Sunday, January 29, 2012

Väheksyntään kyllästynyt

Miksi minulle tulee usein sellainen tunne, että minua väheksytään (sekä taidoissa että ihmisenä)? Johtuuko se heikosta itsetunnosta, herkistä "tuntokarvoista" ihmisiä kohtaan vai jostain ihan muusta?

Jos tapaan ihan uuden ihmisen, en yleensä tunne olevani väheksytty, vähemmän arvostettu kuin muut. Tunne herää vasta, kun olen enemmän ollut jonkun kanssa tekemisissä. Ystävyyssuhteet ovat toki eri asia ja tarkoitankin näillä kohtaamisilla erilaisia virallisia tapaamisia kuten töissä tai harrastuksissa, joissa kohtaamiinsa ihmisiin ei kunnolla tutustu.

Arvelen syyn tunteeseeni olevan joko se, että kuvittelen epävarmuuksissani väärin tai että minä ihan todellakin aistin jotain oikein. Koska en tiedä, miten asia on, en koe myöskään voivani sitä kysyä tai muuten selvittää (mahtaisiko se edes hyödyttää).

Eräässä harrastuksessani olen ehdottomasti heikoimmasta päästä koko porukassa (harrastaahan voi kaikentasoiset) ja siten pidän mahdollisena, että suorituskeskeinen vetäjä ei arvosta minua tämän lajin harrastajana. Toisaalta arvelen, että ei hän minua ihmisenäkään arvosta, koska en ole hänen ihanteiden mukainen missään määrin.

Töissä koin olevani vahvasti väheksytty. Olen pohtinut, että se johtui luultavasti väärästä alavalinnasta johtuvista tiettyjen asioiden heikosta osaamisen tasosta, mutta myös siitä, että esimieheni ei arvostanut minunlaistani ihmistä. Se tuntuu jotenkin hassulta, kun meissä on itse asiassa hyvin paljon samankaltaisia ominaisuuksia. Olenkin pohtinut, että ehkä hän ei pitänyt siitä, että näki omat heikkoutensa minussa.

Nämä ovat olleet isoja tilanteita, jotka ovat vaikuttaneet siihen, että koen olevani väheksytty. On niitä tilanteita ollut tietysti muitakin. Milloin olen kokenut olevani arvokas omana itsenäni? Lähinnä läheisteni seurassa. Se onkin toki oikea paikka olla arvostettu.

Kai se on niin, että olen nykyaikana ihan vääränlainen ihminen (sitä tässä nyt sen enempää määrittelemättä). Silti minusta jokaista meistä pitäisi arvostaa sellaisena kuin kukin on. Haluaisin silti keksiä, miten suhtautua ihmisiin, jotka väheksyvät minua. Olen niin kyllästynyt tuollaiseen kohteluun, että saan noista tilanteista erittäin vahvan tunnekuohun (=raivostumisen), jota en välttämättä kuitenkaan tuo esille. Samapa kai tuo, miten toinen ajattelee, mutta tuo tunnekuohu ei tee minulle hyvää varsinkin kun se jää sisälleni pyörimään pitkäksi aikaa. En myöskään haluaisi alkaa lapsellisesti ponnistella yrittäen esittää "oikeanlaista", jotta kelpaisin. Minun pitää kelvata tällaisenaan.

Miten siis saada minua (tai muita) väheksyvät ihmiset aisoihin? Auttaisiko se, jos ei olisi heidän kanssaan missään tekemisissä? Se voisi olla vaikeaa.

6 comments:

Hehkuvainen said...

Jälleen kerran tärkeää ja vakavaa pohdintaa. Olet taas perimmäisten kysymysten äärellä, ja näihin kysymyksiin ei ikävä kyllä taida olla mitään helppoa tai yksinkertaista ratkaisua. :/

Jotenkin lähtisin silti siitä, että ihminen voi lopulta muuttaa vain itseään, ei muita. Sehän ei tarkoita sitä, etteivätkö toiset oikeasti käyttäytyisi huonosti. On vain kuitenkin ehkä vaikeampaa saada muut muuttamaan käytöstään kuin saada itsensä muuttamaan suhtautumistaan toisten käytökseen. Mene ja tiedä.

Valtavaa tunnekuohua on huono pitää sisällään :/. Se vahingoittaa sinua eikä hyödytä ketään. Siitä voi olla hyötyä jos pääset purkamaan sen rakentavasti tai edes jotenkin.

Jos tuntuu siltä että seura on huonoa, on kai parasta vaihtaa seuraa. Joskus se tosin on vaikeaa tai mahdotonta (joidenkin ihmisten kanssa on vain tehtävä yhteistyötä vaikkei haluaisikaan), ja silloin voi kai ainakin yrittää keskustella aiheesta. Voihan olla että kunnon purkauksen seurauksena se toinen muuttuu - tai vaihtaa itse seuraa. Joka tapauksessa purkautuminen eli palautteen antaminen on muutosta edistävä voima, ja siitä voi olla hyötyä.

Toivotan joka tapauksessa voimia ja uusia oivalluksia tähän! :)

Liirum said...

Ihmissuhteissa elämän keskeisimpiä asioita, kyllä sinun vaistosi käsittelee aivan oikein kohtaamia ihmisiä.
Suomalaisten henkinen ongelma on mm. vähättely itseään ja toisia kohtaan joka ei johdu toisesta ihmisestä vaan omia kykyjä kohtaan.

Olemme olleet vuosisatoja toisen vallan (Valtioiden) alaisia,tämä on henkistä perintöä.

Itse olen toiminut avoimesti ja ottanut asian tunnustellen esille siinä vaiheessa kun se vähättelyn tunne on voimakas joka toisesta ihmisestä henkii.
Puhumalla asia on kirkastunut tälle toiselle henkilölle joka on ollutkin hyväksi hänen tunne maailman käsittelyyn.

Rohkaisen sinua olemaan oma itsesi
koska omien askeleittesi kautta vahvistat omaa psyykettä.

AAMU said...

Ikäviä ihmisiä kannattaa välttää. Miksi tuhlata ruutia. Pysyvän työtoverin kanssa asian voisi ottaa suoraan puheeksi, vallankin, jos tilanne on kannaltasi selvätulkintainen.

Nan said...

Kiitos viisaista kommenteistanne! :)


Hehkuvainen: kyllä, niinhän se ehdottomasti on, että vain itseään voi muuttaa. Lisäksi myös ikäviä ihmisiä kannattaa välttää. Ainahan se ei ikävä kyllä onnistu ja sitten tulee näitä ikäviä fiiliksiä...

Minun tosiaan pitäisi osata rakentavasti kanavoida nuo tunnekuohut siten, että voisin hyvin. On ihan turhaa turhata omaa energiaansa siihen, että reagoi ikäviin ihmisiin. Vaikka tiedän tämän järjellä, itse tilanteet ovat kuitenkin haasteellisia :\

Minun olisi varmaankin hyvä pohdiskella sitä, että jos kuitenkin voisin jotenkin rakentavasti keskustellakin näistä asioista eikä aina vain vaieta. Vaikenemisenhan voi nähdä hyväksymiseksi, mikä sekään ei ole hyvä asia. Hankalaa, mutta eiköhän se tästä... nythän sentään näen ja tunnen tuollaisen käytöksen, aina en ole edes ymmärtänyt asiaa...


Liirum: hyviä huomioita. Olen ajatellut itse myös niin, että kun olen vähätellyt itseäni, niin se on avannut portin myös muille vähätellä minua. Suomalaisuuteen kuuluu jonkinlainen itsen (ja ehkä toistenkin) vähättely ja myös välinpitämättömyys toisia kohtaan, joka näyttäytyy helposti vähättelynä. Uskon tuntemusteni olevan oikeita, mutta mikä on sitten kulttuurin tuomaa ja mikä ihmisen todellista itseä?

Omana itsenä oleminen on kaiken perusta. Jos seison vahvasti jaloillani, ehkä pystyn ottamaan ikävät asiat muidenkin kanssa paremmin esille.


Aamu: nimenomaan, miksi tuhlata ruutia, kun elämässä on ihan riittävästi kuluttavia asioita. Tilanteen ratkaisuyritykset lienevät kokeilemisen arvoisia, jos vaihtoehtona on jatkuva raastava tilanne.

Anonymous said...

Hei,

taas luen ihan kuin omasta elämästäni, ehkä tässä vaiheessa jo osittain menneestäkin. Itselleni tärkeää ymmärrystä ja vapautusta on tuonut sen ymmärtäminen, että jostain kaukaa lapsuudesta minuun on iskostunut arvottomuuden kokemus. Asian voi ajatella näinkin: monet ihmiset (eikä tarvitse olla narsisti tms.) eivät koe, että muut väheksyisivät heitä. Toisin sanoen, vaikka tuntemuksemme voivat kertoa toki muista jotain (me herkkätuntosarviset kun ollan niin tarkkoja), ne kertovat jotain myös itsestämme ja omasta arvottomuuden tunteestamme. Näin uskon. kannattaa sitten kun ehtii lukea aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja vaikka googlata tietoja assertiivisuudesta eli jämäkkyydestä. Maailmassa jyrääjiä ja kilttien ihmisten hyväksikäyttäjiä riittää, siksi mielestäni kannattaa itsessään kasvattaa tervettä itsetuntemusta ja kykyä vetää rajoja ja pitää puoliaan tavalla, joka ei muita kuitenkaan luokkaa. Marita Moringin kirjassa Ulos uhrautumisesta on paljon mielenkiintoista asiaa, samoin esim. kirjassa Kiltteydestä kipeät. Olen tunnistavinani tekstistäni samaa kuin itsessäni: viha on vaikea tunne ja vaikeaa on sitä osoittaa. Tuossa em. Moringin kirjassa on juuri vihan tunteen tärkeydestä. Itse opettelen edelleen rajanvetoa ja vihastumista. Se oikein 'käytettynä' voimaannuttaa ja auttaa toimimaan tilanteen vaatimalla tavalla. Itselläni on auttanut myös keskustelut ammatti-ihmisen kanssa. Se kun sanoo asioita ääneen, on valtava juttu! Nämä on mielestäni onnellisuuden, elämän mahdollisuuksien toteutumisen ja hyvinvoinnin kannalta tosi tärkeitä asioita. Ja kun ihminen voi hyvin, voivat muutkin hänen lähellään paremmin. Näppärää :) Tsemppiä!

Nan said...

Anonyymi: kiitos viisaista ajatuksistasi. Olet mielestäni tosi oikeassa ja jotain tuon suuntaista olen omissa ajatuksissanikin tunnustellut. Tiedän, että minuun on lapsuudessani iskostunut arvottomuuden tai ainakin vähempiarvoisemman kokemus kuin leimana, jonka vain itse olen nähnyt. Olen kuitenkin uskonut leimaan niin vahvasti, että se on ohjannut tekemistäni ja olenkin toiminut siten, että ehkä muutkin ovat jotenkin sisäistäneet ajatustani, tiedostamattaan, ehkä. Toisaalta ei minua välttämättä ole väheksytty, mutta joskus on haluttu hallita. Siinä on hienoinen ero. Uskonkin, että tuo väheksynnän tunne voi kertoa paljon itsestäni ja se on tärkeää tiedostaa.

Kyllä, aion perehtyä tuohon jämäkkyyteen teoriassakin, kun olen nyt panostanut siihen käytännössä. Kiitos kirjavinkeistäsi, en olekaan lukenut noita. Kuulostavat tosi kiinnostavilta ja itseäni varmasti hyödyttäviltä, joten laitan ne luettavien listalleni.

Minä olen vielä alkutaipaleella tuon vihastumisen opettelussani. Olen melkein pelkästään saanut hylkäämisiä reaktiona omiin vihastumisiini, joten nämä hylkäämisrangaistukset ovat nostaneet ison muurin vihan tunteiden ilmaisulleni. Silti pitäisi uskaltaa vihastua, kun ei vihan sisälle patoaminen ole hyvä asia.

Mahtavaa, että olet päässyt omassa elämässäsi eteenpäin näissä asioissa. Onnistuneet kokemukset kannustavat aina :) Tsemppiä sinullekin!