Voipunut ja lukossa

Posted on 4:37 PM In: , ,
Sairastelu on vienyt voimat ja ajanut elämän jotenkin outoon vaiheeseen. En ole voinut tehdä asioita, joita haluaisin tehdä (liikunta, opiskelu) ja joita pitäisi tehdä (opiskelu). Herään vain joka aamu toteamaan, että tauti ei ole väistynyt, ja ihmettelemään, että mikä ihmeen juttu tämä on? Miksi olen saanut näin aikaisin syksyllä näin omituisen taudin? Jokin flunssan sukulainen tämä toki on, mutta omituinen kulultaan ja kestoltaan ja monimuotoinen oireiltaan. Kestää ja kestää, kaksi viikkoa jo takana. Kauanko minä kestän? Olen jo mökkihöperö ja turhautunut. Koska pääsen tekemään asioita, joita olen luvannut tehdä?

Toisaalta olen ehtinyt tässä miettiä yhtä ja toista ainakin silloin, kun olen jaksanut. Elämässäni on asioita, joista olen iloinen. On kivaa tekemistä ja mukavia ihmisiä (enemmänkin toki voisi olla). Toisaalta olen ymmärtänyt, että olen (edelleenkin) tunnetasolla jotenkin tosi lukossa. Tunteet eivät oikein virtaa, ne jäävät johonkin sisäisen muurini taakse. Ilo saattaa pirskahdella ajoittain ulospäin, mutta niissäkin on liika kontrolli ja säännöstely ikään kuin iloisissa tunteissa olisi jotain vaarallista.

Hankalammat tunteet ovat vielä enemmän lukossa monen muurin takana. Koen kenties, että tunteiden avaaminen avaa myös minut haavoittumaan. Toisaalta voisi ajatella, että olen "hyvä" lokeroimaan hankalat tunteet lokeroihin ajatuksena, että käsittelen tunteet myöhemmin. Sitä en tosin tiedä, tuleeko se "myöhemmin" koskaan. Tietynlainen tunteidenhallinta on hyvä asia, mutta kaipaisin tunnetta siitä, että jotain virtaisi sisälläni vapaasti. Että en olisi niin tukossa. Itkukaan ei meinaa tulla, vaikka syytä olisi. Tunnen, miten sekin törmää johonkin näkymättömään muuriin.

En halua olla vain sisällä, asunnossani näin kipeänä ja muuten liikaa itsessäni lukossa. Yritän ajatella, että tämän pysähdyksen jälkeen tuntuu luultavasti mahtavalta olla terve ja pystyvä. Muistan varmasti taas arvostaa sitä, että pystyn ja jaksan. Sitä odotellessa.

Arkirytmi etsinnässä

Posted on 8:48 PM In: ,
Olo on vähän kuin "etsii etsii, mutta ei löydä". Pitäisi siis asettautua selkeään ja aikaansaavaan arkirytmiin,  mutta homma ei vain onnistu. Tuntuu kuin koko ajan tulisi eteen asioita, jotka särkevät hyvät pyrkimykseni, vaikka toisaalta tiedän, että oma tämänhetkinen selkärangattomuus on ehkä suurin ongelma.

Olen onnistunut saamaan oikein kunnon räkätaudinkin. Tämäkään ei auta arjen asioiden eteenpäin viemistä... ennemminkin kaikki vain kasaantuu ja stressaa vielä entistä enemmän. Stressin lisääntyessä kaikki velvollisuudet muuttuvat kaaokseksi pääni sisällä ja keskittyminen on entistä vaikempaa. Lopulta kierrän kehää asunnossani (kuvannollisesti, joskus kirjaimellisestikin) ja mitään muuta ei sitten tapahdukaan. Argh! (Montakohan kertaa olen täällä blogissa valittanut tästä aiheesta?)

Illatkin lipsuvat. Hyvä pyrkimys mennä ajoissa nukkumaan kääntyy siihen, että menen sänkyyn puolen yön jälkeen. Toisaalta se ei sikäli haittaa, kun herään joka tapauksessa joka aamu liian aikaisin, viimeistään ennen seitsemää ja jos menisin aikaisemmin nukkumaan, heräisin vielä aikaisemmin - ja sille ei ole tarvetta. Mutta olisi mukavaa päästä kiinni johonkin järkevään rytmiin.

Elämässä on nyt uutta ja vanhaa ja toisaalta liikaa avoimia ovia. Ehkä se on myös syynä siihen, että kaikki meinaa kaaostua. Ulospäin näytän varmasti tyyneltä kuin peilityyni järvenselkä, mutta sisälläni on eri meininki. Ristiriita. Pitää vain luottaa siihen, että asiat järjestyvät. Näin on tapahtunut nimittäin ennenkin. Pääsisi vain eroon tästä olosta, että pitäisi saada itseni ensin ruotuun.

Nyt soffalle, joka on tullut viime päivinä erittäin tutuksi. Vietävän sitkeä tauti!

Uni hukkuvasta koirasta

Posted on 12:51 PM In:
Joskus jättäisin mielelläni osan unistani katsomatta. Viime yönä unessani joku (en tiedä kuka) kalasti ja iso kala tarttuikin kiinni siten, että sitä tarvitsi väsyttää. Rannalla istunut koira ensin tarkkaili tilannetta ja lopulta hyppäsi kalan perään. Näin (kuin hidastettuna) kuinka koira pyrki syvyyksistä pintaa kohti, mutta voimat loppuivat. Koira hukkui, hitaasti. Katselin vieressä ja toivoin, että joku ryntäisi pelastamaan sen. Minä en tehnyt mitään muuta kuin tunsin suurta hätäännystä.

Ihmettelen, miksi en tehnyt mitään? (Minua pelotti, kun vesi oli syvää.) Miksi piti nähdä noin inhottava uni? En oikein tiedä, tarkoittavatko unet yhtään mitään, mutta tällaisten unien jälkeen pelkään, että ne voisivat tarkoittaa jotain. Näitä tällaisia unia ei oikein unohdakaan, vaan ne jäävät tunneiksi mieleen tuottamaan pahaa mieltä. "Vain unta", mutta en osaa suhtautua näihin täysin kevyesti.

Taidan tänään käydä juoksemassa, siitä tulee ainakin hyvä mieli. Aurinkokin paistaa, eli on hyvä syy nauttia kauniista päivästä :)

Hankittu: hyvä itsetunto

Posted on 2:18 PM In:
Jotain on tapahtunut. Minulle on nimittäin tullut hyvä itsetunto, vaikka olen luultavasti koko ikäni kärsinyt vähintään hieman heikosta itsetunnosta. Sain jopa palautetta asiasta toiselta henkilöltä, eli minussa tapahtunut muutos näkyy jopa ulospäin. Lisäksi tähän liittyy hyvä olo, joka myös luultavasti näkyy. Jotain on todella tapahtunut minussa ja luulen, että osan kiitoksesta voin antaa haastavalle työlleni, joka pakotti itseni sisäiseen myllerrykseen ja joka tarjosi mahdollisuuden tavata aivan mahtavia ihmisiä. Muutokseen on luultavasti muitakin syitä kuten lisääntynyt liikunta, joka voimaannuttaa omalla tavallaan ja auttaa viihtymään kehossani. Se että on ollut aikaa, on antanut päälle aikaa kasvaa ja työstää ajatuksia.

On minulla silti ajoittain stressiä, ahdistusta ja paha olo, mutta kenelläpä ei olisi. Pääasiassa nautin tästä uudesta vahvuuden tunteesta, jota kannan sisälläni ja jonka tunnen säteilevän ulospäin. Minusta tuntuu, että olen hyvä, pystyvä ja kykenevä. Tiedän, että en ole täydellinen, mutta tiedän myös, että olen riittävän hyvä vaikka mihin. Minulla ei ole mitään syytä vähätellä itseäni tai pitää itseäni muita huonompana.

Muutos on ollut niin nopea, että minua hämmentää aiemmat ajatukseni vähintään jonkinlaisesta huonoudesta. Elämästä katoaa paljon tärkeää pois, jos ei arvosta itseään tai ei pidä itseään riittävän hyvänä. Silti en osaa antaa mitään erityisiä neuvoja siihen, miten itsetunnon saa rakennettua. Minua auttoi kai kokonaisvaltaisuus. Oli asioita, jotka myllersivät mieleni ja ajatukseni. Onnistumisen kokemus (työssä) oli tosi tärkeää. Lisääntynyt liikunta vahvisti kehoani ja nosti mielialaa. Riittävä vapaa-aika tarjosi mahdollisuuden omien aikataulujen noudattamiseen, ajatusteni kuuntelemiseen ja työstämiseen sekä riittävään lepoon.

Näin on hyvä olla :)

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive