki jännittikin). Meni sitten haastattelu miten meni (en tiedä vielä), mutta olin ainakin oma itseni ja tein parhaani, nyt voin "unohtaa" koko asian ja mennä elämässä eteenpäin.

Olen kuullut itseäni viisaammalta, että stressaaminen ei kannata. Näinhän se on, toivottavasti opin itsekin näkemään asiat kepeämmin.

Friday, July 31, 2015

Rauhoittuvaa kesää

Kesä on mennyt kivasti, tosin turhan paljon stressatessa ja jännittäessä. Tekemistä on ollut paljon, mutta nyt olen hiljalleen rauhoittunut ja edelleen rauhoittumassa. Nyt kun ei enää säntäile, ehtii kuunnella omia ajatuksiaan ja kohdata itsensä uudessa elämäntilanteessa. Mielialat ovat vaihdelleet kesän aikana tosi synkästä iloon, pelosta tyytyväisyyteen. Jotenkin nyt on tosi hyvin, vaikka joku muu voisi nähdä toisinkin. Joskus minäkin näen toisin, mutta pyrin tarttumaan toiveikkaisiin ja positiivisiin hetkiin.

Rauhoittaa kummasti, kun tietää tulevien kuukausien tulonsa, vaikka tulot ovatkin pienemmät kuin tämän hetken menot. Miten tällaisessa tilanteessa voi rauhoittua? Siten, että tieto on parempi vaihtehto kuin viime kuukausien epätietoisuus. Toisaalta myös siten, että minulla ei juuri nyt ole mitään hätää, vaikka pidemmällä aikavälillä minun on pakko saada talous tasapainoon. Tukien taso yllätti kyllä sikäli, että en jää miinukselle kovin paljon per kuukausi, mutta jään kuitenkin. Jotain on keksittävä.

Tukeni jäävät pieniksi, koska olen ollut aktiivinen, tehnyt töitä ja hoitanut hyvin raha-asiani. Tämä maa osaa siis "kannustaa" kansalaisiaan toimimaan, mutta yritän olla ajattelematta asiaa ja suhtautua tähän asiaan itsekkäästi: elän omaa elämääni ja ei minua oikeastaan kiinnosta, miten autan (tai olen auttamatta) tätä maata taloudellisesti. Elän vain elämääni ja pyrin tekemään siitä itselleeni parhaan mahdollisen. Jos onnistun lisäksi tuottamaan iloa toisille ja auttamaan, niin se on hyvä asia.

Yksi viime aikojen parhaista iloista näkyy kuvassa. Tuota lisää :)


Thursday, July 09, 2015

Siirtymä

Alkukesä on mennyt nopeasti. En ole oikein ehtinyt edes sisäistää, että on kesä. Ehkä se johtuu siitä, että perinteistä tukalaa kuumuutta asunnossani ei ole ollut ja toisaalta olen mennyt ja tullut niin paljon, että en ole ehtinyt rauhoittua aloilleni. Toisaalta minulla on ollut jotenkin hankala olo muutoksen keskellä...

Elämässäni ei sinällään ole mikään muuttunut. Olen vain hiljalleen siirtynyt opiskelijasta työttömäksi eli olen valmistunut. Minun pitäisi iloita monen vuoden ahkeroinnin toivottua päättymistä, mutta työttömyys ja työllisyystilanne laimentavat iloa. Miten voi iloita, kun tulevaisuus näyttää pelottavalta? Haluaisin juhlia, koska tämä hetki on ainutlaatuinen. Tuskin suoritan enää kovin montaa tutkintoa tässä elämässä.

Henkisesti siirtymä on siis ollut vaikeaa. Olen ajatellut, että opiskelu johtaa työhön. No, voihan se itsellänikin siihen johtaa, mutta heikolta näyttää. Tilanne herättää hämmennystä, en tiedä, mitä nyt. Kaikki on auki. Siksi minusta tuntuu, että en saa itsestäni mitään irtikään, en puhumalla enkä kirjoittamalla. Siksi olen touhottanut melkein liikaa.

Ehkä suunta tästä vielä hahmottuu, kun antaa sen löytymiselle aikaa. Yritän suunnata ajatukseni ensisijaisesti kesään. Minua ei haittaa helteiden puute, mutta sadetta voisi olla vähemmän. Paljon vähemmän. Ihanaa kesän jatkoa!

Saturday, June 06, 2015

Epämukavuusalueella hääräilyä

Olen viime aikoina hääräillyt varsin paljon epämukavuusalueellani. Jos elämässäni on hetken rauhallista ja tasaista, olen järjestänyt jotain jännitettävää itselleni. Tämä on ollut sekä ahdistavaa, mutta lopulta myös varsin vapauttavaa ja voimistavaa. Selvää on, että kaipaan elämisen tunnetta ja asioiden etenemistä elämässäni. Olen kyllästynyt vain pyörimään omissa samoissa pienissä piireissä eli olemaan lähinnä kotona ja odottamaan, että jotain ihmeellistä tapahtuisi. Odottaessa ei tapahdu.

Olen soitellut jonkin verran puhelimella. Olen hoitanut asioita ja soitellut työpaikkojen perään, mikä ei itselleni ole mitään mukavuusalueella olemista. On jännittänyt, olen pelännyt, että sanat menevät solmuun ja teen itsestäni hölmön. Ihmeellistä on kuitenkin ollut ymmärtää se, miten pieni ja merkityksetön oikeastaan olen, eli on aivan sama, mitä minusta on puheluiden jälkeen ajateltu. Useimmillahan sitä paitsi alussa sanotut nimet menevät ohi korvien, itselläni ainakin. Näiden soittojen myötä soittaminen on helpottunut ja lisäksi olen saanut arvokasta tietoa erityisesti niihin töihin liittyen, joita ensisijaisesti etsin. Paljosta olisin jäänyt paitsi, jos en olisi kysellyt.

Olen lisäksi mennyt tilaisuuteen, jossa on ollut pelkästään itselleni vieraita ihmisiä, ja lisäksi jutellut siellä ihmisten kanssa. Taas kerran minua jännitti, mutta keksin jopa jotain juteltavaa ja tunnelma oli hyvä. Jälkeenpäin olin oikein iloinen siitä, että olin tavannut mukavia ihmisiä.

Olen myös ajanut autoa toooosi monen vuoden tauon jälkeen. Hikoilutti ja tärisytti asettua ratin taakse, mutta minä todellakin ajoin autoa. Olen aina kammonnut kaupungissa ajamista, mutta minä ajoin nimenomaan kaupungissa ja se sujui yllättävän hyvin, vieläpä vieraalla autolla. Pysäköidessä pieneen parkkiruutuun jalkani tärisivät, mutta onnistuin siinäkin. Tunsin itseni todella onnistujaksi kokemuksen jälkeen.

Jotain muitakin pieniä onnistumisen kokemuksia epämukavuusalueella olen kokenut. Vaikka nuo tapaukset etukäteen ahdistavatkin tosi paljon, niin onnistuminen noissa asioissa on ollut tosi voimistavaa ja kannustavaa. Tunnen itseni vahvemmaksi ja rohkeammaksi. Minähän osaan ja pystyn, kunhan toimin!

Liikaa tietenkään tällaista ei kannata olla tai ahdistaa niin paljon, että yöunet menevät, ainakin itselläni. Mutta sopiva säännöstely tekee hyvää. On kiva ja kivan rohkea olo :)

Monday, June 01, 2015

Taimet ovat kasvaneet

Parvekkeellani viheriöi erilaisissa kylvöastioissa:


Kasvamassa on mm. kesäkurpitsaa, auringonkukkaa, ruohosipulia, lehtikaalta, yrttejä, chiliä ja kurkkua. Iso osa taimista menee kasvimaalle ja osa jää parvekkeelle. Nyt alkaa vaihe, jossa taimet pitäisi viedä kasvimaalle tai siirtää lopullisiin ruukkuihinsa. Olen sisustanut parveketta hankkimalla sinne hyllykön, johon pieniä taimia mahtuu mukavasti, eli ainakin yrttejä ja chiliä. Lisäksi pitäisi saada sovitettua köynnöstäviä kasveja sisältävä parvekelaatikko johonkin. Luulen, että lopputuloksesta tulee kiva :)

Olen vienyt jo jotain taimia kasvimaalle tuulen armoille. Harmi, kun tuulee, ei tekisi mieli viedä enempää taimia riepoteltavaksi, mutta ne ovat venyneet jo kovin isoiksi ruukuissa elelijöiksi. Luulin, että sää olisi ollut otollinen kasvimaapuuhastelulle, mutta täytyy nyt odotella ainakin tämä päivä. Tuulta on tosin ennustettu tulevillekin päiville... No, nyt on kuitenkin kesä ja se on mukavaa :)

Wednesday, May 13, 2015

Työnhaun varsinainen aloittaminen

Ajattelin jo aloittaneeni työnhaun, mutta mitä enemmän olen perehtynyt aiheeseen, niin olen ymmärtänyt vain harjoitelleeni. Työnhaku vaatii enemmän kuin työpaikkailmoituksiin vastaamista. Pitää uskaltaa, oivaltaa ja toimia. Tämän oivalluksen myötä soitin ensimmäisen puheluni työpaikasta. Puhelu tuotti heti tulosta: pääsin haastatteluun. Ensimmäinen työhaastattelu pitkään aikaan jännitti todella paljon, mutta tuotti myös tulosta, minulle näytettiin vihreää valoa. Minua tosiaan haastateltiin, vaikka avointa työpaikkaa ei juuri nyt ollutkaan. Tuosta paikasta saattaa koska tahansa kuulua jotain ja lyhyt/lyhyehkö työ voi olla mahdollinen.

Koin pian toisen yllätyksen. Pääsin toiseen työhaastatteluun! Tämä haastattelu järjestyi myös ei-niin-tyypillisesti ja kyseessä oli myös paikka, jossa ei ollut juuri nyt avoimia työpaikkoja, mutta minua tosiaan silti haastateltiin. Tästä en osaa sanoa, miten tämä jatkossa etenee, mutta tarkkailen tilannetta. Tämän haastattelun iso hyvä puoli oli se, että sain tietoa siitä, mitä alallani kaivataan juuri nyt ja sain muutenkin hyviä vinkkejä jatkoon.

Heti, kun aktivoiduin, alkoi tapahtua. Lisäksi edellisestä työpaikastani voisi periaatteessa kuulua jotain. Nyt voin sanoa eläväni jännittäviä aikoja ja erilaiset tunteet myllertävät sisälläni. Mahdollista on se, että mistään ei kuulu mitään tai toisaalta se, että kaikista tärppää. Kaikista olen kiitollinen, mutta varsinkin siitä, että tämän myllerryksen ja haastattelujen myötä minulle on alkanut hahmottua oma tilanteeni (osaamiseni on aika kapeaa ja laajemmalle osaamisalueelle olisi tarvetta eli alhaalta saa aloittaa) ja mitä voisin tehdä "isona". En ole miettinyt tätä kysymystä yksin, vaan olen saanut jakaa ajatuksia toisen henkilön kanssa ja se on avartanut silmiäni. On helpompi suunnistaa, kun on suunta.

Nyt näen kiinnostavia avoimia työpaikkailmoituksia ja minun toki kannattaisi hakea niitä. Toisaalta nyt on tapahtunut niin paljon, että hengähtäminen houkuttelisi. Tärkeää on kai se, että ei jämähdä mukavuusalueelleen makaamaan, vaan tavoittelee sitä, mikä voisi tarjota sen, mitä haluaakin ja missä voisi ammentaa itsestään jotakin tarjottavaa toiselle (ja vielä kun ensin keksisi, mitä tuo voisi olla) . Vielä tärkeämpää kuitenkin lienee lepo ja ilo, ehkä niitä voisi ainakin olla tarjolla loppuviikolle :)

Friday, May 08, 2015

Työnhaun aloittaminen

Olen tänä keväänä aloittanut aktiivisen työnhaun. Tätä ennen olen hakenut töitä viimeksi yli kymmenen vuotta sitten, joten voi sanoa, että kyseessä on aika uusi asia. Tilanne Suomessa on muuttunut niin paljon, että olen huomannut työnhaun olevan nyt aivan eri asia kuin aiemmin. Käymäni työnhakuvalmennukset ovatkin tulleet tarpeeseen.

Hain ensimmäisiä kesätyöpaikkojani muistaakseni noin lukioikäisenä. Ensimmäinen kesätyöni oli kunnan tarjoama, jota hain muistaakseni jollain lomakkeella. Sain töitä. Helppoa. Tämän jälkeen minulle tarjottiin yhtä työtä kesäksi, mutta sen jälkeen kesätöiden hakeminen oli yhtä tuskaa. Minulla ei ollut suhteita hyödynnettäväksi, joten taistelin muiden nuorten kanssa vähistä paikoista. Onnistuin kuitenkin toisen kerran saamaan kunnan tarjoamaan kesätyötä. Myöhemmin onni oli ehkä se, että en päässyt heti opiskelemaan, jolloin sain työpaikkailmoitukseen vastaamalla mukavaa ja helppoa työtä talveksi, mikä auttoi minua saamaan vastaavia töitä jatkossa pariksi kesäksi. Sitten taas tökkäsi ja olin muistaakseni ainakin yhden kesän ilman töitä. Lopulta sain varsin hyväpalkkaisen kesätyön kaverin avustuksella. Tämä kaveri oli saanut töitä paikasta, joka palkkasi enemmänkin porukkaa. Soitto rekrytoijalle tuotti tuloksen.

Opintojeni loppuvaiheessa etsin vimmatusti töitä, mutta vaikealta näytti. Tunsin jo hieman epätoivoa, koska minun oli pakko löytää harjoittelupaikka, jotta voisin valmistua. Ensimmäisen oman alani työpaikan sain lopulta vastaamalla työpaikkailmoitukseen. Kyseessä oli vuokratyö, joka toimi hyvänä väylänä urallani eteenpäin. Olen kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden työntekijänä, jolla ei ollut alan työkokemusta. Asiassa toki auttoi huomattavasti hyvä työllisyystilanne alalla. Tästä eteenpäin olen päässyt varsin vaivattomasti työurallani eteenpäin. Nyt minulla on kuitenkin uusi tilanne: pitäisi ottaa haltuun työnhaku tässä heikossa työllisyystilanteessa ja löytää työpaikka. Olen ajatellut onnistua.

Olen tähän mennessä hakenut noin kymmentä työpaikkaa, mikä ei kuulosta paljolta. Koen kuitenkin, että tämä on ollut vasta harjoittelua. Olen vastannut ilmoituksiin, laatinut hakemuksia, muokannut ansioluetteloani, käynyt työnhakuvalmennuksessa ja taas muokannut dokumenttejani. Olen ollut aktiivinen myös somessa, tutustunut yrityksiin ja etsinyt tietoa. Olisin tähän mennessä toki voinut tehdä jo enemmän, mutta kaikki tämäkin työnhakurumba on vienyt tunteja ja taas tunteja ja minulla on ollut muutakin tärkeää tekemistä juuri nyt. Olen "vain" osa-aikainen työnhakija ja virallisestihan minä en ole työtön.

Olen oppinut paljon. Olen hakenut työpaikkoja laidasta laitaan ja olen oppinut, että tietyntyyppisiin paikkoihin hakijoita on sadasta ylöspäin. Kun minulla ei ole varsinaisesti kokemusta näistä töistä, niin minulla ei ole mahdollisuutta saada niitä, vaikka koulutukseni puolesta voisin sellaisia tehdäkin. Päteviä hakijoita on valtavasti. Oma polkuni tällaisiin töihin ei kulje ilmoituksiin vastaamisen kautta.

Tämä kokemus on ohjannut minut hakemaan ensisijaisesti sellaisia töitä, joita olen aiemmin tehnyt. En koe sitä tappioksi, vaan koen, että näillä alueilla minulla on eniten annetavaa ja samalla näissä tehtävissä voisin edelleen oppia ja kehittyä. Oikeastaan ei olisi lainkaan huono asia tehdä näitä töitä, vaan se yllättäen innostaa minua varsin paljon! Olen pohtinut paljon, millaiseen työhön sopisin ja mikä kiinnostaisi ja luulen, että olen löytänyt ajatuksen siitä, minkä tyyppistä työtä voisin tehdä. Tämä on hyvä, koska se auttaa minua kohdentamaan työnhakua, enkä haaskaa aikaani "turhiin" hakuihin, vaan täsmäkohdennan toimeni paikkoihin, jotka oikeasti sekä kiinnostavat että voisivat olla ulottuvillani. Järkevää.

Jatkan tästä aiheesta kirjoittamista myöhemmin. Näin lopuksi kuitenkin olen ehdottomasti sitä mieltä, että työnhakua pitäisi opettaa jo koulussa, viimeistään toisella asteella. Jos olisin saanut jotain opastusta työnhakuun jo nuorena (jolloin ei nettiä ollut apuna samoin kuin nyt), niin olisin luultavasti saanut helpommin kesätöitä ja minulle ei ole muodostunut itsestäni käsitystä, että olen huono, kun ilmoituksiin vastaamalla en kelpaa. On tärkää tuntea olevansa hyvä ja kelvata ja työelämässä tuo on erityisen tärkeää. Työ vie kuitenkin todella paljon aikaa. Olen onneksi saanut työelämässä niin hyvää palautetta tähän mennessä työskentelystäni, että voin nyt hakea töitä pää pystyssä. Minä olen hyvä :)

Saturday, May 02, 2015

Tyhjä tie

Sanat ovat olleet hukassa. Elämä tuntuu niin oudolta juuri nyt, että en tiedä, mitä siitä sanoisi. Tuntuu, että mitään ei ole tapahtunut, vaaleistakaan yms. ajankohtaisesta en ole jaksanut kommentoida. Olen vain keskittynyt arkiaskareisiin ja sitä kautta paennut murheita. Kivaakin on ollut, mutta jotain mukavaa odotettavaa kyllä kaipaisi. Jotain Uutta.

En tiedä, onko tuleva koskaan näyttänyt näin tyhjältä. Jos yritän miettiä tulevaisuuteen liittyviä asioita, niin näen vain tyhjän sivun. En näe mitään, en tunne mitään. Tulevaisuus on niin tyhjä kuin se voi olla, siihen ei liity mitään ajatusta, tunnetta tai toimintaa. Tämä on tosi outoa.

Outoa on myös se, miten vähän tyhjyys ahdistaa minua, loppujen lopuksi. Välillä tuntuu tosi pahalta ja välillä ei tunnu miltään. Tätä se on, kun ei ole mitään odotettavaa, ei hyvää eikä pahaa. Periaatteessa mitä tahansa voisi tapahtua.

Ahdistaa se, että pitäisi löytää kynä ja taito kirjoittaa tyhjälle sivulle jotain eli pitäisi olla aktiivinen ja tehdä elämälleen jotain. Välillä puhkun intoa ja ajatuksia. Välillä tuntuu lannistuneelta, näinkö se elämä nyt menikin. Tuntuu, että en tiedä mistään mitään ja samalla päässä suhisee ajatuksia enemmän kuin koskaan ennen. Mikä tienristeys tämä on? Vai onko tämä suora tie, joka jatkuu tyhjänä iäisyyteen?

Käytännön arkeni koostuu opintojen viimeistelystä, työnhausta, kuntoilusta ja kevätkylvöistä. En tiedä, odotanko kesää, kun en tiedä, onko odotettavaa. Kaipaan jotain, mihin tarttua ja pelkään, että en löydä sitä. Tavoitteenani on laittaa verkot veteen kaikkiin vesistöihin, mitä vastaan tulee, eli olen erittäin avoimin mielin kaiken suhteen. Voisin tehdä mitä tahansa, melkein ainakin.

Pelottaa kirjoittaa tästä tyhjyydestä, koska pelkään, että minua alkaa ahdistaa tämä tilanne, mutta eipä se taida pakenemallakaan muuksi muuttua. Pitää suhtautua tähän siten, että näen mahdollisuuksia. Pitää viedä elämää eteenpäin positiivisella asenteella ja olla aktiivinen. Kaikki voi järjestyä hyvin.

Tuesday, April 14, 2015

Siemenostoksilla hulluttelemassa

Kevät on aika, jolloin intoni kasvien kasvattamiseen yltyy melkein sekopäisiin mittoihin. Katselen kaupoissa siemenpusseja kaihoisasti ja ostelen "kaikkea kiinnostavaa". Lisäksi viime vuonna löytämäni nettikaupat ovat olleet "turmioksi": niissä on vaikeampaa hillitä itseänsä ja niinpä "satuin" klikkailemaan itseni lukuisten siemenpussien omistajaksi. Olen ostellut nyt siemeniä enemmän kuin koskaan ennen. Apua! :)

Huvittavaahan tässä on se, että en vielä tiedä, mihin saan mahtumaan kaikki kasvini. Tokihan osa siemenistä on tarkoitettu kasvimaalle ja siellä lääniä riittää liikaakin. Parvekkeellani kasveja saa järkevästi sijoitettua vain pienelle pöydälle, joka on viime vuosina ollut siis täynnä kasveja - ei niin väliä sillä, vaikka teekuppi ei enää sopisi sille (asiat tärkeysjärjestykseen). Minun pitäisi siis keksiä ja löytää ratkaisuja sijoitella parvekkeelleni enemmän kasveja. Pieni kasvitaso tai pari mahtuisi kyllä, mutta niitä on yllättävän vaikea löytää. Yritän löytää kyllä, mutta jos joku tietää, mistä erilaisia kasvitasoja ja muita -ratkaisuja voisi löytää, otan mielelläni vinkkejä vastaan :)

Kasvit ovat minulle intohimo, ne ovat olleet sitä aina. Kasvit saavat oloni hyväksi ja kasvun seuraaminen on kiehtovaa. On mukavaa tehdä omilla käsillä jotain ja kasvien kasvattaminen on hyvän asian tekemistä. Kesti kuitenkin pitkään, että annoin itseni höpsähtää täysin. Nyt saan tunkea asuntoni täyteen kasveja, jos minusta tuntuu siltä. Kasvatan juuri sitä, mitä haluankin ja nautin siitä sydämeni pohjasta! Onkin ihanaa toteuttaa omaa intohimoaan, antaa sen roihuta vapaasti. Minä kasvatan, vaikka hukkuisin kasveihini. Elämän isoja iloja :)

Olen nyt toistaiseksi ostanut seuraavia kasveja:

Sisälle:
Värinokkonen
Kaktussekoitus

Parvekkeelle:
Kirsikkatomaatti
Kääpiöauringonkukka (myös kasvimaalle)
Ruukkuherne (myös kasvimaalle)
Ruohosipuli

Kasvimaalle:
Härkäpapu
Pensaspapu
Kesäkurpitsa (keltainen)
Avomaankurkku
Porkkana
Nauris
Erilaisia salaatteja

Näiden lisäksi kaapissani on edellisvuosien siemeniä runsain mitoin, erityisesti erilaisia yrttejä, joita kasvatan lähinnä parvekkeella. Kasvimaata varten on kesäkurpitsaa (tavallista), kukkia ja erilaisia salaatteja.

Tästä on hyvä lähteä. On mukavaa, kun on suunniteltavaa ja innostavaa miettimistä ja tekemistä :)

Wednesday, April 01, 2015

Laskuvirhe

Olen tehnyt laskuvirheen omaksi edukseni. Olen laskenut (muka) tarkkaan tukikuukausiani ja paljonko minun pitää tehdä opiskeluhommia rahaa saadakseni. Olen pyrkinyt etenemään suunnitelmani mukaan, mutta joutunut toteamaan, että en ehdi enkä jaksa tehdä niin paljon kuin pitäisi. Tästä syystä olen perunut tukikuukausia, eli ilman tuloja on tovi mentävä.

Maanantaina eräässä tilaisuudessa istuessani minulla kuitenkin välähti. Numerot ilmestyivät silmieni eteen ja niissä oli mielestäni jotain väärää: näin ei voi olla! Onko? Tajusin, että olen laskenut lopputyölle vähemmän opintopisteitä kuin mitä siitä oikeasti saa! Tarkistin asian vielä kotona ja todellakin: olen laskenut opintopisteitä ihan väärin. Tämä tarkoittaa sitä, että voin kuitata lopputyöllä tukia enemmän kuin olin ajatellut! Toisin sanoen tämän laskuvirheen seurauksena saan hieman enemmän rahaa ja minun täytyy tehdä vähemmän hommia. Siis voiko olla todellista?!

Tämän oivalluksen myötä minua sekä nauratti että hieman itkettikin. Viime aikoina on vastustanut ihan pienissäkin asioissa omituisen paljon, joten tämä oivallukseni tuntui suorastaan joltain pelastusrenkaalta. Stressi hupeni ja sain tunteen, että selviän loppukeväästä riittävän hyvin. Mikä helpotus :)

Tuesday, March 24, 2015

Töksähteleviä päiviä

Joskus tulee aikoja, jolloin mikään ei oikein suju suunnitellusti. Tuntuu siltä, että itselläni on juuri tällainen ajanjakso meneillään. Jos jotain suunnittelen, pieleen menee. Pienetkin asiat tökkäävät vastaan, aivan kuin yrittäisin puskea liian kovaan myrskytuuleen ja askeltakaan ei saa otettua. Olen viime viikkoina muuttanut suunnitelmiani moneen kertaan ja edelleen menee pieleen. Pitäisi kai vain antaa asioiden mennä tarttumatta niihin sen kummemmin. Hyväksyä, että nyt vain menee näin. Jättää pinnistely jollekin muulle.

En ylläty pienistäkään asioista, jotka eivät juuri nyt suju. Valitsen esimerkiksi kassajonoista sen hitaimman. Sää muuttuu joksikin ihan kummalliseksi juuri sillä hetkellä, kun sairastelun jälkeen vihdoin pääsisin kävelylle. Läppäri hidastelee liikaa juuri silloin, kun sitä kipeimmin tarvitsisin. Laitteita hajoaa ja yllättäviä menoja tulee juuri kun olen ajatellut, että pitää kiristää kukkaron nyörejä.

Kaiken todennäköisyyden mukaan jotain positiivistakin pitäisi tapahtua välillä. Sää ei voi aina olla huono ja laitteiden hajoaminen taukoaa hetkeksi ainakin siinä kohtaa, kun uusia on hankittu. Oletettavasti terveitä päiviä voisi olla edessä ja minulla on aikaa jonotella kassajonoissa. Joo, eiköhän tämä tästä vielä käänny.

Saturday, March 21, 2015

Toipilaana

On mielenkiintoista, miten kunnon tauti voi pyörähtää elämään ja elämästä pois kuin pyörremyrsky. Taudin jälkeen jää vain ihmettelemään, mitä tämä oli, mitä tapahtui, missä olen. Olen vielä toipilas, mutta olen iloinen, että pystyn tekemään kotitöitä, jotka ovat sairastellessa jääneet tosi vähille. Koti siistiytyy hiljalleen ja jos en jaksa, voin välillä levätä ja katsoa vaikka elokuvan. On tosi rentoa. On mukavaa kuunnella omaa oloa ja toimia juuri sen mukaan, pinnistämättä, murehtimatta.

Sairastaminen oli suoraan sanottuna from hell. En muista, että olisin aiemmin influenssan kourissa kärsinyt noin paljon. Välillä suorastaan toivoin, että joku lopettaisi kärsimykseni, olo oli fyysisesti todella karmea. Toisaalta ei kyllä stressannut maailman ja oman pikkuruisen elämäni murheet, ei yhtään. Asiat löysivät tärkeysjärjestyksensä ja kaikenlainen pienestä murehtiminen tuntui älyttömältä, ja mikä parasta: tuntuu edelleen.

On aika hyvä ote elämästä juuri nyt, kun sairaus kirkasti elämääni. Ehkä kaipasinkin juuri tällaista pysähtymistä ja miettimistä, mitkä ovatkaan ne juuri minulle tärkeimmät asiat, jotta en puuhastelisi merkityksettömien asioiden parissa.

Kevätkin on edennyt kai hurjasti. En tiedä, mutta siltä näyttää. Olen sairastanut kutakuinkin kaikki viime aikojen aurinkoiset päivät. Sikäli on mielenkiintoista päästä joskus (ensi viikolla) seuraamaan, mitä ulkona tapahtuu.

Saturday, March 14, 2015

Kuume ja pysähdys

Hiki virtaa, mutta se on ihanaa. Olen nyt toista päivää lähinnä palellut tolkuttomasti ja se alkoi tuntua jo epätoivoiselta ja raskaalta, mutta onneksi taukosi. Ei palelemista jaksa kovin pitkään, näköjään. Pian viime kirjoitukseni jälkeen minulle siis nousi kuume ja tosiaan nousikin: se lähenteli jo 39 astetta ennen kuin lääke auttoi. Outoa on ollut se, että lääke ei ole täysin auttanut ennen kuin nyt, vaan lääkkeen oton jälkeen palelu vain jatkui, vaikka kuume hieman taittuikin. Onni on se, että sain viime yönä nukuttua.

Tänään päivällä oli kyllä vaikeaa. Kuumeen ja huonon olon kourissa elämä näyttää ihan erilaiselta kuin muutoin, kaikki ylimääräinen ja turha karsiutuu pois. On vain minä, sohva ja jokin tv-ohjelma, kun mitään muuta ei yksinkertaisesti voi olla. Aiemmat pinnistelut ja armottomat suorittamiset näyttäytyvät tosi turhilta ja eteen avautuu näkymä, jossa näkee elämän ikään kuin etäämmältä. Siinä kuvassa näen, että pinnistelen tällä hetkellä kovasti tiettyjen asioiden eteen, mutta niiden itselleni kaikkein tärkeimpien asioiden eteen en tee juuri mitään, vaan oletan ikään kuin kohtalon hoitelevan ne "oikeille" raiteille. "Kun olen reipas ja ahkera jossain asioissa, muu tulee itsestään." No, ei tule. Ne elämänalueet (mahdollisesti) etenevät, joihin panostan. Muut eivät, koska harvemmin asioita "vain tapahtuu".

Siirryn nyt taas sohvalle tv-viihteen pariin. On oikeastaan varsin kivaa, että ei tarvitse tehdä mitään, vaikka sairas en tietenkään halua olla. Eiköhän tästä joskus parane.

Thursday, March 12, 2015

Puuh, liikaa liikaa!

Olen taas "onnistuneesti" aikatauluttanut elämääni siten, että kiirettä pukkaa. Se tarkoittaa, että alkaa stressata ja hosututtaa. Olen ollut nyt huonojen yöunien ja pitkittyneen flunssan kourissa ja hermoni ovat olleet tosi kireällä. Kalenteria tutkaillessani olen todennut aikataulutukseni ja kalenterin olevan ihan eri maailmoista: en mitenkään ehdi tehdä kaikkea, mitä olen pohtinut tekeväni! Ei ihme, että (taas) stressaa.

Olen siis nyt keventämässä arkeani, miettinyt tärkeimpiä asioita juuri tälle hetkelle. Oma vointi on sikäli tärkeä, että jos vointi on huono, juuri mikään homma ei etene. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Ennemminkin liika tekeminen aiheuttaa kierteen, jossa pystyy koko ajan tekemään yhä vähemmän. Kulutan enemmän kuin tuotan.

Ensimmäisenä karsiutui toimeentulo, koska aika ja varsinkaan voimat eivät vain riitä. Loppukevät mennään siis nollatuloilla, mutta onneksi se on ylipäätään mahdollista (ajatella, jos ei olisi!). (Oikeassa työttömyydessä on ainakin se etu, että rahaa tulee ainakin vähän, vaikka mitään ei tekisi.) Seuraavaksi täytyisi saada nukkuminen ja vointi kuntoon, jotta jaksaisin ja pystyisin harrastamaan. Plussaa olisi keksiä mukavia asioita sulostuttamaan elämää.

Tulevaisuus kyllä ahdistaa. En ehkä kuitenkaan ole sellainen ihminen, joka sietää epävarmuutta nykyisessä työllisyystilanteessa. Puhumattakaan muiden elämänalueiden haasteista... Äh. No, olen tyytyväisempi, jos saan itseni terveeksi ja toimivaksi. Ehkä siitä arki alkaa taas luistaa paremmin.

Friday, March 06, 2015

Työnhaun turhuus ja muuta ahkeroimista

Olen saanut jäsennettyä päässäni aiemmin kirjoittamaani aikataulutuksen haastavuutta. Mietin pikaisesti eri asioiden plussia ja miinuksia ja tulin siihen tulokseen, että työnhakuun panostaminen on nyt järjetöntä. Minulla ei siihen yksinkertaisesti ole aikaa, koska lopputulos tuossa tunteja vievässä askareessa on jokatapauksessa puhdas nolla. Minun kannattaa ehdottomasti ensisijaisesti keskittyä asioihin, jotka ovat tällä hetkellä tärkeämpiä. Tämän oivaltaminen on helpottanut, vaikka en ehkä ihan täysin työnhakua tällä hetkellä unohdakaan.

Oivalsin työnhakuuni liittyen, että minulla ei ole luultavasti mitään mahdollisuuksia saada töitä lähettelemällä hakemuksia työpaikkailmoituksiin. Ei siksi, että olisin huono, koska en todellakaan ole huono. Papereistani ei vain tällä pohtimisella saa mitenkään positiivisesti erottuvia ja tässä suhdanteessa hakijamassat ovat niin valtaisia, että ei vain yksinkertaisesti ole mitään toivoa. Perehdyn työnhakuun kunnolla sitten, kun minulla on siihen oikeasti aikaa, ja tärkeintä tuossa on se, että keksin muita väyliä ja keinoja ansaita toimeentuloni kuin yrittämällä hakea avoimia työpaikkoja. Mitä ihmettä tuo sitten voi olla, niin ei ole vielä aavistustakaan. (Toivottavasti saisin töitä edellisestä työpaikastani! Pliiiiiis!)

Wednesday, March 04, 2015

Zombie-unia

Uneni ovat olleet taas vilkkaita. Niiden sävy on ollut enimmäkseen epämiellyttävästä painajaiseen, joten minulla on siis ollut stressiä ja/tai alakuloa. Uneni sävyt heijastelevat siis mieleni tilaa tai elämäntilanteen kiireisyyttä ja stressaavuutta.

Olen nähnyt jo useamman unen, joka on repäisty suoraan The Walking Dead -sarjasta. Tässä sarjassa siis ihmiskunnan riesaksi on tullut jokin ihme vitsaus, minkä johdosta ihmiset muuttuvat kuollessaan zombieiksi eli käveleviksi kuolleksi, jotka jahtaavat eläviä saadakseen syödäkseen. Unissani olen siis paennut tämän sarjan kuolleita. Jos jotain positiivista noista unista voi hakea, niin se on ollut se, että olen pysynyt hengissä ja yksikään kulkija ei ole saanut minua kiinni. Silti katselisin mieluummin toisenlaista unitarjontaa.

Yhdessä unessani pakenin vihaista, terävähampaista koiraa, joten unissani selvästi toistuu pakeneminen ja nimenomaan pakeneminen jostain pelottavasta asiasta. Pitäisiköhän tästä oivaltaa jotain uutta?

Tuesday, March 03, 2015

Ajankäytön haasteita

On ollut nyt paaaaljon tekemistä eli useimmiten pitäisi olla tekemässä ainakin jotain. Nytkin, mutta ajattelin tässä välissä kirjoittaa tännekin jotain. Aikani on siis kulunut opiskelun (eli toimeentulon haalimisen) ja työnhaun (turhien toiveiden luomisen) parissa ja en tiedä, ehdinkö tasapainoilla noiden välillä järkevästi.

Toimeentulo juuri nyt olisi toki iso hyvä asia, kun näköpiirissä on vain pienituloista (miniminiminituloja) tulevaisuutta. Kaikki, mitä on nyt mahdollista saada, pitäisi saada kerätyksi kasaan. Toisaalta pitäisi hakea töitä, jolloin ei tarvitsisi miettiä euroja niin tarkkaan. En ole hakenut töitä yli kymmeneen vuoteen, joten se on minulle vieras asia. Tämä tarkoittaa sitä, että asiaan perehtyminen, CV:n ja hakemusten laatiminen on vienyt älyttömästi aikaa. En olisi uskonut, että tuo kaikki on noin älytön homma! Kun kaikki nuo lukemattomat tunnit on haaskan... siis käyttänyt tuohon hommaan, niin palkkiona on lisäksi vielä useimmiten vain pettymys. En ihmettele, jos työnhakua ei jaksa kovin pitkään, sehän on henkisesti rankkaa puuhaa. Jatkuvaa torjutuksi tulemista.

Aikataulutukseni on nyt sillä mallilla, että työnhakuun kuluvaa aikaa olisi pakko rajoittaa ja siitä huolimatta joudun ehkä luopumaan osasta toimeentuloa, joka on muutenkin naurettava. Ymmärrän täysin, että pienet tulot stressaavat ja tyhmentävät ihmistä. Vaikka minulla ei juuri nyt ole mitään hätää, saan ajoittain sellaisia olotiloja, joiden myötä ymmärrän pienituloisuuden ahdistavuuden ja henkisen vankilan.

Yritän olla toiveikas työn saamisen suhteen, mutta todellisuus on toiveikkuuttani vastaan. Olisi oikeasti ihme, jos saisin töitä hakemalla jotain avointa paikka (eli kannattaako minun haaskata aikaa moiseen, kun se ehkä tarkoittaa nykytoimeentulosta tinkimistä?). Siten en oikeasti tiedä, mitä tulevaisuudessa tekisin ja se on ahdistavaa. Tiedän, mitä haluaisin tehdä, mutta en ymmärrä, miten tavoitteeseeni pääsisin.

Äsh, ei pitäisi miettiä näitä, vaan keskittyä tärkeimpiin hommiin eli yrittää viedä ainakin joitain asioita eteenpäin. Pitäisi uskoa asioiden järjestymiseen, kun aiemminkin on tapahtunut niin.

Thursday, February 12, 2015

Tavoitteita vuodelle 2015

Vuosi alkoi aika kiireisissä ja stressaavissa merkeissä. Monelta eri suunnalta satoi vaatimuksia ja pyyntöjä ja minusta tuntui, että repeän eri vaatimusten keskellä. Ymmärsin, että tulva täytyy saada aisoihin tai uuvun ja nyt näyttää vihdoin siltä, että tilanne alkaisi olla hallinnassa. Kunnes kenties jotain uutta taas tulvii :)

Olen nyt nukkunut tosi huonosti luultavasti stressin vuoksi. Ajatukset ovat pyörineet päässäni ja vihdoin tunnen jonkin rauhan koskettavan itseäni. Paljon on edelleen tehtävää, mutta vihdoin tunnen selviäväni hommista ilman suurta stressiä.

Olen miettinyt tavoitteita tälle vuodelle ja jotenkin asia on kiireiden myötä vain kadonnut mielestäni... Tavoitteiden miettiminen tuntuu tärkeältä, kun vuosi vaihtuu, mutta vuoden kuluessa asia menettää tärkeyttään. Kirjaan tähän silti jotain ajatuksiani, joita olen aiemmin tänä vuonna listannut. Tarkoitus on, että tavoitteita voi tulla lisääkin.

  • Valmistuminen opinnoistani (tämän toteutumiseen on helppo nyt luottaa)
  • Toimeentulon järjestäminen ja töiden hakeminen (töiden saamista ei voi laittaa tavoitteeksi, kun siihen ei voi itse vaikuttaa, mutta aion hakea töitä tarmokkaasti)
  • Kodin laittaminen ja tavaroiden raivaaminen (tarkoitus on edelleen poistaa tavaraa, sisustuksellisesti suuria muutoksia ei tarvitse, mutta jotain pientä, tarpeen mukaan toteutettavaa muutosta voisin tehdä, esim. parvekkeelle)
  • Vaatekaapin sisältö järkeväksi (minulla on edelleen mm. liikaa takkeja ja kesäkenkiä, tarkoitus olisi siis järkevöittää tällaisia kohtia ja hankkia töihin tarvittavia vaatteita, jos saan töitä)
  • Videokasettien digitointi (tätä piti tehdä viime vuonna, mutta jäi tekemättä, joten nyt haluaisin saada loput digitoitavat kasetit hoidettua)
  • Retken toteuttaminen (pyrin toteuttamaan jonkin retken tai pienen vaelluksen)
  • Blogin muokkaaminen jollain tavalla
  • Viivyttelyn ja vitkastelun lopettaminen tai ainakin vähentäminen (eli hoidan asiat silloin, kun ne eteen tulevat, enkä jää tyypilliseen tapaan venyttämään niitä, mikä aiheuttaa turhaa stressiä)
  • Tilaisuuksiin tarttuminen ja rohkeuden löytäminen muutoksiin
Saa nähdä, kannustaako tavoitteiden listaaminen vai lannistaako. Joskus kaipaan sitä, että asiat ovat listattuina näkösällä, jotta ne konkretisoituisivat.

Thursday, January 29, 2015

Priorisointihan se oli se juttu kaaoksen hallintaan...

Eilinen kirjoitukseni sai ajatuksiani ojennukseen. Ymmärsin, että liian monen asian samanaikainen tapahtuminen ja eri suunnista sinkoilevat vaatimukset saivat mieleni kaaokseen, jolloin minun oli vaikea keskittyä ylipäätään tekemään asioita, kun mielessäni pyörivät vain "velvollisuudet". Kaaosteltuani aikani, priorisoin tehtäväni ihan itsekkäästi ajatellen ja kiireellisyys huomioiden ja tehtävälistan top-3 hahmottui hyvin nopeasti. Kyseessä ei ole elämässäni olevien asioiden prioriteettilista, vaan tämän hetkisten asioiden hoitamisen tärkeysjärjestys (akuutit asiat toki voivat muokata listaa). Tämän listan mukaan minun kannattaa sekä lyhyellä että varsinkin pitkällä tähtäimellä tehdä asioita juuri nyt:

  1. Opintojeni loppuun saattaminen
  2. Edes jonkinlaisesta toimeentulosta huolehtiminen
  3. Toimet hyvinvointini tukemiseksi, jotta jaksan hoitaa kaksi ensimmäistä kohtaa (sis. mm. liikuntaa, hyvää ruokaa, lepoa ja hieman sopivaa, hyvinvointia tukevaa sosiaalista elämää)

Priorisointini myötä tehtävälistallani olevia asioita lykkääntyy eteenpäin ja moni näistä on sellainen, joihin liittyy muita ihmisiä. Tänään tarmon puuskassa sain hoidettua jotain hankalia asioita ja sanottua parille ihmiselle, että en juuri nyt ehdi paljon. Silti pitäisi sanoa tästä tilanteesta useammallekin, eli luultavasti onnistun loukkaamaan ihmisiä. Kaikki eivät vain ymmärrä sitä, miksi en juuri nyt taivu juuri hänen asialleen. Ei voi mitään, en minä millään pahalla tätä tee. Jotkut asiat vain yksinkertaisesti ehtii hoitaa myöhemminkin ja toisia ei.

Wednesday, January 28, 2015

Vetoa eri suuntiin

Olen monta kertaa miettinyt, että haluaisin kirjoittaa erilaisista asioista. Aiheet pyörivät mielessä, mutta kun aamulla herään, tartun arkiaskareisiin ja ajatukset hajoavat ja unohtuvat. On kiire ja kuitenkaan ei ole. Saan aikatauluttaa itse, mutta paljon pitää saada aikaiseksi ja eräs deadline on muutaman päivän päästä. Pitää tehdä tehdä ja tehdä. Ihan hyvällä fiiliksellä teenkin, kunhan saisin keskittyä olennaiseen (ja käydä välillä latautumassa suksilla).

Mietin juuri, että minun pitäisi vastata neljään viestiin, tehdä yksi työhakemus, hoitaa x kpl erinäisiä asioita liittyen rahaan ja muihin asioihin. Lista on pitkä. Jos voisin keskittyä vain niihin arkiasioihin, joita minun täytyy tehdä pitkään, hartaasti ja puurtaen, olisin tyytyväinen. Mutta kun minun pitää olla yhtä ja toista niin moneen suuntaan, että en jaksa laskea. Esimerkiksi kaikki nuo neljä viestiä odottavaa ihmistä (vai onkohan niitä enemmän?) odottaa ja haluaa jotain minusta ja minusta tuntuu, että se on se, mitä en nyt jaksaisi.

Jaksan kyllä ihmisiä sinällään ja haluan tavata ja kuunnella heitä, mutta minusta ei nyt irtoa mitään "ylimääräistä". Ahdistaa, kun pitää oikoa väärinkäsityksiä, suostua asioihin konflikteja välttääkseen (niitä en ainakaan jaksaisi) ja kirjoitella muuta niitänäitä, jotta joku toinen olisi tyytyväinen. Jos nuo asiat olisivat jotain ihan kevyttä settiä, niin ei siinä mitään, mutta viestit ovat henkisesti kuormittavia.

Toistaiseksi olen hoitanut yhden asian kerrallaan silloin tällöin, mutta uutta tuntuu pukkaavan putkeen koko ajan. Siksi olen nyt siirtynyt välttelemään noita epämieluisia asioita, vaikka ei sekään auta (yllätys!) muuten kuin hetkellisesti. Kai pitäisi vain ottaa jokin ryhtiliike ja hoitaa ikävät asiat pois päiväjärjestyksestä. Niiden asioiden hoitaminen on sitten pois tuosta asiasta, jonka deadline lähestyy, ja kivasta tekemisestä. En halua tuota.

Priorisointi? Ehkä kylmästi laitan asiat tärkeysjärjestykseen, vaikka se aiheuttaakin pahaa mieltä ja pettymyksiä. Ehkä hoidan ensin tärkeimmät askareeni (sis. deadlinehomma) ja rentoutumisen (sis. hiihtämisen). Siten ainakin ylläpidän hyvinvointiani ja kukaan ei kuitenkaan kuole. Pettymykset ehtii hoitaa myöhemminkin.

Saturday, January 10, 2015

Ruokatsemppi

Olen miettinyt, että en ole tehnyt uuden vuoden lupauksia. Samalla olen kuitenkin tehnyt lupauksia tähän aikaan vuodesta. Olkoon siis mitä ovat ja palaan niihin tarkemmin myöhemmin, mutta eräästä tsemppauksesta kerron nyt.

Tilanne ennen: käyn ruokakaupassa, kun olen nälkäinen ja väsynyt. Mukaan tarttuu jotain helposti ja nopeasti laitettavaa ruokaa. Tämä toistuu x kertaa viikossa ja usein ateriani on leipää.

Positiivista toki tuossa tilanteessa on se, että olen siitä huolimatta syönyt varsin terveellisesti. Olen ostanut helppoja puolivalmisteita, joista saa nopeasti ruokaa, mutta mitä tahansa roskaa en ole ostanut. Välttelen lisäainepommeja ja olen useimmille aterioille laittanut jotain kasvista lisäkkeeksi (ellei kyseessä ole monipuolinen kasvisruoka). Lisäksi syön joka päivä ainakin yhden hedelmän (tämän tavoitteen aloitin pari kuukautta sitten, hedelmä on yleensä omena). Olen varma, että syön terveellisemmin kuin useimmat meistä (paljon sanottu), mutta jotain järkeistämistä ruokailuihini tarvitsisi. Inhoan nälkäisenä ja väsyneenä kaupassa kiertelyä, koska siinä mielentilassa ei vain yksinkertaisesti keksi mitään järkevää syötävää.

Siispä olen päättänyt, että teen kaksi kunnon ruokaa per viikko. Kaksi kuulostaa ehkä vähältä, mutta tarkoitus on, että noista "satseista" tulee useampi ateria: minulle ei nimittäin tuota mitään tuskaa syödä samaa ruokaa useampana päivänä. Päätän ruoat sunnuntaisin ja maanantaisin haen tarpeet kaupasta. (Tämän myötä toivottavasti kauppareissujen määrä myös vähenee.) Lisäksi kaksi on sellainen tavoite, jonka realistisesti voin saavuttaa. Tokihan voin tehdä enemmänkin. Tavoitteenani on myös kokeilla uusia reseptejä ja niiden myötä löytää uusia arkiruokia. Aion myös kirjoittaa reseptit ylös johonkin, jotta ne eivät unohdu. Tarvitsen listan sapuskoista, joista valita, muuten päässä lyö tyhjää viikon sapuskoja suunnitellessa.

Aloitin tämän tsempin tällä viikolla ja ruokana oli mausteista kasviskeittoa (nam) ja juustoista kasvismakaronilaatikkoa. Tuo makaronilaatikko oli tosi nopea ja helppo tehdä, joten sikäli se päätyy arkiruokien listalleni. Maku oli aika keskinkertainen, mutta ei lainkaan huono. Laatikko oli ehkä hieman kuivakkaa, joten nestettä siihen voisi lisätä. Terveellisyys on ehkä vähän niin ja näin, mutta kaiken kaikkiaan ihan hyvä ruoka. Mausteinen kasviskeitto koostui kasviksista, joista suurin osa tuli wok-vihannespussista, sekä kookosmaidosta ja mausteista. Se on aina yhtä hyvää ja helppo tehdä.

Ensi viikon ruokalistalle olen suunnitellut rapukakkuja ja pinaattikeittoa. Noita rapukakkuja en ole koskaan tehnyt, mutta pinaattikeittoa olen tehnyt itse aika usein. Noiden pitäisi olla helppoja ruokia, mikä toivottavasti auttaa alkuun tässä tsemppauksessani. Oikeasti nimittäin haluan osata tehdä hyviä arkiruokia. Nyt olen lähinnä heikkoitsetuntoinen, mitä ruoanlaittoon tulee. Olisi mukavaa osata joskus tehdä ruokia, joita muutkin voisivat syödä ja pitää jopa herkullisina.

Wednesday, January 07, 2015

Viime vuoden vaatekulut

Olen pitänyt kirjaa menoistani ja tuloistani koko viime vuoden ja aion jatkaa samaa tänä vuonna. Tulojen tarkkailu on lähinnä masentavaa, mutta menojen tarkkailusta on ollut hyötyä: tuntuma omaan kulutukseen ei välttämättä ole sama kuin todellisuus. Olen yllättynyt, miten paljon rahaa menee esimerkiksi ruokaan. Enemmän kuin kuvittelisi. Laskin nyt ensimmäistä kertaa, paljonko minulla meni vaatteisiin rahaa viime vuonna.

Minusta tuntui, että ostin viime vuonna poikkeuksellisen paljon vaatteita. Uudistin nimittäin sekä kesä- että talvivaatevarastoani ja vaikka ostinkin paljon käytettyä, arvelin rahaa menneen. Summa on 991 euroa. Vertailukohtaa aiemmilta vuosilta ei ole, joten en tiedä, onko tuo paljon vai vähän. Laskiessani eri kuukausien vaatekuluja yhteen, huomasin varsin suuria summia, joten kalliitakin vaatteita tuohon kai mahtuu tai sitten shoppailin jonain kuukausina reilummin. Vaatekaappini ei silti pursuile: uutta hankintaa kohden kaapista poistui aina jotain vanhaa.

Mistä summa siis koostuu? Siihen kuuluu esimerkiksi kahdet kengät eli kumisaappaat ja syyskengät, jotka yhdessä maksoivat noin 100 euroa. Ostin kaksi takkia, kalvollisen ulkoilutakin ja kevyen talvitakin nollakelejä ajatellen. Ostin pari tosi ihanaa neuletta, jotka olivat varsin kalliita. En yleensä osta noin kalliita vaatteita, mutta nyt tein poikkeuksen ja se kannatti: rakastan kumpaakin neuletta ja olen käyttänyt niitä. Loput ostoksista ovat luultavasti lähinnä kirppareilta tai muuten edullisesti ostettuja peruspaitoja tms. pienempää.

Uskon normaalisti pystyväni pysymään helposti alle 1000 euron vaatebudjetissa, koska nyt minulle jäi tunne, että ostin viime vuonna paljon vaatteita. Normaalisti kulutus on siis luultavasti pienempää, hyvä niin. Mielenkiinnolla odotan, että millaiset vaatekulut ovat vuoden päästä. Suuremmille hankinnoille ei nyt pitäisi olla tarvetta, kun vaatekaapin sisältö on jo uudistunut mieluistaan suuntaan. Ennemminkin vaatteiden määrässä riittää vielä karsittavaa, mutta se onkin sitten jo ihan toisenlainen ponnistus...

Tuesday, January 06, 2015

Levoton yö

Viime yö oli levoton, heräilin vähän väliä. Olen pitänyt öisin verhoja auki, jotta voisin herätä yhdessä valon lisääntymisen kanssa, joten näen sängystäni ulos. En kuitenkaan asu maan tasalla, joten näen lähinnä taivasta ja se toki onkin mieluisampaa katseltavaa kuin rakennukset ja ihmiset. Viime yönä katselin siis täysikuuta, joka loimotti suoraan silmiini.

Pohdiskelin kuuta katsellessani, että vaikuttaako täysikuu todellakin nukkumiseen. Itsestäni tuntui siltä. En tiedä muuta syytä viime yön levottomuudelleni. Onneksi minun ei ole tänään tarvinnut erityisemmin olla missään tai mitään, joten heikohko yö ei ole hidastanut menoa. Oikeastaan olen vain ilolla muistellut kuuta, joka oli pakkasessa todella kaunis.

Jos tarkkaan muistelen viime yön uniani ja ajatuksiani, ne sisälsivät paljon pelkoa, eli pelkoa tulevasta ja siitä, että asiat eivät menekään siten kuin palavasti toivon. Aika turhia pelkoja siis sikäli, että en voi ratkaista kaikkia tulevaan liittyviä murheitä tässä hetkessä, voin vain elää päivän kerrallaan ja ohjata elämääni toivomaani suuntaan. Yöllä hereillä oleminen on omiaan herättämään ikäviä murheajatuksia kuopistaan.

Ehkä ensi yönä saan nukuttua, vaikka kieltämättä aamuyöstä makuuhuoneeseeni loimottava kuu on niin kaunis, että sekin olisi kiva nähdä. Saa nähdä, miten käy.

Thursday, January 01, 2015

Hyviä hetkiä vuonna 2014 ja parempaa uutta vuotta 2015

Vuoden vaihtuminen on herättänyt minussa monenlaisia mietteitä. Ajatukset kulkevat päässäni, mutta vielä en ole saanut niistä muodostettua sellaisia kokonaisuuksia, että osaisin purkaa ajatuksiani sanoiksi ja lauseiksi. Mietin kuitenkin, mitkä olivat minun top 3 merkittävimmät ja iloisimmat asiat tai tapahtumat viime vuonna. Niiden miettiminen oli tosi mukavaa ja minulle tuli tosi hyvä ja kiitollinen olo. Ihanaa, että sain kokea nuo kolme asiaa (ja paljon enemmänkin toki!)!

Yksi merkittävä hetki viime vuonna oli rakkaan ystäväni kanssa oleminen ja metsässä kulkeminen hänen kanssaan kesällä. Oli mukavaa höpsötellä hänen kanssaan kuin oltaisiin taas pikkutyttöjä - tai että ei koskaan edes olla kasvettu aikuisiksi, vaan ollaan edelleen huolettomia tyttöjä keskellä metsää seikkailemassa. Oli tosi upeaa ja hetki korosti minulle läheisten ihmissuhteiden tärkeyttä.

Toinen asia, josta olen tosi kiitollinen, on uusiin ihmisiin tutustuminen ja vapaa-ajan tekemiset heidän kanssaan. Läheiset ystävät ovat tärkeitä, mutta on hienoa, että on myös etäisempiä tuttuja, joiden kanssa on hyvä olla ja joiden kanssa voi tehdä yhdessä mukavia asioita.

Kolmas hieno hetki viime vuonna oli tekemäni työn valmistuminen. Vaikka työ oli aika rasittavaa ja vaikeaa, oli hieno hetki huomata, että olin osannut tehdä hyvää työtä. Hyvä minä :)

Lisäksi viime vuonna oli monia muita hyviä hetkiä ja kohtaamisia. Olen kiitollinen kaikista niistä. Jos mietin kokonaisarvosanaa viime vuodelle, niin sanoisin, että vuosi oli ok. Eli ei mikään huippu, koska yleisvire oli monesti rasittunut ja alavireinen, mutta monet hyvät hetket loivat vuoteen hyviä nousuja. Toivonkin tälle vuodelle kepeää ja innostunutta oloa ja monia hyviä hetkiä.


Hyvää uutta vuotta 2015 ja monia hyviä hetkiä teille kaikille!