Yritystä jatkaa taas työnhakua

Posted on 8:07 PM In:
Olen pitänyt nyt taukoa työnhausta ollessani hankkimassa lisäoppia ja täytyy sanoa, että se on ollut helpottavaa. Ei ajan käyttämistä hakemuksiin ja jatkuvia torjumisia, se on vapauttavaa. Valitettavasti työnhaku on asia, jota kai "pitäisi"kuitenkin tehdä. Niin sanovat. Itse en oikeastaan tiedä, koska yksikään lähettämäni hakemus ei ole tähän mennessä johtanut mihinkään.

Se, että ei ole toistaiseksi ollut edes harkittujen listalla mihinkään työpaikkaan, syö todella paljon itsetuntoa. Tiedän vielä olevani hyvä tyyppi ja osaavanikin jotain, mutta ammatillinen itsetuntoni on valunut kyllä lähelle nollaa. Arvoni työmarkkinoilla näyttäisi olevan nolla ja se tuntuu aidosti pahalta. Osaamiselleni ei ole kysyntää ja se surettaa (kun olen kuitenkin ponnistellut osaamiseni eteen), vaikka tosiasia on se, että työvoiman tarjontaa alallani on aivan valtavasti. Siinä kisassa on todella vaikeaa pärjätä.

Lähetin ensimmäisen työhakemukseni tälle vuodelle ja sen kanssa kävi kuten aiempien kanssa: mitään ei ole kuulunut. Tuntuu uskomattoman turhalta edes yrittää, jotenkin tuntuu, että pitäisi hakemuksiin haaskattu aika käyttää jotenkin järkevämmin, johonkin hyödylliseen. Juuri nyt tuntuu siltä, että en tiedä, kuinka kauan jaksan kehua itseäni, olla muka positiivinen ja lähetellä hakemuksia, mutta kaipa jaksan vielä jonkin aikaa. Ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät jaksa.

Toisaalta minussa on alkanut sopeutumisprosessi: alan nähdä itseäni työmarkkinoiden ulkopuolella ja ajoittain se tuntuu minusta jopa hyvältä. Sitten muistan taloudelliset realiteetit ja alkaakin tuntua surkealta. Pitäisi keksiä, miten taloudellisesti pärjäisi, niin ei tarvitsisi miettiä omaa nolla-arvoaan työmarkkinoilla ja voisi oikeasti tehdä jotain mukavaa ja hyödyllistä, nauttia elämästä.

Olen ajatellut alkaa ottaa riskejä työhakemuksissani. Kun kerran "oikeanlaiset" hakemukseni eivät herätä mitään kiinnostusta, niin samahan se on, millaisia dokumentteja ja lurituksia jatkossa lähettää. En tosin vielä tiedä, millaisia riskejä voisin ottaa, mutta kaikkeahan voi kokeilla. Ei voi ainakaan huonommin mennä kuin miten tähän mennessä on mennyt ja menetettävää ei ole.

Ystävystymisen haasteet

Posted on 6:31 PM In:
Sain erään aiemman kirjoitukseni kommenteissa kannustusta pohtia yksinäisyyttä, joten kirjoitan aiheesta nyt jotain mieleeni tulevaa. Miksi siis koen yksinäisyyttä? Mitä se itselleni on? Enkö koe yhteyttä muihin ihmisiin vai onko uusien ystävien löytäminen ja ystävystyminen vaikeaa?

Itselläni kokemus yksinäisyydestä liittyy oikeastaan kumpaankin asiaan, sekä yhteyden kokemiseen että ystävien löytämiseen. Kummankin kanssa on jonkin verran haastetta, mutta toisaalta tilanne ei ole ihan mahdoton. Olen löytänyt ihmisiä, joiden kanssa olen kokenut yhteyttä, ja olen toisinaan tutustunut uusiin ihmisiin. Ehkä haastavinta on syventää kaveruus ystävyydeksi ja ylläpitää ystävyyttä. Taidan useimmiten kompastua tähän vaiheeseen.

Uusien ihmisten löytäminen vaatii työtä. Pitää olla aktiivinen, kysyä kahville tms., muuten ei tapahdu mitään. On minuun toki joskus otettu yhteyttä ja pyydetty johonkin ja se on ollut joka kerta tosi ilahduttavaa :) Toisinaan yhteys toiseen löytyy nopeasti ja toisinaan ei lainkaan, mutta käy kummin tahansa, niin se ei minua haittaa. On mukavaa tavata uusia ihmisiä, vaikka se ei johtaisikaan kovin moneen tapaamiseen. Koen tapaamiset antoisina ja useimmiten olen ilahtunut saamistani uusista ajatuksista ja ideoista.

Yhteyden kokeminen muihin ihmisiin on haastavaa. Esimerkiksi työpaikoilla se on ollut itselleni melkein mahdotonta. Olen tavannut ihan vain muutaman sellaisen työkaverin, jonka kanssa olemme olleet melkein heti samalla aaltopituudella. Se on ollut tosi hienoa ja tuonut töissä käymiseen uutta iloa ja eloa. Vaikka joihinkin näistä henkilöistä en ole kovin hyvin lopulta tutustunutkaan, niin yhteyden olen tuntenut heti. On voinut työpäivän aikana olla "samalla puolella", hymyillä toiselle ja tietää, että se tarkoittaa sitä, että pidämme toisistamme, olemme hyviä työkavereita toisillemme.

Vapaa-ajalla on ollut haastavampaa varsinkin, kun en ole viime aikoina harrastanut aktiivisesti mitään sellaista, jossa muodostuisi ryhmä ja edes jonkinlainen ryhmähenki. Kaipaan niitä aikoja, kun oli harrastusporukka, jonka kanssa tehdä asioita vapaa-ajalla. Ehkä se, että joskus on ollut tuollaista ja enää ei, luo yksinäisyydentunnetta, koska en oikeasti ole enää niin monen ihmisen kanssa tekemisissä kuin vielä muutama vuosi sitten. Kaveriporukka oli kiva, vaikka kukaan heistä ei ollutkaan erityisen läheinen minulle.

Varsinaisia ystäviä minulla ei ole koskaan ollut monta. Ystävystymiseen vaatii sopivan henkilön löytämisen, yhteyden löytämisen, ystävyyden syvenemisen ja ystävyyden ylläpitämisen. Johonkin tuo itselläni kaatuu. Olen huomannut, että jotkut ovat niin kiireisiä tai kavereita/ystäviä on jo paljon, että homma karahtaa kiville ehkä jommasta kummasta syystä tai molemmista. Minäkin olen välillä ollut niin kiireinen ja väsynyt, että kavereihin on tullut panostettua liian vähän. Jos kaipaa ystäviä, pitää antaa heille aikaa, pitää yhteyttä, ainakin suhteen alkuvaiheessa. Lapsuudenystäväni kanssa voimme pitää "taukoa" ja jatkaa ystävyyttämme siitä, mihin aikanaan jäätiin. Meillä on luottamus ja kiintymys, me tiedämme, että olemme ystäviä, vaikka mitä tapahtuisi. Tätä sidettä uuden ihmisen kanssa ei voi olla. Yhteydenpidon ei tietenkään tarvitse olla kovin aikaa vievää ja tiivistä, mutta sitä olisi kai hyvä kuitenkin jonkin verran olla.

Omaan kokemukseen yksinäisyydestä liittyy myös se, miten paljon olen elämässäni (erityisesti vapaa-ajalla) yhteydessä toisiin ihmisiin. Määrä on vähentynyt vuosien varrella ja se on tuntunut ikävältä. Olisi mukavaa, jos olisi kavereita, ystäviä, verkostoa. Onneksi viihdyn itseni kanssa, joten olen enimmäkseen melko ok tilanteen suhteen, mutta toivoisin kyllä muutosta. Kaipaisin enemmän ihmisiä ympärilleni, näin se vain on.

Toivoisin löytäväni tasapainon asian kanssa. Eli toivon, että jaksaisin toimia siten, että kavereiden löytäminen olisi mahdollista ja toisaalta toivon, että olisin tyytyväinen omaan olemiseeni näinkin. Elämä tuntuu kurjalta, jos keskittyy siihen, mitä ei ole. On siinäkin puolensa, että on omaa aikaa latautua ja voimistua arkista aherrusta varten. Puolensa ja puolensa.

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive