Monday, August 15, 2011

Kesäonnea

Kesä on vienyt minut mukanaan. Alkukesän hankaluuksien jälkeen tein reissun, jonka jälkeen tein seuraavan, jonka jälkeen seuraavan... ja niin minusta tuli Kulkija. Hankaluudet unohtuivat, elämä vei mukanaan. Tietokonekin sai pölyttyä rauhassa.

Olen ollut onnellinen, en edes muista, koska olisin viimeksi nauttinut elämästä siten kuin olen nyt tänä kesänä tehnyt. Mistä se johtuu? Ensimmäinen syy on tietysti loma eli vapaus. Vapaus on minulle kenties tärkein asia elämässä. Minä tarvitsen edes tunnetta vapaudesta, jotta voin kulkea mieli kevyenä. Toinen syy on ollut ihanien ihmisten tapaaminen, mielenkiintoisten paikkojen näkeminen ja luonnossa oleminen. Olen niistä ihan valtavan kiitollinen, kiitos!

Kolmas syy on ollut kotoa pois oleminen. Kyllä, niin karulta kuin se kuulostaakin, olen onnellisempi poissa kotoa kuin kotona. Ehkä se kertoo jotain oleellista elämästäni tällä hetkellä. Paikasta, jonka pitäisi olla koti, mutta joka ei ole sitä. Olen jollain tavalla melkeinpä koditon ja olen siitä hyvin surullinen (paitsi en nyt kesällä).

Minulla on siis ollut harvinaisen paljon hyviä hetkiä tänä kesänä. Se lämmittää mieltäni suuresti, koen löytäneeni itsestänikin paljon uutta. Paljon vanhaa toivetta ja merkitystä on vahvistunut. Ehkä jopa jotain elämänsuuntaa on vahvistunut.

En tiedä, mitä kesän vaihtuminen syksyksi vielä tarkoittaa. Eihän onni voi jatkua ikuisesti? Ehkä ei, mutta toivoisin tästä kesästä jäävän montakin pysyvää hyvää asiaa.

10 comments:

trina said...

Kiva kuulla, että kesäsi on ollut hyvä ja olet saanut kuljeskella ja kokea uutta. Mukavaa syyskesää sinulle.

Nan said...

Kiitos Trina :) Mukavaa ja rennompaa syyskesää sinullekin!

AAMU said...

Vaikuttaa aivan merkittävältä muutokselta. Hyvä näin.

Nan said...

Aamu: tämä muutos on ollut positiivinen, olen voinut hyvin. Se on tärkeää.

Pilviharso said...

:)

Nan said...

Pilviharso: :)

Liirum said...

Ihmisen elämässäkin ovat vuoden ajat niinkuin luonnossa.
Syksyllä saa nauttia hedelmistään. :)

-Angel- said...

Voi ku mukava kirjoitus ja ihana kuulla, että kesäsi on ollut näin huippuihana! :)

pelle gudsson said...

Kokemuksesi rohkaisi minua valmistelemaan entistäkin enemmän ensi kesän reissuja

Nan said...

Liirum: juuri näin!


Angel: useinhan blogeissa puidaan erilaisia murheita, mutta minusta on tärkeää tuoda ne onnenhippusetkin esille :)


Pelle G: reissaaminen on mukavaa, kunhan niitä ja niiden suunnittelua ei stressaa.