Mennään siitä, missä aita on matalin

Posted on 11:12 AM In:
Edellisen kirjoitukseni kommentista muistui mieleeni professori Juha T. Hakalan ajatukset työn tekemisestä "mahdollisimman huonosti". Näissä ajatuksissa on mielestäni hyvin paljon järkeä ja apuakin tällaiselle kaltaiselleni perfektionismiin taipuvaiselle. Aiheesta voi lukea vaikkapa Aamulehden uutisesta.

Onko hyvillä arvosanoilla opiskelussa mitään hyötyä? Peruskoulussa ja lukiossa on toki, mutta näin jatko-opinnoissa asialla tuskin on mitään väliä. En usko työnantajien katselevan enää arvosanoja, vaan tutkintoa kokonaisuudessaan (jos sitäkään).

Voiko työt tehdä rennommalla otteella? Jos ajattelen aiempaa työtäni, niin vastaus on ehdottomasti kyllä. Niissä töissä huolellinen paneutuminen ja lopputuloksen hiominen "edustavammaksi" oli täysin hyödytöntä. Siitä ei kiitosta olisi tullut, vaan tärkeintä oli se, että työ oli tehty.

Toisaalta asiaa voi ajatella myös siltä kannalta, kenen hyödyksi tai mitä varten työtä tekee eli onko työn laadukkaalla lopputuloksella oikeasti merkitystä. Sikäli voisin kuvitella, että hoitotyössä huolellinen lopputulos on oikeasti merkityksellinen (hoidettaville ihmisille), mutta jos takoo rahaa jo valmiiksi rikkaille osakkeenomistajille, kannattanee etsiä se aidan matalin kohta pitäen kuitenkin huolta siitä, että turmaraja ei tule vastaan (artikkelista).

On oikeasti vaikeaa opetella rennompaa otetta tehtäviinsä, kun on pitkään suorittanut mahdollisimman täydellisesti. Olen ymmärtänyt, että täydellisyyden tavoitteluni on suurelta osin hyväksynnän etsimistä, oman riittävyyteni ja hyvyyteni todistamista. Käytännössä olen tällaisen toimintatavan jo huomannut toimimattomaksi (en ole sen parempi tai huonompi kuin ennen, vaikka kuinka suorittasin), mutta siitä on silti tosi vaikea päästä eroon.

Toisaalta haluan myös nähdä tällaisen taipumuksen tarkkuuteen ja huolellisuuteen myös hyvänä ominaisuutenani: näen yksityiskohdat, mutta myös kokonaisuuden, ja pystyn poikkeuksellisen huolelliseen loppusilaukseen ja -tarkistukseen, jos niin haluan. Silti tämä ominaisuuteni ei saisi olla kompastuskivi, joka vie liikaa voimiani ja aikaani. Sen ei tarvitsisi näkyä kaikessa tekemisessäni, vaan valikoidusti silloin kun niin haluan. Uskon, että tämänkin asian voi oppia.

Stressin väistelyä

Posted on 5:17 PM In:
Suunnitellessani tämän kevään opintoja viime syksynä, tilanne näytti pahasti siltä, että minun on vaikea löytää sopivia opintoja riittävästi. Opintojen riittävyyden määrittelee tuki, jota varten tarvitaan tietty määrä opintopisteitä per kuukausi. Tähän minunkin täytyi pyrkiä.

Sain kasaan hyvän suunnitelman, jonka mukaan keväästä ei tulisi liian kevyt tai raskas. Aloitin kevään hyvillä mielin.

Nyt olen tajunnut, että kevääni on ihan valtavan työläs. Tekemistä on valtavasti - miten tässä näin pääsi käymään? Osittain vika ei ole kyllä omani. Tälle keväälle on siirtynyt pakollisia kursseja, jotka minun on pakko suorittaa nyt. Näistä yllätyksistä en ole ilahtunut. En ole myöskään ilahtunut siitä, että syksyltä on venynyt pari tenttiä näin kevään puolelle - eihän sen pitänyt olla ongelma, kun kevät näytti alkuun varsin kevyeltä.

Nyt olen ihan ihmeissäni, miten tästä selviän? Eihän minun ollut tarkoitus näännyttää itseäni nyt, kun en näänny töissä. Ajattelin pyrkiä ottamaan tähän asiaan positiivisen näkökulman.

Osa kevään opinnoistani on pakollisia (eli ei kiinnostavia) ja osa ei (eli kiinnostavia). Tämä hankaloittaa opintojen priorisointia, mutta olen silti päättänyt laittaa kurssit järjestykseen ja pudottaa tarvittaessa jotain vähemmän tärkeää (eli ei-pakollisia) pois. Sitä ennen pyrin kuitenkin suoriutumaan koko kakusta, mutta en millä hinnalla tahansa. Hyvinvointini tulee kaiken edelle.

Olenkin aikatauluttanut tekemiseni aika tarkasti. Lisäksi pyrin opettelemaan olennaisia asioita eli en välttämättä lue tenttikirjoja kokonaan. Karsin, vaikka se tarkoittaisikin huonompaa arvosanaa. Nyt suoritus on tärkeämpi kuin arvosana. Arvokasta on myös se, että opettelen tärkeiksi kokemani asiat, koska opiskelen myös oppimisen vuoksi.

Lisäksi tarkkailen tuntemuksiani ja jaksamistani ja pyrin toimimaan sen mukaan. Haluan nähdä tämän tilanteen myös oppimistilanteena siihen, miten selviydyn hetkellisistä kiireisistä ja stressaavista hetkistä. Eiköhän tällaisia nimittäin jatkossakin tule, vaikka yrittäisinkin elää rennosti. Pysyväksi tällaista tilannetta en enää ota. Tiedän jo, mihin se tie voi johtaa.

Pakkasen hyödyntämistä

Posted on 4:49 PM In:
Monet näyttävät valittavan kovista pakkasista, mutta minä olen pitänyt niistä. Ulkoilu on kyllä jäänyt vähemmälle, mutta on mukavaa, kun on kirkasta ja kaunista. Pakkanen myös tuntuu jotenkin raikkaalta ja puhtaalta ja on mukavaa, kun se hieman puraisee nenänpäästä. Liika on toki liikaa, mutta liiallisuuksiin ei säidenhaltija ole vielä mennyt muuten kuin paikallisesti ja öisin. Oma pakkasrajani hiihtämiselle on -20, joten saatan kyllä hiihtämäänkin mennä, jos tuntuu siltä. Kävelyillä olen käynyt vielä kolmenkymmenen asteenkin pakkasissa.

Pakkaset ovat kyllä innostaneet ahkeroimaan kotona. Olenkin vienyt mahdollisimman paljon pehmeää (eli peittoja ja tyynyjä) ulos raikastumaan pitkiksikin ajoiksi. Aion myös sulattaa pakastimeni nyt, kun se on helppoa. Vie vain pakasteet ulos ja odottaa, että pakastin sulaa.

Lisäksi sain idean Pientä elämää etsimässä -blogista. Blogin pitäjän Marikkan Kaappien tyhjennysviikot -kirjoitus innosti minut vihdoin tekemään jotain omille ruokakaapeilleni. Minulla ongelma ei ole niinkään paljon siinä, että ruokaa pilaantuisi kaappiin, vaan siinä, että kaappitilaa on olemattoman vähän. Lopputuloksena kaappini ovat aina täyteen sullottuja ja osa hyllyistä on myös sekaisin täynnä erilaisia siemeniä ja pähkinöitä ja mitä lie. En ole yrityksistä huolimatta saanut mitään järjestystä aikaan. Kun ei mahdu, niin ei mahdu.

Yritän nyt toisenlaista lähestymistapaa. Kaapeissani on kuitenkin sellaistakin rompetta, jota käytän varsin vähän. Jotain pikkupussukoita jää väkisinkin nurkkiin venymään ja unohtumaan. Aionkin nyt tyhjentää kaappini ja laittaa niihin takaisin vain ne ruokatarvikkeet, joita käytän arjessani säännöllisesti. Loput laitan muovipussiin, jonka jätän ärsyttävästi lattialle lojumaan.

Tarkoitukseni on käyttää pussissa lojuvat ruoka-aineet mahdollisimman pian. Tämän myötä toivon, että kaapeissani vanhenevat sekä harvinaisemmat ainekset saa hyödynnettyä. Ehkä tämä keino auttaa vain hetkeksi, mutta olisihan sekin jo jotain. Seuraavassa asunnossa tiedän panostaa ainakin siihen, että kaappeja on riittävästi.

Raikkaita talvipäiviä!

Mihin aika menee?

Posted on 2:04 PM In: ,
Minulla luulisi olevan nyt varsin hyvin aikaa kaikenlaiselle. Silti minusta tuntuu, että aika kuluu lähinnä elämän ns. "tukitoimintoihin" eli itseni huoltamiseen, hygieniaan, ruoan laittamiseen ja syömiseen, liikuntaan, siivoamiseen ja siirtymisiin paikasta toiseen. Varsinaista tehokasta työaikaa opiskelulleni tuntuu olevan ihmeen vähän. Miten ihmeessä olen joskus ehtinyt käydä töissä?

Töissä käydessäni toki tingin monesta asiasta. Kotini siisteydessä oli paljon toivomisen varaa, koska tästä asiasta oli helpointa tinkiä. Liikunta oli minulle suorittamista, pakollista keholla tehtävää liikettä, jotta pystyisin tekemään töitä. Syömisessä oikaisin usein käyttämällä osittain tai täysin valmista, kaupasta ostettua ruokaa. Yhteistä kaikille näille toiminnoille oli se, että ne olivat pakkopullaa. Tein ne pakosta, en siksi, että halusin tehdä niin.

Nyt toimin omista lähtökohdistani käsin. Työ ei ole enää se kehikko, joka muotoilee kaiken muun elämän. Liikun, koska haluan liikkua ja se tuntuu kehossani hyvältä. Syön laadukasta, itsetehtyä ruokaa, josta aidosti nautin. Nukun riittävästi. Pidän parempaa huolta kotini siisteydestä, vaikka tällä osa-alueella onkin vielä paljon parannettavaa...

Elämän perusasiat vievät siis aikaa, jos haluaa itselleen mieluista ja laadukasta. Myös rahan säästäminen vaatii aikaa, koska esimerkiksi hyvän ruoan suunnittelu ja laittaminen vievät aikaa eikä kaivattua vaatetta välttämättä löydä ensimmäiseltä kirpputorilta.

Minusta tällainen laadukas elämä, jossa muuten ehdin tavata läheisiänikin huomattavasti aiempaa useammin, on todellakin elämisen arvoista, arvokasta. Tämä tuntuu hyvältä ja omalta. Vaikka elämäni puitteet (mm. asuntoni ja asuinpaikkakuntani) eivät ole todellakaan sitä, mitä kaipaisin, niin tällä nykyisellä pohjalla pystyy suunnittelemaan myös tulevaa. Kun energia ei kulu selviytymiseen, jaksaa miettiä vaihtoehtoja. Oloni on myös niin hyvä, että pystyn luottamaan omaan kykyyni muuttaa elämäni puitteita.

Tällaiseen elämän mukavuuteen jää helposti nautiskelemaan ja ehkä se on myös se aikasyöppö, joka vie aikaani opiskelulta. Tokihan saan opiskeltuakin, jos vain maltan olla tiskaamatta juuri nyt, maltan olla menemättä ulos, kun juuri nyt huvittaisi jne. Opiskelu vaatii itsekuria ja itsekuri rientää helposti lomalle, kun on mukavaa.

Onneksi myös opiskeluni on minulle monella tavalla tärkeää, joten sekin kyllä hoituu. Silti en voi olla ihmettelemättä, miten nopeasti aika rientää!

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive