Sunday, April 10, 2011

Vaivoistaan puhuminen

Lapsena ja nuorena ihmettelin, miten (silloisesta näkökulmasta katsottuna) vanhat ihmiset jaksavat puhua vaivoistaan pitkään ja hartaasti. Minua ei kiinnostanut, vaikka toki osasin olla jollain tavalla pahoillani toisten vaivoista.

Nyt ymmärrän. Minusta tuntuu, että voisin jauhaa vaivoistani loputtomasti, jos vain joku kuuntelisi. Toisaalta taas en halua puhua vaivoistani, vaan haluaisin tehdä jotain mukavaa, unohtaa kivut ja jomotukset. Ehkä haluaisin siis avautua vaivoistani jollekin lyhyesti ja sitten keskittyä tekemään jotain muuta. Minusta on tainnut tulla vanha, kun vaivoista keskustelemisesta on tullut "mielenkiintoista". Voisin sujuvasti kuunnella muidenkin ongelmia, kun empatiaa ja ymmärrystä nykytilassani kyllä riittäisi.

Olen kuitenkin huomannut, että erityisesti "vaivattomia" ihmisiä toisen vaivat eivät kiinnosta. Ne ovat aihe, joka kuitataan kohteliaalla kysymyksellä, johon kuuluu vastata virkkeellä tai parilla. Siinä kaikki. Siksi olenkin nyt yrittänyt keskittyä lähinnä pohtimaan ongelmiani itsekseni.

Itsekseen pohtimisessa (ja googlaamisessa) on se ongelma, että pelot saattavat vain lisääntyä. Olen mainio kehittelemään melkoisiakin kauhutarinoita terveysongelmiin liittyen omassa päässäni tiedon puuttuessa. Toisaalta taas googlatessa monesti löytää sekä lohdullista tietoa että kauhutarinoita. Olenkin miettinyt, että mitä keskustelutarpeellani oikein etsin.

Kaipaan tietysti huomiota ja lohdutusta, pelkojen lievittämistä. Kaipaan tunnetta siitä, että vaikka vaivat ovatkin minussa ja rajoittavat tekemisiäni, en ole ihan yksin, vaan minullakin on turvaverkko. Kaipaan kannustusta, jotta henkinen selkärankani ei napsahtaisi poikki, vaan jaksaisin uskoa vaivojeni hoitumiseen.

Puhuminen ei vain tunnu oikealta, kun eihän toisia, varsinkaan terveitä ihmisiä kiinnosta toisten vaivat. Ja tämä kiinnostamattomuus on tavallaan ihan oikeinkin, ei tarvitsekaan kiinnostaa. Tarpeeni puhua ei ole väärin sekään. Tässä asiassa ei ole oikeaa ja väärää. Kukin meistä täällä loppujen lopuksi kulkee vain omaa polkuaan yhtä vajaana tai täytenä kuin kuka tahansa meistä. Joskus sen keskustelukaverin löytää, joskus ei.

6 comments:

Laventeli said...

Olen huomannut että vaivoistaan puhumalla/kirjoittamalla osaan suhteuttaa asiat tärkeysjärjestykseen. Hyvin harva ihminen osaa kuunnella ja myötäelää toisen kärsimystä ja varsinkaan he joilla ei ole mitään vaivoja eikä kipuja, heille ei kannata edes avata sanaista arkkuaan. Kohteliaasti esitetyn kysymyksen - kuinka voi, jälkeen näkee vain tyhjän katseen kysyjässä jos erehtyy vuolaasti esittelemään vointiaan.
Olen lopettanut sen. Sitävastoin koen suurta myötäelämisen energiaa blogissani kirjoituksiin saamillani kommenteilla. Ne tuovat helpotusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät.
Tässä kirjoituksessa näen paljon itseäni.

trina said...

Kyllä sitä helposti tulee varovaiseksi sellaisten ihmisten seurassa puhua vaivoistaan tai muistakin ongelmistaan, jotka eivät selvästikkään pysty jakamaan kokemusta tai ole oikeasti kiinnostuneita tai eivät itse ole kokeneet mitään vastaavaa. Mutta eikö ole hyvä kun on tämä blogimaailma ja mahdollisuus löytää saman kokemusmaailman omaavia ihmisiä :) Eiköhän me lukijat jakseta "kuunnella" sinua, joten kerro vaan kaikki mitä haluat jakaa.

Sen verran voin tässä omista vaivoistani sanoa, että riepoo, kun vanha nilkkavaiva on ärtynyt taas (kävelemisestä) ja aikaa pitäisi muuhunkin kehon huoltoon (lähinnä selän kunnon ylläpitoon)löytyä enemmän. Töissä käyminen on niin energiaa ja aikaa syövää, että oma kroppa jää välillä liian huonolle huomiolle.

Hyvää ja parempaa vointia. Miten polvesi ja hampaasi laita on? Joko pystyt harrastamaan enemmän muutakin liikuntaa kuin kävelyä?

ipo said...

Lapsena mua ällötti naiset jotka "tonkivat" fyysisiä vaivojaan estottomasti.

Parin viime vuoden aikana olen kuitenkin itse muuttunut just sellaseks! :D Etenkin viimeisen puolen vuoden aikana kaikki estot tuntuvat lopullisesti kadonneen. Pystyn ruotimaan omaa ja muiden kroppaa vaivaantumatta.

Mun mielestä tämä on ihan tervettä kehitystä, paitsi että tämän on ikävä kyllä saanut aikaan sairaudet / vaivat.

Tuo on totta, että vaivattomat ihmiset eivät ole päässeet jalostumaan ihmisyydessään tälle tasolle... :D Eli siis eivät ymmärrä eivätkä halua kuulla.

Nan said...

Kiitos ihanista kommenteistanne! :)


Laventeli: Olen huomannut juuri tuon saman, että kun kysytään vointia, vastaukseksi ei kannata antaa mitään rehellistä vaivoistaan, koska sitä ei haluta kuulla. Siksi toisaalta ihmetyttää moinen kysely ylipäätään. Kai ne omat vaivat tosiaan vasta koulii siihen suuntaan, että ymmärtää ihmiselämän hennon langan ja terveysongelmien tuottaman suuren kärsimyksen. Onneksi on tosiaan blogimaailma, siellä liikkuu paljon ihmisiä, jotka ymmärtävät näitäkin asioita.



Trina: joillekinhan toisen vaivat ja kärsimys voivat olla niin vaikeita asioita käsiteltäviksi, että niitä ei vain pysty käsittelemään. Sikäli kannattaa valita ne henkilöt, jotka voisivat ymmärtää. Olen huomannut usein aavistavani varsin usein, ketkä pystyvät keskustelemaan terveysongelmista, vaikka hutejakin on tullut. Onneksi on tosiaan blogimaailma!

Töissä käyminen tosiaan häiritsee pahasti kehosta huolehtimista :) Tuollainen nilkkavaiva kuulostaa kyllä hankalalta, kun se häiritsee kävelyä. Pystytkö kuitenkin tekemään jotain muuta, kuten pyöräilemään? Olen itse huomannut, että liikaa lepäillessä jäykistyy nopeasti. Liikettä kannattaa olla.

Minulla ei terveysrintamalla edelleenkään mene kovin hyvin. Lääkekuureja on ollut, särkylääkettäkin menee enkä kävelyilläkään ole pystynyt käymään. Yritän nyt hiljalleen alkaa ikään kuin "kuntouttamaan" itseäni, mikä pitää sisällään paljon venyttelyä ja varovasti lisääntyvää aeroobista liikuntaa. Onneksi lihakuntoa olen voinut harjoitella koko ajan. Hammasvaivassa saatan kääntyä yksityisen puoleen, kun muuten asia ei näytä oikein etenevän. Rahalla kai saa ja terveyteen kannattaa aina sijoittaa!



Ipo: kiitos päivän nauruista! :) Aivan mainio (ja niin totta) tuo, että monet eivät vain ole jalostuneet ihmisyydessään niin pitkälle :D Fyysisyys kuuluu ihmiselämään! Minusta on ihan hyvä, että fyysisistä vaivoista pystyy puhumaan. Ikävähän niitä on yksin sisällään hautoa. Ikävä tosin kuulla, että sinullakin on terveysmurheita :(

AAMU said...

Aikoinaan kuntoutuskurssilla osallistujat puhuivat usein, että se joka vaivojansa valittaa, on vaivojensa vanki -- mikä varmaan yhdistyy suomalaiseen hammasta purren -ideaaliin.

Ikä tuo vapautusta: keski-iän sivuttaiden on 'lupa' vaihtaa kuulumisia omista vaivoistaan, isommista ja pienemmistä.

Nan said...

Aamu: mielenkiintoisia näkökulmia: tarkoittaako vaivoista puhuminen niihin takertumista vai niistä vapautumista? Kai se riippuu omastakin asenteesta, eli onko valmis tekemään työtä terveytensä eteen vai ei, eli valittaako vapautuakseen vai huomiota hakeakseen. Kyllä, ikä varmasti vapauttaa tässäkin.