Olen aiemmin sortunut liikaa kuuntelemaan ja myötäilemään toisten (varsinkin menneiden kumppanieni) toiveita. Onhan se toki mukavaa, että kumppani pääsee toteuttamaan asioita, joita hän haluaa elämässään toteuttaa, mutta menin itse tässä liian pitkälle. Annoin toiselle tilaa, mutta vein tilan itseltäni. Minä en toteuttanut omia toiveitani, vaan tein sen, minkä pienessä tilassani voin.
Toisaalta olen ollut myös kuuliainen yhteiskunnalle eli olen opiskellut kiltisti järkevää alaa ja tehnyt töitä järkevien valintojen mukaisesti.
Missä minä olen ollut? Olen toteuttanut jotain ulkoa annettua. Toki minullakin on ollut toiveita, mutta ne ovat aina olleet alisteisia jostakin toiselta taholta tuleville toiveille. Olen toteuttanut omia asioitani, jos niille on jäänyt tilaa ja ne ovat olleet hyväksyttyjä. Monesti ei ole jäänyt. Monesti minut on haukuttu haaveilijaksi ja ajatukseni on tyrmätty alkuunsa.
Jokaisella on velvollisuuksia ja kaikki niistä eivät ole mukavia. Minulla on ollut velvollisuuksia enemmän kuin monella muulla, mutta vain siksi, että olen itse ajatellut siten. Olen laiminlyönyt oman velvollisuuteni elää omaa elämääni ja omia toiveitani todeksi.
On suorastaan huikaisevaa nyt iäisyydeltä tuntuvan ajan jälkeen elää omaa elämääni. Omaa elämääni? Onkohan se paljon sanottu? En nimittäin koe, että elämäni olisi vielä täysin "vapautunut omakseni", koska siinä on vielä menneisyydestä mukana kulkevaa painolastia, mutta onhan tämä nyt jo enemmän omaa kuin koskaan sitten teini-ikäni. Lisäksi voin tästä eteenpäin joka päivä muokata elämääni enemmän omakseni.
Olen ymmärtänyt myös sen, että harrastuksenikaan eivät ole olleet pelkästään mukavaa harrastusta, vaan hyväksynnän kerjäämistä ja suoritusten kautta itseni arvokkaammaksi ja taitavammaksi tekemistä. Näitä tuntemuksia koen vieläkin harrastaessani. Yritän pontevasti todistaa, että olen hyvä, vaikka tämä tuo minulle pahaa oloa, riittämättömyyttä ja huonommuudentunnetta.
Koko elämäni tuntuu siis olevan kietoutunut siihen, että yritän todistaa jotakin jollekulle toiselle tai teen jonkun toisen elämän helpommaksi samalla tehden oman elämäni vaikeaksi. Tämä tällainen on tosi tiukka solmu aukaistavaksi, kun se kietoutuu ihan kaikkeen minussa: se näkyy ja tuntuu arkielämässä, töissä, opiskelussa, harrastuksissa sekä suurissa ja pienissä elämänvalinnoissa.
Olen tosi kiitollinen siitä, että olen oivaltanut tämän itse itselleni rakentamani vankilan. Se mahdollistaa vapautumisen ajan myötä. Päivä kerrallaan.
9 comments:
Ehkäpä ihmisen tarvitseekin ensin "löytää itsensä" ennenkuin voi tasavertaisesti elää toisen rinnalla, niin että molemmilla on sopivasti vapautta toteuttaa itseään, mutta myös yhdessä yhteisiä unelmia. Tietenkin on parasta jos molemmat ymmärtävät toistensa toiveita.
Toivottavasti löydät sellaisen kivan ja sinulle sopivan kumppanin :)
Itsenäisyyden löytäminen avaa minuuden elämään ja poistaa monta ympäristön vaatimusta.
Eläminen omista toiveista ja tahdosta vapauttaa suorituspakosta ja johdattaa itsensä rauhaan.
Tärkeintä on oivaltaa juuri tuon oman "vankilansa" vankina olo, sen jälkeen sieltä ulospääsy helpottuu ja voi aidosti alkaa toteuttamaan niitä omia unelmia. Tunnistan piirteitäsi, jotka olen itsestäni ajan kanssa oppinut karsimaan sekä elämään itselleni enemmän. Olet oikealla tiellä, pysy sillä. :)
Trina: kiitos toivotuksista! Kyllä, olen ehdottomasti sitä mieltä, että itsensä kannattaa löytää, jotta voi elää tasavertaisesti toisen rinnalla.
Liirumin maailma: oivaltavasti ja viisaasti sanottu!
C: Kiitos kannustuksestasi :) Olen vimmatusti yrittänyt etsiä asioita ulkopuoleltani ja olla sellainen kuin "toivotaan", mutta en ole yhtään ymmärtänyt, että minulla on sisäinen vankila, jossa olen jumissa. Olen tosi iloinen tästä oivalluksestani!
Mun blogissani olisi sulle haaste, hyvän mielen sellainen! :)
Siis tuolla Petran maailma -blogissa.
Petra: kiitos tosi kivasta haasteesta! Minulle tuli jo nyt hyvä mieli :) Tuo on niin mielenkiintoinen, että pitääkin pohtia noita asioita :)
Tää teksti oli aika tarkasti juuri mun tän päivän ajatuksista, ja kolahti siksi aika kovasti! Ihania ajatuksia :)
Laura: kiva kuulla :)
Post a Comment