Kasvimaa!

Posted on 12:08 PM In: ,
Minulla on uusi, mielenkiintoinen kesäharrastus ja -haaste. Kuva kertoo olennaisen:


Voisin sanoa erään suuren haaveen toteutuneen, kun olen saanut kasvimaan kesäksi! (Huomioikaa myös uusi, hieno lapioni.) Kun näin maaplänttini ensimmäisen kerran, järkytyin tietoisuudesta, että minun pitäisi saada siinä jotakin kasvamaan, muutakin kuin rikkaruohoa. No, toivuttuani tuosta laitoin hihat heilumaan, ihan konkreettisestikin.

Suunnitelmani kasvimaan suhteen etenevät ja muotoutuvat. Taimia on kasvamassa ja ostettu. Siemeniäkin on jo hommattu. Viikonloppuna lapioin kahtena päivänä niin paljon, että lähes joka lihakseni on kipeänä. (Miten selästä voikin löytyä noin paljon kipeää lihasta? Reidet tuntuvat olevan kipeytymässä seuraavaksi, sitä ja köntystelevää kävelyä odotellessa.) Sormeeni on ilmestynyt rakko. On ollut kuitenkin ihan supermukavaa! Toistaiseksi tämä kasvimaapuuhastelu on ylittänyt odotukseni :)

Laitoin viikonloppuna perunaa maahan. Jos sen kasvu vähänkin onnistuu, sitä tulee aivan liikaa. Ituperunoita voisi myydä pienemmissä erissä, koska eihän niitä malta olla maahan laittamatta, jos sekä perunoita että maata on. Kitkemistä odotellessa... Löysin maasta myös jonkin oudon mukulan, joka oli alkanut kasvaa. Se voisi olla peruna, mutta varma en ole. Tyrkkäsin sen maahan hieman sivummalle, saa nähdä, mitä siitä tulee.

Tavoitteenani ei ole huikea sato, vaan omavaraisuus ;) No ei sentään: vaikka juuri mikään ei kasvaisi, ei se minua haittaisi. Olen niin iloinen siitä, että vihdoin pääsen tekemään jotain, mistä olen haaveillut koko ikäni. Vihdoin voin kokeilla, miltä kasvimaan pitäminen tuntuu. Voisikohan tämä olla minun juttuni?

Huonoina puolina tässä on se, että kasvimaalleni on hieman matkaa, eli työkalujen raahaamista on tiedossa. Onneksi lapio mahtuu hyvin reppuun ;) Myös kastelu tuottaa hieman haasteita eli pitkiä kuivia jaksoja en toivo. Lisäksi tiedossa on muutama viikon-parin reissu kesällä, joten kasvimaan täytyisi pärjätä myös itsekseen. Maan laadusta en osaa sanoa mitään, mutta minulla on hieman aavistusta siitä, että se voisi tuottaa haastetta. Aika savinen siis, osaksi aika kova ja osaksi kuivahkoa höttöä (olen hieman yrittänyt sekoittaa näitä). Lannoittamisesta ja kalkitsemisesta en oikein ymmärrä mitään, joten ne saattavat jäädä vähäisiksi... Tosin ehtiihän tässä vielä opetella yhtä ja toista. Alan hiljalleen ymmärtää, miksi puutarhuriksi opiskellaan monta vuotta.

Intoa minulla kuitenkin riittää, vaikka haasteita onkin! Osaamisesta ei ole tietoakaan, mutta tekemällähän oppii :)

Viime päivät ovat olleet varsin outoa aikaa. Tunteeni ovat seilanneet niin suurten ärtymysten vesillä, että en tiennyt sellaisia olevankaan. Juuri kun sain ensimmäisen suuren ärsytyksen hieman tyyntymään, tänään iski toinen, ihan toisesta asiasta ja valtavalla voimalla.

Tämä asia on sellainen, että se on hiertänyt minua viimeisen vuoden tai pari ja liittyy erääseen henkilöön ja hänen käytökseensä (hän ei ole mitenkään läheinen, kiitos siitä). En ole halunnut takertua pieniin asioihin, vaan olen antanut asioiden mennä niin kuin ne ovat menneet. Olen ymmärtänyt ja antanut hänen toimia omalla tavallaan, koska hänen organisoimistaan asioita on kuitenkin ollut kyse. En ole pitänyt siitä, miten hän on kohdellut ihmisiä tai toiminut, mutta olen vain antanut asioiden olla, koska se on yleensä se paras ratkaisu. Tämä on sitä paitsi vain minun näkemykseni ja jos minua ei asiat miellytä, olen voinut koko ajan valita poistumisen. Kyse on kuitenkin vapaa-ajan toiminnasta.

Nyt kuitenkin meni kuppi nurin minultakin. Raja on ylitetty ja voin kertoa, että minun loputtoman kiltteyteni, pitkäpinnaisuuteni ja ymmärtämiseni kohdalla se on todellakin paljon. Minulla on mielipide ja oikeus kertoa se ja sen todellakin aion tehdä. Aion perustella näkemykseni huolellisesti, koska sen pystyn helposti tekemään. Esimerkkejä on aivan liikaa. Aion tehdä selväksi sen, että minua ei kohdella miten sattuu. Minua ei pidetä roskana, jonka voi heittää tuosta noin vain kadulle. Aion tehdä selväksi sen, että ketään ei ole oikeus kohdella huonosti. Ketään ei ole myöskään oikeus vähätellä ja aliarvoida riippumatta siitä, millainen toisen persoonallisuus, ulkonäkö tai olemus ovat.

On kyllä helpotus päästä eroon tästä hiertäneestä asiasta, joka aikanaan oli tosi mukavaakin. Asiat kuitenkin muuttuvat ajan myötä eikä suunta aina ole toivottu. Sinnittelyni tämän asian osalta päättyy ja oloni kevenee. Sitä ennen annan kuitenkin täydeltä laidalta. Täältä pesee!

Palautetta esimiehelle

Posted on 7:25 PM In:
Esimiehelle ei kannata antaa rakentavaa eli negatiivista palautetta. Ehdottomasti ei. Olen tämän kokenut ja opetellut kantapään kautta, joten tiedän, mistä puhun. Esimies saattaa jopa sanoa, että saa antaa negatiivistakin palautetta, mutta tuohon ansaan ei kannata kellahtaa. Hänelle on todennäköisesti esimieskoulutuksessa opetettu, että rakentavaa palautetta pitää pyytää ja ottaa vastaan ja kehotus sellaiseen onkin lähinnä velvollisuus. Esimiehelle annettavan palautteen pitää olla aina häntä hivelevää ja positiivista tai sellaiseen verhottua.

Negatiivinen palaute on asia, joka aina kirpaisee. Luulenkin, että vaikka esimies sanoisi "haluavansa" rakentavaakin palautetta, hän ei kuitenkaan pienen ihmisen tasolla, tiedostamattomassa mielensä osassa, pysty käsittelemään sitä loukkaantumisen tunnetta, joka syntyy palautteesta. Siksi käyttäytyminen palautteen antajaa kohtaan muuttuu pysyvästi. Hylkiminen ei välttämättä ole tietoista, mutta se voi toki olla sitäkin.

Jos kuitenkin erehtyy antamaan rakentavaa palautetta esimiehelleen, kannattaa valmistautua pysymään organisaatioon alimmalla portaalla sen ajan, mitä kyseisessä paikassa on töissä. Silloin pitää vain hyväksyä se, että työkaverit saavat ylennykset ja uudet, mukavat työtehtävät. Lisäksi saa oivan tilaisuuden opetella keskustelua ja muuta kanssakäymistä henkilön kanssa, jonka kanssa ilmassa leijuu aina pieni kiusaantuneisuuden tunne. Jos työpaikalla päätetään aloittaa YT-neuvottelut, ei myöskään tarvitse miettiä työntekijöiden lähtöjärjestystä. Työpaikan nokkimisjärjestys omalta kohdalta on muutenkin harvinaisen selvä.

Ei kannata tehdä niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon yllä. Annoin esimiehelleni palautetta. Huomenna turpa tutisee. Minulla. Mutta en siedä mitä tahansa. Opettelen rakentavan palautteen antamattomuutta seuraavassa työpaikassani.

Ilta-Sanomien nettisivulla on hyvä Suvi Kerttulan kirjoitus yksinäisyydestä. Siinä kirjoittaja kertoo kokemuksistaan uudella paikkakunnalla, jossa hänellä ei aluksi ollut yhtään ystävää. Yksinäistä ei kutsuta kylään. Yksinäisyydestä ei haluta puhua. Yksinäisyyttä kavahdetaan, ikään kuin se olisi tarttuvaa, itse aiheutettu ongelma. Sairastuessa voidaan kyllä toivotella voimia ja käydä katsomassa, koska fyysinen sairaus on yksinäisyyttä helpompi asia käsitellä.

Voin allekirjoittaa kirjoittajan kokemukset täysin. Jos olen vähänkin tuonut esille yksinäisyyttäni, se aiheuttaa ihmisissä torjuntareaktiota. Aivan kuin ihmiset olettaisivat automaattisesti, että kun joku on yksinäinen, hän on viallinen. Tai yksinäinen ihminen on syrjään työnnetty ja he eivät halua joutua myös syrjään työnnetyiksi. Minulla on kokemusta yksinäisyydestä, siihen liittyvästä torjuvasta käyttäytymisestä sekä siitä, kun joku aloittaa yhden henkilön syrjään "työntämisen", muut seuraavat. Lopputuloksena syrjään työnnetty henkilö jätetään ikään kuin koko ryhmän yhteisestä päätöksestä yksin. (Tähän mieleni tekisi sanoa, että hävetkää seuraajat, ajatelkaa itse.)

Olenkin oppinut olemaan tuomatta yksinäisyyttäni esille. Toisaalta minusta on ollut helpottavaa todeta, että elämäni nyt vain sattuu olemaan melko yksinäistä, se on sellaista, se on minun elämäni. Elän sitä siis sellaisenaan. En puhu asiasta senkään vuoksi, koska asian esille nostaminen tekisi siitä ongelman, enkä halua tehdä elämästäni ongelmaa. Näinkin voi elää riittävän hyvää elämää, vaikka välillä toki tilanteeni ihmetyttääkin, lähinnä itseäni siis.

Minusta yksinäisyyteen ei kannata jäädä rypemään, vaikka se olisi tosi helppoa. Voin sanoa sen vuosien kokemuksella. Kannattaa elää niissä rajoissa, joita elämä on asettanut. Minäkin olen asettanut itse itselleni aivan liikaa rajoituksia sen vuoksi, että "minulla ei ole kaveria tehdä tätä tai tätä asiaa". Olen jättänyt kivoja asioita tekemättä ja ollut aivan liikaa neljän seinän sisällä. Olen nyt hiljalleen ymmärtänyt, että minä, ja vain minä, elän omaa elämääni ja minä voin päättää aika paljonkin, millaisia asioita teen.

Toki on paljon asioita, joita ei ole mukava tehdä yksin. Kävin esimerkiksi vuosia sitten yhdessä konsertissa yksin ja minua lähinnä ahdisti katsella ympärillä olevia kaveriporukoita. Kokemus oli opettava. Sen jälkeen olen etsinyt sellaisia aktiviteetteja, joita minun on mukavaa tehdä yksinkin. Kyllä niitäkin on, kun asiaan oikein paneutuu. Esimerkiksi tälle kesälle minulla on parikin suunnitelmaa, jotka toteutan todennäköisesti yksin. Se ei kuitenkaan haittaa, koska haluan aidosti tehdä nämä asiat, vaikka yksinkin. Näissä tekeminen on tärkeämpää kun seura.

Suosittelen siis elämään yksinäisenäkin. Keskittymään siihen, että yksinäisenäkin voi tehdä paljon mielenkiintoisia asioita, kunhan panostaa siihen, että löytää ne itselleen tärkeät ja kivat jutut.

Kärsimättömyyden kourissa

Posted on 9:19 AM In: , ,
Halki, poikki ja pinoon! Paitsi ei minun elämässäni. Olen taas viime päivät ollut tuskastuttavan kärsimättömyyden kourissa. En jaksa enää odottaa! Alkaisi jo tapahtua! Vauhtia rattaisiin!

Ajatusten aamiaisissa oli tänään seuraava ajatelma:
Mikäli siirrät kaiken tekemistä kunnes olet varma onnistumisestasi, et koskaan saa aikaiseksi mitään.

Tuohan olen minä.

Ei asia kuitenkaan noin yksinkertainen ole. Toki voisin repiä elämäni auki kokonaankin juuri nyt, mutta toisaalta näissä meneillään olevissa asioissakin on puolensa. Työ etenee ja loppuukin joskus. Opinnoista olisi ihan mukavaa saada paperit. Ei ne ole huonoja asioita ja saatan ne mielelläni päätökseen.

Toisaalta tosiasia on myös se, että olen odottanut. Olen todellakin odottanut vuosikausia omaa elämääni. En malttaisi enää odottaa sitä, vaikka ainahan elämä on tässä ja nyt ja tekemällä muutoksia ei oikein etukäteen tiedä, mitä niistä seuraa. Kaikki voi mennä mullin mallinkin.

Loppuvuodesta voi olla jo toisin tai voi olla olematta. Mittani tähän samaan junnaamiseen alkaa täyttyä, vaikka onhan niitä pieniä muutoksiakin ollut. Ilman niitä olisin varmaan sängynpohjalla. Tyytymättömyys kasvaa koko ajan, mutta samalla muutosten tekeminen pelottaa niin, että tuntuu, että halvaannun kauhusta. Toivon, että loppuvuodesta päätöksiä olisi jostain syystä helpompi tehdä kuin miltä nyt päätösten tekeminen tuntuisi. Toivon myös, että muutosten tekemisen hinta muuttuisi siedettävämmäksi.

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive