Tavaroiden kanssa saa kyllä aikaansa haaskattua. Olen järjestellyt ja etsinyt tavaroita kierrätettäväksi ihan siitä syystä, että tilanne on taas liukunut sellaiseksi "kaapeista pursuilevaksi kaaokseksi". Aikansa täpötäysiä hyllyjä katselee, mutta tällä erää mitta tuli täyteen. Samalla ajattelin, että voisihan varastonkin siivota. Siinä en ole päässyt vielä alkua pidemmälle, mutta kovia suunnitelmia on, joiden päätepisteenä kajastaa sotilaallinen järjestys. Tai sitten ei :D

Olen nyt siis laittanut tavaraa sekä myyntiin että ilmaiseksi jakoon ja lisää laitan varmasti jatkossa. Asunnossa vallitsee jonkinlainen kaaos, kun lähtevät tavarat lojuvat siellätäällä ja samalla minulla on korjaus- ja järjestelyprojekteja kesken (yksi laatikko pitää liimata kasaan, parin hyllyn järjestely on kesken jne.).

Näin kevääseen/alkukesään kuuluu olennaisena osana myös parvekkeen siivoaminen. Minulla oli viime kesänä parvekeasukki, josta en ollut kovin innoissani, mutta näin kyseisen yöperhoselta näyttävän otuksen vain kerran. Yrtit kyllä katosivat otuksen jälkeläisten suihin ja ihme kyllä, näitä jälkeläisiä en nähnyt lainkaan (luultavasti onnekseni).

Nyt siis siivotessani ilonani onkin ollut löytää koteloituneiden olentojen kuoria sieltä täältä. Maton alta löytyi liiskaantuneen toukan raato, joka on noin pari senttiä pitkä ja puoli senttiä paksu musta möhkäle. "Ihanaa" ajatella, että tuollaisia otuksia on viime kesänä mönkinyt parvekkeellani :x

Luontoon kuuluu kaikenlaiset mönkijät ja hyvä niin, mutta tällainen asettuminen parvekkeelleni tuntuu minusta nyt lähinnä ällöltä. Toivon tosiaan, että mikään otus ei keksi asettua kesäksi parvekkeelleni. Yöksis.

Pitää muistaa ehdottomasti syksyllä tehdä pieni siivous. Olin taas kerran jättänyt jotain ruukkuja tyhjentämättä ihan laiskuuttani. Törmäsinkin parvekelaatikkoa tyhjentäessäni kimalaiseen, jota varmaan onnistuin tainnuttamaan kauhallani. Päätin lopettaa työskentelyni sillä erää siihen ja jättää kimalaisen etsimään ulospääsyä.

Luonto on kiva, mutta ei ihan noin kiva.

Vaihdoin blogin ulkoasua ja en ole ihan varma, olenko tyytyväinen lopputulokseen. Hieman meni "palikoita" sekaisin ja toisaalta kaipaisin raikkaampaa ilmettä, mutta on tässä nykyisessäkin jotain kivaa. No, saahan tämän vaihdettua, jos siltä tuntuu.

Viime viikkoina on puhuttu paljon hallituksen uusimmasta "älynväläyksestä" työttömien "hyväksi" (kyykyttämiseksi) eli tietty määrä työhakemuksia tiettynä ajanjaksona. Äkkiseltään moni varmaan ajattelee, että hyvä, tuohan kannustaa, laittaa lähettämään hakemuksia, mikä voi mahdollistaa työnsaannin. Monet työssäkäyvät varmasti ajattelevat näin, kun eivät ymmärrä, että (pitkään) työttömänä ollutta hakemusten tehtailu ei auta yhtään. Päinvastoin: se on lähinnä ajan eli elämän tuhlaamista. Työhakemuksia per työpaikka on niin järjetön määrä, että vaatii (järjetöntä) tuuria, että juuri jollakin työttömällä tärppäisi.

Minä tosin en ottanut tätä "älynväläystä" lainkaan tosissani. Otin sen sellaisena kuin se on: ideologiaan perustuvana haluna kontrolloida, muokata mielipiteitä ja antaa mielikuvia siitä, että työttömyysongelmalle muka tehtäisiin jotakin. Lisäksihän tuossa halutaan alleviivata sitä, kenen vika työttömyys on.

Ajattelin siis, että jos olisin työtön, niin tekisin hakemuspohjan ja lähettäisin sen vaadittuun määrään työpaikkoja käyttäen tähän suoritukseen minimiajan ja -vaivan. Sen jälkeen keskittyisin oikeaan työnhakuun. Tämä oli itse asiassa ensireaktioni, joten olin yllättynyt, kun luin ihmisten ottavan tosissaan tuon uuden "älynväläyksen". Eihän tuota tosissaan voi ottaa?! Tuohan on (jos se tulee) "vain" uusi velvollisuus, johon ei kannata uhrata yhtään ylimääräistä energiaa, vaan suorittaa pois ja keskittyä sen jälkeen olennaiseen.

Minulla on kyllä muutenkin asennevammaa tällaisia turhia suoritettavia asioita kohtaan. Eräässä kellokorttityöpaikassa minua ahdisti se kellokortin suorittaminen niin paljon, että järjestin siten, että keräsin kortille ylimääräisiä tunteja sen verran, että sitten saatoin tulla ja mennä töihin miettimättä kellokortilla olevia tuntimääriä. Kyse ei ollut siitä, että en olisi halunnut tehdä vaadittavia tunteja, vaan koen tuollaisen turhuuden ja kyykytyksen ylimääräisenä suorituksena, eräänlaisena stressinä. On helpompaa, kun tuollaiset suorittaa heti pois. (Tuossa työpaikassa lopulta tunteja kertyi hiljalleen lisää, joten en lintsaillut. Lisäksi ei niitä tunteja tainnut kukaan oikeasti edes katsoa.)

Nykyisessä työpaikassa menee mielestäni järjesttömästi aikaa siihen, kun listaa, mitä töitä on tehnyt. Itse asiassa olen alkanut ajatella (ja ilmeisesti jotkut muutkin ajattelevat niin) työn tekemistä töiden listaamisen kautta. Oma-aloitteisuus karsiutuu tehokkaasti pois, kun miettii, voiko tätä ja tuota työtä kirjata ylös. Jos ei voi, niin sitten sitä työtä ei kannata tehdä, jotta ei tule ongelmia kirjaamisen kanssa. Stressaan nyt siis työssäni töiden kirjaamista ja pelkään pahoin, että tätä ei saa "suoritettua ensin pois", vaan se on riippakivi, jota joutuu tuossa työpaikassa kantamaan loppuun asti. Olisi niin paljon mukavampaa keskittyä oikeaan työhön ja tehdä sitä työtä, miten parhaaksi näkee, eikä jonkin epäolennaisen asian rajoittamana ja stressaamana.

Elämässäni on  nyt viime aikoina ollut lähinnä töiden vuoksi paljon paineita ja vaatimuksia. Työ vaatii, on ihmisiä, jotka vaativat ja ennen kaikkea minä vaadin itseltäni. Tämä kerää stressiä ja paineita itselleni, eikä jossain määrin perfektionistinen asenne auta tässä yhtään.

Olen huomannut vanhojen "traumojen" nousseen pintaan. Laitan sanan "traumat" lainausmerkkeihin, koska nämä vaikeat asiat eivät välttämättä täytä oikean trauman kriteerejä, mutta ne ovat asioita, joita minun on hyvin vaikea käsitellä. Kysessä on asioita, joita minulle on tapahtunut useampaan kertaan erityisesti ikävuosien 18-30 välillä, jolloin olin liian nuori ja naiivi käsittääkseni, mitä tapahtui. En ymmärtänyt tiettyjä asioita ihmisyyteen liittyen eikä minulla ollut itseäni suojaavia rajoja.

Nyt nämä asiat ovat nousseet vahvasti pinnalle, mikä tuntuu minusta yllättävältä. Luulin, että olin näiden asioiden kanssa paljon paremmin sujut, mutta sen sijaan taidan olla näiden asioiden suhteen vielä enemmän solmussa kuin aiemmin.

Osasyy "traumojen" heräämiselle on varmasti siinä, että on tapahtunut pieniä, "traumoista" muistuttavia asioita. Ihan pieniä juttuja, mutta minulle näköjään tosi suuria. Nämä muistutukset yhdistettynä paineiseen elämäntilanteeseen ovat herättäneet kaikenmaailman tunnelukot ja ahdistukset, joiden herättämiä tunteita en osaa käsitellä. Olisi varmaan aikoinaan pitänyt mennä terapiaan (johon ei toki välttämättä "mennä", vaan päästään, jos hyvin käy).

En tiedä, miten puran tätä olotilaa ja tilannetta. Samalla, kun minulla on kaaos sisälläni näiden "traumojen" suhteen, minusta tuntuu, että minulla on nyt paljon, ehkä jopa riittävästi, eväitä selvitellä tunteitani. Nykyään minulla on jo rajoja itseni suojaamiseen. Riskinä on vain se, että vetäydyn liikaa kuoreeni, enkä yksin saa käsiteltyä näitä vaikeita asioita.

Se on ainakin itselleni tullut selväksi, että paineinen elämäntilanne nostaa kaikki ylettömän herkkyyden huonot puolet pintaan. Olen entistäkin herkistyneempi muiden ihmisten vaatimuksille, omille virheille, stressille ja kiireelle. Onneksi arki sentään sujuu melko hyvin, vaikka se välillä tuntuukin haastavalta.

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive