Huomasin parvekkeellani kosteutta muutama viikko sitten. En tehnyt mitään. Havainnoin sisäpuolelta vettä valuvat parvekelasini ja pohdin kosteuden olevan jo ongelma parvekkellani, mutta en tehnyt mitään, vaikka minulla on kokemusta kosteuden aiheuttamista ongelmista. En näköjään ole vieläkään oppinut.

Eräänä päivänä suunnatessani parvekkeelleni huomasin siellä jotain ylimääräistä hahtuvaa ja läikkää - joka puolella. Parvekkeeni oli homeessa, yäk!

Raahasin maton kylpyhuoneeseeni valumaan vettä, se pitää pestä myöhemmin. Avasin parvekelasit ihan reilusti auki, vaikka taivaalta tulisi mitä, ja kartoitin vahingot. Olin onnekas: ensi keväänä parveke täytyy pestä toki tosi hyvin, mutta tavaraa minulla oli parvekkeellani varsin vähän ja suurimman osan voi pestä. Ainoastaan yksi kori on sen verran pahan näköinen, että se päätyy roskiin.

Loppujen lopuksi kävi ihan hyvin, vaikka pestävää ja puunattavaa tulikin. Suosittelen siis erittäin lämpimästi tarkkailemaan tiiviiden tilojen kosteustilannetta, jotta vastaavaa ei pääse tapahtumaan.

Tämän viikon romuprojektipoistokseni tulee siis luonnollisesti tuo nykyään homeinen korini. Kaivelin toistakin poistoani parvekkeeltani, mutta en yllättäen löytänyt mitään - pöytäliinankin voisin vielä säilyttää. Törmäsin viikon aikana kuitenkin yksiin epämukaviin sukkiini, jotka haluan heittää roskiin, joten olkoon toinen poistoni nuo sukat.

Kehon viestit

Posted on 6:23 PM In: ,
Kehoni on viestinyt minulle. Yritän kuunnella ja tulkita sitä. Varpaista päähän asti ulottuva väsymys, uupumus ja heikotus pakottavat pysähtymään, istumaan alas ja ajattelemaan rentoja. Ne myös ohjaavat minut valmistamaan kupposellisen teetä ja hyvää syötävää. Jos jaksan, nostan kirjan käteeni, mutta jos en jaksa, annan TV:n tuoda viihdykettä. Nyt vain olen, lämpimän peiton alla.

Ennen tätä pienen "pöpön" vierasille tuloa kehoni viesti minulle hieman toisin. Se sanoi, että eräät tietyt samat asennot eivät ole hyväksi, jumittaa ja särkee. Minä kuuntelin ja menin hoitoon, jossa minua väänneltiin, käänneltiin ja paineltiin, tehtiin liikkuvammaksi. Sain myös "luennon" ryhdistä ja tiettyjen lihasten vahvistamisesta. Minä kuuntelin ja opin.

Minulla on työ"uraa" takana alle 10 vuotta ja periaatteessa samaa olisi tarjolla vielä useiksi kymmeniksi vuosiksi. Tuota samaa, nykyisen kaltaista? Kehoni vastaus näyttää olevan "ei". Huollan kehoani liikunnalla, joka saa aina välittömät kehut alan ammattilaisilta monipuolisuudestaan ja runsaudestaan. Tarvittaessa olen käynyt huoltamassa kehoani erilaisilla ammatilaisilla. En voi muuta sanoa kuin että kauhea vaiva vain siksi, että voisin käyttää leijonan osan elämästäni sellaiseen, mihin en haluaisi sitä käyttää! Minulle riittäisi vähempikin, mutta yhteiskunnalle ja työnantajille ei näytä riittävän.

Yritän siis taas kerran saada kehostani loistavan työvälineen. Silti olen tässä vuosien varrella alkanut miettiä, että kuinkahan kauan voin varsin pienillä huoltotoimenpiteillä saada kehoni taas lähinnä "yhteiskunnan tuottavaksi yksilöksi", pienemmältä osin toimivaksi "kaverikseni" vähälle vapaa-ajalleni? Sitä aikaa ei voi kukaan tietää. Tunnen vain katkeruutta siitä, että työelämälle pitää uhrata niin paljon.

Haluaisin joskus kuormittaa kehoani vähemmän, mutta se tarkoittaisi alan vaihtamista. Voihan olla, että minun on joskus pakko vaihtaa alaa, ja mielelläni tekisin sen ennemmin kuin myöhemmin, eli ennen kuin nykyinen työni on tuottanut liikaa harmia keholleni. Ajatus tuntuu hämmentävältä. Mitenhän ihmeessä saisi itsensä pidettyä kunnossa työelämässä, kun omat, varsin runsaat toimenpiteetkään eivät välttämättä riitä?

Käytetty kirja kiertoon - viikko 29

Posted on 2:12 PM In:
Voiko käytettyä antaa lahjaksi? Vastaus taitaa riippua lahjan kunnosta ja lahjan saajasta. Tunnen ihmisiä, jotka ottavat mielellään käytettyä vastaan, kun tärkeintä ei ole tavaran uutuus vaan käyttöarvo.

Päätin siis romuprojektiini liittyen antaa yhden kirjan lahjaksi. Olen joskus ostanut kirjan kirpputorilta, joten lahjavalintani voisi joku kyseenalaistaa. Onko lahjani ällö, liian monen käden kautta kulkenut? Kirja on suorastaan uuden näköinen lukuunottamatta hintalapusta jäänyttä länttiä, joten mitään rähjäistä en todellakaan ole lahjaksi antamassa. Kyllähän lahjan täytyy olla siisti. Kirjastonkin kierrätyspisteeseen vien vain siistejä kirjoja.

Toiseksi tämän viikon poistokseni valitsin ilmaisjakeluna saadun kirjan. Minusta on harmillista, että painetaan (ilmeisesti) valtavat läjät jotakin opusta, jota suurin osa ei kuitenkaan lue (tämä sama pätee puhelinluetteloihin). Melkoista haaskausta, kun muuta vaihtoehtoa ei jää kuin kärrätä paperikasa roskiin.

Olen huomannut olevani ajatuksissani ihan toisaalla kuin missä oikeasti olen. Eihän tämä olisi ongelma, jos tätä tapahtuisi vain harvoin tai silloin tällöin, mutta minä olenkin liihotellut muilla mailla vierahilla melkein koko valveilla olo aikani viimeiset viikon-pari. Ihan hullua.

Työaika ei vaadi ajatusteni läsnäoloa kuin pienen osan ajasta, joten olen haaveillut ja mietiskellyt oikeasti kiinnostavia asioita. Illat ja viikonloput olen lähinnä miettinyt ja suunnitellut tulevaa ja huolehtinut läheisten ja ei-niin-läheistenkin ihmisten murheista. Mitä kauemmin tätä ajatuksissaan muualla olemista olen nyt harrastellut, sitä etäisemmäksi näytän liukuvan "tästä hetkestä". Tosin, toki tarttuisin nykyhetkeen, jos siinä olisi jotain mielenkiintoista tartuttavaa, mutta ne hetket ovat olleet vähemmistössä ja suurin osa ajasta matkaan mielelläni mielenkiintoisempiin maisemiin, edes ajatuksissani. Paitsi silloin, kun murehdin toisten murheita.

Älytöntä. Onhan se ihan empaattista ja kivaa, että on huolissaan ihmisistä, jotka ovat joko läheisiä tai joita ei välttämättä edes tunne. Se määrä, mitä olen moista harrastanut on vain paisunut älyttömiin mittoihin. Miten voikaan omaa tätä hetkeään (eli elämäänsä) paeta toisten murheisiin?!

Kaiken lisäksi toisten murheet eivät korjaudu niitä murehtimalla. Tarkemmin ottaen, ne eivät korjaudu millään minun tekemiselläni. Tarvittaessa voin auttaa ja tukea, mutta minun ei todellakaan kannata sitoa ajatuksiani sellaiseen, joka ei hyödytä ketään, vähiten itseäni.

Haaveilu on kivaa, mutta sitäkin voisi hieman rajoittaa, koska haave ei ole tämän hetkinen todellisuus. Nykyisyydestä, tästä päivästä saa oikeasti irti jotain vasta, kun sitä oikeasti elää ja kokee. Se, että kävelen päivät läpi pää sumussa ja ajatukset toisaalla, ei ole elämistä, se on olemista, itsensä ylläpitämistä, ehkä pakenemista.

Keskittymiskykynikin on ollut nyt aika heikko, kun ajatukseni ovat suuntautuneena moneen eri suuntaan. Ei tunnu hyvältä, jotenkin minun pitäisi pudota taas tähän päivään, on se päivä sitten millainen tahansa.

En tiedä, miten pään sumuverhon saa kadotettua ja ajatukset kohdistettua siihen, mihin pitääkin, mutta jotain täytyy kokeilla. On ihan hullua huonontaa omaa oloaan miettimällä asioita, jotka eivät johda mihinkään ja joista tulee lähinnä paha olo (ainakin liiallisena).

Toisaalta minulla on kyllä särkenyt yläselkää, niskaa ja päätäkin tällä viikolla, joten se voi selittää osan sumuisesta olostani päässäni. On tosi tukkoinen olo päässäni kaikin puolin, aivan kuin veri ei kiertäisi kunnolla.

Ehkäpä varaan ajan hierojalle tai johonkin vastaavaan käsittelyyn ja yritän kohdistaa ajatukseni nykyhetkeen, suodattaa "turhat" murehdinnat ja pohdinnat pois ja suoda niille korkeintaan pienen hetken silloin tällöin. Jotain muutakin on todennäköisesti ainakin kokeiltava.

Minulla on kokemusta pääni sumuverhosta aiemminkin, eikä se johda mihinkään hyvään, siksi siitä on päästävä eroon. Sumuverho passivoittaa, tukkii ajatukset ja poistaa kyvyn olla läsnä hetkessä. Ei hyvä.

Mörkö nimeltä Yksinäisyys

Posted on 10:17 AM In:
En olekaan täällä valittanut yksinäisyydestäni pieneen hetkeen. Se ei niinkään johdu sen yhtäkkisestä katoamisesta, koska se ei todellakaan ole kadonnut mihinkään, vaan siitä, että olen pyrkinyt elämään elämääni muihin, lähinnä positiivisiin asioihin keskittyen. Olen tehnyt ja haaveillut paljon, jolloin yksinäisyys ei ole saanut tilaa ajatuksissani kuin vain lyhyiden hetkien ajan, mikä on ollut hyvä.

Tosiasiassa sosiaalinen elämäni on muuttunut aiempaakin suppeammaksi (=olemattomaksi) tänä syksynä. Osittain se johtuu omasta aktiivisuuden puutteestani, mutta toisaalta asioista, joihin en voi itse vaikuttaa. Toisaalta olen jo jokin aika sitten luovuttanut sen suhteen, että minulla voisi olla täällä jonkinlainen sosiaalinen piiri.

Pelkään nyt kuitenkin hurjasti sitä, että yksinäisyyteni pahenee entisestään. Se on nimittäin todennäköisempää kuin sen väheneminen. Yksinäisyys väijyy minua mörön lailla jonkin eteeni tulevan kulman takana... ja minä odotan sitä kulmaa ja päivää, jolloin se tapahtuu. Huomenna? Viikon päästä? Puolen vuoden päästä? Minä olen varpaillani sen päivän suhteen, jolloin minun täytyy olla vielä nykyistäkin vahvempi (yksinäisen täytyy olla tosi vahva, jotta yksinäistä elämää jaksaisi kannatella päivästä toiseen). Minä pelkään, mutta en voi mitään väistämättömälle. Inhottavaa.

Yksinäisyyteni on eräs syy, miksi haluaisin niin kipeästi muuttaa. Paikkakunnan vaihdoksen myötä pääsisin lähemmäs niitä ihmisiä, joita minulla nyt kaikesta huolimatta on, mutta jotka ovat kaukana. Muutolla olisi siis valtava merkitys minulle tältä kannalta. Vaakakupissa painaa myös osittainen harrastusmahdollisuuksien parantaminen muuton myötä (mikä voisi tuoda lisää sosiaalisia kontaktejakin). Sikäli onkin katkeraa, että nykyisyyttä täytyy sietää työelämän ja toimeentulon vuoksi.

Minusta tuntuu, että juoksen kilpaa ajan kanssa: yksinäisyys väijyy minua enkä haluaisi jumiutua liian pitkäksi aikaa siihen ja nykyiseen elämääni, koska yksinäisyyden haasteet ja haitallisuudet mielelle tiedän jo. Muutos on aina vain niin vaikeaa, varsinkin, kun siihen liittyy suuria muutoksia ja työelämän haasteita.

Tuntuu raskaalta kantaa toivoa ja luottamusta siihen, että kaikki menee hyvin, mutta jos minä en siihen itseni kohdalla usko, niin kuka sitten?

Vaikeita kenkävalintoja - viikko 28

Posted on 8:35 PM In:
Pitkällisen pohdinnan jälkeen olen päättänyt luopua kaksista kengistäni, jotka ovat kivoja, mutta hankaavat. Valinta on tällä kertaa vaikea, koska todella pidän näistä kengistä.

Toisissa kengissä kantapää on kulunut siten puhki, että kovaksi muodostunut kantapää hankaa. Sille ei taida voida mitään, ja kun kyse on halvoista kengistä, jotka ostin vain pirteän ulkonäön vuoksi, taidan laittaa popot roskiin.

Toiset kengät ovatkin hankalampi tapaus. Ne ovat Eccot, mutta ne ovat hanganneet alusta asti (paitsi kaupassa sovittaessani niitä) niin järjettömästi, että niillä ei voi kävellä yhtään. Kantapää on kuin raastinrauta, jota vasten kantapää hieroo edestakaisin. Minusta on ällistyttävää, että Eccoissa voi olla sellainen suora, kivikova kantapää, kun kaikissa aiemmissa muotoilu on ollut ihan toisenlainen. Olen yrittänyt pehmentää kantapäätä, mutta ei se ole auttanut. Ehkä seuraava käyttäjä keksii keinot kenkien pehmittämiseksi, minä luovutan.

Kenkien hankaaminen on sietämätöntä. Se on suurin syy siihen, miksi osa kengistäni lojuu kaapissani vuodesta toiseen, käyttämättöminä. Yritän nyt hiljalleen keksiä ratkaisuja hankaamisongelmaan tai luopua kengistä. Se ei ole ihan helppoa.

Kauppa käy ja raha puhuu...

Posted on 2:36 PM In:
Rokotteissa nimittäin. En oikein tiedä, mitä siitä pitäisi tuumia, että sikainfluenssarokotteita on kuulemma myynnissä. Eräässäkin paikassa hintana on 28 euroa. Jotenkin olen ymmärtänyt, että rokotteita ei voisi saada mihinkään myytäväksi, mutta ilmeisesti kun raha riittävästi puhuu, mitä vain voi tapahtua. Kuulostaa niin kyseenalaiselta, että toivoisin ihmisten miettivän, mistä maksavat.

Olen alkanut nykyään tuntemaan vastenmielisyyttä rahaa kohtaan. Raha ei periaatteessa ole huono asia, mutta siitä on tehty isäntä, joka hallitsee kaikkia ja kaikkea. Ihminen on pohjimmiltaan ahne ja itsekäs olento, ja raha näyttää nimenomaan saavan tämän puolen ihmisessä oikein hehkumaan. En silti tyhmäksi sano sitä, joka tyrkyttää kaikenlaista roskaa (en ota nyt kantaa itse rokotteeseen), vaan sitä, joka ostaa. Kuluttajathan ostokäyttäytymisellään vaikuttavat jossain määrin siihen, mitä tarjotaan.

Nykyään minun on varsin vaikea ostaa mitään, kun mieleeni piirtyy kuva siitä ketjusta, jonka tuote on mahdollisesti käynyt, eli mihin kaikkialle roposeni ropisevat. Haluan tukea reilua tuotantoa ja työntekoa, kestäviä ja laadukkaita tuotteita ja perustuotteiden tuotantoa mahdollisimman lähellä. Valitse siinä nyt sitten, kun iso osa tuotteista tulee Kiinan suunnasta ja on jotain muovista roskaa.

On ikävää katsella, kun yleisenä poliittisena suuntauksena näyttää olevan se, että tuloerot kasvakoon. Ahneet käärivät entistä enemmän hilloa kukkaroonsa, vaikka eivät tarvitse enää loppuelämäkseen lanttiakaan ja yhä kasvava työttömyys tarkoittaa vain sitä, että yhä suurempi osa putoaa kärryiltä kokonaan. Samalla mietitään, millä kepillä (tai giljotiinilla) työttömiä aktivoitaisiin. Reilua? No ei. Mutta raha puhuu.

Energiaa ja työturhautumista

Posted on 2:57 PM In:
Piristyminen on kiva asia. On mukavaa, kun jaksaa tehdä asioita, on kiinnostavia mietinnän kohteita ja energiaa riittää... mutta entä sitten, kun arkipäivään kuuluu monta tuntia, jolloin energiaansa ja tarmoansa ei pääse purkamaan?

Minua turhauttaa. Työmääräni ei vastaa työtuntejani (eli työtä on toisinaan liian vähän) ja osa työstä on sellaista, että apinakin tekisi sitä banaanipalkalla. Siinä onkin sitten mukava pursuta energiaa ja tarmoa tehdä vaikka mitä :( Potkisinko esineitä, vääntelisinkö naamaa, päästäisinkö omituisia ääniä?

Lisäksi minulle tulee äärimmäisen huono omatunto, jos valitan vähääkään työelämään liittyen, kun minunhan pitäisi olla kiitollisuudesta pyöreä ja soikea, kun minulla on työ (tai siis toimeentulo). Olenkin kiitollinen, mutta välillä en voi olla uhraamatta ajatusta sille, miten minä elämäni tunteja käytän. Olisi oikeasti mukavaa kokea tekevänsä sellaista työtä, mikä sopisi minulle, millä olisi merkitystä ja jonka tuloksen jotenkin havaitsisi. Sen sijaan katselen mielenkiintoisimpien töiden valumista sosiaalisesti taitavammille, kaveerauksen osaaville ihmisille ja koen naamani vääntelyn olevan päivän suurin anti ja saavutus. Turhauttaa.

Piristyminen ja/tai turhautuminen on tuonut tullessaan myös sen, että sanaisen arkun avautumisen kontrollointi on heikentynyt, toisin sanoen suustani pomppii erilaisia otuksia ilman, että välttämättä ehdin puuttua asioiden kulkuun. Työelämässä on kuitenkin äärimmäisen tärkeää punnita jokainen sanansa viimeisen päälle tarkkaan, ennen kuin mitään menee möläyttämään. Jokainen sanottu sana näyttää nimittäin punovan sosiaaliseen verkkoon lisää säikeitä, joista on jatkossa joko haittaa tai hyötyä. Hys, kannattaa olla siis hiljaa ja sanoa vain harkittuja asioita ja ennen kaikkea sellaisia, joiden tietää olevan jo etukäteen hyväksyttyjä. Hys.

On vaikea keksiä, miten töissä voisi purkaa intoaan ja tarmoaan, kun sitä ei töihin saa purettua. Koko ongelmani tuntuu lähinnä vain omituiselta.

Etsin pitkään kalvollisia housuja syksyn ja talven vesi- ja räntäsateita vastaan. Tarvitsin nimenomaan housut, kun minulla on ennestään kolme kalvollista takkia ja vain yhdet housut, joista kalvo on mennyt rikki. Aloin etsiä housujani jo kesällä...

Sain etsiä kalvohousujani pitkään. Kesällä niitä ei myyty (miksi, kyllähän kesällä sataa?) ja syksyn myötä löysin lähinnä vain pukuja. Jotenkin luulisi, että nykyään olisi laajempi tarjonta kuin aiemmin, mutta ehkä se tarkoittaakin laajempaa pukuvalikoimaa eikä vaihtoehtoja tyyliin puku, pelkät housut, pelkkä takki jne. Hankalaa. Lopulta löysin nettikaupasta pelkät housut ja tilasin. Nettikaupat ovat tällaisen laiskan shoppailijan onni.

Ostin viime viikolla erään tavarankin, joten valitsin romuprojektiini liittyen neljä poistoa. En ole moneen viikkoon luopunut vaatteistani, joten kun nyt hankin housut, päädyin luopumaan yksistä housuista, paidasta ja kaksista alushousuista. Niillä on kaikilla kutakuinkin samanlainen tarina.

Housut eivät ole oikein enää sen tyyliset, että haluaisin niitä pitää. Ne ovat liian piukatkin makuuni, mutta olen silti säilyttänyt niitä, koska "eihän koskaan voi tietää, jos niille tulee käyttöä". No, kun katson vaatekaappini housupinoa, en usko, että sitä käyttöä olisi lähivuosina tiedossa.

Pusero on väärän värinen, eikä istu hyvin. Ihan käyttökelpoinen toki muuten. Alushousut olivat aikanaan suosikkini, mutta kangas on sittemmin venynyt ja pöksyt lössähtäneet. Ne eivät istu enää hyvin. Voisi niitäkin käyttää vielä, mutta on hyvin harvinaista, että juuri ne sattuisivat korista käteeni. En halua pitää niitä.

Onneksi vaatteiden kierrätys on helppoa, joten en tunne suurta pistoa luopuessani ihan täysin käyttökelpoisista kamppeista (alusvaatteet heitin toki roskiin). Vielä pitäisi kuitenkin päästä osasta vaatteista eroon. Saa nähdä, miten se aikanaan onnistuu...

Liiallinen hysteria

Posted on 11:37 AM In:
En ymmärrä pahasti yli lyövää hysteriaa. En oikeastaan halua ottaa kantaa sikainfluenssa-asiaan, mutta siihen liittyvä hysteria on kieltämättä alkanut jo ihmetyttää. Hysterialla tarkoitan sitä, kun näyttää olevan ihmisiä, jotka haluavat etuilla rokotusjonoissa tai muuten käyttäytyä tilanteessa huonosti, liioitella asian vakavuutta tai syytellä toisia heidän tekemistään valinnoista sikainfluenssaan liittyen.

Onhan noita influenssoja ollut ja varmasti aina tulee olemaan. Mistä lie tulevat ja minne lie menevät. Onhan niitä sitten muitakin sairauksia ja pöpöjä, ja kaikille niille yhteistä lienee se, että ne eivät ole varsinaisesti kivoja kohdalle osuessaan. Joskus ne ovat jopa äärimmäisen inhottavia ja suorastaan tuhoisia. Mutta mitä me ihmiset olemme? Eräänlaisia eläimiä ja niin julmaa kuin se onkin, luontoon kuuluvat myös bakteerit ja virukset eikä niiden käyttäytymistä voi kontrolloida kuin rajoitetusti.

Minä huolehdin itsestäni parhaani mukaan, otan vitamiinini ja pesen käteni. Mitä muuta voisin tehdä pitääkseni ei-toivotut virukset loitolla? Vältellä ihmisjoukkoja? No joo, teen sitäkin, mutta en varsinaisesti tarkoituksella. Siinä kuitenkin kaikki. Enempää en voi tehdä. Jos pöpö nyt iskee, se iskee ja sitten sairastellaan. Jos sairaus yltyy tosi pahaksi voi henki lähteä. Kurjaa, mutta voinhan jäädä auton allekin koska tahansa.

Ei influenssaa hysterialla häädetä. Elämä on mitä on, arvaamatonta ja joskus julmaakin. En halua vähätellä seurauksia, koska onhan oma tai läheisen kuolema tosi iso asia, mutta kun ei sille välttämättä mitään voi, vaikka kuinka sätkisi ja huutaisi, joten antaa olla. Oma asenteeni on elää parhaani mukaan ja tulevat haasteet kohdataan sitä mukaa, kun niitä eteen osuu.

Vielä kun oppisi arkisen elämän keskellä elämään siten, että eläisi joka päivä mahdollisimman täyttä, omaa elämäänsä muistaen sen, että elämänsä pituutta ei kukaan tiedä. Elämässä on ainoastaan tämä hetki, mennyt on mennyttä ja tulevaa voi vain arvailla, mutta sitä ei vielä ole. Pitäisi siis olla hyvä olla juuri nyt, tässä, koska oikeastaan sillä on väliä. Tämän päivän valinnoilla valitsen itselleni huomisen.

Voitin aikanaan Kemikaalikimaran arvonnassa kirjan "Riittää jo" (John Naish) (suuri kiitos Anja, kirja on ollut erittäin mieluinen!), mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa täällä tuosta mainiosta opuksesta. Nyt yritän löytää muutaman sanasen.

Kirjan takakannesta:
"Riittää jo" -kirja esittelee riittävyyden filosofian, joka johtaa tyytyväisyyteen ja tasapainoon. Kun jotakin on riittävästi, minkä tahansa eneneminen huonontaa elämäämme. Riittävyyden filosofiassa aika, tila ja itsemääräämisoikeus ovat tärkeämpiä kuin joutava krääsä."

Kirja paneutuu aikaamme, jolloin kahmimme ja kulutamme enemmän kuin tarvitsemme. Tämä koskee ihan kaikkea: tavaraa, ruokaa, informaatiota ja työtä. Liiallisuus ei kuitenkaan enää lisää hyvinvointiamme, vaan ennemminkin vie sitä. Liika ruoka lihottaa, liiasta työstä saatua rahaa ei ehdi kuluttaa, kun vapaa-aikaa ei ole. Kun ihminen koko ajan kahmii vain lisää, mikään ei enää riitäkään tuomaan onnea.

Minuun kirja kolahti. Olen jo pitkään jollain tasolla ymmärtänyt, että en ole materialisti, en halua käyttää elämästäni turhan suurta osaa joutavanpäiväisen työn tekemiseen, vaan minulle riittävät yksinkertaiset asiat ja materia, jota oikeasti tarvitsen. Ei yhtään enempää. Sainkin kirjasta siis kivasti vinkkejä edetä tällä riittävyyden filosofian saralla.

Kirja vaikuttaa innokkaalta ja "amerikkalaisille suunnatulta", mitä voi pitää huononakin puolena. Minä kuitenkin keskityin itse asiaan ennemminkin kuin asian esitystyyliin tai kirjoitustapaan. Asiakirja asiana ja minulle tuon kirjan (ehkä hieman viihteellinen) tyyli sopi.

Kirja sisältää riittävyyden filosofiaa liittyen informaatioon, ruokaan, tavaraan, työhön, valinnanvaraan, onneen ja kasvuun liittyen. Näihin liittyen kirja antaa myös vinkkejä, miten omaa elämäänsä voi parantaa. Minä kuin koitenkin saavani kirjasta eniten ajatuksen tasolla, enkä niinkään käytännön vinkkien tasolla. Kirjan vinkit keksii nimittäin itsekin ihan terveellä järjellä, kun omaa elämäänsä hieman tutkailee.

Suosittelen kirjaa ihmisille, joita kyllästyttää jokapuolelta pursuava ylitarjonta, on se sitten syötävän, tavaran, informaation tai jonkin muun muodossa. On varsin mukavaa oivaltaa, miten vähällä pärjääkään ja miten vähemmällä voi saavuttaa enemmän (onnea).

Pieniä suloisia siivekkäitä

Posted on 12:55 PM In:
Tein ihastuttavan havainnon eilisellä, piristävällä lenkilläni. Kävelin perinteisellä lenkilläni erään lintujen ruokintapaikan ohi. Pysähdyin hetkeksi katselemaan lintuja, kuten aina, ja tein aivan ihanan havainnon: äänet!

Seisoin aika lähellä ruokintapaikkaa, koska linnut eivät näyttäneet siitä häiriintyvän. Pikku sirkuttajia oli paljon! Pienet siivet suhtahtelivat ohitseni, yhteen suuntaan nokka tyhjänä ja toiseen suuntaan auringonkukansiemen mukana.

Oletteko kuulleet, millaista ääntä tuollaiset pienet siivet ohi mennessään pitävät? Minä en ole kiinnittänyt aiemmin mitään huomiota asiaan. Nyt tajusin, että se äänihän on mitä suloisin ja rauhoittavin.

En keksinyt, mikä sana kuvaisi sitä lukuisten pienten siipien ääntä, ehkä sille ei edes ole sanaa. Se vain on todella suloinen ääni. Ehkä yksi parhaista kohtaamistani.

Suolasirotin voi ilahduttaa - viikko 26

Posted on 8:20 PM In:
Ostin suolasirottimen. Sellaisen halvan, yksinkertaisen ja lasisen metallikannella. Minulla ei ole sellaista aiemmin ollut, enkä ole kokenut moista tarvitsevani. Viime aikoina mieltäni on kuitenkin alkanut kaihertaa, että suolasirotin voisikin olla aika näppärä - ainakin verrattuna repsottavaan, pahviseen suolapakettiini.

Suolasirotin on ilahduttanut minua yllättävän paljon siihen nähden, miten yksinkertaisesta kapistuksesta on kyse. En edes käytä paljon suolaa ruoanlaitossa, mutta silti silloin harvoin, kun sirottelen jotain, uusi sirottimeni nostaa hymyn huulilleni: hyvä hankinta. Aina ilahduttamiseen ei tarvitse paljon tai kallista.

Tästä hankinnastani johtuen päädyin poistamaan yhden kansion, sellaisen, johon laitettavia paperia rei'itettäessä tarvitsee sihdata neljää reikää oikeisiin kohtiin. Epäkäytännöllistä ja hankalaa, varsinkin kun kaappini pursuavat tyhjiä kansioita.

Varsinaisiksi romuprojektipoistoikseni valitsen tälläkin kertaa tylsästi CD-levyjä. Niitä riittää edelleenkin karsittavaksi.

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive