Thursday, March 29, 2012

Löydettyjä kattiloita

Viedessäni eräänä päivänä pienmetallia keräykseen löysin keräysastiasta jotain yllättävää: kaksi kattilaa! Yllättävää se oli siksi, että ne kattilat olivat todella hyvän näköisiä, molemmat pohjatekstien mukaan kotimaista alkuperää. Toinen oli Opan kolmen litran kattila, jollainen minulla on jo, mutta ilman kantta ja väliosia (kätevää, kun on nyt kaksi kattilaa, johon nuo väliosat käyvät). Toinen oli puolentoista litran peruskasari. Miten ihmeessä joku on voinut luopua hyvistä kattiloista?

Tokihan kattiloissa oli "vikaa", eihän ne muuten roskiksessa olisi olleet. Molempien pohjaan oli palanut ruokaa tiukasti ja kunnolla, pohjalla oli siis musta kerros. Laitoin siis pyykinpesuainetta kattiloiden pohjalle kera pienen vesitilkan ja laitoin kattilat levylle. Kolmen litran kattilasta karsta lähti pois suurina laattoina, mutta kasarista palanut musta ei lähtenyt keittämällä pois. Sen jouduin työstämään irti perinteisesti hankaamalla, oli muuten kova homma.

Joku oli siis luopunut kattiloista, kun ruoka oli palanut pohjaan kiinni. Onko tämä nyt sitä (kaupunkilaista) uusavuttomuutta? En nimittäin oikeasti ymmärrä. Onko joillakin niin paljon rahaa, että kattilan likaantuessa voi ostaa uuden tilalle? Mitä haaskausta! Olen iloinen, että löysin nuo hyvät kattilat, ei niiden paikka ole kaatopaikka eikä metallinkeräyskään. Mitähän kaikkea käyttökelpoista ihmiset heittävätkään menemään nykyään, kun uuden hankkiminen on niin helppoa?! Olen kiitollinen löydöstäni.

6 comments:

Hehkuvainen said...

Ihmiset heittävät pois kaikkea käyttökelpoista. Ja se on oikeasti sääli. Tunnustan, että joskus itseltäkin roskiin on mennyt jotain, jota olisi voinut vielä käyttää. Silloin syynä on ollut yleensä puhtaasti laiskuus. (Ja hävettäähän se.)

Onpa hyvä että otit kattilat talteen ja näit puhdistamisen vaivan. :)

Nan said...

Joo, laiskuus on varmasti usein syynä. Olen itsekin syyllistynyt ihan puhtaasti laiskuuttani monenlaisen romppeen roskiin heittämiseen. Harmittaa näin jälkeenpäin... Olen iloinen "uusista" kattiloistani :) Noin hyvien kattiloiden poisheittämistä on sikäli vaikea ymmärtää, että kaipa kaikki kattiloita tarvitsevat?! Olisi eri asia, jos kyseessä olisi vanhaa romua...

AAMU said...

En ihmettele haaskuuta, kun marketin korista saa paistinpannuja 5 euron ja 60 sentin hintaan. Niissä vaan palaa ruoka pohjaa..;).

Nan said...

Aamu: juu, halvalla saa. Paitsi ei laadukasta. On vaikea löytää tuotteita, jotka ovat varmasti laadukkaita (kokeilemalla sen usein vasta huomaa).

Anonymous said...

Mutta kyseessä voi olla myös pakollinen kaappien tyhjennys yms. Itse jouduin kerran laittamaan ihan hyviä tavaroita roskiin, kierrätykseen, kirppareille yms kun tyhjensin kuolinpesää.

Nan said...

Anonyymi: olet ihan oikeassa. Joskus tulee tuollaisiakin tilanteita, että pitää saada jotain raivattua ja pian. Kierrättäminen vaatii kuitenkin vaivannäköä eikä suurimmalla osalla meistä ole edes varastotilaa, jossa voisi säilyttää erilaista rompetta edes väliaikaisesti.