Väheksyntään kyllästynyt

Posted on 6:22 PM In: ,
Miksi minulle tulee usein sellainen tunne, että minua väheksytään (sekä taidoissa että ihmisenä)? Johtuuko se heikosta itsetunnosta, herkistä "tuntokarvoista" ihmisiä kohtaan vai jostain ihan muusta?

Jos tapaan ihan uuden ihmisen, en yleensä tunne olevani väheksytty, vähemmän arvostettu kuin muut. Tunne herää vasta, kun olen enemmän ollut jonkun kanssa tekemisissä. Ystävyyssuhteet ovat toki eri asia ja tarkoitankin näillä kohtaamisilla erilaisia virallisia tapaamisia kuten töissä tai harrastuksissa, joissa kohtaamiinsa ihmisiin ei kunnolla tutustu.

Arvelen syyn tunteeseeni olevan joko se, että kuvittelen epävarmuuksissani väärin tai että minä ihan todellakin aistin jotain oikein. Koska en tiedä, miten asia on, en koe myöskään voivani sitä kysyä tai muuten selvittää (mahtaisiko se edes hyödyttää).

Eräässä harrastuksessani olen ehdottomasti heikoimmasta päästä koko porukassa (harrastaahan voi kaikentasoiset) ja siten pidän mahdollisena, että suorituskeskeinen vetäjä ei arvosta minua tämän lajin harrastajana. Toisaalta arvelen, että ei hän minua ihmisenäkään arvosta, koska en ole hänen ihanteiden mukainen missään määrin.

Töissä koin olevani vahvasti väheksytty. Olen pohtinut, että se johtui luultavasti väärästä alavalinnasta johtuvista tiettyjen asioiden heikosta osaamisen tasosta, mutta myös siitä, että esimieheni ei arvostanut minunlaistani ihmistä. Se tuntuu jotenkin hassulta, kun meissä on itse asiassa hyvin paljon samankaltaisia ominaisuuksia. Olenkin pohtinut, että ehkä hän ei pitänyt siitä, että näki omat heikkoutensa minussa.

Nämä ovat olleet isoja tilanteita, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että koen olevani väheksytty. On niitä tilanteita ollut tietysti muitakin. Milloin olen kokenut olevani arvokas omana itsenäni? Lähinnä läheisteni seurassa. Se onkin toki oikea paikka olla arvostettu.

Kai se on niin, että olen nykyaikana ihan vääränlainen ihminen (sitä tässä nyt sen enempää määrittelemättä). Silti minusta jokaista meistä pitäisi arvostaa sellaisena kuin kukin on. Haluaisin silti keksiä, miten suhtautua ihmisiin, jotka väheksyvät minua. Olen niin kyllästynyt tuollaiseen kohteluun, että saan noista tilanteista erittäin vahvan tunnekuohun (=raivostumisen), jota en välttämättä kuitenkaan tuo esille. Samapa kai tuo, miten toinen ajattelee, mutta tuo tunnekuohu ei tee minulle hyvää varsinkin kun se jää sisälleni pyörimään pitkäksi aikaa. En myöskään haluaisi alkaa lapsellisesti ponnistella yrittäen esittää "oikeanlaista", jotta kelpaisin. Minun pitää kelvata tällaisenaan.

Miten siis saada minua (tai muita) väheksyvät ihmiset aisoihin? Auttaisiko se, jos ei olisi heidän kanssaan missään tekemisissä? Se voisi olla vaikeaa.

Ehkä jotain uuden vuoden lupauksia

Posted on 6:32 PM In: ,
Tämä vuosi alkoikin hieman kiireisemmin kuin olin ajatellutkaan, mutta eiköhän tämä tästä taas tasaannu. Joskus ihmettelen, että miten olen oikein ehtinyt käydä töissä, kun tuntuu, että nytkin on jo yllin kyllin tehtävää. No, tokihan opiskelukin vie aikaa, vaikka sitä saakin aikatauluttaa enimmäkseen omien fiilisten mukaan.

Taisin viimeksi mainita jotain, että voisin ehkä uuden vuoden lupauksiakin itselleni kehitellä. Mietin, että miksi tarvitsen sellaisia, mutta sitten oivalsin, että voivathan ne myös kannustaa. Mietin siis seuraavia "lupauksia" itselleni tämän vuoden varalle, mutta lähinnä kannustimeksi:

  • Pyrin tekemään mahdollisimman paljon uusia asioita tänä vuonna. Kuten aiemmin mainitsin, ne voivat olla ihan pieniäkin asioita, mutta tarkoitukseni on avartaa elämääni, kokeilla uusia juttuja, etsiä ja mahdollisesti löytää. Ehkä rohkaistun ja opin ajattelemaan asioista eri tavalla. Katsotaan, miten käy. Pyrin raportoimaan tännekin jotain uusista tekemistäni asioista. Alla on heti ensimmäinen, josta näkee, että kyse ei tarvitse olla mistään kovin ihmeellisistä asioista :)
  • Siivoan varastoni. Minulla on siellä laatikoita, joihin en ole koskenut vuosiin (muuten kuin kantamalla niitä varastosta toiseen). Nyt käyn varastoni romppeet läpi siten, että vain tarpeellinen jää jäljelle. Erityisesti haluan luopua romppeista, jotka herättävät muistoja ikävistä menneisyyden asioista.
  • Huolehdin kehostani paremmin kuin viime vuonna. Tarkoitukseni on siis liikkua enemmän kuin viime vuonna, mikä ei ole iso homma lainkaan, jos vain pysyn kunnossa. Viime vuottanihan vaivasivat lähinnä erilaiset fyysiset vaivat, jotka rajoittivat liikunnan harrastamistani. Muistan kuitenkin myös sen, että en stressaa ja rääkkää kehoani, vaan kuuntelen, mitä se tarvitsee.
  • Opettelen stressinhallintaa. Tässä asiassa minun ei tarvitse tulla valmiiksi. Jatkan vain opetteluani liittyen ajanhallintaan ja stressin käsittelyyn. Olen kehittynyt näissä jo hieman, ja ennen työelämään siirtymistä minun olisi syytä opetella lisää.
  • Löydän uuden suunnan elämälleni. Meinasin kirjoittaa, että "yritän löytää", mutta ymmärsin, että ei minun kannata enää yrittää. Ei yrittämällä välttämättä mitään tapahdu, pitää toimia. En haluaisi siis palata vanhaan työhöni ja sitä myöten vanhaan elämääni, joten minun on syytä kehitellä jotain uutta. Keksin kyllä, aikaakin on.

Eiköhän näillä ole hyvä aloitella tämä vuosi, joka on porskuttanut jo eteenpäin melkein kuukauden verran. Minulla on ollut varsin toiveikas olo. Näyttää siltä, että pääsen tänäkin vuonna tekemään asioita, jotka ovat minulle tärkeitä. Vapaani on myös tehnyt sen, että itsetuntoni on kasvanut kohisten ja se on luonut elämääni ihan toisenlaista tunnetta kuin mitä aiemmin on ollut. Ehkä kirjoitan tästä joskus toiste enemmän :)

---
Uusi asia elämässäni: Seisoin tässä eräänä päivänä päälläni. En millään olisi halunnut (eli uskaltanut), mutta kokeilin kuitenkin, tuettuna. Olen tainnut lapsena seistä käsilläni, mutta näin päälläni seisomista en ole kokeillut. Oikeastihan tuossa ei seisota päällä, vaan käsivarsien ja yläkropan lihasten varassa. Minulle tuli kokemuksesta sellainen tunne, että tuonhan voisi opetella ja sitten voisin seisoa päälläni ihan itseksenikin. Toisaalta en tiedä, miksi minun pitäisi harrastaa tuollaista: onhan siinä kai riskinsä, että jotain voi tapahtua, jos vaikka paino putoaakin pään päälle. No, tulipahan kokeiltua, eikä haittaa, vaikka tuo jäisi viimeiseksi kerraksi :) Tiedänpähän nyt sen, että ei tuo vaikeaa ole, jos opettelee.

Uuden vuoden alussa

Posted on 6:14 PM In:
Uusi vuosi on alkanut minulla tietokoneen vieroksumisella. En ole millään halunnut istua koneen äärelle, vaan olen mieluummin tehnyt kaikkea muuta - jopa siivonut. Olen kaivannut enemmän tekemisen meininkiä tai kunnollista rentoutumista, en paikallaan nököttämistä. Näitä aikoja tulee ja menee.

Olen pohtinut viime vuoden "antia". Tiivistetysti voisi kai sanoa, että olin lähinnä sisäänpäin suuntautunut, eli kaipasin (omaa) rauhaa, pohdiskelemista, hidastusta, harkintaa ja lepoa. Halusin kuunnella itseäni, koska en ole sitä elämäni aikana riittävästi tehnyt.

Se tuotti myös tulosta: kun oli aikaa, koen saaneeni paljon työstettävää pääni sisälle. Olen kuunnellut ja katsellut itseäni ja ymmärrän kai nyt itseäni paremmin. Paljon on kuitenkin vielä kesken.

Tänä vuonna uskoisin kaipaavani enemmän ulospäin suuntautumista. Sellaisesta on ollut merkkejä jo muutaman kuukauden. Haluan soveltaa pohdiskelemaani ja itsestä löytämääni käytäntöön ja kokea uusia asioita. Ensimmäisen askeleen olen jo ottanut: olen ilmoittautunut erääseen uuteen asiaan, joka selvästi tuntuu askeleelta uuteen. Toisaalta se saattaa jäädä toteutumattakin, mutta se ei ole sitten itsestäni kiinni: yritin ainakin, mutta minua ei valittu. Tärkeintä on se, että olen tehnyt jotain uutta.

Ehkä pohdin myöhemmin jonkinlaisia uudenvuoden lupauksia, mutta voisin nyt jo mainita yhden: aion tänä vuonna tehdä mahdollisimman paljon sellaisia uusia asioita, jotka ovat arvojeni mukaisia ja kiinnostavat minua. Tuo yllämainittu on yksi näistä ja toinen voisi esimerkiksi olla horsman lehtien kuivaaminen teeksi ensi kesänä. Kyse on siis (myös) erittäin pienistä asioista, uusista näkökulmista, etsimisestä ja toivottavasti myös löytämisestä.

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive