Monday, July 04, 2011

Varovainen tunnustelija

Olen edelleen aivan liian varovainen ihmisten suhteen. Pelkään edelleen tosi paljon sitä, että he lähtevät luotani, jos olen "oma itseni" (mitä se sitten onkaan). Omat kokemukseni sanovat vahvasti, että vapautuminen ei kannata, jos en halua olla yksin. Kumpi sitten on tärkeämpää: se, että on oma itsensä (yksin) vai sitten se, että on sellaisten ihmisten ympäröimä, jotka hyväksyvät minut vain tietynlaisena?

Aika on tehnyt sen, että haluan olla ennemmin vapautunut oma itseni. Silti se ei näy käytöksessäni, vaan olen entistäkin varovaisempi ihmisten seurassa. Tunnustelen ilmapiiriä ja toisen mielialoja kuin minulla olisi tuntosarvet. Tunnustelen ja luon käyttäytymiselläni ja sanoillani siihen sopivaa ilmapiiriä.

Toisaalta olen kokenut olevani enemmän oma itseni hiljaa sisälläni eli en ole välttämättä puhunut ajatuksistani ja tuntemuksistani. Näin vältän myös asioiden kaunistelemisen, mutta toisaalta jätän paljon itsestäni kertomatta.

Pelkään konflikteja ihmissuhteissa siksi, kun minut on usein hylätty niiden seurauksena. Pari "ystävää" on kaikonnut yhden ainoan mitättömän riidan seurauksena. Ei minulla ole ollut eikä ole syytä luottaa siihen, että ystävä pysyy, jos riidellään.

Silti minusta nykyään tuntuu siltä, että mieluummin olen yksinäinen kuin varon käytöstäni, muita ihmisiä. Paljon jää elämättä ja kokematta, jos keskittyy pinnistelemiseen, hillitsemiseen, varomiseen.