Friday, January 06, 2012

Uuden vuoden alussa

Uusi vuosi on alkanut minulla tietokoneen vieroksumisella. En ole millään halunnut istua koneen äärelle, vaan olen mieluummin tehnyt kaikkea muuta - jopa siivonut. Olen kaivannut enemmän tekemisen meininkiä tai kunnollista rentoutumista, en paikallaan nököttämistä. Näitä aikoja tulee ja menee.

Olen pohtinut viime vuoden "antia". Tiivistetysti voisi kai sanoa, että olin lähinnä sisäänpäin suuntautunut, eli kaipasin (omaa) rauhaa, pohdiskelemista, hidastusta, harkintaa ja lepoa. Halusin kuunnella itseäni, koska en ole sitä elämäni aikana riittävästi tehnyt.

Se tuotti myös tulosta: kun oli aikaa, koen saaneeni paljon työstettävää pääni sisälle. Olen kuunnellut ja katsellut itseäni ja ymmärrän kai nyt itseäni paremmin. Paljon on kuitenkin vielä kesken.

Tänä vuonna uskoisin kaipaavani enemmän ulospäin suuntautumista. Sellaisesta on ollut merkkejä jo muutaman kuukauden. Haluan soveltaa pohdiskelemaani ja itsestä löytämääni käytäntöön ja kokea uusia asioita. Ensimmäisen askeleen olen jo ottanut: olen ilmoittautunut erääseen uuteen asiaan, joka selvästi tuntuu askeleelta uuteen. Toisaalta se saattaa jäädä toteutumattakin, mutta se ei ole sitten itsestäni kiinni: yritin ainakin, mutta minua ei valittu. Tärkeintä on se, että olen tehnyt jotain uutta.

Ehkä pohdin myöhemmin jonkinlaisia uudenvuoden lupauksia, mutta voisin nyt jo mainita yhden: aion tänä vuonna tehdä mahdollisimman paljon sellaisia uusia asioita, jotka ovat arvojeni mukaisia ja kiinnostavat minua. Tuo yllämainittu on yksi näistä ja toinen voisi esimerkiksi olla horsman lehtien kuivaaminen teeksi ensi kesänä. Kyse on siis (myös) erittäin pienistä asioista, uusista näkökulmista, etsimisestä ja toivottavasti myös löytämisestä.

9 comments:

Hehkuvainen said...

Kaiken uuden kunniaksi blogin ulkoasukin näyttää uudistuneen, hieno :). Oikein ihanaa alkanutta vuotta, toivottavasti jatkat määrätietoisesti omien arvojesi noudattamista!

Tuulia said...

Hyvää uutta vuotta ja onnea salaperäiseen uuteen juttuun!

Tuulia said...
This comment has been removed by the author.
Huopalintu said...

Pienin askelin on hyvä edetä. Hyvää vuoden jatkoa omalla valitsemallasi polulla.

saara said...

Kuulostaa oikein hyvältä! Pienistä ajatuksista ne elämän suuretkin asiat juontavat. Oikein hyvää alkanutta vuotta sinulle!

AAMU said...

Onnea uudelle suunnalle.

Anonymous said...

Hyvää Uutta Vuotta elämän matkan purjehdukselle.

Unknown said...

Oikein hyvää Uutta Vuotta 2012 sinulle.
Elämä vie eteenpäin, valitsemallaan tiellä.!

Nan said...

Kiitos teille kaikille ihanille ihmisille uuden vuoden toivotuksistanne! Unohdin omaan kirjoitukseeni (piti siis laittaa) laittaa omat toivotukseni. Ei kaikkea voi aina muistaa... :)

Oikein ihanaa ja rennompaa uutta vuotta teille kaikille!