Tuesday, March 24, 2015

Töksähteleviä päiviä

Joskus tulee aikoja, jolloin mikään ei oikein suju suunnitellusti. Tuntuu siltä, että itselläni on juuri tällainen ajanjakso meneillään. Jos jotain suunnittelen, pieleen menee. Pienetkin asiat tökkäävät vastaan, aivan kuin yrittäisin puskea liian kovaan myrskytuuleen ja askeltakaan ei saa otettua. Olen viime viikkoina muuttanut suunnitelmiani moneen kertaan ja edelleen menee pieleen. Pitäisi kai vain antaa asioiden mennä tarttumatta niihin sen kummemmin. Hyväksyä, että nyt vain menee näin. Jättää pinnistely jollekin muulle.

En ylläty pienistäkään asioista, jotka eivät juuri nyt suju. Valitsen esimerkiksi kassajonoista sen hitaimman. Sää muuttuu joksikin ihan kummalliseksi juuri sillä hetkellä, kun sairastelun jälkeen vihdoin pääsisin kävelylle. Läppäri hidastelee liikaa juuri silloin, kun sitä kipeimmin tarvitsisin. Laitteita hajoaa ja yllättäviä menoja tulee juuri kun olen ajatellut, että pitää kiristää kukkaron nyörejä.

Kaiken todennäköisyyden mukaan jotain positiivistakin pitäisi tapahtua välillä. Sää ei voi aina olla huono ja laitteiden hajoaminen taukoaa hetkeksi ainakin siinä kohtaa, kun uusia on hankittu. Oletettavasti terveitä päiviä voisi olla edessä ja minulla on aikaa jonotella kassajonoissa. Joo, eiköhän tämä tästä vielä käänny.

Saturday, March 21, 2015

Toipilaana

On mielenkiintoista, miten kunnon tauti voi pyörähtää elämään ja elämästä pois kuin pyörremyrsky. Taudin jälkeen jää vain ihmettelemään, mitä tämä oli, mitä tapahtui, missä olen. Olen vielä toipilas, mutta olen iloinen, että pystyn tekemään kotitöitä, jotka ovat sairastellessa jääneet tosi vähille. Koti siistiytyy hiljalleen ja jos en jaksa, voin välillä levätä ja katsoa vaikka elokuvan. On tosi rentoa. On mukavaa kuunnella omaa oloa ja toimia juuri sen mukaan, pinnistämättä, murehtimatta.

Sairastaminen oli suoraan sanottuna from hell. En muista, että olisin aiemmin influenssan kourissa kärsinyt noin paljon. Välillä suorastaan toivoin, että joku lopettaisi kärsimykseni, olo oli fyysisesti todella karmea. Toisaalta ei kyllä stressannut maailman ja oman pikkuruisen elämäni murheet, ei yhtään. Asiat löysivät tärkeysjärjestyksensä ja kaikenlainen pienestä murehtiminen tuntui älyttömältä, ja mikä parasta: tuntuu edelleen.

On aika hyvä ote elämästä juuri nyt, kun sairaus kirkasti elämääni. Ehkä kaipasinkin juuri tällaista pysähtymistä ja miettimistä, mitkä ovatkaan ne juuri minulle tärkeimmät asiat, jotta en puuhastelisi merkityksettömien asioiden parissa.

Kevätkin on edennyt kai hurjasti. En tiedä, mutta siltä näyttää. Olen sairastanut kutakuinkin kaikki viime aikojen aurinkoiset päivät. Sikäli on mielenkiintoista päästä joskus (ensi viikolla) seuraamaan, mitä ulkona tapahtuu.

Saturday, March 14, 2015

Kuume ja pysähdys

Hiki virtaa, mutta se on ihanaa. Olen nyt toista päivää lähinnä palellut tolkuttomasti ja se alkoi tuntua jo epätoivoiselta ja raskaalta, mutta onneksi taukosi. Ei palelemista jaksa kovin pitkään, näköjään. Pian viime kirjoitukseni jälkeen minulle siis nousi kuume ja tosiaan nousikin: se lähenteli jo 39 astetta ennen kuin lääke auttoi. Outoa on ollut se, että lääke ei ole täysin auttanut ennen kuin nyt, vaan lääkkeen oton jälkeen palelu vain jatkui, vaikka kuume hieman taittuikin. Onni on se, että sain viime yönä nukuttua.

Tänään päivällä oli kyllä vaikeaa. Kuumeen ja huonon olon kourissa elämä näyttää ihan erilaiselta kuin muutoin, kaikki ylimääräinen ja turha karsiutuu pois. On vain minä, sohva ja jokin tv-ohjelma, kun mitään muuta ei yksinkertaisesti voi olla. Aiemmat pinnistelut ja armottomat suorittamiset näyttäytyvät tosi turhilta ja eteen avautuu näkymä, jossa näkee elämän ikään kuin etäämmältä. Siinä kuvassa näen, että pinnistelen tällä hetkellä kovasti tiettyjen asioiden eteen, mutta niiden itselleni kaikkein tärkeimpien asioiden eteen en tee juuri mitään, vaan oletan ikään kuin kohtalon hoitelevan ne "oikeille" raiteille. "Kun olen reipas ja ahkera jossain asioissa, muu tulee itsestään." No, ei tule. Ne elämänalueet (mahdollisesti) etenevät, joihin panostan. Muut eivät, koska harvemmin asioita "vain tapahtuu".

Siirryn nyt taas sohvalle tv-viihteen pariin. On oikeastaan varsin kivaa, että ei tarvitse tehdä mitään, vaikka sairas en tietenkään halua olla. Eiköhän tästä joskus parane.

Thursday, March 12, 2015

Puuh, liikaa liikaa!

Olen taas "onnistuneesti" aikatauluttanut elämääni siten, että kiirettä pukkaa. Se tarkoittaa, että alkaa stressata ja hosututtaa. Olen ollut nyt huonojen yöunien ja pitkittyneen flunssan kourissa ja hermoni ovat olleet tosi kireällä. Kalenteria tutkaillessani olen todennut aikataulutukseni ja kalenterin olevan ihan eri maailmoista: en mitenkään ehdi tehdä kaikkea, mitä olen pohtinut tekeväni! Ei ihme, että (taas) stressaa.

Olen siis nyt keventämässä arkeani, miettinyt tärkeimpiä asioita juuri tälle hetkelle. Oma vointi on sikäli tärkeä, että jos vointi on huono, juuri mikään homma ei etene. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Ennemminkin liika tekeminen aiheuttaa kierteen, jossa pystyy koko ajan tekemään yhä vähemmän. Kulutan enemmän kuin tuotan.

Ensimmäisenä karsiutui toimeentulo, koska aika ja varsinkaan voimat eivät vain riitä. Loppukevät mennään siis nollatuloilla, mutta onneksi se on ylipäätään mahdollista (ajatella, jos ei olisi!). (Oikeassa työttömyydessä on ainakin se etu, että rahaa tulee ainakin vähän, vaikka mitään ei tekisi.) Seuraavaksi täytyisi saada nukkuminen ja vointi kuntoon, jotta jaksaisin ja pystyisin harrastamaan. Plussaa olisi keksiä mukavia asioita sulostuttamaan elämää.

Tulevaisuus kyllä ahdistaa. En ehkä kuitenkaan ole sellainen ihminen, joka sietää epävarmuutta nykyisessä työllisyystilanteessa. Puhumattakaan muiden elämänalueiden haasteista... Äh. No, olen tyytyväisempi, jos saan itseni terveeksi ja toimivaksi. Ehkä siitä arki alkaa taas luistaa paremmin.

Friday, March 06, 2015

Työnhaun turhuus ja muuta ahkeroimista

Olen saanut jäsennettyä päässäni aiemmin kirjoittamaani aikataulutuksen haastavuutta. Mietin pikaisesti eri asioiden plussia ja miinuksia ja tulin siihen tulokseen, että työnhakuun panostaminen on nyt järjetöntä. Minulla ei siihen yksinkertaisesti ole aikaa, koska lopputulos tuossa tunteja vievässä askareessa on jokatapauksessa puhdas nolla. Minun kannattaa ehdottomasti ensisijaisesti keskittyä asioihin, jotka ovat tällä hetkellä tärkeämpiä. Tämän oivaltaminen on helpottanut, vaikka en ehkä ihan täysin työnhakua tällä hetkellä unohdakaan.

Oivalsin työnhakuuni liittyen, että minulla ei ole luultavasti mitään mahdollisuuksia saada töitä lähettelemällä hakemuksia työpaikkailmoituksiin. Ei siksi, että olisin huono, koska en todellakaan ole huono. Papereistani ei vain tällä pohtimisella saa mitenkään positiivisesti erottuvia ja tässä suhdanteessa hakijamassat ovat niin valtaisia, että ei vain yksinkertaisesti ole mitään toivoa. Perehdyn työnhakuun kunnolla sitten, kun minulla on siihen oikeasti aikaa, ja tärkeintä tuossa on se, että keksin muita väyliä ja keinoja ansaita toimeentuloni kuin yrittämällä hakea avoimia työpaikkoja. Mitä ihmettä tuo sitten voi olla, niin ei ole vielä aavistustakaan. (Toivottavasti saisin töitä edellisestä työpaikastani! Pliiiiiis!)

Wednesday, March 04, 2015

Zombie-unia

Uneni ovat olleet taas vilkkaita. Niiden sävy on ollut enimmäkseen epämiellyttävästä painajaiseen, joten minulla on siis ollut stressiä ja/tai alakuloa. Uneni sävyt heijastelevat siis mieleni tilaa tai elämäntilanteen kiireisyyttä ja stressaavuutta.

Olen nähnyt jo useamman unen, joka on repäisty suoraan The Walking Dead -sarjasta. Tässä sarjassa siis ihmiskunnan riesaksi on tullut jokin ihme vitsaus, minkä johdosta ihmiset muuttuvat kuollessaan zombieiksi eli käveleviksi kuolleksi, jotka jahtaavat eläviä saadakseen syödäkseen. Unissani olen siis paennut tämän sarjan kuolleita. Jos jotain positiivista noista unista voi hakea, niin se on ollut se, että olen pysynyt hengissä ja yksikään kulkija ei ole saanut minua kiinni. Silti katselisin mieluummin toisenlaista unitarjontaa.

Yhdessä unessani pakenin vihaista, terävähampaista koiraa, joten unissani selvästi toistuu pakeneminen ja nimenomaan pakeneminen jostain pelottavasta asiasta. Pitäisiköhän tästä oivaltaa jotain uutta?

Tuesday, March 03, 2015

Ajankäytön haasteita

On ollut nyt paaaaljon tekemistä eli useimmiten pitäisi olla tekemässä ainakin jotain. Nytkin, mutta ajattelin tässä välissä kirjoittaa tännekin jotain. Aikani on siis kulunut opiskelun (eli toimeentulon haalimisen) ja työnhaun (turhien toiveiden luomisen) parissa ja en tiedä, ehdinkö tasapainoilla noiden välillä järkevästi.

Toimeentulo juuri nyt olisi toki iso hyvä asia, kun näköpiirissä on vain pienituloista (miniminiminituloja) tulevaisuutta. Kaikki, mitä on nyt mahdollista saada, pitäisi saada kerätyksi kasaan. Toisaalta pitäisi hakea töitä, jolloin ei tarvitsisi miettiä euroja niin tarkkaan. En ole hakenut töitä yli kymmeneen vuoteen, joten se on minulle vieras asia. Tämä tarkoittaa sitä, että asiaan perehtyminen, CV:n ja hakemusten laatiminen on vienyt älyttömästi aikaa. En olisi uskonut, että tuo kaikki on noin älytön homma! Kun kaikki nuo lukemattomat tunnit on haaskan... siis käyttänyt tuohon hommaan, niin palkkiona on lisäksi vielä useimmiten vain pettymys. En ihmettele, jos työnhakua ei jaksa kovin pitkään, sehän on henkisesti rankkaa puuhaa. Jatkuvaa torjutuksi tulemista.

Aikataulutukseni on nyt sillä mallilla, että työnhakuun kuluvaa aikaa olisi pakko rajoittaa ja siitä huolimatta joudun ehkä luopumaan osasta toimeentuloa, joka on muutenkin naurettava. Ymmärrän täysin, että pienet tulot stressaavat ja tyhmentävät ihmistä. Vaikka minulla ei juuri nyt ole mitään hätää, saan ajoittain sellaisia olotiloja, joiden myötä ymmärrän pienituloisuuden ahdistavuuden ja henkisen vankilan.

Yritän olla toiveikas työn saamisen suhteen, mutta todellisuus on toiveikkuuttani vastaan. Olisi oikeasti ihme, jos saisin töitä hakemalla jotain avointa paikka (eli kannattaako minun haaskata aikaa moiseen, kun se ehkä tarkoittaa nykytoimeentulosta tinkimistä?). Siten en oikeasti tiedä, mitä tulevaisuudessa tekisin ja se on ahdistavaa. Tiedän, mitä haluaisin tehdä, mutta en ymmärrä, miten tavoitteeseeni pääsisin.

Äsh, ei pitäisi miettiä näitä, vaan keskittyä tärkeimpiin hommiin eli yrittää viedä ainakin joitain asioita eteenpäin. Pitäisi uskoa asioiden järjestymiseen, kun aiemminkin on tapahtunut niin.