Rääkyvä kakara

Posted on 4:59 PM In:
Sisäisestä lapsesta tulee aina mieleen (ainakin itselleni) pelkästään positiivisia mielikuvia. Jäin miettimään tätä asiaa lukiessani edellisen kirjoitukseni kommentteja. "Sisäisen lapsen leikittäminen" kuulostaa oikein mukavalta, leikkiä, joo tänne ja heti! :)

Minun sisäinen lapseni ei ole tällä hetkellä mikään kiltti ja hymyilevä. Ei todellakaan. Minusta tuntuu, että se ennemminkin makaa punaisena keskellä lattiaa ja huutaa niin kovaa kuin ääntä lähtee ja vaatii. Se haluaa huomiota, kehuja, kannustusta, lempeyttä, hellyyttä, rakkautta, tukea ja rohkaisua. Ja ennen kaikkea kaikkea tätä itselleen ja paljon. Se vaatii asioita, joista se kokee jääneensä pitkään paitsi (siis kokee, asia ei välttämättä ole ihan niinkään, että olisin jäänyt täysin vaille noita luettelemiani asioita, tosin ehkä hieman kuitenkin.).

Minun sisäisellä lapsellani on siis tosi vaativa vaihe, jota minun pitää nyt osata aikuismaisesti jotenkin rauhoitella: "ei ole hätää." Minusta tuntuu kuitenkin hyvältä, että sisälläni tapahtuu, tunnistan tarpeitani ja että jotain pyrkii uloskin. Ehkä sisäiset lukkoni tästä hieman aukeavat, hiljalleen, mutta varmasti. Liike on aina parempi kuin ahdistava, lukkiutunut pysähtyneisyys.

Mitä minulle kuuluu?

Posted on 11:27 PM In:
En tiedä. Järki sanoo, että asiat ovat hyvin, minulla ei ole mitään hätää. Sisälläni kuitenkin myllertää ja horjuu, minua pelottaa, hävettää ja tunnen syyllisyyttä. Välillä olen vahva, mutta välillä minua itkettää ja haluan mennä piiloon pahaa maailmaa.

Yritän aina kontrolloida itseäni ja elämääni, vaikka järjelläni tiedänkin, että kaikkea ei voi kontrolloida. Nyt kun olen vihdoin hiljalleen hyväksymässä sen, että saan olla väsynyt, olen myös päästänyt hieman irti kontrollistani, vapauttanut itseäni, antanut itseni olla väsynyt, surullinen, iloinen, milloin mitäkin.

Sisältäni on ponnahtanut esiin pieni lapsi, jolla on paha olla. On ollut paha olla kontrolloituna ja pakotettuna arkeen, joka ei miellytä. On ollut paha olla tiukan kuoren alla vailla vapautta ja luovuutta, vailla lupaa olla väsynyt ja vajavainen. Teen tuttavuutta tuon sisäisen lapseni kanssa, jota olen laiminlyönyt.

Olen yllättynyt, mitä kaikkea pääni sisällä pyöriikään, kun ajatuksilleni antaa tilaa! Olen ollut hämmentynyt, iloinen ja surullinen, mutta jotenkin niin tukossa kaiken tunne- ja ajatusmyrskyn kanssa, että en ole saanut mitään kirjoitettuakaan. Vieläkään ei teksti oikein kulje, puhumattakaan ajatuksesta. Mielessäni vain myllertää enkä tiedä, mitä minulle kuuluu. Pitää siis antaa itselleni aikaa, mutta en voi käsittää, paljonko sitä tarvitsen. Kai minä pian taas jaksan? Kai ajatukseni tästä pian selkenevät? Voi kunpa pääsisin pian eroon ainakin syyllisyyden tunteistani!

Lisääntynyt aika on suorastaan turmiollista. Ainakin mitä omiin ekologisiin ja ostosvastaisiin periaatteisiini tulee. Ajattelin ihan vain kävellä ja katsella kirppareilla ja ekokaupassa tutkailemassa tavaroita ja vaatteita - siis vain katsella. Kotiini kuitenkin kantautui mukanani neljä vaatetta, yksi kassi ja idätysastia, muut siis käytettyä paitsi tuo idätysastia.

Onnistuin kuitenkin jossakin: jostain syystä kirpputorin pöydät suorastaan notkuivat aivan ihanista hameista, jotka olivat vieläpä omaa kokoani, mutta sain rajoitettua itseäni siten, että en ostanut niitä kaikkia. Ostin vain (?) kolme hametta, joissa uskon olevan ihan riittävästi lähiajoille.

Täytyy kyllä tunnustaa, että sain mielihyvää ostoksistani, ymmärrän nyt jopa niitä, jotka etsivät jatkuvasti mielihyvää uusista romppeista. Kaikki ostokseni olivat kuitenkin erittäin toivottuja ja varmasti käyttöön tulevia (ensimmäinen itusatskikin on jo syöty ja toinen tuloillaan).

Tämän viikon romuprojektipoistojani onkin siis aika monta, mutta onneksi vaatekaapissani on vielä paljon karsimista. Vaatteita vastaan laitan keräykseen neljä paitaani, idätysastiasta ja laukusta poistan kaksi vyötäni, kun en keksinyt keittiöstäni poistettavaa. Lisäksi viikottaiseksi kahdeksi romuprojektipoistoikseni valitsen kaksi pientä huivia. Huh, kieltämättä tulee parempi olo, kun tavaraa ei tule vain sisään, vaan sitä menee poiskin.

Läsnäoloa opettelemassa

Posted on 1:49 PM In: , ,
Minä olen melkein aina joko raahannut menneisyyttä mielessäni kivirekenä mukanani tai sitten olen murehtinut mahdollisia tulevia murheita ja ongelmia. Olen pitkään tiedostanut, että minun täytyisi opetella läsnäolemista hetkessä - ehkä se voisi olla jopa avain mielenrauhaan ja parempaan oloon.

Olen alkanut lukea kirjaa "Läsnäolon voima" (Eckhart Tolle). Olen lukenut vasta muutaman kymmenen sivua, mutta olen jo nyt hämmästynyt ja ällistynyt: tämä kirjahan auttaa minua! Juuri näitä ajatuksia olen kaivannut!

Lukiessani kirjaa saavutan miellyttävän mielenrauhan. Saan hieman kosketusta siitä, mitä todennäköisesti tuolla kirjan läsnäololla tarkoitetaan, eli olen tyyni, mieleni ei murehdi mennyttä ja tulevaa, vaan on vain juuri tämä hetki ja tila, missä olen. Saan kiinni ajatuksesta, että oikeasti on olemassa vain tämä hetki. Mahtavaa. Kevyttä!

Kirjasta:
--
"Opettele käyttämään aikaa arkiaskareissasi - nimittäkäämme sitä 'kellon ajaksi'. Mutta käytännön asiat hoidettuasi palaa välittömästi tämän hetken tietoisuuteen. Näin et kasaa 'psykologista aikaa', joka merkitsee menneisyyteen samastumista ja jatkuvaa pakonomaista tulevaisuuden suunnittelua."
--

Minulle läsnäoleva hetki on ollut viime aikoina kovin lyhyt tai olematon. Suurimman osan ajasta minä murehdin mennyttä, häpeän jotain joutavaa tai pakonomaisesti suunnittelen "pelastusta" tulevaisuuteen. Toki tulevaisuutta on hyvä suunnitella, mutta ei niin pakonomaisesti kuin minä olen sitä yrittänyt tehdä, vaan antaa nykyhetken luoda otolliset olosuhteet muutokselle.

Kirjasta:
--
"Löydä se "ahdas portti, joka johtaa elämään". Sitä nimitetään läsnä olevaksi hetkeksi. Supista elämäsi tähän hetkeen. Elämäntilanteesi saattaa olla ongelmia täynnä, suurin osa elämäntilanteista on. Mutta yritä ratkaista, onko sinulla tällä hetkellä ongelmia. Ei huomenna tai kymmenen minuutin kuluttua, vaan nyt. Onko sinulla nyt jokin ongelma?

Kun olet täynnä ongelmia, ei ole tilaa minkään uuden astua sisään, ei ole tilaa ratkaisulle. Aina kun suinkin mahdollista, luo siis tilaa. Suo itsellesi mahdollisuus löytää elämäntilanteeseesi kätkeytyvä elämä."
--

Minusta tuntuu juuri tuolta. Ei ole tilaa, ei aikaa, joten ajatukseni eivät voi saavuttaa, koskettaa mitään uutta. Mikään ei voi siis muuttua, kun sille uudelle ei ole tilaa.

Kirjasta:
--
"'Elämäksi' nimittämääsi voidaan oikeastaan kutsua "elämäntilanteeksesi". Se muodostuu psykologisesta ajasta: menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Tietyt asiat eivät sujuneet menneisyydessäsi haluamallasi tavalla. Vastustat jatkuvasti sitä, mitä menneisyydessä tapahtui ja nyt vastustat sitä, mikä on. Toivo antaa sinulle voimia jatkaa, mutta se suuntaa katseesi tulevaisuuteen ja saa sinut sillä tavoin jatkuvasti kieltämään läsnä olevan hetken. Siinä syy tyytymättömyyteesi."
--

Kirjoittako tuo mies minulle? Tuskin kukaan voi velloa niin paljon menneessä ja tulevassa kuin minä. Tosin luulen, että tyydyttävä elämäntilanne helpottaisi huomattavasti tuota läsnäolevassa olemista. Nyt minun on sitä opeteltava, kun olen ensin oppinut sitä vuosien ajan pakenemaan. Ainakin toistaiseksi ne mielenrauhan hetket, joita olen kirjan myötä onnistunut saavuttamaan, ovat olleet tosi palkitsevia.

Tästä on hyvä jatkaa opettelua.

Kutiseva pipo - viikko 41

Posted on 9:29 PM In:
Tällä kertaa en ole juuri jaksanut paneutua siihen, mitä romuprojektipoistoja minulla olisi. Olen ollut edelleenkin väsynyt aika omituisella tavalla, vaikka lepo hyvää tekeekin. Tämä on omituista aikaa, ehkä jonain päivänä huomaan tämän olleen jotenkin merkityksellinen.

Löysin kuitenkin varsin helposti pipon ja kaulahuivin, joista voin luopua. Huivejahan minulla on muutenkin liikaa ja pipo oli helppo valita sen vuoksi, kun se kutisee. Siinä taitaa olla materiaalina villaa ja jotain muuta, mutta en kerta kaikkiaan voi sitä pitää - muutaman kerran olen kokeillut ja en pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin kutinaa ja raapimista. Ihan hullua.

Olen aina ollut tosi tarkka sen suhteen, mitä materiaalia piponi ovat. Tämä kuitenkin pääsi jotenkin yllättämään, vaikka tiesinkin villan olevan ongelmallinen. No, kyllähän minulla pipoja riittää, joten menköön tämä sitten jollekin toiselle.

--
Hyvänä asiana tällä kertaa mainittakoon tämä ihana talvi! Edelleen on pakkasta ja lumi koristaa maiseman upeasti. Minä nautin. Lisäksi kun saan nyt levätä rauhassa, niin on oikeastaan varsin kiva olla.

Mitä kaipaan

Posted on 10:58 AM In:
Olen viime aikoina pohtinut, että minkälaisia sisäisiä muutoksia itseeni kaipaisin. Tarkoitan sitä, että minkälaiset olotilat ja tunteet tekisivät minusta onnellisemman ja tasapainoisemman. Ajatuksenani olisi kokeilla muuttaa itsessäni ja ajatusmaailmassani jotain siten, että se joskus heijastuisi elämääni ulkopuolellekin ja kenties jopa muuttaisikin jotain. Siis...

... minä kaipaan:

- luovuutta. Kaipaan tunnetta, että ammennan syvältä itsestäni jotain, josta muotoutuu jotain ihan uutta. Lopputuloksen ei tarvitse olla hieno, vaan jotain ihan itse luomaani, omaa, uutta.

- tunnetta vahvuuksieni hyödyntämisestä. En koe hyödyntäväni omia hyviä puoliani yhtään missään, mikä osittain johtuu siitä, että en niitä oikeastaan edes tiedä tai sitten en tiedä, miten niitä saisi hyödynnettyä jokapäiväisessä arjessa. Kaipaan kuitenkin tunnetta, että tekisin sitä, mitä osaan ja mikä sujuu minulta luontevasti tai että voisin opetella jotain sellaista, mikä olisi minulle luontaista.

- arvostusta. Myönnän, että kaipaan sitä, että minua arvostetaan, on se sitten töissä tai muilla elämän osa-aluella. Minulla on usein olo, että olen nolla, näkymätön, mikä voi suurelta osin olla toki omia sisäisiä kuvitelmianikin, mutta tuosta nollan tunteesta haluan eroon.

- vahvuutta. Minulla on usein voimakkaita sisäisen vahvuuden tunteita, siis sellaisia, että minä olen vahva, pärjäävä ja riittävän älykäs. Sisältäni on vain valtavan pitkä matka ulos ja kun koen pinnallani olevan kovan kuoren, vahvuudestani melkein kaikki kariseekin joko matkalle tai jämähtää kuoreeni. Ulos tulee sitten jotain, jota en aina edes tunnista itsekseni, mikä aiheuttaa voimakkaita ristiriidan tunteita sisälläni. Haluaisin siis pystyä siirtämään sisäisen vahvuuteni ulos sellaisenaan.

- tunteiden ilmaisua. Tämä liittyy edelliseen: minä kaipaan sitä, että osaisin ilmaista itseäni sellaisena kuin olen. Minulle on sanottu, että minulla on vahva kuori, mutta olen sisältä tosi kiva ihminen. Kestää vain pitkän aikaa, ennen kuin minuun tutustuu. Tämä on valitettavan totta ja itsekin kärsin siitä, että ilmaisuni ei virtaa vapaana, vaan törmää kuoreeni, jonka suojakseni olen luonut. Pelkään ihmisten reaktioita, mutta tuosta pelosta pitäisi päästä eroon ja antaa palaa.

- sisäistä tasapainoa eli negatiivisen päänsisäisen dialogin loppumista. Minusta on tullut varsin negatiivinen väsyneessä arjessani. Näen monia asioita ikään kuin negatiivisen verhon läpi. Tiedän, että pirteänä olen positiivinen ja asiat näyttävät kirkkaammilta, jolloin harvemmin ärsyttääkään. Haluaisin saada negatiivisen ja lannistavan mieleni vaikenemaan ja saada jotain rauhallista ja positiivista tilalle.

- rohkeutta. Minä olen utelias ja tykkään kokeilla uusia asioita, kaipaan vaihtelua. Olen myös helposti turvallisuuteen urautuva. Nämä ristiriitaiset puolet taistelevat minussa ja jumiudun helposti paikalleni. Lisäksi kun en tiedä vahvuuksiani, suuntani hukkuu. Kaipaisin itsessäni siis sitä, että ottaisin selkeämpiä suuntia ja vain marssisin eteenpäin röyhkeästi, mutta muita huomioiden. Tässä auttaisivat vahvasti sisäinen tasapaino ja luonteva itseilmaisu.

Aivan kuin väsyttäisi

Posted on 11:08 AM In:
Perjantai-illan väsymys on aivan normaalia arkea. Sitä on oppinut sietämäänkin ja silloin oikein odottaa, että lauantaina olisi pirteämpi tekemään kaikenlaista mukavaa. Sunnuntai onkin yleensä jo aika normaali päivä vireyden kannalta, kunnes maanantai taas tuo notkahduksen.

Nyt kuitenkin olin sunnuntaina ehkä jopa väsyneempi kuin perjantai-iltana. Silmiäni kirveli kuin olisin suuressakin univajeessa ja en jaksanut tehdä oikein mitään. Olo oli hyvin omituinen siihen nähden, että ainakin tuntimääräisesti nukuin viikonloppuna riittävästi! Jos olisin kuunnellut oloani, en olisi varmaan juurikaan sängyltäni liikahtanut koko viikonloppuna.

Harmittaa hirmuisesti se, että viikonloppu menee ihan harakoille väsymyksen vuoksi. Vaikka kyllä minulla ihan mukavaakin oli, mutta ei vapaiden nautinto ole täyttä, jos koko ajan joutuu sinnittelemään viimeisillä voimillaan. Tämäkin taisi olla ainakin toinen viikonloppu peräkkäin, kun teemana oli väsymys. Onneksi sentään jonkin verran olen jaksanut ulkoilla, koska se on ollut mukavaa, jos sinne ulos asti vain jaksaa raahautua.

Ajattelen talvilomaani. Jos olen näin väsynyt, se menee ihan pieleen. Ehkä ei pitäisi stressata tällaisista asioista, mutta ei siltä voi välttyäkään. Kun elämä on oikeasti siinä vapaa-ajassa, niin siihen kohdistuu odotuksia. Ei liiallisia, mutta jotain vaihtelua olisi oikeasti mukava saada. Väsyneenä köllöttely ei oikein tunnu siltä kuin eläisi.

Tällä viikolla kuitenkin teen jotain asialle: menen avautumaan väsymyksestäni lääkärille. Uskomatonta, miten sekin voi hävettää niin paljon: minusta tuntuu kuin väsymys ei olisi mikään oikea ongelma, vaan pitäisi jaksaa sinnitellä! Mieleni sanoo minulle, että tämä väsymys on vain keksittyä, kyllä se nukkumalla ohi menee, mutta kun ei se näytä menevän.

Mieleni näyttää pitävän vain fyysisiä vaivoja oikeina vaivoina, vaikka ei se niin ole. Oma elämäni tuntuu myös hieman liian helpolta ollakseen väsyttävää, mutta ei kai asioita voi siten objektiivisesti mitata. Kyseessä on kuitenkin oma henkilökohtainen kokemukseni, vaativa mieleni ja omien voimavarojeni rajallisuus. Tunnen itseni heikoksi, mutta kai se sitten niin onkin. Eikä siinä ole mitään väärää, vaikka siltä tuntuukin.

Nämä ovat vaikeita asioita ja tunteeni risteilevätkin häpeän, pelon ja epäuskon välillä. Järkeni yrittää olla julma ja kieltää väsymykseni, mutta tuntemukseni eivät jaksa enää pakottaa itseäni suorittamaan. On selkeästi aika levon, vaikka en sairasloman saamiseen uskokaan. Mitähän sitten saisin? Uskoisin, että en mitään tai korkeintaan myötätuntoa, mutta sittenhän sen näkee. Kunpa ei nyt vain tuntuisi siltä, että menen sinne ruikuttamaan turhasta.

Minä rakastan uimista, mutta en ole kovin innostunut uima-halleista. Olen myös viluinen, joten uimavesien täytyy olla melko lämpimiä, jotta pystyn menemään veteen. Pääsen siis tosi harvoin uimaan, mikä on tosi harmi. Uiminen on rauhoittavaa, miellyttävää yhteyttä veteen, joka tuo hyvää mieltä ja oloa. Ehkä pitäisi joskus kokeilla käydä uimahallissa, vaikka ei se sama asia ole kuin järvien vedet.

Minulla on uimapuku ja kahdet (varsin peittävät) bikinit. Siis aika monta uima-asua, joista en ole enää vuosiin käyttänyt toisia bikinejäni. Valitsen siis ne tämän viikon romuprojektipoistoikseni. Valinta on helppo sikäli, koska en enää edes pidä bikineistäni. Aika on ajanut niiden ohitse.

Toiseksi poistokseni valitsen myös erittäin helpon kohteen eli lattian kautta roskikseen päätyneen mukin. Se meni hieman rikki ja vaikka sen olisi voinut korjatakin, niin en tällä kertaa kuitenkaan tee niin: minulla on nimittäin tosi monta mukia. On jo aika karsiakin niitä.

Tällaiset poistot ovat helppoja, kun näitä mukeja ja bikineitä on liikaa. Vähemmälläkin pärjää.

Kuvahaaste

Posted on 7:34 PM In:
Pellon pientareella haastoi minut kuvahaasteeseen, kiitos siitä :) Haaste kuuluu siis seuraavasti:

1. Avaa neljäs kansio jossa säilytät valokuviasi
2. Valitse neljäs kuva kansiostasi ja julkaise se blogissasi.
3. Selitä kuva.
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.

En olekaan juuri kuviani täällä esitellyt, mutta nyt mielenkiinnosta katsoin, millainen kuva on tuo neljännen kansion neljäs kuva. No, kaipa se on ihan esittelykelpoinen:


Törmäsin kuvan oravaan eräällä kävelylenkilläni viime kesänä. Se ilahdutti maanläheisyydellään ja muodollaan. Sitä pääsi myös kuvaamaan läheltä, kun se ei loikkinut heti karkuun. Nyt kuvaa katsellessani tulee hyvä mieli hyvistä muistoista ja lämpimästä kesästä.

Nyt pitäisi haastaa peräti neljä kanssablogaajaa tähän haasteeseen, mikä on kiperää, kun tämä on kiertänyt jo aika monella. Ovatko Hehkuvainen ja Trina jo osallistuneet tähän? Tuossahan on jo neljä, eikö olekin?

Yöllisiä kiipeilyjä

Posted on 1:30 PM In: ,
Kiipesin ylös kiipeilyseinää pitkin viime öisessä unessani. Tajusin ylös lähtiessäni, että minua todennäköisesti pelottaa ylempänä, koska minulla on korkeanpaikankammo ja minulla ei ollut turvavarusteita. Siitä huolimatta lähdin kiipeämään.

Niinpä sitten ylempänä tajusin, miten pitkä matka sekä alas että ylös oli, joten minua alkoi huimata ja pelottaa. Koko kehoani kouraisi kauhea pelko siitä, että entä jos putoan. Heräsin tähän kauheaan tunteeseen ja herätessäni olin edelleen vielä korkealla katselemassa alas ja kehoani värisytti inhottavat tuntemukset. Olipa uni. Siitä irtautuminen vei aikaa.

Suunnilleen samanlaista inhottavuutta tunnen silloin, kun olen valinnut jonkin tien, josta paluuta ei enää ole ja tuleva on epävarma. Unessa pelkäsin putoavani, vaikka tavallaan tiesin, että en putoa, jos en pelkää. Sama voisi päteä myös valintoihin: valitsemani tie johtaa kyllä perille, mutta jos alan pelätä ja etsiä turvapaikkaa jostain matkan varrelta, en pääse perille, mutta en takaisinkaan. Jään siis johonkin välille epäröimään ja pelkäämään.

Näin siis yritän tulkita untani. Muutokset vaativat rohkeutta ja pelko on suuri, vaaniva mörkö, jolle ei saisi antaa valtaa. Rohkeuden ylläpitäminen on vaikeaa, koska mörkö on aina valmiina iskemään.

---

On ollut väsynyt viikko. Harrastukset tuovat iloa, mutta rikkovat vuorokausirytmiäni. Hankala tilanne. En haluaisi kuitenkaan karsia elämästäni iloa tuottavia asioita, jotta jaksaisin työelämää. Se tuntuisi kohtuuttomalta.

Eräs matka, eräällä elämänmittaisella polulla. Kadottaen ja löytäen. Väsyen ja vahvistuen. Surren ja iloiten. Matkalla kaikesta huolimatta ja se matka olkoon hyvä.

Minä

My photo
Olen matkalla kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä, elämässäkin vielä matkalla, haaveileva ja pohdiskeleva nainen, jonka elämänpolku tuntuu välillä kovin kivikkoiselta ja nilkkoja taittavalta. Polkuni on kulkenut suuntaan, joka ei ole enää ihan omani: hapuillen etsin suuntaani haasteenani yksinäisyys, ihmissuhteet ja arkisen elämän raskaus. Sposti: nan09(a)suomi24.fi.

Arkistossa

Powered by Blogger.

Lukijat

Blog Archive