Minulle on alkanut tulla työelämään liittyen kummallisia fiiliksiä eli sellaisia, että minähän osaan jotain. Työttömyys veti käsitykset itsestäni ja osaamisestani lähes nollaan ja huomaan, että nyt olen alkanut nähdä välähdyksiä siitä, että osaan jotain. Olen opiskellut aika paljon ja tehnyt erilaisia töitä ja niistä kertynyttä oppia on alkanut tulla mieleeni. Tavallaan myös se auttaa, kun näkee ympärillään erilaisia työntekijöitä, niin osaa suhteuttaa itseään siihen joukkoon. Työttömänä on lähinnä yksin, erillään ja kelpaamaton mihinkään työhön.
En silti sano, että osaisin hurjasti kaikenlaista tai että osaisin edes sellaisia asioita, joille olisi työmarkkinoilla kysyntää. Työllistymisessähän yksi tärkeimmistä asioista on olla sellaista työkokemusta (osaamista), jolle on kysyntää. Sellaista minulla ei taida edelleenkään olla.
Se, että koen itselläni olevan ylipäätään osaamista, tuo mietteitä, että miten käyttää sitä ja jalostaa osaamista eteenpäin. Haluaisin vihdoinkin hyödyntää sitä, kun tähän asti olen lähinnä tehnyt sitä työtä, mitä olen sattunut saamaan. Tämä saattaa tässä suurtyöttömyyden maassa olla lähinnä haihattelua, mutta saisin iloa siitä, jos pääsisi vihdoin hyödyntämään jotain osaamistani, josta oikeasti pidän.
Olen viime aikoina saanut töissä enemmän vastuuta, mikä on pakottanut minut ponnistelemaan enemmän ja haastamaan itseni. Luulen, että olen suoriutunut ihan hyvin! Harmi vain, että tuo vastuun lisääntyminen ei ole pysyvä tilanne, vaan pian on paluu vanhaan. Erikoista ja kritisoitavaa tuossa vastuun lisääntymisessä on tosin ollut se, että valta ei ole samalla lisääntynyt. Minun on siis ollut varsin vaikea hoitaa niitä asioita, joita minun on pitänyt hoitaa, koska minulla ei ole ollut valtaa vaikuttaa asioihin. Olen vain voinut toivoa, että asiat hoituvat. Tämähän on epäreilua, mutta luulen, että tätä asetelmaa ei ole töissä nähty.
Myös itsetuntoni töissä on lisääntynyt, kun haasteita ja kivoja työtehtäviä on tullut lisää. Osaan ja uskallan sanoa, mutta samalla olen erittäin varovainen siitä, että en sano mitään kriittistä. En esimerkiksi valita siitä, että minulle annetaan vastuuta ilman valtaa, koska en halua sahata omaa oksaani työpaikallani. Tosin jos tilanne käy kovin hankalaksi, minun on pakko sanoa tuosta, koska tuo hankaloittaa työntekoa suuresti. En voi yksin ratkaista kaikkea, se on yksinkertaisesti mahdotonta.
Fiilikseni työelämän suhteen vaihtelevat suuresti. Tavallaan tekisi mieli ponnistella mielekkäämpiä töitä kohti (pidän nykyisistä töistäni, mutta riski epämieluisten hommien lisääntymisestä leijuu ilmassa), mutta samalla koen itseni vielä myös siksi ihmiseksi, joka oli pitkään työtön ja kelpaamaton.
Tuntuu, että omalla kohdallani työelämä on jatkuvaa paikkani hakemista eikä osaamistani oikein arvosteta. Olen vääränlainen persoona, joka ei osaa tuoda itseään ja osaamistaan oikealla tavalla esille. Aina on joku muu, joka kiilaa edelle, on sitten kyse mielekkäämmästä työstä tai paremmasta palkasta. Mitenhän oppisi toimimaan työelämässä omien etujen mukaisesti, mutta kuitenkaan jyräämättä muita?
