Wednesday, November 12, 2008

Avoimuus ja rehellisyys

Olen usein pohtinut avoimuutta ja rehellisyyttä ja sitä, mitä ne käytännössä ovat. Nämähän ovat selkeästi positiivisiksi luokiteltuja ominaisuuksia, joita moni arvostaa. Mitä ne sitten käytännössä ovat?

Avoimuus on kai sitä, että avaa itsensä sopivassa määrin toiselle ihmiselle, sanoo olennaiset asiat sen sijaan, että panttaisi niitä sisällään. Kaikkea ei siis tarvitse sanoa (koska onhan jokaisella rajansa ja niin pitääkin olla), mutta kunhan tuo itseään aidosti ja rehellisesti esille sellaisenaan kuin on.

Rehellisyys on sitä, että voi seisoa sanojensa takana ja perustella väitteensä. Väitteiden ei tarvitse olla totta "oikeassa elämässä", kunhan ne tosiaan pystyy perustelemaan ja myöhemmin erehdyksensä myöntämään. Tärkeintä on se, että asia on sanottu vilpittömällä mielellä.

Olen kuitenkin törmännyt siihenkin, että selvää ilkeyttä on yritetty selittää sillä, että "olin vain rehellinen". Väitteille ei välttämättä saa perusteluja ja jos saakin, ne jotenkin ontuvat ja niistä ei pysty keskustelemaan. Kyseessä on siis voinut olla pelkkää syyttelyä, ehkä loukkaantunutta kostoa jostain aiemmasta tai selvää väärinkäsitystä, jonka todenperäisyyttä ei ehkä haluta selvittää. Mielestäni rehellisyydellä on positiivinen pohjavire, jolloin siihen ei ilkeyttä mahdu. Ei ole negatiivista, pahaatarkoittavaa rehellisyyttä. Vai onko?

Jos sanoo, että "paitasi on ruma", se on rehellisyyttä, jos voi sanoa perustelut sille: "en pidä sen väristä" tai "sen väri ei sovi yhteen ihosi kanssa". "Paitasi on ruma" voi olla toki rehellistä silloinkin, kun sillä halutaan loukata toista, mutta siinä on selkeästi ihan muut motiivit päällimmäisenä, jolloin se on mielestäni ilkeyttä. Vai onko joku kuullut sellaista perustelua, että "haluan olla sinulle ilkeä"?

Rehellisyys on siis mielestäni asioiden toteamista sellaisenaan kuin henkilö itse sen kokee, tarkoituksenaan olla hyökkäämättä toista ihmistä vastaan. Rehellisyys ei ole sekalaisten asioiden töksäyttelyä suustaan, kuten olen huomannut joskus joidenkin ihmisten ajattelevan. Silti on ihmisiä, jotka kokevat suorat tokaisut tosi loukkaavina. Ainahan toisen motiivia ei heti näe, että onko kyseessä rehellisyys vai loukkaus, mutta vastaanottajallakin on iso vastuu siinä, miten hän asiat omassa päässään käsittelee.

Minä olen saanut viime aikoina rehellistä kommenttia ystävältä. Se kirpaisi, mutta olen kiitollinen: hänhän sanoi vain sen, mitä hän näkee ja kokee, eikä siinä ole mitään väärää. Olisin voinut loukkaantua, mutta miksi loukkaantuisin ystävälle, joka ilmaisee huolensa, välittää ja haluaa auttaa? Minä olen kiitollinen, vaikka sattuukin, koska hänen sanomansa pitää ison totuuden siemenen sisällään. Ei sitä voi kieltää.

9 comments:

Anonymous said...

Jos ystäväsi on vilpittömästi huolissaan sinusta ja hänen tarkoituksensa on auttaa ja saada sinut näkemään jotain, mitä et ehkä haluaisi nähdä, on tuollainen ystävä kultaakin arvokkaampi, ja sinun kannattaa kirpaisusta huolimatta kuunnella ja uskoa häntä.

Rehellisyyttä sen sijaan ei ole se, että joku sanoo "paitasi on ruma". Kukaan ei sano näin muuten kuin tarkoituksessa loukata toista tai nolata toinen - aivan riippumatta siitä, onko se paita ruma vai ei. Jos vilpittömästi haluaa toiselle hyvää, vaikka sitä, että toinen näyttää mahdollisimman kauniilta, silloin sanotaan "minusta sinulle sopii paremmin lämpimät värit" tms.

Jollain tavalla tuli tuosta ystävän kommentista sellainen tunne, että sekin saattaisi liittyä tuohon parisuhteeseesi. Ja jotenkin on tullut myös sellainen vaikutelma, ettet ole valmis päästämään siitä irti?

Haluan sanoa vielä, että vakava narsistinen persoonallisuushäiriö, johon nuo piirteet kumppanissasi tuntuisivat viittaavan, ei välttämättä parane edes parhaan psykoanalyytikon hoidossa. Eikä varsinkaan silloin, jos ihminen ei edes myönnä olevansa minkäänlaisen avun/hoidon tarpeessa.

Ymmärrän, että parisuhteen päättäminen ei ole helppoa, mutta pitkittäessäsi suhdetta, pitkität lopulta vain omaa kärsimystäsi ja viet itseltäsi mahdollisuutta hyvään ja tasapainoiseen rakkaussuhteeseen. Kumppanisi ei muutu - ei kykene muuttumaan - vaikka hän kuinka haluaisi uskoa siihen ja sellaista lupailisi.

T. Maria

Entisen elämän mies said...

"Olen usein pohtinut avoimuutta ja rehellisyyttä ja sitä, mitä ne käytännössä ovat. Nämähän ovat selkeästi positiivisiksi luokiteltuja ominaisuuksia, joita moni arvostaa."

Arvelen ettei niitä todellisuudessa itseasiassa moni arvosta, koska avoimuus ja rehellisyys pelkästään itseään kohtaan aiheuttaa voimakasta stressiä ja vaatii jatkuvaa sopeutumista. Jos tilanteeseen ympätään lisäksi ulkopuolisia, niin sopeutumisvaateet saattavat kasvaa liian suuriksi, koska psyykellä on rajansa.

Ihmisen psyyke ei ole rakentunut kestämään rehellisyyttä ja avoimuutta, vaan se vaatii toimiakseen ennustettavuutta, turvaa ja entisten (minä)mielikuvien tukemista. Psyyken malleja voi jonkin verran haastaa, mutta jos niitä horjutetaan liikaa, psykologinen torjunta herää. Tällöin ihminen yrittää poistaa psyyken turvallisuutta tönivän tekijän pois elämästään.

"Kaikkea ei siis tarvitse sanoa (koska onhan jokaisella rajansa ja niin pitääkin olla)"

Nämä mainitsemasi rajat kuitenkin vesittävät avoimuuden ja rehellisyyden idean. Rehellisyyteen ja avoimuuteen pitää liittyä mahdollisuus horjuttaa ja tuhota. Jos tätä mahdollisuutta ei ole, kyseessä on sosiaalinen tai mielensisäinen kanssakäyminen, jonka pääasiallinen tavoite ei ole pyrkiä rehellisyyteen ja avoimuuteen vaan rakentaa mielensisäisiä ja ihmisten välisiä malleja.

"Rehellisyys on sitä, että voi seisoa sanojensa takana ja perustella väitteensä."

Ei välttämättä niinkään. Rehellisyys voi olla myös raivokas ja hallitsematon tunnereaktio, jota ei pidätellä. Jos tunteita aletaan ohjata sosiaalisesti hyväksyttyyn suuntaan, niin tällöin kyseessä ei ole enää rehellisyys vaan sosiaalisten suhteiden vaaliminen eli itsekäs oman edun tavoittelu.

"Mielestäni rehellisyydellä on positiivinen pohjavire"

Minusta rehellisyys taas on usein rumaa. Siksi yhteiskunnassamme ja ihmisten välisissä suhteissa on monenlaisia tapoja, joilla rehellisyyttä yritetään torjua. Pääasiassahan ihmissuhteet perustuvat valehteluun ja puolitotuuksiin. Niissä ei ilmaista suoraan, mitä tahdotaan ja ajatellaan, vaan sosiaalista puhetta pyritään ohjaamaan siihen suuntaan, että yhteistyö on mahdollista ja että yhteistyön kautta toteutuu oma etu. Rehellisyys ei aina yhteistyötä mahdollista, koska se on luonteeltaan useammin rikkovaa kuin rakentavaa.

"Rehellisyys on siis mielestäni asioiden toteamista sellaisenaan kuin henkilö itse sen kokee"

Olen tuosta osittain samaa mieltä, mutta lisään, että rehellisyys on myös sitä, ettei luota suoraan kokemukseensa, vaan reflektoimalla, häilyviin tunteisiin tarttumalla ja sosiaalisia riskejä ottamalla porautuu sovinnaisen ja turvallisuutta etsivän kokemuksen läpi ja sanoo ja tekee asioita, vaikka sanomisella ja tekemisellä olisi negatiiviset seuraukset. Rehelliset ihmiset ovat harvoin suosittuja. Heitä ei arvosteta.

"tarkoituksenaan olla hyökkäämättä toista ihmistä vastaan."

Nettikeskusteluista on syntynyt sellainen vaikutelma, että rehelliset ihmiset saavat osakseen yleistä paheksuntaa, vaikka he eivät hyökkäisi henkilökohtaisesti ketään vastaan. Tässä ilmiössä mielestäni paljastuu juuri se, että ihmiset kaipaavat elämiinsä ennustettavuutta ja jatkuvuutta. Liian poikkeavat mielipiteet koetaan uhkaaviksi, loukkaaviksi tai häiritseviksi.

Mark Twain, tuo ameriiiiikkalainen velikulta taisi sanoa jotenkin näin: "Kun huomaan olevani ihmisten kanssa samaa mieltä, on aika vaihtaa mielipidettä."

Tuo on minusta uskomattoman osuvasti laitettu. Kun kulkee sokeasti muiden ja yleisten mallien mukana, ei ole enää avoimuuden tilassa.

Nan said...

Maria: kiitos kirpaisevasta kommentistasi :)

Ystävän aito huoli on käsittämättömän arvokas asia. En ole sitä tajunnutkaan, kun en ole siihen usein törmännyt. Voihan olla (en sano, että nyt olisi näin), että vaikka ystävä ei kommentillaan ihan kaikessa oikeaan osuisikaan, kun hän ei tiedä kaikkea/kokonaisuutta, kyllä hän jotain näkee paremmin kuin minä itse (joka olen liian lähellä itseäni). Ehdottomasti ystävää pitää kuunnella! Eikä vain kuunnella, vaan myös toimia, itsensä parhaaksi :)

Annoitkin todella hyvän huomion tuosta "paitasi on ruma" -asiasta. Niinhän sen tietysti pitää mennäkin, että kun meille on annettu monia tapoja ilmaista sama asia, niin käytetään sitä parhaiten tilanteeseen sopivaa, ja sehän on ihna yhtälailla rehellisyyttä! Kyllähän tuo "minusta sinulle sopii paremmin lämpimät värit" tai vastaava kommentti kertoo, että paitavalinta ei ole ihan paras mahdollinen. Niin, vastuu on sekä sanojalla että kuulijalla :)

On totta, että en ole voinut hyvin viime aikoina ja että olen laiminlyönyt itseäni. Syitä tähän on suodattunut tännekin, vaikka en kaikkea ole kertonutkaan.

Olen ihan pakostakin joutunut vuosien varrella opiskelemaan mielenterveyteen liittyviä asioita, puhumattakaan siitä, että käytäntö on opettanut, joten sikäli ymmärrän jo jotain ihmisen käyttäytymisestä. Asiat vain mutkistuvat huomattavasti, kun ne tulevat tosi lähelle: silloin toimintatavat eivät ole niin yksinkertaisia ja käännökset nopeita, vaikka miten yrittäisi. On liian monta liikkuvaa osaa ja ihmistä, joita asia koskee. Voi vain ottaa pieniä askelia siihen suuntaan, että jonkin ajan päästä tästä MINULLA olisi parempi olla. Tuohon suuntaan olen nyt ottanut askeleita hitaasti, mutta varmasti, luottaen tulevaan. Kyllä asiat tästä järjestyvät. En suostu enää siihen, että minua voidaan kohdella huonosti. Ikinä. Vaikka kuinka huonostikohtelua voisikin muka jollain selitellä.

En halua ihan kaikesta raportoida kaikelle kansalle :)

Tess said...

On paljon ihmisiä, jotka perustelevat kaiken suustaan sylkemänsä rehellisyydellä. Jostain kumman syystä kyseisen ajattelutavan edustajat ovat sitten useasti niitä, jotka eivät itse kestä yhtään poikkipuolista sanaa tai rakentavaakaan kritiikkiä toisilta. Lieneekö se sitten aina ilkeyttä, mutta ainakin se on täydellistä ajattelemattomuutta ja kyvyttömyyttä ottaa toinen ihminen huomioon.

Jonkinlaisia käytöstapoja pitäisi kyllä jokaiselta aikuiselta ihmiseltä löytyä, jos nyt ei sitten kauhean hyvin kykenisikään ajattelemaan omien sanojensa merkitystä toisen kannalta. Ei kaikkea tarvitse eikä pidä sanoa ääneen ja sen minkä sanoo, voi sanoa niin monella eri tavalla. On tässä maailmassa melusaastetta muutenkin liiaksi :P

Olen itse kohtalaisen suorasanainen enkä kauhean mielelläni harrasta hymistelylinjaa, mutta ehdoin tahdoin en kyllä yritä ihmisiä loukata, enkä sano suustani ulos kaikkea mitä mieleen pälähtää. Olen saanut ystäviltäni kiitosta siitä, että uskallan ns. nostaa kissan pöydälle ja sanoa asiat niin kuin ne ovat, mutta varmasti olen myös loukannut joitakin sanoillani matkan varrella. Samaa kyllä toivon sitten omilta ystäviltänikin.

Otan kyllä paljon mielummin itse vastaan vähän herättelyä kuin vain loputonta hymistelyä, jos ikävä totuus on jo oikeastaan kaikkien näkyvillä. Monesti sitä on vain niin kauhean vaikea myöntää, että onkin tehnyt väärän ratkaisun ja kiusaa itseään turhaan. Ne haaveet ja toiveet kannattelevat liiaksi eikä niistä osaa päästää irti. Siinä tilanteessa pieni herättely on monesti enemmän kuin tervetullutta.

PS. Yksi hämmentävistä tilanteista tuon rehellisyysasian suhteen on ollut se, kun minulle sanottiin päin naamaa: "Hyi helvetti, miten ruma nimi sulla on!" ja sitä säestettiin naurulla. Eh, no mielipiteensä kullakin. Ihmetyttää vain edelleenkin, että mitähän kyseinen ihminen kuvitteli saavuttavansa tuolla kommentilla ja käytöksellään. Vaikea kuvitella kunnioittavansa aikuista ihmistä, joka laukoo tuolla tavalla sanoja suustaan...

Nan said...

Entisen elämän mies: kommentistasi näkyy sellainen yleinen epäluottamus ihmisiä kohtaan, aivan kuin ihmiset olisivat lähtökohtaisesti itsekkäitä, pahoja ja toisia uhkailevia, hyökkäileviä. Jotkut ovatkin tuollaisia (heidät on hyvä kiertää kaukaa), mutta sitten on muita, jotka ovat ihan toista maata, sydämellisiä, suoria ja aitoja, lämpimiä toisia kohtaan.

"Arvelen ettei niitä todellisuudessa itseasiassa moni arvosta,"

Niin, uskon, että he eivät arvosta, jotka eivät itse kestä juuri minkäänlaista palautetta toisilta ja/tai suoltavat itse suustaan hallitsemattomasti kaikenlaista.

"avoimuus ja rehellisyys pelkästään itseään kohtaan aiheuttaa voimakasta stressiä ja vaatii jatkuvaa sopeutumista"

Avoimuus ja rehellisyys vaatii rohkeutta ja kyllä, vahvuuttakin. Eiköhän useimmat ne halutessaan opi, mutta kaikki eivät halua.

"Tällöin ihminen yrittää poistaa psyyken turvallisuutta tönivän tekijän pois elämästään."

Jokaisella on toki sietokykynsä. Ei kaikkien kanssa rehellisyys toimikaan, kun he eivät osaa vastaanottaa sitä.

"Rehellisyyteen ja avoimuuteen pitää liittyä mahdollisuus horjuttaa ja tuhota."

Tuolle on toiset termit: henkinen väkivalta ja/tai ilkeys.

"Rehellisyys voi olla myös raivokas ja hallitsematon tunnereaktio, jota ei pidätellä."

Ei rehellisyys ole tunne, vaan ennemminkin "asia", eikä tunne ole sama kuin todellisuus. Tunnereaktion seurauksena voi suusta tulla mitä tahansa, mutta ei se välttämättä osoittaudu todellisuudeksi sitten, kun asiaa suhteuttaa järjellä todellisuuteen.

"Rehellisyys ei aina yhteistyötä mahdollista, koska se on luonteeltaan useammin rikkovaa kuin rakentavaa. "

Ei kyseessä ole rehellisyys, jos sillä halutaan hajottaa. Siinä on silloin muut motiivit pohjalla. Se, miten rehellisyyteen reagoi, on vastaanottajan vastuulla. Jotkut eivät vain pysty ottamaan rehellisyyttä vastaan ja se on niin ja tulee aina olemaan.

"Liian poikkeavat mielipiteet koetaan uhkaaviksi, loukkaaviksi tai häiritseviksi."

Totta, koska he elävät mielellään silmät suljettuina eläen omaa turvallista elämäänsä. Tässäkin pätee vastaanottajan vastuu siis.

"Mark Twain, tuo ameriiiiikkalainen velikulta taisi sanoa jotenkin näin: "Kun huomaan olevani ihmisten kanssa samaa mieltä, on aika vaihtaa mielipidettä.""

Minä kyllä olen mielummin sitä mieltä, mikä tuntuu hyvältä ja oikealta enkä valitse kantaani ulkopuolisten tekijöiden vuoksi :)

Nan said...

Tess: minäkin olen törmännyt tuohon, että kaikkea suusta sylkemäänsä perustellaan rehellisyydellä, ja siihen, että nämä samat henkilöt eivät itse useinkaan kestä kritiikkiä! Mistähän tuo johtuukaan :) Yleisestä kylmyydestä toisia ihmisiä kohtaan? Itsekkyydestä? Kai se on jokin omaksuttu malli tai heijastuma persoonallisuudesta. Mutta se on kyllä totta, että mitä arempi aihe, sitä kaameampi älähdys/loukkaantuminen/kosto.

Tuokin on niiiiin totta, että asiat voi sanoa niin monella tavalla: miksi pitää valita sitten inhottava, loukkaava tapa? Kyllä minustakin käytöstapoja pitäisi jokaisen aikuisen osata! Ja jos jotain pahasti joskus älähtääkin, niin voihan sitten käyttää sanaa "anteeksi", mikä sekin näyttää olevan nykyään vaikeaa, aivan kuin siinä joutuisi alentamaan itseään. Sanomisissa on niin paljon vivahteita, että miksi ihmeessä niitä monia ei sitten käytetä, jos ei sitten ole tarkoituksena nimenomaan loukkaaminen?!

Minusta on tosi hieno ominaisuus ihmisessä se, jos uskalletaan ottaa kissa pöydälle ja selvittää asiat! Joskus on nimittäin sellaisia tilanteita, joissa todellakin tarvitsee herättelyä. Itse sokeutuu omalle elämälleen liian helposti, ihmettelee vain, että mikä mättää, ja siinä ei hymistelyt sitten välttämättä autakaan. Olen lisäksi huomannut sen, että jos ystävälle sanoo suoraan asioista, se myös lähentää ja jo sekin on arvokas asia.

Minusta tuo kommentti nimestäsi kertoo paljon sen sanojasta: voihan olla, että hän oli vain ajattelematon, mutta kyllähän tuo tosi loukkaavaa on! Olisihan tuon voinut ilmoittaa toisinkin, vaikka en kyllä ymmärrä, miksi tuollaista pitää sanoa. Kullakin meistä on nimi, mitä siitä hyötyy, jos toisen nimeä menee haukkumaan... ehkä hän kuvitteli pönkittävänsä hauskaa ja rentoa imagoansa tai yritti päästä "niskanpäälle". Silloinhan motiivit eivät ole kovinkaan vilpittömät.

entisen elämän mies said...

"On paljon ihmisiä, jotka perustelevat kaiken suustaan sylkemänsä rehellisyydellä. Jostain kumman syystä kyseisen ajattelutavan edustajat ovat sitten useasti niitä, jotka eivät itse kestä yhtään poikkipuolista sanaa tai rakentavaakaan kritiikkiä toisilta."

Ei rehellisyyttä olekaan helppoa kestää mitenkään päin. Rehellisyyttä harjoittava ei ole immuuni muiden rehellisyydelle, vaan voi kokea sen syvästi uhkaavaksi.

Rehellisyys-termin käyttö ihmissuhteissa on arveluttavaa, koska harvemmin ihmissuhteissa ollaan rehellisiä sanakirjamerkityksessä. Termin tilalla pitäisi käyttää jotain muuta sanaa. Ehkä esimerkiksi "kriittinen tukeminen" olisi yksi mahdollinen ilmaisu. Tällöin tulisi esiin sekä emotionaalisesti kannustava että älyllisesti analysoiva puoli.

Pilviharso said...

Minulle tulee tässä vain mieleen vanha sanonta: Rehellisyys ilman rakkautta on raadollisuutta.

Nan said...

Pilviharso: mielenkiintoista. Tuo on totta. Sehän on vain minun mielipiteeni, että rehellisyyteen, aitoon sellaiseen, liittyy aina rakkautta tai jonkinlaista välittämistä. Se on sitten mielestäni jotain muuta, jos sanotaan asia "rehellisesti", mutta siinä samalla halutaan loukata tms. Olisikohan tuollaisessa tilanteessa asiaa edes sanottu, jos siihen ei olisi liittynyt loukkaamisulottuvuus?