Wednesday, May 23, 2012

Hyvän mielen haaste

Sain Petralta hänen blogistaan Petran maailma - kivoi jutui tosi kivan hyvän mielen haasteen. Siinä pitää esitellä kymmenen asiaa, joista tulen hyvälle mielelle. Jo pelkkä hyvän mielen asioiden pohtiminen tuo parempaa mieltä. Lisäksi minusta on hyvä ajoittain pohtia niitä oman elämänsä positiivisia asioita, jotka kantavat päivästä toiseen. Tässä siis kymmenen hyvän mielen tuojaa sekalaisessa järjestyksessä.

Luonto
Ensimmäisenä mieleeni tuli luonto. Se on asia, jota aina kaipaan, ja tavoitteenani onkin, että luonto olisi tulevaisuudessa suurempi osa elämääni kuin se nyt on. Minä pidän monenlaisista maisemista ja luonnon paikoista, mutta erityisesti eräs tietty paikka on minulle erityisen rakas.

Läheiset, rakkaat ihmiset
Läheiseni ovat minulle todella tärkeitä. Tätä tuskin tarvitsee sen enempää selitellä.

Hyvät kirjat
Olen lukemaan opittuani aina rakastanut kirjoja ja ollut niiden suurkuluttaja. Lukeminen on minulle suuri nautinto.

Liikkuminen, liikunta
Tunne siitä, että kehoni tekee työtä, liikkuu, tasapainoilee, taipuu, kulkee kovaa ja ponnistelee tuntuu minusta hyvältä. Pidän monenlaisesta liikkumisesta, hengästymisestä ja hikoilemisesta. Liike tekee hyvää myös mielelle.

Uusien asioiden pohdiskelu, oivaltaminen, itsensä kehittäminen
Mieli tarvitsee myös "liikuntaa". Minusta on mielenkiintoista oppia uusia asioita, oivaltaa, nähdä asioita erilaisista näkökulmista. Minusta tuntuu, että suorastaan tarvitsen mielelleni työstettävää, jotta voisin hyvin.

Nukkuminen
Hyvin nukuttu yö tekee ihmeitä seuraavalle päivälle. Jos olen nukkunut yöllä huonosti, päiväunet voivat korjata seuraavan päivän tilannetta.

Hyvä ruoka
Kyllä se niin on, että jos perusasiat ovat hyvällä mallilla, elämäkin näyttää valoisammalta. Hyvä ja monipuolinen ruoka vaikuttaa oloon positiivisesti. Jaksan paremmin ja hyvää ruokaa syödessä mielikin kohentuu.

Puutarha
Haaveilen puutarhasta. Kasvatan tällä hetkellä parvekkeellani yrttejä ja salaatteja ja olen ihan haltioissani: saan ihan omin kätösin kasvatettua jotain ihan oikeasti! Rakastan kasvien kanssa puuhastelua. Jonain päivänä minulla on oikea puutarha.

Oma rauha, omat jutut
Kaipaan toisinaan hetkiä, jolloin voin olla ihan rauhassa itsekseni jossain rauhallisessa paikassa ja tehdä omia juttujani. Sisälläni asuu pieni erakko.

Järjestyksen, kauneuden luominen
Pidän järjestyksestä ja järjestelemisestä - ainakin useimmiten (kotonani tämä ei kyllä näy). Jos minulla on aikaa, minusta on mukava luoda ympärilleni kauneutta. Rakastan värejä ja pidän niiden sommittelusta. Karsin mielelläni turhaa materiaa, mutta pidän joistakin tarkoin valituista tavaroista, jotka ovat ilo silmälle.


Tämän haasteen saa napata kuka tahansa, joka haluaa pohtia hyvän mielen asioita elämässään :) Niitä myös lukee mielellään :)

No comments: