Friday, December 25, 2015

Rauhallista joulun viettoa ja pohdintaa kirjoittamisesta

Joulu on ollut leppoistamista, syömistä ja ulkoilua. On ollut enimmäkseen mukavaa, vaikka kiireiden jälkeen ajan antaminen itselle ja omille ajatuksille nostaa raskaita ja ahdistavia ajatuksia pintaan. Olisi kiva, jos olisi kevyttä ja mukavaa.

En ole oikein tiennyt, mistä kirjoittaisin. On ollut niin paljon raskasta, kivireen kiskomista, että en ole halunnut kirjoittaa negatiivisista asioista ja siten pyöriskellä ikävissä tunteissa. Olisi mukavaa kirjoitella positiivisista asioista, iloista ja arjen harmittomista sattumuksista, mutta se on tuntunut vaikealta, aivan kuin tuollaisia asioita ei olisi ollut, vaikka on niitä ollut. On ollut isojakin ilon hetkiä. Ehkä ahdistuksen syövereissä sukeltaessa unohtaa ne hyvät asiat, jotka kannattelevat raskaalla hetkellä. Ehkä jos kirjoittaisin niistä pienistä kivoista asioista, joita on, oloni kevenisi? Pitäisikö kirjoittaa avoimemmin vai ei-avoimesti?

Tämä vuosi on ollut varsin miinusmerkkinen, vaikka valopilkkujakin on ollut. Olen ollut aika aktiivinen, yrittänyt etsiä elämääni uusia kivoja asioita ja ehkä löytänytkin jotain pientä. Silti nyt on aika tyhjä olo ja ponnistelujen tuotto tuntuu vähäiseltä. Ehkä pitäisi kääntää katse puutteista saavutuksiin, kun kyllä varmaan hyvääkin on, kun hieman kaivelisi. Ja onkin, on vain vaikea nähdä sitä.

Tuntuu kuin joulu olisi jatkuvasti, aika menee niin nopeasti, vuodet vierivät. Tuntuu, että en oikein pysy enää mukanakaan, aivan kuin putoaisin kelkasta. Taas joulu? Samalla nämä joulun pyhät kuluvat tosi hitaasti. Vaikka viihdyn hyvin (itsekseni), niin levottomuus kaihertaa, kaipaisin tekemistä. No, alkuvuodesta tekemistä pitäisi riittää, ainakin suorittamista ja ahkeroimista. Mukavasta tekemisestä en tiedä, mitään ei ole sovittuna eli ei ole mukavaa odotettavaa. Haaveilin elokuviin menosta, mutta olen hukannut ilmaiseksi saamani elokuvaliput, joten en pysty menemään, kun elokuviin meneminen on niin turkasen kallista. Jos olisi varaa, olisi helpompaa keksiä tekemistä, mutta kun ei oikein kukkaro salli maksullisia tekemisiä...

Tulisikohan tänään jotain hyvää telkkarista, voisin viihtyä sen äärellä jotain hyvää napostellen. On tässä joulussa ihan kivojakin puolia, jos saan murheet sysätyksi hetkeksi toisaalle :)

20 comments:

Anonymous said...

"Olen ollut aika aktiivinen, yrittänyt etsiä elämääni uusia kivoja asioita ja ehkä löytänytkin jotain pientä. Silti nyt on aika tyhjä olo ja ponnistelujen tuotto tuntuu vähäiseltä."

Hienosti olet jaksanut ja paljon saavuttanut, vaikka olet tunteidesikin kanssa joutunut taistelemaan ja tekemään niiden kanssa suuria ratkaisuja. Älä nyt luovuta! Vaikka et aina jaksaisi itseesi uskoa, niin ihmiset, jotka ovat nähneet sitkeän luonteesi, kyllä uskovat. Asioita tapahtuu, joskus vain tuskastuttavan hitaasti.

Vaikea on kuvitella, että sinulla ei olisi valoisampaa tulevaisuutta edessäsi. Yritä jaksaa ottaa askel kerrallaan.

*Hengessä mukana, lujasti sinuun uskoen!*

Huopalintu said...

Oletko yksin koko joulun.. voi kun asuisit lähempänä, niin voitais keksiä jotain kivaa :) Ahdistus on kyllä lamauttava ja voimia vievä olotila, silloin kyllä on tarpeen mukavat hetket, jotka katkaisevat ikävät ajatukset. Jospa kirjoittasit sekä ikävistä, että kivoista asioista, niin tulisi kaikki kokemukset mukaan. Toivottavasti vielä löydät ne elokuvaliput.

Mukavaa loppuvuotta ja paljon onnenhetkiä ja hyvää mieltä tulevaan vuoteen!

Between said...

Rahattomuus asettaa elämälle ihan liian suuria vastoinkäymisiä. Siihen kun yhdistetään yksinäisyys, on kyllä vaikea olla ahdistumatta. Toivottavasti löydät ne leffaliput, että saat vähän piristystä päiviisi. Onneksi sentään päivät alkavat vähitellen pidentyä ja pimeys väistyy.

Nan said...

Anonyymi: kiitos kannustuksestasi :) Tuskin luovutan, vaikka välillä toki mieli tekisi. Joskus kai on hyvä suoda itselle hetkeksi sellainen olo, että nyt ei jaksa eikä tarvitsekaan, mutta kyllä sieltä sitten taas noustaan - ainakin joksikin aikaa. Askel kerrallaan kuulostaa hyvältä, niin on pakkokin tehdä. En usko, että jaksaisin loikata kovin pitkälle. Sitkeys on kyllä siitä jänskä juttu, että sen voimin jaksaa tehdä paljon ja pitkään, mutta ei pidä erehtyä luulemaan, että se loputtomiin kantaisi. Kiitos kannustuksestasi ja parempaa loppuvuotta ja ensi vuotta!


Huopalintu: voi kiitos :) Olisi tosi kivaa keksiä jotain kivaa :) Olen kyllä sikäli onnekas, että olen voinut viettää joulua läheisteni kanssa, mutta ei se silti täysin jotain yksinäisyyden ja onttouden tunnetta poista. Ehkä jos ei tarvitsisi reissata niin paljon ja jos asuinpaikkakunnallani olisi jotain verkostoa, niin tuntuisi erilaiselta. On kyllä kurjaa olla ahdistunut ja niin kovin mielellään siitä olotilasta silloin luopuisi, mutta on se hieman haastavaa. Mukava tekeminen auttaa paljon, mutta aina ei voi tehdä sitäkään, syystä tai toisesta. Elämään kuuluu sekä ikävät että iloiset asiat, joten sikäli kai voisi kirjoittaa elämän kaikista puolista... Aion vielä etsiä elokuvalippuja, en ole luovuttanut niiden suhteen. Muistan sentään sen, että ne ovat vielä jonkin aikaa voimassa, joten kovin kauhea kiire niiden suhteen ei ole. Kiitos kannustavasta viestistäsi ja toivotuksista. Onnea ja iloa sinullekin sekä loppuvuoteen että ensivuoteen! Parempaa voi tosiaan olla luvassa :)


Between: vaikka haluaisi ajatella, että raha ei ole kovin tärkeää, niin on se. Jos tulot riittää elämiseen, ylijäävä osa ei ole enää merkityksellinen, mutta muuten raha on tosi tärkeää. Kyllä minulla on vielä hieman rahaa, mutta ei varsinaisesti kovin paljon varaa, jos jotenkin asian ilmaisisin. On kyllä mahtavaa, että sentään päivät alkavat pidentyä. Jatkuva pimeys ja lumettomuus on kyllä ottanut voimille. Valoa tuleviin päiviisi!

Anonymous said...

Osa 1

Helpottavaa kuulla, ettet ihan kokonaan ole luovuttanut. Minulle ehti jo hätä, koska itsellenikin tulee kurja mieli, jos tiedän, että ahdistus sinua piinaa. Sinä nyt kuitenkin olet viimeinen ihminen, jonka tahdon olevan onneton tässä maailmassa.

Joskus asiat tapahtuvat nopeasti, mutta toisinaan kirjan lehti kääntyy hitaasti. Sinun tapauksessasi paikalle lienee sattunut hidas kääntäjä, ehkäpä pieni menninkäinen, joka ponnistaa sivua ylös milli kerrallaan. Yritä ajatella niin, että se tekee kaikkensa sinun tähtesi, mutta vain niissä rajoissa, jotka sille ovat mahdollisia. Jos toivottomuus vaivaa, kuvittele menninkäinen sivun kimpussa. Näetkö hikinorot ja tuskastuneen ilmeen? Et ole yksin. Nyt vain vähän kestää, koska sattuma tarjosi apuriksi lyhytkasvuisen.

Joissain terapioissa kantavana ajatuksena on se, että elämällä ei ole velvollisuutta tehdä meitä onnellisiksi. Jos jotain tahdomme, meidän on luotava se itse. Sinä olet pohjustanut tulevaisuutesi hyvin työteliäisyydelläsi ja kärsivällisyydelläsi. Ihan vielä et ole työstäsi palkkiota saanut, mutta hyvin todennäköisesti sen saat, koska kaikesta ennustamattomuudestaan huolimatta elämässä vallitsevat tietyt lainalaisuudet. Lähes poikkeuksetta ahkeruus palkitaan tavalla tai toisella. Peltotyöt on tehty. Nyt vain odotetaan satoa kypsyväksi.

*** "Joskus kai on hyvä suoda itselle hetkeksi sellainen olo, että nyt ei jaksa eikä tarvitsekaan, mutta kyllä sieltä sitten taas noustaan - ainakin joksikin aikaa."

Hienosti oivallettu. Sinulla ei ole ainoastaan oikeutta toivottomuuteen ja kielteisiin tunteisiin vaan suoranainen velvollisuus niihin. Itsensä avaaminen luo yhteyttä maailmaan ja muihin ihmisiin. Kielteisen ilmaisun opettelun suurin hyöty on se, että kun oppii näyttämään tuomittavat tunteensa, niin samalla huomaa, ettei kuitenkaan tule pysyvästi tuomituksi. Tällöin myös ymmärtää, että muiden ihmisten vastaavat tunteet ovat vain tunteita, jotka eivät määritä omaa minuutta, vaan jotka vain ilmenevät jossain tilassa ja paikassa ja joihin voi siksi suhtautua ohimenevinä harmeina.

Ihmisen on aivan välttämätöntä oppia sietämään konfliktit sekä minuuden että sosiaalisten suhteiden käyttövoimana. Jos ei siedä konflikteja ja opi myös luomaan niitä itse tunteiden purkuun, niin silloin joutuu kantamaan koko elämänsä sekä omat että muiden ihmisten tunteet niskassaan, eikä sitä kestä kenenkään mielenterveys. Sellaisesta ihmisestä kehittyy jo nuorena kumara vanhus, joka suojaa itseään kyyryssä ja laidoilla kulkemalla pääsemättä koskaan yhteyteen muiden ihmisten kanssa.

Anonymous said...

Osa 2

Jotta saisi yhteyden muihin ihmisiin ja maailmaan, täytyy ensin pystyä oppimaan ottamaan turpiinsa. Jos nyrkki ei pysty tulemaan päin näköä, niin ei pysty muiden ihmisten hyvyyskään. Jos ei tahdo elää yksin, on suojaus opeteltava avaamaan. Omia ja muiden tunteita väistelevä ihminen on myös pelottava ja arvaamaton muille. Aggressiiviseen avojään taklaukseen ehtii varautua, mutta puolisalaiset tunteiden piilosta tehdyt puoliharmittomat laitataklaukset voivat johtaa vakaviin vammoihin, aina halvautumiseen ja kuolemaan saakka.

Yhtä lailla sinulla on oikeus myönteisiin tunteisiisi ja niiden ilmaisuun. Onnellisuustutkijat, mm. Markku Ojanen, ovat moneen kertaan havainneet, että ihmistä ei tee onnelliseksi omien tarpeiden ympärillä pyöriminen vaan muiden tarpeisiin keskittyminen. Kun ei pohdi sitä, mitä muut tai elämä on minulle velkaa, vaan keskittyy kehumaan ja auttamaan muita, niin elämään rakentuu merkitystä. Joskus jokainen on paska, usein neutraali, mutta ihmisellä on myös kyky tehdä hyvää. Sitä hyvää kannattaa opetella kaivamaan esiin ja jakamaan, koska jakamisesta tulee yksinkertaisesti niin hyvä mieli.

Minusta voisit tehdä tästä blogistasi terapeuttisen kirjoitusalustan. Sen sijaan että kuvailisit yleisesti elämäsi kulkua, tunteitasi ja syksyn raskautta, voisit pureutua yksityiskohtiin ja antaa tulla, näyttää itsestäsi vähemmän hehkeän puolen. Sellainen on jokaisella. Ei sitä tarvitse pelätä. Voisit kirjoittaa paskasta miehestä, joka haukkasi elämästäsi monta vuotta ja kohteli sinua huonosti, tai mulkusta pomosta, joka ratkoo viihtyvyysongelmia tarjoamalla palkankorotusta. Kun kertoisit konkreettisesta, tulisit samalla näkyvämmäksi muille ihmisille. Eikö olisi kiva, jos muutkin huomaisivat, kuinka ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen ihminen olet? Koska sellainenhan sinä olet, kun vain taapertaisit luolastasi päivänvaloon.

Olen itse opetellut mielenterveyspalvelujen piirissä tunteiden nimeämistä. Se on auttanut paljon. Kun osaa nimetä kielteisen tunteensa, niin usein sille samalla löytyy myös syy, jolloin tunteesta tulee hallittava. Nimetty kielteinen tunne on paljon mukavampi matkakumppani kuin epämääräinen ahdistus, joka ei ole edes varsinainen tunne vaan pikemminkin selittämätön kielteisten säikeiden möykky, joka imee voimat ja hämärtää näkymän. Ehkä voisit käyttää tätä blogia tunteiden tutkimiseen. Tutkimisella tarkoitan ihan vain sitä, että kertoisit, miltä sinusta tuntuu ja mikä tunteesi aiheuttaa. Väsynyt? Pettynyt? Pelokas? Yksinäinen? Riittämätön? Huono? Inhottava? Häpeällinen? Rakastunut? Arka? Ujo? Vihainen? Raivostunut? Tunteita on vino pino.

Jos tammikuussa mielesi rupeaa kiertymään stressin puristuksessa sitkeäksi vitsakseksi, joka vain vääntää ja jumittaa, niin muista, että et ole yksin. Menninkäinen ponnistelee. Milli millitä se nostaa sivua ylös ja myös saa sen lopulta käännettyä. Sinä olet tärkeä tässä maailmassa niinäkin hetkinä, kun tunnet, ettet riitä tai osaa.

Sinun on välttämätöntä paitsi muistaa tärkeytesi niin myös oppia hyväksymään se. Aivan helppoa ei varmasti ole ymmärtää, että olet ainutlaatuinen ja siksi korvaamaton. Toista sinua ei yksinkertaisesti ole, ei missään. Aina kun avaat itseäsi ja jätät johonkuhun jäljen, se jälki on ainutlaatuinen. Toista samanlaista jälkeä ei ole.

Jotkut kuusikymppiset nimittäisivät sinua vielä tytönhupakoksi. Sinulla on paljon elämää edessäsi. Uskon lujasti, että saat vielä kaiken ponnistelusi jälkeen työtä ja löydät rinnallesi ihmisen, jonka kanssa osaat jakaa niin ilot, surut kuin tylsän toistuvan arjenkin.

Kohta taittuu esiin uusi vuosi. Sillä on taas omat kommervenkkinsä, joista on ponnisteltava yli, mutta se tarjoaa myös paljon uusia mahdollisuuksia.

Voimia tulevaan ja toiveikasta uutta vuotta!

Petra said...

Luin kirjoituksesi jo pari päivää sitten, mutta tulin nyt vaan kommentoimaan sitä, että mielestäni blogien ei tarvitse kuvata vaan positiivisia asioita vaan elämän koko kirjoa. Älä turhaan arkaile negatiivisista asioista kirjoittamista. Joku toinen voi saada siitä vertaistukea ja saatat itse saada vinkkejä asioihin. Ehkä ratkaisevaa on sellainen pohdiskeleva asenne ja että yrittää keksiä ratkaisuja ongelmiin. Muuten voi negatiivinen teksti helposti kuulostaa valitukselta. Mutta rohkaisen sua siis kirjoittamaan myös negatiivisista asioista. :)

Petra said...

Täytyy vielä selventää, että mun mielestä sun tekstit ei oo missään vaiheessa kuulostaneet valitukselta.

Ja vielä yksi idea: olisi mielenkiintoista lukea ajatuksiasi tuosta mainitsemastasi yksinäisyydestä ja onttouden tunteesta.

Nan said...

Anonyymi: kiitos erittäin hyvistä ajatuksistasi ja pohdinnoistasi. Kiitos myös lämmmöstä ja kannustavuudesta, oli koskettavaa lukea kirjoitustasi. Kiitos. Ajatuksiasi ei voi tässä kommentoida niin kuin niiden arvolle sopisi, mutta laitan muutaman ajatuksen. Tunteiden tunnistaminen ja näyttäminen on tosi hankala asia, varsinkin jos tunteiden tukahduttamista on ollut "pakko" harrastaa koko elämänsä. Ei ole ollut lupaa tunteisiin tai keinoja niiden esille tuomiseen. Sitten kun yksin yrittää opetella asiaa, ote on tosi haparoivaa. En edes tiedä, voiko tuo onnistua ilman apua. Konflikteja olisi myös pakko opetella sietämään. Jos on oppinut siihen, että konflikti on pahuutta ja loppu, on vaikea opetella kevyempää suhtautumista. Tunteet heittää häränpyllyä ja asettuu johonkin asemaan - valitettavasti konfliktit vaikuttavat tunnepuolen suhtautumiseen toista ihmistä kohtaan, vaikka yrittäisikin ratkoa asiaa järjellä. Pitäisi rakentaa koko suhtautuminen uudelleen.

Kielteisen (ja miksei myönteisenkin) tunteen nimeämisen opettelu kuulostaa tosi hyvältä. Se varmasti jäsentää omaa olemista selkeämmäksi, kun sisin ei ole vain muodoton möykky. Kirjoittaminen on minulle luontevaa, joten voisin toki kirjoitella täällä enemmän - mutta kuinka paljon haluan avautua julkisesti on taas oma asiansa. Pitää miettiä.

En tunne itseäni ainutlaatuiseksi ja korvaamattomaksi ja se on varmaan yksi ongelmien lähde. Kiitos asian muistutuksesta, tätä täytyy työstää. Työstä sinäkin, koska olet myös ainutlaatuinen. Oma sosiaalinen aktivoituminen on ehkä lähinnä herättänyt itsessäni ajatuksia, että en kuulu mihinkään eikä kukaan kaipaa minua, mutta toki joitakin löytyy. Pitää vain yrittää tehdä hyvää jatkossa, muille ja itselle. Kiitos kannustuksestasi. Voimia myös sinulle tulevaan, toiveikasta ja hyvää uutta vuotta!

Nan said...

Petra: kiitos ajatuksistasi ja kannustuksesta :) Pelkkä valittaminen tuntuu rasittavalta, siis ihan kirjoittaminen, mutta negatiivisista asioista pohdiskeleva kirjoittaminen voisi olla kyllä terapeuttista. Elämäänhän kuuluu kaikenlaista, ei se positiivisuutta korostamalla muuksi muutu. Mitähän keksisin kirjoittaa yksinäisyydestä ja onttouden tunteesta :) Mielenkiintoinen ajatus, ehkä pohdiskelen sitä myöhemmin, kiitos ideasta. Hyvää loppuvuotta sinulle!

Petra said...

Mua kiinnostaisi kuulla mistä syistä koet olosi yksinäiseksi (etkö koe yhteyttä ihmisiin vai onko ystävien hankkiminen vaikeaa). Itselläni on välillä ollut kyse juuri tuosta ensimmäisestä eli yksinäisyyttä voi kokea myös ihmisjoukon keskellä. Ja sitten lukisin mielelläni ajatuksistasi keinoista poistaa yksinäisyyttä (miksi ne eivät ehkä toimi ja mitä ongelmia niissä on). Luulen, että sellainen keskustelu blogisi lukijoiden kanssa voisi olla mielenkiintoista.

Anonymous said...

"Tunteiden tunnistaminen ja näyttäminen on tosi hankala asia, varsinkin jos tunteiden tukahduttamista on ollut "pakko" harrastaa koko elämänsä. Ei ole ollut lupaa tunteisiin tai keinoja niiden esille tuomiseen."

Kertomasi vaikuttaa niin keskeisesti hyvinvointiin ja merkityksellisyyden kokemukseen, että sitä kannattaisi työstää terapiassa, jos onnistut sinne itsesi veronmaksajien rahoilla keplottelemaan.

Kuka sinulta kieltää tunteet? Kuka kieltää sinua olemasta vihainen? Kuka kieltää sinulta tarpeiden ilmaisun? Kuka kieltää sinulta ailahtelevaisuuden, kuka kieltää, ettet saisi muuttaa mielipidettäsi tai näkemystäsi tai tunnettasi kuin tuulessa pyörähtelevä viiri? Kuka kieltää sinua olemasta satunnaisesti täyspaska? Kuka kieltää sinulta myönteisten tunteiden ilmaisun? Kuka kieltää sinulta innostuksen tai hurman?

Väitän että sinua ei kiellä kukaan. Kiellät itse itsesi. Jos saisit selville, miksi koet, että sinun täytyy olla virheettömämpi kuin muiden, niin samalla kenties oppisit avautumaan kohti maailmaa ja muita ihmisiä, jolloin saisit osaksesi myös tuen, joka muilla ihmisillä on sinulle tarjota.

Jos vertaat maailmaa ja ihmissuhteitasi päähäsi rakentuneeseen vääristyneeseen ihannekuvaan, et koskaan pysty kokemaan olevasi arvokas muiden silmissä tai näkemään muiden ihmisten arvoa sekä yleisesti että sinulle itsellesi.

Meistä ihan jokainen on monin tavoin epäkelpo. Aikuisuuden haaste on oppia sietämään omaa vajavaisuuttaan ja suhteuttaa se kokonaisuuteen. Aikuisuuteen kuuluu omien ja muiden vajavaisuuksien kohtaaminen ja niistä neuvotteleminen. Yksikään ihmissuhde ei ole valmis ihmissuhde. Se on aina prosessi, jota koko ajan muokataan ja uudistetaan. Sitä pitää yllä vastavuoroisuus, jossa myönteisyydellä luodaan vahvistavaa sidettä, jonka varaan voidaan rakentaa myös omien vajavaisuuksien ilmaisu ja hyväksyntä ja omien tarpeiden ilmaisu.

Jos etsit elämääsi ihmisiä, jotka pystyvät tarjoamaan sinulle sitä, mitä kaipaat, niin sellaisia tuskin tulet löytämään. Sen sijaan voit löytää elämääsi ihmisiä, joiden kanssa neuvottelemalla pystyt luomaan vuorovaikutussuhteen, jossa kummankin tarpeet täyttyvät ainakin osittain. Jos kieltäydyt ihmissuhteisiin kuuluvasta kielteisestä, kieltäydyt myös neuvottelusta. Silloin olet korttisi pelannut. Silloin et yksinkertaisesti jätä vastapuolelle mahdollisuuksia kohtaamiseen.

Minusta luottamus on sitä, että uskaltaa mennä toista ihmistä kohti sekä myönteisen että kielteisen kanssa. Se on kaikille vaikeaa, ihan kaikille. Myönteisen ilmaisussakin asettaa itsensä suureen vaaraan. Myönteistä ilmaisemalla joutuu pohtimaan, olenko niin arvokas, että tällä myönteisyydelläni on toiselle ihmiselle jokin arvo.

Voi kun uskoisit, että sinulla on oikeus sekä kielteiseen että myönteiseen. Kunpa uskoisit, että sinulla on oikeus tarpeisiisi. Voi kun joskus löytäisit rinnallesi ihmisen, jolle uskaltaisit avautua, niin samalla huomaisit, että ei sinua hylätä, vaikka aiheutat harmia.

Ihmissuhteet ovat myönteisen ja kielteisen vuorottelua. Niiden arvo on keskiarvossa, ei ääripäissä. Keskiarvo pitää yllä pysyvyyttä, luottamusta ja uskoa yhdessä koettuun. Ei sinullakaan ole mitään syytä pelätä elämään ja ihmissuhteisiin kuuluvia piikkejä. Ne eivät määritä kokonaisuutta, vaan ovat ainoastaan elämän kuohua, tavallista tuulisempia päiviä.

Anonymous said...

Hei Nan,

ymmärrän sen mitä kerroit tunteiden tukahduttamisesta. Jos siihen on kasvanut, niin vaikeaa on muuttua. Toivon sinulle kovasti tsemppiä ja kannustan uskaltamaan muuttua vaikka ihan vähän kerrallaan ja hakeutumaan sellaisten ystävien joukkoon, jotka taidon osaa niin siinä kasvaa itsekin oikeaan suuntaan, kun on malleja ja avoimmuutta ympärillä. Ja antaa hyvän kiertää niin saa varmasti itsekin sitä. Tulevaa voi aina yrittää muuttaa vaikka menneisyys olisi ollut toisenlainen. Etsi ilon kautta kaikkea mistä nautit oli se sitten musiikki, ystävät tai vaikka luonto.

Amanda

Nan said...

Kiitos kommenteistanne! :)


Petra: kiitos kirjoitusvinkeistä :) Niitä on mukava saada, saa lisää hyvää pohdiskeltavaa. Lyhyesti voisin sanoa, että yksinäisyydentuntemukseni syntyvät molemmista mainitsemistasi kokemuksista, mutta ehkä enemmän ystävien hankkimisen vaikeuksista. Jotenkin tuntuu, että tässä iässä ihmiset ovat niin kiireisiä, että aikaa ystävystymiseen ei ole. Olen kokeillut ratkaista tätä haastetta jotenkin, mutta voisin ehkä kirjoitella siitä joskus lisää...


Anonyymi: terapia tekisi taatusti hyvää. Jos ihminen on enimmäkseen tasainen ja sitten harvakseltaam ilmaisee negatiiviseksi miellettyjä tunteita, niin ihmiset yllättyvät ja eivät kestä tunteenpurkauksia. Jonkun luonnostaan raivopäisen tunteenpurkauksia jaksetaan, kun niitä tulee jatkuvasti, ne ovat siis normaaleja. Jos minä olen joskus ilmaissut ns. negatiivisia tunteita, minulle on kostettu. Kuvaavaa on se, että jopa yläasteen opettaja aikanaan kosti minulle, kun erittäin poikkeuksellisesti ilmaisin harmitukseni. Tämä kuvio on toistunut siitä lähtien ja nuo kostot eivät ole olleet mitenkään kevyitä, jotain sanailua tms. Ne ovat sisältäneet mm. hylkäämistä. Tuollaisista kokemuksista tulee paljon vääristymää, jonka työstäminen on haastavaa. Pitäisi saada niitä turvallisia kokemuksia, joissa tunteiden ilmaisusta ei seuraa katastrofia, vaan niiden tilanteiden käsittely onnistuu.

Toki kiellän itse itseni. En kuitenkaan koe olevani oma itseni, jos olisin ilkeä läheisiäni kohtaan. Se ei vain yksinkertaisesti ole minua. Kiitos ajatuksistasi, niissä riittää pohdittavaa. En osaa sanoa niihin nyt tämän enempää, mutta annoit ehdottomasti minulle hyvää ajateltavaa. Kiitos siitä.


Amanda: kiitos kannustuksestasi. Olen samaa mieltä kanssasi. Hankala on muuttua, mutta toki mahdollista, pienin askelin, ja niin olen itse asiassa tehnytkin. Matka on pitkä, kun huomioi lähtökohdan. Koen myös siten, että kun antaa hyvän kiertää, niin saa itsekin. Ja iloa tarvitaan, se kannattelee arkea ja yli hankalien hetkien. Kaipa tämä taas tästä kohenee, vaikka nyt onkin hankalaa.

Anonymous said...

Osa 1

Kirja on hyvä, mutta rajansa senkin lukemisella. Hoidan unettomuuttani ja kuumeista oloani kirjoittamalla. Jankkaan jankkaamistani, kunnes kai katoan, unohdun. Yritän jättää jäljen, joka johtaisi elämässäsi johonkin uuteen. Nyt kai se hetki on, jos joskus. Kirjoitan tähän blogiin, koska toivon, että rustaat itse näistä teemoista muille. Jakaminen usein auttaa näkemään.

Muistathan että nämä ovat vain minun näkemyksiäni, eivät totuuksia. Toivottavasti et tulkitse mielipiteitäni painostuksena. Tahtoisin vain yrittää auttaa sinua, koska olen itse kulkenut pitkän ja kaaosmaisen tien poikkeuksellisen turvattomasta lapsuudesta ja lapsiaikuisuudesta edes jonkinlaiseksi oikeaksi aikuiseksi, joka ei enää suostu pelkästään myöntelemään ja ottamaan kaikkea omalle kontolleen, vaan joka myös puolustautuu. Jos ei ulkoisesti niin sitten sisimmässään.

Mutta kuten totesin, matka on ollut pitkä. Olin vielä 30-vuotiaana sisäisesti horkkamaisessa kaaoksessa, kuin jokaista ärsykettä säpsähtävä jänis. Vasta nyt kymmenen vuotta myöhemmin olen oppinut antamaan arvon omille tunteilleni ja tarpeilleni sen sijaan että pyrkisin aina sopeuttamaan ne muiden oikkuihin. Se tuntuu hyvältä, koska se luo tilaa sisimpään. Kun on muitakin ratkaisuvaihtoehtoja kuin pakeneminen ja ahdistuminen, kasvaa sisimmässä tunne hallinnasta. Siksi yritän saada sinuakin avautumaan ja ottamaan omasi. Uskon että sen tehtyäsi opit paljon lisää muustakin sosiaalisesta kanssakäymisestä.

Velipoika totesi joulunaikaan, että kun huomioi, millaisissa oloissa olemme kasvaneet, niin on suoranainen ihme, että meistä on tullut näinkin täyspäisiä kuin on. Minustakin se on ihme. Velipoika oireili jo yläkoulussa, tapasi jos jonkinlaista lainvalvojaa, sossutätiä ja psykiatria, teki rötöksiä, pelasi uhkapelejä ja veti viinaa. Ehkä se on yksi syy, miksi hän selvisi minua paremmin. Vaikka viina ja pikkurötökset ovat huono tapa purkaa pahaa oloaan, niin ne ovat kuitenkin tapa. Minulla meni selviämisen alkuun pääsemiseen 20 vuotta kauemmin kuin velipojalla, koska patosin, patosin ja patosin ja kuvittelin, että olen olemassa muita varten ja vastuussa muiden tunteista.

Jos sinusta siis tuntuu hankalalta, niin muista, että jostain on aloitettava. Kun pääsee matkaan, niin homma voi alkaa avautua nopeastikin.

***"Toki kiellän itse itseni. En kuitenkaan koe olevani oma itseni, jos olisin ilkeä läheisiäni kohtaan."

Itsensä puolustaminen ei ole ilkeyttä. Sinulla on oikeus rajoihisi. Voit ensin sanoa kauniisti, sitten vähän napakammin ja lopuksi kovasti. Minusta tärkeintä ei ole edes se, millä tavalla sanoo kunhan sanoo. Mykkä on rajaton sekä itselleen että muille.

Liittyypä asia sitten ihmissuhteisiin, työhön tai vaikka seksiin, niin toiveistaan, tarpeistaan ja rajoistaan voi kertoa. Sinulla on lupa pyytää ja lupa muuttaa mieltäsi. Vaikka pyytäisit ensin yhtä etkä olisi siihen tyytyväinen, niin sen jälkeen sinulla on lupa pyytää toista.

Anonymous said...

Osa 2

Olen huomannut, että aina kun pyydät palvelusta, olet ikään kuin ihmeissäsi, kun vastapuoli suostuu siihen. Se on kuitenkin aivan yleistä. Jos minä teen sinulle palveluksen, niin en tee sitä aina mielelläni. Teen sen siksi, koska sinä tarvitset sitä ja kunnioitan sinua. Kysymys ei ole ainoastaan tunteista vaan myös järjestä. Ihmissuhteet toimivat tietyllä tavalla, mutta jotta niillä ylipäänsä olisi mahdollisuus toimia, se vaatii kommunikointia. Vaikka vaihtokaupan ajatus voi tuntua välineelliseltä, niin juuri vaihtokaupasta ihmissuhteessa sen laadusta riippumatta on kysymys. Kumpikin antaa ja kumpikin saa, ja suhde rakentuu tämän tarpeenvaihdon jatkuvuuden oletuksen varaan.

Muillakin ihmisillä on siis oikeus vaatia sinulta, olettaa sinun vastaavan heidän tarpeisiinsa. Tarpeiden vaihto ei aina suju sutjakkaasti. Joskus siinä esiintyy kitkaa, ankaraakin rahinaa. Silloin voi tapahtua sisäistä leimuamista puolin tai toisin tai molemmin puolin, mutta jos tahtoo rajattomasta mykästä olemassa olevaksi ja tarpeisiinsa vastauksia vaativaksi ihmiseksi, niin se on hyväksyttävä. Hyvä on kuitenkin ymmärtää, että tunteet menevät ohi. Ne ovat tuikahduksia suuressa avaruudessa. Eivät ne sitä pysty pysyvästi valaisemaan. Niihin on suhtauduttava kuin kynttilään tai nuotioon. Se roihuaa aikansa ja sammuu sitten polttoaineen puutteeseen, kun ei vain omalla asenteellaan ruoki sitä.

Jos sinusta tuntuu, että ihmiset eivät arvosta sinua tai vastaa tarpeisiisi, niin se voi johtua osittain siitäkin, että he eivät yksinkertaisesti tiedä, mitä kaipaat. Etenkin lähimmissä suhteissa monet ovat herkkiä ja halukkaita palvelemaan läheistään ja ilahduttamaan tätä, mutta ensin heidän täytyy tietää, kuinka sen voi tehdä. Tarpeita ilmaisemalla voit tehdä palveluksen itsellesi mutta myös muille. Jotkut ihmiset ovat ilkeitä, mutta maailmassa on myös suuri joukko kauniita ihmisiä, jotka tahtovat jakaa kauneutta muillekin.

Ajattele kuinka paljon minäkin olen sinulle velkaa sekä anteeksipyyntöjä, tekoja että sanoja. Koska olen myös itsekäs ja ilkeä, en olisi kaikkea ansaitsemaasi antanut, vaikka olisit vaatinut, mutta vähintään puolet olisit saanut. Suosittelen pyytämään. Pyytämiseen kuuluvat niin toiveet ja tarpeet kuin rajatkin.

Ajattelin kirjoittaa pitemmälti, mutta kuumehorkka alkaa muistuttaa kuolemantautia. Lähetän tämän jo nyt siltä varalta, että kuolen yöllä. Tsehovin novellissa tähänkin vaivaani tarjottaisiin kai kiinanjuurta, mutta minä yritän ensin unella, sitten lääkkeellä ja unella ja lopuksi kirjalla, lääkkeellä ja unella. Jos nämä eivät tepsi, niin olkoot tepsimättä.

Epäilemättä tämä holhoamiseni sinua ärsyttää, mutta kyllä sillä ainakin oman tulkintani mukaan on vilpitön motiivi. Toivon että saisit elää maailmassa etkä omassa itsessäsi. Toivon että löytäisit elämääsi ihmisiä ja kumppanin, jolle uskaltaisit kertoa omasta maailmastasi ja saada sille arvostuksen, joka sille kuuluu.

Sadun haltijalta
kaikkivoivalta
mitä tänään toivoisin?

Mielen toivossa vahvan.
Ja ehjät unet.

-Maaria Leinonen-

--

Älä sano: sehän on vain unelma.
Unelma vahvempi
kuin terässilta.
Kestävämpi kuin graniittipaasi.
Missä olisit
olisimme
ilman unelmaa?
Ilman unta uudesta päivästä
Paremmasta.

-Maaria Leinonen-

Nan said...

Anonyymi: kiitos. Kiitos sanoistasi, ajatuksistasi ja hyvästä tarkoituksestasi. Anteeksi, että vastaan näin myöhään, mutta on ollut kaikenlaista, niin kuin elämässä tuppaa olemaan. Ei aina tekemistä, mutta muuta tukosta. Silti pitäisi olla aikaa. Kirjoitat hyviä ajatuksia ja niiden sulattelu vaatii aikaa ja voimia. Onpa kurjaa, että olet kipeä. Toivon kovasti, että tauti on jo helpottamaan päin, saat nukuttua ja tervehdyt! Kaikkea hyvää.

Arvostan kirjoittamaasi ja sitä, että suot aikaasi minulle. Kyllä minulle saa kirjoittaa. Vastaan tässä vain lyhyesti ja toisaalla enemmän. Kiitos kannustuksestasi, jostain on tosiaan aloitettava ja matka kuljettava. Minullakin (kaikilla) on lupa pyytää asioita ja vaatia rajojeni kunnioitusta. Jne. Näinhän se on, totta puhut. Ja erityisen totta on se, että tarpeisiin ei vastata, jos niitä ei tuo esille. Läheiseni ovat minulle valtavan tärkeitä, mutta en aina osaa tuoda sitä esille enkä puhu riittävästi omista asioistani (avautuminen on tärkeää, jotta läheinen suhde on mahdollinen). Toisen huomioiminen toisen kaipaamalla tavalla voi olla myös haastavaa. Satuttaa kaikki ne huomioimiset ja sanat, jotka ovat jääneet läheisille sanomatta ja tekemättä.

Anonymous said...

Keskityt niin hirmuisen paljon siihen, mikä on jo mennyttä ja mitä et tavallaan ennää voi muuttaa. Siun ystäväsi on tämä nykyhetki! Ota opiksesi mietteesi menneestä mutta anna niiden mennä ja keskity siihen, mikä voit olla tänään.

Kuten muualla kerroin, muutokset eivät tapahdu päivässä eikä kahdessa. Jo se, että olet uskaltanut astua oman itsesi muutoskynnyksen yli on alku jollekin, jolla ei ole loppua. Muilla on reaktiot, myös siulla. Siun itsesi on päätettävä elätkö oman sydämesi mukaan vai toisten odotusten mukaisesti. Tien raivaaminen ei ole helppoa eikä kevyttä, vaan kivi kiveltä löydät vapaamman elämän joka on juuri siun itsesi näköinen. Lähistöllä oleva, joka ei sitä kaikkea kestä, katoaa tai jää osaltaan, miten on tarkoitettukin. Kiellä vaan elä kiellä, helppoa, not ;).

Meillä jokaisella on omat ongelmavyyhtimme, toiset eivät koskaan tee oman itsensä eteen mitään vaan kulkevat ns helpon valtavirran viemänä, toiset taas, uskaltavat nousta kapinaan ja voittaa!

Kuukkeli

Nan said...

Kuukkeli: on totta, että menneet pyörivät aivan liikaa mielessä. Niiden miettimiseen ja analysoimiseen riittäisi vähempikin aika, pitäisi elää tätä hetkeä ja joskus suunnitella tulevaa (ja sitäkään ei liikaa). Jotenkin tuntuu, että omien toiveiden ja toisten odotusten välinen raja on omituisen häilyvä: en aina tunnista, mistä toinen alkaa ja toinen päättyy. Miksi toimin siten kuin toimin, on hyvä kysymys. Vastaus ei ole ilmiselvä, vaan sitä täytyy tutkailla. On totta, että monet eivät tee oman itsensä eteen mitään, vaan tekevät niin kuin "kuuluukin", mutta itse taidan olla liikaa toisessa ääripäässä. Eli yritän liikaa. Pitäisi ottaa rennommin, mutta silti tehdä asioita. Ei ole helppoa, ei :) Kiitos ajatuksistasi ja kannustuksestasi. Kaunista uutta viikkoa sinulle Kuukkeli!

Anonymous said...

"Kuukkeli: on totta, että menneet pyörivät aivan liikaa mielessä. Niiden miettimiseen ja analysoimiseen riittäisi vähempikin aika, pitäisi elää tätä hetkeä ja joskus suunnitella tulevaa (ja sitäkään ei liikaa)."

Minusta sinun tähän liittyen kannattaisi pohtia sitä, miksi mikään ei ole sinulle totta.

Miksi mikään asia ei ole sinulle niin totta, että innostuisit tai hurmaantuisit siitä? Miksi kenenkään ihmisen hyvyys ei ole sinulle niin totta, että osaisit oikeasti arvostaa sitä, ottaa sen omaksesi ja vaalia sitä? Miksi mikään ratkaisuyritys ei ole sinulle niin totta, että näkisit siinä todellisen ratkaisun mahdollisuuden? Miksi mikään oma myönteinen tunteesi ei ole niin totta, että sinun mielestäsi siitä voisi vahvistaa vielä todemman ja kiihdyttää myönteisyyden kehää? Miksi omanarvontuntosi ja itsetuntosi eivät ole niin totta, että tahtoisit seuloa ihmisistä ja ihmisten tekemisistä ja sanomisista esiin hyvän ja laskea pois pahan? Miksi kommunikointi ei ole sinulle niin totta, että näkisit sen tienä itseymmärryksen kasvuun ja ihmisten välisten suhteiden hoitamiseen?

Uskoisit ihminen hyvä, että ei se elämäsi siitä todemmaksi muutu. Se on nyt niin totta kuin voi olla. Et vain jostain syystä tartu siihen, etkä näe siihen liittyviä mahdollisuuksia, koska pelkäät epävarmuutta, kohtaamista ja heittäytymistä.

Maailma on tarjonnut sinulle mahdollisuuksia. Sinun täytyy ottaa ne syliin, kouria ne syliin, vaikka niissä on myös piikkejä. Niin asioissa kuin ihmisissäkin.

Ymmärrätkö, että olet vienyt täydellisyyden tavoittelun sellaisiin mittoihin, että tavoitteesi ovat jo harhaisia. Kuvittelet, että tosi ja sen tarjoamat mahdollisuudet ovat jotain muuta kuin mitä jaloissasi pyörii. Sinulla on ollut mahdollisuuksia tarjolla rakentaa elämääsi mielekkyyttä. Sinulla on ollut mahdollisuuksia saada rinnallesi uskollisia sinua tukevia ihmisiä. Sinä et ole käyttänyt niitä, koska sinulle ei kelpaa tosi, vaan jatkat ja jatkat haaveiluasi sellaisesta, jota ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Yrität etsiä elämäsi rakennuspalikoita haaveista sen sijaan että käyttäisit ne toden mahdollisuudet, jotka edessäsi ovat.