Parisuhteissani on ollut paljon tietynlaisia kaavoja, joita olen toistanut suhteesta toiseen. Olen yrittänyt nyt käsitellä asioita, jotta en raahaisi niitä enää mukanani. Se on ollut vaikeaa; olen toki edennyt, mutta on vaikeaa vetää rajaa siihen, milloin asia on varmasti käsitelty ja milloin asia on vielä käytännön tasolla pahasti kesken. Tuon käytännön puolenhan tosin näkee sitten vasta seuraavassa parisuhteessa, jos sellaista tulee.

Tuo otsikko ei pidä paikkaansa: tottakai minulle tärkeillä asioilla on merkitystä! Tarkoitan otsikolla yhtä parisuhteissani ollutta ongelmaa. Aloitan sen kaavan kuvaamisen alusta.

Parisuhteen alku on yleensä juhlaa, on kivaa olla yhdessä, toista kaipaa, mahanpohjassa kutisee ja pää on täynnä ihania yhteisiä suunnitelmia. Molemmat osapuolet joustavat yhteisen hyvän vuoksi, ja tulevaisuus näyttää valoisalta. Mies näyttää siltä, että minun asiani kiinnostavat häntä, hän kannustaa minua tekemään ja harrastamaan. Toiveitani kuunnellaan ja olo tuntuu tasapainoiselta. Näyttää siltä, että miehellä ja minulla on paljon yhteistä.

Sitten koittaa arki. Parisuhde muuttuu huomattavasti. Enää minun kummalliset asiani eivät kiinnostakaan; mies hymähtelee sohvan pohjalta (joka on muodostunut mielenkiintoisimmaksi harrasteeksi) tekemisilleni, toiveilleni ja asioille, jotka ovat minulle tärkeitä. Miehen ajatuksissa parisuhteen eteen ei tarvitse enää tehdä mitään; parisuhde on jo saavutettu ja kodinhoitopalvelua ja seksiä on tarjolla.

Erityisen pahalta tuntuu se, että minun sanomisillani ei ole tuossa vaiheessa enää väliä. Saan toivoa ja haluta melkein mitä tahansa, mutta se on minun asiani. Voin harrastaa ja tehdä, mutta enimmäkseen yksin. Voin yrittää aloittaa keskusteluja, mutta ne eivät ole enää kiinnostavia. Mies suuntaa tarmonsa omiin kiinnostuksen kohteisiinsa, jotka yllätyksekseni osoittautuvat täysin erilaisiksi kuin mitä alussa annettiin ymmärtää. Tunnen oloni huijatuksi. Eihän tämän näin pitänyt mennä.

Lopuksi tunnen suhteessa suurta yksinäisyyttä ja alan hiljalleen irrottautua miehestä, jota en enää tunne. Tunnen suurta surua siitä, että minulla ei olekaan mitään merkitystä, olin vain sopivasti saatavilla oleva nainen, joka täyttää miehen elämässä olevat puuttuvat kohdat. En olekaan kumppani vaan jotain muuta, mitä en halua olla. Minä muutun tyhjäksi, koska minä en saa suhteelta enää mitään, mitä siltä tarvitsisin. Poistun.

Tämän kaavan toistuminen pelottaa minua. Näiden kokemusten jälkeen ja tämän ikäisenä ei oikeasti enää haluaisi törmätä mieheen, joka valehtelee minulle suhteen alussa, jotta alkaisin suhteeseen. Sitten todellisuus on kuitenkin ihan muuta, mikä heikentää uskoani siihen, että olen hyvä ja mielenkiintoinen ihminen. Tuo kierre tekee pahaa minulle.

Minusta tuntuu kaikkien kokemusteni jälkeen, että oikean Kumppanin löytäminen on aivan äärimmäisen vaikeaa. Siihen tarvitaan todella paljon hyvää tuuria.

Sekalaista viikonloppupohdintaa

Posted on 6:07 PM In:
Viikonloppu on mennyt ihan ok. Ei valittamista, periaatteessa. Olen ollut lähinnä kotona ja siivonnut. Olen tyytyväinen siihen, mitä olen kotona tehnyt, koti oikein hohtaa puhtauttaan. Lisäksi ostin muutaman ihan hyödyllisen tavaran tänään.

Palovaroitin on kai pakollinen, joten nyt sitten tässäkin taloudessa on sellainen. Tosin sen käyttöohjeissa lukee, että sitä ei saa asentaa seinälle. En ymmärrä. Onko siitä jotain vahinkoa? Ymmärrän kyllä sen, että katossa sen pitää olla, jotta se olisi tosiaan hyödyllinen. En vain pysty asentamaan sitä kattoon, joten on tyydyttävä siihen, että se on seinällä katonrajassa. Kiellettyä toki, mutta jos jotain häiritsee, sopii tulla porakoneen kanssa asentamaan se kattoon.

Syksy on hönkäillyt nyt niin vahvasti viileää ilmaa, että sen tulo on tosiasia. Johtuukohan siitä, että minulla on ollut jokin vimma laittaa kotia kuntoon, hankkia erilaista rompetta yms. Onkohan se jotain varautumista talveen? Kyllähän talven tulo tekee minut levottomaksi; useinhan talvi on ollut minulle raskasta aikaa. Oikeastaan vuosi vuodelta talvi on ollut vaikeampi. Ehkä syynä on ollut masennuksen hidas paheneminen, yksinäisyyden paheneminen, mukavien tekemisten puute...

Tänäänkin minua on masentanut aika paljon. Minulla on muutama kiva asia tiedossa lähikuukausina, joita odotan, mutta ne ovat sellaisia yksittäisiä pieniä juttuja, ja mikään niistä ei tarjoa lohtua yksinäisyyteen. Pelkään valtavasti, että tuleva talvi on yksinäisin tähän mennessä.

Taas olen kirjoittelussani päätynyt yksinäisyyteen... Se on ollut niin paljon mielessäni viime aikoina. Se kietoutuu talven kanssa yhteen minua vastaan olevaksi olennoksi, joka haluaa imeä elämänvoiman minusta. Minua pelottaa niin paljon, pakko siitä on kirjoittaa, koska se on osa jokapäiväistä elämääni.

Nyt siis päädyin siivouksesta palovaroittimen kautta yksinäisyyteen. Mieli on liian täynnä pelkoja, arkea, yksinäisyyttä, masennusta, että tekisi hyvää tuulettaa sitä jollain ihan toisenlaisella asialla. En vain tiedä, mitä se voisi olla. Tämä elämä tuntuu tarjoavan vain aika samantyyppisiä asioita.

Itseään pitäisi kohdella hyvin...

Posted on 7:41 PM In:
...siispä hemmottelin tänään itseäni. Menin töiden jälkeen kaupungille, kävelin siellä hetken ihmisiä katsellen ja suuntasin erääseen ravintolaan. Aurinko paistoi ihanasti lämmittäen, ikään kuin hetki olisi ollut kesän hyvästit.

Tilasin itselleni salaatin ja lasillisen viiniä. Molemmat olivat erinomaisen hyviä, söin hitaasti nautiskellen ja samalla ikkunasta ulos katsellen. (Toki huomasin olevani ainoa yksin oleva, mutta en antanut sen painaa mielialaa alas.)

Herkullisen ateriani jälkeen suuntasin kiertelemään kaupoissa. Ostin sen, mitä olin aikonutkin ja lisäksi hiplailin kaikkia ihania vaatteita, joita en kuitenkaan edes aikonut ostaa. Jonkin ajan päästä menin tunnelmalliseen kahvilaan ja tilasin ison kaakaon. Lehteä lueskellen nautiskelin sen hitaasti ja hartaasti.

Kaakaon jälkeen kävin vielä parissa kaupassa peilailemassa itseäni hassujen vaatteiden kanssa. Oli oikein hauskaa, vaikka en ostanutkaan mitään.

Minä onnistuin tarjoamaan itselleni ihan kivan ja rentouttavan illan. Kotiin kävellessäni hymyilin auringon lämmittäessä kasvojani.

Yksinäisyydestä...

Posted on 10:54 AM In:
Olen hyvin paljon miettinyt yksinäisyyttä. Onko se sellainen tila, johon ihminen päätyy, jos hän on sosiaalisesti viallinen? Jos itseäni ajattelen, niin minulla on ollut vaikeuksia pitää yllä sosiaalisia suhteita, eli sosiaalisissa taidoissani on vikaa. Se yhdistettynä joihinkin ikäviin tapahtumiin on johtanut yksinäisyyteeni. Tuo 'yksinäistyminen' oli sellainen prosessi, että en edes huomannut, kun se tapahtui. Olen useimmiten ollut jossain määrin yksinäinen, mutta tuon tilanteen paheneminen yksinäisyyteen asti tuli minulle yllätyksenä, kaikesta huolimatta.

Päätyminen yksinäisyyteen tuo ainakin minulla huonommuuden tunteen, jossa on toki jotain perääkin, koska sosiaalisissa taidoissa on vikaa. Yksinäisyys on kuin suo; siihen jos uppoaa, niin irtoaminen ei tapahdu hetkessä. Siitä pitää tarpoa pitkä ja raskas taival pois. Usein pahimmassa suonsilmäkkeessä ollessa apu olisi tarpeen, mutta sitä yksinäinen ei useinkaan saa, jolloin yksinäisyys voi muuttua jatkuvaksi kierteeksi.

Sitten, jos yksinäinen yrittää "muuttua" sosiaalisemmaksi ja alkaa etsiä ihmisiä, sekään ei onnistu helposti. Sosiaaliset taidot (siis ne heikot) ovat ruosteessa, ihmisten tapaaminen tuntuu oudolta eikä aina edes niin hyvältä. Lisäksi kuka jaksaa tavata ihmistä, jolla on vaikeuksia olla seurassa? Toki sitten, jos jonkin ihmeen kautta ihmisiä onnistuu tapaamaan useamminkin, kynnys voi madaltua ja yksinäisyys voi lieventyä, sosiaaliset taidot kohentua, itsetunto parantua jne.

Yksinäisyys on kuin sairaus, joka on kärsittävä. Siitä voi parantua, mutta yhtälailla voi olla parantumatta. Omasta kokemuksesta voisin sanoa, että tuo on sairaus, joka vallitessaan silloin, kun henkilö itse ei sitä halua, tuppaa pahenemaan. Siitä tulee kierre, joka vie koko ajan enemmän ja enemmän alaspäin. Se tuo lisäoireinaan muita mielenterveyden ongelmia ja mahdollisesti myös fyysisiä vaivoja.

Olen yrittänyt jossain pienessä määrin löytää lääkettä yksinäisyyteen, mutta en ole sitä löytänyt. En tiedä, mikä saisi tuon negatiivisen yksinäisyyden kierteen ja sairastumisen katkeamaan. Toisaalta se, että edes yrittää jotain, auttaa pitämään jonkinlaisesta elämästä kiinni.

Ei oma tilanteeni ole ainakaan tällä hetkellä kovin paha. Haluan sentään vielä tavata ihmisiä, minulla on asioita, joiden tekeminen on kivaa ja elämä on noin päällisin puolin järjestyksessä. Silti haluaisin parantua yksinäisyydestä. Miksi sen taipaleen täytyykin olla niin vaikea ja raskas (ja mahdotonko)?

Vastoinkäymisiä

Posted on 7:24 PM In:
Viime viikkojen aikana on sattunut monia vastoinkäymisiä. Tänään tuli taas yksi "isku". Tuntuu kuin pöydälläni olisi pino vastoinkäymisiä, joka vain kasvaa ja kasvaa, ja kohta pöydän tila ei enää edes riitä... eikä riitä minun voimanikaan.

Olo on ollut melko turta nyt, kun olen tajunnut, miten paljon vastoinkäymisiä on ollutkin. Ne on pieniä asioita (eli kukaan ei ole kuollut tms.), mutta silti ne vievät voimia. En edellisestä ehdi edes toipua, kun jotain uutta pientä maailmaani järisyttävää tapahtuu.

Välillä tuntuu, että en jaksaisi jaksaa näitä kaikkia pieniä asioita. En tosiaankaan ole vielä toipunut masennuksesta, joten en todellakaan kaipaisi tällaisia tapahtumia, jotka sysäävät minua lähemmäs lamaannuttavaa murhetta. Olen päättänyt jaksaa elää "normaalia" arkea, mutta välillä pelottaa, että miten ihmeessä jaksan... Olen hyvä pitämään päätöksistäni kiinni, mutta ei vahva luonteenlujuus välttämättä kaikkeen auta.

Vuf vuf, räyh räyh...

Posted on 12:43 PM In:
kuuluu siis yläkerrasta. Naapuri on hankkinut koiran, "kiva". Valvoinkin tuossa yhtenä yönä muutaman tunnin kuunnellen louskutusta ja katsellen elokuvaa, kun omistaja oli todennäköisesti kosteaa iltaa viettämässä. Minä olisin halunnut nukkua. En ole koskaan valittanut naapureistani, vaikka aihettakin olisi ollut, mutta nyt mieleeni tulee, että en ihan oikeasti jaksaisi enkä haluaisi viikonloppuöisin kuunnella koiran räyhäämistä. Parempi kai ottaa selville koiran tarkka osoite ja kävellä isännöitsijän juttusille. Jotenkin en kyllä usko, että valittamisesta on juurikaan hyötyä.

Iltaisin alkaa jo selvästi hämärtää. Tarvitsee laittaa valot päälle, jotta näkee. Syksy on tuloillaan, halusin sitä tai en. Pidän syksystä, mutta en siitä, mitä sen jälkeen seuraa. Talvi on kylmä, pimeä ja karu. Se eristää ihmiset koteihinsa, ja tunnen silloin enemmän yksinäisyyttä kuin kesällä.

Olo on ollut aika vaihteleva. Toisaalta olen tehnyt ihan mukavia asioita ja ottanut aika rennosti, toisaalta olen tuntenut yksinäisyyttä. Siitä on taas tovi, kun olen ollut hyvässä seurassa. Kaupungilla kävellessänikin tunsin yksinäisyyteni: liian kauan vain omaa seuraa "nauttineena" jotenkin vieraantuu. Tuntuu oudolta, kun yhtäkkiä onkin paljon ihmisiä ympärillä. Silloin kaipaa näkevänsä tutut kasvot, hymyn ja kuulevansa ystävällisiä sanoja. Kaipaa kuulla, mitä jonkun toisen elämässä tapahtuu.

Näiden yksinäisten päivien myötä olen alkanut taas pelätä, että en enää löydäkään muita ihmisiä. Tunnen olevani niin eristyksissä, että miten voisi edes olla mahdollista, että kohtaisin jonkun ystävällisen ihmisen? Mistä tuo ihminen tupsahtaisi eteeni? Pystyisinkö itse olemaan ystävä toiselle?

Pelkään yksinäisyyttä. Se on mörkö minulle. Se vaanii minua, haluaa omakseen. En tiedä, miten saisin sen pois elämästäni.

Olen nyt lueskellut paljon, minun tapaani useampi kirja lojuu keskeneräisenä yöpöydälläni. Sain luettua loppuun kirjan "Rachelin loma" (Marian Keyes). Tuo kirja taitaa mennä kyllä ihan täysin hömppäosastolle, mutta se olikin juuri nyt oiva keino nollata aivoja. Kirja ei kuitenkaan osoittautunut ihan niin hömpäksi kuin pelkäsin; esimerkiksi romantiikkaa ei ollut kovinkaan paljon. Kirja kertoo Rachelista, joka mielestään elää hienoa ja vauhdikasta elämää, jota sopivasti höystetään huumeilla, lääkkeillä ja alkoholilla. Yliannostuskin on vain pieni virhearvio. Toiset näkevät vain asian toisin; heidän mielestään Rachelilla on huumeongelma. Siitä Rachel sitten päätyy muiden painostuksesta vieroitusklinikalle hoitoon. Se ei Rachelia haittaa, koska klinikalla hoidetaan myös kuuluisuuksia, kyllähän hän sinne mielellään menee julkkiksia tapaamaan. Hänellä itselläänhän ei mitään ongelmia olekaan.

Kirja on kirjoitettu hauskasti vakavasta aiheesta. Mielenkiintoista on päähenkilön kehittyminen kirjan aikana sekä se, miten riippuvuutta hoidetaan. Kirja oli yllättävän viihdyttävä, mutta myös ajatuksia herättävä, joten sikäli suosittelen.

Mies, joka haluaa hallita

Posted on 8:23 PM In: , ,
Sade ropisee lohdullisesti. Aurinko on pysytellyt piilossa tänään, joten en ole ollut niin kuumissani kuin yleensä. Silti asuntoni on tosi kuuma. En kuitenkaan odota talvea, koska siinä vuodenajassa ei ole montaa hyvää asiaa.

Olen ollut taas valtavan iloinen siitä, että olen aikanaan päässyt eroon eräästä hankalasta ihmisestä. Hän on mies, mutta hän oli aina "vain" ystäväni... tai no, "ystäväni", koska hänen ystävyydessään ei ollut juuri mitään pyyteetöntä, hän halusi koko ajan muutakin (eli seksiä). Hän oli elämässäni näitä ihmisiä, jotka vievät energiaa. Hän rasitti minua enemmän kuin toi iloa. Minulla vain oli niin vähän ystäviä, että tyydyin siihen, mitä oli tarjolla.

Yksi asia, joka tässä miehessä ärsytti oli hänen dominoiva luonteensa. Hän halusi pitää ohjakset käsissään koko ajan, määritellä suhteemme ja ohjata sen kulkua. Huomasin, mitä oli tapahtumassa, joten pidin pääni itselleni tärkeissä asioissa. Joissain asioissa sitten joustin, mikä todennäköisesti vain kannusti miestä siinä, että hän halusi hallita minua.

On suunnattoman rasittavaa, jos aikuinen ihminen yrittää olla kuin vanhempi lasta kohtaan toiselle aikuiselle. Tämäkin mies halusi jatkuvasti ohjata ja opettaa minua. Hän esitti tosi tietäväistä ja oli tarjoamassa apuaan useinkin (tosin vain niissä tilanteissa, joissa hän koki itse hyötyvänsä). Hän kehui ulkonäköäni, mutta ei juurikaan luonnettani ja taitojani. Hän sai minut tuntemaan helposti heikoksi ja apua tarvitsevaksi, mutta ymmärsin ja näin, mitä hän teki, joten en taipunut heikon naisen osaan. Olin ylpeä siitä, että olin jo silloin oppinut jotain, mikä esti sen, että tämä mies ei päässyt henkisesti kiduttamaan minua.

Voimia tuo tahtojen taistelu vei, ja se päätyikin sitten siihen, että kertoessani rehellisen mielipiteen eräästä tärkeästä asiasta, hän veti isohkon palkokasvin nenäänsä ja laittoi välit täydellisesti poikki. Se tosin taisi olla enemmän minun onneni kuin hänen, ja olenkin nyt tosi iloinen, että tuo energiasyöppö poistui elämästäni. Hän "kiusaa" nyt uutta naista, jonka löysi netin kautta. Voin todellakin sanoa, että nainen ei ole löytänyt helmeä. Mies tavallaan vain käyttää naista hyväkseen saadakseen tietyt jutut... vaikka mitäpä se minulle enää kuuluu.

Silti mietin tätä tapausta ajoittain ja käsittelen sitä mielessäni. Tästä voisin kirjoittaa paljonkin, koska tämä "ystävyyssuhde" opetti minulle valtavasti. Se oli hyvä ihmissuhdekoulu, mutta ikävä kyllä se teki minusta myös aremman, ja minun on myös hyvin vaikeaa luottaa ihmisiin nykyään.

Mikä voi tehdä ihmisestä noin ilkeän, että keinoja kaihtamatta käyttää (tai yrittää käyttää) toista hyväkseen?

Kiitos!

Posted on 1:54 PM In:
Kiitos ja kumarrus Mairelle 'Rockin' Girl Blogger' huomionosoituksesta! Se lämmittää mieltä. Suon tuon huomionosoituksen mielelläni myös lukijoilleni, olkaa hyvä!

Kirjallisuutta - Veronika

Posted on 9:22 PM In:
Luin loppuun kirjan "Veronika päättää kuolla" (Paulo Coelho). Kirja oli mukava luettava, aika ohut, mutta kivasti kirjoitettu tarina. Kirjoitin jo aiemmin, että kirjan alku kolahti minulle siksi, koska Veronikan ongelma kirjan alussa on sama kuin itselläni: päivät toistuvat liian samanlaisina, jolloin tulee tunne, että elämässä on kaikki jo näetty ja koettu.

Kirjassa kuitenkin Veronika löytää keinon rikkoa samanlaisina toistuvat päivät. Hän oivaltaa valitsevansa elämän joka päivä, ja että vain hän itse voi muuttaa elämänsä siten, että hän elää omaa elämäänsä eikä jonkun toisen hänelle kirjoittamaa elämää.

Yritän opetella ihan samaa asiaa kuin Veronika. Ympäröivä maailma ikään kuin painostaa minua koko ajan tietynlaiseen elämään, jolloin hämärtyy se, mitä itse oikeasti haluan. En halua kaavamaisesti toistaa sitä, mitä "pitää" toistaa. Haluan valita ihan itse joka päivä sen, mihin suuntaan elämäni kulkee. Haluan itse kirjoittaa elämäni oman näköisekseni ja itse tehdä itseni onnelliseksi.

Kuulostaa hienolta. Mitenhän on toteutuksen laita?

Haaveiluja

Posted on 8:14 PM In:
Olen viime päivät pyöritellyt joitain haaveitani mielessäni. Haaveilen tekeväni tiettyjä asioita elämässäni lähiaikoina tai seuraavien vuosien aikana, mutta en voi olla pohtimatta sitä, onko nämä haaveet todellakin sitä, mikä on minulle hyväksi. Tuntuu, että välillä en tiedä sitä. Olen edelleen hukassa elämässäni, vaikka jotain palikoita onkin loksahtanut paikoilleen. Ehkä haaveiden toteuttaminen antaa jotain suuntaa siitä, onko niiden tie oikea minulle.

Välillä minulla on hyviä päiviä ja välillä huonoja. Tosi huonoja päiviä ei ole ollut pitkään aikaan, mikä kai kertoo, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Nuo haaveet saavat minut toivomaan parempaa tulevaisuutta. Ne nostavat pintaan toiveikkuuden, jota en ole tuntenut pitkään aikaan. Toivon, että en romahda pilvilinnoista.

Tämä kuumuus vie kaiken puhdin minusta. En jaksaisi sitä enää. Hiki valuu ja mitään en jaksa tehdä. Viilennyskeinoja ei oikein ole. Kesä on ihanaa aikaa, mutta...

Eilen illalla Nukkumatin visiittiä odotellessa mietin, että mistä tietynlainen tuntemani "vihamielisyys" kumpuaa (en ole varma, kuvaako tuo sana sitä tunnetta parhaiten - todennäköisesti ei). Se on selvää, että osittain se liittyy erinäisiin menneisyyden kokemuksiin, mutta kuinka suuressa määrin, sitä en osaa sanoa.

En pidä tuosta "vihaisuuden" (ärtymyksen, katkeruuden, pelon tms.) tunteesta. Se on heikkous minussa ja en uskalla kohdata sitä. Siitä tosin tiedän, että minun täytyy kohdata se, jotta pääsen eteenpäin ja pääsen eroon noista ikävistä tunteista.

Minulla on siis monia asioita, joita kohdatessani reagoin negatiivisesti. Ne ovat asioita, joita pelkään, toivon (mutta en koe saavani), en halua missään nimessä saada tai en vain ymmärrä niitä. En tiedä, miten voisin oppia reagoimaan vähemmän pelolla ja vihaisuudella, mutta kai tämä asian varovainen tunnustaminen on se ensimmäinen askel.

Sitten ihan muun asian ihmettelyä: En ihan ymmärrä, miksi kierrättäminen on joillekin ihan suunnattoman vaikeaa. Luulisi, että jos sen päälle ei ymmärrä mitään, sitä ei sitten suotta edes yrittäisi sählätä muiden harmiksi. Mutta ei: on ihan pakko tunkea mitä sattuu jätettä mihin tahansa laatikkoon. Varsinkin muovipussit tuntuvat olevan sellaista jätettä, joka käy joka laatikkoon, aivan kuin ihmiset kuvittelisivat jonkun kaatopaikoilla erottelevan jätteet muovipussien sisältä oikeaan paikkaan. Vai kuvittelevatkohan ihmiset tosissaan, että muovipussiin kääritty saunavasta on biojätettä? (Sisältöhän on, muovipussi ei, joten kokonaisuus ei ole biojätettä.) Vai onkohan kyse jotenkin siitä, että enää ei ymmärretä, mikä maatuu ja mikä ei?!

Lukkoja ja unelmia

Posted on 2:24 PM In:
Olen ollut viime päivät väsynyt. Pää on myös mennyt jotenkin lukkoon; en saa kirjoitettua mitään, lukemiseen on vaikea keskittyä ja elämä koostuu turvallisista rutiineista. Kuumuus ja väsymys vaikuttavat varmasti osaltaan, mutta jotenkin pitäisi saada repäistyä itsensä irti tästä turtuneesta olotilasta, jonka tiedän vievän mielialaani alaspäin jatkuessaan liian pitkään.

Jotain hyvääkin kuitenkin: olen toteuttamassa yhtä 'unelmaani'; asiaa, josta olen haaveillut ala-asteikäisestä lähtien, mutta jostain syystä en ole sitä aiemmin kokeillut. Nyt laitoin vähän rahaa likoon ja katson, mitä tapahtuu. Toivottavasti löydän tämän myötä uutta iloa elämääni. Kirjoitan aiheesta myöhemmin varmasti lisää, kunhan näen, miten 'projektini' ensiaskeleet etenevät.

Olen miettinyt, että ehkä yksi keino selvitä masennuksen suosta voisi olla tosiaan kokeilla niitä asioita, joista on 'aina' haaveillut, jos se vain taloudellisten yms. syiden puolesta on mahdollista. Minulla on nyt mahdollisuudet kokeilla ainakin jotain, joten sen aion tehdä. Ehkä jostain asiasta saan iloa pitkäksikin aikaa, mutta jos en, niin ei se ole vakavaa: olenpahan ainakin kokeillut eikä asiasta tarvitse enää haaveilla.

Olen lisäksi ajatellut listata asioita, joita haluan tavoitella elämässäni. Jos se, että näen päivittäin minulle tärkeät asiat listattuna jossain, auttaa minua suunnistamaan niitä kohti, niin aion sitä kyllä kokeilla. On raskasta olla eksyksissä oman elämänsä kanssa, ja muistini ei ole niin hyvä, että joka päivä muistaisin, mitä haluan tavoitella.

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive