Itseni ehostamista

Olen hiljattain kokenut ahaa-elämyksen itseni ehostamiseen liittyen. Olen aina pitänyt omasta ulkonäöstä huolehtimista enemmän sellaisena tekemisenä, jota tehdään lähinnä muiden vuoksi. Hiljattain olen kuitenkin kokenut ehostamisen toisenkin puolen eli sen, mitä se tekee itselleni.

En tiedä, mistä minulle on tullut niin vahvaksi olo, että itseni yletön puunaaminen ja laittaminen on lähinnä muiden palvelemista, jonkinlaista mielistelyä ja hyväksynnän kalastamista. Perussiisteydestä olen toki huolehtinut ja pitänyt huolta siitä, että pukeudun tilanteisiin asianmukaisesti, mutta minulla on ollut melko selvät rajat siinä, paljonko olen valmis käyttämään aikaani ulkonäkööni muiden ihmisten vuoksi. Eli en kovin paljon.

Viime kuukausina minulla on ollut pari tilaisuutta, joiden vuoksi olen joutunut (painostuksen vuoksi) panostamaan ulkonäkööni enemmän kuin mitä normaalisti tekisin. Se ei tuntunut hyvältä, mutta sain tilaisuuksista kyllä enemmän irti kuin olisin osannut odottaakaan. Sain kokemuksen siitä, miltä minusta tuntuu, kun näytän erilaiselta kuin tavallisesti. Opin hieman jopa meikkaamaankin.

Olen samalla hieman uudistanut vaatekaappini sisältöä (lähinnä karsimalla, mutta myös muutamilla kirpparihankinnoilla). Olen katsonut itseäni peilistä eri vaatteissa ja tunnustellut oloani: onko tämä vaate mukava päällä, sopiiko tämä kropalleni ja väreihini? Olen jättänyt kaappiini vain itselleni sopivia vaatteita.

Olen opetellut laittamaan hiuksiani uusilla tavoilla. Olen ymmärtänyt, että tietynlaiset kampaukset sopivat kasvoilleni paremmin kuin toisenlaiset.

Kaiken tämän siistiytymisen, meikkikokeilujen, kampauksien ja vaatevalintojeni jälkeen koen itseni pienesti uudestisyntyneeksi, mikä ei tunnu lainkaan huonolta. Olen ymmärtänyt ja ennen kaikkea nähnyt, että sillä, miltä näytän on merkitystä siinä, miten muut suhtautuvat minuun. Mutta mikä on kaikkein tärkeintä on se, että miltä minusta itsestäni tuntuu tämän kaiken jälkeen. Miltä minusta tuntuu, kun tunnen oloni siistiksi ja hyvännäköiseksi kulkiessani ulkona. Koen oloni ja itseni jotenkin vahvemmaksi kuin aiemmin!

Tuntuu oudolta, että ulkonäkö voi vaikuttaa näin paljon omaan sisäiseen olooni ja kokemukseeni itsestäni. Ymmärrän nyt, kun jotkut sanovat kaunistautuvansa itseään varten: siinä on toden totta perää. On mukavaa, kun oma olo on se, mitä sen pitääkin olla. On mukavaa, kun ulkoinen olemus ei tuo epävarmuutta. On mukavaa, kun ulkoinen olemus tukee sisäistä itsevarmuutta.

En silti vietä tolkuttomia aikoja peilin ääressä, se on mielestäni edelleenkin ajan haaskausta. En puunaa ja kiillota, levitä ja rajaa. Ei arkeeni tarvitse meikin kuulua, mutta minusta on mukava ymmärtää meikkauksen tarkoitus ja osata meikata. Minulla on reisitaskuhousupäiväni edelleen.

Muutos on ollut ehkä muiden silmissä pieni, mutta se on riittänyt itselleni. Pieni liikahdus oikeassa asiassa voi tuoda yllättävänkin suuren oivalluksen ja sitä kautta muutoksen. Tämä muutos tuntuu minusta hyvältä.