Koti, kirjat ja telkkari

Posted on 8:17 PM In:
Otsikossa tiivistyy asiat, jotka minua vetävät juuri nyt puoleensa. Kaipaan sohvalle peiton alle hautautumista ja hyvää kirjaa käteeni. Kaipaan sitä, että voin katsella ikkunasta ulos pimeyteen. Kaipaan lämmintä kupposta teetä tai mehua. Kaipaan rentoutumista hyvän tv-ohjelman parissa.

Aivan loistavaa on se, että voin toteuttaa tätä kaipuutani! On tosi nautinnollista vain lukea kaikessa rauhassa ja antaa ajan kulua. Olla vain. Pientä miinusta tulee siitä, että voisin harrastaa tätä melkein koko päivän :)

Kun pimeys laskeutuu on tosi vaikeaa lähteä ulos reippailemaan. Ei tässä pimeydessä ole reipas ja liikuntaa kaipaava olo. Päivisin en ole kovin hyvin ehtinyt ulos, mutta nyt viikonloppuna aion mennä metsään kävelemään ja saamaan valoa, raikasta ilmaa ja liikuntaa. Ihminen on luotu liikkumaan valossa, ei pimeydessä :) Pimeydessä on sitten omat askareensa.

Valoisaa viikonloppua!

Voihan haukotus!

Posted on 11:16 AM In: ,
On maanantai, aamupäivä ja minun ei tarvitse lähteä mihinkään. Aika kivaa... tai siis kivaa juuri nyt. Oikeasti kivaa, nautittavaa, rentoa... mutta kai minuun on iskostunut yli-innokas työmoraali, kun tällaisena hetkenä tunnen lähinnä painetta, että pitäisi tehdä jotain, pitäisi, pitäisi ja pitäisi! Opiskelu ja työnhaku, kyllä "oikea ja ahkera" ihminen joko opiskelee tai hakee töitä maanantaisena, synkkänä aamuna, jotta oikeuttaa olemassaolonsa! Luon itselleni stressin, jota ei tarvitsisi olla tässä hetkessä. Väsyttää. Ihan oikeasti minulla on lupa mennä vaikka sänkyyn juuri nyt.

Lauantai oli aivan ihana päivä. Minulla oli mielekästä tekemistä ja hyvää seuraa eli paremmissa merkeissä päivä ei olisi voinut mennä. Aktiivinen päivä ilmeisesti aiheutti kuitenkin sen, että olin eilen sunnuntaina tosi väsynyt. Katsoin päivällä elokuvaa ja meinasin nukahtaa istualteen... oikeasti jouduin heilumaan ja huokailemaan, jotta pysyin hereillä. Olin aivan tööt ja töttöröö. Toki lepo, elokuva ja kirjat olivat mukavaa tekemistä.

Viime yönä nukuin pitkään ja hartaasti, mutta silti tunnen oloni raskaaksi ja väsyneeksi. Epäilen, että olen viime aikoina stressannut itseni väsyneeksi, koska osaan luoda stressiä tarvittaessa vaikka tyhjästä. Taito kai sekin... mutta olen siis kokenut painetta opiskelusta enemmän kuin minun tarvitsisi.

Toisaalta osa meneillään olevista opiskelujutuistani on sellaisia, joihin joudun pakottamaan itseni kaikin voimin. Tästä minulle tuleekin muistikuvia menneestä... siitä kun aiemmin olen kaikin voimin pakottanut itseni toimimaan arjessa siten, että voimani ovat menneet. Kyllä se niin on, että jos arkeen alkaa tulla liikaa sellaista, johon joutuu itsensä kaikin voimin pakottamaan, se vie voimat hyvin nopeasti. Joku toinen kestää ehkä suurempaa määrää tuollaista kuin toinen ja minä kai sitten kuuluun tuohon "heikompaan" osaan.

Kai on vain ymmärrettävä, että jaksamisen rajat ovat olemassa ja niitä on kunnioitettava. Oikeastaan ei ole mitään tärkeämpää omassa pienessä elämässä kuin se, että kunnioittaa omia jaksamisen rajojaan. Jos niitä lähtee rikkomaan, omaa itseäkään ei pian enää ole, vaan tilalle ilmestyy ahdistunut kasa lihaa, joka värisee kotonaan voimattomana ja kyvyttömänä. Ja se ei ole kenenkään etu.

Minun on pakko saada stressitasoa jotenkin laskettua ja saada aikani jaettua siten, että teen stressaavia asioita tiettyinä aikoina sen verran kuin jaksan ja sen lisäksi varaan aikaa rentoutumiselle. Että en siis koko aikaa vähintään alitajuisesti vatvoisi, että "pitäisi, pitäisi ja pitäisi". Osaan järjellä ajatella, että mitä pitää tehdä, mutta kehoni ja tunteeni eivät ole samassa linjassa ja komennossa. Miten ihmeessä alitajunnassa vellovan stressinaiheuttajan saisi kuriin?

Arkijuttuja ja työnhakua

Posted on 8:22 PM In: ,
Arki rullaa kai omalla painollaan. Opiskelu tahmaa, mutta sentään jotain tapahtuu sillä rintamalla, ja tahmaamisesta huolimatta motivaatio on hyvä. Huvittaisi vain tehdä ihan kaikkea muuta (mistä sitä muuta tekemistä oikein löytyykin?) Olen pystynyt harrastamaan, kun ainakin tällä hetkellä olen terve. Loppuviikolle on tiedossa oletettavasti mukavaa tekemistä, se on kivaa. Ensi viikolla pääsee taas askartelemaan opiskelujuttujen kanssa jne. Rullaatirullaa...

Hakemaani työpaikkaan "valittiin" melkein heti hakuajan umpeuduttua työntekijä. Joopa joo. Kyseessä on julkisen puolen paikka, joten ei ole vaikea ymmärtää, että kyseeseen paikkaan oli jo katsottuna joku ja hakuilmoitus oli pelkkä muodollisuus. Näinhän ne hommat täytyy hoitaa ja ihmiset kiltisti seuraavat pykäliä...

Mutta mieleeni tulee väkisinkin, että eihän se ole kiellettyä, että hakuilmoituksessa vihjattaisiin jotenkin, että "turha hakea, henkilö on jo valittu". Säästyisi hurjasti turhaa työtä lukemattomilta ihmisiltä, kun ymmärtäisi jo heti kättelyssä olla hakematta. Kyllähän se ensi alkuun tuntuisi ehkä oudolta, että ilmoituksessa lukisi, että "ei kannata hakea" tms., mutta olisi se jotenkin reilumpaa, kun viattomien ihmisten tuntien pakerrus ja itsensä kehuminen ihan tyhjän takia.

Tuli vain mieleeni. Olen toki iloinen, että nyt minulla on valmis CV, jolla toivottavasti seuraavan kerran haen oikeaa työpaikkaa.

Aikaansaava!

Posted on 6:27 PM In: ,
Vihdoin olen saanut kiinni arjen askareista tahmean alkusyksyn jälkeen. Opiskelu on alkanut sujua, olen hoitanut välttämättömiä asioita sekä olen saanut aikaiseksi jopa hakea töitä! On ollut hyvä fiilis olla vihdoin terve. Olen myös ahkerasti nauttinut liikunnan iloista.

En ole vuosiin varsinaisesti hakenut töitä, joten siihen perehtyminen on vaatinut enemmän aikaa kuin mitä etukäteen ajattelin. Sain kuitenkin väkerrettyä jonkinlaisen ansioluettelon. Selasin avoimia työpaikkoja sillä ajatuksella, että alan harjoitella työnhakua - jos joskus vastaan tuleekin unelmieni työpaikka, osaan ainakin jotain työnhausta verrattuna nykytilanteeseen. Hyvällä tuurilla voisin päästä harjoittelemaan työhaastatteluakin.

Löysinkin työpaikan, jota hakea. Paikka tosin on oikeastikin kiinnostava eli en pelkästään harjoittele työnhakua, vaan voisihan tuo vaikka tärpätäkin. En tosin usko siihen, eikä se niin haittaakaan. Iloitsen vain siitä, että olen ottanut vihdoin tämän askeleen, tehnyt ansioluettelon, perehtynyt työnhakuun ja hakenut töitä. Hyvä minä :)

En tiedä, mitä odotan lähiviikoilta tai -tulevaisuudelta, mutta toiveitani olen ajatellut kirjoittaa ylös. Sen lisäksi pyrin sisäistämään ne mahdollisuuksiksi, eli että ne olisivat täysin mahdollisia toteutua myös omassa elämässäni. Syksy ja edessä oleva vuoden ikävin aika (loputon marraskuu) painavat minua, mutta itseni touhukkaana pitäminen luultavasti auttaa. Aikaansaavuus ja positiiviset tulevaisuudenodotukset toivottavasti kannattelevat nyt lähiaikoja.

Ihminen on ilkeä toiselle

Posted on 3:15 PM In:
Minua on viime aikoina (tai oikeastaan aina) ärsyttänyt ihmiset, jotka ovat ilkeitä, pahoja tai inhottavia toisilleen. Tämä tuli taas mieleeni tänään, kun huomasin omaisuuttani kadonneen kasvimaalta. Johan ne romppeet saivat koko kesän ollakin siellä ihan rauhassa, tänään piti tuoda ne kotiin, mutta joku muu olikin vienyt ne omaan kotiinsa. Kuspää, suoraan sanottuna.

Olen kirjoittanut asiasta ennenkin, mutta miksi läheisilleen tai muille suorastaan pitää olla inhottava? Miksi kiukuttelu, oikuttelu, ilkeily, pahantahtoisuus? Toki tätä voi selittää pahan olon purkamisella toiseen, joka lienee joidenkin mielestä ihan sallittua, mutta minä en silti voi ymmärtää. Jos on sattunut löytämään aidosti kivan läheisen, miksi ihmeessä ilkeillä hänelle? Vain siksikö, että ihan itsellä sattuu olemaan paha olo eikä osaa käsitellä sitä itse?

Ehkä oma yksinäisyyteni on tehnyt sen, että arvostan läheisiäni yli kaiken ja en missään nimessä halua kaataa omaa pahaa oloani heidän niskaansa. Mieltä painavista asioista toki voin ja haluan jutella heidän kanssaan, mutta se on aivan eri asia kuin tarkoituksellinen oman pahan olon siirtäminen myös toisen kärsittäväksi. En myöskään voisi kuvitella tiuskivani ja kiukuttelevani heille, kyllä pyrin kiukuttelemaan ihan keskenäni, jos kiukuttelutarvetta ilmenee. Pahaa mieltä on taatusti ihan riittävästi ilman että sitä lähtee vielä erityisesti levittelemäänkin.

Kaipa tuollainen kiukuttelu ja pahantahtoisuus on vain inhimillistä. Ihminen ei ole välttämättä hyvä toiselle, vaan enemmänkin itsekeskeinen, omaa etuaan tavoitteleva p***a. Tulihan se tänään todistettuakin, pätee myös ihan läheisiin suhteisiin, vaikka en ymmärräkään ilmiötä. Eipä kai tarvitsekaan ymmärtää, kunhan tietää, että tällaista tapahtuu. Ihminen on usein mikä on.

Kun tunteet virtasivat

Posted on 7:55 PM In:
Tänään on ollut tunteiden kannalta outo päivä. Tunteeni ovat nimittäin kulkeneet laidasta laitaan: surussa siten, että itkin pitkään, ja toisaalta koin myös ison ilon hetken, jolloin sisimpäni oikein pulppusi iloa. Jotenkin olen tänään pystynyt tuntemaan syvästi ja myös ilmaisemaan tunteitani. Tunteeni ovat virranneet vapautuneemmin kuin aikoihin.

Ehkä tämä päivä on ollut hyvä merkki. Kun asioita sysää liikkeelle, liikahtavat tunteenikin, näköjään. Toisaalta minusta tuntuu, että jotenkin päästin irti ja annoin mennä.Yleensä pidän tunteeni tiukasti itselläni, luultavasti tunteisiin liittyvien pelkojen vuoksi. Onhan tunteiden ilmaiseminen pelottavaa. Tänään se tuntui kuitenkin oikealta ja hyvältä ja se luultavasti johtui tilanteistakin.

Mielenkiintoista on myös se, että eräs pieni toiveeni toteutui tänään. Se tuntuu hassulta, kun juurihan kirjoitin tänne toiveista :) En ole vielä miettinyt suurempia toiveitani, mutta aion sen tehdä ehdottomasti. Elämäntilanne on myös sellainen, että täytyisi muutenkin miettiä, mitä tässä seuraavaksi tekisin, siihenkin toiveet sopivat hyvin.

Rohkeus toivoa isoja asioita

Posted on 5:28 PM In: ,
Niinhän sitä sanotaan, että pitää varoa, mitä toivoo. Olen nyt kiitollinen, kun kaksi (pientä?) toivetta on hiljattain toteutunut. Toinen toiveeni on erään kaverin tapaaminen, en ole nimittäin tavannut häntä pitkään aikaan. Toinen toive on hieman kyseenalaisempi, iloa tuottava toki, mutta järkevyydestä en niin tiedä. Tulipahan vain toivottua jotain hassua, joka toteutui :) Sikäli pitää kai varoa, mitä toivoo.

Olen huomannut, että en enää uskalla toivoa isoja asioita. Jos jokin haave on iso, en pysty toivomaan sitä, vaan mieleeni kehittyy muuri/lukko itseni ja toiveen välille. Toive ei tunnu mahdolliselta, vaikka se ei täysin mahdoton järjellä ajateltuna olisikaan. Esimerkiksi monet ihmisiin liittyvät toiveet koen tällaisiksi, vaikka eiköhän loton päävoiton kaltaiset toiveet ole kuitenkin niitä aidosti epätodennäköisiä. Myös esimerkiksi asuminen on asia, jota en koe voivani toivoa, vaikka eihän "mummonmökki jossain rauhallisella paikalla" ole mitenkään utopistinen toive. Pitäisi vain toivoa ja etsiä niitä mummonmökkejä. Jos kaipaan uusia ihmisiä elämääni, pitäisi vain toivoa ja sitten etsiä uusia ihmisiä.

Usein ajattelen, että en tiedä, mitä toivoisin. Silti toisinaan mieleeni piirtyy selkeä kuva siitä, mitä haluaisin. Ei siinä kuvassa ole montaakaan epäselvää kohtaa, ennemminkin liikkumavaraa: haaveeni sisältää monia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia. Haluaisin kyetä ottamaan siitä kuvasta palasen ja muotoilla palasta toiveen. Sellaisen toiveen, joka ohjaa minua toimimaan ja luomaan toiveesta todellisuutta. Tiedän kokemuksesta, että toiveet voivat todellakin toteutua. Miksi siis en kykene luomaan monista haaveistani totta?

Ehkä en uskalla. Ehkä en ymmärrä mahdollisuuksia. Ehkä en jaksa. En tiedä. Koen kuitenkin, että jotain tarvitsisi tehdä, ainakin purkaa muuri/lukko itseni ja toiveideni väliltä. Pitää uskaltaa toivoa isoja ja isosti! Isot asiat voivat olla mahdollisia, eikö vain? Kunhan ensin toivoo ja toimii.

Hassua on sekin, että miten olen pitkään toivonut tietynlaisia hiuksia ja viime aikoina hiukseni ovat olleet sellaiset tosi usein. Olen pysähtynyt peilin ääreen katsomaan, että oho, onpas kivat hiukset. Minä, joka olen usein ollut turhautunut hiuksiini :)

Ehkä isot toiveeni ovat liian epämääräisiä. Ehkä pitäisi olla tarkempi, kuten tuo esimerkki hiuksistani. Ehkä minun pitäisi toivoa, että "toivon punaisen mummonmökin paikkakunnalta X". Tai että toivon työtä, joka sisältää asiat x, y ja z. En tiedä muuta kuin että haluan toivoa ja isosti! Tehdä toiveista totta ja nauttia elämästä!

Pitää alkaa ehdottomasti harjoitella tätä toivomista ja toiveiden muotoilua.

Arkea ja jotain kivaa

Posted on 4:21 PM In: ,
On hyviä ja huonoja fiiliksiä. On onnea, iloa, surua ja synkkyyttä, eli ilmeisesti ihan normaalia elämää. Ihan normaaliin arkeen en ole päässyt sairastelun vuoksi vieläkään kiinni, mutta toisaalta en oikein tiedä, mitä arkeni nyt on ja mitä sen pitäisi olla. Elämä on nyt avoin kirja ja en aina tiedä, miltä se tuntuu.

Tiedän lyhyellä tähtäimellä, mitä minun pitää tehdä nyt. Ja mitä tärkeintä: mitä haluan tehdä arkitekemisenä juuri nyt. Pidän harrastuksistani ja varsinkin, jos pääsisin tekemään niitä kunnolla. Jos viimeksi kirjoittaessani olin tosi tympääntynyt sairastamiseen, nyt olen sitä vielä enemmän...

Kohtasin tänään ajatuksen, että jotain voisi tehdä. Siis ihan elämälle ja sitä rataa :) Jotain kivaa tekemistäkin kaipaisin ja pohdin, että en ole haaveillut matkustelemisesta iäisyyteen. Taloudellinen tilanne ei ehkä ihan tue matkustelua tällä hetkellä, mutta hei, voihan tuollaistakin ajatella/harkita/suunnitella. Ei minulla joka tapauksessa seuraakaan olisi, mistä pääsen siihen ajatukseen, että...

Lukeeko tätä jorinaa joku sellainen, joka kaipaisi pientä (tai isoa) reissua johonkin kotimaassa tai ulkomailla, mutta seura puuttuu? Laita minulle sähköpostia! :)

Kyllähän se niin on, että jos mitään ei yritä, mitään ei saavutakaan. Ihanaa syksyistä viikonloppua! :)

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive