Liikkumista, palautumista

Posted on 1:38 PM In:
Minua on puraissut liikuntakärpänen nyt kunnolla. On ollut ihanaa liikkua, hikoilla ja puuskuttaa, antaa lihasten kipeytyä ja parantua. Olen käynyt ryhmässä, jossa liikutaan kunnolla hiki päässä ja se on tuntunut aivan mahtavalta. Olen kaivannut sellaista liikuntaa, jossa saa hieman koetella rajojaan ja jossa todella tuntee kropan tekevän töitä. Tuollaisen treenin jälkeinen olo on myös aivan huikea, koukuttava!

Tällä ihanuudella on nyt sitten ilmennyt myös kääntöpuoli: palautumisen hitaus. Jos käyn päivällä tai illalla vetämässä kunnon hikitreenin, kehoni ei ehdi palautua ennen yötä. Tämä tarkoittaa sitä, että nukun korkeintaan tunnin pätkissä yön, oikein kunnon koiranunta siis. Kehoni rullaa ylivireänä tuhatta ja sataa ja rauhoittumisen voi vain yksinkertaisesti unohtaa. Ei onnistu. Seuraavana päivänäkin on vielä tosi ylivireä olo, mutta iltaa kohti alkaa rauhoittua. Tuollaisesta kunnon korkeasykkeisestä treenistä palaudun siis melkein vuorokauden, ennen kuin keho alkaa hiljalleen rauhoittua.

En muista tällaista aikaisemmin olleen, joten iän karttumisen piikkiin tämä taitaa mennä. Täytyy sanoa, että on kurjaa! En silti aio luopua tällaisesta treenistä, mutta usein näitä ei kyllä voi tehdä. Yhden huonon yön viikossa kyllä sietää, mutta ei niitä montaa voi kerätä ilman että arkiaskareet kärsivät. Voisikohan tuota palautumista jotenkin nopeuttaa? Nopeutuuko se ajan myötä, jos vain sinnikkäästi treenaa?

Ohimennen hipaistu

Posted on 8:14 PM In: ,
Kaikkea sitä tuleekin koettua. Nyt kerron ällöasiasta, joka ei kerrottuna kuulosta lainkaan niin ällöltä kuin mitä se koettuna on. Tiedättehän ne ihmiset, jotka tavattaessa tykkäävät koskettaa, hipaista olkapäätä? No, minä en oikeastaan tiennyt tai ajatellut asiaa. Minusta ystävällinen koskettaminen voi olla kivakin asia, riippuu siitä, kuka koskettaa.

Töissä on yksi mies, joka tykkää koskettaa, kun juttelen hänen kanssaan. Keskustelusta tulee aina jotenkin kiusaantunut olo, eikä vähiten tuon koskettamisen vuoksi. Keskustelussa on liian tunkeileva sävy, ei aiheessa, mutta sävyssä. Olen ajatellut, että olkoon mitä on, koska en tätä henkilöä kovin usein näe. Viime viikolla tämä henkilö kuitenkin hipaisi takapuoltani. Se jos mikä aktivoi mielessäni turpaanvetofantasioita, mutta käytännössä tuollaisessa tilanteessa ei vain osaa eikä voi toimia mitenkään järkevästi. Tuo kosketus tuli ihan puskista (ei käytännössä, mutta kuvannollisesti). En reagoinut mitenkään.

Nyt myös ymmärrän sen, että tällaiseen käytökseen ei voi useinkaan puuttua. Mitä käytännössä voisin tehdä? Ehkä puhua tälle henkilölle, mutta voin kertoa, että ei huvita, enkä usko sen kannattavan. Useimmiten kannattaa olla miellyttävä ennemmin kuin hankala ja pikkumainen, varsinkin jos on määräaikainen työntekijä.

Suunnitelmani on siis hioa väistelystrategiani huippuunsa ja tarkkailla ympäristöäni kuin haukka. Onneksi en näe tätä henkilöä usein ja jos valittu strategiani suinkin toimii, näen häntä ehkä aiempaakin harvemmin. Voi vain ihmetellä, mitä ihmisen päässä liikkuu hänen koskettaessaan toisen yksityiseen paikkaan? Kyllä meitä on turhan moneen junaan, valitettavasti...

Hemmotteluilta

Posted on 10:42 AM In: ,
Joskus on hyvä idea pitää rentouttava hemmotteluilta ihan vain itselleen. Minulla tuollainen ihanuus oli eilen. Aloitin iltani joogalla, jota tykkään tehdä rentouttavan musiikin soidessa (on helpompi keskittyä itse asiaan ja lisäksi musiikki peittää naapureiden ääniä). Sen jälkeen oli ihanan rento ja rauhallinen olo.

Suihkun jälkeen laitoin hiuksiini kevyttä väriä ja kiedoin pyyhkeen pään ympärille. Levitin kasvoilleni kuorintavoidetta ja ajelin säärikarvani. Huuhdeltuani hiukseni levitin kosteusvoiteen kasvoilleni ja jaloilleni hitaasti ja nautinnollisesti sekä tein muitakin kauneudenhoitoon liittyviä askareita, joita en nyt tähän kuitenkaan raportoi sen enempää :)

Vielä ihan illan lopuksi katsoin kepeää ohjelmaa digiboksilta pilkottuja hedelmiä napostellen. Oli tosi hyvä ja rento mieli. En silti olisi osannut odottaa, että nukkuisin tosi hyvin, mutta niin vain pääsi käymään. Hemmotteluilta oli siis tosi kivaa ja se auttoi myös aiempaan huonoon nukkumiseeni. Nyt voin vain ihmetellä, miksi en ole pitänyt näitä useammin?

Tuulenpuuskia

Posted on 10:28 AM In: ,
Ulkona on tuulenpuuskia, mutta niin tuntuu olevan elämässänikin juuri nyt. Mistä näitä ajanjaksoja tulee, että painetta tulee melkein joka elämän osa-alueelta? Lopputuloksena on stressi, jota on vaikea hallita. Stressiä saisi purettua yrittämällä ratkoa yhtä haastetta kerrallaan (siis niitä asioita, joita ylipäätään voi ratkoa ja muuttaa suhtautumista loppuihin), mutta sen sijaan kaikki nuo asiat pyörivät yhtenä mylläkkänä päässä, eikä niistä saa otetta. Väsyttää, liika on liikaa.

Töissäkin olen törmännyt ihan uuteen ilmiöön, josta en voi oikein täällä avautua. Sanotaanko vain, että painetta tulee sielläkin leveällä rintamalla, eikä pelkästään itse töihin liittyen. Ja sanotaanko myös vaikka niin, että inhoan, siis aidosti inhoan byrokratiapellejä, joiden todellinen titteli pitäisi olla lähinnä asioidenhankaloittajaihminen ja jotka voisi heittää mahdollisimman korkealta alas. Anteeksi vain, mutta vähän nyt väsyttää.

Miksi juuri minun täytyy olla lisäksi juuri se ihminen, jolle annetaan heti turpaan (henkisesti), jos kritisoin vähänkin jotakin tai ilmaisen erittäin syystä tunteitani?

Inhoan myös valittamistani, jota tässäkin harrastan.

Positiivista on kuitenkin tämä viikonloppu, jolloin voin yrittää elvyttää itseäni. Olen lisäksi pian kokeilemassa ainakin yhtä uutta juttua, mikä on kiintoisaa. Kaipaankin juuri nyt uusia, iloa tuovia asioita elämääni, jotta nuo stressiä aiheuttavat asiat painuisivat taka-alalle ja ennen kaikkea oikeisiin mittasuhteisiin. Ei elämäänsä kannata stressata pilalle, eikä varsinkaan ärsyttävien ja ilkeiden ihmisten vuoksi.

Hyvää viikonloppua!

Lääkekätköllä

Posted on 7:34 PM In: ,
Olen löytänyt itsestäni uusia piirteitä. Minussa on selvästi lääkkeiden "väärinkäyttäjän" vikaa. Löysin nimittäin lääkelaatikostani lääkepaketin, jossa luki nukahtamislääke, mutta josta en ole ottanut ainuttakaan. En edes muista, koska olen moisia hakenut/saanut, mutta on niissä sentään vielä päiväystä jäljellä, joten ei siitä iäisyys voi olla. Pitäisiköhän tässä huolestua: miten ihmeessä voin unohtaa, että minulla on nukahtamislääkkeitä?! (Puolustukseksi voin sanoa, että minulla on ollut toista merkkiä olevia unilääkkeitä, mutta olen luullut, että ne ovat olleet ainoat.)

Täytyy nyt tunnustaa näin "lääkkeiden väärinkäyttäjänä", että aidosti ilahduin löydöstäni. Olen nimittäin nukkunut viime aikoina tosi huonosti ja se alkaa jo painaa. Pitää nyt kuitenkin varmaan ensin perehtyä, mistä ihmeen lääkkeestä tuossa on kyse (never heard...) ja valmistautua nautintoon siinä, että vihdoin uni tulee houkuttelematta ja taju pysyy kankaalla edes jonkin aikaa. Kaikkea sitä voikin tapahtua. Pitäisikö minun jo huolestua hajamielisyydestäni?!

Kun ei ole lauta...

Posted on 2:02 PM In: ,
Teen tunnustuksen: en ole koskaan ymmärtänyt, miksi monet naiset haluavat isot rinnat. Olen yrittänyt pohtia, että mikä se juttu tuon haaveen taustalla on. Kaipaavatko nämä naiset miesten ihailua, katseita? Kokevatko he, että pienirintaisina he jäävät jostain paitsi? Että rinnakkaat vievät voiton (mistä?)? Tunnustan nyt tässä rytäkässä myös sen, että olen aina haaveillut olevani melko lauta, eli pienirintainen, sellainen laiha ja littana. Se haave ei ole käytännössä toteutunut, vaikka täytyy myöntää, että huomattavasti "pahemminkin" olisi voinut käydä. Mieleni kuitenkin näkee itseni littanana "poikatyttönä", vaikka ulkoisesti en ole yhtään tuollainen. Ristiriitaista.

Olen vartalooni sinällään hyvin tyytyväinen. Luultavasti moni huolisi vartaloni mittasuhteet erittäin mielellään, enkä tosiaan itsekään ole kärsinyt vartalostani. Olen kai harvinaisen onnekas nainen, kun en ole koskaan joutunut miettimään esim. laihduttamista. Silti tunnustan olleeni välillä tyytymätönkin - ihmismieli on siitä kummallinen, että niitä vikoja löytyy aina, vaikka mitään vikaa ei olisikaan.

Silti... olen kokenut äärimmäisen kiusaannuttavana sen, jos rintojani on tuijotettu. Tai jos ulkonäköni saa muuten ylimääräistä huomiota. En ole ehkä ollut ihan sinut kehoni ja naiseuteni kanssa, koska olen välillä pukeutunut varsin väljiin vaatteisiin siis ihan vain peittääkseni. Olen nyt ymmärtänyt, että olen ihan kivan näköinen ja on ihan sallittua näyttää hyvältä. Mutta en silti osaa, kaipaan kaapujani. En halua, että rintojani tuijotetaan.

Olen päättänyt, että tuon itseäni rohkeammin esille, että en enää verhoaisi itseäni kaapuihin. Se on ollut henkisesti tosi vaikeaa, kun toisaalta pelkään sitäkin, että jos näytän hyvältä, minua pidettäisiin ammattitaidottomana (bimbona). Tuntuu kuitenkin tyhmältä yrittää tehdä itsestään toisen näköistä kuin onkaan. Lisäksi haluan pystyä nauttimaan siitä, että pidän ulkonäöstäni. Ikä todennäköisesti tekee sen, että jossain vaiheessa nykyinen kauneus on vain muisto, mutta siihen asti haluaisin nauttia itsestäni ja elämästäni ihan kaikissa asioissa, näissä pinnallisissakin. Itseni peittely ei rajoitu vain fyysiselle puolelle itsessäni, vaan olen yrittänyt peitellä itseäni monin tavoin. En halua pompata esille, mutta en halua aktiivisesti mennä enää piiloonkaan. Ehkä kaapujen syrjään laittaminen auttaisi tässä toisessa puolessakin. Toivottavasti.

Kai koen, että pienirintaisena olisi helpompaa pukeutua ja kantaa omaa kehoaan. En kuitenkaan voi nykytilanteelle mitään, joten kaipa minun on vain karaistava itseni ja laitettava nättiä ja sopivaa ylleni. Katseista huolimatta. Huh. Enkä todellakaan koe, että juuri minua katseltaisiin erityisesti, vaan koen yhdenkin vilkaisun tosi kiusallisena, aivan kuin tekisin itse jotain väärin. Pääni vaatii selvästi hieman uudelleenohjelmointia.

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive