Friday, February 03, 2012

Pakkasen hyödyntämistä

Monet näyttävät valittavan kovista pakkasista, mutta minä olen pitänyt niistä. Ulkoilu on kyllä jäänyt vähemmälle, mutta on mukavaa, kun on kirkasta ja kaunista. Pakkanen myös tuntuu jotenkin raikkaalta ja puhtaalta ja on mukavaa, kun se hieman puraisee nenänpäästä. Liika on toki liikaa, mutta liiallisuuksiin ei säidenhaltija ole vielä mennyt muuten kuin paikallisesti ja öisin. Oma pakkasrajani hiihtämiselle on -20, joten saatan kyllä hiihtämäänkin mennä, jos tuntuu siltä. Kävelyillä olen käynyt vielä kolmenkymmenen asteenkin pakkasissa.

Pakkaset ovat kyllä innostaneet ahkeroimaan kotona. Olenkin vienyt mahdollisimman paljon pehmeää (eli peittoja ja tyynyjä) ulos raikastumaan pitkiksikin ajoiksi. Aion myös sulattaa pakastimeni nyt, kun se on helppoa. Vie vain pakasteet ulos ja odottaa, että pakastin sulaa.

Lisäksi sain idean Pientä elämää etsimässä -blogista. Blogin pitäjän Marikkan Kaappien tyhjennysviikot -kirjoitus innosti minut vihdoin tekemään jotain omille ruokakaapeilleni. Minulla ongelma ei ole niinkään paljon siinä, että ruokaa pilaantuisi kaappiin, vaan siinä, että kaappitilaa on olemattoman vähän. Lopputuloksena kaappini ovat aina täyteen sullottuja ja osa hyllyistä on myös sekaisin täynnä erilaisia siemeniä ja pähkinöitä ja mitä lie. En ole yrityksistä huolimatta saanut mitään järjestystä aikaan. Kun ei mahdu, niin ei mahdu.

Yritän nyt toisenlaista lähestymistapaa. Kaapeissani on kuitenkin sellaistakin rompetta, jota käytän varsin vähän. Jotain pikkupussukoita jää väkisinkin nurkkiin venymään ja unohtumaan. Aionkin nyt tyhjentää kaappini ja laittaa niihin takaisin vain ne ruokatarvikkeet, joita käytän arjessani säännöllisesti. Loput laitan muovipussiin, jonka jätän ärsyttävästi lattialle lojumaan.

Tarkoitukseni on käyttää pussissa lojuvat ruoka-aineet mahdollisimman pian. Tämän myötä toivon, että kaapeissani vanhenevat sekä harvinaisemmat ainekset saa hyödynnettyä. Ehkä tämä keino auttaa vain hetkeksi, mutta olisihan sekin jo jotain. Seuraavassa asunnossa tiedän panostaa ainakin siihen, että kaappeja on riittävästi.

Raikkaita talvipäiviä!

9 comments:

Helmi Nainen said...

Hauska vinkki, kertakaikkiaan! Pakkanen on Kaunista, lasin sisäpuolelta katsottuna. Ulkopuolella en tykkää siitä Yhtään!

AAMU said...

Mieluummin ikkunan läpi, jos mahdollista. Miinus kolmekymmentä ei ole enää hyvää terveydelle, eikä ulkona viihdy tarpeellista pitempään. Tajuaa, että pakkanen on ehdoton, sen kanssa ei neuvotella.

Nan said...

Hymytyttö: kauneutta ei taida kukaan kiistää, mutta ulkoilu näillä säillä jakaa mielipiteet ;)


Aamu: Pakkanen tosiaan on. Sitä ei hallita. Kyllä sen huomaa kehossaan, että jossain se pakkasraja terveyden suhteen menee ja sitä on syytä kunnioittaa.

kaisu marjatta said...

Eikös olekkin mukavaa kun tämä blogimaailma tarjoaa meille kaikille jotain juuri itselle sopivaa juttuideaa. se voi olla mikä tahansa kiva idea jonka haluaa oitis omaksi.
tällä kertaa minun sivullni pieniä sanoja on sinulle LAHJOJA

Nan said...

Aikatherine: kiitos kivasta yllätyksestä, sydämenlahjasta ja runosta! Otan ne kiitollisena vastaan :)

Anonymous said...

Hei!
Oletko muuten kokeillut Netcycleria - hauska tapa päästä itselle ylimääräisestä eroon ja saada tilalle tarpeellista?

t. Maria

Nan said...

Maria: olen liittynyt Netcycleriin ja vähän tutustunutkin siihen, mutta sen käyttö kuitenkin on jäänyt. Se vaatisi panostusta... Minulla ei ole kovinkaan paljon tavaraa, jonka voisi laittaa kiertoon, vaan suurin osa kamppeista on sellaisia puolikuntoisia. Outoja kirjoja ja paljn käytettyjä vaatteita. Muutama kirja menee kirjastoon ja vaatteet vaatekeräykseen. Jos minulla joskus on jotain järkevämpääkin kiertoon laitettavaa, käytän ehdottomasti tuota palvelua!

Anonymous said...

Hei!
Hmm. älä ole liian kriittinen tavaroidesi suhteen :)
Kyllä sinne voi laittaa ihan minkä kuntoista tavaraa vaan, ja sitten vaan määritellä kunnon. Ehkä joku haluaa juuri sellaisen tavaran kunnosta huolimatta tai on kiinnostunut juuri niistä "oudoista" kirjoistasi :)
Jos vaatteet ovat edelleen käyttökelpoisia, mutta vaan sellaisia, joita et itse halua enää pitää, laita ihmeessä NC:hen!
t. Maria

Nan said...

Maria: kiitos kannustuksestasi! Ehkäpä minun on syytä unohtaa kriittisyyteni ja rohkaistua kokeilemaan, ei se ainakaan mitään maksa :)