Friday, May 10, 2013

Yksinäisyyttä pidetään häpeällisenä asiana

Ilta-Sanomien nettisivulla on hyvä Suvi Kerttulan kirjoitus yksinäisyydestä. Siinä kirjoittaja kertoo kokemuksistaan uudella paikkakunnalla, jossa hänellä ei aluksi ollut yhtään ystävää. Yksinäistä ei kutsuta kylään. Yksinäisyydestä ei haluta puhua. Yksinäisyyttä kavahdetaan, ikään kuin se olisi tarttuvaa, itse aiheutettu ongelma. Sairastuessa voidaan kyllä toivotella voimia ja käydä katsomassa, koska fyysinen sairaus on yksinäisyyttä helpompi asia käsitellä.

Voin allekirjoittaa kirjoittajan kokemukset täysin. Jos olen vähänkin tuonut esille yksinäisyyttäni, se aiheuttaa ihmisissä torjuntareaktiota. Aivan kuin ihmiset olettaisivat automaattisesti, että kun joku on yksinäinen, hän on viallinen. Tai yksinäinen ihminen on syrjään työnnetty ja he eivät halua joutua myös syrjään työnnetyiksi. Minulla on kokemusta yksinäisyydestä, siihen liittyvästä torjuvasta käyttäytymisestä sekä siitä, kun joku aloittaa yhden henkilön syrjään "työntämisen", muut seuraavat. Lopputuloksena syrjään työnnetty henkilö jätetään ikään kuin koko ryhmän yhteisestä päätöksestä yksin. (Tähän mieleni tekisi sanoa, että hävetkää seuraajat, ajatelkaa itse.)

Olenkin oppinut olemaan tuomatta yksinäisyyttäni esille. Toisaalta minusta on ollut helpottavaa todeta, että elämäni nyt vain sattuu olemaan melko yksinäistä, se on sellaista, se on minun elämäni. Elän sitä siis sellaisenaan. En puhu asiasta senkään vuoksi, koska asian esille nostaminen tekisi siitä ongelman, enkä halua tehdä elämästäni ongelmaa. Näinkin voi elää riittävän hyvää elämää, vaikka välillä toki tilanteeni ihmetyttääkin, lähinnä itseäni siis.

Minusta yksinäisyyteen ei kannata jäädä rypemään, vaikka se olisi tosi helppoa. Voin sanoa sen vuosien kokemuksella. Kannattaa elää niissä rajoissa, joita elämä on asettanut. Minäkin olen asettanut itse itselleni aivan liikaa rajoituksia sen vuoksi, että "minulla ei ole kaveria tehdä tätä tai tätä asiaa". Olen jättänyt kivoja asioita tekemättä ja ollut aivan liikaa neljän seinän sisällä. Olen nyt hiljalleen ymmärtänyt, että minä, ja vain minä, elän omaa elämääni ja minä voin päättää aika paljonkin, millaisia asioita teen.

Toki on paljon asioita, joita ei ole mukava tehdä yksin. Kävin esimerkiksi vuosia sitten yhdessä konsertissa yksin ja minua lähinnä ahdisti katsella ympärillä olevia kaveriporukoita. Kokemus oli opettava. Sen jälkeen olen etsinyt sellaisia aktiviteetteja, joita minun on mukavaa tehdä yksinkin. Kyllä niitäkin on, kun asiaan oikein paneutuu. Esimerkiksi tälle kesälle minulla on parikin suunnitelmaa, jotka toteutan todennäköisesti yksin. Se ei kuitenkaan haittaa, koska haluan aidosti tehdä nämä asiat, vaikka yksinkin. Näissä tekeminen on tärkeämpää kun seura.

Suosittelen siis elämään yksinäisenäkin. Keskittymään siihen, että yksinäisenäkin voi tehdä paljon mielenkiintoisia asioita, kunhan panostaa siihen, että löytää ne itselleen tärkeät ja kivat jutut.

11 comments:

trina said...

Tiedän myös mitä on olla yksinäinen. Aikoinaan kävin kerran kesällä musiikkifestareilla yksin, mikä ei ollut kovin kiva kokemus. Jotkut ihmiset huomasivat siellä, että olen yksin liikenteessä ja kutsuivat mukaan piknikseurueeseensa. Se oli kiva ele, mutta en jotenkin osannut mennä vieraaseen porukkaan mukaan.

Myös yhdessä (parisuhteessa) voi olla yksinäinen, joten mielestäni se ei ole ainoastaan sinkkuihin liittyvää, yksinäisyys on ehkä silloin erilaista, voimakkaampaa. Niin ainakin itse olen kokenut.

Tuo syrjiminen on mietityttänyt minua myös muissakin asioissa, esim. työttömyys, terveysongelmat ja monet muut hetket, kun ihminen on heikoilla elämässään, karkoittavat helposti ympäriltä ihmiset. Tuntuu, että halutaan olla aina voittajan puolella. Ihmiset pyrkivät kaikkien menestyvien, silmäätekevien ja julkkisten seuraan. Kai sitä halutaan kopioida menestyvien elämää ja toivotaan, että vahvojen imussa omasta elämästä tulee jotenkin loistokasta. Kaikki vajavuus ja asiat joita ei arvosteta (kuten yksinäisyys), pelottavat ihmistä, ehkä ei haluta kohdata omia tunteita ja mahdollisia asiaan liittyviä kokemuksia. Olen huomannut, että ihmiset pakenevat asioita, jotka tuntuvat vaikeilta tai epämiellyttäviltä. Yksinäisenäkin voi kuitenkin oppia elämään, niinkuin mainitsit. Mieluummin yksin, kuin huonossa seurassa. Moni valitsee kuitenkin epätyydyttävän seuran kuin yksinäisyyden.

Aikatherine said...

hyvin tosijuttua, olen itse jäänyt leskeksi vähän liian aikaisin, ei kysynyt luoja eikä kukaan haluanko menettää mieheni.. lapset jäi ja nyt on lapsenlapsia, yksin miä silti elän, tapaan heitä mutta jokaisella on oma perhe, ei mumolle liikoja aikoja jaella. mitä vanhemmaksi tulee sitä surullisempaa se on.

nainen.kuvastimessa said...

Hyviä pohdintoja yksinäisyydestä Nan.

Omassa elämässäni en ole kärsinyt yksinäisyydestä paljon , vaikka olen myös yksinäni ollut ja elänyt. Minua on sanottu itseriittoiseksi, koska en koko ajan tarvitse toisia ihmisiä lähelleni. Olen aika erakkomainen ja viihdyn omia juttujani tehden.

Rohkeus toteuttaa haaveitaan ja haluamiaan asioita myös yksin on kasvanut vuosien myötä ja jotkut jutut haluankin pitää ihan ominani. Ja sitten on myös asioita, joita on kivaa tehdä yhdessä toisten kanssa. Harrastusten parissa voi myös tutustua uusiin, samanhenkisiin ihmisiin.

Yksinolo voi olla hyvinkin surullista ja kalvavaa, jos se ei ole oma valinta. Ja tuo syrjiminen, mistä kirjoitit, on todella väärin.

Joku said...

Kuka pitää, kuka ei. Minä olen lakannut häpeämästä jo hyvän aikaa sitten - ainakin netissä. Sosiaalisesti olen sen verran rajoittuneesti ihmisten kanssa tekemisissä, etten oikeastaan ole varma, onko minulla kovin usein tilaisuutta edes hävetä, mutta luulen, että eipä siihen juuri ole muutenkaan aihetta. Ei se silti tarkoita, että olisin alkanut löytää uusia ystäviä-ystäviä mitenkään aktiivisesti.

Yksinäisyydessä ja yksinäisissä ihmisissä on se hyvä puoli, että - jos on oppiakseen - oppii tekemään päätöksiä elämänsä asioista itse. Oppii löytämään sen, mikä on mielenkiintoista, ilman, että ne löydöt tulevat yksittäisten muiden ihmisten vuoksi. Mutta kyllähän sitä monesti voisi kaivata seuraakin, tehdäkseen asioita yhdessä, tai vain ollakseen.

Marmustoi said...

Kiitos hienosta postauksesta. Yksin eläminen tuo muassaan sekä yksin elämisen ilon ja voiman että ajoittaisen yksinäisyyden kokemuksen. Omalla kohdallani olen pyrkinyt ratkaisemaan ja ennakoimaan asioita niin, että tapaan ystäviäni ja lapsiani pari kolme kertaa viikossa. Ja vähintään puhun puhelimessa ellen tapaa. Nämä sosiaalisen median verkotkin ovat minulle tärkeitä.

Luovuudelle yksinoleminen on hedelmällistä. Jokaisen pitää varmaan löytää itselleen omia tapoja viettää yksinäistä aikaa. Minulle kulttuurinautinnot ovat sellaisia, mutta en pidä yksin matkustamisesta. Koen oloni joskus myös hämmentävän yksinäiseksi marketeissa jonne tullaan perheittäin. Tämä on seikkailua, vaikka välillä on yksinäistäkin.

Zepa said...

Yksinäisyys, ei kiva. Yksinolo, mahdollisesti tosi kiva. Eri asioita kumminkin. Mäkin olen paljon yksin ja käyn pääperiaatteessa yksin niin konsertit kuin leffat, eikä se mua haittaa yhtään. Onhan siinä nyt tuhat prosenttia enemmän ryhtiä kuin siinä, että pitäis vinkua aina jotain seuraa mukaan ennen kuin uskaltaa liikkua ja olla olemassa.

Yksin oleminen on ns. luonnollista. Jokainen syntyy yksin ja kuolee yksin ja tulee siinä välissä hylätyksi ja jätetyksi lukemattomia kertoja. On ihan vain oman mielenterveyden kannaltakin parempi suostua siihen, että opettelee jossain vaiheessa myös yksin olemisen, oman vastuun tekemisistään ja elämästään.

Ugh.

Nan said...

Kiitos teille kaikille hyvistä, ajatuksia herättäneistä kommenteistanne :)


Trina: minä tarkoitan yksinäisyydellä juuri tuotakin, että parisuhteessakin voi olla yksinäinen. Ei yksinäisyys ole ilman parisuhdetta olemista, vaan tahtomattaan vähäistä ihmisten kanssa olemista. Sitä en osaa sanoa, onko yksinäisyys voimakkaampaa ilman parisuhdetta vai sen kanssa. Kaipa minulla parisuhde on ollut yksinäisyyttä lievittävä asia.

Tuo saamasi ele musiikkifestareilla on ollut kiva, vaikka ymmärrän hyvin, että vieraiden sekaan meneminen ei tunnu luontevalta. Ei se minustakaan tuntuisi. Mutta kiva ajatus.

Kirjoitat hyvin sen, mitä itsekin olen ajatellut ja yritin kirjoittaa. Ihmiset todellakin pakenevat vaikeita ja epämiellyttäviä asioita. Norovirus ja käden katkeaminen ovat helppoja asioita, mutta mielenterveysongelmat, pitkäaikaissairaudet, yksinäisyys ja pitkä työttömyys eivät ole. Näin se vain useimmilla on, eikä sille voi itse mitään tehdä. Pitää nauttia elämästään omalla tavallaan. Yksin ollessaan on ainakin taatusti hyvässä seurassa ;)


Aikatherine: kyllä, leskeytyminen on varmasti rankkaa. Muilla elämä jatkuu samaa rataa, mutta sinulla muuttuu kaikki. Ihmiset ovat liian kiireisiä, tärkeämmät asiat, eli läheiset helposti unohtuvat.


Nainen.kuvastimessa: kiitos. Yksin oleminen omasta tahdostaan voi olla tosi vapauttavaa ja vahvistavaa. Erakkomaiselle (kuten minäkin) se ajoittain sopii. Olen itse tehnyt sen virheen, että en ole opetellut tekemään asioita yksin, vaan olen toivonut löytäväni seuraa. Iän myötä varmasti sitä omaa, pientä ja suurempaakin puuhaa varmaan löytyy enemmän ja enemmän.


Joku: kannattaakin lakata häpeämästä. Minulla on vielä hieman häpeää, kun vaikenen yksinäisyydestäni, mutta on tuo häpeä vähentynyt ja hyvä niin. Turhaa hommaa. On tosi hyvä asia oppia tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä itse. Minä olen päätöksissäni aina huomioinut muut ihmiset ja se on ollut iso virhe. Muutkaan eivät ole sitä sitten arvostaneet. Nyt sitten pitää opetella niitä oman elämän päätöksiä.


Marmustoi: tuo onkin hyvä tapa toimia, että päättää pitää yhteyttä läheisiinsä ja tekee sitä säännöllisesti. Noin minäkin olen toiminut lähimpieni kanssa. Ainakin soitan, jos en tapaa. Se pitää yllä suhteita ja sosiaalista virettä. Olet oikeassa, että luovuus vaatii yksin olemista. Minä menen luovuudessani ihan tukkoon, jos en saa olla rauhassa.


Zepa: kirjoitat Asiaa. Näin on. Olen itsekin käynyt elokuvissa yksin ja kyllä se sen voittaa, että joutuu kovastikin vinkumaan seuraa ja lopuksi kompromissiksi katselemaan jotain tympeää leffaa. Kyllä pitää uskaltaa olla olemssa, koska jos minä en ole minä, niin kuka sitten on? Jokainen tekee ihan ikioman taipaleensa tällä pallolla ja niin se vain on. Valtaa omasta elämästä ei kannata ojentaa vääriin käsiin.

Hehkuvainen said...

Hieno kirjoitus ja erittäin hyviä kommentteja. Tärkeimmän olitkin itse jo kirjoituksesi loppuun laittanut. Minusta on hyvin surullista nähdä ihmisiä jotka eivät osaa elää yksin. Se on taito, joka jokaisen pitäisi osata. (Ikävää, että usein sitä pitää opetella tahtomattaan.)

Nanna said...

Yksinäisyys on minullekin hyvin tuttu tunne, ja minulla on sikäli omituinen tilanne, että koen yksinäisyyttä, vaikka minulla on muutamia hyviä ystäviä ja paljon tuttavia, eikä minua varsinaisesti ole syrjitty peruskouluaikojen jälkeen. Olen itsenäinen ja tykkään tehdä asioita yksin, eikä minulle ole ongelma eikä mikään mennä vaikkapa leffaan tai johonkin tapahtumaan yksin. Sen sijaan parisuhteen puute on se, mikä kaikista eniten raastaa, kun näkee ympärillä niin paljon onnellisia pariskuntia. Tietysti olen mieluummin yksin kuin ihan kivassa parisuhteessa, en pystyisi tyytymään keskinkertaiseen siksi, ettei tarvitsisi olla yksin. Silti välillä tulee niitä musertavia fiiliksiä, kun tuntuu, ettei kerran särkynyttä sydäntä paranna mikään, eikä ehkä koskaan löydä ketään itselle täydellistä, sillä sekin vaihtoehto on olemassa.

Mutta niin, pointtini oli joka tapauksessa se, että yksinäisyys ei automaattisesti tee elämästä huonoa ja ankeaa - sehän voi joskus vaikkapa edistää luovuutta tai muuta vastaavaa. Ja jos yksinäisyys oikeasti vaivaa, kannattaa pyrkiä mahdollisimman paljon sellaisiin tilanteisiin, joissa pääsisi tutustumaan uusiin ihmisiin, sillä sekin mahdollisuus on olemassa! :)

P.S. Käy ihmeessä kurkkaamassa blogini, http://positiivisuusprojekti.blogspot.com, luulen että voisit kiinnostua :)

Joku said...

Trinan kommentista ja keskustelusta - sosiaalisiin suhteisiin liitettyihin mielikuviin perustuvien julkisivujen ylläpitämisen ja vaikeiden asioiden pakenemisen ajatuksista - tuli erehtymättömästi mieleen elokuva American Beauty...

Nan said...

Hehkuvainen: näin on. Olen molemmista asioista ehdottomasti samaa mieltä: on hyvä osata olla yksin, mutta on surullista, jos sen joutuu opettelemaan pakosta.


Nanna: jos on paljon ystäviä ja tuttavia, se varmasti auttaa myös kumppanin etsinnässä, kun on seuraa lähteä erilaisiin aktiviteetteihin. Tiedän tuonkin tunteen, että millaista on olla seurassa, jossa on lähinnä pariskuntia ja itse on yksin. Kyllä siinä on outolintu. Tuntuuhan se kurjalta, vaikka kuinka muuten elämässään ja muutenkin viihtyisi. Sinä olet nuori vielä, ehdit vielä löytää kumppanin ;) Kävin blogissasi, positiivisuusprojekti kuulostaa hyvältä kulkusuunnalta! :)


Joku: näin on.