Plääh, kun väsyttää. Pitäisi olla varovainen, että väsymys ei pääse muuttumaan pidemmäksi uupumukseksi. Siitä eroon pääseminen on nimittäin sen verran vaikeaa... ja itse tiedän olevani vasta alussa tässä.
Olen ihan lopen kyllästynyt "huonouteeni". En oikeastaan enää itse pidä itseäni huonona (noin yleisesti), vaan ihan riittävän älykkäänä ja fiksuna, pystyvänä ihmisenä. Miksi silti kuitenkin edelleen näen ympärilläni minua osoittelevia sormia, jotka osoittavat: "tuo on huono" tai "se ei ole riittävän hyvä"? Sisältänikö nekin "näkemiseni" oikeasti kumpuavat?
Onhan kyse pitkälti siitäkin, että olen vääränlainen persoona tähän maailmaan. Nykyään pitää nimittäin olla yltiösosiaalinen, viihdyttävä, aina äänessä ja itseään tyrkyttämässä. Pitää näyttää siltä, että on sitä, mitä pitääkin, lopputuloksen kanssa ei ole niin väliä. Minähän en ole tuollainen: minä saatan olla sosiaalinen, mutta yhtä hyvin saatan vetäytyä. Puhun, jos on puhuttavaa, teen ilman suurempia näytöksiä sen, mitä lupaankin tehdä. Minä en osaa viihdyttää ihmisiä, minä olen miten olen, omana itsenäni.
Töissä näkee hyvin, miten siellä persoonat etenevät. Saman näen harrastuksissani ja muissa vapaa-ajan toimissani. Työpaikkoihin haetaan persoonia ja kanssakulkijat työntävät selästä eteenpäin nimenomaan oikeanlaisia persoonia. Kuinka kyllästyttävää...
Siksi minullekin tulee huono olo, vaikka ihan suotta. Minä kuitenkin pidän itsestäni tällaisena kuin olen, vaikka toki joitakin piirteitäni voisin kyllä suosiolla "hieman" hioa. Haluaisin vain lopettaa sen katsomisen, kuinka ihmisiä tyrkitään eteenpäin nimenomaan persoonallisuuden piirteiden perusteella, vaikka muuten kokonaisuus ei antaisikaan aihetta moiseen.
---
Päivän pieni ilo: sisälläni on vielä iloa mukavasta viikonlopusta. Vaikka arkeen palaaminen Elämisen jälkeen onkin aina kammottavaa, niin kaipa ne Elämisen Hetket kuitenkin kannattavat.
2 comments:
Kovin tutun oloista pohdintaa. Itse olen useamman masennuksen käynyt läpi ja siitä suosta aina jotenkin pintaan rämpinyt. Huonommuus on asia, jonka kanssa taistelen jopa niinä "hyvinä aikoina". Minun on kovin helppo löytää itsestäni huonoja puolia. Oli sitten kyse taidoista tai ihan fyysisistä ominaisuuksista. Mitenhän sitä oppisi pikkuhiljaa itseään kehumaan ja kiittämään?? Se vois tuntua aika lupsakkaalta :D
Vipe: masennuksessa erityisen ikävää on juuri tuo toistuminen. Kun jo kuvittelee, että pahin on takana, se saattaakin olla taas edessä. Kuoppaan voi pudota jo huomenna, jos huonosti käy.
Olisi tosiaa hyvä nähdä omat vahvuutensa ja kehua itseään :) Minä olen opetellut sitä hiljalleen, pienin askelin. Se on ollut vaikeaa, kun olen aina kärsinyt huonommuuden tunteesta, siis aina. Nykyään olen siis kehunut itseäni, jos olen onnistuntu jossain. Olen myös luetellut hyviä puoliani listaan, josta voin niitä välillä tarkistella. Kyllä se tästä :)
Post a Comment