Hyvää joulua!

Posted on 4:46 PM In:
Uusimmassa Tiede-lehdessä (12/2012) on joulupukkiaiheinen artikkeli, jossa kerrotaan. että usko joulupukkiin haihtuu keskimäärin seitsemän vuoden iässä. Artikkelin mukaan suurin osa lapsista suhtautuu asiaan positiivisesti: kaksi kolmesta on ylpeitä oivalluksestaan ja moni heistä pitää joulupukkitarinaa hyvänä. Vain harva lapsi kokee tulleensa petetyksi.

Muistan elävästi omat mietteeni ja epäilykseni joulupukista. Meillä kävi joulupukki, kun olin pieni. Jossain vaiheessa kiireinen pukki oli poikennut juuri sillä aikaa, kun olimme käyneet viemässä tutuille paketteja, joten lahjasäkki odotti ulko-oven vieressä. Parin tällaisen vuoden jälkeen epäilykseni alkoivat herätä.

Muistan aaton ulkoiluhetkeni, kun mietin, että näkyyköhän pukkia missään. Jostain syystä pukkia ei kuitenkaan näkynyt, ei edes naapureiden suunnalla.

Minä kuuluin lapsiin, jotka kokivat tulleensa petetyksi. Olin tosi pettynyt, kun minua oli huijattu. Vannoin, että omalle lapselleni en moista huijausta ja pettymystä tuottaisi, olisin rehellinen alusta lähtien.

En nyt ota kantaa siihen, miten kunkin pitäisi joulupukkisadun suhteen menetellä. Se on vanhempien valinta. Lapset voivat kuitenkin suhtautua hyvin monin eri tavoin "huijaukseen" ja se kannattaa huomioida. Minusta tosi lohdullista on se tieto, että suurin osa suhtautuu huijauksen paljastumiseen positiivisesti.

Aion aattona uskoa joulupukkiin ja jouluihmeisiin. Tätä tärkeämpää on kuitenkin hyvä tahto, rauha ja läsnäolo.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Tämä syksy on tuntunut jotenkin oudolta. Olen ollut tuurilintu, joka on saanut nauttia paljosta hyvästä jopa siten, että se hyvä ei ole tuntunut ansaitulta. Miksi ihmeessä en olisi ansainnut hyvää? Totta kai olen!

Minulla on ollut turhan vähän opiskeltavaa, mutta jotenkin sekään ei ole pysynyt hanskassa. Tentteihin lukemiset ovat venähtäneet edelliselle illalle ja olen raahautunut tentteihin kauhuissani: no nyt ei ainakaan mene läpi! Silti tentit ovat menneet yli odotusten. Olen tenttituloslistoista ihmetellyt, että miten jotkut eivät pääse tenteistä läpi, kun oma lukemiseni on ollut niin luokattoman huonoa. En ole koskaan lukenut tentteihin näin huonosti. En oikein voi edes aikapulalla perustella tekemättömyyttäni, aika on vain mennyt johonkin muuhun,  tai aivan kuin sitä ei olisi ollutkaan.

Hävettää sekin, että en ole saanut tehtyä edes sellaisia tehtäviä kunnolla, joissa on muitakin opiskelijoita mukana. Jotenkin kellun elämän virrassa ja aika vain menee omaa rataansa ja minä elän jotain omaa aikaani, jossa ei ole todellisuuteen kiinnitettyä ryhtiä. "Ehdin myöhemminkin" ja sitä rataa. Se myöhemmin ei ole vielä tullut vastaan.

Tällainen ylirento elämänrytmi on oikein mukava, mutta vuoden vaihtuessa minun täytyy oikeasti kokea jonkinlainen ryhtiliike. Eihän siitä mitään tule, että aikataulut eivät pidä ja hälläväliä asenteella lentelen tuurista toiseen. Se, että asiat ovat menneet hyvin, tuntuu minusta ihmeelliseltä.

Ryhtiliikettä vaatii ehdottomasti myös muutos arkisessa aherruksessani. Uusi työ, uudet velvoitteet. Tiedossa on paljon uutta opittavaa, uusia työtapoja, ihmisiä yms. Tilaisuus on mielenkiintoinen, ja se täytyisi hoitaa hyvin. Jos selviän tulevasta hyvin, se voi poikia muutakin hyvää. Käy miten käy, joudun ensi vuonna joka tapauksessa harjoittelemaan epävarmuudensietokykyäni tällaisena aikana, kun joka puolelta tulee vain irtisanomisuutisia.

Yllättävintä tässä muutoksessa on ollut se, miten kauas laineet ovat läikähtäneet eli mihin kaikkeen päätökseni on vaikuttanut. Näiden odottamattomien vaikutusten kestäminen on ollut ehkä vaikeinta. Muutos sinänsä tuntuu minusta nyt oikealta alun jopa jonkinlaisen masennuksen ja surutyön jälkeen. Vaikka tämä tuntuukin oikealta ratkaisulta, minua hirvittää se, että elämän suunta on nyt muuttunut peruuttamattomasti. Moni asia on revitty auki, mitään turvaa tai varmuutta mistään ei ole.

Joulun tulo on tuntunut minusta mukavalta, rauhoittavalta. Joulu on kuin turvasatama, johon voin kiinnittyä hetkeksi. Silloin on lämmintä ja turvallista, läheiset ovat lähellä, voi olla juuri siinä hetkessä juuri sitä, mitä onkin. Ei ole mennyttä eikä tulevaa, vaan vain tämä hetki. Kaikki on hyvin.

Rauhallista joulun odotusta!

Hyppy tuntemattomaan

Posted on 2:11 PM In:
On eri asia suunnitella tulevaa ja miettiä itsekseen, että mitä haluaisi "isona" tehdä kuin oikeasti tehdä jotain muutoksia elämäänsä. Näillä muutoksilla tarkoitan nimenomaan pysyviä muutoksia uudella tiellä, ei mitään yksittäistä vuorottelu- yms. vapaata tai muuta taukoa sen hetkisestä oravanpyörästä. Elämänsä muuttaminen on vaikeaa ja raskasta. Muutoksen hetkellä näkee liian kirkkaasti sen, mihin kaikkiin asioihin muutos vaikuttaa (läheiset, mahdolliset tulevaisuuden tuet, työura). Samalla näkee sen, minkä muuttuminen oikeasti kirpaisee eli mikä on tärkeää.

Onnittelin jokin aika sitten itseäni siitä, että hain piiiiitkästä aikaa työpaikkaa. "Hyvä minä." Olen edelleen tuosta samaa mieltä. Sitten kävikin niin, että sain sen työn ja jouduin kohtaamaan karun todellisuuden: kumman tien valitsen: uuden, melko mielenkiintoisen, epävarman, taloudellisesti tosi paljon niukemman, opiskeluihini sopivan ja niitä edistävän vai vanhan tutun, hieman varmemman ja taloudellisesti yltäkylläisen, mutta tylsän ja opintojani jarruttavan polun. Uusi vai vanha? Odotanko vai hyppäänkö nyt?

Koko kroppani on ollut sekaisin. Juoksen vessassa ja pääni on liian pieni päättämään. En nuku. Pärjäänkö, osaanko, kykenenkö, huomioinko kaikki tärkeät, asiaan vaikuttavat osapuolet yms. Miksi minun täytyy olla vahvempi kuin mihin koen nyt pystyväni? Luultavasti helpottaa, kun päätän. Osa läheisistäni kannustaa. Mutta he eivät voi tehdä päätöksiä puolestani.

Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Putoan työmarkkinoilta, syrjäydyn? Säästöni eivät kestä pitkiä niukkoja aikoja. Valunko köytyyteen, en voi koskaan enää tehdä mitään kivaa? Jos en tämän lyhen jakson jälkeen saa töitä, tuet ovat sen jälkeen tosi pienet, ehkä niillä ei elä. Saanko töitä? Miksi en saisi? Kun on lama? Miten ihmistä voi pelottaa näin paljon asia, joka toiselle on vain hypähdys yhteen suuntaan. Ehkä minua ei enää pelota, kun päätän ja suunta on selvä ja peruuttamaton?

Vanha polku, mitä se tarjoaa? Olisiko siellä jotain uutta kuitenkin tarjolla? Ei sekään turvallinen ja varma ole, YT:t on tulleet tutuiksi. Mikään ei nykyään ole varmaa. Ei vanhakaan polku välttämättä katastrofi olisi, mutta riski tylsistymiselle ja uupumiselle ovat olemassa. Voisinhan siellä ollessani hakea työtä, joka olisi nyt tarjolla olevaa parempi? Onko tämä uusi juttu se tilaisuus, johon juuri minun pitää tarttua? En kai olisi nähnyt sitä, jos se ei olisi? En kai olisi saanut sitä, jos se ei olisi oikea suunta?

On niin paljon kysymyksiä ja vähän vastauksia. Se tärkein vastaus minun täytyy löytää itsestäni. Hyppy vai ei.

Putkiaivo häärää

Posted on 8:15 PM In:
Taidan olla putkiaivo. Olen huomannut, että minusta on mukavinta tehdä asioita yksi kerrallaan. Haluaisin laittaa yhden asian putkeen ja hoitaa sen perinjuurin kunnolla ennen kuin laitan seuraavan asian putkeen. Tuo ei kuitenkaan taida nykymaailmassa onnistua... tai ainakin minulla on nykyelämässä pitkä matka tuollaiseen.

Nyt on taas ollut miljoona asiaa hoidettavana. On vuoden viimeiset opiskeltavat asiat tentteineen. Jouluun liittyviä asioita olisi hoidettavana liittyen joulunviettoon ja lahjashowhun. Lisäksi kevään kuvioihin liittyen ilmestyi yllättävää pohdiskeltavaa. Haluaisin liikkua enemmän kuin mitä olen ehtinyt. Talvikin tuli ja sukset voisi kaivaa esiin. Niskakin taas jumittaa. Jne.

On rasittavaa pohdiskella hieman yhtä asiaa ja siirtyä seuraavaan ja siitä taas seuraavaan jne. ehtimättä saada asioita kunnolla valmiiksi. Toisaalta vaikka kuinka tekisin ja hääräisin, maailma ei siitä valmistu. Olen onneksi sisäistänyt leppoisampaa asennetta siten, että nytkin on mennyt ihan hyvin, vaikka hoidettavien asioiden lista näyttää vain venyvän. Hiihtämäänkin ehdin luultavasti loppuviikosta.

Toisaalta, kun asioita tulee liikaa kerralla, pakenen ihan liian helposti muihin askareisiin. Lykkään päätöksiä ja yritän unohtaa, että jouluun liittyy joululahjat (ainakin vielä, kun en vielä taida uskaltaa täysin irrottautua tuosta liian usein rasittavaksi kääntyneestä perinteestä). Toisaalta sorrun myös hääräilemään hieman kaikkien asioiden parissa saamatta mitään valmiiksi.

Eiköhän tästä joulunalusajasta ihan hyvä kuitenkin tule, vaikka ajatukset ovatkin kuin varpusparvi ja muistin toiminta herättää ajoittain huolta. Asioillahan on tapana järjestyä ja jos jotain jää hoitamatta, se tuskin on niin tärkeää, että sitä ei saisi korjattua jälkeenpäin.

Kiireetöntä joulun odotusta!



Kun ei suju

Posted on 3:41 PM In:
Eräänä iltana en saanut unta, kun inho pyöri kehossani päästäni varpaisiin asti. Tunnustelin oloani ja se oli todellakin aitoa inhoa, vastenmielisyyttä. Mitä olin tehnyt? Olin pakertanut pari päivää ahkerasti opintojeni parissa ja niissä nimenomaan omaan alaani liittyvien asioiden parissa.

Olen tehnyt päätöksen vaihtaa alaa, mutta yritän tehdä sen ensisijaisesti uuden työn kautta. Aion hakea töitä, joka miellyttää minua ja arvojani, vaikka tiedänkin, että sellaisen työn löytäminen ei helppoa olekaan. Mikäpä muutenkaan olisi helppoa?

Ihmisten on vaikea ymmärtää sitä vastenmielisyyttä, jota tunnen ajatellessani oman alani töitä. He eivät ymmärrä, millaista inhoa tunnen vanhaa työtäni kohtaan, jota palaan pian tekemään ainakin joksikin aikaa. Inhoni on tällä hetkellä sitä tasoa, että vaikka pakottaisin itseni kaikin voimin tekemään alaan liittyviä juttuja, mitään ei tapahdu. En pysty pakottamaan itseäni. Väsyn vain, jos taistelen itseni kanssa. Olen ihan liian pitkään paininut näiden asioiden parissa. Jos olisin luovuttanut ajoissa, jotain positiivista saattaisi olla vielä jäljellä. Nyt positiivista on päivä päivältä vain vähemmän.

Kuvaavaa on myös se, että näihin opiskelutehtäviin liittyen mikään ei tunnu sujuvan juohevasti: asiat takkuavat ja ihmeellisiä vastoinkäymisiä ilmestyy eteeni. On harvinaista, että asiat oikeasti sujuisivat ja vielä harvinaisempaa, että voisin kokea onnistumisia. Ikään kuin minulle väännettäisiin rautalangasta, että "luovuta hyvä ihminen".

Opinnoissani minua motivoi kuitenkin se, että teen siinä itselleni hyvää. Opin asioita, vaikka vaikeuksienkin kautta. Tutkinto auttaisi minua työnhaussa. Töissä minun on vaikeampi motivoitua. Teen siinä rahaa osakkeenomistajille. Hieman toki myös itselleni, mutta teen sen omien arvojeni vastaisessa ilmapiirissä. Lisäksi kun katson säästöjäni, en motivoidu juuri edes rahasta. Olenkin ajatellut tiettyä palkintoa, jos jaksan tietyn ajan tuolla.

Voi rähmä, koska näistä "oman alani" asioista pääsee tässä elämässä eroon?! Turhauttaa.

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive