Thursday, September 13, 2012

Vanhassa vara parempi?

Pohdin täällä blogissani joskus muinoin sitä, että minusta ei tunnu hyvältä puhua ihmisille toiveistani ja tavoitteistani muuttaa elämääni. Syy oli se, että suurin osa näistä ihmisistä pyrkivät sanomisillaan saamaan minut vakuuttuneeksi siitä, että vanhassa pysyminen olisi parempi vaihtoehto kuin muutos.

Hiljattain olen kuitenkin enenevässä määrin kertonut ihmisille tavoitteistani, koska minusta se kuuluu läheisiin ihmissuhteisiin. Minusta tuntuu mukavalta kertoa ja minusta tuntuu (toivottavasti olen oikeassa), että minua halutaan kuunnella. Tällaisista aiheista saa hyviä keskusteluja. Eräs asia ei kuitenkaan ole muuttunut miksikään: minua edelleenkin halutaan pitää vanhassa.

Tokihan työssä pysyminen on nykyään epävarmoina aikoina järkevää. Nimenomaan järkevää. Se turvaa rahan tulemisen joksikin ajaksi, mutta eipä juuri muuta. Tuolla pysymisellä voi olla negatiivisiakin vaikutuksia, joilta monet sulkevat silmänsä: pysyminen yhdessä ja samassa voi pysäyttää urakehityksen ja jämähdyttää ikäviin töihin ja työ voi myös pahimmillaan viedä terveyden.

Yllättävää minusta on se, että vaikka ensisijainen tavoitteeni onkin löytää mielekkäämpää työtä vanhan tilalle, siitä huolimatta kommentit ovat olleet sen suuntaisia, että vanhassa pysyminen on järkevämpää. Minusta nykyään ei ole mitenkään järkevää pysyä vanhassa, jos se ei tunnu enää hyvältä, työ on epäsopivaa ja muutos on mahdollista elämäntilanteen puitteissa. Toki on tilanteita, joissa on hyvä pysyä vanhassa, kuten velat ja jotkut perhetilanteet.

Minulle tulee jotenkin höhlä ja hoopo olo siitä, kun tavoitteitani ei tueta, vaan niitä pidetään nykytilannetta huonompana. Aivan kuin en osaisi tehdä harkittuja ja tarkkaan punnittuja päätöksiä. Toisaalta olen sitä mieltä, että minun ratkaisuistani saa olla niin monta mielipidettä kuin on ihmisiä. Ei tarvitse olla samaa mieltä, ei tarvitse nyökkäillä ja olla hiljaa. Saa sanoa, jos suunnitelmani kuulostavat höhliltä.

Silti... kaipaisin kannustusta ystäviltäni ja läheisiltäni. Vaikka tekisinkin höhliä päätöksiä, toivoisin, että minua kannustettaisiin sellaiseen suuntaan, joka minusta tällä hetkellä tuntuu houkuttelevimmalta ja sopivimmalta. Toivoisin, että terveeseen järkeeni luotettaisiin, että minäkin kykenen tekemään hyviä päätöksiä. Jos päätökseni osoittautuisivat huonoiksi, oppisinpahan paljon ja sekin on elämässä tärkeää.

Minua ei taaskaan kiinnosta puhua tavoitteistani, mutta tällä kertaa en aio lannistua. Puhun, jos haluan. Teen muutoksia, jos haluan. Ihmiset saavat yrittää puhua minut paikoilleni. Minusta elämässä kannattaa toimia, koska meillä on kuitenkin (ymmärtääkseni) vain yksi elämä. Ei sitä kannata tuhlata paikallaan nököttämiseen, jos kaipaa liikettä, muutosta, kokemuksia, toimintaa. Elämä on nyt.

13 comments:

FeminineApproach said...

Jos muutos on omavalintainen, harkittu ja ennen kaikkea sellainen, johon on vahva halu - anna palaa. Itse olen tehnyt pari suurta muutosta elämässä, pari hyppyä, osin tuntemattomaan ja kumpaakaan en ole katunut, päinvastoin. Mutta harkitsin asiat tarkoin ja kun päätös kypsyi, ryhdyin toimeen.

Kaikki läheiset eivät ratkaisujani hyväksyneet, mutta pidin pääni. Nyt jälkikäteen ajatellen elämäni olisi aivan erilaista ilman niitä muutoksia. Ilman muutoksia olisin näivettynyt, ehkä katkeroitunut (ja sitä en halua mistään hinnasta) ja kuihtunut naisena ja ihmisenä.

Rohkeasti vaan Nan, kun tiedät mitä haluat ja näet suunnan edessäsi - hyppää!

Hehkuvainen said...

Puhu, ja ennen kaikkea tee! Taitavat toiset olla vain kateellisia, kun eivät itse uskalla edetä, vaan jumittavat vanhassa. Tai ehkä se vanha toimii heillä. Ehkä ei. Mutta sinulla on pyrkimys parempaan, joten siitä vaan! Joskus voi ihminen jälkikäteen huomata tehneensä "väärän" valinnan, mutta se kuuluu elämään. Joskus ne väärät valinnat ovat juuri niitä oikeita ja kaikkein tarpeellisimpia.

trina said...

Elämässä taitaa olla yksi suurimmista opittavista asioista ettei välitä siitä mitä muut ajattelevat minusta. Aina sitä kuitenkin toivoisi lähimpien ihmisten tukevan omia päätöksiä, joskus tuntuu että on parempi kertoa ajatuksistaan vasta sitten kun on jo tehnyt jonkin muutoksen ettei tule jyrätyksi vastakkaisilla mielipiteillä, mikä vie itseltäkin uskon muutokseen.

Anonymous said...

Ihmisen perustapoihin aika tavalla tulee ensin reaktiot kieltää ja yrittää pitää asiat tutuissa ja turvallisissa jutuissa, oli se kyse sitten rakkaudesta, työstä, muista osin tunnepuolen jutuista. Me olemme kaikki läpikäyneet tuota ihan omissa ajatuksissamme ainakin joskus.

On totta, että osa ihmisistä ei osaa/uskalla muuttaa/muuttua. Heillä voi olla omat kokemuksensa, miksi he niin tekevät. Samalla se toisaalta on silti osoitus siitä, että siusta välitetään, että siulle toivotaan omalla tavallaan hyvääkin tuolla.

Jokainen tekee ne ratkaisevat päätökset itse sitten lopuksi. Tiedän tuon tunteen, että olisi mukavaa kun olisi edes se yksi ihminen, joka olisi edes hieman sillä omalla "taajudella" ajatusten suhteen. Se sama taajuus voinee löytyä siinä vaiheessa, kun olet itse tarpeeksi pitkällä muutoksien mietinnässä.

Tuo on eri asia, olla välittämättä mitä muut miusta ajattelevat kuin se, että pyydät heiltä mielipiteitä jonkin asian/muutoksen suhteen. Osassa on totuuden siemen, osassa pelko, arkuus kenties. Välillä tuntuu, että pää halkeaa kaiken mietinnän keskellä ja eri vaihtoehtojen välillä.

Mikä on se pahin mitä voisi tapahtua muutosten vuoksi? Selviäisitkö siitä, jos se tapahtuisi? Jos vastaus on kyllä, polku on auki. Muutoin yritä löytää se ratkaisu kaikista ideoista, jolla voit vastata kyllä selviämiseen.

Kukaan meistä ei tiedä huomista. Hetket ovat nyt, tänään. Uskalla itse hieman hengähtää ja rentoutua hetkeksi ajatusmyllerryksen keskellä. Saatat löytää vastauksia ;-)

Anonymous said...

http://olotila.yle.fi/mina/elama-kantaa-nooraa-ja-pyoratuolia

Eipä sitä tämän paremmin voisi asiaa sanoa, kuin Nooran viestittämänä.

Nan said...

FeminineApproach: kiitos kannustuksestasi. Juuri tuollaisessa kuvaamassasi tilanteessa hyppääminen uuteen on välttämätöntä. Olen jo nähnyt, että tällainen nykyisenkaltainen eläminen ja oleminen katkeroittaa minua - ja sitä en halua. Haluan tehdä itselleni tärkeitä asioita.


Hehkuvainen: ymmärrän oikeastaan aika hyvin näitä ihmisiä, jotka vetävät minua vanhaan. Heillä on nimittäin itselleen sopiva ja toivottu elämäntilanne. He haluavat pysyä vanhassa ja sen myötä pitää tietysti tuntemansa ihmisetkin vanhassa, jotta vene ei keikkuisi liikaa. Olen minäkin joskus suhtautunut nihkeästi joidenkin tuttujeni elämänmuutoksiin: taisin olla silloin itsekin kateellinen. Toki nykyään kannustan harkittuihin muutoksiin. Omat väärät valintani ovat todellakin opettaneet minua, mutta silti olisin toivonut hieman "helpompaa" koulua.


Trina: minulle tuo on ollut yksi suurimmista elämän opeista. Silti esimerkiksi eniten arvostamieni ihmisten mielipiteet vaikuttavat edelleen paljon... En ehkä nyt enää aio kovin paljon puhua tavoitteistani heille, jotka eniten jyräävät muutoshaluani. Ei siksi, että se liikaa enää vaikuttaisi omiin toimiini, mutta koska puhumisesta heille ei ole mitään hyötyä. Se on vain lannistavaa. On parempi vain toimia.


Anonyymi: onhan se ihan normaalia, että muutosta kaihdetaan. Kai se kuuluu ihmisen biologiaan. Siksi tuota asiaa on syytä miettiäkin ensin ennen kuin menee ensireaktion johdattamana. Kyllä minäkin uskon, että läheiseni haluavat minulle vain hyvää. He eivät vain ymmärrä tilannettani. Miten he voisivatkaan? Vaikka kuinka puhuisin siitä, se arjen paha olo ei näy mihinkään, jos ei ole joka päivä tekemisissä.

Olen pohtinut noita huonoimpia mahdollisia seurauksia siitä, että toteutan muutoksia elämässäni ja täytyy sanoa, että ne eivät edes tunnu kovin pahoilta. Olen siinä tilanteessa, että mikä tahansa muutos on kohta parempi kuin ei muutosta lainkaan. Siksi onkin parempi tehdä harkittu muutos. Minulla on mahdollisuuksia kokeilla jotain ja vaikka epäonnistuakin. Siitä ei seuraisi mitään, mistä en selviäisi. Se on helpottavaa tietää.

Kiitos linkistä. Tuo tarina on todella kannustava!

Anonymous said...

Elämäsi on sinun, ei ystäviesi tai sukulaistesi. Tee elämästäsi sellainen, johon itse voit olla tyytyväinen ja josta nautit ja jonka koet tyydyttäväksi ja sinulle sopivaksi. On aivan sama, mitä ehkä kateelliset tai pelokkaat ihmiset ympäristössäsi suunnitelmistasi ajattelevat. Jos heiltä itseltään puuttuu rohkeus tehdä elämästään haluamansa kaltaista, älä anna sen estää itseäsi olemasta rohkea oman elämäsi suhteen. Ehkä myös tarvitset toisentyyppisiä ystäviä, sellaisia, jotka tukevat sinua pyrkimyksissäsi eivätkä lannista sinua ja yritä saada sinua pysymään vanhassa epätyydyttävässä elämässä.

Toki on varmaan järkevää pitää se vanha leipäpuu niin kauan kuin uusi on löytynyt, mutta ei sekään ole välttämätöntä jos kestää epävarmuutta.

t. Maria

Anonymous said...

Kyllä läheiset tukevat sinua kuitenkin vaikka vaihtaisitkin eri alalle entisestä työstäsi. Rohkeutta sinulle!
Anna

Nan said...

Maria: tuo on hyvin sanottu, että elämäni on minun. Näinhän se on. Kieltämättä kaipaisin toisentyyppisiä ystäviä, jotka kannustaisivat minua. Joskus minusta tuntuu, että puhkeaisin suuuureen kukkaan, jos minua kasteltaisiin useammin :) Kestän nyt luultavasti hieman epävarmuuttakin (toisin kuin ennen), mutta tavoitteenani on ensisijaisesti löytää uusi työ. Jos se ei näytä pitkään aikaan onnistuvan ja nykyisessä työssäni on paha olla, minulla on varasuunnitelmakin.


Anna: kiitos! Kyllä se varmaan niinkin on. Luulen, että he eivät ole niin kielteisiä enää sitten, kun olen tehnyt muutoksen ja he ovat sopeutuneet siihen.

Anonymous said...

Nan, kirjoitit:
"Joskus minusta tuntuu, että puhkeaisin suuuureen kukkaan, jos minua kasteltaisiin useammin :)".

Tässä olet osaltasi itse oman kukkimisesi esteenä. Anna itse itsellesi vapaus olla sellainen kuin olet / haluat olla. Uskalla avata sisäiset lukkosi, joiden takana piilee valtavat voimavarat ja ilo.

Tietynlaisia, itseltä voimaa vieviä ihmisiä kannattaa välttää, olivat ne sitten ystäviä tahi sukulaisia, mutta itsestäsi kaikki lähtee. En tiedä, kuinka helposti itse päästät ihmisiä lähellesi?

Itselläni ei ole sukua, pari ystävää on. Asun yksin, maalla. Monet päivät menevät niin, että ystävinäni ovat lähellä luonto ja luonnon eläimet ja omat koirat. Naapureita näen autojen ikkunoista ;).

Tämä vuosi on ollut henkisesti hyvin vaikeaa aikaa, olen ollut lähes työttömänä vuoden alusta asti. Hyppäsin poijes entisestä 1,5 vuotta sitten, uuteen, jossa sitten kuitenkin minua omalla tavallaan käytettiin hyväksi ja vedettiin matto jalkojen alta kerralla.

Välillä omaa uskoa siihen, että kaikki kyllä järjestyy, on koeteltu todella rankalla kädellä. Luottamus erääseen ihmiseen on mennyt, ja tuskin koskaan palaa. Kovia sanoja miulta, joka aina on uskonut ihmisistä enempi hyvää kuin pahaa. Paljon surua on vuoteen mahtunut ja yhä etsin töitä.

Mutta, niiden mielen sysiretkien jälkeen nousee aina aurinko, ja olen vuosikymmenien aikana oppinut, että itseään on rakastettava/arvostettava ensin, sitten muutkin sinnuu rakastavat. Yritän jaksaa itse antaa itselleni sen arvon, että näen oman mielen auringon, tulematta silti itserakkaaksi. Siulla on Nan paljon, ja tiedät sen.

Et tarvitse suuuureen kukkaan puhkeaksesi ketään muita kuin itsesi!

Tukea sie tulet varmasti saamaan jotenkin ja jossakin, se voinee tulla yllättävältä taholta, jos vain itse sen huomaat. Siulla on suunnitelmat itsellasi hyvin pitkällä, luota itseesi ja kykyihisi. Asioilla on tapana järjestyä!

Kuukkeli

Birgitta said...
This comment has been removed by the author.
Birgitta said...

Usein tuntuu, että se on vain ja ainoastaan pelko, joka pitää ihmisiä kiinni vanhassa. Vaikka itse olisitkin valmis menemään eteenpäin kohti uutta (ja tuntematonta), eikä sinussa olisi pelon siementäkään, niin ne läheiset ei pääse samalle aallolle.

Ymmärrän täysin läheisten pelon, mutta joskus niitäkin pitää ravistella.

Minä en pääsisi mihinkään jos kuuntelisin hulluja pelkojani ;-) Siksi ehkä antaisinkin palaa. Mutta toisaalta minulla on puoliso, joka uskaltaa sanoa: kyllä, mene ja kokeile. Sellaisesta rajattomasta tukemisesta ei voi kuin kiittää syvään.

Pääset eteenpäin vain etenemällä ja ehkä muiden tulisi irtipäästää lahkeestasi =)

Nan said...

Kuukkeli: "Tässä olet osaltasi itse oman kukkimisesi esteenä. Anna itse itsellesi vapaus olla sellainen kuin olet / haluat olla. Uskalla avata sisäiset lukkosi, joiden takana piilee valtavat voimavarat ja ilo."

Tämä on todella hyvin sanottu. Tuo olisi melkein syytä kirjoittaa johonkin ja laittaa seinälle muistutukseksi :) Kyllä se niin on, että osaksi kukkimiseni este olen minä itse, vaikka toki muutkin ihmiset, asiat ja olosuhteet vaikuttavat.

Olen valitettavasti menneisyydessä saanut niin monta kertaa siipeeni, että en päästä ihmisiä helposti lähelleni. Minulla on jonkinmoinen ongelma suhteessa muihin, vaikka tiedänkin, että pystyn tutustumaan ja ystävystymään. Minun vain täytyy panostaa ihmissuhteisiin niihin tiukasti keskittyen, jotta en torju. Täytyy sanoa, että tuo sinun asumistilanteesi kuulostaa kyllä täysin unelmaltani ;)

Kuulostaa siltä, että olet elänyt viime ajat melkoisten haasteiden keskellä. Toisaalta olet oppinut elämästä niin paljon, että taatusti selviät, en epäile sitä yhtään tekstisi perusteella. Kiitos viisaista sanoistasi!

Kiitos myös kannustuksestasi. Olen oppinut luottamaan enemmän elämään ja hämmästyn usein itsekin, miten tasaista luottoa tunnen asioiden järjestymistä kohtaan. Uteliaana uutta kohti :)


Birgitta: Kyllä, minun kohdallani pelko on tosi jähmettävä voima. Vaikka ei olisi syytäkään pelätä mitään, pelkään silti. Pääni kehittelee uhkia ihan itsekseenkin tilanteessa kuin tilanteessa. Tuo pitäisi kai osata nähdä ja käyttää vahvuutena, eli tiedostaa asioiden monet, ne uhkaavatkin puolet, mutta ei saisi antaa niiden silti pysäyttää liikettä. Toki ymmärrän läheisiäni heidän kommenteissaan, onhan tämä maailma nykyään aika mutkikas, erityisesti työuran rakentumisen kannalta. Pärjääminen ja kelkassa pysyminen ei ole enää itsestäänselvyys.

Sinulla on avarakatseinen puoliso, mikä on arvokas asia. On tärkeää antaa toisen elää.

Kyllä minä uskallan ja teen, uskon itseeni nyt enemmän kuin koskaan :) Kiitos kannustuksestasi!