Joulureissullani pääsin lukemaan pientä paikallislehteä, joka tuki aiempia havaintojani eräältä pienehköltä paikkakunnalta. Lukemani ilahdutti suuresti, koska yleisvire uutisoinnissa ja asenteissa oli hämmästyttävän positiivinen tämän nykyhetken yleisen vireen huomioiden. Näin asennetta, tekemistä ja hyvää meininkiä! Hyvä!

Helposti saa sen käsityksen, että pienet paikkakunnat kärsisivät lamasta ensimmäisten joukossa. Näin ei välttämättä näköjään kuitenkaan ole. Uusia työpaikkoja voi olla tiedossa ja jopa työvoimapulaa on havaittavissa tietyillä aloilla. Uudet työpaikat tuovat piristystä myös rakentamiseen ja palveluihin, oikeastaan pienellä paikkakunnalla moneenkin asiaan. Yksi pieneltä näyttävä muutos liikahduttaa nimittäin koko kenttää. Ehkä tämä luo vahvan positiivisen asenteen koko pieneen väestöön, mikä taas synnyttää lisää posiitiivista kierrettä. Näin uskoisin. Ihmisistä huokuu hymy, usko ja tahto, eli kaikki se, mitä tarvitaankin asioiden eteenpäin viemiseen, kun alkukipinä on syttynyt.

Ero on valtava asuinpaikkakuntani fiilikseen verrattuna. Täällä uutisoidaan supistuksista, lakkautuksista ja säästöistä, mikä luo vain tympeää ärtymystä päättäjiä ja koko paikkakuntaa kohtaan. Paikkakunnan koko tietysti tekee myös sen, että mitään yleistä positiivista virettä on vaikea syntyä, kun yksittäinen ihminen ei voi käytännössä vaikuttaa mihinkään. Se taas luo välinpitämättömyyttä, valitettavasti. Tulee näin veronmaksajana sellainen olo, että haluaisin oikeasti maksaa hyvinvoinnista ja oikeista asioista ja arvoista, mutta päättäjät eivät ole näistä kiinnostuneita, vaan luvuista. Asiat eivät ole täällä enää "ihmisenkokoisia", ihmisläheisiä, vaan jotakin ihan muuta.

Pienellä paikkakunnalla näin myös tosi isoja haasteita, mutta jotenkin niitäkin kohtaan on ihmeen positiivinen ja sinnikäs yleisvire, "me tehdään se" -henki, yhteishenki. Onko tätä asuinpaikkakunnallani? No ei todellakaan. Eikä sitä kai synnykään paikoissa, joissa ihmiset ovat lähinnä ohjailtavaa massaa, josta erottautuminen positiivisella tavalla vaatii suunnattomia ponnistuksia. En haluaisi olla maksajana massan osa, joka joutuu sivusta katsomaan, kun tehdään huonoja päätöksiä.

Tekstini rönsyilee, mutta tarkoitukseni oli siis sanoa ilahtuneena, että hyvääkin virettä, asennetta ja tekemisen meininkiäkin on! Se ei vain välttämättä näy, kun se peittyy ainaisen negatiivisen uutisoinnin ja märehtimisen ("onko nyt lama vai ei") alle, ja suurten paikkakuntien kuviteltuun ylivertaisuuteen. Hyvä pienet!

Sukkakorin vaihto - viikko 34

Posted on 4:55 PM In:
Päädyin vaihtamaan avonaisen sukkakorini suljettavaan muovilaatikkoon. Syy on yksinkertaisesti sukkakorista löytämäni ällötysreaktioita nostattanut toukka (sukkakorini lensi tappo-operaation jälkeen välittömästi parvekkeelle). Se oli selkä kaarella syömässä jotain erityisen pehmoista sukkaani.

Ajatus siitä, että sukkakorissani asuisi toukkia tuntuu niin karmealta, että estän mokomien otusten pääsyn sinne, onpahan miellyttävämpää kaivella aamuisin sukkia. Syy on myös siinä, että sukkakori on vaatekaappini alimmalla hyllyllä eli ensimmäisenä toukka-armeijan reitin varrella sisältäen myös (naminami) villaisia sukkia.

Tämän vaihdon myötä käyn kaikki sukkani läpi ja karsin reikäiset ja ne, joissa kuminauhat ritisevät vanhuuttaan. Oikeastaan minun on pakkokin saada hieman karsittua sukkiani, koska niiden säilytystila pienenee korin vaihtamisen myötä.

Vähennän siis tämän viikon romuprojektiin liittyen sukkiani. Koska ostin viime viikolla pari ostosta, niin teen vähennyksiä tällä kertaa siis neljä.

---
Hyvinä asioina minua on ilahduttanut joulun pyhät, hetkellinen vapaus töistä ja kotoa sekä kauniit talviset maisemat.

Joulurauhaan laskeutumista, hyvää joulua!

Posted on 2:50 PM In:
Mieleni ei ole vielä ymmärtänyt, että nyt on aika hellittää, vain olla. Se yrittää kehitellä jostain huolia taukoamattomana virtana: "entä jos..", "mitä jos...", "mahtaakohan se...". On kovin pinnistelevä olo, kun uupumus ei meinaa väistyä rauhoittumisen tieltä.

Olen saanut kovalla vaivalla siivottua ja myrkytettyä kotiani, mihin olen tyytyväinen. Suurimmat toukkaesiintymät olivat keittiössä, eli hellan alla ja takana sekä siivouskomerossa. Molemmat on nyt myrkytetty sekä pitkät pätkät listoja eri huoneissa. Kiinteät kaappini olen kironnut moneen otteeseen: mikä idea on tehdä kaappeja, joiden alle ei näe purkamatta koko kaapistoa? No, ihan kaikkea en siis ole myrkyttänyt, joten tuleva jännittää. Joka tapauksessa parin viikon päästä jonkinlainen toinen kierros (siivous + myrkytys) on luvassa. Onneksi makuuhuone on mahdollisimman kaukana keittiöstä.

Nyt pitäisi päästää mieli irti toukista, arjesta, työstä ja tekemättömistä opiskelutöistä. Nukkua ensi yö vihdoinkin kunnolla, antaa kaiken olla. Yrittää muistaa, että ei asiat murehtimalla etene. Eikös se Benjamin Franklinkin jotain todennut, että "Murehtiminen on kuin keinutuolissa istumista. Tekemistä riittää, mutta homma ei etene."

---

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille!
Muistakaa olla murehtimatta turhia :)

Luikerteleva ongelma

Posted on 10:25 AM In:
Minulle on viime viikkojen aikana kehittynyt ongelma, joka vie voimani tällä hetkellä. Kodissani luikertelee melkoinen armeija vyöturkiskuoriaisen toukkia. En tiedä, miten niitä on tullutkin niin paljon! Yritin pitkään sanoa itselleni, että ongelma ei ole pahakaan, mutta nyt kun olen jo jonkin aikaa tappanut niitä useita päivässä (vieläpä kaiken kokoisia), niin minun on luovutettava. On niitä. Niitä ryömii lattioilla, listojen päällä, vaatekaapissani, ruokakaapissani, kylpyhuoneessani - suunnilleen joka paikassa siis. Niillä on mukava koti jossain, jossa ne viihtyvät ja lisääntyvät. Yäk.

Tämä ei olisi niin suuri ongelma, elleivät kaikenlaiset ötökät olisi muuten minulle jättimäinen ongelma. Oikein hävettää tunnustaa, että minulla on aina ollut ötököitä kohtaan sellainen selittämätön kauhu ja inhotus, että sitä ei järjellä pysty selittämään. En pysty katsomaan matoja, saati koskea. Luikertelevaisen näkeminen nostaa paniikkia ja hysteriaa, jonka tiedän olevan järjetöntä, mutta en pysty sitä järjellä hallitsemaan. Näin on ollut aina. Ulkona olevia siedän paremmin, koska siellä niiden kuuluukin olla, mutta että sisälläkin, ei.

Erityisen inhottavaa on se, että nuo ovat tunkeutuneet kotiini, ainoaan turvapaikkaan, mitä minulla on. Siispä en ole pystynyt enää rentoutumaan kotonani yhtään. En koe mitään paikkaa enää omakseni, vaan mahdolliseksi matojen koti- tai ruokailupaikaksi. Inhottaa koskea yhteenkään vaatekappaleeseeni. Eilenkin yksi pötkylä oli keskittynyt nautiskelemaan sukkaani, kun yritin valita reissusukkiani.

Tästä on seurannut se, että en ole nukkunut. Viime yönä nukuin pari tuntia. En ole jaksanut laittaa ruokaa, vaan olen ollut mielummin nälissäni tai syönyt jotain epämääräistä. Minun olisi pitänyt siivota ja myrkyttää hullun lailla, mutta en ole sitäkään saanut tehtyä kuin pienessä määrin. Mieleni pohjalla ahdistaa lisäksi vielä tekemättömät opiskelutyöt, joihin minulla ei ole aikaa. Ja tiedän, tiedän, että ylireagoin, mutta en vain saa mieltäni rauhoittumaan, kun katson kotonani ympärilleni ja näen liikettä.

Yritän olla ajattelematta toissa yötä, jolloin kuulin siipien havinaa ja jonkin kopsahtavan yöpöydän lamppuuni. Ajattelin unenpöpperössäni sen olevan illalla minua ärsyttänyt kukkakärpänen, mutta koska niiden siivet ovat havisseet ja ne ovat kopsahdelleet?! Miten siis pystyn nukkumaan, kun pelkään koko ajan, että ne valtaavat sänkyni? Olen siirtänyt sänkyni pois seinän vierestä ja myrkyttänyt sängyn jalat, jotta toukat eivät ryömisi sänkyyni, mutta mikään ei estä kuoriaista munimasta vaikkapa tyynyyni.

Olen ostanut Bio Kill -merkkistä myrkkyä, joka on osoittautunut tehokkaaksi: suihkuttamissani paikoissa ei ole uutta liikehdintää näkynyt. Ohjeissa sanotaan, että pitäisi ensin siivota perusteellisesti ja sitten myrkyttää, mutta millä ajalla? Tänään otan sen ajan, on pakko tehdä tuo siivous + myrkytys ennen joulua ja joulureissua, jotta joulun jälkeen kotonani ei vallitsisi katastrofi. Pakko. En kysy työnantajani mielipidettä asiaan, minulta lähtee muutenkin jo kohta järki.

Siispä heitän loputkin vaatteeni pihalle, imuroin matot ja heitän nekin pihalle (olkoon siellä reissuni ajan). Imuroin kaapit, lattiat ja listat huolellisesti, ehkä sänkyni ja sohvanikin. Sitten heitän pölypussin roskiin. Seuraavaksi aion myrkyttää kaikki mahdolliset listat ja kolot, joita löydän, ehkä vaatekaappinikin. Samalla yritän pestä ja käydä läpi vaatteitani reissuani varten (mitä onneksi olen jo tehnytkin), jotta en kuljeta "kavereitani" mukanani jouluviettooni. Voi kiitos, että on sentään talvi ja pakkaset!

En usko, että saan koko populaatiota tapettua mitenkään, koska esimerkiksi keittiön kaapistojen alahyllyjä tuskin saa irti (tosin harkitsen jopa noiden alahyllyjen rikkomista). Siellähän ne todennäköisesti sikiävät. Voivathan ne tulla naapuristakin, kun kerrostalossa asun, joten sikälikin vaivannäöstäni ei välttämättä ole kuin hetkellistä iloa. En siis tiedä, mitä teen, jos mönkiminen jatkuu. Ehkä muutan pois. En ainakaan ala elää toukkien kanssa. Seuraava muuttaminenkin tulee olemaan yhtä riemua, kun täytyy pestä ja pakastaa tai saunottaa kaikki kankainen. Onneksi minulla on sentään sauna. Se tuntuu nyt aivan ihanalta henkireiältä ja välttämättömyydeltä.

Tämän ongelman myötä olen päättänyt siis heivata mahdollisimman paljon vaatteitanikin pois, käsittelyn kautta kierrätykseen siis. Ainakin osan vaatteistani laitan suljettaviin muovilaatikoihin, kuten lattianrajassa sijaitsevat sukkani, ehkä alusvaatteeni ja villavaatteeni. En tiedä, mitä muuta sitten...

Menen tietysti myös isännöitsijän puheille, jos toimintani eivät tepsi, ehkä tosin tiedotan naapureitani jotenkin asiasta sitä ennen, kai se olisi reilua. Ehkä joku sanoo, että tällainen ongelma on vain "pikkujuttu", mutta ei se oikein sitä ole, jos niitä toukkia on paljon ja joka paikassa ja ne syövät tekstiileihin reikiä.

Sitkeitä veijareitahan nuo ovat, joten kun niitä nyt kerran on tuohon taloon ilmaantunut, tuskin ne sieltä koskaan mihinkään lähtevät millään myrkytyksillä. Pakko kuitenkin yrittää tehdä jotain, muuten lähtee järki. Olen ihan mielettömän kiitollinen siitä, että pääsen pois kotoa jouluksi! Pääsee nukkumaankin... ja Bio Kill on nykyään paras ystäväni <3

Vaatteiden karsiminen alkaa - viikko 33

Posted on 8:54 PM In:
Olen romuprojektini myötä karsinut vaatteita jo jonkin verran. Nyt kuitenkin erinäisistä syistä johtuen olen päättänyt karsia vaatteitani hieman reilummalla kädellä - ainakin aion yrittää, kun helppoa se ei tule olemaan. Syistä lisää myöhemmin.

Tein itseäni lohduttaakseni yhden lohtuoston viime viikolla. Nykyään lohtuostoksissani on se positiivinen asia, että ne ovat silti tarpeeseen tulevia kamppeita. Niin nytkin. Lohdullista.

Käänsin nyt siis kasvoni paitapinoani kohti, sieltä lähtee kolme puseroa. Kamalaa, miten vaikeaa onkin heittää pois sellainen pusero, jota ei ole käyttänyt ainakaan pariin vuoteen. Mistä ihmeestä tällainen "kiintymys" voi oikein tulla? No, loppujen lopuksi luopuminen on tuntunut tämän projektin aikana aina hyvältä, vaikka aluksi kirpaiseekin. Kyllä se tästä.

---

Päivän hyvänä asiana voisin mainita piiitkän lenkin lumisissa maisemissa. Oli tosi mukavaa ja raikastavaa. Hyvää viikon alkua!

Joulua odotellessa

Posted on 6:15 PM In:
Tämä viikko on ollut varmaankin yksi ikävimmistä tänä vuonna. Olen tosi kiitollinen siitä, että on sentään viikonloppu: varsinkin töissä on ollut aikaa uppoutua ikäviin ajatuksiin ja töistä ei ole tullut mitään, mikä tuntuu kurjalta. On tapahtunut kaikenlaista ikävää ja myös se, että en ole saanut tehtyä oikein mitään, mitä olisi pitänyt, masentaa entisestään. Mieleni tekisi vain kadota sohvan pohjalle - tai oikeastaan tekisi mieli tehdä jotain tosi kivaa, mutta en jaksa keksiä nyt mitään.

En olekaan odottanut joulua näin paljon vuosiin. On tosi mukavaa, että tulee rauhoittumiseen tarkoitetut päivät, läheisten läsnäolo, kynttilöiden valo ja joululaulut. On todella jo aikakin. On ihanaa päästä pois kotoa edes hetkeksi, kun tuntuu, että kotinikin on alkanut "hylkiä" minua (tästä lisää joskus toiste).

Yritän nyt lohduttaa itseäni hyvällä syömisellä, elokuvien katselulla ja kirjojen lukemisella. Jotain pientä kivaa olen yrittänyt suunnitella viikonlopulle. Joululahjat on oikeastaan hankittu, mutta siivota pitäisi.

Joulu, joulu, olet erittäin tervetullut!

Päivän pieniä iloja

Posted on 6:53 PM In:
Olen seurannut, kuinka ainakin Pellon pientareella ja Leppoistaminen -blogeissa blogien kirjoittajat kirjaavat tekstiensä lopuiksi Päivän pieniä iloja. Niistä tulee kiva olo: elämässä on oikeastaan paljon pieniä ilonaiheita, jotka helposti jäävät (ikävän) arjen jalkoihin.

Harkitsin pitkään, että alkaisin itsekin kirjata pieniä ilojani, mutta en taida kuitenkaan ihan säännölliseen kirjaamiseen alkaa. Voisin silti joskus yrittää muistaa huomioida elämässäni tapahtuvia pieniä positiivisia asioita, jotta ne eivät unohtuisi, vaipuisi kiitollisuuteni ulottumattomiin. Olen kuitenkin tosi kiitollinen kaikesta hyvästä, pienestäkin.

Tänään on tapahtunut muutama hymyilyttävä asia. Suurin on ehkä harjoitustyöstäni saamani paras arvosana ja hurjan hyvä kirjallinen palaute. Minä osasin ja onnistuin :) Lisäksi selkävaivani on osoittanut elkeitä, joiden mukaan se voisi olla menossa parempaan suuntaan. Kävin myös tosi kivan, vaikkakin lyhyehkön keskustelun, josta tuli hyvä mieli.

Näiden voimin jaksaa taas yhden väsyttävän maanantain :)

En ole pahemmin viime vuosina kaappejani kaivellut. Ainakaan siitä päätellen, että löysin eräästä kaapistani yhtenä päivänä kotelon tietokoneen levykkeille. En ole edes tiennyt, että omistan sellaisen. Onhan minulla muita vastaavia joskus ollut ja tämän romuprojektin myötä moisia roskiin heittänytkin, mutta että löysin vielä yhden, peräti käyttämättömän kotelon. Ehkä kaappeihinsa kannattaisi kurkistaa useamminkin.

Toisaalta ihmettelen sitä, että miksi ihmeessä säilytän varapesupalloja nestemäisille pesuaineille. On aika epätodennäköistä, että pallo katoaa, kun se ei koskaan poistu kylpyhuoneesta, joten tarvetta useammalle varapallolle on vaikea perustella.

Tämän viikon romuprojektipoistot ovat siis erittäin helppoja: levykekotelo ja pesupallo. En kyllä voi käsittää, mitä kaikkea minäkin oikein jaksan vuodesta toiseen säilyttää. Poistettavaa on näköjään (kätköissä) vielä tosi paljon.

Mats-Eric Nilsson: Petos lautasella

Posted on 10:24 AM In:
Varasin kirjastosta kiinnostuneena kirjan "Petos lautasella" (Mats-Eric Nilsson), mutta se tulikin nopeammin kuin odotin (toivoin jouluksi) - vain kahden viikon laina-aikansa vuoksi. Siispä kiireiden keskellä jouduin lukemaan kirjan vauhdilla, mutta lukeminen kyllä kannatti.

Mielestäni kirjan paras anti on se, että se on herättelevä. Se on kuitenkin myös aika yksinkertainen ja selkeä, vaikka mielestäni aiheesta saisi varmasti tekstiä huikeitakin määriä! Ehkä tuollainen yksinkertainen kirja kuitenkin toimii herättelytarkoituksessa paremmin. Suosittelen kirjaa, jos vähänkin kiinnostaa se, mitä suuhunsa laittaa. Tästä kirjasta on nimittäin hyvä jatkaa ravintoasioihin perehtymistä.

Minähän olen toki vältellyt lisäaineita jo pitkään ja olen yrittänyt syödä laadukasta ravintoa, tai niin olen luullut. Tiedon lisääntyminen on kuitenkin lisännyt tuskaa: asiat eivät ehkä kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaisia kuin luulisi: en ollut ajatellutkaan, että varsin viattomilta kuulostavat aineet voivat tarkoittaa jotain merkittävää ruoan kannalta. Minulla ei ole enää kirjaa käsissäni, mutta tässä jotain mielenkiintoisia tiedonjyväsiä, joita kirjasta mieleeni tarttui:

- Lisäaineita käytetään korvaamaan aitoa ruokaa. Emulgointi- ja stabilointiaineiden sekä muunnellun tärkkelyksen avulla pyritään jatkamaan luonnollista, oikeaa ruokaa vedellä ja muilla halvoilla aineilla tai korvaamaan "paha" rasva. Tästä mieleeni tuli esimerkkinä ostamani luomukookosmaito: siinä kookosmaidon osuus on 60 prosenttia ja loppu on vettä ja stabilointiainetta, eli tämä on hyvä esimerkki siitä, että jopa luomua saatetaan jatkaa halvemmalla ainesosalla.

- Aromien läsnäolo ruoassa tarkoittaa sitä, että luonnollisia mauntuottajia ei ole ruoassa tarpeeksi (Miksiköhän? Siksi kun ne ovat kalliita? Tai kun lisäaineista tulee ei-toivottua makua?). Aromeja kuitenkin tehtaillaan kuten lisäaineita, mutta jostain syystä, jota en tiedä, niitä ei tarvitse luetella ainesosaluetteloissa. Pelkkä maininta "aromit" riittää, jolloin syntyy helposti kuva viattomuudesta. On olemassa kuitenkin elintarviketeollisuuden yrityksiä, jotka ovat keskittyneet vain ja ainoastaan jäljittelemään luonnollisia makuja keinotekoisin keinoin. Toki jotkut aromit voivat olla luonnollisiakin, mutta halvemmalla pääsee usein muilla keinoin. Aromit ovat siis aivan samaa kauraa kuin E-koodein merkityt aineet, mutta niitä ei tarvitse erotella. Tästä tulee mieleeni pelko, että entä jos pian kehitelläänkin "aromeja", joilla on myös muita vaikutuksia ruokaan, koska niitähän ei sitten tarvitse erotella?

- Kun ruokaa jatketaan aineksella, joka on ravintoaineköyhää (usein vesi ja lisäaineet, sokeri ja tärkkelys), niin voisi kuvitella ravintoarvon laskevan. Eli kokonaisuudessaan syömämme ruoka on sisällöltään köyhempää kuin aiemmin ja tähän kun lisää mahdollisen tehotuotannon aiheuttama ravintoarvon köyhtyminen, niin mitä vaikutuksia tällä on esimerkiksi terveyteen?

- Ruokaan lisätyt vitamiinit ja muut terveydelle hyviltä kuulostavat ainekset saavat tuotteen kuulostamaan terveelliseltä, vaikka kokonaisuus voi ollakin ihan toista. Vitamiineja voi olla vähän ja/tai ne eivät toimi "oikein" eristettynä luonnollisesta yhteydestään.

- Kevyttuotteet ovat tuottajille kultakaivos: halvempaa voi myydä kalliimmalla. Kalliin rasvan korvaaminen halvemmilla vedellä ja lisäaineilla on tuottajille erittäin kannattavaa. Rasvan poistaminen vaikuttaa merkittävästi makuun ja rakenteeseen ja näitä täytyy korjailla, jotta tuotteesta saadaan "herkullinen".

- Leivän leipomisen kustannusten karsimiseksi on keksitty erilaisia tekniikoita, kuten ilman puhaltaminen taikinaan (nostatusaikaa voi lyhentää). Lisäaineilla rakennetaan leipään sellaista rakennetta, mitä kuluttajien kuvitellaan suosivan, ja säilöntäaineilla pidennetään säilyvyyttä.

- Ruoan tuottajat ovat kautta aikojen pyrkineet muuttamaan tuotteita siihen suuntaan, että niiden valmistaminen olisi halvempaa.

Kirjan lopusta löytyy vielä tietoa lisäaineista ja joistakin ruoka-aineista.

Kaiken kaikkiaan kirjan tarjoamat tiedonjyväset ja herättelevä kokonaisuus kiehtovat. Itselleni tuli oikeastaan kurja olo siitä, että todellisuutta "pitää" muokata vain suuremman tuoton vuoksi. Raha, raha, raha... Mikä vika oikeassa ruoassa on? Tiedän toki vastauksen, se on hinta. Tuntuisi kuitenkin tyhmältä maksaa tyhjästä, kun aitoakin ruokaa voi saada. Nämä ovat mutkikkaita asioita.

Naapurin uusi herätyskello

Posted on 11:37 AM In:
Naapurini on tainnut hankkia uuden herätyskellon. Eräänä iltana kuuntelin omituista, ajoittain toistuvaa kammottavalta kuulostavaa ääntä, mutta en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, kun en keksinyt, mitä se voisi olla. Seuraavana aamuna keksin: sehän on herätyskello, jota "rakas" naapurini taisi testata edellisenä iltana.

Naapurini täytyy herätä aamuisin ainakin tuntia ennen minua. Siispä kun tämä psykedeelinen hirvitysääni kajahtaa soimaan, heräämme me molemmat!

En ylipäätään ymmärrä, miksi joku haluaa niin hirvittävän äänisen herätyskellon. Sellaisen kuunteleminenhan on mitä kammottavin mahdollinen tapa aloittaa päivänsä! Ehkä hän on uskomattoman sikeäuninen, tiedä häntä.

Minä olen ollut tämän vuoden ajan tosi naapuriystävällinen, koska herään sarastuslamppuuni, eli useimmiten ihan silkkaan valoon, kesälläkin. Tämä on ihanan lempeää. Olen herkkäuninen, joten tämä toimii minulla mainiosti, aamu alkaa kivasti, kun ei heti alkuun säikähdä ikäviä ääniä ja ei tarvitse pimeydessä silmiään aukoa. Muutaman harvan kerran olen herännyt vasta lamppuni ääniherätykseen, joka sekin on vaimeaa linnunlaulua.

Nyt siis olen kuitenkin mitä ilmeisimmin taas siirtymässä ääniherätysten aikaan ja ilmeisesti vuorokausirytmiäkin täytyisi muokata (eli mennä aikaisemmin nukkumaan, kun kerran herätyskin on aikaisemmin). Ärsyttää niin, että ei sanotuksi saa... uskomatonta, mitä ongelmia eteen voikin tulla! Enpä voi muuta taaskaan toivoa kuin että kunpa voisin asua ilman naapureita! (En pahastuisi kivoista naapureista, mutta kun aina joukosta löytyy ongelmatapauksiakin...)

Nopeita ratkaisuja uupumuksen hallintaan

Posted on 3:26 PM In:
Uupumusta kohti kulkiessa on helposti sokaistunut kulkusuunnasta ja -vauhdista. En varmaksi osaa sanoa, kuinka uupunut olen, kaipaanko sairaslomaa vai en. Tiedän kuitenkin, että paineensietokykyni on huomattavan heikko juuri nyt, ja mieluiten käyttäisin vähäisen vapaa-aikani itselleni mieluisiin asioihin, jotka nostattaisivat hymyä huulilleni, kuin armottomaan suorittamiseen.

Olen pohtinutkin nopeita ratkaisuja helpottaakseni omaa oloani. Ikävimpään osa-alueeseen en voi vaikuttaa, eli työhöni, mutta muuta säätämällä toivon voivani taas edes hieman paremmin.

Tein vaikean päätöksen karsia hieman kevääksi suunnittelemiani opintoja. Minulle tulee kurja olo, jos en pääse tavoitteeseeni, mutta tässä tapauksessa aidan madaltaminen taitaa kuitenkin olla järkevämpi ratkaisu kuin lopullinen uuvahtaminen opintojen vuoksi. Harmi vain, että joudun karsimaan mielenkiintoisiakin asioita.

Yritän sovitella eräiden opintotöiden aikataulutusta, jotta saisin työt ylipäätään tehtyä ja aikataulutus ei kävisi liian ahdistavaksi. Toivottavasti onnistuu.

Minulla olisi (yllättäen) mahdollisuus lisätä itselleni mieluista harrastusta kevääksi. Tämä on hieman kaksipiippuinen juttu, kun toisaalta harrastan mielelläni ja ilolla, mutta toisaalta aikataulutettu harrastaminen saattaa mukavuudestaan huolimatta myös stressata. Toisaalta kun kyse on harrastuksesta, niin eihän siellä joka viikko tarvitse olla. Todennäköisesti siis lisään harrastamista keväällä, mutta tämä asia täytyy harkita tosi tarkkaan.

Annan itselleni myös luvan ja ajan pohtia ja tutkailla itseäni oikeasti kiinnostavia asioita ja suunnitella tulevaisuuttani. Olen itse asiassa jo nyt syksyllä noudattanut tätä, mutta yritän nyt erityisesti muistaa tämän, kun tällaiset helposti jäävät väliin, kun arki painaa päälle. Tulevaisuuden suunnittelu antaa kuitenkin toivoa paremmasta, mikä taas kantaa arkea hieman pidemmälle.

Mitähän vielä? Ei tule nyt mieleeni, mutta näistähän on ihan hyvä lähteä liikkeelle.

Minusta on tullut tarkka ostaja: nyt romuprojektin myötä en ole juurikaan tehnyt turhia "viihdeostoksia", eli ostanut jotain vain huvin vuoksi. Ostokseni ovat olleet lähinnä tarkkaan harkittuja, tarpeeseen tulevia hankintoja, kuten viime viikollakin.

Tein siis kaivattuja hankintoja keittiööni: kaksi paistinpannua, paistinlasta ja puinen kauha. Kaikki ovat kovasti toivottuja ja pitkään odotettuja. Hymyni on herkässä varsinkin, kun hankintani ovat osoittautuneet nappivalinnoiksi. (Jos jotakuta kiinnostaa, niin ostin Skeppshultin valurautapannun ja HeiRolin kannellisen Cerasafe-paistokasarin.)

Keittiöstäni ei poistoja heru, vaan ennemminkin minun olisi syytä tehdä sinne jopa lisää hankintoja. Kun kerran ostin myös uuden hiusharjan, niin painotan poistoissani tällä kertaa hiustuotteita. Siispä pesen ja laitan kierrätykseen kolme kankaista hiuspantaa, joiden suurin vika on rehellisesti sanottuna väri. En tiedä, huolitaanko tuollaisia keräykseen, mutta laitan ne kuitenkin.

Näiden lisäksi poistan myös neljä sekalaista hiusten kiinnitykseen tarkoitettua "juttua", millä niitä sitten nyt kutsutaankaan :) Kaikenlaisia hiuksiin liittyviä "juttuja" on kertynyt nurkkiin ihan haitaksi asti - varsinkin, kun en yleensä edes käytä niitä. Ne vain joskus näyttivät kaupan hyllyillä varsin kivoilta - huono peruste ostoksille.

Suosittelen kyllä vastaavasti ostamaan käytännöllisiä keittiötarvikkeita: ruokaa täytyy aina laittaa, joten laadukkaat ja käytännölliset välineet helpottavat arkikokkailuja todella paljon! Suosittelen ainakin noita kahta hankkimaani pannua :)

Tyhjästä on paha ammentaa loputtomiin. Tällainen on ollut oloni viime päivinä/aikoina. Suurin osa päivästäni menee itseni pakottamiseen: pakotan itseni tekemään tietyt, vastenmielisiltä tuntuvat arkiaskareet (työ ja osa opiskeluista). Päivästä toiseen. Voimaa tuovia tekemisiä ja hetkiä viikkoon ei monta mahdu, joten "astiani" on tyhjentynyt koko syksyn. Nyt pohja taitaakin jo pilkistää.

On kamalaa yrittää ammentaa tyhjästä mielestä ja henkisestä voimattomuudesta. Kaikki tuntuu äärivastenmieliseltä ja mieltäni kaihertaa jatkuva katkeruus nykytilanteesta. Ei elämän pitäisi ajautua tällaiseen, että se on vain ankeaa raatamista ja jatkuvaa pakottamista. Olen yrittänyt hieman helpottaa taakkaani, mutta en ole siinä oikeastaan onnistunut. Vaatisi selkeästi radikaalimpia toimenpiteitä, jotta puristus hellittäisi.

Siinä vaiheessa, kun vesilasin kaatuminen tuntuu katastrofilta, tajuaa turhankin kipeästi, että nykytila ei ole hyvä. Nopeita ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi ei vain ole. Siksi mietinkin, joka päivä, että kauan ihminen jaksaa pakottaa itsensä raatamaan pelkän rahan vuoksi, jota ei oikeastaan edes tarvitse juuri tällä hetkellä niin paljon kuin sitä tulee? Kauan tyhjästä astiasta voi vielä ammentaa, kun voimaa tuovia asioita on elämässä ihan silkan ajan puutteen vuoksikin liian vähän?

Onhan minulla kiinnostuksen kohteita ja asioita, joihin haluaisin paneutua, mutta kun en ehdi. Kivatkin asiat muuttuvat rasituksiksi, jos aikatauluni on liian täynnä. Työpäivän mittaisen itseni pakottamisen jälkeen olen aivan poikki, henkisesti loppu, jolloin mikään aikataulutettu ei vain yksinkertaisesti tunnu hyvältä, vaan tuntuu katkaisevan viimeisenkin korren, vaikka kyseessä olisikin kiva harrastus. Kaikki voimat valuvat vain pakolliseen. Ei tällainen ole elämää.

Alkusyksystä sain vielä pidettyä yllä tasapainoa elämässäni. Jossain vaiheessa rasitus alkoi kasvaa sietokykyäni suuremmaksi, jolloin voimia tuovia asioita alkoi karsiutua osaksi huomaamattanikin pois, mikä pahensi kierrettä. Vaikutusmahdollisuuksien puute työtäni kohtaan on lisännyt myös taakkaani hiljalleen. Lopputuloksena on nyt sitten pohjaton henkinen uupumus ja tyhjyys. Joulu tulee todennäköisesti parhaimpaan mahdolliseen saumaan, mutta pelkään sen olevan liian lyhyt varsinaiseen toipumiseen ja elämän tasapainottamiseen varsinkin, kun työhöni liittyviin asioihin en voi vaikuttaa.

Olen havainnut myös kehoni lisäävän kapinointiaan vallitsevia olosuhteita kohtaan. Jalkani ovat tulleet kipeäksi työstäni, mitä on vaikea käsittää. Särkee ja vetää melkein koko ajan ja helpotusta en ole keksinyt. On ankeaa tietää, että lähikuukausina särky todennäköisesti pysyy, kun työssä ei mikään muutu. Onneksi tuo ei sentään vielä vaikuta liikkumismahdollisuuksiini, se olisikin jo ihan liian paljon siedettävää.

Ei auta muuta kuin sinnitellä ja yrittää löytää ratkaisuja päästä taas tasapainoon. Voimattomuudessa se on toki vaikeaa, mutta oikeastaan muutakaan tietä ei ole. On kauheaa huomata, miten näin "vanhemmiten" henkinen paineensietokyky on heikentynyt huomattavasti - kyllä minä nuorempana jaksoin tehdä vaikka mitä! Nyt raja tulee vastaan paljon nopeammin. Pitäisi siis opetella elämään tämän uuden rajan mukaan, mutta se on vaikeaa, kun kaikkeen elämässään vallitsevaan ei voi vaikuttaa. Tai voihan työhön vaikuttaa, vaihtamalla työtä, mutta nykyaikana sekään ei ole helppoa.

Miettijät ja toimijat

Posted on 10:59 AM In: ,
Ihmisissä näyttäisi olevan karkeasti jaettuna miettijöitä ja toimijoita. Miettijät pohtivat asioita pitkään, analysoivat eri vaihtoehtoja, lukevat kokemuksia ja tietoja ja lopulta päätyvät sellaiseen lopputulokseen, että riskien (suurten tai pienten, todellisten tai kuviteltujen) ja varmuuden vuoksi mitään ei "kannata" tehdä. Sitten alkaakin seuraavan asian pohtiminen ja lopulta oikeastaan mikään ei etene, koska loppujen lopuksi aina löytyy syitä, miksi asioita ei "kannata" tehdä. Erityisen negatiiviset miettijät eivät saa juuri mitään aikaiseksi, kun taas positiiviset miettijät voivat hyvinkin innokkaasti kokeilla jotain uutta, mutta turvallisissa ja varmoissa rajoissa.

Toisessa ääripäässä ovat toimijat. Hekin saattavat hieman pohtia tekemisiään, mutta he siirtyvät kuitenkin varsin nopeasti varsinaisen asian tekemiseen. He eivät jumiudu ajatuksissaan mahdollisiin esteisiin ja ongelmiin, vaan näkevät uuden asian kokeiltavan arvoisena ja kiinnostavana, "omana kokemuksena". Jos tekeminen ei jostain syystä onnistukaan ihan toivotusti, ei sekään niin vakavaa ole, kun on sentään tullut itse tehtyä, koettua ja nähtyä. Ja ennen kaikkea seuraavaksi voi siirtyä tekemään jotain ihan muuta.

Koen itse aina olleeni turvallisuushakuinen miettijä, mutta ihmisiä tarkkailtuani haluaisin siirtyä enemmän toimijaksi, koska se toisi elämään enemmän kokemuksia ja liikettä, eloa. Ehkäpä "harkitseva toimija" voisi olla itselleni sopivin, jos oppisin sietämään paremmin harkittujen riskien ottamista.

En nimittäin aikanaan keinutuolissa haluaisi pohtia sitä, mitä kaikkea on jäänytkään tekemättä ja kokematta, koska en uskaltanut tai olin hirttäytynyt käsityksiin, jotka tulevat jostain muualta kuin itsestäni (toisten mielipiteet, kokemukset, arvot tms.). Oma elämä on kuitenkin oma elämä ja jos jonkun kokemukset jostain asiasta ovat jonkinlaisia, ne kokemukset eivät ole omiani! Minä reagoin asioihin omalla tavallani, minä pidän eri asioista, arvostan eri asioita. Kokemalla tietää, kuvittelemalla voi vain arvata. Kuviteltu ei ole todellisuutta.

On vaikea muuttua yhtäkkiä toimijaksi, kun on koko ikänsä miettinyt ja toiminut muiden odotusten mukaisesti. Lisäksi pelkään riskejä ja epäonnistumisia, jotka kuuluvat luonnollisesti elämän kulkuun. Pitäisi osata hyväksyä elämä sellaisenaan kuin se on, eikä pelätä sitä ja muita ihmisiä, itseään piilotellen. Tämä on vain helpommin sanottu kuin tehty.

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive