Wednesday, July 28, 2010

Henning Mankell: Askeleen jäljessä

"Askeleen jäljessä" on ensimmäinen lukemani Mankellin kirja. Se on myös toinen lukemani dekkari - minä en pahemmin ole dekkareihin uppoutunut. Olisi ehkä kuitenkin kannattanut, sen verran innokkaasti luin tämän kirjan läpi jo jokin aikaa sitten.

Kirjassa etsitään muutaman erikoisesti pukeutuneen nuoren murhaajaa. Kurt Wallander tutkii tapausta ja tuntee olevansa aina askeleen jäljessä murhaajaa. Samalla kun murhavyyhti alkaa aueta Kurt pohtii omaan elämäänsä ja terveyteensä liittyviä kysymyksiä sekä ihmettelee kollegansa omituista katoamista.

Kirja on jännittävä ja mukaansatempaiseva, juuri sellainen, jota ei malttaisi laskea kädestään ennen viimeistä sivua. Koin myös mielenkiintoiseksi sukeltamisen keski-ikäisen miehen ajatusmaailmaan: yleensä olen keskittynyt enemmän kirjoihin, joissa "seikkailee" nuorehkoja naisia, joten toisenlainen ajatusmaailma ja elämä oli virkistävä luettavaa.

Tämän kirjan jälkeen haluan lukea lisää Wallander-sarjan kirjoja.

Saturday, July 24, 2010

Mansikkaostoksilla

Kävin torilta ostamassa viisi kiloa mansikoita. Hymy huulillani kannoin laatikon kotiini ja laitoin sen jääkaappiini odottamaan jatkokäsittelyä. Minulla on mansikoita!

Vielä muutama päivä sitten surin sitä, että minulla ei ole mahdollisuutta mennä itse poimimaan mansikoitani. Surin sitä, että tätä elämäni on: aina luopumista jostakin itselleni tärkeästä, ei aikaa eikä mahdollisuuksia toteuttaa itseäni. Kunnes sitten ymmärsin, että ehkä en saa tässä asiassa toteutettua itseäni niin kuin haluan, mutta pääsen kyllä riittävän samaan lopputulokseen muutakin kautta! Siispä torille ostoksille!

Olen nyt siis syönyt mansikoita, tehnyt niistä herkkua ja laittanut pakastimeen. Olen tyytyväinen. Olen myös vakaasti päättänyt, että alan tehdä enemmän ja enemmän itselleni tärkeitä asioita. Toteutan niitä tavalla tai toisella, koko ajan suunnaten enemmän ja enemmän siihen suuntaan kuin haluankin. Minä haluan marjoja, minä ostan ne vaikka torilta. Jonain vuonna minä pystyn hankkimaan ne itse poimien. Näin olen päättänyt. Näin myös teen.

---
Päivän pieni ilo: Mansikat!

Thursday, July 22, 2010

Ajatusten ahdistelua

Minun on ollut viime päivinä yllättävän vaikeaa päästä eroon ikävistä ajatuksista. Päässäni on siis pyörinyt ajatuksia tyyliin: "pitäisi tuokin asia tehdä", "onpa ärsyttävä ihminen", "kotini on epäsiisti, pitäisi siivota nyt heti", "väsyttää, mutta pitäisi tämäkin aika käyttää jotenkin hyödyksi", "miksi en ole ulkona, kun on niin nätti ilma", "ärsyttävää, miten naurettavan pituinen lomani on", "lomani lyhyys stressaa ja ahdistaa" jne. Tätähän riittää, negatiivista mielen mongerrusta. Mitä tuo hyödyttää?

Ei mitään. En voi järjestellä kaikkia noita häiritseviä asioita nytheti sidettävälle mallille, en mitenkään, mutta pidemmällä aikavälillä saan nuo kaikki hoidettua. Saan siivottua, kun annan sille vain riittävästi aikaa. Ikäviä ihmisiä en voi muuttaa, mutta niiden kanssa ei tarvitse olla tekemisissä. Jos minua juuri nyt väsyttää, miksi minun pitäisi juuri nyt suorittaa, voinhan tehdä kyseisen asian myöhemminkin ja jos silloinkaan en voi, mitä väliä sillä on! Pääasiahan on, että juuri nyt, tällä ainoalla todellisella olemisen hetkellä, minulla on mahdollisimman hyvä olla.

Lomani (kuten useimpien) on toki naurettavan lyhyt, ja en millään ehdi siinä "toipua", mutta olen tehnyt ratkaisuja tämänkin asian suhteen: ensi kesänä minulla on koko kesä vapaa. Siis ihan koko kesä. Käsittämätöntä, huikeaa ja riemastuttavaa! Ei enää priorisointeja, jotta ehdin lomallani tehdä kaikki "pakolliset", ei enää lomastressiä ja ahdistusta naurettavan lyhyestä "lakisääteisestä". Ensi kesänä, jos muuten mahdollista, toteutan haaveitani, toivun ja voimistun.

Eli vaikka en juuri nyt saakaan mieltäni hiertäviä asioita "kuntoon", asiat ovat kuitenkin pidemmällä tähtäimellä kulkemassa haluamaani suuntaan ja se on tärkeää. Ei myöskään ole mitään syytä sille, että en voisi ottaa rennommin juuri nyt. Voin toki, tietyissä rajoissa, mutta niissäkin rajoissa voi silti elää.

Voi kun tuon ajatusmyllyn saisi helpommin hiljenemään, mutta jostainhan on lähdettävä liikkeelle. Uskon, että erityisesti sitten, kun minulla on enemmän aikaa itselleni, asiat alkavat edetä ihan toista vauhtia kuin nyt. Se tuntuu hyvältä.

Tuesday, July 20, 2010

Vähättelystä, jatkoa edelliseen

Edellisessä kirjoituksessani oikeastaan harhaannuin siitä, mitä minun oikeastaan piti kirjoittaa, vaikka tuokin toki liittyy siihen. Minua häiritsee nimittäin erityisesti se, että koen koko ikäni saaneeni muilta ihmisiltä itseni vähättelyä.

Ihan pienenä tyttösenä minä olin liian pieni, jotta sain tehdä jotain asioita, joita kaverini saivat tehdä. Jossain vaiheessa kai sukupuoleni myös vaikutti asiaan: olen aina tykännyt tehdä fyysisiä töitä, jos vain niihin pystyn, mutta en silti kuitenkaan saanut tehdä niitä, koska miehet hoitivat ne hommat minua paremmin. Sivustakatsojana oli kurja olla.

Ensimmäisen parisuhteeni kariuduttua nuorena exäni teki minusta kutakuinkin nollan eräälle henkilölle. Sitä ei ollut tarkoitettu minun silmilleni ja korvilleni, joten exäni todennäköisesti ajatteli suunnilleen siten kuin sanoi, mistä loukkaannuin suuresti. Tämä "sanominen" on ollut tähän astisen elämäni pahin loukkaus.

Nuori, ihan nätti nainen on myös sellainen asia, jota ei oteta vakavasti. Minua ei ainakaan otettu. Minusta pidettiin ja kiinnostuttiin, mutta melkein aina se liittyi ulkonäkööni. Tämä vei uskoa persoonaani.

Vähättelyä, syrjään työntämistä, välinpitämättömyyttä - näitä olen katsellut paljon ja paljon. Luulen, että räiskyvämpi persoona olisi raivannut itsensä esille ja näyttänyt kaapin paikan näille vähätelijöille, mutta minulta se ei onnistunut. Se herkkä persoona, joka minussa sievästi kukki, jäi auttamatta "vahvempien" sivuun ja lopulta menetti uskonsa itseensä. Ihan suotta. Minussa on paljon hyvää.

Nyt viimeisimmäksi työelämä on painanut itsetuntoani. Minä olen hyvä työntekijä, mutta juuri sellainen, joka ei saavutuksillaan kehuskele. Olen se, joka tekee eikä vain puhu tekevänsä. Olen tarkkasilmäinen, aikatauluissa pysyvä, inhimillisyyttä ymmärtävä ja tunnollinen - minä siis sanoisin, että olen hyvä. Hyvyyteni on vain sellaista joka ei näy. Ihan suotta olen antanut itsetuntoni laskea arvostuksen puutteen vuoksi. Eihän se minun vikani pitäisi olla, jos työt menevät toisenlaisille persoonille ja me tällaiset - no, me vain kärsitään hiljaisesti.

Olen tosi kyllästynyt siihen, että minua edelleen vähätellään. Kykyihini ei pääsääntöisesti uskota. On tosi vähissä ne hetket, kun minua kannustetaan ponnistelemaan joidenkin itselleni tärkeiden asioiden eteen. Sosiaalinen paine vaatimattomaan suoritukseen on jotenkin kohdallani käsittämättömän suuri, niin kuin on aina ollut. Miksi niin moni vastaani tullut ihminen pitää minua jotenkin huonona, kykenemättömänä? Miksi osakseni kuvitellaan hiljainen tyytyjä, joka en sisimmältäni ole? En jaksa sitä, että en saa tehdä, toimia, vaatia, päättää. Enkä suostu uskomaan sitä, että olen sellainen kuin vähättelijät ajattelevat minun olevan.

Luulen, että kyse on kaksisuuntaisesta peilistä: lapsena minuun (kuten moneen muuhunkin lapseen) suhtauduttiin kuin olisin kykenemätön ja tyhmä. Sen myötä kuvittelin itsekin olevani sellainen, itsetuntoni jäi heikoksi. Se sitten vanhempana heijastui itsestäni ulospäin, jolloin minun ajateltiinkin olevan sellainen ja sain sen mukaista kohtelua, joka vahvisti käsitystäni itsestäni huonona jne. Hankala kierre.

No, nyt on nyt ja olen aikuinen. Nyt tämä kierre on katkaistava, jos joskus, ja kuka sen kissan hännän nostaa ellen minä itse?

"Huonouteen" kyllästynyt

Plääh, kun väsyttää. Pitäisi olla varovainen, että väsymys ei pääse muuttumaan pidemmäksi uupumukseksi. Siitä eroon pääseminen on nimittäin sen verran vaikeaa... ja itse tiedän olevani vasta alussa tässä.

Olen ihan lopen kyllästynyt "huonouteeni". En oikeastaan enää itse pidä itseäni huonona (noin yleisesti), vaan ihan riittävän älykkäänä ja fiksuna, pystyvänä ihmisenä. Miksi silti kuitenkin edelleen näen ympärilläni minua osoittelevia sormia, jotka osoittavat: "tuo on huono" tai "se ei ole riittävän hyvä"? Sisältänikö nekin "näkemiseni" oikeasti kumpuavat?

Onhan kyse pitkälti siitäkin, että olen vääränlainen persoona tähän maailmaan. Nykyään pitää nimittäin olla yltiösosiaalinen, viihdyttävä, aina äänessä ja itseään tyrkyttämässä. Pitää näyttää siltä, että on sitä, mitä pitääkin, lopputuloksen kanssa ei ole niin väliä. Minähän en ole tuollainen: minä saatan olla sosiaalinen, mutta yhtä hyvin saatan vetäytyä. Puhun, jos on puhuttavaa, teen ilman suurempia näytöksiä sen, mitä lupaankin tehdä. Minä en osaa viihdyttää ihmisiä, minä olen miten olen, omana itsenäni.

Töissä näkee hyvin, miten siellä persoonat etenevät. Saman näen harrastuksissani ja muissa vapaa-ajan toimissani. Työpaikkoihin haetaan persoonia ja kanssakulkijat työntävät selästä eteenpäin nimenomaan oikeanlaisia persoonia. Kuinka kyllästyttävää...

Siksi minullekin tulee huono olo, vaikka ihan suotta. Minä kuitenkin pidän itsestäni tällaisena kuin olen, vaikka toki joitakin piirteitäni voisin kyllä suosiolla "hieman" hioa. Haluaisin vain lopettaa sen katsomisen, kuinka ihmisiä tyrkitään eteenpäin nimenomaan persoonallisuuden piirteiden perusteella, vaikka muuten kokonaisuus ei antaisikaan aihetta moiseen.

---
Päivän pieni ilo: sisälläni on vielä iloa mukavasta viikonlopusta. Vaikka arkeen palaaminen Elämisen jälkeen onkin aina kammottavaa, niin kaipa ne Elämisen Hetket kuitenkin kannattavat.

Tuesday, July 13, 2010

Kesäoleilua

Olen onnistunut siirtymään kesätilaan. Rauha on laskeutunut mieleeni ja olen tehnyt lähinnä vain mukavia asioita rennolla asenteella ja mielellä, pään sisäinen ajatuskoneistokin taitaa olla osittain kesähuollossa. Mikäpä tämän mukavampaa, tämä tuntuu Elämältä :)

Olen lukenut urakalla hömppäkirjoja, joiden maailmaan olen oikein antaumuksella sukeltanut. Helle hieman kiristää mielialaani, mutta toisaalta olen ollut niin tohkeissani noista rinnakkaisista elämistä, joita kirjat tuovat, että se ei ole haitannut.

Toisaalta olen myös uinut ahkerasti ja löytänyt jopa vesijuoksun riemun. Tai ainakin sen, että vesijuoksuvyötä voi käyttää ihanaan vedessä lillumiseen siten, että pääsee kauemmas rannasta pois meluavien ja roiskivien ihmisten keskeltä. Vesi on viilentänyt ihanasti ja samalla on saanut hyvältä tuntuvaa liikuntaa, joka muuten näyttäisi näin helteellä olevan turhan tukalaa.

Välillä jopa unohdan sen, että minulla on vielä töitäkin. Se näyttelee nyt niin pientä osaa pääni sisällä, kun ajelehdin ajatuksissani ihan muissa maailmoissa. Päänsä sisällä voi viettää kesää vaikka koko päivän, vaikka tekisi hieman töitäkin. Kesäasennetta, kesäoleilua, se on nyt parasta!

Thursday, July 01, 2010

Veikko Huovinen: Hamsterit

Veikko Huovisen kuoltua viime syksynä päätin lukea jonkin hänen kirjansa, ihan yleissivistyksenkin vuoksi. Toisaalta minusta on myös mielenkiintoista lukea monenlaisia kirjoja, joten senkin vuoksi tartuin "Hamsterit" -kirjaan. Koinkin hieman erilaisen lukuelämyksen kuin mitä yleensä koen, mikä oli virkistävää.

Hamsterit kertoo miehistä, jotka päättävät kerätä vahvat ruoka- ja tarvikevarastot kylmään ja tuiskuttavaan talveen varautuen. Kirja keskittyy miesten vilpittömään intoon haalia mahtavia ruokavarastoja kuten hilloja (itse kerätyistä marjoista tehtyjä tietysti), lintupaisteja, lampaan lihaa, jauhoja, mehuja yms. Näiden lisäksi pitää tietysti olla lämpimiä vaatteita ja suksia koko perheelle. Kirja on julkaistu 1957, joten kirjasta huokuu ajan henki, kun miehet tarvikkeiden eteen ponnistelevat.

Kirjassa on mielestäni erityisen hienoa siitä huokuva hyväntahtoisuus ja lämpö. Toinen miehistä on ehkä hieman yksinkertainen, mutta sitä ei pilkata eikä käytetä hyväksi, vaan tarinasta huokuu elämä sellaisenaan kuin se on sekä ihmisten hyväksyminen. Luulen, että kirja kertoo myös onnellisuudesta, joka syntyy miesten toteuttaessa vihdoin itseään.

Minä en ole yleensä lukenut tällaisia tarinoita tai kirjoitustyyliä. Olikin mukava lukea tekstiä, joka on kirjoitettu siten kuin se on, koska se herättelee omaakin kirjoittamistani, näyttää laajempia mahdollisuuksia. Mielikuvituksen lento on myös omaperäistä, mielenkiintoista, hymyilyttävää. Ja kyllä, "hamsterit" lopulta pääsevät myös nauttimaan keräämistään antimista.

"Yöllä myrsky kyyristyy loikkaan, sen hännänpää heilahtaa ja sitten se ryntää karjuen eteenpäin. Yli tundran, yli tunturien, soiden ja järvien käy kiireinen taival. Kokonaiset lumipilvet pudota mäiskähtelevät maahan, niin että pölinä käy."