Wednesday, June 19, 2013

Sanoako vai eikö?

Mikähän siinä onkin, että ensin tuskastuttaa ikävästä asiasta vaikeneminen ja sitten, kun suunsa vihdoin saa auki, ahdistaa tajuttomasti se sanominenkin? Missä on se hyvä välitila, jossa olisi kelvollinen olo?

Jostain syystä minulla on ollut oivia tilaisuuksia kertoa mielipiteeni ja olen sen tehnytkin. Olen oikein harjoitellut sanomista tilanteissa, joissa minua on häirinnyt jokin asia. Aiemmin olisin tällaisina hetkinä vaiennut ja niellyt osani, mutta nyt sellainen osa ei näytä oikein istuvan... nahkani on herkistynyt ehkä liikaakin. En jaksa enää vain sietää. Esimerkiksi koin hiljattain syyllistämistä asiasta, jossa mielestäni minulla ei oikeasti ollut mitään syyllisen osaa, koska en oikeastaan ollut edes oikea henkilö asialle. Vastasin turhan napakasti ja nyt on aika jäätävä meininki.

Yhden palautteen annoin vähän liiankin reipashenkisesti. Suoraan, mitenkään kiertelemättä ja unohdin vielä mainita yhtään mitään hyvää, kun olisi asiasta voinut mainita jotain positiivistakin. Taas jäätää. Vaikka sanomiseni ovat olleet tarkkaan harkittuja ja jopa useampana päivänä hiottuja, en silti saa sanottua asioita niin kuin pitäisi. Ihmetyttää se, että miten suurin osa ihmisista riitelee ja ovat silti seuraavana päivänä väleissä. Minulla se näyttää olevan kerrasta poikki. Jokin aika sitten ulkona joku mies huusi naiselle "tappavansa sen ja sen toukan". Lyön vetoa, että he ovat huomenna väleissä.

Ihmisten kanssa toimiminen on rakettitiedettä. En vain ymmärrä, enkä osaa. Jos paha olo syntyy sekä sanomatta jättämisestä että sanomisesta, mitään selkeää ratkaisuakaan ei ole. Erakkous? Jäätävä välinpitämättömyys? En osaa olla välinpitämätönkään, kaikki ihmissuhdekonfliktit järisyttävät aivan liikaa. Olen ehdottomasti pohjimmiltani kiltti. Olen ehdottoman hyväntahtoinen ja tiukasti sanoessanikaan en tahdo toiselle pahaa. Joskus tuntuu, että hyväntahtoisuuteni on ihan hölmöä, kun oikeasti ihmiset osaavat olla halutessaan tosi julmiakin. Minä vain mietin muutamaa sanomaani harkittua sanaa ja niiden pilaamia välejä. Tuntuu, että kyse on pikkuasioista, mutta eipä siltä näytä.

10 comments:

Hehkuvainen said...

Jotenkin tuntuu että käänsit tämän nyt turhan lujasti itseäsi vastaan (tai sellainen tunnelma minulle kirjoituksestasi tulee). Oletko ajatellut asiaa niin, että ongelma on ollut siellä vastaanottavassa päässä?

Mitä jos ne toiset ovat vain olleet kertakaikkiaan kyvyttömiä käsittelemään negatiivista palautetta? Mitä jos heillä on niin huono itsetunto, että he ottavat välittömästi itseensä kaikesta palautteesta, vaikka se olisi kuinka hyvin aseteltu ja muotoiltu? Mitä jos he vain ovat sitä tyyppiä, joka menee nypyille vastakarvaan silittämisestä vaikka tekisi sen kuinka varovasti tahansa? Näitä nimittäin on.

Jotain "vikaa" heissä täytyy olla, sillä kuten olet huomannut, tavalliset ihmiset kestävät aika hyvin sanaharkkaa. Ei asiallinen ja aikuismainen huomautus voi normaalissa tilanteessa johtaa siihen, että välit katkeavat tyystin.

Näitä kirjoituksiasi jo hyvän tovin lukeneena en vain jaksa uskoa, että vika olisi sinussa ja sanomisissasi.

Anonymous said...

Olen miettinyt itse ihan samoja asioita. Minäkään en herkästi huomauta mistään, vaikka kuinka olisi aihettakin.

Hehkuvaisen kommentti on tosi hyvä ja perspektiiviä antava! Olen ajatellut asiaa siltäkin kantilta, koska kerran eräs taho piti huomautuksiani asiattomina ja antoi sitten muka samalla mitalla takaisin. Ymmärsin loukkaantumisen, mutta ns. palautte-vaiheessa ei kyllä ajateltu minun tunteitani enää ollenkaan.

Niin että tosiaan, löytyisipä se välitila - mieluiten meiltä kaikilta. :]

Joku said...

...ja sitten pidetään syyllisenä sitä, joka asiasta sanoo, aivan kuin hänen kokemuksellaan tilanteesta ei olisi mitään arvoa - tai kuin sitä ei olisi näille edes olemassa.

Oi kohtaamisen vaikeus.

Itsensä vuoksi kannattaakin muistaa, että muiden kokemus on muiden kokemus, ja jos he eivät jotain asiaa tunnista, se on heidän vastuullaan, ei sinun. Se ei määritä sitä, kuka sinä olet.

Nan said...

Hehkuvainen: olen tätä asiaa aiemminkin käsitellyt, kun kyseessä näyttäisi olevan itselleni erittäin vaikea asia... Käännän monet asiat helposti itseäni vastaan ja syyllistyn helposti, joten olet ihan oikeassa. Onhan näissä asioissa aina kaksi osapuolta ja toisekseen ei näitä kannattaisi ottaa niin vakavasti. Olet oikeassa, että kaikki eivät kestä negatiivista palautetta, se on vain hyväksyttävä. Jos antaa negatiivista palautetta, pitää olla myös valmis toisen reaktioihin. En silti tiedä, miksi minulle tulee niin paha olo sekä sanomattomuudesta että sanomisesta. Aivan kuin kumpikin olisi väärä teko. Kiitos palautteestasi ja kannustuksestasi :)


Anonyymi: loukkaantuneena saattaa yhdessä hetkessä avata sanaista arkkuaan liikaakin, kaipa se on ymmärrettävää. Harmi vain on se, jos ei jälkikäteenkään ymmärretä sitä... (viittaan siis kokemukseesi). Jospa vaikeneminenkin muuttuu ongelmaksi sikäli, että jos asioista sanoo vain harvoin tai ei lainkaan, ihmiset tottuvat siihen, että siedät mitä tahansa. Siinä vaiheessa palautteen antaminen onkin uusi, iso asia, uusi puoli sinusta. Jos jatkuvasti valittaisi, ihmiset tottuisivat.


Joku: joo, kohtaamisen vaikeutta nimenomaan. Pitäisi tosiaan aina muistaa, että kullakin on oma kokemuksensa. Välttämättä kukaan ei ole edes oikeassa. Ihmiset niin mielellään etsivät syyllisiä ja mieluiten sitäkin muualta kuin itsestään. Inhimillistä. Usein syyllistetään tosiaan asioista sanova, vaikka asia ei välttämättä häntä koskisikaan...

Anonymous said...

mielestäni sinun ei kannata ainakaan syyllistää itseäsi. olet ollut rehellinen ja ilmaissut oman kantasi. se on vaan niin että kaikki eivät osaa ottaa rakentavasti kritiikkiä. minullakin on tuttu jonka lähipiirissä vaikuttaa ihminen joka ei kestä mitään kritiikkiä ja joka on aina oikeasssa omasta mielestään ja joka arvostelee ja tuomitsee vain muita. puolisonsakin on alistanut täysin omakseen; sukulaisiakaan ei saisi tavata ja kulissit säilyy hinnalla millä hyvänsä.... halusin vain sanoa että ole vain rohkeasti oma itsesi äläkä anna kenenkään alistaa itseäsi ettei sinulla saisi olla mielipiteitä. Amanda

Nan said...

Amanda: kiitos. Olet tosi oikeassa. Hyvä kun mainitsit tuon alistamisen, on tosi tärkeää, että ei antaudu alistettavaksi. Eihän sellaisesta elämästä mitään tulisi. Kertomasi mukaisia ihmisiä tosiaan on olemassa ja pitää vain tosiaan ymmärtää ja muistaa se.

Anonymous said...

Mulle tuli mieleen se, että kyse on ehkä kuitenkin molemminpuolisesta opettelusta, ei siitä että sinä olisit 'huono' palautteenantaja tai että toinen osapuoli olisi 'huono' palautteen vastaanottaja. Koska jos ajattelee ihan kummpin päin vain, ei ole mitään toivoa siitä, että asiat voisivat muuttua ajan myötä, siis jos tuomitsee/määrittelee itsensä tai toisensa tietynlaiseksi? Voihan olla niinkin, että nämä ihmiset ovat kertakaikkiaan hämmentyneet, kun sinulta, kilttinä ja vastaan sanomattomana tunnettuna, tuleekin yhtäkkiä suoraa puhetta. Hui! :) Ja suhteessa aiempaan he ei voi olla ehkä tulkitsematta sanomistasi muuten kuin jonain ilkeytenä tms? Tämä nyt on yksi vaihtoehto. Ja ainahan voi jälkeenpäin varmistaa, miten toinen asian ymmärsi ja pyytää anteeksi tarvittaessa, jos tuli loukattua toista (vaikkei sitä tarkoittanutkaan). Mun eräs sydänystävä sanoo joskus asiat jotenkin kylmän kuuloisella äänensävyllä, tarkoittamatta pahaa, mutta parilla eka kerralla kun asia tuli puhelinkeskustelussa vastaan, loukkaannuin joksikin aikaa, vaikka kyse oli oman pään sisäisestä tulkinnasta :)) Me ihmiset ollaan nyt vain aika vajavaisia olentoja, joilla on paljon vielä opittavaa :) Tsemppiä ja armollisuutta harjoituksiin (samoja on itsellänikin!) ja helteetöntä kesän jatkoa :D

Nan said...

Anonymous: kiitos kommentistasi ja ajatuksistasi :) Olen samaa mieltä ehdotustesi kanssa. Olen ollut turhan kiltti, enkä ole sanonut asioita suoraan silloin kun olisi pitänyt. Ei ole ihme, että jotkut voivatkin yllättyä sanomisistani. Se on luonnollista, jos on ehtinyt jo tottua "kilttiin" minuun.

Vuorovaikutustilanteet ovat aina mutkikkaita. Kaksi erilaista ihmistä yhdistettynä vallitsevaan hetkeen, tilanteeseen ja vireystilaan voi tuottaa monenlaisia tuloksia. Parasta kai, kun pyrkisi olemaan reilu ja perustelee sanomisensa ja sanoo omalla tavallaan. Ei se tapa välttämättä ole sen parempi tai huonompi kuin jokin muukaan. Kunhan tekee parhaansa :) Se olisi kyllä hyvä, että varmistelee asioita, jos ei ole varma ymmärsikö oikein. Väärät tulkinnat ovat ikävä juttu. Ihanaa kesän jatkoa sinullekin :)

Anonymous said...

Hei!
Hyviä kommentteja tilanteeseen!
Ehkä vielä yksi aspekti, kun sanoit noista, että muut ihmiset jatkavat elämäänsä seuraavana päivänä normaalisti, vaikka olivat uhanneet tappaa jotain edellisenä päivänä.. Täytyy myös muistaa, että jotkut ihmiset elävät riitaisissa, huonoissa suhteissa, joissa tällaisia asioita sanotaan, ja ovat tottuneet olosuhteisiin ja riippuvaisia kumppaneistaan ja näistä huonoista ihmissuhteista -- eli tämä ei ole missään määrin tervettä eikä sellaista, mistä kenenkään on syytä olla kateellinen! En tiedä tarkoititko jotain tällaista -- ehkä et -- mutta kuitenkin tällainen tuli minulle mieleen.
Syystä rakentava riitely tai mielipahan ilmaiseminen on tietysti eri asia ja sellaiseen täytyy olla terveessä suhteessa tilaa.
Uskoisin, että olet niin ylikiltti ja tottunut pitämään kaiken mielipahan ja pettymyksen aina sisälläsi, että kun sitten uskaltaudut sanomaan jotain, olet itse tuntosarvet niin pystyssä ja koet syyllisyyttä siitä, että sanoit suoraan ajatuksiasi, että vaikea tilanne voi syntyä ihan siitäkin. Ja tosiaan se vastapuoli voi olla hämmentynyt, koska sinuun on totuttu sellaisena, joka ei koskaan sano tuollaisia asioita. Tai sitten hän on vain kyvytön reagoimaan kritiikkiin.
Sinulla kuten kenellä tahansa on oikeaus reagoida ja ilmaista mielipiteitäsi, jos koet tulleesi kohdelluksi väärin tai olet pahoittanut mielesi jostain tms. Jos vastapuoli on psyykkisesti kyvykäs, hän menee itseensä ja pyytää anteeksi tai sanoo, ettei hän tarkoittanut sanomisiaan / tekemisiään niin kuin ne tulkitsit -- yhtä kaikki, tilanteesta päästään suht. vaihvattomasti eteenpäin.
t. Maria

Nan said...

Maria: en tarkoittanut, että olisin kateellinen tuollaisesta riitaisesta suhteesta. Ihmettelin vain sitä, että jotkut ovat sellaisissa ja sietävät vaikka mitä - vaikka eiköhän jonkinlaiseen sietämiseen ole meistä jokainen joutunut. Sietämisen rajat vain vaihtelevat. Eihän tuollainen käytös tervettä ole ja kielii kaikenlaisesta ikävästä.

Jostain toki kielii sekin, että jos olen suhteessa suuttunut tai ilmaissut, että en ole pitänyt jostakin toisen tekemästä asiasta (huonosta kohtelusta tms.), minä olen saanut haukut, uhkailut yms. niskaani. Minusta on tehty syyllinen. Tietyssä mielessä asiat ovat menneet ihmissuhteissani jopa parempaan suuntaan, kun tuollaiset pahimmat syyllistäjät ovat jääneet menneisyyteen.

Saan ihan mielettömät syyllisyyskohtaukset, jos sanon pahasti. Sen kestäminen on melkein pahempaa kuin itse asiasta toiselle sanominen. Vaikka olenkin siis oppinut sanomaan vastaan, minun pitää vielä opetella noista tilanteista tulevia tunnereaktioita. Opetella siis käsittelemään ja tuntemaan tilanteet uusiksi.

Onhan nämä tilanteet haastavia, kun kaksi osapuolta yrittää setviä asioita vajavilla taidoillaan. Kiitos ajatuksistasi :)