Wednesday, September 05, 2012

Loman ja arjen välimaastossa


Elokuu pyrähti nopeasti, ei kuitenkaan ohitseni. Oli mukavaa, siis todella mukavaa. Näin rakkaita läheisiäni, mikä tuntui oikealta ja turvalliselta. Kuljin paljon luonnossa, sain mustikoita ja hieman muitakin marjoja. Kuuntelin, haistelin ja katselin ympärilläni olevaa, ihmettelin ja tutkiskelin. Kamerani vangitsi hetkeksi monta kasvia ja muuta luonnon muovaamaa, joita on nyt mukava tutkia. Esimerkiksi kuvan kukkanen haisi uskomattoman voimakkaasti. Miten en aiemmin ole muistanut haistaa sitä?

En juurikaan istunut ankeassa kaupunkiasunnossani, vaan kuljin mieleni mukaan. Solahdin sujuvasti elämään, jossa tein omatahtisesti juuri niitä asioita, joita halusinkin. Se muuten avaa silmiä.

Olen aloitellut hiljalleen syksyn opiskelujani. Tiedän nyt, että alavalintani on väärä. Sattuuhan sitä. Olen silti pyrkinyt näkemään tämän alan jutuissa niitä kiinnostaviakin puolia. Kyllä tästäkin tutkinnosta on hyötyä, vaikka pyrkisinkin hieman toisenlaisiin töihin.

Yritin aloittaa erästä kurssia, joka kuulosti hyödylliseltä. Heti ensimmäisen viidentoista minuutin aikana tiesin, että sekä tämä aihe että kurssin toteutustapa eivät todellakaan ole minun juttuni. Ei yhtään. Aiemmin olisin ollut niin sinnikäs, että olisin väkisin vääntänyt itseni tuosta prässistä läpi mahdollista hyötyä ajatellen, mutta en enää. Onneksi voin valita toisen kurssin tilalle.

Olen ollut aiemmin uskomattoman sinnikäs. Olen tehnyt velvollisuudentuntoisesti valtavasti asioita, jotka ovat tuntuneet minusta tosi ikäviltä ja vääriltä itselleni. Nyt ymmärsin, että se polku on kuljettu läpi. Minulla ei enää ole voimia tuollaiseen itseni pakottamiseen, ne voimat on käytetty. Kokonaisuuden täytyy omalla kohdallani toimia. Jokin osa voi olla velvollisuudentuntoista puurtamista, mutta kovin iso möykky tuo ei elämässäni enää voi olla. En vain pysty, koska olen aiemmin pystynyt liikaa. Tuo kurssi oli liian iso möykky.

Kesälomaani olen tyytyväinen, se koostui paljosta hyvästä. Sen myötä minusta on alkanut tuntua, että elämä voisi koostua pienen pienistä kukista, joista muodostuu iso kukinto. Elämä on tuntunut mahdollisuuksilta, vahvalta ja kiinnostavalta.

Nyt olen kukinnon ja ison pahan möykyn välissä. Tunnen molempien läheisyyden. Olen hämmentynyt. Mihin suuntaisin?

8 comments:

AAMU said...

Oma tahtoi on harvinainen, siksi arvokas.

trina said...

Mukavan kesän jälkeen möykyn kohtaaminen on varmasti kovin haastavaa. Toivottavasti tilanteesi helpottaa.

Hehkuvainen said...

"Aina en tiedä mistä minä pidän mutta taatusti tiedän mitä minä vihaan." (T.Rautiainen ja trio niskalaukaus)

On arvokasta tietää, mikä ei sovi itselle. Ehkä sitä kautta joskus selviää se, mikä sitten sopii. Kiität varmasti itseäsi myöhemmin siitä, että tartut nyt oloosi ja etsit omaa paikkaasi mukautumatta liikaa siihen mitä muut ehkä odottavat.

Tsemppiä!

Teea said...

Tuollainen möykky kuulostaa tutulta. Ei sellaisia jaksa, aika on arvokasta. Minulla vain on melkein päinvastainen "ongelma", en ole koskaan sietänyt pieniäkään möykkyjä, minkä takia joskus menen siitä mistä aita on matalin, paljon olen myös jättänyt kesken, kaikenlaista elämässä, mutta erit. työ- ja opiskelurintamalla. Nyt olen alkanut miettiä, pitäisikö sittenkin sietää vähän enemmän, hankkia sitä velvollisuudentunnetta ja tietynlaista kärsivällisyyttä. Mutta ei se kuulosta yhtään hyvältä, se ehkä veisi minut nopeammin johonkin (?), mutta onko se hyvä tie sellainen sitten. Ja mihinkäs tässä kiire on.

Nan said...

Aamu: kyllä, on arvokasta, jos voi valita ihan itse.


Trina: uskon sen helpottavan :) (huomaa optimismi). Kun on saanut tehdä vain mieluisia asioita ja nauttia elämästä, on kovin vaikeaa tehdä mitään ikävää.


Hehkuvainen: Voin yhtyä tuohon, että todellakin tiedän, mitä en halua :) On vaikea etsiä sitä omaa lokeroa, jossa olo pysyisi hyvänä, omana. Muut eivät välttämättä todellakaan hyväksy omia ratkaisujani, mutta sille ei kai voi mitään. Itseään pitää kuunnella, siitä on myöhemmin kiitollinen.


Teea: Tuo on hyvin sanottu, että aika on arvokasta. Se on. Se on oikeastaan ainoa asia, joka meillä on. Rajallinen aika. Kai tuo on jonkinlainen jatkumo, jossa me ollaan: toisessa päässä on liian helppo luovuttaminen ja toisessa päässä liiallinen sinnikkyys, haitallisista asioista kiinni pitäminen. Parasta olisi sijoittua johonkin väliin. Eli ei kannata luovuttaa heti ensivaikutelmasta, mutta pitää osata myös luopua ajoissa. Tuo ei ole helppoa. Ei minusta kannata tehdä liikaa asioita, jotka eivät tunnu omilta, vaikka ei kaikkia velvollisuuksia voi tietenkään väistää.

Teea said...

Sana 'jatkumo' kuvaa hyvin. Se on vähän sellaista tasapainoilua, siellä keskivaiheilla olisikin varmasti parasta olla.

FeminineApproach said...

Itsensä kuunteleminen on tärkeää. Kannustan sinua siihen, kuuntele ja tunnustele, mikä on juuri sinulle hyväksi ja lähde siihen suuntaan.

Nan said...

Teea: kyllä, sen kun löytäisikin...


FeminineApproach: olen opetellut itseni kuuntelemista ja olen yllättynyt, että sekin on asia, joka täytyy opetella. Onneksi sitä oppii, päivä päivältä enemmän. Nyt minulla on sentään jonkinlainen suunta selvillä, vielä kun vain uskaltaisi lähteä kulkemaan.